Kun on tahtoa, keinot kyllä keksitään – kirkossakin

Lukijani.

Kirkon analyytikot päättelivät avioliittolain suunnan oikein, mutta Japanin amiraalien tavoin johto tukki korvansa. Nyt ollaan tilanteessa, jossa pappien kamikaze-osasto valmistautuu uhraamaan uransa johdon virhearvion korjaamisen nimissä.

Japani antautui atomipommin tähden elokuussa 1945. Miten käy kirkon? Onko aikaa kustannuslaskentaan tai neuvotteluihin (Luuk. 14:28-32)? Olemmeko jo keskellä tuhoisaa riitaa (Matt. 12:25)?

Kun Sodoman asukkaat halusivat rikkoa vieraanvaraisuuden sääntöjä ja maata Lootin taloon majoitetut enkelit, Jumala tuhosi koko kaupungin (1. Moos 19:1-29). Kun Gibean kelvoton roskaväki halusi maata vanhukselle yövieraaksi tulleen miehen, mies antoi oman sivuvaimonsa raiskattavaksi. Mutta teko johti sivuvaimon kuolemaan ja siitä tuhoisaan veljessotaan. Benjaminin heimo oli tuhon partaalla (Tuom. 19-21).

Me menehdymme, jos matkaamme kohti majesteettirikosta. Jos kyse on vielä vain veljessodan välttämisestä, keinoja on olemassa. Kuten keksittiin polku pelastaa Benjaminin heimo. Ei toki ilman uhreja.

Gileadin Jabesista löytyi neljäsataa vaimoksi kelpaavaa neitsyttä (Tuom. 21:12). Muu väestö surmattiin. Määrä ei vielä riittänyt eikä vapaaehtoinen vaimoksi antaminen sopinut vannotun valan ja kirouksen tähden. Niinpä vanhimmat keksivät keinoksi morsiamenryöstön. Naimattomat benjaminilaiset saivat neuvon ryöstää Silon juhlista itselleen tytön vaimoksi. Ryöstettyjen naisten suku hyvitettiin sanoilla ”Antakaa armon käydä oikeudesta.” (Tuom. 21:13-23)

Kirkkomme toimitusten historiasta löytyy tapaus, jolloin piispainkokous astui esiin ratkaisijana. Sairaan voitelu jäi pois vuoden 1984 toimitusten kirjasta, koska se ei kirkolliskokouskäsittelyssä saanut taakseen riittävää yksimielisyyttä. Syksyllä 1985 piispainkokous antoi nimissään ohjeen sairaan voittelusta. Sen varassa jatkettiin aina vuoden 2003 käsikirjauudistukseen asti.

Kirkkojen käytöstä siviilivihkimisiin piispainkokous antoi 15.2.2005 kielteisen suosituksen äänin 12-6.

Onko kirkossamme heti tahtoa tehdä kassakaappiin kaava, Kassa

joka sopii uuteen avioliittotilanteeseen? Se olisi rukoushetki, jossa on vain luvallinen aineisto. Voisivatko piispat julkaista sen äänestyspäätöksellä?

Sinun

Harmaa rovasti

Jouni Parviainen
Jouni Parviainen
Olen palvellut pääosan työurastani sotilaiden pappina. Eläkkeelle jäätyäni katselen blogissani maailmaa lyhyinä silmäyksinä (mottona "bona, bene, breviter", noin 2000 merkkiä). Teen sen milloin asiantuntemukseni pohjalta milloin pelkällä tunteella. Käytän jäsentelyn punaisena lankana teemaa Kirjeitä Harmaan rovastin hyllystä.