Laulu soikoon Luojamme kiitosta ja mielemme siihen yhtyköön turvallisessa luottamuksessa

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Armaan äitini 9.5.1922-6.6.1990 syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta maanantaina. Kuvassa olen hänen sylissään.  Onnesta ilakoivana jo tuolloin. Myöhemmin sain oppikoulun hymypoikapalkinnon.  Liekö taustalla äidin ja isän rakkaus, joka sai kasvot iloisiksi jo pienokaisena.  Myöhemmin 17 vuotiaana mietin, miten isä ja äiti olivat onnistuneet kasvatuksessaan. Totesin että ainakin he olivat saaneet kasvatettua onnellisen nuorukaisen.

 

SUNNUNTAI 15.5.2022

4. sunnuntai pääsiäisestä, latinaksi Cantate

Taivaan kansalaisena maailmassa

Laulun  sunnuntain psalmi on Ps. 98:2–9

Laulu ja musiikki ovat tärkeä osa elämäämme

Kirkko on kautta aikojen ollut musiikin tyyssija. Tämä on luonnollista, koska Jumalan ylistys on  kaikunut kautta aikojen  voimakkaana sekä musiikin  että laulun kautta.   Niinpä ei ole ihmeellistä, että myös kaikkien aikojen merkittävin säveltäjä on kirkkomuusikko Johann Sebastian Bach. BBC Music Magazinen järjesti kyselyn, johon 174 asiantuntijaa pääsi nimeämään ehdokkaitaan tähän asemaan. Bach sai eniten ääniä.  

Muuten. Suomalainen Jean Sibelius pääsi sijalle 12 ja Kaija Saariaho sijalle 17. Näistä kaikkien aikojen merkittävimpien listalle nykyisin elossa olevista ensimmäiseksi  tuli suomalainen nykyisin Pariisissa asuva Kaija Saariaho.  Ennen häntä listalle päässeet ovat jo edesmenneitä. 

Musiikki tulee esille myös kirjallisuudessa. Niinpä viime vuonna 2021 Tietokirjallisuuden Finlandiapalkinnon voitti  Osmo Tapio Räihälänmusiikkia käsittelevä Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa.

Psalmissamme kehotetaan ylistämään Jumalaa runsain lauluin ja menipuolisen musiikin avulla.  Psalmissa esitetyt instrumentit olivat aikansa soittimia. Meille ne ovat kuin esimerkkeinä musiikin rajattomia mahdollisuuksia tarjoavasta  soittimien ja sävelten rannattomasta avaruudesta eri mahdollisuuksien ja keinojen välityksellä.

Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa!
Ylistäkää Herraa harpun sävelin,
soittakaa ja laulakaa!
Vaskitorvin ja oinaansarvin
kohottakaa ylistyksenne Herralle, kuninkaalle!
Pauhatkoon meri kaikkineen,
juhlikoon maa, juhlikoot sen asukkaat!
Taputtakoot virrat käsiään,
yhtykööt vuoret niiden iloon Herran edessä,

Seurakunnissamme on valtaisat resurssit musiikin esillä pitämiseen.  Meillä on hyvin koulutettu kanttorikunta ja paljon vapaaehtoisia laulun ja soiton harjoittajia, jotka ihailtavan hyvin pitävät esille kirkkomme runsasta ja monipuolista musiikillista aarteistoamme.

Vahvan musiikin perinteen ylläpidon vuoksi voimme sanoa, että kirkko on vahvasti kulttuurin kärjessä.

Pelastus on Jumalan

Maailmassamme on lukematon määrä maailmanparantajia, joilla on milloin minkäkinlaisia ehdotuksia ihmisten elämän parantamiseksi. Toiset ovat parempia yrityksiä, toisinaan jopa hyviäkin ohjeita, mutta toiset valitettavasti täysin kelvottomia kyhäelmiä.

Jumalan antama apu ei kilpaile tässä sarjassa. Jumala on meidät tehnyt. Hänen voimallisten käsiensä luomus me olemme. Suurimman taiteilijan kaunein teos. Olemme Jumalan kuva ja sellaisina äärettömän arvokkaita.

Kun Jumala tulee avuksemme elämämme ongelmiin, niin hän ei tyydy vain ohjeisiin ja neuvoihin, vaan hän myös itse toteuttaa kaiken. Hän itse tekee kaiken, mitä elämämme pelastamiseen tarvitaan.  Pelastus on hänen työnsä. Hän on meidän Vapahtajamme.

Herra näytti, että hän on meidän pelastajamme,

Jumalalle kelpaaminen eli vanhurskauttaminen on myös Jumalan työ, alusta loppuun hänen aktiivisuuttaan ja tekoaan.  Vapahtajamme kärsi Golgatan kuoleman meidän sovittamiseksemme Jumalan ja ihmisten kesken.  Hänen sovintotyönsä takia mekin saamme elää sovinnossa ja rauhassa turvallisina Jumalan lapsina.  Anteeksisaaneina ja Jumalan hyvyyden kantamina saamme levätä turvallisesti Jumalamme sylissä. Hän pitää meistä huolen ja hän kantaa meitä.

Tämä ei ole vain joidenkin etuoikeutettujen ja joidenkin harvojen mahdollisuus, vaan tämä tarjotaan koko maailmalle.  Koko maailmalle on julistettava sanoma siitä, että Jeesus on kaikkien maailman kansojen Vapahtaja. Hänen vanhurskauttava työnsä koskettaa kaikkia maailman kansoja. Siksi hänen sanaansa on julistettava kaikkialla, kaikille kansoille ja kaikille ihmisille.  Jumala on vanhurskas ja hän vanhurskauttaa meidät Vapahtajamme valmistaman lahjan ansiosta.

hän osoitti vanhurskautensa kansojen nähden.
Hän muisti Israelin kansaa,
osoitti jälleen laupeutensa ja uskollisuutensa.
Maan ääretkin saivat tietää,
että Jumalamme pelasti meidät.

Toisinaan ihmiset miettivät, että usko on jokin ihmisen oma ajattelumalli ja sitä kautta heidän oma tekonsa.  Tällöin usko jää yhdeksi maailmankatsomukseksi muiden joukkoon.  Silloin on vaarana unohtaa, että uskon perusta ei olekaan ihmisen ajattelutavassa vaan Jumalamme  oman uskollisuuden varassa, ja juuri siksi  vakaassa ja luotettavassa elämän perustassa.

Heprean usko -sana kuuluu samaan sanueeseen kuin vakaa pohja, turvallinen alusta, usko, luottamus, varma vakuus, aamen, totuus jne.  Niinpä jos meillä suomalaisilla on toisinaan tapana sanoa, ettemme tiedä jotain, mutta uskomme näin tai näin, niin hepreassa tieto on epävarmempaa ja usko on varmemmin perustettua.    Voidaanpa sanoa, että heprealaisessa ajattelussa Jumalan antama turva on niin vahva perustus, ettei sille rakentuva elämä horju, vaikka ihmisen omat ajattelu mieteet olisivatkin kuinka heikkoja tahansa.   Tämä on turvallisen luottamuksen perusta ja järkähtämättömän uskon lähtökohta. Uskon lahja onkin vain  luottamuksen panemista Jumalan äärettömän vakaaseen ja varmaan työhön. Jumala pitää meistä huolta ja siksi saamme ilakoiden ja riemuiten katsella elämämme päiviä eteenkin päin heittäen kaikki huolemme Taivaallsien Isämme käsiin ja luottaa, että hän pitää meistä huolen.

Cantate sunnuntain Psalmi:

Herra näytti, että hän on meidän pelastajamme,
hän osoitti vanhurskautensa kansojen nähden.
  Hän muisti Israelin kansaa,
  osoitti jälleen laupeutensa ja uskollisuutensa.
Maan ääretkin saivat tietää,
että Jumalamme pelasti meidät.
  Maa, kohota Herralle riemuhuuto!
  Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa!
Ylistäkää Herraa harpun sävelin,
soittakaa ja laulakaa!
  Vaskitorvin ja oinaansarvin
  kohottakaa ylistyksenne Herralle, kuninkaalle!
Pauhatkoon meri kaikkineen,
juhlikoon maa, juhlikoot sen asukkaat!
  Taputtakoot virrat käsiään,
  yhtykööt vuoret niiden iloon Herran edessä,
  sillä hän tulee ja tuo maailmaan oikeuden.
Hän hallitsee maanpiiriä vanhurskaasti,
tuomitsee kansoja oikeuden mukaan.

Ps. 98:2–9

56 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Pieni esimerkki siitä, mitä käyttämämme käännös tuo esille alkutekstin sanomasta psalmimme alusta. Säkeen yleinen ajatus on selkeä: Jumala itse julistaa oman pelastuksensa eli voittonsa eli vapautuksensa.

    Vuoden 1992 käännöksessä on tuotu hyvin esille se, että pelastus on yksistään Jumalan työ.

    Herra näytti, että hän on meidän pelastajamme,

    Sen sijaan ilmauksen heprealaisen hif’il muodon täsmäajatus, että saatetaan kuulija tietämiseen, toisin sanoen julistamisen puoli ei pääse niin hyvin näkyviin. Mutta jottemme vaatisi liikaa miltään käännökseltä, on aiheellista tiedostaa, ettei yksikään käännös milloinkaan voi tuoda esiin lähtötekstin kaikkia ulottuvuuksia. Siksi tarvitaan myös sanan selitystä. Itse käännöksestä 1992 voimme sanoa, että se on hyvä, aivan täyden kympin käännös, koska sen pohjalta on mahdollista ymmärtää että pelastus on Vapahtajamme teko, Herra on meidän Vapahtajamme.

    Luterilaisuuden historiassa julistamisen näkökulmaa on useinkin korostettu, kun halutaan painottaa, että pelastuksemme on Jumalan lahjaksi antaman vanhurskaus on meillä Kristuksen täytetyn sovitustyön ansiosta osanamme.

    Jumala

    j u l i s t a a

    meidät antamastansa vapaudesta osallisiksi, eli siis julistaa sen että Jeesus on meidän Herramme.

    Hän siis julistaa meidät vanhurskaiksi yksistään armosta, yksistään uskosta ja yksistään Kristuksen tähden. Emme tule vanhurskaiksi eli Jumalalle kelpaaviksi omien tekojemme tai parantelujemme kautta, vaan yksistään siksi, että Jumala itse vanhurskauttaa syntisen ihmisen oman armonsa ja laupeutensa takia.

    Efesolaiskirje:

    2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut -¨

    2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja –

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Ihminen voi uskoa mitä haluaa, mutta onko usko totta, tai merkityksellistä, se on toinen juttu.

    Vanhurskaus, eli oikeamielisyys ei minun käsitykseni mukaan voi olla puolueellinen omaksi eduksi, kuten lahjavanhurskaus kristinuskon eduksi. Oikeamielisyys on vain Jumalan ominaisuus ja meidän tulisi pyrkiä kaltaisuuteen. Sana on hyvin arvokas, ja vaativa, se ei ole mikään mato koukkuun niille, jotka ihmisiä kalastavat.

    Oikeamielisyys ei ole hyvä, eikä paha, koska oikeus ei voi sitä olla.

    Se voi olla synnynnäistä, mutta sitä voi myös opetella, jos ottaa sen elämänsä ohjenuoraksi. Silloin se on koko elämää ja valintoja määrävä tekijä, ei mikään leikkikalu. On sanonta: ” Vanhurskas kansan suoja” se tarkoittaa henkilöä, jolla on antaa viisaita neuvoja elämän suurissa ja pienissä kysymyksissä. Ja nimenomaan oikeudenmukaisesti ja rauhanomaisesti, puolueettomasti, uskomuksista vapaana.

    Ei missään voi nähdä, että usko lahjavanhurskauteen täällä toimisi, ja toimimattomana se ei tule näkyväksi muuten, kuin huulilla puheena.

    Se ei ole asia, jolla pyritään lahjana taivaaseen, se on tarkotettu toimimaan hyvinä ja oikeina tekoina maailmassa.

    Oikea toiminta on tavoite, jolla ei pyritä Jumalalle kelpaavaksi, vaan kuuliaiseksi hyville neuvoille, koska niistä on meille ja kanssakulkijoille hyötyä elämän matkalla. Eivät vanhemmatkaan opasta lapsia kiusatakseen, tai vangitakseen heidät, vaan heidän parasta ajatellen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Tarja

      Kiitos puheenvuorostasi

      1) Kaikilla ihmisilla on oma uskonnollinen perusrakenteensa, toisilla vain tiedostetummin ja toisilla tiedostamatta. Elämämme on vain rakennettu niin että jokainen ihminen tarvitsee oman peruskatsomuksensa voidakseen pysyä kasassa.

      Juutalaisessa maailmassa usko on vahvempi, lujempi ja luotettavampi perusta elämälle kuin tieto. Tieto voi olla vajavaista ja ihminen voi erehtyä tiedon asioissa, mutta uskon perustana ei olekaan meidän ihmisten vajavaiset voimt vaan iankaikkisen ja kaikkivaltian Jumalan luotettava uskollisuus ja horjumaton huolenpito.

      Kristittyinä me voimme sanoa että usko on luja luottamus Jumalan väkeviin tekoihin. Hänen omanaan me saamme olla. Aivan kuten ylhäällä kuvassa sain pienenä vauvana olla äitini sylissä turvallisesti huolta vailla iloiten

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Tarja

      Jumala on täysin vanhurskas eli siis oikeudenmukainen. Hän on kaiken luonut, siis ainoakaan luotu olento ei ole olemassa ilman hänen luomistyötään. Siksi se mitä me nimitämme puolueettomuudeksi oikeudenmukaisuuden takeena, toteutuu jo siinä että hän kaiken Luojana rakastaa jokaista tekoaan yhtä paljon. Hän antaa sataa niin hyville kuin huonoille ja hän antaa aurinkonsa loistaa niin pyhille kuin pahoillekin.

      Jumalan lahjaksi julistama vanhurskaus Jeesuksen sovintotyön takia ei ole puolueellista, vaan Vapahtajamme sovitustyö on tapahtunut

      k o k o

      m a a i l m a n

      puolesta. Näemme siis ettei Jumala ole puolueellinen, vaikka joidenkin reformoidun opin mutkat suoriksi vääntävät väittäisivätkin että Jeesuksen sovitustyö on vain joidenkin ihmisten puolesta tapahtunut ja ettei se muka koskisikaan kaikkia.

      Edelleen voimme todeta, että syntiinlankeemuksen hätätila koskettaa kaikkia. Kukaan ei ole vapaa synnistä, kukaan ei ole täydellinen, vaan jokaisella on omat vikansa ja puutteensa.

      Tämä vianalaisuus tekee sen, ettei kukaan ihminen omissa voimissaan täytä mittaa, vaan olisi hylkäystuomion alainen, jollei Jumala omassa hyvyydessään ja rakkaudessaan ojentaisi meille oman vanhurskautensa pelkästään armosta, yksitään Kristuksen tähden, ilman pienintäkään meidän omaa myötävaikuttamistamme.

      Jos nimittäin meidän oma myötävaikuttamisemme voisi ratkaista armon valinnan, niin silloinhan me jälleen olisimme siinä, että vahvat ja menestyvät voisivat etuilla Jumalan suloisuuksien omakseen omimisessa ja tässä pyrkimyksessään vikoilla heikkommin menestyneitä ja elämässään epäonnistuneita.

      Mutta nytpä armovalinta on yksistään Jumalan teko. Siksi saamme rohkeasti luottaa Jumalan täyteen lupaukseen siitä, että jo pyhässä kasteessa olemme päässeet osallisiksi Jumalan lapseudesta eli siis olemme aloittaneet elämän Jumalan perheväen jäsenenä. Samaisen kasteen myötä myös olemme saaneet Pyhän Hengen lahjan eli siis osallisuuden Jumalan rakkauden huolenpidosta. Usko ei ole oma tekomme vaan Pyhän Hengen meihin lahjoittama luottamus siihen, että Jumala pitää kaikesta huolen ja juuri hänen takiaan saamme elää elämämme vapaina ja turvallisina.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Parkkila sanoo:

    Aurinko ei kyllä loista aina hyvillekkään, koska se ei ole mahdollista esim. meillä, kun on Kaamos aika, kylmä ja pimeä. Me olemme onnellisimpia ihmisiä siitä huolimatta. Myöskään vesisade ei tule kaikkialle vaan maa voi kuivua ja tulee nälänhätä. En osaa sanoa, että onko se ihmisen syy.

    Jos rikastumista pidetään annetuna jostakin, on hyvä muistaa sanonta: ”Jolle paljon annetaan, siltä paljon vaaditaan.” Jos taas rikastuminen on ikäänkuin palautus siitä mitä on viety, on se eri asia, koska siinä oikeus toteutuu.

    Osa juutalaisista on nyt rikkaita, mutta pitää muistaa, että heiltä on viety omaisuudet, jopa henki ja useaan kertaan.

    Varhaiset kirkkoisät olivat sitä mieltä, että juutalaisten pitää elää köyhyydessä ja kurjuudessa, näin he todistavat, että jumala on heidät hyljännyt ja kristinusko on oikea uskonto. Sitten tehtiin kaikki mahdollinen sen eteen, että he eivät voineet hankkia edes kunnon elantoa. Näin heistä tehtiin todistajakansa.

    Aika on tehnyt tehtävänsä ja kehitys on parantanut ajattelua, emme ajattele enää kirkon tavoin.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Tarja

      Olen jo aikaisemminkin todennut miten antisemitismin juuret ovat puunilaissodissa, jotka uhkasivat koko Rooman valtakunnan olemassaoloa. Noissa sodissa käytiin taistelua siitä kuka olisi läntisen Valimeren alueen johtava valtio foinikialaisten eli puunilaisten valtakunta Karthago vaiko italialaisten kansojen valtakunta eli Rooma. Yhteen aikaan puunilaiset olivat jo ratkaisua vaille valmiita voittonsa kanssa, kun Hannibal piiritti Rooman kaupunkia ja piti Rooman konsulin eli siis korkeimman virkamiehen vaimoa naisenaan. (Vrt venäläisten sotilaiden kohtelemat naiset Ukrainassa.)

      Sitten kuitenkin sotaonni kääntyi ja Karthago hävitettiin maan tasalle, mutta vimma heitä vastaan säilyi sukupolvelta toiselle.

      Uskon voima on ajattelun paras kehityksen varmistaja. Aito ja terve usko avaa mielemme turvalliseen uteliaisuuteen, koska voimme vapautuneesti tutkia kaikkia ilmiöitä maailmassamme. Eiväthän ne perusteissaan ole mitään sen kummallisempia kuin Jumalan työn tuloksia tässä armaassa luomakunnassamme johon meidät ihmiset on pantu huolehtimaan: ”viljelemään ja varjelemaan”.

      Koko maaiimaa ajatellen viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana kristittyjen määrä on kasvanut jopa enemmän kuin koko maailmassa on ateisteja. Noin kolmannes maailman väestöstä on kristittyjä. Myös uskonnottomien määrä on vähentynyt noin 12 prossasta noin kymmeneen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto olet kommentoinut minun esille tuomien asioiden olevan ”puppukeneraattorista”, nyt tuleekin mieleen mistä itse tuot omia kirjoituksia, siis kuinkahan nyt ukrainan ortodoksit ottavat sanasi vastaan kun venäjän ortodoksit tekevät mitä tekevät, siis että seuraavat sanasi:

    ”” Hänen sovintotyönsä takia mekin saamme elää sovinnossa ja rauhassa turvallisina Jumalan lapsina. Anteeksisaaneina ja Jumalan hyvyyden kantamina saamme levätä turvallisesti Jumalamme sylissä. Hän pitää meistä huolen ja hän kantaa meitä.””(Matias Roto)

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Kiitos kommentista

      1) Puppugeneraattorista peräisin oleviksi olen kuitannut sellaisia väitteitäsi, joiden oikean asianlaidan olen jo useampaan kertaan korjannut niiden sisältämien asiavirheiden takia. Vähääkään järkevä ihminen huomaa korjata mielipiteensä, jos saa asiallista tietoa, joissa hänen aikaisemmat käsityksensä on osoitettu perustuneen väärään informaatioon.

      Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa huomaa erehtyneensä tai saaneensa aikaisemmin väärää tai yksipuolista tietoa. Viisaan ihmisen tuntomerkki on se, että huomaa korjata erheensä ja jatkossa käyttää vain korjattua tietoa asioista puhuessaan.

      Mutta jos joku kaikista korjauksista ja selkeistä perusteluista, mistä moinen virhe on alkuaan peräisin, huolimatta edelleen roikkuu pinttyneesti pahoissa virheissään, niin tällaisessa tapauksessa taustalla pitää olla joku sellainen propagandamylly, joka jatkuvasti toistaa tuon virheen puolustusta. Tällaista virheiden syötön koneistoa nimitän ”puppugeneraattoriksi”.

      Esille nostamassasi esimerkissä voimme suomalaisesta näkökulmasta huomata, miten Venäjän propagandakoneisto on jo pidempään jauhanut päivä päivältä syvemmin venäläisiin iskostaen ajatusta, että nyt jo pian kolme kuukautta kestänyt sota on muka vain venäläisten apua ukrainan natsien vallassa oleville ihmisille.

      Niinpä joissakin perheissä missä jotkut perheen jäsenet ovat Venäjällä asuvia venäläisiä ja toiset ovat suomessa asuvia venäläisiä, suomalaisia, ukrainalaisia tai minkä tahansa kansallisuuden jäseniä, perheet eivät voi keskustella Ukrainan tapahtumista, jotta eivät ärsyttäisi toinen toistaan. Kun toisille tapahtuma on venäläisten suurta suosiota ja toisille taas Ukrainan kansan tuhoamiseen pyrkivää toimintaa.

      2) Jumalan rauha sydämellä on elämän onnen suurin tae. Kun saan tietää, että jo pyhässä kasteessa olen saanut osallisuuden Jumalan hyvyydestä, niin että voin kutsua Jumalaa Taivaan Isäksi ja itseäni Jumalan lapseksi, niin mikään mahti maailmassa ei voi kaataa sitä sydämen luottamusta, joka minulla on ikiaikojen Jumalan iankaikkisilla käsivarsilla, joilla hän alati minua kantaa elämässäni eteenpäin ja pitää minusta huolta.

      Niinpä Ukrainan tilanteen aikana olen rukoillut Ukrainan puolesta. Olen jatkanut ukrainan kielisen Raamatun lukemista, jonka olen aloittanut jo pian 35 vuotta sitten. Olen myös lukenut ukrainan kielistä kirjallisuutta. Tänään esimerkiksi olen kuunnellut äänikirjana 2. Aikakirjan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto sanoppa mistä olen saanut sen ajatuksen että Jeesuksen opetuslapset tunnistetaan keskinäisestä rakkaudesta?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Mielestäni olet tuossa lauseessa oppinut jotain kaikkein keskeisintä koko Raamatun sanomasta. Paavalihan sanoo uskosta, toivosta ja rakkaudesta, että suurin niistä on rakkaus.

      Kumpa myös toteuttaisit tuota rakkautta, niin ei tulisi sellaisia kinaamisia, kuin nyt tahtoo tulla liiankin usein kirjoittamiesi tekstien johdosta.

      Siunausta sinulle yritykseesi toteuttaa rakkautta myös tuottamiesi tekstien välityksellä!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto mielenkiintoista kun sanot ettei tulisi kinaamista, kuinkas on kun uskon sen mitä Raamatussa sanotaan ja sinä väität vastaan, kumman tulisi tehdä sinun yllä kirjoittamasi mukaan:

      ””Kuka tahansa voi joutua tilanteeseen, jossa huomaa erehtyneensä tai saaneensa aikaisemmin väärää tai yksipuolista tietoa. Viisaan ihmisen tuntomerkki on se, että huomaa korjata erheensä ja jatkossa käyttää vain korjattua tietoa asioista puhuessaan.””(Matias Roto)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Kiitos hyvistä kysymyksistä!

      Viittaamasi raamatunkohdat ovat kyllä itsessään oikeaa Jumalan sanaa, mutta valitettavan usein olet käyttänyt niitä niiden alkuperäisen merkityksen vastaisesti.

      Kyllä moottoriöljy on itsessään hyvää, mutta sen paikka ei ole ruuanvalmistuksessa.

      Tällä alalla sinulla on valtavan paljon vielä opittavaa ennen kuin raamatunkohtien käyttö vastaa niiden varsinaista sanomaa.

      Toivon sinulle menestystä tämän taidon kehittymisessä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto otetaampa niinkin yksinkertainen evankelimumin kohta kuin että Jeesus oli oppia saamaton:

      Joh. 7:15 Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat: ”Kuinka tämä osaa kirjoituksia, vaikkei ole oppia saanut?”

      Eikö tuossa Johannes selkeästi kerro että Jeesus ei ollut oppia saanut, oppimaton?

      Oliko Jeesus mielestäsi oppimaton?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Koska toistat samoja olettamuksiasi, niin kerronpa tositapauksen Elias Lönrotista. Kerran eräät herrasväkeen kuuluneet halusivat käydä tapaamassa kuuluisaa professoria, josta olivar kuulleet niin paljon. Kun he tulivat järven rannalle niin muuan mies tuli heitä hakemaan soutaen. He saapuivat Lönrotin taloon. Emäntäväki tarjosi kahvia. Vieraiden ihmetyksekski myös soutumies asettui kahvipöytään. Sellaista he eivät olleet ennen kokeneet, että palvelijat juovat kahvia yhdessä herrasväen kanssa. Kun he sitten yrittävät ihmetellä, saako soutumieskin kahvia, niin he saivat vastauksen joka yllätti heidät. Tämä soutumies oli maankuulu professori Elias Lönrot.

      Joten Ari hyvä

      Jos 1800 -luvun Suomessa tuo herrasväki ei tuntenut professoria, niin miten luulet Jeeosuksen ajan kaikkien valtavia väkimääriä keränneitten juhlien ihmisten olleen selvillä jokaisen puhujan koulutuksesta.

      Tunnetko sinä meidän blogistien koulutustason?

      Joten

      Käytä hyvä ihminen tervettä järkeä

      Huomaapa tuossa Jeesuksen oppineisuudesta tuntemattomien arvio hänen todellisesta osaamisestaan: ”Osaa kirjoituksia!” Siis laatu puhui puolestaan. Kuulijat totesivat hänen tietojensa tason. He olivat vain tietämättömiä hänen opinsaannistaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Sinulle pari raamatunkohtaa, joista näet, ettei Jeesusta kasvatettu tyhmyydessä vaan hän varttui viisaudessa.

      Luukkaan evankeliumi:

      2:40 Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä.

      2:52 Ja Jeesus varttui viisaudessa ja iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto ohitat nyt taas sen mistä on kyse, mitä evankeliumissa lukee, väitätkö Raamatun sanaa virheelliseksi ja Johannes olisi kirjoittanut noin jos asia ei olisi ollut totta?

    Eikö Johannes tiennyt ja eikö hän olisi kirjoittanut että nämä väittävät väärin Jeesuksen oppineisuudesta?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Ongelmasi kinatessasi on, ettet lue tekstiä riittävän tarkasti.

      Aivan käsittämättömällä tavalla sekoitat kerrottavan asian ja kertojan.

      Mistä ihmeen oiksulusta olet temmannut oikosulkusi, että tuossa kohdassa

      k e r t o j a

      väittäisi Jeesuksta oppimattomaksi.

      Hänhän vain kertoo, mitä muutamat paikalla olleet asiaa tuntemattomat kuvittelivat

      Hänhän vain siteeraa toisten käsityksiä. Huomaapa väitteen yhteys:

      ”Niin juutalaiset ihmettelivät ja sanoivat:”

      Muista että suurissa kansallisissa juhlissa saattoi Jerusalemiin olla kokoontunut satoja tuhansi ihmisiä eri puolilta maailmaa. Väkijoukon tiedot ajankohtaisista tapahtumista Jerusalemissa siis vaihtelivat hyvinkin paljon siitä riippuen, mistä päin he olivat tulleet juhlille.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Virheitä voi tulla jokaiselle, mutta oikeaan oppimiseen kuuluu, että ottaa opikseen oikaisut eikä enää toista samoja mokia. Sen sijaan kinaaminen omien virheittensä puolesta ja niiden korjaamisesta kieltäytyminen osoittaa ainoastaan kinaajan asenteellista typeryyttä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto sovitatko tätä myös itseesi:

      ””. Sen sijaan kinaaminen omien virheittensä puolesta ja niiden korjaamisesta kieltäytyminen osoittaa ainoastaan kinaajan asenteellista typeryyttä.””(Matias Roto)

      Siis väität että Johannes olisi jättänyt kertomatta Jeesuksen oppineisuuden jos sitä olisi ollut?

      Toisaalat Jeesus itse vastaa että Hänen oppinsa on Jumalata.

      Ymmärrän halusi niin pitää kiinni oppineisuudesta, olisihan se kamalaa jos yhtäkkiä tajuaisikin ettei sillä korkella oppineisuudella todellakaan ole mitään merkitystä Jeesukse tuntemisen rinnalla, kukahan näin sanoo, olisiko peräti Raamatussa joku?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Kysyt sovellanko myös itseeni tämän periaatteen, että korjaan kantani, jos siihen tulevat hyvät perusteet.

      Vastaukseksi voin todeta, että näin olen tehnyt koko elämäni ajan. Koko elämänhän pitää olla uuden oppimista. Jos ei opi uutta niin taantuu. Näin myös uskonnon tutkimisessa on jatkuvasti aihetta hankkia lisää tietoa. Hanki viisautta, sanoo Raamattu.

      Olen ostanut ensimmäisen teologisen oppikirjani jo lukiolaisena yli 60 vuotta sitten. Siitä lähtien olen koko ajan lueskellut jotakin uutta oppien.

      Kotikirjastossani on teoksia neljältä vuosisadalta yli 150 eri kielellä. Tämän vuosituhannen puolella noin 9000 kirjaa on tullut lisää. Myös ensimmäinen vaimoni luki paljon. Hän oli pätevä hallintojuristi, joka luki paljon. Vielä sairaseläkkeellä ollessaan hän saattoi lukea kassillisen kirjoja viikossa.

      Kumlingen kirkkoherrana Ahvenanmaalla ollessani luin säännöllisesti lapsilleni. Ennätys yhdeltä istumalta oli 18 kirjaa suomeksi ja ruotsiksi yhteen laskien. Ja olisivat kuunnelleet vielä enemmän jos isä olisi jaksanut. Tällä oli vaikutuksia lasteni kehitykseen. Esimerkiksi esikoispoikani oli noin 40 vuoden ikään tullessaan elämänsä aikana lukenut ainakin yhtä monta kirjaa kuin hänellä oli elämänsä päiviä syntymästään asti.

      Oletko tullut ajatelleeksi Marian ylistyslaulua Luuk. 1:46-55 jonkun oppimattoman vaiko oppineen sepittämä. Sehän on täynnään Vanhan testamentin kauneimpien runojen yhdistelmää. Teen tämän kysymyksen siksi että pyhän perheen elämästä kertovat historialliset perinteet puhuvat siitä, että Maria opiskeli Jerusalemin temppelissä 3 – 12 vuotiaana. Hänen tehtävänsä oli temppelin vaatteitten tekeminen. Esimerkiksi enkeli Gabrielin vieraillessa hänen luonaan Nasaretissa hän oli juuri tekemässä erästä tilausta temppelille.

      Kerron tämän vain jotta huomaisit, että jo kotoaan käsin Vapahtajamme oli saanut kasvatuksen, missä tuon ajan korkeimman juutalaisen opetuksen ympäristö oli Jeesukselle tuttu jo äidinmaidosta alkaen. Eipä siis ihme että Vapahtajamme jo 12 vuotiaana pystyi keskustelemaan täysipainoisesti aikansa oppineimpien seurassa perheen käydessä temppelissä erään juhlan aikaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Toiseksi asetat Jeesuksen kaksi luontoa virheellisesti vastakkain. Jeesus on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa. Niinpä Jumala hän on oli jo ennen maailman luomista ja tulee olemaan myös sen jälkeen kun nykyinen maa ja taivas katoavat kun uudet taivaat ja uusi maa on luotu. Ihmisenä hän on ollut jo sikiämisestä lähtien, on yhä edelleen taivaan kirkkaudessa ja myös takaisin tullessaan tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

      Ajalliseen oppimiseen eli siis hänen inhimillisen puolensa toimialaan kuuluu myös Jeesuksen oppineisuus aikansa oppineinpana miehenä ja toimiessaan ”professorina” aikansa korkeimmassa oppilaitoksessa Jerusalemin temppelissä.

      Aikoinaan yli 30 vuotta sitten juutalainen Jeesuksen ajan juutalaisten historian professori David Flusser kävi Lapinjärvellä pitämässä viikon seminaarin Toivio-opistolla. Hän oli aikansa tunnustetuimpia juutalaisia oppineita ja juutalaisen suuresti arvostama suuren hurskautensa vuoksi. Kerran hän oli vapaa-ajalla lukemassa yhtä kirjaa. Hän näki minun lähestyvän ja tunsi minut Lapinjärven ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherraksi. Paikalle tultuani hän näytti lukemaansa kirjaa ja sanoi minulle, että meidän luterilaisten pappien pitäisi lukea myös muuta kirjallisuutta kuin vain pelkästään teologiaa. Vastasin tuohon, että juuri tuota kirjaa olen lukenut kolmella eri kielellä.

      Juuri David Flusser aikansa juutalaisten suuresti arvostama tutkija on todennut sen, mitä olen jo aikaisemminkin sinulle kertonut, että Jeesus oli aikansa oppinein juutalainen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Käsittelet myös Paavalin tuotantoa asettamalla oppineisuuden ja oppimattomuuden väärällä tavalla toistensa vastakohdiksi tilanteessa, missä Paavali toimi aivan eri tavoin, kun hän asetti vastakkain oman elämänsä kaksi eri vaihetta: Ennen ja jälkeen Jeesuksen seuraamisen aloittamista.

      Filippiläiskirje:

      3:8 Niinpä minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen

      Jälleen joudun huomauttamaan sinulle sisältä lukemisen tärkeyttä, ettet mene lukemaan apostolin teksteihin mitä sattuu, vaan ymmärrät, mitkä asiat ovat vastakkain missäkin tekstissä.

      En pidä hyvänä yritystä vanhurskauttaa omaa laiskuuttaan oppin hankkimisessa vääntämällä Raamatun sanoja kuinka sattuu.

      Eihän Paavali oppineisuuttaan jättänyt, vaan päin vastoin kehitti koko elämänsä ajan. Juuri oppineisuutensa takia hän pääsi jopa kreikkalaisen kulttuurin korkeimpaan tyyssijaan Areiopagiin pitämään luentoa kristinuskon sanomasta. Sinne ei oppimattomilla ollut mitään asiaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Vielä yksi huomautus tästä aiheesta.

      Jumalan edessä meillä ei ole tietokilpailusta kysymys. Jumalan edessä jokainen ihminen on Jumalan luoma onpa hän sitten kuinka viisas tai kuinka tietämätön tahansa, huippunero tai kehitysvammainen tai mitä muuta tahansa.

      Oleellista ei ole se mitä ihminen on, vaan ainoastaan se, että Jumala rakastaa meitä, ja me saamme olla hänen omiaan pyhän kasteen antaman armolahjan varasssa. Tässä ei ole sen paremmin lahjakkuus kuin ikärasismiakaan, jos kristinuskoon sitten otetaan mukaan yli 100 vuotias vanhus tai juuri synnytyksestä saapunut vauva. Kummallekin kasteen lahja merkitsee Jumalan lapseksi pääsemistä ja Pyhän Hengen lahjan saamista eli siis elämän alkua Jumalan omana.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto puhut rakkaudesta ja rakastamisesta, mitä on rakastaa Jumalaa ylikaiken?

    Mikä on lapselle parasta, siis kun lapsella on rakastava isä niin onko kuuliaisuus isän sanoille lapselle parasta?

    Ajatteleppa nyt pientä lasta jonka isä on sanonut ettei jäällesaa mennä, nyt tämä pieni lapsi muiden isompien poikien neuvoista kuitenkin menee jäälle, oliko se parasta lapselle vai olisiko tullut uskoa isää?

    Mitä tarkoittaa lapsenmielinen, mietippä nyt sitä suhteessa isään, siis ajatte niinkuin aikuinen ajattelee mikä on lapsen asema ”viisaudessa” isäänsä?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Selityksenä ilmaukseesi ”lapsenmielinen”

      Olen käsitellyt lapsen kaltaiseksi tulemista aikaisemmin kokonaisen blogin verran. Olen siinä tuonut esille viittauksen ikivanhaan juutalaiseen kääntymyksen kasteeseen, joka oli käytössä jo kauan ennen Vapahtajamme ihmiseksi tuloa. Juutalaisen käsityksen mukaan nimenomaan kasteessa annettava kääntymys elävän Jumalan palvelijaksi antaa kastetuille kokonaan uuden elämän aivan nollapisteestä alkaen eli siis kokonaan uuden syntymän. ( Tuon ajan ilmauksen mukaisesti ”yhden päivän ikäisenä” eli siis kokonaan alusta. )

      https://www.kotimaa.fi/blogit/kaste-jumalan-lapseuteen/

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Lutherille neljäs käsky oli todella merkittävä käsky. Vanhempien ja esivallan kunnioittaminen oli koko elämän kannalta ratkaisevan merkittävä. Neljännen käskyn totttelemattomuus oli todella törkeää jumalattomuutta. Joka asettui esivaltaa tai vanhempiaan vastaan, asettui samalla Jumalaa vastaan, joka oli luomistekonsa ihmisen elämässä tehnyt tämän vanhempien välityksellä.

      Aivan toisenlainen oli sinun esittämäsi kasteopin keksijän Hubmeierin asenne. Hänhän oli pyrkinyt vallankumoukseen. Hän oli kovasti pyrkinyt päästä talonpoikaiskapinan 1524-25 johtoon. Kapinallisethan tappoivat, varastivat, ryöstivät ja raiskasivat tavalllisia ihmisiä, kuten eräs aikalainen heitä kuvasi. Toki paremman saaliin toivossa enemmän rikkaampaa väestönosaa.

      Hubmeierin julkaisi maailmanhistoriassa täysin ennen kokemattoman teologisen vallankumouksen tehneet teoriansa vuosina 1525-27, joissa hän antoi monelle raamatunkohdalle kokonaan uuden merkityksen, joka väänsi monen kohdan ajatuksen tasan tarkkaan vastakohdakseen tai sitten vei pois itse asiasta antaakseen tilaa täysin itse keksimälleen kokonaan toisenlaisille selityksille. Vasta hänellä on kummallinen vastakkainasettelu esivallan kunnioituksen ja Jumalan kunnioituksen välillä, ikään kuin neljäs käsky ei olisikaan Jumalan ehdottoman tahdon ilmaiseva käsky,vaan jotakin sellaista, jota vastaan voitiin tarvittaessa ruveta vaikka aseiden kanssa tappelemaan, kuten talonpoikaiskapina osoitti.

      Jotenkin olen aistivinani myös sinun teksteistäsi aivan samanlaisen perin hassun vastakkainasettelun vanhempien kunnioittamisen ja Jumalan kunnioittamisen välillä. Tällä mielettömällä vastakkainasettelulla saat myös aikaan kummallisen vastakkainasettelun ikään kuin ”Pyhä Henki” ajaisi sinua vastustamaan Pyhän Hengen puhetta pyhässä Raamatussa. Onhan koko Raamattu Pyhän Hengen puhetta. Jos siis joku ”henki” sinun sisimmässäsi käskee olemaan tottelematta isääsi ja äitiäsi niin mietipä silloin, mistä ihmeen lähteestä tuollainen ”henki” oikein on.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto:”Jotenkin olen aistivinani teksteistäsi myös aivan hassun vastakkainasettelun vanhempien kunnioittamisen ja Jumalan kunnioittamisen välillä. Tällä mielettömällä vastakkainasettelulla saat myös aikaan kummallisen vastakkainasettelun ikään kuin Pyhä Henki ajaisi sinua vastustamaan Pyhän Hengen puhetta pyhässä Raamatussa. Onhan koko Raamattu Pyhän Hengen puhetta. ””

      Siis otatko itse tosissasi tuon mitä kirjoitat minulle eli kun Raamatussa on selkeästi sanottu että Jeesus oli oppia saamaton, niin mistä sinä tuot oman näkemyksesi, mikä on se lähde josta tiedon kaivat että jeesus olisi ollut korkeasti oppinut jopa professori?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Jos opettelisit sisältä lukemisen taidon niin et enää menisi puolustamaan omaa oikosulkuasi Jeesuksen oppineisuudesta.

      Olen jo edellä osoittanut ettei Jeesuksen oppimattomuuden väittäjä ole Johannes, vaan hän ainoastaan välittää sen tiedon, että jotkut juutalaiset eivät tienneet Jeesuksen oppineisuudesta.

      Samalla hän kuitenkin panee nämä samaiset juutalaiset

      i h m e t t e l e m ä ä n

      Jeesuksen oppineisuutta ja

      y l i s t ä m ä ä n

      Vapahtajamme raamattutieteellistä taitoaan

      k i r j o i t u s t e n

      t u n t e m u s t a.

      Tee hyvä ihminen samaa mitä kissanpoikanen tekee muutaman viikon ikäisenä: Avaa silmäsi!

      Muista myös, että Jeesus jo 12 vuotiaana saattoi keskustella täysipainoisesti juutalaisten korkeimman oppilaitoksen eli temppelin opettajien siis tuon ajan ”professorien” kanssa. Miten ihmeessä tuollaiseen oppineisuuden tasoon päästään muutoin kuin sillä että jo pienenä muksuna on aloittanut todella vakavat opiskelut. Joten älä hyvä ihminen yritä ulkokullata omaa tai toisten oppimisen laiskuutta väittämällä Vapahtajaamme vähäoppineeksi.

      Edelleen miten ihmeeessä sinä saat omaan typeryyden ylistykseesi mahtumaan sen, että Jeesuksen oppineisuus temppelin kolleegojen eli toisten ”professorien” keskuudessa oli niin suuri, että eri mieltä olleet tukkivat turpansa.

      Luukkaan evankeliumi:

      20:40 Ja he eivät enää rohjenneet kysyä häneltä mitään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto kysyin yksinkertaisesti mistä lähteestä tietosi Jeesuksen oppineisuudesta on?

      Raamatusta sitä ei löydy, eihän?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Mikä kumman eksytys on sinut sokaissut lausumaan niin päättömiä sanoja pyhästä Raamatusta, kuin että muka siinä ei kerrottaisi Jeesuksen viisaudesta.

      Miksi olet niin sokea, ettet huomaa Raamatun sanoja Jeesuksen viisaudesta.

      On siis aihetta kehottaa sinua ottamaan opiksesi Sananlaskujen varoitus tyhmistä

      Sananlaskut:

      1:22 Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?

      1:32 Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.

      3:35 Viisaat perivät kunnian, mutta tyhmäin osa on häpeä.

      8:5 Tulkaa, yksinkertaiset, mieleviksi; tulkaa järkeviksi, te tyhmät.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Mistä olet saanut ajatuksen etten kunnioittaisi tai olisi kunnioittanut vanhempiani?

    Se ettei vanhempiaakaan tule sokeasti totella jos heidän tahto on Jumalan tahtoa vastaan, samoin esivallan kanssa.

    Se etten lapsena ja nuorena enkä myöskään aikuisen kunnioittanut ja totellut vanhempiani oli vastoin Jumalan tahtoa ja siksi osittain elämäni meni ns ”konkurssiin”, mutta kun Jumala avasi silmäni näkemään tahtonsa ja sen etten ollut elänyt sen mukaan niin sen jälkeen kunnioitin vanhempiani.

    Muistan kuinka uskoontultuani valitin eräälle luterilaiselle seurakunnan johtajalle etten voi mennä maallisen isäni luo kun aina riidellään, no hän opetti juuri vanhempien kunnioittamisesta ja kun seuraavan kerran menin isäni luo niin rauha säilyi eli ei riidelty eikä sen jälkeen, kiitos Jumalalle Hän puhdisti kun tunnustin syntini.

    Tiedän todella jopa käytännön kautta että käskyn ”kunnioita isääsi ja äitiäsi” on todella tärkeä, siis että kauan eläisin ja menestyisin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto kommentoit minulle:””Tee hyvä ihminen samaa mitä kissanpoikanen tekee muutaman viikon ikäisenä: Avaa silmäsi!””

    Olen samaa asiaa kysynyt sinulta toisin sanoin eli milloin sinun silmäsi ovat avautuneet eli ymmärrät mikä on totta ja mikä valhetta?

    Siis kun pienelle lapselle vanhemmat opettavat uskon asioita niin kuinka tästä kasvaa aikuinen joka tuntee Totuuden?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Kysyt kuinka lapsesta kasvaa aikuinen joka tuntee totuuden.

      Vastaus on yksinkertainen. Pitäytymällä koko ikänsä lapsen uskossa. Jeesushan pani lapsen uskon aikuisten malliksi. Pitää siis pysyä siinä uskossa, johon lapsena on saanut kasteen kautta päästä sisälle.

      Tässä pientä kertomusta omasta kehityksestäni:

      Jo ennen kuin osasin puhua, äitini luki kanssani iltarukouksen. Jo ennen koulunkäyntiä osallistuin pyhäkouluun. Kansakoulun eka vuoden joulukuussa arvioin, mitä hyötyä koulusta oli ollut ensimmäisen syksyn aikana. Totesin, että ainakin olen oppinut tietämään monia uusia tapahtumia Jeesuksen elämästä , joita en ollut tiennyt aikaisemmin. Jo lukemaan oppimisestani asti olen lukenut Raamattua. Lapsena erityisesti Joosuan kirja oli lempilukemistani.

      Oppikoulussa seurasin uskonnon opetusta niin paljnn, että kerrankin uskonnon opettajani tarvitessa sijaista erästä poissaoloaan varten pyysi minua sijaisekseen. Olin silloin 7. luokalla oppikoulussa eli nykyjärjestelmän mukaan lukion toisella luokalla. Olisitko sinä ollut kypsä moiseen tehtävään omien luokkakavereittesi keskuudessa? Pidin lukioaikanani aamuhartauksia yhdessä uskonnonopettajani kanssa. Hän useammin, minä harvemmin.

      Tänä vuonna kesällä tulee 60 vuotta siitä kun pidin ensimmäisen julkisen puheen seurakunnassamme. Siitä lähtien olen pitänyt puheenvuoroja eri puolilla maakuntaa kristillisillä teinipäivillä, kotoseurakunnassamme sekä vähän muuallakin. Kaukaisin paikkakunta Tukholma.

      Asevelvollisuutta suorittaessani pidin osastoni iltahartaudet sekä alokas, aliupseerikoulutuksen että kokelaskoulutukseni aikana. RUK:ssa oli valmiita pappeja pitämässä, niin ei tarvinnut.

      Opiskeluaikanani puhuin lähetystyöstä kaikissa yliopistokaupungeissa: Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa. Tuohon aikaan ei yliopistoja vielä ollut muissa Suomen kaupungeissa.

      Jotta ymmärtäisit varoa harhaoppien kavalia eksytyksiä, niin varoitan sinua kaikista lahkolaisten harhoista, jotka näennäisesti lupaavat paljon, mutta todellisuudessa opettavat vain vääntelemään Raamatun sanaa kieroon.

      Jotta tajuaisit, ettei oppimattoman missään tapauksessa pidä pyrkiä opettajaksi, kerron sinulle alkuseurakunnan pääsyvaatimuksen viranhaltijalle:

      Apostolien teot:

      6:3 Valitkaa sentähden, veljet, keskuudestanne seitsemän miestä, joista on hyvä todistus ja jotka ovat Henkeä ja

      v i i s a u t t a

      täynnä, niin me asetamme heidät tähän toimeen.

      6:10 mutta he eivät kyenneet pitämään puoliaan sitä

      v i i s a u t t a

      ja henkeä vastaan, jolla hän puhui.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Kaste antaa enemmän kuin taivaan ja maan, koska se antaa Jumalan lapseuden. Joten sen lisäksi ei tarvita mitään omatekoisia räpiköintejä päästäkseen kasteessa saamansa uskon totuudesta johonkin toiseen muka totuuteen tuon kokonaan Jumalan työhön perustuvan pelastuksen lisäksi.

      Kaikki pyrkimykset löytääkseen muka suuremman totuuden ovat tuhoon tuomittuja, koska ne vievät harhateille Jumalan armoteon ulkopuolelle eli siis kadotukseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto toteat:””Pitää siis pysyä siinä uskossa, johon lapsena on saanut kasteen kautta päästä sisälle.””

    Tuossa on juuri se kysymys mikä usko kasteessa saadaan, antaako se kyvyn/viisauden erottaa valheen ja ymmärtää Totuuden sanat?

    Mietippä nyt mitä Raamattu kertoo, eikö jotkut juutalaiset olleet korkeasti koulutettuja eli fariseuksia ja kirjanoppineita, miksi he eivät ottaneet Jeesusta vastaan eli Hänen sanojaan?

    Mikä sai heidät niin kovaan vihaan että Jeesus piti tappaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      He vastustivat, koska olivat tyhmiä.

      Kadehtivat Jeesuksen suurempaa oppineisuutta.

      Luepa edeltä Sananlaskujen kirjan neljä jaetta, niin huomaat, miten heidän tyhmyytensä esti heitä vastaanottamasta totuutta Tyhmä ei halua suostua Jumalan viisauden hankintaan, vaan tappelee Jumalaa vastaan omaksi kadotuksekseen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto siis kaikki ylipapeista alkaen olivat mielestäsi ”tyhmiä”?

      Eikö siis se korkea oppineisuus tehnytkään heistä viisaita? miksi sitten mainostat hankkimaan viisautta kun kerran se ei tehnytkään heistä todella viisaita vaan jäivät ”tyhmiksi”?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Jeesus on tie, totuus ja elämä. Kun he eivät suostuneet Jeesuksen, niin silloin he eivät siis suostuneet totuuteen. Todelliseen viisauteen kuuluu totuuden etsintä. Jos siis ei suostu kuulemaan totuutta, niin silloin on tyhmä.

      Ajallisesti vielä tyhmempi on se joka vihaa tietoa ja kuvittelee Jeesuksen seuraamisen olevan tyhmyyden suosimista.

      Sananlaskujen kirja puhuu siitä, että viisas oppii pienestä vihjeestäkin, mutta tyhmästä ei ole toivoa, vaikka häntä kepillä piestäisiin.

      Eli siis toistan. Jeesuksen ajan temppelin opettajat olivat todella korkeasti oppineita. Tämä on heille kunniaksi, eikä vähimmässäkään määrin tuomittavaa. Pyri sinäkin alkamaan opiskelusi ja tee se valmiiksi. (Vanhin Åbo akademin väitöskirjan tekijä on yli 80 -vuotias!)

      Mutta vieläkin tärkeämpää on uskoa Jeesukseen, koska pelastumme yksistään uskosta, yksistään armosta ja yksistään Kristuksen tähden. Tähän pelastukseen meidät on yhdistetty jo vauvana, kun meidät kastettiin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Matias Roto

    Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25