Kuka on vihreä?

Ketkä Suomessa elävät ympäristöasialle? Arvostan suuresti ihmisiä, jotka pienillä valinnoillaan edistävät ympäristön vastuullista ja kestävää käyttöä. He kopioivat kaksipuolisesti kopiokoneella, juovat reilun kaupan kahvia ja ostavat vaatteensa kirpputoreilta. Mahdollisesti he asuvat yhteisössä, jossa jakavat kulutustavarat ja käyttävät kimppa-autoa tai sitten vain julkisia liikennevälineitä. Vielä pidemmälle menevät he, jotka kasvattavat puulaatikoissa vihanneksia radan varressa ja dyykkaavat ruokaa kaupan roskiksesta. Mutta ympäristötietoisuus voi merkitä muutakin.

Kristitylle luonto ja luonnonvarojen vastuullinen käyttäminen ovat keskeisiä arvoja. Jumalan luomalla maailmalla, eri kasveilla ja eläimillä sekä merillä, metsillä, niityillä, erämailla, jäätiköillä on itseisarvonsa Jumalan rakkauden kohteina. Luonnon pyhyyden hälventäminen ja luonnonvarojen maksimaalinen hyödyntäminen alkoivat länsimaissa valistuksen aikana, joka korosti ihmistä Jumalasta ja luonnosta vapautettuna luomakunnan herrana, jolla on oikeus ottaa hyöty irti kaikesta. Näin onkin tapahtunut runsaan 250 vuoden ajan ja aiheutettu suurta vahinkoa eri elinympäristöille ja ennen näkemätön sukupuuttojen aalto.

Tämä on seurannut Jumalan, kaiken Luojan, kunnioituksen katoamisesta ja kohtuuden vaihtumisesta häikäilemättömäksi oman hyödyn maksimoimiseksi.  Siksi väitän, että luonnon kunnioittaminen ja sen vastuullinen vaaliminen kuuluvat kristitylle Franciscus Assisilaisen hengessä.

_ _ _

Mikä yksittäinen ihmisen toimi uhkaa välittömimmin luontoarvoja? Nykyaikainen sota – sellainen kuin Persianlahden sota – on suuri uhka elinympäristöille ja eliöille. Sotien torjuminen ehkäisee ennalta luonnon tuhoutumista. Oman alueensa puolustamiseen varautuneet asevoimat, kuten Suomen puolustusvoimat,  turvaavat kaikkea elämää, myös luonnon elämää.  On kuvaavaa, että armeijan harjoitusalueet, joilla muunlainen luonnon käyttö on rajoitettua, ovat usein tärkeitä harvinaisten kasvi- ja eläinlajien reservaatteja. Sellaisia ovat vaikkapa siviileille avautuva Örön entinen linnakesaari tai Helsingin puolustuksesta huolehtiva Santahamina. Kun Suomenlahdella tapahtuu öljyonnettomuus, puolustusvoimat antaa virka-apua tahriintuneiden rantojen ja eläinten puhdistamisessa. Väitän, että sotaväki ja sotilaat ovat luonnon ystäviä.

_ _ _

Seuraavassa on kymmenen kohdan testi ympäristövalinnoista, joita itse pidän aika perustavina, mutta samalla vaativina. Jokaiseen listan kohtaan löytyy kuitenkin joku tuntemani ihminen. Monen kohdalla toteutuu useampia. Nämä ihmiset eivät kuitenkaan ole niitä vihreitä, jotka käyvät taidekahviloissa ja äänestävät tiettyjä puolueita. Hei eivät myöskään tee numeroa vihreydestään.

Kaikkein lähimmin olen nähnyt seuraavien kriteerien toteutuvan Venäjän Karjalassa, inkeriläisten luterilaisten vaatimattomissa kodeissa ja huolella hoidetuissa puutarhoissa sekä ortodoksiluostareissa.

1. Lämmittää leivinuunia ja saunaa itse tekemillään polttopuilla

2. Lämmityskaudella huonelämpö alle 20 astetta.

3. Käyttää kuivakäymälää. Kompostoi talous-, puutarha- ja huussijätteet.

4. Kasvattaa itse ainakin osan kasviksista ja juureksista. Leipoo itse leivät.  Keskikaupunkilaisen vaihtoehto: on mukana ruokapiirissä tms.

5. Pitää kotieläimiä (esim. kanoja, lampaita) olematta varsinainen tuottaja. Kalastaa tai metsästää. Keskikaupunkilaisen vaihtoehto: ostaa suoraan tuottajalta luomua.

6. Ei omista autoa / ajaa biokaasulla/puukaasulla ja tekee itse ajoneuvoon polttoaineen.

7. Kulkee työmatkat julkisilla, polkupyörällä, jalkaisin.

8. Käyttää tuulisähköä / tekee itse käyttämänsä sähkön.

9. Ei lennä.

10. Käyttää kulutustavarat loppuun, ostaa käytettynä ja vain harkitusti uutta.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Tehkää parannus ja ottakaa vastaan Jeesus Jumalan Poikana, vain sitä kauttaa pääsee taivaaseen – ei papin eikä papittaren puheilla tai lupauksilla. Monet ovat kutsutut, mutta harvat ovat valitut.

    ”Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa. Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.” – 1. Korintolaiskirje 6:9-11

    • ”…ei ahneet” Pitäsikö kirkon kieltäytyä vihkimästä ahnetta liikemiespariksuntaa avioliittoon, jos he eivät lupaa lopetta ahnetta liiketoimintansa ja tyydy vaatimattoman ei-ahneudesat nousseeseen elintasoon?

    • Olen ymmärtänyt että taivaaseen pääsee yksin _armosta_, mutta armo täytyy ottaa vakavasti. Ei saa elää ”sikaillen” piittaamatta muista ihmisistä.

      Jos sinne ei pääse yksin armosta, vaan pitää esimerkiksi itse ruveta muuttelemaan itseään, omaa olemustaan, paremmaksi, niin voin nostaa kädet pystyyn samantien – meikäläisellä ei mitään mahdollisuuksia.

  2. Vesa Ahlfors: ”Samoin eivät tietenkään myöskään sen rangaistusmääritteet eri asioille juutalaisessa järjestelmässä ja kansakunnassa. Kristityt elävät nykyisin eri maissa ja ovat alistettuja niiden esivallan laeille.”

    Millä perusteella juutalaiset rangaistusmääritteet eivät ole voimassa? Eihän niillä ole mitään tekemistä ihmisen pelastuksen kanssa: vanhan liiton loppuminen tarkoittaa, että laki pelastustienä on kristillisen tulkinnan mukaan loppu.

    Mutta millä perusteella väität, että Vt:ssa kerrottu Jumalan tahto erilaisita rangaistuksista on muuttunut? Erehtyikö Jumala Vt:n aikana? Sanot kristittyjen olevan nykyään alisteisia eri maiden laeille, eikö Jumalaa tulekaan totella enemmän kuin ihmistä? Ettet vain käytä ihmisviisauttasi ja väitä sen takia Jumalan Vt:ssa määräämiä rangaistuksia vääriksi ja vanhentuneiksi? Mikä on tarkka perusteesi sille, mitä pidät Vt:ssa täydellisenä Jumalan sanana ja mitä et?

    Jos Vt:n täydellisenä Jumalan ilmoituksena ja puheena pidetty teksti (kuten väität esimerkiksi 2. Tim. 3:16 ja 2. Piet. 1:21 pohjalta) onkin erehtyväistä, niin millä perusteella Ut:n teksti on erehtymätöntä?

    • Minä kyllä väitän, että rangaistus ei ole laissa se osa, jonka täytyy säilyä läpi vuosisatojen ja tuhansien, muuttumattomana.

      Laissa on aina kolme osaa: käsky tai kielto itsessään, rangaistus käskyn rikkomisesta ja syy ja peruste miksi käsky on annettu.

      Rangaistus voi muuttua tai vaikka poistua kokonaan ja laki pysyy silti samana. Muutenhan Jeesus olisi todella ollut lainrikkoja estäessään langenneen naisen kivittämisen.

    • Panu Saarela: ”Mutta millä perusteella väität, että Vt:ssa kerrottu Jumalan tahto erilaisita rangaistuksista on muuttunut? Erehtyikö Jumala Vt:n aikana?”

      Muinaisella Israelilla oli oma tarkoituksensa ja tehtävänsä. Se mm. tuotti Messiaan Kristuksen, edusti Jumalaa ja tämän julistuksia, säilytti ”pyhiä kirjoituksia” Sittemminhän se menetti erityisasemansa Jumalan kansana.

      Sen ja vanhan liiton lait tuovat esiin Jumalan periaatteita ja mitenkä tämä suhtautuu eri asioihin. On sinällään opiksi myös kristityille, ja siksi ne on kirjattu Raamattuun.

      Lakiin kuuluvilla eläinuhreilla, sapatilla ja vuotuisilla juhlilla oli oma tarkoituksensa. Kun kristillinen seurakunta ja palvontajärjestelmä perustettiin, ei niitä enää tarvittu. Jeesuksesta sanotaan, että hän ”täytti lain.” Mm. lunnaat tekivät eläinuhrit tarpeettomiksi.

      Jumala ei tietenkään erehtynyt muinaisen Israelin kanssa tekemänsä liiton ja sen lakien suhteen. Niillä oli tietty tarkoituksensa. Esim. suojata muinaista Israelia ympärillä olevien pakanakansojen turmelevalta vaikutukselta.

      Uuden testamentin tekstit osoittavat yksioikoisen selvästi, että kristityt eivät ole enää tämän ”lain” alaisuudessa. Siinä esiintyvät monet käskyt ja periaatteet on tosin toistettu muualla Raamatussa, joten moni asia siinä koskee vielä kristittyjäkin. ”Laki” kielsi mm. tässä ketjussa käsitellyn homoseksualismin. Sama toistetaan uuden testamentin teksteissä.

    • Voitto Kotiaho: ”Olen ymmärtänyt että taivaaseen pääsee yksin _armosta.Jos sinne ei pääse yksin armosta, vaan pitää esimerkiksi itse ruveta muuttelemaan itseään, omaa olemustaan, paremmaksi, niin voin nostaa kädet pystyyn samantien ..”

      Ei toki pidä ”nostaa käsiä pystyyn.” Epätäydellinen, vajavainen ja nykytilassaan synnin ja kuoleman orjuudessa oleva ihminen, ei voi koskaan omilla teoillaan ja voimillaan täyttää täysin Jumalan täydellisiä ja pyhiä mittapuita. Siksi tämän avuksi on varattu Kristuksen lunnaat, joihin turvaten ihminen voi rukoilla epätäydellisyyden aiheuttamia syntejä Jumalalta anteeksi. Lunnaat tuskin peittävät tahallisen tietoisen synnin harjoittamisen.

      Raamatun uusi testamentti kuitenkin kertoo kristityiksi tulleiden ihmisten jättäneen taakseen vanhat elämäntapansa. Se puhuu paikka paikoin jopa ihmisen uudistumisesta ja uuden persoonallisuuden omaksumisesta. Esim. Kolossalaiskirjeen 3. luvussa (vanha kirkkoraamattuk.):

      ”5. Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,
      6. sillä niiden tähden tulee Jumalan viha,
      7. ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte.
      8. Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki……..
      9. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa
      10. ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan.”

    • ”Lunnaat tuskin peittävät tahallisen tietoisen synnin harjoittamisen.” Mistä tuollainen vähättelevä ajatus on peräisin? Ei se ainakaan raamatullinen ole. ”Tämä on se sanoma, jonka olemme häneltä kuulleet ja jonka julistamme teille: Jumala on valo, hänessä ei ole pimeyden häivää. Jos sanomme elävämme hänen yhteydessään mutta vaellamme pimeässä, me valehtelemme emmekä seuraa totuutta. Mutta jos me vaellamme valossa, niin kuin hän itse on valossa, meillä on yhteys toisiimme ja Jeesuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.”

    • Martti Pentti: ”Lunnaat tuskin peittävät tahallisen tietoisen synnin harjoittamisen.” Mistä tuollainen vähättelevä ajatus on peräisin? Ei se ainakaan raamatullinen ole,…”

      No, kyllä se nyt siihen viittaa, jos jonkun tiettyjen tekojen harjoittajista sanotaan, että ”sellaiset eivät voi periä Jumalan valtakuntaa.” Näilläkin on tietysti aina mahdollisuus katua entisiä tekojaan ja saada näin Kristuksen lunnaiden ihmisille tarjoaman hyödyn. Uskoon tullessa näin useimmiten tapahtuu.

      Varsin selväsanaisesti asiasta sanoo Heprealaiskirjeen 10. luku (vanha kirkkoraamattuk.):

      ”26. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
      27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat….”

    • ”Varsin selväsanaisesti asiasta sanoo Heprealaiskirjeen 10. luku.” Tähän lainaan itseäni perusteellisemmin asiaan perehtynyttä Aimo T. Nikolaista: ”Tämä kääntymisen uudistaminen ei tarkoita kristityn mahdollisuutta ja oikeutta tehdä parannusta synneistänsä, vaan uutta kääntymistä kristinuskoon ja uutta kastetta sen jälkeen, kun on julkisesti Kristuksesta luopunut ja häntä, Jumalan Poikaa, häpäissyt. Mutta tämäkin jyrkkä kannanotto on ymmärrettävä mitä voimakkaimmaksi varoitukseksi eikä opilliseksi lausumaksi, josta voisi tehdä pitkälle meneviä päätelmiä.”

    • Martti Pentti: ”Tämä kääntymisen uudistaminen ei tarkoita kristityn mahdollisuutta ja oikeutta tehdä parannusta synneistänsä, vaan uutta kääntymistä kristinuskoon ja uutta kastetta sen jälkeen, kun on julkisesti Kristuksesta luopunut ja häntä, Jumalan Poikaa, häpäissyt..”

      Ei tietenkään tarkoita. Kaikilla pahimmillakin Jumalan lakien ja periaatteiden rikkojilla on Jumalan tarjoama mahdollisuus katumukseen ja kääntymykseen.

      Kyseinen siteeraamani Heprealaiskirjeen 10. luvun kohta vain osoittaa, mikä on tilanne sen mahdollisuuden hylkäävien kohdalla.

    • Erkki O Auranen: ”MIKÄ ON SYNTIÄ, SIITÄ PÄÄTTÄÄ YKSIN JUMALA. Katumusta harjoitan itsekin päivittäin. Ja se tulee tosi tarpeeseen.”

      -Hieno homma, JATKA VAAN HARJOITUSTA, olen samaa mieltä että se tulee tosi tarpeeseen, kuten meille muillekin !

    • ”Kaikilla pahimmillakin Jumalan lakien ja periaatteiden rikkojilla on Jumalan tarjoama mahdollisuus katumukseen ja kääntymykseen.” Taas nuo ’periaatteet’! Onko tämä joku uskontosi taikasana, jolla lisätään julistukseen asiantuntemuksen vaikutelmaa? Ymmärrykseni mukaan periaatteiden avulla voi ymmärtää jotakin, toiminta voi olla joko niiden mukaista tai niistä poikkeavaa, mutta mitä on periaatteiden rikkominen?

    • Seppo Heinola: ”Jeesus sanoi ettei laista katoa p i e n i n k ä ä n jod ennen kuin taivas ja maa katoavat! No eivät ole kadonneet joten laki on pilkuntarkasti Jeesuksen mukaan voimassa.”

      Jeesus sanoi näin sen jälkeen kun juutalaiset uskonnolliset johtajat olivat syyttäneet häntä ”Lain” rikkomisesta. Hän osoitti pitävänsä sitä arvossa ja noudatti sen vaatimuksia juutalaista syntyperää olevana henkilönä.

      Samassa yhteydessä Jeesus sanoi tulleensa ”täyttämään lain.” Sen merkitystä voisi valaista esim. seuraavasti: Rakennusurakoitsija voi tehdä sopimuksen talon rakentamisesta. Hän täyttää sopimuksen tekemällä rakennuksen valmiiksi – ei repimällä sopimusta. Kun työ on tehty asiakasta tyydyttävällä tavalla, sopimus on täytetty, eikä se enää velvoita urakoitsijaa. Samalla tavoin Jeesuskaan ei ”repinyt” eli hävittänyt Lakia, vaan hän täytti sen noudattamalla sitä täydellisenä ihmisenä täydellisesti.

      Kun tämä ”sopimus”, Laki, oli täytetty, Jumala ei katsonut sen enää sitovan ihmisiä. Lain yksi tarkoitus oli suojella muinaista Israelia, ja että se tuottaisi Messiaan Kristuksen, ihmiskunnan pelastajan ja lunnaiden varaajan.

      Muualla Jumalan henkeytetyssä Sanassa annetaan lisäymmärrystä asiaan. Esim. Roomalaiskirjeen 7. luku (uusi kirkkoraamattuk.):

      ” 6 Mutta kun nyt olemme kuolleet pois siitä, mikä piti meitä vallassaan, olemme päässeet vapaiksi laista. Nyt palvelemme Jumalaa uudella tavalla, Hengen mukaan, emme enää vanhalla tavalla, lain kirjaimen orjina.
      7 Mitä meidän on siis sanottava? Onko laki syntiä? Ei toki. Mutta vasta lain vaikutuksesta tulin tuntemaan synnin. Himo olisi ollut minulle tuntematon asia, ellei laki olisi sanonut: ”Älä himoitse.”

      Galatalaiskirjeen 3. luku: ”13 Kristus on lunastanut meidät vapaiksi lain kirouksesta tulemalla itse kirotuksi meidän sijastamme, niin kuin on kirjoitettu: ”Kirottu on jokainen, joka on ripustettu paaluun.” 14 Näin tapahtui, jotta kaikki muutkin kansat Kristuksen Jeesuksen yhteydessä saisivat Abrahamille luvatun siunauksen ja me häneen uskovina saisimme luvatun Hengen…”

      ”23 Mutta ennen kuin uskon aika tuli, me jouduimme olemaan lain vartioimina ja sen vankeina, kunnes usko ilmestyisi. 24 Näin laki oli meidän valvojamme Kristuksen tuloon asti, jotta me sitten tulisimme vanhurskaiksi uskosta. 25 Nyt uskon ilmestyttyä emme enää ole valvojan alaisia.”

      ”19 Mikä sitten on lain tarkoitus? Se säädettiin perästäpäin osoittamaan rikkomukset, kunnes tulisi se jälkeläinen, jota lupaus koski. Lain luovuttivat enkelit välittäjää käyttäen.”

    • Vesa Ahlfors, jos tuo sinun kirjoittamasi (Jeesuksen sanoista ”pieninkään piirto laista ei katoa”) ei ole TULKINTAA, niin mitähän se sitten on. Joku voisi jopa väittää että yrität selitää selvän Jeesuksen sanan vastakohdakseen, mitä taas joku voisi sanoa epäraamatulliseksi toiminnaksi.

    • Panu Saarela: ”Vesa Ahlfors, jos tuo sinun kirjoittamasi (Jeesuksen sanoista “pieninkään piirto laista ei katoa”) ei ole TULKINTAA, niin mitähän se sitten on…”

      ”Tulkintaa” on ennemminkin se, jos muodostetaan käsitys kokonaisuudesta vain yhden lauseen perusteella. Kaikkia Jeesuksen opetuksia ja myöskin Jumalan henkeytetetyn Sanan Pyhän Raamatun ilmaisuja jostain tietystä asiasta tulee vertailla keskenään. Näin voidaan asioista muodostaa oikea kokonaiskäsitys. Muutoin sieltä voi tehdä täysin toistensa kanssa ristiriidassa olevia tulkintoja, jos se perustetaan vain yhteen Raamatun jakeeseen.

      Lisäksi eihän se laki ole mihinkään ”kadonnut”. Sehän on kirjoitettuna edelleen Raamatussa opiksi kristityille. Sinällään se Mooseksen laki erityisvaatimuksineen sido enää kristittyjä. Tämä käy selvästi ilmi uuden testamentin teksteistä.

    • Vesa Ahlfors:
      ”Sinällään se Mooseksen laki erityisvaatimuksineen sido enää kristittyjä. Tämä käy selvästi ilmi uuden testamentin teksteistä.”

      Onko mielestäsi mahdollista laatia jollakin perusteella yksikäsitteinen luettelo siitä, että mitkä Mooseksen lain käskyt koskevat kristittyjä ja mitkä eivät? Jos on, niin mikä on kriteeri?

    • Voitto Kotiaho: ”Onko mielestäsi mahdollista laatia jollakin perusteella yksikäsitteinen luettelo siitä, että mitkä Mooseksen lain käskyt koskevat kristittyjä ja mitkä eivät? Jos on, niin mikä on kriteeri?”

      Useimmat ns. Mooseksen laissa esitetyistä käskyistä ja laeista on toistettu muualla Raamatun Pyhissä kirjoituksissa. Ei taas esim. vaatimusta eläinuhreista ja tiettyjä ns. seromianiamääräyksiä = silloiseen palvontajärjestelmään liittyvistä erityisohjeista.

      Ns. Mooseksen lain tutkiminen paljastaa kuitenkin mitenkä Jumala suhtautuu eri asioihin, mitä tämä ei esim. hyväksy, kuten tässä ketjussa käsiteltyä ja piispa Askolan siunaamaa homoseksualistista elämäntapaa.

    • Vesa Ahlfors:
      ”Useimmat ns. Mooseksen laissa esitetyistä käskyistä ja laeista on toistettu muualla Raamatun Pyhissä kirjoituksissa.”

      Siis Mooseksen laissa esitetty käsky on sellainen että se sitoo kristittyjä jos se on toistettu muualla Raamatussa? Löytyykö tuolle ajatukselle tukea Raamatusta?

    • Voitto Kotiaho: ”Siis Mooseksen laissa esitetty käsky on sellainen että se sitoo kristittyjä jos se on toistettu muualla Raamatussa? Löytyykö tuolle ajatukselle tukea Raamatusta?”

      Uudesta testamentista käy selvästi ilmi, että ympärileikkausvaateet eivät enää koske kristittyjä. Samoin sapattia koskevat käskyt. Eläinuhrien tarpeen lopetti Kristuksen lunastusuhri, Ns. ”seremionalait” olivat tarkoitettu vain juutalaisen järjestelmän alaisuudessa oleville. Rangaistusmääritteet vain muinaisen Israelin vain muinaisen Israelin ”esivallan” alaisuudessa eläville jne.

    • Niin, mutta mitä se tarkoittaa. Että laki on voimassa? Mitä on lain todellinen noudattaminen?

      Opettiko Jeesus noudattamaan lain kirjainta vai henkeä? Esimerkillään? Teikikö Jeesus omien opetustensa mukaisesti vai vastaisesti kun antoi opetuslastensa syödä pesemättömin käsin tai katkoa tähkäpäitä sapattina. Tai salli lampaan nostamisen kaivosta sapattina.

      Eli mitä tarkoittaa lain noudattaminen? Mitä varten laki on?

    • Jeesuksen opetukset yleisesti ja ylipäätään, sekä lakiin että muuhun liittyen, menivät fariseuksilta yli hilseen.

      Monikin tuntuu lukevan Raamattua kuin fariseukset. Ja Jeesuksen opetukset menevät yhä yli hilseen. Jeesuksen sanat ja opetukset on luettava asiayhteydessä ja lisäksi sen valossa miten hän itse eli ja mitä teki.

      Eli mitä Jeesuksen opetusten ja esimerkin valossa tarkoittaa että laki on ”pilkuntarkasti” voimassa?

      Vertaus laupiaasta samarialaisesta? Mikä oli sen opetus? Pappi ei puhtaussäädöksien perusteella voinut koskettaa kuolleeksi olettamaansa, tien vieressä makaavaa miestä. Eli noudattiko vai rikkoiko hän lakia kävellessään ohi, Jeesuksen kertomuksessa?

      Jeesus puhui ja opetti usein paradoksaalisesti. Niin että ihmisten täytyi itse oivaltaa mitä hän tarkoitti.

      Mitäpä arvelette, mitä Jeesus tarkoitti sillä että jos haluaa päästä Jumalan valtakuntaan, on noudatettava lakia PALJON PAREMMIN kuin kirjanoppineet ja fariseukset? (Matt.5:20)

      http://raapustus.net/?kirja=matt&luku=5

      Menevätkö Jeesuksen opetukset yli hilseen, S. Heinola? Vai ymmärrätkö ne siten, että kirjaimenpalvonta jatkuu ja sen tulee jatkua?

    • Takertuminen tuohon mitä Jeesus sanoi lain säilymisestä ”pilkuntarkasti” (”ei katoa pieninkään piirto”) on juuri se paradoksi, johon nykypäivän ”fariseukset” eli Raamattua ja kristinuskoa kritisoivat ateistit, agnostikot ja pilkkaajat kompastuvat.

      Samoin kuin kompastuivat fariseukset Jeesuksen aikana. He eivät voineet käsittää miten Jeesus saattoi puhua lain säilymisestä ”pilkuntarkasti” ja silti näytti suhtautuvan siihen leväperäisesti.

      Miten ratkaisemme tämän arvoituksen, paradoksin, salakoodin, joka näyttää ristiriidalta? Toistelemalla yhtä Jeesuksen lausetta ja vaatimalla ohimokiharoiden säilyttämistä kristityillä miehillä?

      Tarvitaan viisautta, viisautta ja vielä viisautta. Ahaa-elämys, joka ei löydy pelkällä sisälukutaidolla.

    • Sari Weckroth: ”Teikikö Jeesus omien opetustensa mukaisesti vai vastaisesti kun antoi opetuslastensa syödä pesemättömin käsin tai katkoa tähkäpäitä sapattina. Tai salli lampaan nostamisen kaivosta sapattina.”

      Tämä liittyy siihen, että jotkut juutalaiset liittivät kirjattuun Lakiin suuren joukon suullisia käskyjä ja määritteita esim. juuri sapatin suhteen. Ne olivat niin suuresti yksityiskohtiin meneviä, että ne muodostuivat ajan ollen ihmisille taakaksi ja heidän oli vaikea niitä noudattaa.

      Siksi Jeesus eräässä tapauksessa kun hän teki parannustekoihmeen sapattina ja fariseukset moittivat siitä häntä ”Lain” rikkojana”, sanoi että ”Sapattina on lupa tehdä hyvää.” Eräässä toisessa yhteydessä saatuaan moitteita ”Lain” rikkomisesta: ”Ihmisen Poika on sapatin herra.”

    • Sari Weckroth: ”Vertaus laupiaasta samarialaisesta? Mikä oli sen opetus? Pappi ei puhtaussäädöksien perusteella voinut koskettaa kuolleeksi olettamaansa, tien vieressä makaavaa miestä. Eli noudattiko vai rikkoiko hän lakia kävellessään ohi, Jeesuksen kertomuksessa?”

      Raamattu ei kylläkään kerro, että pappi olisi luullut ryöstettyä ja pahoinpideltyä miestä kuolleeksi. Raamattu käyttää ilmaisua ”ryöstäjät jättivät miehen puolikuolleelksi tielle.” Jotain elonmerkkejä tässä on täytynyt olla, kun samarialainen meni miestä auttamaan. Papista taas sanotaan, että nähtyään miehen, ohitti tämä hänet tien vastakkaiselta puolelta.

      Vertauksen loppusanoiksi Jeesus toteaa: ”) Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi teki itsestään ryöstäjien käsiin joutuneen miehen lähimmäisen?” 37 Hän sanoi: ”Se, joka toimi armollisesti häntä kohtaan.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Mene ja tee itse samoin.”

      Sen sijaan juutalaiset halveksivat samarialaisia eivätkä halunneet olla heidän kanssaan missään tekemisissä. Pappi ilmeisesti jostain huomasi, että ryöstetty oli samarialainen.

      Jeesus sen sijaan osoitti erilaista suhtautumista samarialaisiin. Tästä kertoo myös tämän kaivon luoma käymä keskustelu samarialaisen naisen kanssa (Johanneksen evankeliumin 4.luku):

      ”7 Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” 8 Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. 9 Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa.

      10 Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.”

    • Sari Weckroth: ”Jeesus puhui ja opetti usein paradoksaalisesti. Niin että ihmisten täytyi itse oivaltaa mitä hän tarkoitti…”

      Jeesus tosiaan joissain opetuksissaan ja vertauksissaan puhui tavalla, joka paljasti kuulijan ”sydämentilan” = sisäiset vaikuttimet.

      Matteuksen 13. luku:

      ”10 Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Miksi sinä puhut heille vertauksin?”
      11 Jeesus vastasi:
      ”Siksi, että te olette saaneet oppia tuntemaan taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta he eivät. 12 Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. 13 Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä. 14 Heissä käy toteen tämä Jesajan ennustus:

      — Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö.
      Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö.
      15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.

      16 ”Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja korvanne, koska ne kuulevat! 17 Totisesti: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.”

    • Sari Weckroth: ”Tarvitaan viisautta, viisautta ja vielä viisautta. Ahaa-elämys, joka ei löydy pelkällä sisälukutaidolla.”

      Tämä on totta. Jumala on antanut ihmiselle järjenkyvyt, jota olisi suositeltavaa myös käyttää.

      Tarvitaan myöskin Jumalan toimivan voiman pyhän hengen apua. Tähän viittaa mm. 1. Korinttilaiskirjeen 2. luku:

      ” Sillä Jumala on paljastanut sen meille henkensä välityksellä, sillä henki tutkii kaiken, Jumalan syvätkin asiat…….. 12 Mutta me emme saaneet maailman henkeä, vaan sen hengen, joka on Jumalasta, jotta tuntisimme sen, mitä Jumala on huomaavaisesti meille antanut. 13 Sitä me myös puhumme, emme ihmisviisauden opettamin sanoin, vaan hengen opettamin, yhdistäessämme hengelliset asiat hengellisiin sanoihin. 14 Mutta aineellinen ihminen ei ota vastaan Jumalan hengen asioita, sillä ne ovat hänestä tyhmyyttä, eikä hän voi päästä tuntemaan niitä, koska ne tutkitaan hengellisesti.”

    • Vesa Ahlfors: ”Lisäksi eihän se laki ole mihinkään “kadonnut”. Sehän on kirjoitettuna edelleen Raamatussa opiksi kristityille. ”

      Olet sinä uskomaton jesuiitta! Jeesus siis ei tarkoittautkaan lain voimassa pysymistä – sehän onkin tietenkin mitätön sivuseikka – vaan ainoastaan sen säilymistä kirjallisessa muodossa jälkipolville. Voilko Raamattua enää tämän syvällisemmin selittää?

  3. Vesa Ahlfors kirjoitti tuosta laista ihan oikein nimittäin että se on täytetty eikä sitä ole myöskään kumottu. Emme pelastukaan lakia noudattamalla vaan uskomalla Jeesukseen. Osa laista on poistettukin, temppelipalvelusmenot eläinuhreineen ja kuolemanrangaistus ym. Kuitenkin jos laki jonkun asian sanoo synniksi niin se on edelleen syntiä eikä muuksi muutu. Nyt jos ajatellaan että lakia ei tarvitse noudattaa kun vain uskoo jeesukseen se ei ole ihan niin. Ei Jeesus tullut lakia kumoamaan vaan täyttämään. Jos kerran laki sanoo ”älä tapa”, tai ”älä tee huorin” niin silloin ei pidä sitä rikkoa vaan tehdä parannus. Ei lain täyttäminen tarkoita että tappaminen tai huorinteko olisi nykyään jotenkin pienempi paha kuin vanhan liiton aikaan. Samoin kahden samaa sukupuolta olevien välinen seksi on raamatun mukaan Jumalalle kauhistus. Toki Jeesus sovelsi lakia niin että rakkauden kaksoiskäsky on suurin käsky ja sen mukaan pitää toimia. Esimerkkinä tämä härän päästäminen sapattinakin jos se se on pudonnut kaivoon .Synti on kuitenkin syntiä edelleen eikä Askolan pidä lähteä saarnaamaan raamatun vastaisesti eksyttäen ihmisiä.

    • Lars Waris: ”. Kuitenkin jos laki jonkun asian sanoo synniksi niin se on edelleen syntiä eikä muuksi muutu. Nyt jos ajatellaan että lakia ei tarvitse noudattaa kun vain uskoo jeesukseen se ei ole ihan niin…….Jos kerran laki sanoo “älä tapa”, tai “älä tee huorin” niin silloin ei pidä sitä rikkoa vaan tehdä parannus. Ei lain täyttäminen tarkoita että tappaminen tai huorinteko olisi nykyään jotenkin pienempi paha kuin vanhan liiton aikaan. Samoin kahden samaa sukupuolta olevien välinen seksi on raamatun mukaan Jumalalle kauhistus.”

      Näinhän asia tietysti on, enkä sitä tarkoittanutkaan, etteikö väärinteko olisi aina väärintekoa. Lisäksi sapattia lukuun ottamatta esim. kymmenen käskyn sisältämät lait on toistettu myös muualla Jumalan henkeytetyssä Sanassa Raamatussa.

      Homoseksualismin ja monien muiden asioiden harjoittamisesta on sanottu uudessa testamentissa, että ”sellaiset eivät voi periä Jumalan valtakuntaa.” Ns. Mooseksen lakikin tuo ilmi Jumalan suhtautumista eri asioihin, mitä tämä esimerkiksi ei hyväksy.

    • Kyllä seliselejä löytyy kun Jeesuksen selvä sana täytyy nyt selittää ja spekuloida pois. Jeesus itse ei käytä armo eli kreikan kharis-sanaa kertaakaan ja Matteuksen evankeliumin lopussa hän sitoo pelastuksen v a i n ja ainoastan tekoihin.

    • Armoa tarkoittavia sanoja ei Jeesus tosiaankaan käyttänyt kovinkaan montaa kertaa. Sitäkin enemmän Paavali kirjeissään. Kirjoittaa usein ”Kristuksen armosta.” Hupaisaa sinänsä, että palstalla jotkut teologisen koulutuksen saaneet yrittävät mitätöidä Paavalin kirjoittamia Jumalan henkeytetyn Sanan Pyhän Raamatun kirjoja, koska tämä tuomitsee homoseksualismin harjoittamisen ja sanoo, ”etteivät sellaista harjoittavat voi periä Jumalan valtakuntaa.”

      Jeesus nyt tiettävästi käytti ainakin kerran armoon viittaavaa sanaa ns. vuorisaarnassaan, joka eri käännöksissä on käännetty hieman eri ilmaisuin.

      Tehtyään parannusteon, hän sanoi kohteelle, että tämä oli saanut ”kokea Jumalan armollisuuden.”

      Kun fariseukset moittivat Jeesusta sapattilain rikkomisesta, sanoi hän: ”Jos kuitenkin olisitte ymmärtäneet, mitä tarkoittaa: ’Armoa minä tahdon enkä teurasuhria’, niin ette olisi langettaneet tuomiota syyttömille.”

      Samaa hän sanoi esim. Matteus (=Leevi) nimisen veronkantajan tultua hänen seuraajakseen ja kun fariseukset moittivat häntä, kun hän oli mennyt veronkantajan luokse aterioimaan. (Veronkantaja = publikaani. Publikaanit olivat valtion tulojen, verojen ja tullien kanto-oikeuden vuokraajia.)

      Matteuksen 9. luku: ”9 Kun Jeesus kaupungista lähtiessään kulki tulliaseman ohi, hän näki Matteus-nimisen miehen istuvan siellä. Jeesus sanoi hänelle: ”Seuraa minua”, ja hän nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta.
      10 Jeesus oli sitten aterialla hänen kodissaan. Sinne tuli myös useita publikaaneja ja muita syntisiä, ja he aterioivat Jeesuksen ja hänen opetuslastensa kanssa. 11 Tämän nähdessään fariseukset sanoivat Jeesuksen opetuslapsille: ”Kuinka teidän opettajanne syö yhdessä publikaanien ja muiden syntisten kanssa!” 12 Jeesus kuuli sen ja sanoi: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. 13 Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa: ’Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja.’ En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä.”

      Seppo Heinola: ”ja Matteuksen evankeliumin lopussa hän sitoo pelastuksen v a i n ja ainoastan tekoihin..”

      Sitä hän ei kylläkään tee. Jeesuksen opetusten kokonaisuus ja Raamatun kokonaisuus osoittavat, että ihminen ei voi pelkästään omilla teoillaan ja voimillaan ansaita pelastusta. Nykytilassaan tämä on synnin ja kuoleman orjuudessa. Kristuksen lunnaiden hyödyn ansiosta tämä voi kuitenkin rukoilla Jumalalta anteeksi epätäydellisyydestä johtuvia syntejään.

      Toki Matteuksen kirjan viimeiset jakeet osoittavat, että ihmisiltäkin vaaditaan pyrkimystä Jumalan ohjeiden ja käskyjen noudattamiseen. Niissähän sanotaan seuraavaa:

      ”18 Jeesus tuli heidän luokseen ja puhui heille näin: ”Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä. 19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja pyhän Hengen nimeen 20 ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.”

    • Sari W: Menevätkö Jeesuksen opetukset yli hilseen, S. Heinola? Vai ymmärrätkö ne siten, että kirjaimenpalvonta jatkuu ja sen tulee jatkua?

      No Sari, sama voisin kysyä Sinulta,kun et näytä bonjaavan,miksi Jesus näennäisesti näytti rikkovan esim. sapatti sääntöä. Hän rikkoi sitäsiksi,että hänellä oli sapatti eri päivinä kuin Jerusalemin tuolloisella kuu-aurinkokalenteria noudattaneella paistolla. Tuolloiset kalenteririidat ovat olleet näet olennainen osa sitä avainkaappia,johon kätkeytyvät avaimet avaavat Uuden testametin aikahistoriallisia sisältöjä.

      Sitten tuosta pilkuntarkkuudesta,mikä minula oli tietysti ironia siihen fundisten epäloogisuuteen,että kun Jeesus opettaa pilkuntarkkuutta sitä ei tarvitse ottaa pilkuntarkasti vaan tulee se suhteuttaa Biblian kokonaissanomaan., Muta kun Paavali puhuu naisista ja homoista niin se sitten tulekin otta pilkuntarkasti ja irti Raamatun kokonaisanomasta.eli Jeeuksen suurimmasta käskystä- rakkauskäskystä.

  4. Kun tämä ”sopimus”, Laki, oli täytetty, Jumala ei katsonut sen enää sitovan ihmisiä. Lain yksi tarkoitus oli suojella muinaista Israelia, ja että se tuottaisi Messiaan Kristuksen, ihmiskunnan pelastajan ja lunnaiden varaajan.>>>> Vesa Ahlfors.

    Tämä ajatus lähtee siitä, kun ei eroteta lakia ja evankeliumia toisistaan.
    Toisaalta jt:t ovat hyvinkin laillisia.

    • jorma ojala: ”Tämä ajatus lähtee siitä, kun ei eroteta lakia ja evankeliumia toisistaan..”

      ??!! Kyllähän ne nyt toisistaan erottaa. Jeesuksen opetuksissakin oli tiettyjä vaatimuksia hänen seuraajilleen. Hän viittasi myös Jumalan käskyjen kokonaisuuteen Johanneksen evankeliumin 15. luvussa (uusi kirkkoraamattuk.):

      ”Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.
      10. Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niinkuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.”

      Jumalan valtakunnan evankeliumin (= hyvä uutinen) liittymisestä muuhun osaan Raamattua Jeesus sanoi:

      Luukkaan24. luku (uusi kirkkoraamattuk.) : “25 Silloin Jeesus sanoi heille: “Voi teitä ymmärtämättömiä…………..27 Ja hän selitti heille Mooseksesta ja kaikista profeetoista alkaen, mitä hänestä oli kaikissa kirjoituksissa sanottu.”

      “44 Jeesus sanoi heille: “Tätä minä tarkoitin, kun ollessani vielä teidän kanssanne puhuin teille. Kaiken sen tuli käydä toteen, mitä Mooseksen laissa, profeettojen kirjoissa ja psalmeissa on minusta kirjoitettu.” 45 Nyt hän avasi heidän mielensä ymmärtämään kirjoitukset. 46 Hän sanoi heille: “Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista..”

    • Seppo Heinola: “ja Matteuksen evankeliumin lopussa hän sitoo pelastuksen v a i n ja ainoastan tekoihin..”

      Vesa A: Sitä hän ei kylläkään tee.

      Sen hän juuri tekee. Matteuksen evankeliumin loppu puhu vain teoista pelastuksen ehtona. Muuallakin Raamatusa Jeesus sanoio,ettei jokainen joka huuttaa Herra Herra peri Taivasten valtakunta, vaan hän joka TEKEE taivaallisen isän tahdon”

    • Seppo Heinola: ”Sen hän juuri tekee. Matteuksen evankeliumin loppu puhu vain teoista pelastuksen ehtona. Muuallakin Raamatusa Jeesus sanoio,ettei jokainen joka huuttaa Herra Herra peri Taivasten valtakunta, vaan hän joka TEKEE taivaallisen isän tahdon”

      Näin Jeesus todellakin sanoi. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että pelastuakseen ihminen tarvitsee myöskin Kristuksen lunnaiden epätäydellisyydestä johtuvien syntien peittävää vaikutusta.

    • Vesa A, esität nyt vain spekulatiivisen mielipiteen,joka ei ole tekstien mukaan Jeesuksen mileipide. Jeesus EI ehdolistanut pelastusta mihinkään lunnaisiin. Nämä ehdollistukset on sitten myöhemmin kudottu Jeesuksen ympärille ihan muiden toimesta,

    • seppo heinola: ”Vesa A, esität nyt vain spekulatiivisen mielipiteen,joka ei ole tekstien mukaan Jeesuksen mileipide. Jeesus EI ehdolistanut pelastusta mihinkään lunnaisiin”

      Jeesus itse myöskin puhui lunnaista ja niiden merkityksestä. Esim. Matteuksen 20. luvussa (uusi kirkkoraamattuk.):

      ”28 Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

      Matteuksen 26.luku: ”26 Aterian aikana Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: ”Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.” 27 Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: ”Juokaa tästä, te kaikki. 28 Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi..”

      Ilmestyskirjassa kerrotaan apostoli Johanneksen Jeesukselta saamastaan näystä. Sen 7. luvussa (vanha kirkkoraamattuk.): ”13. Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: ”Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?”
      14. Ja minä sanoin hänelle: ”Herrani, sinä tiedät sen”. Ja hän sanoi minulle: ”Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.”

      Jeesus valitsi apostolit, mukaan lukien Paavalin, jatkamaan sanomansa Jumalan valtakunnan hyvän uutisen eteenpäin viemistä. Lupasi heille Jumalan toimivan voiman pyhän hengen avun ja johdatuksen. Nämä kirjoittivat sitten kreikkalaisten kirjoitusten kirjat, joissa annetaan lisävaloa lunnaiden merkitykselle.

    • Martti Pentti: ”Sieltä käyvät ilmi Jumalan periaatteet ja ominaisuudet (=rakkaus, voima, viisaus ja oikeudenmukaisuus), jotka ohjaavat hänen toimiaan.” Jumala ohjaa kaikkea. Se tarkoittaa, ettei Häntä ohjaa mikään. Hän ei ole minkään periaatteen tai ominaisuuden alainen.”

      Nimenomaan nämä ominaisuudet rakkaus, viisaus, voima ja oikeudenmukaisuus ohjaavat kaikkia hänen toimiaan. Hän pystyy niitä käyttämään tasapainossa toistensa kanssa.

      Voimallaan hän pystyisi esim. hävittämään pahuuteen taipuvan ihmismaailman. Kun voimaan on yhdistetty rakkaus ja oikeudenmukaisuus, yrittää hän viimeisen asti tarjota ihmisille iankaikkisen elämän ja pelastuksen mahdollisuutta.

      Jehovan vihan on kerrottu myös syttyneen joissain tapauksissa Raamatussa. Tämä on kuitenkin aina tapahtunut oikeudenmukaisuuden ja viisauden ominaisuuden ohjaamana. Kohteita on sitä ennen esim. varoitettu seurauksista.

      Ihmisten järjestelmissä on joskus väitetty liian löyhän oikeuspolitiikan johtavan lisääntyvään rikollisuuteen ja laeista piittaamattomuuteen. Jumalan oikeudenkäytössä ei näin voi tapahtua. Rakkaudenkaan osoittaminen ei veny loputtomiin, niin ettei väärinteoista tulisi jossain vaiheessa rangaistus ja näin oikeudenmukaisuuden vaateetkin täytettäisiin.

    • Rakennamme mielellämme Jumalasta sellainen käsityksen, että voimme kuvitella ymmärtävämme Häntä ja Hänen tekojaan. Tällaiseen ihmisen laatimaan luonnokseen Jumalasta sopivat Häntä ohjaavat ominaisuudet ja periaatteet. Tällaisen hahmotelman voi sanoa yrittävän jotakin viimeiseen asti.

      Raamattu ilmoittaa kuitenkin toisenlaisen, tutkimattoman ja arvaamattoman Jumalan, kaikkivaltiaan ja hyvän. ”Kuinka ääretön onkaan Jumalan rikkaus, kuinka syvä hänen viisautensa ja tietonsa! Kuinka tutkimattomat ovat hänen tuomionsa ja jäljittämättömät hänen tiensä! Kuka voi tuntea Herran ajatukset, kuka pystyy neuvomaan häntä? Kuka on antanut hänelle jotakin, mikä hänen olisi maksettava takaisin? Hänestä, hänen kauttaan ja häneen on kaikki. Hänen on kunnia ikuisesti. Aamen.” ”Tavoitatko sinä Jumalan syvyydet? Ymmärrätkö ääriään myöten Kaikkivaltiaan suuruuden? Se on taivasta korkeampi — miten sen tavoitat? Se on tuonelaa syvempi — mitä siitä tiedät? Jumalan suuruus on suurempi kuin maa, se on merta avarampi. Kun hän kiitää ohi, tempaa vangikseen ja vaatii tilille — kuka voisi häntä vastustaa?”

    • Martti Pentti: ”Raamattu ilmoittaa kuitenkin toisenlaisen, tutkimattoman ja arvaamattoman Jumalan, kaikkivaltiaan ja hyvän.”

      Juuri vähän ennen tuota siteeraamaasi kohtaa Roomalaiskirjeestä, kirjoitetaan siinä mitenkä ”(pyhät) salaisuudet” ovat paljastuneet kristityille, ja mitenkä ”kansojen ihmiset” on hyväksytty Jeesuksen perijätovereiksi ja ”pyhällä hengellä voideltujen joukkoon,” ja uuteen ”Israeliin” kuuluviksi.

      Tätä juutalaista alkuperää olevat opetuslapset eivät vielä joitakin aikoja aiemmin voineet odottaa. Siksi ilmaisu ”kuinka tutkimattomia ovatkaan hänen tiensä.”

      ”En näet tahdo teidän, veljet, olevan tietämättömiä tästä pyhästä salaisuudesta, jottette olisi ymmärtäväisiä omissa silmissänne: että Israelille on osaksi tapahtunut tunnon turtuminen, kunnes kansakuntien ihmisten täysi luku on tullut sisälle, 26 ja tällä tavoin koko Israel pelastuu, niin kuin on kirjoitettu: ”Vapauttaja tulee Siionista ja kääntää pois jumalattomat menettelyt Jaakobista. 27 Ja tämä on minun puoleltani liitto heidän kanssaan, kun otan heidän syntinsä pois.” 28 Hyvän uutisen kannalta he tosin ovat vihollisia teidän tähtenne, mutta Jumalan valinnan kannalta he ovat rakastettuja esi-isiensä tähden. 29 Sillä lahjojaan ja kutsumistaan ei Jumala myöhemmin pahoittele. 30 Sillä niin kuin te olitte kerran tottelemattomia Jumalalle, mutta teille on nyt osoitettu armoa heidän tottelemattomuutensa takia, 31 niin myös nämä ovat nyt olleet tottelemattomia ja teille on ollut seurauksena armo, jotta heille itselleenkin osoitettaisiin nyt armoa. 32 Sillä Jumala on sulkenut heidät kaikki yhdessä tottelemattomuuteen, jotta hän osoittaisi heille kaikille armoa.”

      Heti seuraavassa luvussa (Roomalaiskirje 12. luku) puhutaan myös kristittyjen mahdollisuudesta tulla tuntemaan Jumalan tahto.

      ”1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. 2 Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.”

    • Vaikka apostolit puhuivat kaikkialla Kristuksen salaisuudesta niin, että heidän kuulijansa oppivat tuntemaan sen, Kristus ei kuitenkaan lakannut olemasta apostoleillekaan salaisuus. Usko ei ole mikään ratkaistavissa oleva kompakysymys tai muistiin talletettava salasana.

    • Martti Pentti: ”Vaikka apostolit puhuivat kaikkialla Kristuksen salaisuudesta niin, että heidän kuulijansa oppivat tuntemaan sen, Kristus ei kuitenkaan lakannut olemasta apostoleillekaan salaisuus.”

      Raamattu puhuu monin paikoin ”Jumalan pyhästä salaisuudesta”, joka sitten paljastui Messiaan Kristuksen ilmaantumisessa.

      Se liittyi Raamatun ensimmäiseen lupaukseen ja ennustukseen 1. Mooseksen kirjan 3. luvussa: ”Ja minä panen vihollisuuden sinun (Saatana Panettelijan) ja naisen välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille. Se murskaa sinun pääsi, ja sinä murskaat sen kantapään.”

      Ja myöskin Aabrahamille annettuun lupaukseen, että ”hänen siemenensä (=jälkeläisen) välityksellä kaikki maan kansakunnat voivat saada ”siunauksen”, ja Daavidille annettuun lupaukseen, että hänen ”jälkeläisestään tulisi hallitsija, jonka valtakunnalla ei ole loppua” ja joka hallitsisi kaikkia kansoja.

      Jotkut itseään kristittyinä pitävät haluavat kylläkin liittää Jumalaan Jehova ja tämän Poikaan Jeesukseen Kristukseen mahdollisemman paljon mystiikkaa. Ehkä sen avulla saavuttavat jotain tunnetiloja ja myös saavat täysin itse muodostaa näkemyksensä Jumalasta ja tämän opetuksista ja vaatimuksista.

      Se ei kylläkään vastaa Raamatun kuvaamaa kristillisyyttä, vaikka täysin määrin ei rajoittunut ihminen pystykään ymmärtämään kaikkea Jumalaan liittyvää, niin kuin olen jo aiemmin kommenteissani todennut.

      Jotkut sanovat saaneensa jotain yliluonnollisia kokemuksia ja tuntemuksia Jumalasta. Mistä voivat olla varmoja, että ne ovat todella peräisin Jumalasta? Raamattuhan sanoo, että Jumalan vastustaja ”Saatana Panettelija ja hänen demoninsa ovat tämän ”maailman” hallitsijoita ja jumala.

      2. Korinttolaiskirjeen 11. luku: ”14 Eikä ihme, tekeytyyhän itse Saatanakin valon enkeliksi.”

      Ilmestyskirjan 12. luku: ”Niinpä suuri lohikäärme heitettiin alas, se alkuperäinen käärme, jota kutsutaan Panettelijaksi ja Saatanaksi, joka eksyttää koko asuttua maata; hänet heitettiin alas maahan, ja hänen enkelinsä heitettiin alas hänen kanssaan.”

      Efesolaiskirjeen 6. luku: ”sillä meillä ei ole kamppailua verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tämän pimeyden maailmanhallitsijoita vastaan, taivaallisissa olevia pahoja henkivoimia vastaan. 13 Ottakaa tämän vuoksi Jumalan koko sota-asu, jotta voisitte tehdä vastarintaa pahana päivänä ja kaikki perusteellisesti tehtyänne pysyä lujina……..”

      ”…….Ottakaa myös vastaan pelastuksen kypärä ja hengen miekka, toisin sanoen Jumalan sana, 18 samalla kun kaikin rukoilemisen ja nöyrän pyytämisen muodoin jatkatte rukoilemista…”

    • ”Jotkut itseään kristittyinä pitävät haluavat kylläkin liittää Jumalaan Jehova ja tämän Poikaan Jeesukseen Kristukseen mahdollisemman paljon mystiikkaa. Ehkä sen avulla saavuttavat jotain tunnetiloja ja myös saavat täysin itse muodostaa näkemyksensä Jumalasta ja tämän opetuksista ja vaatimuksista.” Onko tämä sitten sen suurempi vika kuin se, että jotkut haluavat kitkeä uskosta pois kaiken mystiikan ja riisua siitä tunne-elämän irti? Tämä, jos mikä on mielestäni ihmisen mieleisen näkemyksen muodostamista. Näin Jumala todellakin kutistetaan vain ’opetuksiksi ja vaatimuksiksi’.

    • Martti Pentti: ”Onko tämä sitten sen suurempi vika kuin se, että jotkut haluavat kitkeä uskosta pois kaiken mystiikan ja riisua siitä tunne-elämän irti?”

      Kristilliseen uskoon ja tulevaisuuden odotteisiin liittyy tietysti iloa ja rakkauden aiheuttamaa kiitollisuuden tunnetta Jumalaa ja Jeesusta Kristusta kohtaan. Joskus myös liikutuksen tunnetta, kun ajattelee mitä kaikkea Jumala on tehnyt hyväksesi.

      Sitä ”mystiikkaa” taas pidän lähinnä ”sirkustemppuna”, joka kuuluisi lähinnä sirkukseen ja teatteriin.

    • ”Sitä ’mystiikkaa’ taas pidän lähinnä ’sirkustemppuna’, joka kuuluisi lähinnä sirkukseen ja teatteriin.” Mitä vikaa sirkuksessa ja teatterissa on? Niiden avulla voimme käsitellä syvästi inhimillisiä asioita, joihin asiallinen luennoiminen ei saa mitään otetta. Esimerkiksi ranskalainen taidemaalari Georges Rouault on oivaltanut yhteyden puolestamme kärsivän Kristuksen ja pilkattavaksemme suostuvan sirkusklovnin välillä.

    • jorma ojala: ”Taannoin esitit, kuinka pelastus on kiinni lain noudattamisesta.”

      Ylempänä aiemmassa kommentissani kirjoitin seuraavaa: ”Epätäydellinen, vajavainen ja nykytilassaan synnin ja kuoleman orjuudessa oleva ihminen, ei voi koskaan omilla teoillaan ja voimillaan täyttää täysin Jumalan täydellisiä ja pyhiä mittapuita. Siksi tämän avuksi on varattu Kristuksen lunnaat, joihin turvaten ihminen voi rukoilla epätäydellisyyden aiheuttamia syntejä Jumalalta anteeksi.”

      Kristityn täytyy tietysti tehdä parhaansa noudattaakseen Jumalan lakeja ja periaatteita. Tähän viittaa 1. Johanneksen kirjeen 5. luku:

      ”2. Siitä me tiedämme, että rakastamme Jumalan lapsia, kun rakastamme Jumalaa ja noudatamme hänen käskyjänsä.
      3. Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;..”

    • Käytössä olevat sanat kertovat paljon. ’Pyhät mittapuut’, ’Kristuksen lunnaat’ ja ’Jumalan periaatteet’ ovat minulle viestejä siitä, että uskoa yritetään järkeistää ja Jumalasta tehdä jonkinlainen Taivas-yhtiön pääjohtaja. Pyhyyden yksi olennainen puoli on salaisuus, mysteeri. Itse koen, että voin lähestyä salattua Jumalaa lähes Häntä koskettaen. Periaatteen ja mittapuiden Jumala tuntuisi istuvan Taivaan toimitalon yläkerroksen konttorissaan täysin tavoittamattomissa.

    • Martti Pentti: ”Taivas-yhtiön pääjohtaja. Pyhyyden yksi olennainen puoli on salaisuus, mysteeri. Itse koen, että voin lähestyä salattua Jumalaa lähes Häntä koskettaen.”

      Raamattu ei puhu Jumalasta minkäänlaisena salattuna persoonana tai ilmiönä. Jeesus sanoi tehneensä Isäänsä Jumalaa ja hänen opetuksiaan tunnetuksi. Muuallakin Raamatussa puhutaan Jumalan tuntemisesta.

      Johanneksen evankeliumin 17:3: ”Tämä merkitsee ikuista elämää, että he hankkivat sinun tuntemustasi, ainoan tosi Jumalan, ja hänen tuntemustaan, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.”

      Jeremian kirjan 31. luvun ennustus uuden liiton alaisuudessa vallitsevista olosuhteista: ”……Minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. 34 Silloin ei kukaan enää opeta toista, veli ei opeta veljeään sanoen: ’Oppikaa tuntemaan Herra!’ Sillä kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut, sanoo Herra. Minä annan anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejään.”

      Jesajan kirjan 11. luku: ”9 Kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota
      minun pyhällä vuorellani,
      sillä maa on täynnä Herran tuntemusta
      niin kuin meri on vettä tulvillaan. 10 Sinä päivänä Iisain juurivesa kohoaa merkkiviirinä kansoille….”

      Jesajan kirjan 43. luku (UM-käännös): ”) ”Te olette minun todistajiani”, lausuu Jehova, ”niin, palvelijani, jonka olen valinnut, jotta te tuntisitte minut ja uskoisitte minuun ja ymmärtäisitte, että minä olen sama. Ennen minua ei ollut muodostettu yhtään Jumalaa, eikä minun jälkeeni edelleenkään ole ollut ketään.”

    • Olet Martti Pentti edellisessäsi täysin oikeassa. Vertaa myös ”asiainjärjestelmän päättyminen”, yms. käännökset. Tuleehan mieleen motto ”virallisuus on ilomme”..

    • Sanalla ”asiainjärjestelmä”, joka esiintyy Raamatun kreikkalaisissa kirjoituksissa yli 30 kertaa, ilmaistaan yksi kreikkalaisen alkukielen sanan ai·ōn′ merkitys (=alkukielen sana, joka on käännetty asiainjärjestelmäksi).

      Sanan merkityksestä on todettu Raamatun hakuteoksissa mm. seuraavaa: ”Sillä on, samoin kuin sanalla – – [ko′smos ’maailma’], ensisijainen ja fyysinen ja sitten siihen lisätty toissijainen ja eettinen merkitys. Ensisijaisesti se merkitsee lyhyttä tai pitkää yhtäjaksoista aikaa; – – mutta pohjimmiltaan aikaa tilana, jossa kaikki luodut ovat olemassa, sekä niiden olemassaolon mittaa – – Merkitessään siten aikaa se tulee saman tien merkinneeksi myös kaikkea sitä, mikä maailmassa ajallisten ehtojen alaisuudessa on olemassa – – ja sitten, eettisemmältä näkökannalta, maailmantapahtumien kulkua.”

      Sanan ai·ōn′ perusmerkitys on siis ’aikakausi’ tai ’elinaika’, ja Raamatussa se tarkoittaa usein pitkää ajanjaksoa (Ap 3:21; 15:18), myös loputonta aikaa eli ikuisuutta (Mr 3:29; 11:14; Hpr 13:8)

      ”Aikakausi” voi viitata joko rajalliseen tai rajattomaan ihmishistorian ajanjaksoon. Sitä käytetään joissakin käännöksissä usein kreikkalaisen sanan ai·ōn′ (mon. ai·ō′nes) vastineena. Kreikan kielen sanakirjojen tekijöiden mukaan tuo sana tarkoittaa ’aikaväliä, joka on tarkoin määritetty ja merkitty, ajanjaksoa, aikakautta’ ja myös ’(elin)ikää, elämää, sukupolvea’. tulevaisuudessa.

      Sana ai·ōn′ voi kuitenkin erikoismerkityksessä tarkoittaa myös jatkuvaa tai vallitsevaa asiaintilaa tai piirteitä, jotka luonnehtivat tiettyä ajanjaksoa tai aikakautta. R. C. Trench toteaakin teoksessa Synonyms of the New Testament (Lontoo 1961, s. 203): ”Merkitessään siten aikaa se tulee saman tien merkinneeksi myös kaikkea sitä, mikä maailmassa ajallisten ehtojen alaisuudessa, on olemassa – – ja sitten, eettisemmältä näkökannalta, maailmantapahtumien kulkua.”

    • Jumalan tunteminen ei ole Jumalan selittämistä. Salatun Jumalan voi joskus kokea kaikin aistein ja niihin liittyvin tuntein ilman, että pystyy yhdelläkään järkevällä lauseella kertomaan, kenet on kohdannut.

      Jumalan selittäminen taas olisi mielestäni yritys purkaa monimutkainen laite osiinsa, jotta ymmärtäisi sen toiminnan. Tässä kenties onnistuu, mutta eihän purettu laite toimi eikä sitä yleensä osaa jälleen toimivaksi kootakaan.

      ”Hän sanoi heille: ’Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta nuo ulkopuoliset kuulevat kaiken vain vertauksina, jotta he nähdessäänkään eivät näkisi eivätkä huomaisi, jotta he kuullessaankaan eivät kuulisi eivätkä ymmärtäisi, eivät kääntyisi eivätkä saisi anteeksi.'” On varmaan myös mahdollista kääntää salaisuus (μυστηριον) niin, että se kuulostaa liikkeenjohdolliselta termiltä, mutta silloin se kadottaa voimansa.

    • Martti Pentti: ”Hän sanoi heille: ‘Teille on uskottu Jumalan valtakunnan salaisuus..”

      Kun tämä Jeesuksen opetuksen osa otetaan hieman laajemmassa muodossa Matteuksen 13. luvusta, osoittaa se että Jeesuksen opetuslapset olivat nimenomaan tulleet ymmärtämään ne ”Jumalan valtakunnan salaisuudet” ja pyrkivät niistä kertomaan myös muille. (siteeraus uudesta kirkkoraamattuk.):

      ”10 Opetuslapset tulivat Jeesuksen luo ja kysyivät: ”Miksi sinä puhut heille vertauksin?”
      11 Jeesus vastasi:

      ”Siksi, että te olette saaneet oppia tuntemaan taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta he eivät. 12 Jolla on, sille annetaan, ja hän on saava yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin mitä hänellä on. 13 Minä puhun heille vertauksin, koska he näkevät eivätkä kuitenkaan näe ja kuulevat eivätkä kuitenkaan kuule eivätkä ymmärrä. 14 Heissä käy toteen tämä Jesajan ennustus:

      — Kuulemalla kuulkaa älkääkä käsittäkö.
      Katsomalla katsokaa älkääkä nähkö.
      15 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, vain vaivoin he kuulevat korvillaan ja silmänsä he ovat ummistaneet, jotta he eivät silmillään näkisi, eivät korvillaan kuulisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä.

      16 ”Autuaat ovat teidän silmänne, koska ne näkevät, ja korvanne, koska ne kuulevat! 17 Totisesti: monet profeetat ja vanhurskaat ovat halunneet nähdä mitä te näette, eivätkä ole nähneet, ja kuulla mitä te kuulette, eivätkä ole kuulleet.”

    • Martti Pentti: ”Jumalan tunteminen ei ole Jumalan selittämistä.”

      Ei olekaan. Siihen ihminen ei täysissä määrin pystyisikään kaikessa rajoittuneisuudessaan ja epätäydellisyydessään.

      Jumala on kuitenkin antanut ihmisille hänen pyhän henkensä ohjauksessa kirjoitetun Raamatun. Se sisältää Jumalan ajatuksia, hänen tekojaan menneisyydessä ja lupauksia tulevaisuuden suhteen ihmisten ja koko ihmiskunnan perustavaa laatua olevien ongelmien alkusyiden poistamisesta. Sieltä käyvät ilmi Jumalan periaatteet ja ominaisuudet (=rakkaus, voima, viisaus ja oikeudenmukaisuus), jotka ohjaavat hänen toimiaan.

      Kun ihminen kokee Jumalan huolenpitoa, avun ja tuen saamista tältä, ja pohtii mitä kaikkea hän on tehnyt ihmisten hyväksi, ymmärtää hän jo jonkin verran Jumalan rakkauden suuruutta.

      Kun tämä soveltaa käytäntöön Jumalan ohjeita ja noudattaa tämän käskyjä ja havaitsee niiden hyödyllisyyden käytännössä, ymmärtää hän jo jonkin verran Jumalan vertaansa vailla olevaa viisautta. Samoin kun hän lukee Jumalan toimista ja suunnitelmista ja päätöksistä Raamatusta.

      Samoin Raamattua lukemalla voidaan havaita Jumalan oikeudenmukaisuus hänen menneissä toimissaan ja lupauksissaan tulevaisuuden suhteen mm. pahan alkusyiden poistamisen ja hävittämisen suhteen jne.

      Jumalan voima taas voida nähdä mm. kaikissa hänen luomistöissään. Myös mitenkä hän aikoinaan suojeli ja tuki lihallista Israelia ja nykyisin ”Jumalan Israelia”, ”hengellistä Israelia, johon kuuluu ihmisiä kaikista kansoista, heimoista ja roduista.

    • ”Sieltä käyvät ilmi Jumalan periaatteet ja ominaisuudet (=rakkaus, voima, viisaus ja oikeudenmukaisuus), jotka ohjaavat hänen toimiaan.” Jumala ohjaa kaikkea. Se tarkoittaa, ettei Häntä ohjaa mikään. Hän ei ole minkään periaatteen tai ominaisuuden alainen.

      Listaa Jumalan ominaisuuksista olisi helppo jatkaa: murheellinen, kiivas, suuttunut, vihainen, kostonhaluinen, kunniastaan ja pyhyydestään tarkka, valoja vannova, katuva sekä mieltään ja suunnitelmiaan muuttava. Näistä kaikista on esimerkkejä Vanhassa testamentissa.

    • Martti Pentti: “Sieltä käyvät ilmi Jumalan periaatteet ja ominaisuudet (=rakkaus, voima, viisaus ja oikeudenmukaisuus), jotka ohjaavat hänen toimiaan.” Jumala ohjaa kaikkea. Se tarkoittaa, ettei Häntä ohjaa mikään. Hän ei ole minkään periaatteen tai ominaisuuden alainen.”

      Nimenomaan nämä ominaisuudet rakkaus, viisaus, voima ja oikeudenmukaisuus ohjaavat kaikkia hänen toimiaan. Hän pystyy niitä käyttämään tasapainossa toistensa kanssa.

      Voimallaan hän pystyisi esim. hävittämään pahuuteen taipuvan ihmismaailman. Kun voimaan on yhdistetty rakkaus ja oikeudenmukaisuus, yrittää hän viimeisen asti tarjota ihmisille iankaikkisen elämän ja pelastuksen mahdollisuutta.

      Jehovan vihan on kerrottu myös syttyneen joissain tapauksissa Raamatussa. Tämä on kuitenkin aina tapahtunut oikeudenmukaisuuden ja viisauden ominaisuuden ohjaamana. Kohteita on sitä ennen esim. varoitettu seurauksista.

      Ihmisten järjestelmissä on joskus väitetty liian löyhän oikeuspolitiikan johtavan lisääntyvään rikollisuuteen ja laeista piittaamattomuuteen. Jumalan oikeudenkäytössä ei näin voi tapahtua. Rakkaudenkaan osoittaminen ei veny loputtomiin, niin ettei väärinteoista tulisi jossain vaiheessa rangaistus ja näin oikeudenmukaisuuden vaateetkin täytettäisiin.

    • Vesa A: “28 Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

      Väärä käännös,sillä sana ’kaikkien’ (polloi) kuuluu oikeasti ’monien’. Ei ole siis kysymys universaalista lunastuksesta pelastuklseen vaan vain yhteiskuntapoliittisista lunnaista,mitkä piti anta roomalaisille kapinajohtaja luovuttaen, jota Rooma ei tuhoaisi koko kapinoivaa kansaa.

    • Seppo Heinola: ”Vesa A: “28 Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.” Seppo Heinola: ”Väärä käännös,sillä sana ‘kaikkien’ (polloi) kuuluu oikeasti ‘monien’”

      Täysin sananmukaisesti käännettynä näin. Todistajien UM-käännös kääntääkin kyseisen Matteuksen 20:28 seuraavasti: ”niin kuin ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan sielunsa lunnaiksi vastaamaan monia.”

      Ilmaisu ”vastaamaan monia” tarkoittaa tietenkin vain sitä, että Kristuksen lunnaiden arvosta voivat hyötyä vain ne, jotka sen vastaanottavat ja uskovat siihen.

      Aikansa poliittisiin konflikteihin Jeesus ei osallistunut lainkaan. Erään kerran hänelle kerrotaan tarjotun ”kuninkuutta”, josta hän kuitenkin kieltäytyi. Todennäköisesti kyse oli joidenkin ihmisryhmien halusta saada Jeesus eräänlaiseksi keulakuvaksi juutalaisten pyrkimyksille päästä irti Rooman vallan alaisuudesta. Jeesuksen levinnyt maine ihmetekojen suorittajana ja ihmisiin vaikutuksen tekevänä opettajana teki hänestä tässäkin suhteessa halutun henkilön.

    • ”Ilmaisu ’vastaamaan monia’ tarkoittaa tietenkin vain sitä, että Kristuksen lunnaiden arvosta voivat hyötyä vain ne, jotka sen vastaanottavat ja uskovat siihen.” Tämä on edelleen talouselämän sanastoa ja ajattelua, jolla evankeliumi muutetaan kaupankäynniksi, asiakkaille esiteltäväksi erikoistarjoukseksi.

  5. Vesa Saarela,
    Lain ja evankeliumin erottaminen toisistaan on erittäin tärkeä asia pelastuksen tähden.
    Jehovantodistajat eivät sitä osaa tehdä, mistä tuo viittauksesi Jeesukseen osaltaan kertoo. Se on paha ongelma.

    ———————-
    Kun sanotaan, että Kristus on lain loppu, on muistettava
    ”niille jotka uskovat”.
    Siitä huolimatta, että Kristus on täyttänyt lain, Jumalan tahto on edelleen muuttumaton. Siveyslaki koskee myös uskovia.
    Uskovaa ei paina lain uhkaus, mutta sellaista, joka elää
    turmeltuneen luontonsa ohjaamana, synnistä piittaamatta,
    häntä laki uhkaa tuomiollaan ja koko painollaan.

    • jorma ojala: ”Uskovaa ei paina lain uhkaus, mutta sellaista, joka elää turmeltuneen luontonsa ohjaamana, synnistä piittaamatta, häntä laki uhkaa tuomiollaan ja koko painollaan..”

      Hyvin sanottu.

    • Vesa A, sana ’monien’ kuuluu hepreaksi rabbiim ja kreikaksi siis polloi ja oli yksi ESSEALAISTEN monista itsenimityksistä, joita olivat myös monet muut alkukritittyjenkin itsestään käyttämät kuten ’veljet’, ’pyhät’ ’Israelin jäännös’, ’oikea Israel’ ja eritoten ebionim eli ’köyhät’.
      Lukisit Vesa A muutakin historiantutkimusta ja lähteitä kuin jehovien johtajien suodattamia, niin alkaisit ymmärtää,mitä tuon ajan historiassa on todella tapahtunut ja miksi on mitäkin tapahtunut.
      Nyt puhut kuin yhteen nauhaan ohjelmoitu magnetofoni.

    • ”ai·ōn′ merkitys (=alkukielen sana, joka on käännetty asiainjärjestelmäksi)”

      Sanassa ei ole siten niin mitään juurta tai sisältöä, joka oikeuttaisi kääntämään sen ’asiainjärjetelmäksi’ Pelkkää jehovien opilista tekstimanipulaatiota etten sanoisi suoraan väärentämistä.
      Aiooni tarkoitti ajanjaksoa,jonka mittaa ei ollut määrätty, mutta jakso oli metronominen, usein se merkitsi 2160 vuotta eli precessiovuoden 12. jaksoa (12×2160=25920) Aion oli myös antiikin jumala ja Zodiackin nimitys:
      http://en.wikipedia.org/wiki/Aion_%28deity%29
      Aioonit tarkoittivat myös gnostilaisuudessa enkeleitä..
      Ikuisuutta tarkoitavaa merkitystä sillä ei ollut kuten ei heprean olmallakakaan.

    • Yksi tunnetun Liddellin ja Scottin Greek-English Lexiconin (tark. H. Jones, Oxford 1968, s. 45) antamista ai·ōn′-sanan määritelmistä kuuluu: ”Selvästi määritetty ja erottuva ajanjakso, aikakausi.”

      Vine’s Expository Dictionary of Old and New Testament Words (1981, 1. osa, s. 41) sanoo: ”Aikakausi – – merkitsee epämääräisen pituista ajanjaksoa tai aikaa siltä kannalta katsottuna, mitä tuon ajanjakson kuluessa tapahtuu.”

      Kun siis jossain raamatunkohdassa ovat huomattavampana ajatuksena jonkin aikakauden tunnusomaiset piirteet kuin itse aika, sana ai·ōn′ on sopiva kääntää ”asiainjärjestelmäksi” tai ”asiaintilaksi”.

      Valaiseva esimerkki näiden vastineiden soveliaisuudesta on Galatalaiskirjeen 1:4, jossa apostoli kirjoittaa: ”Hän antoi itsensä meidän syntiemme edestä vapauttaakseen meidät nykyisestä pahasta asiainjärjestelmästä [eräs ai·ōn′-sanan muoto] Jumalamme ja Isämme tahdon mukaan.”

      Monet raamatunkäännökset kääntävät tässä sanan ai·ōn′ ”aikakaudeksi”, mutta Kristuksen lunastusuhri ei selvästikään vapauttanut kristittyjä mistään aikakaudesta tai ajanjaksosta, sillä he elivät edelleen samalla aikakaudella kuin muutkin ihmiset. Heidät vapautettiin kuitenkin tuona aikakautena vallinneesta ja sille ominaisesta asiaintilasta eli asiainjärjestelmästä. (Vrt. Tit 2:11–14.

      Aikakausi” voi viitata joko rajalliseen tai rajattomaan ihmishistorian ajanjaksoon. Sitä käytetään joissakin käännöksissä usein kreikkalaisen sanan ai·ōn′ (mon. ai·ō′nes) vastineena. Kreikan kielen sanakirjojen tekijöiden mukaan tuo sana tarkoittaa ’aikaväliä, joka on tarkoin määritetty ja merkitty, ajanjaksoa, aikakautta’ ja myös ’(elin)ikää, elämää, sukupolvea’. tulevaisuudessa.

      Sana ai·ōn′ voi kuitenkin erikoismerkityksessä tarkoittaa myös jatkuvaa tai vallitsevaa asiaintilaa tai piirteitä, jotka luonnehtivat tiettyä ajanjaksoa tai aikakautta. R. C. Trench toteaakin teoksessa Synonyms of the New Testament (Lontoo 1961, s. 203): ”Merkitessään siten aikaa se tulee saman tien merkinneeksi myös kaikkea sitä, mikä maailmassa ajallisten ehtojen alaisuudessa, on olemassa – – ja sitten, eettisemmältä näkökannalta, maailmantapahtumien kulkua.”

    • Vesa A, sana ‘monien’ kuuluu hepreaksi rabbiim ja kreikaksi siis polloi ja oli yksi ESSEALAISTEN monista itsenimityksistä,..”

      Muut Jeesuksen opetukset ja muut uuden testamentin kohdat osoittavat kyllä mistä oli kyse. Esim. Johanneksen evankeliumin 3: 16,17:

      ”Sillä Jumala rakasti maailmaa niin paljon, että hän antoi ainosyntyisen Poikansa, jottei kukaan häneen uskova tuhoutuisi, vaan hänellä olisi ikuinen elämä. 17 Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan, jotta hän tuomitsisi maailman, vaan jotta maailma pelastuisi hänen välityksellään.”

      Myöhemmin Jehova ja Jeesus vaikuttivat siihen, että pelastuksen mahdollisuus ulotettiin myös koskemaan ns. ”kansojen ihmisiä.” Lähestyessään Saulus Tarsolaista (=Paavali) ja opetuslapsi Ananiasta, sanoi hän näille näyssä, että ”tämä mies on valittu astia kantamaan minun nimeäni kansakunnille.”

      Kun apostoli Pietari oli auttanut roomalaista upseeria Corneliusta kristityksi tulemisessa sanoi hän: ”Tällöin Pietari avasi suunsa ja sanoi: ”Tosiaankin minä havaitsen, että Jumala ei ole puolueellinen, 35 vaan jokaisessa kansakunnassa se, joka pelkää häntä ja toteuttaa vanhurskautta, on hänelle otollinen.”

  6. Vesa Ahlforsin kanssa on mahdoton – kuten olen monta kertaa todennut – keskustella. Keskusteluun kuuluu toisen kuuleminen, yritys ymmärtää mitä toinen tarkoittaa (vaikka olisi eri mieltä), Ahlfors poikkeaa tästä kaikesta. Hän toistaa kuin robotti jt-jargonia. Samat asiat pitäisi sanoa hänelle kerta toisensa jälkeen, silti hän jatkaa ikään kuin mitään ei olisi sanottu. Valehtelukin on hänelle sallittua ”hyvän” päämäärän vuoksi. Säälittävää.

Pekka Särkiö
Pekka Särkiö
Kenttäpiispa evp. ja Vanhan testamentin eksegetiikan dosentti. Keski-Lahden seurakunnan vs. kirkkoherra 4.3.2024-30.8.2024. Harrastan mehiläistarhausta ja maatiaiskanojen kasvatusta, esteratsastusta ja nykyaikaista viisiottelua. Minulle tärkeitä asioita ovat luonto ja sen elinvoiman turvaaminen, ekologinen elämäntapa, historian tuntemus sekä kestävän yhteiskunnan puolustaminen.