-Teologeja kiinnostavat muotomenot enemmän kuin evankeliumi. Kirkkokäsikirja on tärkeämpi kuin spontaani Pyhän Hengen johdatus.
-Eikö Jumala voi toimia käsikirjan kaavan kautta?
-Tottakai Jumala voi toimia jopa kirkkokäsikirjan kautta, koskapa Hän toimii aasinkin kautta. Mutta, mutta, luterilaiset hirttäytyvät kirkkokäsikirjaansa niin, etteivät voi toimia ilman sitä. Siitäpä teidän nurkkakuntainen lahkonne on syntynyt eikä voi toimia muitten lahkojen kanssa. Herran kansa ei moisia käsikirjoja tarvitse, vaan Kristus on antanut vapauden.
Tällainen keskustelu käytiin erään blogin kommenttiosiossa. Millaisia väitteitä tähän siis sisältyykään? Ainakin seuraavat:
-Pyhä Henki toimii vain spontaanisti, ei käsikirjan kaavan kautta.
-Todellinen Herran kansa ei tarvitse kirkkokäsikirjoja.
-Käsikirja vs. Pyhä Henki.
-Luterilainen kirkko on lahko, koska käyttää kirkkokäsikirjaa.
Tämä on ennekin nähty. Ensin oli väkevä Apostolien aika, sitten oli 2000 vuotta vähän hiljaisempaa, kunnes alkoi Tuppulan herätys. On siinä Pyhällä Hengellä ollut pitkä tauko . Latauslaitteessako lienee ollut tämän ajan?
Onneksi asiat eivät ole menneet tällä tavalla. Pyhä Henki on kutsunut ja koonnut ihmisiä Jumalan valtakuntaan aina ja kaikkialla. Ja minkä kautta? Liturgisen jumalanpalveluksen! Ei tämä toki ole ainoa reitti. Pyhä Henki on siellä, missä Kristusta puhtaasti julistetaan ja Raamattua oikein opetetaan. Mutta jo Kristus itse toimi liturgian kautta. Kaikki synoptiset evankeliumit kertovat Jeesuksen vieneen ilosanomaa Jumalan valtakunnasta saarnaamalla synagogissa. Ei Jeesus siellä mitään karismaattisia herätyskokouksia pitänyt! Hän opetti pyhiä kirjoituksia hetkipalveluksissa (päivittäisissä rukoushetkissä) ja synagogajumalanpalveluksissa. Kyllä, Jeesus paransi myös ihmisten taudit ja vaivat. Mutta hänen kerrotaan myös saarnanneen synagogissa. Ja saarnaaminen tapahtui kyllä osana synagogan liturgista elämää.
Myös meidän käsikirjamme jumalanpalvelus periytyy synagogajumalanpalveluksesta. Herran ehtoollista ei tietenkään synagogassa vietetty, mutta pääsiäisen liturgiseen elämään ehtoollisen asettaminen nivoutuu. Monet liturgian osat ovat suoraan Raamatusta johdettuja. Kunnia, Herra armahda, Pyhä, Jumalan Karitsa, Herran rauha (mitä ylösnoussut Kristus oppilailleen toivottikaan!) ja tietysti Isä meidän-rukous ja Herran siunaus. Ehtoollinen toimitetaan Raamatun sanoja käyttäen – se tekee leivästä ja viinistä Kristuksen ruumiin ja veren. Synnintunnustus ja synninpäästö voidaan tehdä käyttämällä Raamatusta suoraan otettuja tekstejä. Ja tietysti Psalmi laulettuna tai luettuna ja kaikkiaan kolme lukukappaletta Raamatusta. Ja saarna, jossa näitä tekstejä selitetään – niin Jeesuskin teki! Eikö Pyhä Henki näihin muka sitoudu? Olisi Pyhän Hengen pilkkaamista väittää, ettei Hän sitoudu Jumalan omiin sanoihin!
Väitänkö, ettei Pyhä Henki sitten toimi spontaaneissa tilanteissa? En tietenkään! Lupasihan Jeesus itse, että kun vainotut kristityt joutuvat oikeuden eteen, nämä saavat kyllä oikeat sanat puhuttavakseen. Mutta miksi Pyhä Henki pitäisi rajata vain spontaaniksi ex tempore -hengeksi? Kun seisoin oman tyttäreni arkun äärellä, en todellakaan kaivannut mitään spontaania Hengen johdatusta, vaan vuosisatoja ihmisiä puhutelleen, koetellun hautajaiskaavan. Sain liittyä Jumalan omiin sanoihin ja niiden kanssa saattaa tyttäreni odottamaan ylösnousemuksen aamua. Eikö Pyhä Henki ollut tuossa läsnä? Ja kun olen poikani saanut liittää Jumalan kansaan pyhässä kasteessa, olen tehnyt sen lukemalla Jumalan lupauksia Raamatusta ja selittämällä niitä koolla olleelle seurakunnalle. Myös itse kastekäsky (ja siihen liittyvä rukous) on suoraan Raamatusta ja kasteen jälkeiset toivotukset myös. Kenellä on pokkaa väittää, ettei Pyhä Henki tässä hetkessä toimi – Pyhä Henki, jonka tehtävänä on kutsua ihmisiä Jeesuksen luo!
No pitäisikö rukouksen olla spontaania? Estävätkö valmiit rukoukset Hengen toiminnan? Väitän, että vuosisatoja kristikunnassa vaalitut klassiset rukoukset ovat itsessään niin Pyhän Hengen läpitunkemia, että ne hakkaavat spontaanit rukoukset mennen tullen. Vai mitä on sanottava esimerkiksi seuraavasta Johannes Gerhardin rukouksesta:
”Laupias Jeesus, minä tunnen sydämellisen armahtavaisuutesi ja rakkautesi hehkun (Luuk. 1:78): näyttää siltä, että rakastat minua enemmän kuin itseäsi, kun annat itsesi alttiiksi puolestani. Mitä sinulla, täysin viattomalla on tekemistä kuoleman ajatuksenkaan kanssa? Mitä sinulla, ihmislapsista ihanimmalla, kasvoihin sylkemisen kanssa? Mitä sinulla, kaikkein vanhurskaimmalla, ruoskimisen ja kahleiden kanssa? Minulle kaikki tuo olisi kuulunut, mutta sanomattomassa rakkaudessasi sinä astut alas tämän maailman vankilaan, otat päällesi minun orjanpukuni ja alttiisti kannat minun rangaistukseni. Minut olisi kuulunut syntieni tähden tuomita polttavan helvetin sammumattomiin liekkeihin, mutta sinä ristin alttarilla rakkauden tulesta hehkuen vapautat minut niistä. Minut olisi kuulunut syntieni tähden sysätä kauas taivaallisen Isän kasvojen edestä, mutta sinä joudut minun tähteni valittamaan, että taivaallinen Isä on sinut hylännyt. Minun kuului joutua ikuisesti Perkeleen ja hänen enkeliensä kidutettavaksi, mutta sinä annat suunnattomasta rakkaudesta itsesi Saatanan palvelijoiden runneltavaksi ja ristiin naulittavaksi.
Yhtä paljon kuin huomaan sinun kärsimyksesi välineitä, yhtä paljon näen myös todisteita sinun minuun kohdistuvasta rakkaudestasi. Ovathan minun syntini nuo kahleet, ruoskaniskut ja nuo piikit, jotka sinuun sattuivat. Rakkautesi ei tyytynyt siihen, että omaksuit meidän lihamme, vielä selvemmin tahdoit vahvistaa sen katkeralla sielusi ja ruumiisi kärsimyksellä. Mikä minä olen, ylhäinen Herrani, että tottelemattoman orjan vuoksi tahdoit niin monta vuotta olla orjana? Mikä minä olen, ihana Ylkä, ettet kuolemastakaan kieltäydy minun, törkeän synnin orjan ja Perkeleen porton tähden? Mikä minä olen, laupias Luoja, ettet minun, viheliäisen luotusi tähden kavahda ristin piinapuutakaan? Rakastettava Ylkäni, olen sinulle ihanalle liljalle, haavoittava ja pistävä oas. Minä panen kannettavaksesi kovan ja karkean kuorman, joka painaa sinua niin raskaasti, että veripisarat vuotavat yltyleensä ruumiistasi.”
En ole yhdessäkään karismaattisessa kokouksessa kuullut näin puhuttelevaa spontaania rukousta.
Pidän valmiiden rukousten käyttämistä jumalanpalveluksessa perusteltuna myös siksi, että emme me mene kirkkoon seuraamaan papin showta, vaan kuulemaan Kristusta. Mitä enemmän astian makua, sitä heikommin kuuluu Kristuksen ääni. Ja mitä me esimerkiksi valmiissa esirukouksessa pyydämme? Sielumme pelastusta, Jumalan valtakunnan leviämistä yli koko maanpiirin, varjelusta Perkeleen juonilta, Pyhän Hengen synnyttämää elämää sanan ja sakramenttien kautta… Ajattele, mitä kaikkea pyydämmekään – nämä eivät ole mitään pieniä pyyntöjä!
On myös niin, että rukouksemme kieli kertoo aika paljon siitä, miten pyhänä Jumalaa pidämme. TT Hannu Kilpeläinen sen osuvasti sanoi erään blogin keskustelussa:
”Jotkut hellarisaarnaajat ja ns. karismaattiset luterilaiset puhuttelevat Jumalaa seurakuntajumalanpalvelusta johtaessaan termillä “sä”, “sää”, “sun tahtos”… vähän kunnioitusta peräänkuuluttaisin.
Peruskysymys taitaa olla se, että jokaikinen uskoontullut maallikko tietää yhtävertaisesti tai paremminkin, miten Kristuksen ruumista johdetaan. Hehän ovat sinut Jumalan kaa. Ovatko?”
Sepä se.Pyhä Henki on Pyhä Henki. Hän tahtoo johdattaa meidät sisälle pyhyyksiin – pitämään Jumalaa pyhänä. Hän on arvokas Henki. Siksi hän sitoutuu arvokkuuteen. Mutta arvokkuus on eri asia kuin pönöttäminen. Sieltä Pyhä Henkikin karkaa missä pönötetään 🙂
Ai niin, miksi kirkkokäsikirjassa on valmiit tekstit? Jotta saarnamies ei saarnaisi aina vaan ja uudestaan lempikohdistaan ja -aiheistaan. Levy kun hirmu helposti juuttuu juuttuu juuttuu…
Hieno blokikirjoitus, Kimmo. Eikö olekin mukavaa, kun jotkut kommenttiosiot saavat veren virtaamaan ja aivonystyrät saavat hapekasta ravintoa tuottamaan elävää sanaa ihmisille.
Jep, kiitos Tapio inspiraatiosta!
Ole hyvä vain.
Vähän kunnioitusta voisi kyllä osoittaa niinkin, ettei kutsu toisen kirkkokunnan pastoreita ”hellarisaarnaajiksi”. Sinunkaupoista Jumalan kanssa olen kyllä jokseenkin samaa mieltä.
Tämä on totta. En kuitenkaan lähtenyt lainausta sievistelemään tai typistelemään.
Englanniksi teititellään (you) kaikkia paitsi Jumalaa (thou).
Kimmo, ei kaikki ole ”hellareita” tai jos sinun käsitteistössäsi ovat, niin helluntalaiset ovat siitä 90%. Myös aivan kiusallasi laitat samaan koriin kaikki, vaikka tiedät, että ”sää-tyypit”, ovat viellejä nk, karismaattisia, nokialaisuuden jäänteitä, torontolaisia ja vaikka mitä. Joku jossain helluntaiseurakunnan nuortentilaisuudessa puhuu harkitsemattomasti, muttei ole helluntalisuuden ominta omaa.
Minä lainasin Reijo toisen kirjoittamaa tekstiä. Etkö huomannut? Siinä pääasia ei ole sanassa ”hellari”. Älkää takertuko lillukanvarsiin.
On sinun painotuksellasi helluntalaisiin suhtuautuvia ja siksi on varmaan luonnollista olla samaa mieltä näistä ”lillukankin varsista”.
Eli en varsinaisesti paheksu, että olet lainauksen kanssa yhtä puuta, koska se on osa ”pakettia”.
Jeesuksen luo tungeksineet tai tuodut sairaat muistuttavat enemmän karismaattisen kokouksen rukousjonoilmiötä, kuin kirkon messua, jossa kaava on kovin tarkka ja sanat tarkoin säädeltyjä.
Pyhän Hengen ilmeneminen messussa Jumalan voimallisina ilmiöinä, kuten Jeesuksen lupaama Pyhän Hengen kaste uskoville sotkisi kaavan ja kirkkojärjestyksen. Voi sitä kauheaa kielillä puhumista ja sekamelskaa, joka tuolloin syntyisi Pyhän Hengen voimasta! Kiireesti sitä vastustamaan kirkkokäsikirjan etenemisjärjestystä ja kirkon messun järjestystä häiritsevänä.
Risto
Olen huomannut että myös helluntailaismallisissa menoissa on omat ”liturgiansa”. Kerrankin erään ekumeenisen viikon tilaisuudessa Hangossa minä lauloin Herran siunauksen ruotsiksi ja ortodoksinen pappi lauloi apostolisen siunauksen suomeksi. Tilaisuuden jälkeen eräs helluntaiseurakunnan jäsen tuli tuohtuneena päivittelemään että mikä tilaisuus tämä oikein oli kun ei ollut edes siunaustakaan. Hänelle siis oikean ”liturgisen kaavan” mukainen siunaus oli vain sellainen missä ihmisiä kutsuttiin eteen ja nämä siunattiin kätten päälle panemisin.
Karismoja on monenlaisia, ei seurakunnan kokoontumisissa Jumalan Hengen läsnäolosta kerro vain kielilläpuhuminen. Luterilaisen kirkon messuissa yksi karisma (siis armolahja) on esillä selvästi – itselleni pappeus on armolahja.
Totta Ville. Ja pappeuden kautta opettajan, evankelistan, profeetan… lahjat.
”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa, määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.” Olen ymmärtänyt luterilaisen virkakäsityksen niin, että pappeus kuuluu koko seurakunnalle, joka valitsee keskuudestaan sopivat jäsenensä sitä virkaa kaikkien puolesta hoitamaan. Voisi siis sanoa, että kaikki luterilaiset pastorit ovat virkaa toimittavia pappeja.
Ville
Kielillä puhumisen ja sen selittämisen eli kahden Hengen jakaman armolahjan puuttuminen sen sijaan kertoo jo kovinkin paljon kirkon tilasta ja Jumalan Hengen lahjojen rukoilemisesta seurakuntaa rakentaviksi ja Hengen jakamien lahjojen ilmenemisen tasosta kirkossa. Pikemminkin ilmenee vastustamista kuin anomista.
Tuo on Matias täysin totta. Ja kun luterilainen messu alkaa laulettuna Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, alkaa vapaan suunnan kokous usein ”Tervetuloa JEESUKSEN NIMESSÄ!” Samoin olen huomannut, että helluntaiseurakunnassa on myös vuorotervehdys käytössä:
-Saarnamies: ”Rauhaa sisaret ja veljet!”
-Seurakunta: ”RAUHAA!”
Totta Martti. Pappeus kuuluu kaikille – pastorin virka harvemmille.
Risto, kyseisten kahden armolahjan esiintyminen tai puuttuminen ei kerro, etteikö Pyhä Henki vaikuttaisi. Ne ovat kaksi armolahjaa, mutta armolahjoja on lukuisia muistakin, ja arvokkaampia. Arvokkain armolahja kristitylle suotuna on pelastava usko.
Kielilläpuhumista ja puheen selittämistä ei oikein ole hyvä pitää uskon määrän tai seurakunnan hengellisen tilan mittarina.
Tuosta Matiaksen raportista, miten helluntalainen käytäytyi, ei ota selvää. Eli raporttisi mukainen päivittely ei kohdistu mihinkään.
Ville
Paavali nosti profetoimisen rinnalle yhtä arvokkaaksi kahden lahjan (kielillä puhumisen ja selittämisen) yhteisarvon. Hän antoi seurakunnan kokoukseen ohjeet, että molempia näitä yhtä arvokkaita tulisi käyttää suosituksena kaksi ja enintään kolme kertaa/kokoontuminen. Tuolloin nykyisen messun korvasi kokoontuminen kodeissa. Annetaanko Paavalin ohjeille arvoa ja anotaanko seurakunnan rakennukseksi parhaita lahjoja? Jeesus opetti anomaan Pyhää Henkeä ja samalla parhaita lahjoja Isältä, joka niitä lapsillensa antaa. Luepa esim. Luukas 11:1-13 huolella.
Matias
Totuttu tapa (kirkkojärjestyksestä) tuntuu turvalliselta ja muutoksia on ihmisellä taipumus vastustaa. Jeesus suurena muuttajana ja uudistajana sai kokea enemmän kuin hampaiden kiristelyä. Tottuneet harmaapäät istuvat todennäköisemmin kirkon messussa.
Istuu niitä harmaapäitä hellluntaiseurakunnassakin. Ja nuoria messussa.
Risto, Jumala on järjestyksen Jumala.
Abba, Isä, opeta meitä, että emme sotkisi asioita ja luulisi omavanhurskasta pönötystämme sinun pyhyydeksesi!
Tähän rukoukseen on helppo yhtyä! Amen.
Eikös vanha tarina kerro papista, joka ei valmistellut saarnaansa, vaan luotti siihen, että Pyhä Henki antaa sanottavan, kunhan hän vain menisi saarnaspönttöön ja antaisi tulla? No, sitten sunnuntaina kirkonmenoissa Henki kuiskasi hänen korvaansa vain:”Pappi, sinä olet ollut laiska”.
Elias,
Ja pappi parka tietenkin siirsi vastuun seurakuntalaisille ja piti nuhdesaarnan: ”Te laiskurit ja työtätekemättömät! ….”
Eikös se näin mene?
Kun Pietari puhui Jerusalemissa Pyhän Hengen kasteen rohkaisemana, niin kovin vähän tähän liittyi valmistelua. Hän korotti äänensä ja alkoi puhua, mitä Henki puhuttavaksi antoi. Uskoon tuli 3000 ihmistä. Puhetta uskossa ja Hengen johdossa vai ihmisviisaudessa?
Tarkoittaako Pietarin helluntaisaarna, että aina saa jättää puheensa valmistelematta?
Taitaa aika harva pappi olla vahvasti Hengen johdatuksessa ja nöyrinä totuuden edessä sekä sydämestään todistamassa ja innoissaan Jumalan voimasta evankeliumia julistamassa pelastussanomana.
”Kun Pietari puhui Jerusalemissa Pyhän Hengen kasteen rohkaisemana, niin kovin vähän tähän liittyi valmistelua.” Eikö opetuslapseus Jeesuksen seurassa ollut vamistautumista tähän?
Martti,
totta puhut!
Risto,
mistä noin päättelet? Siitäkö, että luterilaiset papit eivät jaa oppiasi henkikasteesta?
Riston tölväisyä tarkemmin lukeneena en voi kyllä todeta kuin että syyllinen olen joka syytökseen. Jesajan kutsumusnäky on ajankohtainen: voi minua, minä hukun! Onneksi taivaan enkeli tulee sananpalvelijan kautta, koskettaa huuliani Kristuksen ruumiilla ja verellä ja vakuuttaa: sinun syntisi ovat anteeksiannetut.
Mitä siihen voi muuta sanoa kuin lähetä minut, Herra. Jos vielä kelpaan.
Kimmo kysyit seuraavaa:. ”mistä noin päättelet? Siitäkö, että luterilaiset papit eivät jaa oppiasi henkikasteesta?”
Päättelen sen esim. siitä, että vain yksi nyt jo edesmennyt arvostettu luterilainen kirkkoherra ja teologian tohtori ne kertonut minulle kodissaan, että hän sai pappisuran alussa pari kertaa puhua suoraan Hengen voimasta, kun oli itse voimaton. Hän koki saaneensa saarnan viisauden sanoina suoraan Herralta. Saarnaa kirjoitettuna hänellä ei ollut.
Toisaalta olen nähnyt läheltä välillä tuskaista ja usein lauantai-iltana myöhään saarnan tekoa runsaasti.
Itsekin valmistelen opetustani ainakin aihealueittain listaten asioita, joita on tarkoitus opettaa seurakunnalle. Pisin opetukseni kesti n. 1,5 tuntia Hengen jakamista armolahjoista. Harvoin olen kirjoittanut koko opetukseni paperille ja luen siitä. ”Jumalan rakkaudesta tietoteknisin vertauksin” opetukseni (akatemialuentosarjan luentoni) on sähköisessä muodossa nykytekniikalla. Olen opettanut Jumalasta tietoteknisin vertauksin vuodesta 1978 ja voin puhua aiheesta täysin vapaasti koska tahansa. Aion uudistaa kirjani, joka käsittelee aihetta.
Niin. Saarnaaminen on työtä siinä missä muukin. Julkisen puheen valmistelu vaatii vaivannäköä. Saarna on julkinen puhe.
Mielestäni tästä ei voi vielä päätellä mitään papin hengellisestä tilasta.
Kimmo
Hengessä palava voi olla luku- ja kirjoitustaidoton evankelista monissa maailman maissa vieläkin puhumattakaan tilanteesta noin 2000 vuotta sitten. Usko tulee kuulemisesta kuvaa lukutaidottoman kansan oppimista. Opettakaa kaikki Jeesuksen opetukset tarkoitti suullista viestintää ja opetusta valtaosalla kansasta. Uskosta elävä ja elävän Jumalan voiman kokenut todistaja kertoo siitä mitä on nähnyt ja kuullut sekä itse kokenut. Paavalinkin kokemukset kerrotaan Apostolien teoissa kolme kertaa.
Kyllä kyllä, todistuspuheenvuoroilla on oma arvonsa, mutta eivät ne voi korvata seurakunnan pitkäjänteistä opettamista. Ei seurakunta elä pelkistä todistuspuheenvuoroista, vaan tarvitsee opetusta.
Alkuseurakunnassa lähes kaikki Jeesuksesta kertominen oli todistuspuheenvuoroja nähdystä ja koetusta sekä Jeesukselta kuullusta. Miten Jeesus toimi ja millainen kirkkokäsikirja hänellä oli ja millaisen käsikirjan hän opetti opetuslapsilleen? Voiko elävä Jumala tänä päivänä antaa voimansa näkyä ja ihminen voi kertoa Jeesuksen kohtaamisesta, kuten Paavali tai Pietari?
Kyllä se helluntaisaarnakin minusta raamattuopetukselta vaikuttaa. Tai Paavalin puhe Areiopagilla.
Eliaksen vitsin muistan sellaisessa muodossa, että seurakuntaan juuri tullut nuori pappi totesi kirkkoherralle, vanhalle rovastille, että hän ei kirjoita valmiita saarnoja, vaan saarnaa mitä Henki antaa puhuttavaksi. Yhtenä sunnuntaiaamuna pastori sitten valittelikin rovastille, että Henki ei ollut puhunut hänelle mitään. Rovasti totesi siihen: ”Henki sanoo minulle, että sinä olet ollut laiska.”
Sama juttu, eri muodoissa, mutta hauska aina ja hyvä muistutus pastorille. Kun tuossa viime sunnuntai saarnasin, niin kuvasin pastorille hyvää ohjetta (yhdistäen Lutheria ja pyhää Benedictusta): Pastorin on hyvä työskennellä, rukoilla ja opiskella.
Kimmo
Kiitos erinomaisesta tekstistäsi.
Kiitos palautteesta!
Hyvä aihe. Olen kerran saanut olla Jerusalemissa messiaanisessa kokouksessa. Seurakunta oli sellainen joka oli säilyttänyt synagoogajumalanpalveluksen muodon. Lopussa oli rabbin puhe maailman todellisesta valosta. Tietenkään en tiennyt mitä siellä puhuttiin tai laulettiin, vaikka oli naisten osastossa tulkki joka käänsi kulun englanniksi. Joka tapauksessa jumalanpalvelus muistutti kovasti luterilaista jumalanpalvelusta. Lopussa oli rakkauden ateria eli ihan seisova pöytä ruokineen sekä kahvi. Sehän oli tietysti omatoimisesti matkaavalle turistille ilahduttavaa.
Tämä Annen kommentti on syytä ottaa vakavasti!
Paavalin kuvaamien kotikokousten (kun te kokoonnutte) muoto ja järjestys on varsin hyvä. Erityisesti se, että kukin antaa panoksensa kokoontumiseen ja oppii samalla tekemällä itse sekä rohkaistuu Herran työhön. Ensin uskovien joukossa ja vähitellen kovaan maailmaan menemällä.
Ei Paavalin kirjeissä esitellä koko jumalanpalvelusjärjestystä. Annetaan vain ohjeita jumalanpalvelusta varten.
Kimmo
Kirkkojärjestys on tainnut kehittyä vasta myöhemmässä vaiheessa nykymuotoonsa eikä alkuseurakunnan ohjeista ja toimintatavoista ole kovinkaan paljon jäljellä?! Aiemmin kaikki oli yksinkertaisempaa ja maallikollekin helpommin ymmärrettävää toimintaa.
Latinankielen tuleminen johti maallikot valtaosin hiljaisiksi kirkoissa, joissa koko tapahtuma oli melkein kuin ”kielillä puhumista”, josta ei kielitaidoton rakentunut ymmärryksellä. Tämä ajanjakso oli kirkoissa melkoisen pitkä vai kuinka? Luther 1500-luvulla alkoi muuttaa vahvasti käytäntöjä kansan ymmärtämälle kielelle. Kuulemisen rinnalle tuli Raamatun lukeminen. Yleinen pappeuskin oli Lutherin mietteissä esillä.
Risto,
Luther palautti kirkkoon sen alkuperäisiä käytänteitä. Kansankielisyys oli yksi niistä.
Onko kirkkokäsikirja alkuperäisiä käytänteitä edistävä vai jarruttava?
Risto, kyllä kirkolla on ollut jumalanpalvelusjärjestys ja kirkkovuoden tekstit käytössä jo varhaisesta ajasta asti.
Kimmo. Kylläkin kirkolla, mutta oliko alkuseurakunnalla juuri muuta kuin kuultu ja edelleen opetettu sana ohjeena. Paavalin kirjeet seurakunnille tuli opetukseen välineiksi.