Kuinka kauan syrjintää siedetään..?

K24: ”(Piispa Irja) Askola sanoo tunnistavansa keskustelussa samaa sukupuolta olevien vihkimisestä paljon samaa kuin aikanaan naispappeusväittelyissä.”

Sama täällä. Kaikissa keskusteluissa on mukana raamatuntulkintaa ja samalla tukku tunnetta. Mutta onhan siinä kyse myös vallankäytöstä. Ja rakkaudesta sekä totuudesta.

Mitä voisimme oppia naispappeuskeskustelusta? Varmaan paljonkin, mutta ainakin sen, että omaatuntoaan vastaan ei kukaan voi toimia.

Kun kirkolliskokous päätti 1986 sallia ordinaation myös naisille, sitä edelsi teologinen keskustelu 1950-luvulta saakka, jolloin Ruotsin kirkko toteutti naispappeuden. Suomessa keskustelu kesti kolme vuosikymmentä. Eikä se ole vieläkään ohi..

Tuolloin (1986) kirkolliskokous hyväksyi ponnen, jossa luvattiin omantunnonvapaus ja oikeus hoitaa pappisvirkaa kirkossa papeille, jotka eivät voineet hyväksyä kirkon virkaratkaisua. Parikymmentä vuotta myöhemmin emeritus piispa Mikko Heikan komitea kyllästyi monien pappien omantunnovapauteen ja otti käyttöön termin ”välillinen syrjintä”.

Sen myötä oikeustoimitse saatettiin ns.perinteisellä virkakannalla olevat papit ajetuksi kirkolliseen marginaaliin. ”Välillisellä syrjinnällä” voitiin tarkoittaa mitä tahansa toimintaa, jossa naispapit eivät palvelleet. Ponnelle naureskeltiin – eihän se ollut juridisesti sitova.

Syrjinnän leima lyötiin jopa meihin kirkkoherroihin, jotka yritimme seurakunnissa välttää vastakkainasettelua ja kirkolliskokouksen ponnen hengessä tarjota tyhjinä olevia toimitilojamme näille ns. perinteisen virkakannan edustajille.

Meidät pakotettiin hylkäämään nämä perinteisen virkakannan seurakuntalaiset juuri tuon ”välillisen syrjinnän” perusteella. Omaa ns. Iivisniemen tapaustamme käsiteltiin tuomiokapitulissa, ja piispa sotkeutui paikallisseurakunnan toimitilojen käyttöön, vaikka kirkkojärjestyksen mukaan se kuuluu yksiselitteisesti kirkkoherralle ja seurakuntaneuvostolle.

Ei siis mikään ihme, että Heikan komitean toiminnan seurauksena syntyi ensin Luther-säätiö ja sittemmin Lähetyshiippakunta omine piispoineen. Heikan komitean tulkinnat söivät omantunnon elintilan toisinajattelijoilta. Kirkolliskokouksen ponsihan ei ollut mitenkään juridisesti sitova.

Ei ollutkaan. Mutta herrasmiessopimus ponsi on ollut.

Miten mahtaa käydä meille ns. perinteiseen avioliittokäsitykseen pitäytyville papeille, jos ja kun kirkolliskokous muutaman vuosikymmenen sisällä joka tapauksessa päättää kirkon muuttavan avioliitto-optuksensa sekulaarin valtion ja muiden pohjoismaisten sisarkirkkojen kanssa samalle kannalle?

Nyt on jo muutoksen kannattajien taholta meille perinteisen kannan edustajille omantunnonvapautta väläytelty ja ponsia lienee myös luvassa.

Mitä merkitystä tällaisella lupauksella tai ponnella on, jos tiedämme, mihin se tulee aikanaan johtamaan? ”Välillisen syrjinnän” periaate toimii tässäkin asiassa yhtä tehokkaasti kuin se on toiminut virkakysymyksessä.

Luvassa on siis oikeusistuntoja, jossa meitä pappeja syytetään siitä, että me olemme Raamattuun ja kirkon perinteiseen avioliitto-opetukseen vedoten saarnanneet homoseksuaalisen käyttäytymisen ja samaa sukupuolta olevien avioliitot synniksi ja Jumalan tahdon vastaisiksi.

Siitäkin huolimatta tätä tullaan saarnaamaan, vaikka niin monet kirkon jäsenet ovat voineet iloita sukupuolineutraalista avioliitosta ja pitäneet sitä stigman poistumisena sukupuolivähemmistöjen parisuhteista.

Viha ja huuto kirkon virallista kantaa edustavia pappeja kohtaan ovat jo nyt näkyneet ja kuulunet kauas. Kuvitteleeko joku oikeasti, että meille olisi enää mitään tilaa kirkossa, joka on muuttunut sukupuolineutraaliksi?

Synnistäkin saa puhua ainoastaan silloin, kun se liittyy eliitin verosuunnitteluun tai sellaisiin Raamatusta ja kirkon perinteestä nouseviin periaatteisiin, ettei kristitty voi hyväksyä asioita, joita pitää Jumalan tahdon vastaisena.

Syntiä on siis kaikenlainen syrjintä, myös välillinen. Erityisesti se, ettei voi teologisesti hyväksyä samaa sukupuolta olevien avioliittoja.

Siinä ei auta vaikka työelämässä ketään ei syrjittäisikään. Teologinen syrjintähän se vasta suuri synti onkin. Raamattua on tulkittava suvaitsevasti.

Kirkon julistama rakkaus on tämän ajattelun myötä muuttumassa suvaitsevaisuudeksi, josta totuus on poistettu. Koska totuus sattuu. Aina. Sekä totuuden puolustajaan että sen kuulijaan. Totuudettoman rakkauden kanssa voi elää niin kauan kuin sillä on enemmistön suojelu.

Kun kirkkoon kuuluvien enemmistö jossain vaiheessa haluaa kirkon muuttavan opetustaan Jumalasta – tietysti ”rakkauden tähden” – ketkä silloin jäävät puolustamaan ”syrjivää” opetusta kolmiyhteisestä Jumalasta, jonka yhteyteen on vain yksi Tie, Jeesus Kristus. Ja kuinka kauan tätä teologista syrjintää siedetään..?

Ei kai tähän koskaan voida kirkossa mennä? Vestigia terrent.

    • Aijallemme taitaa olla tyypillistä pitä tieteellisesti perusteltua tietoa ’professorin mielipiteenä’.

    • Käsittääkseni hallinto-oikeuden professoria kuultiin hallinto-oikeuden asiantuntijana.

    • Kun asiantuntija antaa lausunnon omalta alaltaan, se muuttuu mediassa helposti hänen henkilökohtaiseksi mielipiteekseen. Joskus tämä tapahtuu yllättäen nopeasti. Toimittaja voi sanoa heti asiantuntijan lopetettua, että kuulimme juuri N.N.:n mielipiteen asiasta.

  1. Martti Pentti: ”Olen tavannut naispappeuden vastustajia, joille tämä on merkinnyt oikeutta pitää naispappeutta harhaoppina ja pelastuskysymyksenä.”

    Niin minäkin. Se ei silti tarkoita, että po. kysymys olisi pelastuskysymys, vaikka naispappeus myös esim. katolisen ja ortodoksisen kirkon mukaan olisikin heresia.

    Täytyy muistaa, että po. kirkkojen mukaan reformaation kirkkojen virkakäsitykset ylipäätään ovat heresioita – riippumatta viranhoitajan sukupuolesta.

    Sen sijaan pelastukseen välttämätöntä on (satis est) perinteisten kirkkojen opetuksen mukaan kaste kolmiyhteisen Jumalan nimeen ja usko Jeesukseen Kristukseen pelastajana (joka ilmenee liittymisenä kirkon yhteiseen tunnustukseen esim. messussa).

    • En kiistä hänen asiantuntijuuttaan. Kyse on nyt siitä että ei se tarkoita sitä että keskustelu on loppunut. Asiantuntijan mielipiteeseen vetoaminen lopullisena totuutena on yksi argumentaation virheistä. Asiantuntijan käsitys voidaan kyseenalaistaa siinä kuin kenen tahansa muunkin.

      Jos lääkäri sanoo että potilaalla on tauti A ja toinen sanoo että tauti B niin vain toinen on oikeassa tai molemmat väärässä. Oikeustieteessä ei ole näin. Jos nyt mainittu juttu olisi tullut tuomioistuimen tai hallintoviranomaisen ratkaistavaksi niin sen tekemä päätös olisi ollut ”totuus” jota noudatetaan.

    • ”Asiantuntijan käsitys voidaan kyseenalaistaa siinä kuin kenen tahansa muunkin.” Asiantuntijan käsityksen kyseenalaistaminen kuuluu saman alan asiantuntijalle.

  2. Martti Pentti: ”Ajallemme taitaa olla tyypillistä pitää tieteellisesti perusteltua tietoa ‘professorin mielipiteenä’.”

    Näin voi olla, kun puhutaan ”kaikenmaailman dosenteista”. On silti muistettava, että humanistiset tieteet (johon luen myös teologian) eivät ole ns. eksakteja (mitattavissa olevia) tieteitä, vaan niiden totuusparadigma on sidoksissa yleisiin aatevirtauksiin ja tutkijoiden omaan maailmankatsomukseen.

    Muutenhan oikeusoppineita ei tarvittaisi tulkitsemaan säädettyjä lakeja ja kaikki oikeusoppineet olisivat kaikesta aina samaa mieltä, kuten matemaatikot ja fyysikot. Siihen pakottaisi mitattavissa olevat faktat – ei yksittäisten tutkijoiden oma maailmankatsomus ja aatemaailma.

    Pidän kysymystä ”välillisestä syrjinnästä” tyypillisenä maailmankatsomuksellisena ja aatevirtauksiin sidoksissa olevana kysymyksenä.

    Välillistä syrjintää esiintyy, jos jostakin tuntuu siltä. Ja ainahan jostakin siltä tuntuu. Perusteita löytyy sitten tämän tunnetilan oikeutetuksi todentamiseksi. Ja muut sitten ovat niitä syrjiviä.

    • Jouni Turtiainen,

      hyvin erikoista ja myös huolestuttavaa, että suhtaudut vähätellen syrintään, jota välillinenkin syrjintä on. Olet käsittääkseni kirkkoherra eli johdat esimiehenä seurakuntaasi. Sinun velvollisuuksiisi kuuluisi aktiivisesti estää ja torjua sekä välitöntä että välillistä syrjintää seurakunnassasi. Miten se onnistuu jos asennoidut asiaan vähätellen, vain ”subjektiivisena tunnetilana”.

      Sanot muun muassa seuraavasti: ”Pidän kysymystä “välillisestä syrjinnästä” tyypillisenä maailmankatsomuksellisena ja aatevirtauksiin sidoksissa olevana kysymyksenä. Välillistä syrjintää esiintyy, jos jostakin tuntuu siltä. Ja ainahan jostakin siltä tuntuu. Perusteita löytyy sitten tämän tunnetilan oikeutetuksi todentamiseksi”.

      Kuinka alaisesi tai seurakuntalaisesi rohkenevat ottaa sinuun yhteyttä, jos he katsovat tulleensa syrjityiksi, kun julkisissa blogeissasi ja kommenteissasi vähättelet ja ylenkatsot koko asiaa?

    • Hyvä kommentti Jouni Turtiaiselta. Juuri näin se on. Tuntui hassulta kun eräs lääkäri kerran ihmetteli miten eri tuomioistuimet voivat tehdä samassa asiassa aivan erilaisen päätöksen silloinkin kun niillä on sama aineisto käytettävissään eikä uutta selvitystä ole esitetty.

    • Kuten sanoin, Martti Pentti ei ymmärr mitään tieteen tekemistä. Kuka määrittelee kuka on asiantuntija? Sekö asiantuntija jonka käsityksiä kyseenalaistetaan?
      Tieteellisiä käsityksiä saa kyseenalaistaa kuka vaan. Eri asia on sitten millä perusteella sitä tehdään.

    • Tiedeyhteisö määrittelee asiantuntemuksen jakamalla oppiarvoja. Kandidaatit, maisterit, lisensiaatit ja tohtorit lenevät useimmille tuttuja. Näiden eteen liitettävät tieteenalojen nimet kertovat, minkä alan osaamisesta on kysymys.

  3. Sari Roman-Lagerspetz

    Oletettavastikaan kirkkoherra Jouni Turtiaisen alaiset eivät jaa kanssasi samaa käsitystä välillisen syrjinnän määritelmästä.

    Seurakunnan järjestämissä messuissa työtehtäviä ei järjestellä sukupuolen perusteella, eikä messuja järjestetä yhtään vähempää sillä perusteella, että myös Sley järjestää messuja seurakunnan alueella.

    Välillisellä sukupuoleen perustuvalla syrjinnällä tarkoitetaan eri asemaan asettamista sukupuoleen, sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun nähden neutraalilta vaikuttavan säännöksen, perusteen tai käytännön nojalla, jos menettelyn vaikutuksesta henkilöt voivat tosiasiallisesti joutua epäedulliseen asemaan sukupuolen perusteella

    Iivisniemen messujen järjestellyssä ei ollut sellaista Espoolahden seurakuntaa koskevaa säännöstä, perustetta tai käytäntöä, jonka vaikutuksesta seurakunnan työyhteisön jäsenet voisivat tosiasiallisesti joutua keskenään epäedulliseen asemaan sukupuolen perusteella. Seikka miten Sley on työntekijänsä rekrytoinut, ei ole Espoonlahden seurakunnan työyhteisöä koskeva asia.
    Niinikään seurakuntalaiset eivät olleet toisiinsa nähden epäedullisemmassa asemassa sukupuolen perusteella. Jokainen seurakuntalainen saattoi osallistua messuun ja ehtoolliselle samoin edellytyksin, kuin seurakunnan itse järjestämissä messuissa.

    Tasa-arvolain mukaan menettely jolla pyritään hyväksyttävään tavoitteeseen ja valittuja keinoja on pidettävä aiheellisina ja tarpeellisina tähän tavoitteeseen nähden, ei ole välillistä syrjintää.

    Tavoite kunnioittaa kirkon jäsenen uskonnollista vakaumusta on hyväksyttävä. Kun joukko seurakuntalaisia pyytää mahdollisuutta kokoontua kirkkomme järjestyksen mukaiseen messuun, jonka toimittaa miespuolinen pappi, on pyyntö kirkkomme opin näkökulmasta hyväksyttävä. Samalla se on sekä aiheellinen että tarpeellinen.

    Koska kyseessä ei ole kenenkään henkilön välitön syrjintä, ei menettelyä ole oikeuttamisperusteista johtuen pidettävä myöskään välillisenä syrjintänä. Oikeuttamisperusteesta johtuen kyse ei ole syrjinnästä siinäkään tapauksessa, että joku henkilö kokosi menettelyn syrjiväksi.

    Vertailun vuoksi todetta koon, ettei esimerkiksi peseytymistilojen osoittaminen erikseen miehille ja naisille ole syrjivää vaikka yksittäinen henkilö kokisi menettelyn syrjiväksi.

    • Hyvä kommentti myös Jukka Kivimäeltä. Feministinen ”ajattelu” mitä Sari R-L täällä edustaa, lähtee siitä, että syrjintä on sillä todistettu kun joku vain niin väittää. Hän sanoo sen itse asiassa aivan suoraan ” jos katsovat tulleensa syrjityksi”. Tämä koskee tietenkin vain naisia koska miestä ei tämän ideologian mukaan voi syrjiä.

    • Jukka Kivimäki,

      Mistä tiedät mitä kirkkoherra Turtiaisen alaiset ajattelevat?

      Ilmeisesti ainakin Turtiaisen johtaman seurakunnan seurakuntaneuvosto oli eri mieltä säännöllisten naispapittomien messujen järjestämisestä Iivisnimessä. Vai mitä tarkoittaa asiaa koskevan uutisen lopussa oleva virke? (Käsittääkseni Turtiainen itse kannatti säännöllisten naispapittomien messujen järjestämistä).

      ”Seurakuntaneuvosto kielsi SLEYltä messujen järjestämisen ja tuomiokapituli piti ratkaisun voimassa istunnossaan torstaina”.

      Ja vielä linkki uutiseen jossa tuo virke on:

      https://www.kotimaa.fi/artikkeli/professori-saannolliset-sley-messut-kirkon-kannalta-ongelmallisia/

      Kommentoisin vielä toista asiaa, josta sanoit seuraavasti:

      ”Tasa-arvolain mukaan menettely jolla pyritään hyväksyttävään tavoitteeseen ja valittuja keinoja on pidettävä aiheellisina ja tarpeellisina tähän tavoitteeseen nähden, ei ole välillistä syrjintää. Tavoite kunnioittaa kirkon jäsenen uskonnollista vakaumusta on hyväksyttävä.”

      Ei tavoite kunnioittaa kirkon jäsenen vakaumusta ole automaattisesti mikään hyväksyttävä peruste olla luomassa edellytyksiä määrätynlaisen, säännöllisen toiminnan järjestämiselle seurakunnan piirissä, esim. jos tämä säännöllinen toiminta on sellaista, että syrjimättömyys sukupuolen, etnisen taustan, vammaisuuden yms. perusteella ei siinä toteudu.

    • Sari Roman-Lagerspetz

      Osallistuin tutustumismielessä mesuun Iivisniemessä ja ainakin sillä kertaa messussa toteutui syrjimättömyys sukupuolen, etnisen taustan, vammaisuuden yms. perusteella.
      Ketään paikalla ollutta ei kohdeltu syrjivästi, eikä paikanpäällä myöskään ilmennyt seikkaa jonka perusteella joku seurakuntalaisista olisi perustellusta syystä edes voinut kokea itsensä syrjityksi.

      Toki jotkut seurakuntalaiset saattoivat pahoittaa mielensä siitä että sallittiin kokoontua messuun noudattaen sitä kantaa, että paimenvirka kuuluu vain miehille, mutta tämän kaltaisessa kokoontumisessa ei ole kyse syrjinnästä, vaan kirkon sisäisen vähemmistön tunnustuksen mukaisesti perustellun opillisen kannan todeksi elämisestä.

      Tilanne olisi ollut kokonaan toinen jos joku henkilö edes potentiaalisesti olisi asian vuoksi tullut syrjäytetyksi taikka muutoin eriarvoisesti kohdelluksi.

      Kyseiset messut Iivisniemessä eivät esimerkiksi korvanneet mitään toista messu, jonka kenties olisi voinut toimittaa joku seurakunnan omista papeista. Kyseiset messut olivat kaikille seurakuntalaisille avoimia eikä niissä muutoinkaan asetettu ketään seurakuntalaista toisiinsa nähden eriarvoiseen asemaan. Kukaan seurakunnan työntekijöistä ei osallistunut kyseisiin messuihin työtehtäviensä puitteissa ja kuka tahansa heistä olisi voinut osallista niihin työtehtäviensä ulkopuolella.

  4. Sari R-L: ”Ilmeisesti ainakin Turtiaisen johtaman seurakunnan seurakuntaneuvosto oli eri mieltä säännöllisten naispapittomien messujen järjestämisestä Iivisnimessä.”

    Ei pitäisi kaivella vanhoja, koska sillä on tunnetusti pistävät seuraukset. Mutta tämä Sarin väite pitää paikkansa. Äänet srk-neuvostossa tosin jakautuivat lähes tasan.

    Esittelyssäni ei myöskään puhuttu ”naispapittomista” messuista sinänsä, vaan ”Sleyn omien työntekijöiden voimin järjestetyistä messuista tahdonilmaisun hengessä ja kirkkomme virkaratkaisua kunnioittaen”.

    Painotus oli siis kirkon virallisen lähetysjärjestön oikeudesta järjestää paikallisseurakunnan tiloissa omin työntekijävoimin luterilaisen kirkkokäsikirjan ja -järjestyksen mukaisia messuja kirkon virkaratkaisua kunnioittaen.

    Itse en löytänyt tästä järjestelystä mitään ”välillisen syrjinnän” aineksia, koska esittelyssäni painotin kirkon virkaratkaisun noudattamista yhteistyötilanteissa ilman työvuorojärjestelyjä ym. vippaskonsteja, kuitenkin tahdonilmaisun hengessä.

    Ei kelvannut niukalle enemmistölle. Koska siinä koettiin olevan ”välillistä syrjintää”.

    Tämä on kuitenkin jo mennen talven Lumia, joten siihen on turha palata sen enempää. Tämän kanssa on voitu elää oikein hyvin.

    Nyt Sleyllä on omat toimitilat Espoonlahden seurakunnan alueella, jossa he järjestävät samoilla ehdoilla kuin esittelyssäni alunperinkin esitin oman srk-neuvostomme ja tuomiokapitulin siunauksella omia luterilaisia messuja.

    Näissä Sleyn messuissa ei siis ole nähty olevan ”välillistä syrjintää”, koska messut pidetään Sleyn omissa vuokratiloissa. Jos ne pidettäisiin seurakunnan tyhjillään olevissa tiloissa, se ilmeisesti olisi joidenkin mielestä ”välillistä syrjintää”.

    Sarin kanssa olen lopputuloksesta samaa mieltä: tämän logiikan avaamiseen tarvitaan ehdottomasti professoritason asiantuntija.

    Siihen Sarin aiempaan väitteeseen: en suvaitse seurakunnassani minkäänlaista syrjintää, en välitöntä enkä välillistä. En myöskään vähättele syrjintää silloin, kun sitä ilmenee, vaan puutun siihen kirkko- ja työsuojelulain minulle suomin valtuuksin.

    Omaan seurakuntaani olen palkannut – ja tulen jatkossakin palkkaamaan – myös sukupuolivähemmistöihin kuuluvia työntekijöitä silloin, kun he ovat tarjolla olevista pätevimpiä ja sitoutuvat Kristukseen, seurakuntamme arvoihin ja kirkkomme opetukseen esim. avioliittokysymyksessä. Tähän minua velvoittaa Suomen laki, kirkon järjestys ja Kristuksen evankeliumin mukainen totuus ja rakkaus.

    • Joo, seurakuntaneuvostojen jäsenet ovat seurakuntalaisten valitsemia. Enemmistö sinun seurakuntasi seurakuntaneuvoston jäsenistä ei jakanut näkemystäsi siitä, että säännöllisten naispapittomien messujen järjestäminen seurakunnan omistamissa tiloissa olisi hyvä asia. Heidän mielestään säännölliset naispapittomat messut olisivat olleet välillistä syrjintää. Ja jokainen tietää oikein hyvin, että SLEY:n messut ovat naispapittomia. Sekä sinä että seurakuntaneuvoston jäsenet.

      Piispojen ja naispappeutta vastustavien järjestöjohtajien yhdessä tekemän tahdonilmaisun tulkitsemistakin ollaan oltu eri mieltä sinun kanssasi, mitä tulee säännöllisten naispapittomien messujen järjestämiseen seurakunnan tiloissa. Esim. piispa Mikko Heikka ei ollut sitä mieltä, että säännöllisten naispapittomien messujen järjestämistä seurakunnan tiloissa voidaan oikeuttaa siihen vedoten.

      Tuo tahdonilmaisu on sinänsä kiinnostava juttu. Tahdonilmaisussa ei ollut mukana yhtään naispappia eikä ylipäätään yhtään naista, vaikka se kosketti juuri heitä (naispappeutta).

      Sanot palkkaavasi seksuaalivähemmistöihin kuuluvia työntekijöitä ”jos he sitoutuvat kirkkomme opetukseen esim. avioliittokysymyksessä”. Kun avioliittolaki ensi vuonna muuttuu niin tuleeko työnhakijan avioliitto samaa sukupuolta olevan kanssa vaikuttamaan siihen, haluatko palkata hänet töihin?

  5. Eroavatko kirkkopolitiikan käytänteet millään tavalla maallisen regimentin puoluepolitiikasta? Näyttää siltä, että Raamatun rakkauden kaksoiskäskyn todeksi eläminen ”teoin ja totuudessa” ei ole kirkkopoliitikkojen päämäärä, vaan päämäärä on maallinen ”valtaa ei anneta, vaan se otetaan”.

    Työnantajien, tässä tapauksessa kirkkoherrojen, on pilkuntarkasti noudatettava maallista lakia, mutta työnhakijoilta vastaavaa ei lailla vaadita. Heillä on oikeus olla joustamattomia ja jättää kertomatta asioita, joiden johtajakoulutuksen läpikäynyt kirkkoherra tietää vaikuttavan negatiivisesti ainakin osaan srk:n toimintaympäristössä olevista kirkollisveron maksajista. He voivat käynnistää julkisella palstalla seurakuntaan kohdistuvia epäilyjä lietsovan kuulustelun jo pelkän yhdessä lehti-ilmoituksessa olevan raamatullinen-sanan vuoksi kuten Joroisten seurakunnan kohdalla tapahtui.

  6. ”Syrjinnän leima lyötiin jopa meihin kirkkoherroihin…”. Lahdessa kirkkoherrat ovat halunneet tukea esikoislestadiolaisten kirkkosuhdetta toteuttamalla mahdollisuuksien mukaan toivetta miespapista heidän kirkollisiin toimituksiinsa, rippikouluun ja iltakirkkoihin ehtoollisen viettoineen. Ajan oloon tätä suvaittiin yhä vähemmän tasa-arvon vastaisena. Tarkoituksena oli yrittää palvella myös näitä seurakubtalaisia

    • Jatkan vielä: tänä vuonna tapahtunut esikoislestadiolaisen liikkeen hajoaminen on ainakin osin ollut seurausta lisääntyneestä paineesta vanhaa virkakäsitystä kohtaan. Siksi toinen puoli likettä on ottanut sakramentit maallikkosaarnaajien hoidettavaksi. Kirkkoyhteyteen jääneet esikoiset kuitenkin luottavat siihen, että heillä on tilaa kirkossa, mistä myös on huolehdittava. Arvelen, että samaa sukupuolta olevien vihkiminen kirkossa ja paine sen hyväksymiseen syrjintäsyytösten uhalla saattaa synnyttää vielä esikoisten jakaantumista suuremman repeämän kirkossa.

Kirjoittaja

Turtiainen Jouni
Turtiainen Jouni
Espoonlahden ev.lut. seurakunnan kirkkoherra, joka asuu pappisvaimonsa kanssa kahden Helsingissä. Kolme aikuista lasta. Ympärivuotinen pyöräilijä.