Julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lasten hyvinvointi (ks. PerustusL. 19 §). Huoltajilla on ensisijainen vastuu lasten ja nuorten (alle 18 v.) kasvatuksesta. Miten huoltajat onnistuvat tehtävässään? Voisiko julkinen valta tehdä enemmän lasten ja nuorten pahoinvoinnille? Entä kirkko, seurakunnat, järjestöt?
Netti löi läpi perheittenkin elämässä Suomessa 1990-luvulla. Sen ”voittokulku” on jatkunut älypuhelinten ja nyt tekoälyn vauhdittamana. Uusi kulttuuri on ottanut vaivihkaa ison siivun perheitten elämässä. Vanhat auktoriteetit koti, koulu ja kirkko on haastettu.
Kasvatusasiat ovat olleet vuosisatoja keskeisiä asioita kirkon opetuksessa ja kotien kristillisen kasvatuksen tukena.
Suomen perhepolitiikka, lastensuojelu ja varhaiskasvatus kestävät kansainvälisen vertailun. Niistä huolimatta lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt selvimmin jo reilut pari vuosikymmentä.
Taustasyitä pahoinvoinnille on paljon. Digi- ja mielihyvän markkinat. Huoltajien kiireet. Päihteet. Yksinäisyys. Univelat. Moniarvoisuuden kasvu ja arvojen polarisoituminen. Kirkon asiana olisi nostaa esille toistuvasti ja rohkeasti kristillisiä arvoja ja kirkon tekemää diakoniatyötä.
Professori Lea Pulkkinen on osoittanut, että nuorten kehityksen taustaselittäjä on erityisesti juuri kotikasvatus.
Pahoinvoinnin juuria
Kiire on nyt osa perhe-elämää. Kiireen syyt lyövät joskus korville kristillisiä arvoja. Vanhemmat rientävät yksilöllisyyttä korostavilla poluillaan. Suuri osa lapsista on tästäkin syystä kotonaan paljon yksin.
Pyhäpäivä on yksi muistutus siitä, että ihminen ei elä vain työllä, vaan tarvitsee aikaa myös itselleen – aikaa pyhittää lepopäivä.
Miksi avioliitot hajoavat, parisuhde ei toimi ja lapsille ei ole aikaa? Päihteiden käyttö on yksi tilanteen selittäjä. Niillä taustasyillä on yhteys myös lasten ja nuorten vapaa-ajan viettoon.
Väkivaltasisällöt mediassa, somessa, digimaailmassa ja videopeleissä ovat käden ulottuvilla. Olemme tietotulvan turbulenssissa joskus hukassakin kasvatusperiaatteidemme kanssa. Mikä on lopulta pahaa ja mikä hyvää?
Eettisen kasvatuksen perustan selkiyttämien olisi tärkeää. Se on koulukasvatuksenkin yksi osa-alue.
Eettiset arvot kiteytyvät ihmisyydessä – vastuussa itsestämme, lähimmäisistämme ja ympäristöstämme. Nämä elämän perusainekset näyttävät vuosikymmenten aikana väljähtyneen.
Ajan henki näkyy kodeissa, mediassa ja julkisessa keskustelussa. Paavali opetti, että koko laki täyttyy käskyssä: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Gal. 5:14).
Pahoinvoinnin ketju ei katkea, ellei kodeissa ole elämänhallinnan tukipilareita. Virinnyt keskustelu uskonnonopetuksesta olisi hyvä sauma laajemmallekin arvokeskustelulle.
Aikanamme lapset saattavat joutua vanhempiensa elintasokilpailun uhrilampaiksi. Aineellisen hyvän tavoittelu on syrjäyttämässä henkisen ja sosiaalisen hyvän. Ahneus pitää meitä otteessaan.
Jos vanhemmilla on hyvä tunnesuhde toisiinsa ja lapsiinsa sekä yhtäläinen velvollisuus ja keskinäinen vastuiden jako kasvattajina, on asetelma ihanteellinen. Siinä ovat perusainekset kotikasvatuksen huoneentauluksi. Kristillinen koti arvoineen on turvallinen kasvuympäristö.
Syyllistämättä, tukien, ohjaten, kannustaen
Huoltajilla ei ole aina tietoa siitä, mikä olisi parasta lasten kannalta. Pahinta ovat rakkaudettomuus, välinpitämättömyys ja tunnekylmyys.
Ajan antaminen lapsille olisi iso asia kodeissa. Se korvaa myös puutteita. Kodin tunneilmasto, välittäminen ja henkinen läsnäolo ovat tärkeitä.
Lasten ja nuorten uteliaisuutta kannattaa ruokkia. Oma juttu löytyy usein harrastamalla ja kokeilemalla. Elinympäristömme on loputtomien ihmeiden aarreaitta – luonto etunenässä! Sen varjeluun Jumala kutsui ihmisen (ks. 1. Moos. 2:15).
Aikamme kasvatustodellisuuden muutoksista – jopa ”pyörremyrskystä” – saamme tietoa jo muutamalla kysymyksellä päivittäisen ajan käytöstä. Vanhempiensa kanssa? Kavereiden? Television ja/tai radion ääressä? Internetissä/somessa? Koulutehtävien parissa?
Aikaa jäänee niukasti sosiaalisen pääoman kartuttamiseen. Kasvokkain kohtaaminen jää liian vähälle.
Lasten ja nuorten kehitys pulppuaa suotuisissa olosuhteissa tarinoita, kuvitelmia ja kysymyksiä. Auttakaamme heidän potentiaaliaan kukoistukseen! Se on vaivan arvoista.
On vahinko, jos vanhemmat torjuvat lastensa uskoa ja uskontoa koskevat kysymykset.
Epäonnistumisten pelossa lapsi ja nuori muodostaa mielikuvissaan häkin elämälleen. Sen taustalla voivat olla sanat aikuisen suusta: ”Et sinä osaa. Sinusta ei tule mitään.” Sanan mahdilla satutetaan ja masennetaan. Se on sananvapauden väärää käyttöä.
Jotkut ihmisistä saavat kodeistaan hyvät elämän eväät ja toiset jäävät vähemmälle. Sosiaalinen eriarvoisuus, joka vallitsee nyt teollistuneissa maissa, näyttää siirtyvän sukupolvesta toiseen. Tunne asioista, joille ei voi mitään, ei saisi lannistaa.
Olemme kaikki osa kasvuympäristöä
Kasvatuksen tavoitteena on sisäisesti ehjä ihminen – kunnon kansalainen. Se on myös ymmärrystä siitä, miten voin noudattaa Jumalan tahtoa ja tehdä hyvää lähimmäisille.
Monissa kodeissa voisi olla tarjolla paremmat elämän eväät, mutta liian monet asiat hirttyvät yhteisen ajan puutteeseen. Silloin jokainen välittävä aikuinen on lahja lapselle ja nuorelle.
Lastensuojelun tilastomme ovat karua luettavaa. Lapsia on avohuollossa. On vanhempiensa pahoinpitelemiä lapsia. On henkistä väkivaltaa ja on huostaanotettuja lapsia. Eikä siinä edes kaikki.
Hyvät suhteet – hyvä koti lapsille
On tärkeää, miten isät ja äidit ymmärtävät vanhemmuutensa. Se ei ole vain tietoa tai hyvää tahtoa. Se on myös taitoa toimia lasten etujen mukaisesti. Toisiansa ja lapsiaan rakastavat vanhemmat toimivat harvoin väärin.
Valtataistelu parisuhteissa kuluttaa elivoimaa. Se nakertaa kasvattaja-auktoriteetin olemattomiin.
Hyvä aviosuhde ruokkii lasten itsetunnon tervettä kehitystä. Persoonallisten normien kehittymiselle on silloin tilaa.
Puolisoiden suhde ei ole vertailu- tai kilpailuasetelma – saatikka arvojärjestys. Muuttumatonta viisautta edustaa kehotus: Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne (ks. Room. 12:10).
Kestäviin perusarvoihin kannattaa palata aina uudelleen. Ne ovat osa turvallisuutta. Toisiamme kunnioittavat normit ovat elinikäistä pääomaa.
Selvä vähemmistö Suomen lapsista, nuorista ja perheistä voi huonosti. Huono-osaisuuden jäljet johtavat usein perheisiin.
Niiden lukuisten tahojen, päättäjien ja asiantuntijoiden, joille mainittu asia ensisijaisesti kuuluu, tulisi löytää yhteinen agenda tämän ison yhteiskunnallisen epäkohdan hoitamiseksi. Asian luonne ja tärkeys osoittelee myös kirkon suuntaan tehdä asiassa aloite.
Esko Korkeakoski
kasvatustieteen dosentti ja tietokirjailija Valkeakoskelta
Yksi käytännöllinen huomio. Ruotsinkielinen Luoto (Larsmo) on aivan kärkisijoilla maamme onnellisuustilastoissa. Työttömyyttä ei käytännössä ole, avioerot ovat harvinaisia ja perhekoko siitä suuremmasta päästä. Politiikassa isoin puolue on KD ja jopa puolet kunnan koko väestöstä on selkeästi konservatiivisia herätysliikekristittyjä. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikilla menee hyvin tai että suurperheet eivät olisi kovilla. Mutta ns. kristilliset perusarvot ovat kunniassa ja ne jaetaan laajalti. Olisiko niin, että hyvinvointi ja onnellisuus syntyvät ikään kuin sivutuotteina, kun sellaiset perusarvot kuin perhe ja avioliitto sekä ahkeruus ja rukous ovat kunniassaan? Tietenkin myös rajattu maantieteellinen alue tukee osaltaan yhtenäiskulttuuria.
”Politiikassa isoin puolue on KD ja jopa puolet kunnan koko väestöstä on selkeästi konservatiivisia herätysliikekristittyjä.”
Enpä ole ollenkaan varma, olisinko onnellinen, jos asuisin Luodossa 🤔
Yksi vaikuttaja on ns. pientenlasten vanhempien ruuhkavuodet, jolloin vanhempien kaikki aika kuluu selviämiseen lastenhoidosta, rahahuolista ja työstä. Monelle avioparille jää aivan liian vähän aikaa hoitaa keskinäistä suhdettaan. Mikäli tähän ongelmaan kirkko haluaisi tosissaan keskittyä, niin sillä alueella olisi paljon hyödyllistä tehtävää.
Seurakunnat, jotka järjestävät perhetapahtumia, joissa pienille lapsille on omaa ohjelmaa ja junioreille omaansa, niin vanhemmille jää aikaa yhdessä oloon. Juuri tästä syystä näissä illoissa on vetovoimaa.
Suomessa vaikka olis tietoa saatavana niin sitä ei oteta vakavasti ja siihen sotkeutuu politiikka ja idelogia mukaan, joka jarruttaa sen käyttöön ottoa ja vasta kun ongelmia tarpeeksi niin sitten reagoidaan ja usein jälkijunassa . Koulujen kännykkä kiellossa vedottiin poliittisella tasolla ihmisoikeuksiin vaikka se oli ihan opettajien päätettävissä , eikä mitään tekemistä ihmisoikeuksien kanssa . Tietokoneiden tuleminen kouluun oli surkea kokeilu ja tuottanut paljon ongelmia oppimiseen ja haitannut keskittymiskykyä ja nyt Ruotsissa esim siirrytty ruutupaperi meininkiin . Tästäkin on maailmalla paljon tutkittua tietoa ja useissa maissa käydään keskustelua aiheesta . Opettajien ohjaus on myös heikentynyt kun sanotaan ettei esim kertolaskua tarvitse osata ulkoa vaan tietää miten se voidaan laskea . Lisäksi maahanmuutto lisännyt mm. pisatulosten heikentämistä ja vaatimustaso laskenut ettei kukaan jää juuri luokalle . Tästäkin olisi tutkittua tietoa kuinka paljon että tulisi luokassa olla vain tietty määrä maahanmuuttaja lapsia jotta oppiminen ja sopeutuminen voisi toteutua . Perhe on yhteiskunnan tärkein yksikkö ja sitä pitäisi tukea ja singaloida niin arvoja minkä kautta yhteys ja läheisyys syntyy perheisiin .
Blogisti ”unohtaa” seuraavat asiat : Miesten väkivalta, niin kodeissa kuin sodissakin. On täysin laillista tappaa sodissa, ihmisarvo uhreilla on nolla. Miesten ikiaikainen omatekoinen ylemmyys tuottaa kuolemaa. Miksi nuoret tekisivät oman elämänsä eteen yhtään mitään, kun tulevaisuus on uhattuna ? Väkivalta lyö leimansa lasten ja nuorten elämään, ei siinä raamatunlauseet auta.
Tietokoneiden ”syyttäminen” on lapsellista. Ennen vanhaan puhelin, radio ja televisio olivat kaiken pahan alku ja juuri. Entä se kertolasku, sekö ratkaisee kaiken ? Tosiasioiden väistelyä. Voisivat sieltä seurakunnista ihmiset jalkautua auttamaan perheitä koteihin ja antaa vanhemmille hetkisen omaa aikaa ja lapsille syliä. Ylhäältäpäin annetut ohjeet eivät kiinnosta. Asiat eivät puhumalla parane, tuomioiden julistaminen ja neuvojen antaminen on helppoa. Pitää tehdä jotakin.
Hyvä Charlotta L.,
Hyökkäävän vihollisen surmaaminen sodassa ei ole väkivaltaa. Kai ymmärrät, että vaihtoehto on altistaa puolustettavan maan naiset, lapset ja vanhukset hyökkääjän murhien ja raiskausten armoilla. Esim. Venäjä toimii mahdollisimman raakalaismasesti valloittamillaan alueilla.
Tutkimukset osoittavat että Digitalisaatio kouluihin nykymuodossa on ollut virhe ja siksi siitä myös Ruotsissa on haluttu siirtyä pois ja vähentää sitä ja alkaa käyttämään paperia ja kynää joka tutkimuksen mukaan auttaa oppimista . Kaikki uudistukset ei tarkoita edistystä .
Tuo miesten syyllisyys sodista näyttäytyy erikoiselta kun ensin kielletään perisyntisyys ja sitten miehet kuitenkin olisivat vastuussa sodista joukkona vaikka eivät ole olleet koskaan sodassa . Kannammeko me siis ihmisryhmänä toisten historiassa tekemisiä ? Ja ovatko ne syyllisiä ne rintamalla olevat miehet jotka taistelevat lasten, naisten ja oman maan ja sen arvojen puolesta ? Mikä olisi se ratkaisu kun vihollinen vyöryy tappamaan ?
Seurakunnan kautta jokainen voi osallistua diakoniatyöhön ja antaa omat lahjat käyttöön ja näin varmaan myös toimitaan monissa seurakunnissa ja uskon että kaikissa seurakunnissa on diakoniatyötä jolloin käydään lapsiperheissä ja yksinäisten luona ja myös papit käyvät kodeissa vierailuilla jakavat ehtoollista ja kohtaavat ihmisiä . Diakoniatyö on aivan keskeisintä työtä seurakunnissa ja sen esteitä , aikavarkaita pitäisi poistaa, kaikkea hallinnollista ja poistaa byrokratiaa , jotta sille aidoille kohtaamisille olisi aikaa . Seurakunnan työntekijöiden tärkein tehtävä on ihmisten kohtaaminen tavalla tai toisella . Tehokkuus ajattelu tulisi ohjata seurakuntien toimintaa ja se teho tulisi mitata ihmisten välisten yhteyksien kautta , koskipa se diakoniaa , evankeliointia tai kaikkea tavoitettavuutta . Papin tai monen muun seurakunnantyöntekijän parempi tulos syntyy siitä vaikka arkipäivinä että kohtaa yhden yksinäisen ihmisen kuin että joutuu jotain tilastoja toimistossa tekemään ja raportoimaan . Kansankirkko on hyvä esimerkki kuinka suureksi on hallinto kasvanut ja ei yksinkertaisesti kukaan ihminen voi kutsumusta toimittaa monien erilaisten tehtävien keskellä . Yksi esimerkki jota ainakaan työstettiin myyntiorganisaatiossa jossa reklamaatiot veivät aikaa ja motivaatiota myyjiltä siihen varsinaiseen työhön josta se koko organisaatio on saava sen tuloksen ja sen reklamaatioden hoito eriytettiin eri toimijoille . Yritystä ja Srk ei voi sinänsä verrata keskenään mutta se ajatus että jokaisella on ja tulisi olla päämäärä ja tavoitteet työssä . Ja on aina hyvä miettiä prioriteettejä toiminnassa . Ihminen kun on kysymyksessä niin se tehokkuus on antaa aikaa kohtaamiselle
Koitataan pysä näissä perheen ja oman seurakunnan asioissa joihin voimme vaikuttaa. Helposti ajataukset karkaavat asioihin, joihin emme voi vaikuttaa mitenkään.
Radiossa kuultelin kerran ”Vanhat parrat” -nimistä ohjelmaa. Siinä ukot keskusteli lasten alkoholin käytöstä.
Joku sanoi siinä:” jos joku turisti tulee maahamme ja menee perjantai-iltana jonkun marketin takapihalle ja näkee mitä siellä tapahtuu, niin hän oksentaa ja lähtee seuraavana ammuna maasta pois.”
Tuo lause herätti minut. Huomasin etten ole koskaan käynyt edes katsomassa. Sitten menin ja silmät avautui siitä missä ollaan menossa.
Keskustelin tilanteesta monessa yhteydessä. Useinpien ajtus oli :”vanhempien pitäisi itse katsoa peiliin”. Eli syy vieritettiin vanhemmille. Ihan oikein sinänsä, mutta auttaako se mitään. Tilanne on päällä ja me osoitamme hyväksyntämme sillä ettei asiaan puututa.
Kyllä kaikki lähtee vanhemmuudesta. Lapsen sikiämisestä ja syntymästä asti. Valitettavasti en ole sosiaalipolitiikan osaaja voudakseni kommentoida blogin ajatuksia tarkemmin.
Onneksi sentään lasten ja nuorten alkoholinkäyttö on vähentymässä.
Ihminen on luotu yhteyteen toisten kanssa ja pienenä tämä tarve tulisi tulla tyydytettyä ja lapsi saisi kokea turvaa ja rakkautta .Ihmisen tarve on tulla nähdyksi ja kohdatuksi ja monet nähdyt ongelmat lapsilla ja nuorilla ovat seurausta rakkauden puutteesta . Se olisi jo hyvä lähtökohta jos ja kun lapsi ajautuu sille tielle joka tuottaa huonoa omatuntoa että aina tietää että on paikka, koti tai joku ihminen joka ottaa halaten vastaan eikä ensimmäisenä kysele missä olet rypenyt , kuten Jumala tahtoo ottaa meidät vastaan . Marko kirjoitti juuri vanhempien vastuusta ja se näkökulma usein jää sivummalle kun käsitellään lasten ja nuorten ongelmia . Siinä on pelko syyllistämisestä ja toisaalta valtio hoitaa malli ajattelu . Rikkinäisyyttä on vaikeaa käsitellä ja se tarvitsee oikeita turvallisia tiloja jossa rakastetaan ja tuetaan ihmistä . Olen monelle vanhemmalle sanonut kun ollut kriisejä lasten kanssa että ei koskaan unohtaisi halata ja rakastaa lasta vaikka se tulisi mistä ja miltä teiltä . Se ei ole hyväksymistä lapsen tekoja kohtaan vaan rakastamalla voi kyynelien kautta lähestyä ongelmien ratkaisua . Olemme kaikki rikkinäisiä ja tarvitsemme särkymistä toisten särkyneiden kanssa . Kyynelien kautta on elämä syntynyt ja niin ne aina uudestaan synnyttää elämää ja toivoa .
Pienet pojat erityisesti hyötyvät isän läsnäolosta kodissa. Jollei miestä äideillä ole, niin pojat jäävät vaille miehen mallia.
Silloin malli otetaan sieltä missä malleja on tarjolla. Isätön poika jää usein pois urheiluharrastuksista.Siellä tarvitaan isien rohkaisua ja ilman sitä ei jaksa yrittää. Silloin on vaarna se, että poika jää kotiin nyhjäämään ja kaljottelu muodostuu pääharrastukseksi. Kaljapäissä rikotaan paikkoja ja rikollisuuteen on siitä lyhyt matka. Siellä löytyy rikollisista miehen malleja ja idoleita.
Tämänkaltaisen polun syrjätymiseen sain kuulla näiden kanssa työtä tekeviltä. Isättömän poikana tiedän kokemuksesta paljon siitä mistä jäin itse paitsi, kun kasvoin ilman isää.
Uskon että isättömyys on tytöille vieläkin keskimäärin huonompi asia , kun ajattelen että isän kuuluu pitää omia tyttöjä kuin prinsessoina ja kannustaa ja antaa isän rakkautta ja viettää keskinäistä aikaa heidän kanssaan koska tytöt ovat herkempiä monesti kuin pojat . Mutta molempien rakkautta lapset tarvitsevat ja jos ei niitä ole niin toivottavasti on ihmisiä jotka voivat sitä rakkautta antaa .
Moni päihteisiin ja rikollisuuteen lipsahtanut poika vapautuu niistä poluista tavattuaan kivan tytön.