Laulu soikoon Luojamme kiitosta ja mielemme siihen yhtyköön turvallisessa luottamuksessa

Kuvan kuvausta ei ole saatavilla.

Armaan äitini 9.5.1922-6.6.1990 syntymästä tuli kuluneeksi 100 vuotta maanantaina. Kuvassa olen hänen sylissään.  Onnesta ilakoivana jo tuolloin. Myöhemmin sain oppikoulun hymypoikapalkinnon.  Liekö taustalla äidin ja isän rakkaus, joka sai kasvot iloisiksi jo pienokaisena.  Myöhemmin 17 vuotiaana mietin, miten isä ja äiti olivat onnistuneet kasvatuksessaan. Totesin että ainakin he olivat saaneet kasvatettua onnellisen nuorukaisen.

 

SUNNUNTAI 15.5.2022

4. sunnuntai pääsiäisestä, latinaksi Cantate

Taivaan kansalaisena maailmassa

Laulun  sunnuntain psalmi on Ps. 98:2–9

Laulu ja musiikki ovat tärkeä osa elämäämme

Kirkko on kautta aikojen ollut musiikin tyyssija. Tämä on luonnollista, koska Jumalan ylistys on  kaikunut kautta aikojen  voimakkaana sekä musiikin  että laulun kautta.   Niinpä ei ole ihmeellistä, että myös kaikkien aikojen merkittävin säveltäjä on kirkkomuusikko Johann Sebastian Bach. BBC Music Magazinen järjesti kyselyn, johon 174 asiantuntijaa pääsi nimeämään ehdokkaitaan tähän asemaan. Bach sai eniten ääniä.  

Muuten. Suomalainen Jean Sibelius pääsi sijalle 12 ja Kaija Saariaho sijalle 17. Näistä kaikkien aikojen merkittävimpien listalle nykyisin elossa olevista ensimmäiseksi  tuli suomalainen nykyisin Pariisissa asuva Kaija Saariaho.  Ennen häntä listalle päässeet ovat jo edesmenneitä. 

Musiikki tulee esille myös kirjallisuudessa. Niinpä viime vuonna 2021 Tietokirjallisuuden Finlandiapalkinnon voitti  Osmo Tapio Räihälänmusiikkia käsittelevä Miksi nykymusiikki on niin vaikeaa.

Psalmissamme kehotetaan ylistämään Jumalaa runsain lauluin ja menipuolisen musiikin avulla.  Psalmissa esitetyt instrumentit olivat aikansa soittimia. Meille ne ovat kuin esimerkkeinä musiikin rajattomia mahdollisuuksia tarjoavasta  soittimien ja sävelten rannattomasta avaruudesta eri mahdollisuuksien ja keinojen välityksellä.

Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa!
Ylistäkää Herraa harpun sävelin,
soittakaa ja laulakaa!
Vaskitorvin ja oinaansarvin
kohottakaa ylistyksenne Herralle, kuninkaalle!
Pauhatkoon meri kaikkineen,
juhlikoon maa, juhlikoot sen asukkaat!
Taputtakoot virrat käsiään,
yhtykööt vuoret niiden iloon Herran edessä,

Seurakunnissamme on valtaisat resurssit musiikin esillä pitämiseen.  Meillä on hyvin koulutettu kanttorikunta ja paljon vapaaehtoisia laulun ja soiton harjoittajia, jotka ihailtavan hyvin pitävät esille kirkkomme runsasta ja monipuolista musiikillista aarteistoamme.

Vahvan musiikin perinteen ylläpidon vuoksi voimme sanoa, että kirkko on vahvasti kulttuurin kärjessä.

Pelastus on Jumalan

Maailmassamme on lukematon määrä maailmanparantajia, joilla on milloin minkäkinlaisia ehdotuksia ihmisten elämän parantamiseksi. Toiset ovat parempia yrityksiä, toisinaan jopa hyviäkin ohjeita, mutta toiset valitettavasti täysin kelvottomia kyhäelmiä.

Jumalan antama apu ei kilpaile tässä sarjassa. Jumala on meidät tehnyt. Hänen voimallisten käsiensä luomus me olemme. Suurimman taiteilijan kaunein teos. Olemme Jumalan kuva ja sellaisina äärettömän arvokkaita.

Kun Jumala tulee avuksemme elämämme ongelmiin, niin hän ei tyydy vain ohjeisiin ja neuvoihin, vaan hän myös itse toteuttaa kaiken. Hän itse tekee kaiken, mitä elämämme pelastamiseen tarvitaan.  Pelastus on hänen työnsä. Hän on meidän Vapahtajamme.

Herra näytti, että hän on meidän pelastajamme,

Jumalalle kelpaaminen eli vanhurskauttaminen on myös Jumalan työ, alusta loppuun hänen aktiivisuuttaan ja tekoaan.  Vapahtajamme kärsi Golgatan kuoleman meidän sovittamiseksemme Jumalan ja ihmisten kesken.  Hänen sovintotyönsä takia mekin saamme elää sovinnossa ja rauhassa turvallisina Jumalan lapsina.  Anteeksisaaneina ja Jumalan hyvyyden kantamina saamme levätä turvallisesti Jumalamme sylissä. Hän pitää meistä huolen ja hän kantaa meitä.

Tämä ei ole vain joidenkin etuoikeutettujen ja joidenkin harvojen mahdollisuus, vaan tämä tarjotaan koko maailmalle.  Koko maailmalle on julistettava sanoma siitä, että Jeesus on kaikkien maailman kansojen Vapahtaja. Hänen vanhurskauttava työnsä koskettaa kaikkia maailman kansoja. Siksi hänen sanaansa on julistettava kaikkialla, kaikille kansoille ja kaikille ihmisille.  Jumala on vanhurskas ja hän vanhurskauttaa meidät Vapahtajamme valmistaman lahjan ansiosta.

hän osoitti vanhurskautensa kansojen nähden.
Hän muisti Israelin kansaa,
osoitti jälleen laupeutensa ja uskollisuutensa.
Maan ääretkin saivat tietää,
että Jumalamme pelasti meidät.

Toisinaan ihmiset miettivät, että usko on jokin ihmisen oma ajattelumalli ja sitä kautta heidän oma tekonsa.  Tällöin usko jää yhdeksi maailmankatsomukseksi muiden joukkoon.  Silloin on vaarana unohtaa, että uskon perusta ei olekaan ihmisen ajattelutavassa vaan Jumalamme  oman uskollisuuden varassa, ja juuri siksi  vakaassa ja luotettavassa elämän perustassa.

Heprean usko -sana kuuluu samaan sanueeseen kuin vakaa pohja, turvallinen alusta, usko, luottamus, varma vakuus, aamen, totuus jne.  Niinpä jos meillä suomalaisilla on toisinaan tapana sanoa, ettemme tiedä jotain, mutta uskomme näin tai näin, niin hepreassa tieto on epävarmempaa ja usko on varmemmin perustettua.    Voidaanpa sanoa, että heprealaisessa ajattelussa Jumalan antama turva on niin vahva perustus, ettei sille rakentuva elämä horju, vaikka ihmisen omat ajattelu mieteet olisivatkin kuinka heikkoja tahansa.   Tämä on turvallisen luottamuksen perusta ja järkähtämättömän uskon lähtökohta. Uskon lahja onkin vain  luottamuksen panemista Jumalan äärettömän vakaaseen ja varmaan työhön. Jumala pitää meistä huolta ja siksi saamme ilakoiden ja riemuiten katsella elämämme päiviä eteenkin päin heittäen kaikki huolemme Taivaallsien Isämme käsiin ja luottaa, että hän pitää meistä huolen.

Cantate sunnuntain Psalmi:

Herra näytti, että hän on meidän pelastajamme,
hän osoitti vanhurskautensa kansojen nähden.
  Hän muisti Israelin kansaa,
  osoitti jälleen laupeutensa ja uskollisuutensa.
Maan ääretkin saivat tietää,
että Jumalamme pelasti meidät.
  Maa, kohota Herralle riemuhuuto!
  Iloitkaa ja riemuitkaa, laulakaa ja soittakaa!
Ylistäkää Herraa harpun sävelin,
soittakaa ja laulakaa!
  Vaskitorvin ja oinaansarvin
  kohottakaa ylistyksenne Herralle, kuninkaalle!
Pauhatkoon meri kaikkineen,
juhlikoon maa, juhlikoot sen asukkaat!
  Taputtakoot virrat käsiään,
  yhtykööt vuoret niiden iloon Herran edessä,
  sillä hän tulee ja tuo maailmaan oikeuden.
Hän hallitsee maanpiiriä vanhurskaasti,
tuomitsee kansoja oikeuden mukaan.

Ps. 98:2–9

56 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto nyt kuitenkin Jeesus selkeästi sanoo että Jumala salaa evankeliumin ”viisailta ja ymmärtäväisiltä”, siis juuri tuon ajan fariseukset ja kirjanoppineet olivat hyvä esimerkki siitä, eivät he omassa viisaudessaan löytäneet kirjoituksista Jeesusta ja uskoneet Häneen vaan he luottivat juuri omaan viisauteensa eivätkäkääntyneet ja tehneet parannusta.

    Samoin tänä päivänä on asia, ei kukaan omassa viisaudessaan ja ymmärryksessään voi löytää Jeesusta vaan tulee nöyrtyä lapsenkaltaiseksi ottamaan Jeesuksen sanat, siis nöyrtyä parannukseen, niin Jumala ilmoittaa evankeliumin nöyrille, ylpeitä vastaan on Hän, siis niitä vastaan jotka ylistävät omaa viisauttaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Ari, Jeesus on löytänyt sinut? Olet Jumalan lapsi? Lapsi ottaa lahjan vastaan, koska on lapsi. Lapsi kiittää lahjasta. Lapsi uskoo saamaansa lahjaan, eikä lähde ”korjailemaan” sitä, koska lahja on itsessään täydellinen. Kerran saatu kaste on pitävä ja pätevä. Jumala ei kutsumistansa eikä armolahjojansa kadu. Ihminen tosin voi paaduttaa sydämensä, ja tuhlata saamansa perinnön.

      Tuhlaajapoika meni itseensä ja palasi Isän luo. Hän palasi köyhänä, kaiken menettäneenä. Hänellä ei ollut mitään, millä olisi voinut ostaa Isän suosion. Hän tiesi, että Isä saattaa kuitenkin vielä rakastaa. Hänen uskalluksensa perustui Isän rakkauteen.

      Ylpeä on se, joka päättää ”korjata” saamansa lahjan, eli ei osaa ottaa sitä vastaan sellaisena kuin se on. Tällaista ihmistä Jeesus kehottaa tekemään parannuksen ja uskomaan evankeliumin (ilosanoma, täydellisesti täytetty työ). Kristus on sovittanut ihmiskunnan Jumalan kanssa. Tähän voittoon hän haluaa kaikki ihmiset liittää kasteen ja siihen liittyvän opetuksen kautta.

      Viisaat päättävät itse korjata täytettyä työtä. Täytetty työ on salattu viisailta, jotka nojaavat omaan ymmärrykseensä evankeliumin (ilosanoman) varsinaisen ytimen sijaan. Ihminen ei voi lisätä täytettyyn työhön mitään, (vaikka niin luulee), koska se on täydellinen. ”Viisaita” yrittäjiä tosin löytyy. Usko Jeesukseen pelastaa. Ei oma tarmo, vaan Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa.

      Oletko lapsen kaltainen, vai onko turvasi siinä, mitä olet itse tehnyt?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Kari Paukkunen tuo mitä kirjoitat, mistä olet sen saanut?

      Peruskysymys on onko vauvakaste Jumalasta ja antaako se sen mitä teille luvataan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Kari Paukkunen tuo mitä kirjoitat, mistä olet sen saanut?

      Raamatusta, Raamatun evankeliumista, joka avataan niille, jotka ottavat sen lapsen lailla vastaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Kaikki oli jo täytetty ennen kuin uskoon tulimme. Jumala on sen Raamatussa ilmoittanut. Usko ottaa sen vastaan. Jumala antaa uskon.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Lue ihmeessä Raamatun sana niin kuin se on kirjoitettu.

      Miten typerästi teetkään, kun kiellät lapsen kasteen antaman lahjan.

      Misti hölmöläisen lähteestä olet napannut kuvitelman ettei kasteeseen luvattu Pyhän Hengen lahja muka olisi aito Jumalan työ.

      Muista Pietarin saarna juutalaisen suuren kansallisen juhlapäivän klo 9 pidetyssä liturgiassa helluntaiepistolassa:

      ” —— kaste. —- niin te saatte Pyhän Hengen lahjan —— lapsillenne ——”

      Kaikki epäuskon venkoilut tätä sanaa vastaan ovat todella suuren tyhmyyden osoituksia, koska näiden sanojen kieltäminen on Jumalan lupausten ja suurten tekojen halventamista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto taasen pelaat vain omiin ajatelmiisi et itse lue Raamattua niinkuin se on kirjoitettu.

      Siis Pietarin helluntai saarnassa on selkeä lupaus:

      Kun tekee parannuksen ja ottaa kasteen niin saa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan, eikö olekin selkeää?

      Tuon minä ymmärrän ja noin sen uskon tapahtuvankin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Miksi voit sulkea silmäsi täysin kokonaan todellisuudelta ja elää mielikuvitusmaailmoissasi täydellisessä tietämättömyyden tyhmyydessä, kun näin monen vuoden keskustelun jälkeenkin voit lausua niin todellisuuden vastaisia väitteitä kuin sanasi:

      Matias — et itse lue Raamattua niinkuin se on kirjoitettu.

      Kerta toisensa jälkeenhän minun on pitänyt opettaa sinulle sisältälukemisen opettelua, kun koko ajan kinaat Raamatun selvää tekstiä vastaan ja tekstin ilmauksen vastaisesti päästelet omien eksyttäjiesi esittämiä Raamatun tekstin rääkkääjien seli seli pois selittelyjä.

      Raamattu sanoo, että kaste on lapsille, Ap.t. 2:38-39 ja sinä sanot että eipäs kasteta lapsia.

      Raamattu sanoo, että kaste uudestisynnyttää, Tiit 3:5, mutta sinä kinaat pyhää kirjaa vastaan ettei kaste tätä anna.

      Raamattu sanoo, että kaste pelastaa, 1. Piet. 3:21, mutta sinä torjut tämän selvän lupauksen ja alat tekstin vastaisesti venkoilemaan kaikenlaisia omia virityksiäsi tämän sijaan.

      Jne kerta toisensa jälkeen olet kieltäytynyt lukemasta Raamattua niin kuin se on kirjoitettu.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Ari

    Erotat parannuksen tekemisen kehotuksen käskyyn liittyvästä menetelmästä kääntymyksen saamiseksi.

    Jo satoja vuosia ennen Vapahtajamme syntymää juutalaisuudessa pakanuudesta juutalaisuuteen kääntyvälle

    annettiin

    k ä ä n t y m y s

    k a s t e e n

    v ä l i t y k s e l l ä.

    Kukaan ei voinut itse kääntää itseään eikä vain ulkonaisilla elämänsä ruokkoamisilla saada tätä parannusta, vaan Jumalan kansan virallisten edustajien toimesta se ojennettiin kasteen toimituksella.

    Tämä on tunnettua jo noin 600 vuotta ennen Jeesuksen antamaa lähetyskäskyä.

    Profeetta Hesekiel soveltaa tämän toimituksen periaatetta oman kansan kääntymykseen eli siis aitoon parannuksen tekoon liittämällä parannuksen kasteeseen seuraavia sisältöjä

    1) Kasteen varsinainen toimittaja on Jumala, ”Minä”. Kasteen toimittava ihminen toimii vain Jumalan kätenä. Jumala käyttää toiminnassaan vettä. Kaste toimitetaan vedellä vihmomalla.

    2) Kaste puhdistaa saastasta ja epäjumalien palvonnasta,

    3) Kaste antaa uuden sydämen eli siis mielen eli mielenmuutoksen eli siis uuden hengen

    4) Kaste antaa Pyhän Hengen eli se mitä Pietari sanoo helluntaisaarnassaan ”Pyhän Hengen lahjan” tai Paavali sanoo piispa Tiitukselle ”Pyhän Hengen uudistuksen”.

    5) Kaste antaa uuden suunnan elämälle, niin ettei ihminen enää elä epäuskossa eikä epäjumalien palvonnassa vaan elää uskossa luottaen Jumalan armoon ja palvonnassaan antaa kunnian yksin Jumalalle.

    Hes. 36:25-27

    M i n ä

    v i h m o n

    teidän päällenne puhdasta

    v e t t ä ,

    niin että

    te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan Henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.

    Jo ennen Jeesuksen aikaa keskusteltiin myös siitä, että kaste kuuluu kaikille. Mm kuuluisa rabbi Hillel, jonka opetuksiin moni Jeesuksen vertauskin liittyy lausui kaikkien kasteen puolesta vetoamalla siihen, että

    k o k o

    kansa

    sai Mooseksen aikana kasteen Punaisessa meressä. Hillelin pojanpoika oli kuuluisa rabbi Gamaliel, jonka oppilaista kuuluisin oli Paavali.

    Opettajansa opetuksia seuraten Pyhä Paavalikin kirjoittaa kasteesta että koko kansa , ”isämme”, ”kaikki”, ”meressä” (noin Helsingin väkimäärän suuruinen väkimäärä vauvasta vaariin) sai

    k a s t e e n .

    1. Kor. 10: 1 – 4

    Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi. Kaikki he söivät samaa hengellistä ruokaa ja joivat samaa hengellistä juomaa. Hehän joivat siitä hengellisestä kalliosta, joka kulki heidän mukanaan; tämä kallio oli Kristus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Someron paikallislehdessä Somero oli viime perjantaina Kotikirkko -kirjoitus, joka on myös liitetty Someron seurakunnan sivustolle Hartaudet.

    Siihen voi tutustua tästä osoitteesta

    https://www.someronseurakunta.fi/someron-seurakunta/hartaudet

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto:””Veljet, haluan teidän tietävän, että isämme vaelsivat kaikki pilven johdattamina ja kulkivat meren poikki. Kaikki he saivat pilvessä ja meressä kasteen Mooseksen seuraajiksi.””

    Mitä haluat tällä tuoda esille?

    Mitä tuo kaste merkitsi?

    Pääsivätkö kaikki kastetut perille luvattuun maahan?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Tuo Mooseksen ajan kaste kertoo siitä, että kaikenlaiset ikärasistiset kummajaisesi kasteopissasi ovat päin seiniä. Samaten se kertoo, ettei usko ole yksityisasia, vaan se on koko Jumalan kansan yhteinen usko.

      Kaste kuuluu koko kansalle. Usko on koko kansan yhteinen usko.

      Sen sijaan Paavali varottaa epäuskosta ja sen seurauksista. Jos joku luopuu tuosta lahjasta ja sen antamasta siunauksesta minkä osallisuuteen jo kerran pyhän kasteen välityksellä on päässyt, niin tuon

      e p ä u s k o n s a

      tähden hän kärsii rangaistuksen. Joten älä ihmeessä sinäkään hylkää sitä lahjaa, jonka omistajaksi pääsit jo vauvana, kun sinut kastettiin. Varo ettet joudu pyhän kansan toivosta syrjään rupeamalla kapinaan Jumalan johdossa olevaa kansaa vastaan. Kansa menee eteenpäin ja kerran koittaa perille pääsyn hetki, mutta tätä kansaa vastaan kapinoineet joutuivat jättämään matkansa kesken.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto tuot esille Hes. 36:25-27, mitä haluat sillä kertoa?

    Osaatko sisälukea sen mitä siinä sanotaan?

    ””te puhdistutte, minä puhdistan teidät kaikesta saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä. Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen. Minä annan Henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.””

    Siis miten tuon puhdistuksen ensinnäkin voi liittää vauvaan, eikö siinä sanota:”” saastastanne ja epäjumalienne kaikesta iljettävyydestä””?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Seppo

      Tuo teksti koskee

      k o k o

      kansaa.

      Kuvitelmasti siitä, että muka edes jossain olisi joku kansa, missä vauvoja ei pidettäisi kansansa jäsenenä, on täysin epärealistinen. Miksi edes ajatuksissasi menet puolustamaan tuollaista kansaa säpäleiksi pirstovaa oppia muka Jumalan tahdon mukaisena.

      Saastaisuus ja epäjumalanpalvelus ovat kaksi eri nimitystä samalle saatanan vallassa olemiselle. Epäjumalanpalvelus on varsinainen epäuskon synti ja saastaisuus on tästä perussynnistä seurausta.

      Koeta hyvä ihminen edes joskus opetella sisältä lukemisen taito. Miksi olet vajonnut niin suureen epäuskoon Jumalan sanaa vastaa, että edes mielikuvituksessakaan voit kuvitella, etteivät vauvan muka kuuluisi tuohon koko kansaa kuvaavaan sanaan

      k a i k k i .

      Opettelepa siis lukemaan sisältä niin, että pystyt lukemaan sanan ”kaikki” niin että siinä todellakin ovat kaikki vauvasta vaariin, juuri tuon marssin aikana syntyneistä yli satavuotiaisiin mummoihin asti.

      K a i k k i !

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto:””Tuo Mooseksen ajan kaste kertoo siitä, että kaikenlaiset ikärasistiset kummajaisesi kasteopissasi ovat päin seiniä. Samaten se kertoo, ettei usko ole yksityisasia, vaan se on koko Jumalan kansan yhteinen usko.””

    Kuinka selität sen kun se ikäpolvi joka ylitti kaislameren ja kastettiin Moosekseen ei päässyt perille epäuskon takia, koskiko se KOKO kansaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Jälleen kerran kehotus sinulle: Opettele lukemaan sisältä!!!

      Suomen kielessä kaikki -sana ja usea -sana

      e i v ä t

      ole

      sama asia!

      Huomaa, että kaste ei siitä muuttunut, vaan kuten jo Gamalielin isoisä rabbi Hillel sanoi,

      kaikkien

      koko kansan pitää saada kaste. Ketään ei saa jättää ulkopuolelle!

      Joten voidaksesi päästä perille pysy porukassa mukana äläkä rupea kiukuttelemaan yhteistä Jumalan kansaa vastaan, kuten pyhän kansan narisijat tekivät ja tästä kapinasta johtuen eivät päässeet perille.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Matias Roto

    Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit