Julkisen vallan on tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lasten hyvinvointi (ks. PerustusL. 19 §). Huoltajilla on ensisijainen vastuu lasten ja nuorten (alle 18 v.) kasvatuksesta. Miten huoltajat onnistuvat tehtävässään? Voisiko julkinen valta tehdä enemmän lasten ja nuorten pahoinvoinnille? Entä kirkko, seurakunnat, järjestöt?

Netti löi läpi perheittenkin elämässä Suomessa 1990-luvulla. Sen ”voittokulku” on jatkunut älypuhelinten ja nyt tekoälyn vauhdittamana. Uusi kulttuuri on ottanut vaivihkaa ison siivun perheitten elämässä. Vanhat auktoriteetit koti, koulu ja kirkko  on haastettu. 

Kasvatusasiat ovat olleet vuosisatoja keskeisiä asioita kirkon opetuksessa ja kotien kristillisen kasvatuksen tukena.

Suomen perhepolitiikka, lastensuojelu ja varhaiskasvatus kestävät kansainvälisen vertailun. Niistä huolimatta lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt selvimmin jo reilut pari vuosikymmentä.

Taustasyitä pahoinvoinnille on paljon. Digi- ja mielihyvän markkinat. Huoltajien kiireet. Päihteet. Yksinäisyys. Univelat. Moniarvoisuuden kasvu ja arvojen polarisoituminen. Kirkon asiana olisi nostaa esille toistuvasti ja rohkeasti kristillisiä arvoja ja kirkon tekemää diakoniatyötä.

Professori Lea Pulkkinen on osoittanut, että nuorten kehityksen taustaselittäjä on erityisesti juuri kotikasvatus.

Pahoinvoinnin juuria

Kiire on nyt osa perhe-elämää. Kiireen syyt lyövät joskus korville kristillisiä arvoja. Vanhemmat rientävät yksilöllisyyttä korostavilla poluillaan. Suuri osa lapsista on tästäkin syystä kotonaan paljon yksin.

Pyhäpäivä on yksi muistutus siitä, että ihminen ei elä vain työllä, vaan tarvitsee aikaa myös itselleen – aikaa pyhittää lepopäivä.

Miksi avioliitot hajoavat, parisuhde ei toimi ja lapsille ei ole aikaa? Päihteiden käyttö on yksi tilanteen selittäjä. Niillä taustasyillä on yhteys myös lasten ja nuorten vapaa-ajan viettoon.

Väkivaltasisällöt mediassa, somessa, digimaailmassa ja videopeleissä ovat käden ulottuvilla. Olemme tietotulvan turbulenssissa joskus hukassakin kasvatusperiaatteidemme kanssa. Mikä on lopulta pahaa ja mikä hyvää?

Eettisen kasvatuksen perustan selkiyttämien olisi tärkeää. Se on koulukasvatuksenkin yksi osa-alue.

Eettiset arvot kiteytyvät ihmisyydessä – vastuussa itsestämme, lähimmäisistämme ja ympäristöstämme. Nämä elämän perusainekset näyttävät vuosikymmenten aikana väljähtyneen.

Ajan henki näkyy kodeissa, mediassa ja julkisessa keskustelussa. Paavali opetti, että koko laki täyttyy käskyssä: ”Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” (Gal. 5:14).

Pahoinvoinnin ketju ei katkea, ellei kodeissa ole elämänhallinnan tukipilareita. Virinnyt keskustelu uskonnonopetuksesta olisi hyvä sauma laajemmallekin arvokeskustelulle.

Aikanamme lapset saattavat joutua vanhempiensa elintasokilpailun uhrilampaiksi. Aineellisen hyvän tavoittelu on syrjäyttämässä henkisen ja sosiaalisen hyvän. Ahneus pitää meitä otteessaan.

Jos vanhemmilla on hyvä tunnesuhde toisiinsa ja lapsiinsa sekä yhtäläinen velvollisuus ja keskinäinen vastuiden jako kasvattajina, on asetelma ihanteellinen. Siinä ovat perusainekset kotikasvatuksen huoneentauluksi. Kristillinen koti arvoineen on turvallinen kasvuympäristö.

Syyllistämättä, tukien, ohjaten, kannustaen

Huoltajilla ei ole aina tietoa siitä, mikä olisi parasta lasten kannalta. Pahinta ovat rakkaudettomuus, välinpitämättömyys ja tunnekylmyys.

Ajan antaminen lapsille olisi iso asia kodeissa. Se korvaa myös puutteita. Kodin tunneilmasto, välittäminen ja henkinen läsnäolo ovat tärkeitä.

Lasten ja nuorten uteliaisuutta kannattaa ruokkia. Oma juttu löytyy usein harrastamalla ja kokeilemalla. Elinympäristömme on loputtomien ihmeiden aarreaitta – luonto etunenässä! Sen varjeluun Jumala kutsui ihmisen (ks. 1. Moos. 2:15).

Aikamme kasvatustodellisuuden muutoksista – jopa ”pyörremyrskystä” – saamme tietoa jo muutamalla kysymyksellä päivittäisen ajan käytöstä. Vanhempiensa kanssa? Kavereiden? Television ja/tai radion ääressä? Internetissä/somessa? Koulutehtävien parissa?

Aikaa jäänee niukasti sosiaalisen pääoman kartuttamiseen. Kasvokkain kohtaaminen jää liian vähälle.

Lasten ja nuorten kehitys pulppuaa suotuisissa olosuhteissa tarinoita, kuvitelmia ja kysymyksiä. Auttakaamme heidän potentiaaliaan kukoistukseen! Se on vaivan arvoista.

On vahinko, jos vanhemmat torjuvat lastensa uskoa ja uskontoa koskevat kysymykset. 

Epäonnistumisten pelossa lapsi ja nuori muodostaa mielikuvissaan häkin elämälleen. Sen taustalla voivat olla sanat aikuisen suusta: ”Et sinä osaa. Sinusta ei tule mitään.” Sanan mahdilla satutetaan ja masennetaan. Se on sananvapauden väärää käyttöä.

Jotkut ihmisistä saavat kodeistaan hyvät elämän eväät ja toiset jäävät vähemmälle. Sosiaalinen eriarvoisuus, joka vallitsee nyt teollistuneissa maissa, näyttää siirtyvän sukupolvesta toiseen. Tunne asioista, joille ei voi mitään, ei saisi lannistaa.

Olemme kaikki osa kasvuympäristöä

Kasvatuksen tavoitteena on sisäisesti ehjä ihminen – kunnon kansalainen. Se on myös ymmärrystä siitä, miten voin noudattaa Jumalan tahtoa ja tehdä hyvää lähimmäisille.

Monissa kodeissa voisi olla tarjolla paremmat elämän eväät, mutta liian monet asiat hirttyvät yhteisen ajan puutteeseen. Silloin jokainen välittävä aikuinen on lahja lapselle ja nuorelle.

Lastensuojelun tilastomme ovat karua luettavaa. Lapsia on avohuollossa. On vanhempiensa pahoinpitelemiä lapsia. On henkistä väkivaltaa ja on huostaanotettuja lapsia. Eikä siinä edes kaikki.

Hyvät suhteet – hyvä koti lapsille

On tärkeää, miten isät ja äidit ymmärtävät vanhemmuutensa. Se ei ole vain tietoa tai hyvää tahtoa. Se on myös taitoa toimia lasten etujen mukaisesti. Toisiansa ja lapsiaan rakastavat vanhemmat toimivat harvoin väärin.

Valtataistelu parisuhteissa kuluttaa elivoimaa. Se nakertaa kasvattaja-auktoriteetin olemattomiin.

Hyvä aviosuhde ruokkii lasten itsetunnon tervettä kehitystä. Persoonallisten normien kehittymiselle on silloin tilaa.

Puolisoiden suhde ei ole vertailu- tai kilpailuasetelma – saatikka arvojärjestys. Muuttumatonta viisautta edustaa kehotus: Toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne (ks. Room. 12:10).

Kestäviin perusarvoihin kannattaa palata aina uudelleen. Ne ovat osa turvallisuutta. Toisiamme kunnioittavat normit ovat elinikäistä pääomaa.

Selvä vähemmistö Suomen lapsista, nuorista ja perheistä voi huonosti. Huono-osaisuuden jäljet johtavat usein perheisiin.

Niiden lukuisten tahojen, päättäjien ja asiantuntijoiden, joille mainittu asia ensisijaisesti kuuluu, tulisi löytää yhteinen agenda tämän ison yhteiskunnallisen epäkohdan hoitamiseksi. Asian luonne ja tärkeys osoittelee myös kirkon suuntaan tehdä asiassa aloite.

Esko Korkeakoski
kasvatustieteen dosentti ja tietokirjailija Valkeakoskelta