Kerran minulta kysyttiin, kuka omistaa seurakunnan. Taisin vastata, ettei sitä kukaan omista. Kysymys ei kuitenkaan ole aivan turha ja itse asiassa se on kiinnostava.
Hengellinen vastaus olisi tietysti, että se on ”Kristuksen oma”.
Maallisemmin ajatellen kirkko/seurakunta on julkisyhteisö, jonka asema perustuu eduskunnan vahvistamaan kirkkolakiin, ja jolla verotusoikeus. Valtio avustaa kirkkoa ja sitä kautta seurakuntia (pitkin hampain tosin) joidenkin tehtävien (mm. hautausmaiden ylläpito) suorittamista varten.
Valtion ja kirkon suhde on aikaisemmin ollut kiinteämpi, mutta nykyään kirkko ja sen seurakunnat ovat varsin itsenäisiä.
Aikoinaan seurakunnat olivat yhtä kuin paikallishallinto eli kunnat, mutta viimeistään 1800-luvun puolivälissä kuntien ja seurakuntien tehtävät ja hallinnot erotettiin toisistaan.
****
Seurakunta on yhteisö, jonka muodostavat sen jäsenet. Jäseneksi tullaan kasteen kautta. Kaste riittää. Jäsenille ei ole laatuvaatimuksia, vaikka joskus jäsenet kyllä arvioivat toistensa kristillisyyden laatua. Minusta sen arviointi ei kuulu meille. Omaa uskontosuhdettaan voi jokainen tietysti pohtia.
Kirkossa seinät ovat leveällä ja katto korkealla, mutta jotkin rajat kirkollakin on. En tiedä lähihistoriasta, että jäseniä olisi koskaan erotettu, ojennettu kyllä. Tässä suhteessa kirkon varhaisemmassa historiassa on tosin synkkiäkin lukuja.
Kirkosta kyllä erotaan, mutta jäsenten omasta tahdosta. Papeilta on joskus viety pappisoikeus. Äskettäinkin on piispojakin tuomittu harhaoppisiksi, tosin vain somepalstoilla.
****
Joskus saatetaan ajatella, että seurakunta muodostuu sen työntekijöistä ja kirkko papeista. Näinhän ei ole, vaan niin papit kuin muutkin työntekijät ovat seurakunnissa ja kirkossa vain töissä. Heillä on toki omat ja erityiset tehtävänsä.
Samoin voi olla käsitys, että seurakunnan tehtävä on tuottaa ohjelmapalveluja, toimintaa ja tapahtumia yleisölle. Vähän kehittyneempi ajatus on, että ”seurakunta tuottaa keskiluokalle uskontopalveluja”.
Ev.lut kirkon hallinto on jaettu pappien ja maallikoiden kesken jonkinlaisen demokraattisen käytännön mukaisesti, mikä ei aina suju ilman haasteita. ”Jonkinlaisella” tarkoitan erilaisia koukeroita ja poikkeuksia, joilla perinteistä demokratiaa ja jäsenten äänioikeutta on kavennettu. Se on yritys yhdistää teologiaa ja antiikista alkunsa saanutta demokratiaa.
Toki seurakunnassa järjestetään toimintaa ja tapahtumia, mutta ennen muuta eletään yhdessä uskoa todeksi.
Kirkko on siksi olemassa että me kuollaan . Kirkon tehtävä on kertoa ihmisille että ihminen joutuu tämän elämän jälkeen joko helvettiin tai pääsee taivaaseen . Jokainen ihminen jos saisi ansionsa mukaan joutuisi helvettiin ja siitä aukenee se kirkon tärkein tehtävä että Kristus voi yksin meidät pelastaa kadotukselta . Ja tähän kaikki muu seurakunnan toiminta tulee nivoutua
Seurakunnan jäseneksi ja veronmaksajaksi kyllä tullaan kasteen kautta ja se on välttämätön pelastukseen. Mutta kirkkomme ei opeta, että se yksin riittää.
Kuuluuko pappi seurakuntaan jos hän asuu ihan toisella paikkakunnalla? Onko hän sen toisen seurakunnan jäsen ?
Pappi kuuluu asuinpaikkansa seurakuntaan. Siis hallinnollisesti. Mutta ajattelisin kyllä, että hengellisesti pappi kuuluu (myös) siihen seurakuntaan, jonka virassa on.
” Kirkko on täällä sitä varten, että täällä kuollaan.”
Tiililä käytti tätä ajatusta muun muassa kuuluisassa erokirjeessään kirkolliskokoukselle vuonna 1962 sekä teoksessaan Kysymyksiä kirkosta (1962).
Lauseen voisi kääntää myös toisinpäin. Kirkko on täällä siksi, että se tuo elämän. Se parantaa ja kirkastaa ihmisen.
Jumala ei ole mitään helvettiä luonut, eikä ikinä luo. Se joka luulee, että Jumala on luonut helvetin on väärin informoitu kristinuskosta. Kaikkia ihmisiä emme voi pitää suoraan helvetin omina. Monilla ei ole mitään ansioita jonka tähden heidän pitäisi tuomita. Lukemattomat kuolleet vastasyntyneet lapset jne…, monet ovat viattomia ja vailla omakohtaista syntiä, vaikka ovat kuolemasta osallisia.
Ilman Kristusta kenelläkään ei ole pelastusta mutta emme ole tuomareita yhdenkään kohdalla vaan kärki on tietysti evankeliumissa , mutta Raamattu on kokonaan totuus ja kadotus on Raamatun mukainen opetus , josta Jeesuskin opetti . Ei ole ymmärrystä eikä tietoa kuka pelastuu ja inhimmillisellä järjellä tahdomme usein asioita ratkaista loppusijoituspaikkaa .
Usein ihmiset ajattelevat, ehkä tiedostamatta, että seurakunta on sama kuin sen työntekijät. Parkkipaikan lappu ”X:n srk” tarkoittaa käytännössä, että srk:n työntekijä voi ruutuun parkkeerata, riviseurakuntalaiset eivät. Kun seurakunta toivottaa lehdessä hyvää joulua, kuka toivottaa kenelle? Seurakunnan jäsenet itselleen? Seurakunta kirkkoon kuulumattomille? Srk:n työntekijät seurakuntalaisille?
Mielenkiintoista. Toisen surakunnan jäsen pappina voi päättää ja vaikuttaa toisessa aina. Oman seurakunnan jäsen voi vaikuttaa yhtenä vaalipäivänä. Tosin tietämättä mihin päätöksiin ja millä tavalla on vaikuttamassa.
Neuvostoihin ja valtuustoihin valitutkaan ei voi tehokkaasti päätösvaltaansa käyttää, jolleivat tunne tarkasti päätettäviä asioita.
Pitäisi tietää miten päätökset vaikuttaa ja mihin. Sitä tietoa ei voi oikein olla muilla, kuin seurakuntatyötä tekevillä itsellään.
Taitaa olla ihan aiheellinen kysymys kuka seurakunnan omistaa.
Apostolien teot sen sanovat: seurakunta on Jumalan, joka on ostanut sen omakseen omalla verellään. Ei tässä ole kysymys mistään (yli)hengellisestä määritelmästä.
Seurakuntaan kuuluvat kastetut ja Jeesukseen uskovat samalla kun heihin on sekoittuneina niitä, jotka eivät usko, vaikka ulkonaisesti ovat seurakunnan jäseniä.
On siis ongelmallista painottaa seurakunnan ulkonaista määritelmää niin, että siitä tehdään seurakunnan varsinainen määritelmä, vaikka se onkin meidän inhimillisessä todellisuudessamme välttämätön puhetapa.
Pekalle: Syyt siihen, että papit yhä useammin asuvat jonkin toisen seurakunnan alueella kuin heidän virkansa on, ovat monenlaisia: asuntotilanne, liikenneyhteydet, puolison työ ja lasten koulunkäynti. Aivan samalla tavalla seurakuntalaiset liikkuvat yli seurakuntarajojen käydessään jumalanpalveluksissa tai vaikkapa raamattupiireissä.
Itse liittyisin seurakuntani jäseneksi heti, jos vain pääsisimme eroon vaatimuksesta, että asuinpaikka määrää sen seurakunnan, jossa on jäsenenä.
Me ihmiset emme ”omista” seurakuntaa.
Tämä blogi loppuu sanoihin: ”Ennen muuta eletään yhdessä uskoa todeksi.”
Uskon luonteeseen kuuluu taistelu ja urheus saatanan valtakuntaa vastaan. Kun se on elävä ja väkevä, se kuljettaa kristittyä hänen iloissaan ja itkuissaan. Luther kirjoittaa uskon ihmeellisestä luonteesta näin: ”Uskolla on sellainen tapa, että se kulkee kautta elämän ja kuoleman, kunnian ja häpeän, rikkauden ja köyhyyden ja voi sanoa Jumalalle: Sinä olet voimallinen ja voit säilyttää minut elävänä kuolemassakin, koska sinulla on kylliksi ja koska sinä elät ikuisesti, niin täytyy minunkin elää ikuisesti ja minullakin olla kylliksi.” Ja isä Luther puhuu ”uskolla on tytär, toivo, ja kun usko alkaa väsyä taistelussaan, rohkaisee tytär, toivo, sitä ja innostaa yhä urheampaan taisteluun ja voiton riemuun.”
Kalle Jokinen, Lohduttakaa, lohduttakaa, s. 13, Concordia, 1999.