Suomen Lähetysseuran viime kesäkuun vuosikokous ja samaa sukupuolta olevan parin lähettäminen työhön ovat aiheuttaneet paljon keskustelua ja kinastelua. Sekä lähetysjohtaja Seppo Rissanen että seuran puheenjohtaja piispa Matti Repo ovat antaneet omia vastauksiaan asiasta nousseisiin kysymyksiin. Puheenjohtaja Revon kirjoittama vastaus lähetysseuralle lähetettyyn kirjelmään on ollut myös luettavissa.

Vuosikokouksessa mukana olleilta olen saanut sen käsityksen, että osa kokousväestä koki kokouksen jotenkin ikävänä ja että siitä jäi heille ”paha maku”. Tätä asiaa on ollut vaikea käsitellä ainakaan tuolla joukolla, koska kokouksessa olleet palasivat omiin seurakuntiinsa. Yksi tärkeä asia on lähetysseuran taholta tulleiden vastausten ja viestien välittämisen heille ja muille asiasta kiinnostuneille lähetysihmisille. Asiaa pitäisi voida purkaa sopivissa yhteyksissä keskustellen.

Ymmärrän seurakunnan lähetystyön toimijana pitkään olleena sen, että osa lähetysväestä on kokenut suurta hämmennystä miesparin lähetystyöhön siunaamisen ja lähettämisen takia. Joillekin asia on myös periaatteellinen ja Raamatun tulkintaan liittyvä. Samalla ajattelen, että asia on paisunut liikaa ja että koko lähetysseuran kautta tehtävä työ on asetettu hyvin kummallisella tavalla kyseenalaiseksi. Asiaan liittyvissä keskusteluissa joidenkin kommentit on tulkittavissa jopa niin, että niissä viitataan enemmän tai vähemmän suoraan jonkinlaiseen hengelliseen erehtymiseen tai jopa luopumukseen.

Kaikkiaan syntyneestä tilanteesta tulee hieman ahdistava ja surullinen olotila. Tuntuu siltä, että kirkon perustehtävä, ilosanoman välittäminen ja lähimmäisenrakkauden toteuttaminen uhkaa hajota ja ”mennä pilalle” kirkon jäsenten sisäisen kinastelun vuoksi. Pidän huonona tai surullisena, jos lähetysväki vaikkapa lähetyspiireissä tai jokin seurakunta haluaa asian vuoksi ryhtyä boikotoimaan lähetysseuran työtä. Yksittäisellä lahjoittajalla tai piirillä on oikeus ohjata varansa haluamaansa kohteeseen, mutta vaikkapa lähetysseuran boikotointiin lähteminen ei ole kirkon lähetystehtävälle eikä evankeliumille eduksi. Ei ole hyvä ajatella asiaa edes tiedostamatta tyyliin ”saavat kestää seuraukset tekemisistään” (siis taloudellisesti).

Edelliseen haluan jatkaa myös sen, että en pidä hyvänä myöskään pääkaupunkiseudun yhtymien päätöksiä evätä talousarviomäärärahoja joiltakin pienemmiltä lähetysjärjestöiltä. Näin tapahtui sillä perusteella, miten järjestöt vastasivat yhtymien lähettämiin kysymyksiin. Toisaalta lähetysjärjestöjen tulee selkeästi sitoutua kirkkomme yhteisiin linjauksiin, kun ne ovat kirkkomme virallisia lähetysjärjestöjä. Monen muun tavoin luotan vahvasti lähetysseuraan ja sen työhön ja arvostan myös muita lähetysjärjestöjä. Toivon muidenkin tekevän näin ja jatkavan tärkeässä tehtävässä toimimista, esirukousta ja taloudellista tukea. 

On hyvä muistaa, että kirkko on lähetystyön varsinainen subjekti ja kirkko olemme me, kirkon jäsenet. Meillä osa lähetysväestä sitoo toimintansa ja tukensa vain siihen omaan järjestöön. Silloin (vain) omasta järjestöstä tulee herkästi lähetystyön toimija eikä kirkko ja sen seurakunnat. Järjestöjen lukumäärä tuo rikkautta ja monipuolisuutta, mutta se tuo myös tuollaisia hieman ongelmallisia asioita mukanaan. Järjestöt myös joutuvat tavallaan kilpailemaan seurakunnilta tulevista varoista ja kannatuksesta. Pahinta on, jos järjestöt kinastelisivat ja kamppailisivat keskenään myös hengellisen tehtävän asioissa. Nyt kuitenkin kaikkia järjestöjä sitoo yhteinen ja myös virallisesti sovittu tehtävä, joka on siis toimia kirkkomme lähetystehtävän palvelijoina. Pahinta on, jos lähetysväki (keitä kaikkia siinä onkaan) kinastelee keskenään lähetystyön toteuttamisesta.

Asioista voi olla erilaisia näkemyksiä ja niistä pitää voida keskustella. Lähetystyötä ei pidä kuitenkaan uhrata eikä pilata erilaisten näkemysten ja niihin liittyvän kinastelun Molokin kitaan!

Toivo Loikkanen