Uskotko hyvän tekemiseen? Yllättäen kirkolliskokousviikon kiihkeäksi keskustelun aiheeksi nousi kirkon tiedotuskeskuksen seurakuntavaali 2014-mainoskampanja Usko hyvän tekemiseen. Kampanja pyrkii muun muassa rohkaisemaan lisää seurakuntalaisia ehdokkaiksi vaaleihin. Monissa seurakunnissa on vaikeuksia löytää ehdokkaita ja täyttää vaalilistoja,mikä johtaa laimeaan vaali-innostukseen, jopa sopuvaalehihin. Tällöin seurakunnan päätöksenteosta katoaa yhteys seurakunnan jäseniin.
Jo aikaisemmin Kirkon tiedotuskeskuksen (KT) materiaalien kiivaana arvostelijana tunnettu kirkolliskokousedustaja, Savonlinnan kirkkoherra Sammeli Juntunen on nyt ottanut hampaisiinsa KT:n seurakuntavaalikampanjan.
Juntusen mielestä kampanja pyrkii houkuttelemaan ”vääriä” ihmisiä ehdokkaiksi. Hän haluaa, että kirkon tiedotuksessa korostetaan kirkkolain pykälää vaalikelpoisuudesta. Pykälässä todetaan, että ”vaalikelpoinen seurakunnan luottamustoimeen on kristillisestä vakaumuksesta tunnettu 18-vuotta täyttänyt seurakunnan konfirmoitu jäsen, joka ei ole vajaavaltainen”. Puheenvuoroissaan Juntunen viittasi nimenomaan kristilliseen vakaumukseen, ei siihen että vaalikelpoisuuden edellytyksenä on konfimaatio ja että ehdokas ei voi olla vajaavaltainen.
Tulisiko ehdokkaiksi kirkkoon löyhästi sitoutuneita ehdokkaita, jos kaikkia kirkkolain vaatimuksia ei erikseen korosteta laajalle yleisölle suunnatussa mainoskampanjassa? En usko. Pikemminkin Juntusen puheenvuorot heijastelevat pyrkimystä pitää seurakunnan päätöksenteko itse mielestään oikeaoppisen, usein kirkkoherran kanssa samalla tavalla ajattelevan sisäpiirin hallussa. Lisäksi ne edustavat ylimielistä ja väheksyvää asennetta tavallisten kirkon jäsenten kristilliseen vakaumukseen.
Seurakunnat kaipaavat uusia luottamushenkilöitä, jotka uskaltavat tuoda oman tulkintansa kristillisestä vakaumuksestaan ja haastaa tarvittaessa myös ammattiteologeja. Kristillinen vakaumus tunnetaan myös siitä, millaisia kristillisen seurakunnan luottamushenkilöt ovat. Ei vain siitä millaisina kirkkoherrat haluavat heidän olevan. Minä uskon hyvän tekemiseen.
No, pari kysymystä heräsi kirjoituksesta. Mikäs se on sitten se tavallisen seurakuntalaisen kristillinen vakaumus? Kuka sen tietää tai määrittelee? Meillähän on vapaasti moniääninen kirkko, johon enenevässä määrin mahtuu kaikenlaisia vakaumuksia ja näkemyksiä. Ja mikä se kirkon yhteys noin yleisesti on nykyisin seurakuntalaisiin? Varmaan vaihtelee seurakunnittain.
Itse koen ongelmaksi sen, että ehdokkaiden näkemyksistä ei kyetä kertomaan tarpeeksi näkyvästi tai niistä ei yksinkertaisesti löydä mitään tietoa. Mahtaakohan tilanne olla sama näissäkin vaaleissa? Naamat ja nimet jossain kyltissä ei tavista innosta äänestämään ketään. Ja kun kirkon jäsenmäärä jatkuvasti vähenee niin ei pitäisi ihmetellä, että on vaikeuksia löytää ehdokkaita.
Toisaalta, nyt on tuhannen taalan paikka millä tahansa ryhmittymällä ajaa valtuustoon ”vaalikelpoinen seurakunnan kristillisestä vakaumuksesta tunnettu 18-vuotta täyttänyt seurakunnan konfirmoitu jäsen, joka ei ole vajaavaltainen”. Varsin pienelläkin äänimäärällä pääsee päättämään asioista kun äänestysprosenttikin näissä vaaleissa tavallisesti on olematon.
Eli jos on kiinnostunut ohjaamaan kirkkonsa meininkiä eikä sitten kitise jälkeenpäin niin
Kokemukseni mukaan ryhmä, joka ilmoittaa selkeästi kysymykset, joita pitää seurakunnassaan tärkeinä, ja kantansa niihin, saa vaaleissa kannatusta. Pelkkä lista nimistä ja naamoista ei taida juuri kiinnostaa, vaikka ryhmälle olisi keksitty runollinen nimikin. Tärkeät asiat lienevät usein käytännöllisiä. Opillinen tai hengellinen määrittely ei taida juuri innostaa äänestämään.
Voi harmi. Loppu katosi, eli lisäys.
Eli jos on kiinnostunut ohjaamaan kirkkonsa meininkiä eikä sitten kitise jälkeenpäin niin nyt on sitten se tilaisuus toimia ja vaikuttaa.
Herkästi syyllistymme aktiiveina ajattelemaan tavalla, josta Hiilamo oikein varoittaa. Mikään muu ei olisi seurakunnalle ja kirkon jäsenyydelle vahingollisempaa kuin ottaa ”tuomarin rooli” siitä, kukan on kelpoinen ehdokkaaksi.
Onhan niissä ehdokkaissa eroja. Osa on uraansa aloittelevia pikkupoliitikkoja, joita kirkon asiat eivät vallan lisäksi juuri kiinnosta. Tähän khra Juntunen mielestäni kiinnittää huomion. Siksi olisikin tarpeen ymmärtää se, että poliittiset värit eivät olisi avainasemassa vaan nimenomaan kristillinen vakaumus, joka kirkon kannalta on värejä olennaisempaa.
Kirkon tiedostuskeskuksella tuntuu olevan kovin poliittinen, ruma rooli tulevissa seurakuntavaaleissa.
Kirsi Hiilamo lopettaa Savonlinnan kirkkoherraa arvostelleen bloginsa: ”Minä uskon hyvän tekemiseen.” Ilmeisesti blogistin mielestä Sammeli sitten ei?
Seurakuntavaalien mainoskampanja ”usko hyvän tekemiseen” on yhtä ällö kuin vaaleanpunaisemman työväenpuolueen taannoinen unelmahöttö. Todennäköisesti samoin tuloksin.
Kirkolliskokoukselle vinkiksi: tiedän erään paisuneen kirkon keskushallinnon osaston, josta voisi helposti säästää:-)
On otettava huomioon, että ehdokkuuden edellytykset on kirjattu lakiin. Kirkko on julkisoikedellinen yhteisö, jonka on noudatteva lakia. Ehdokkuuden edellytykset on määritetty kirkkolaissa (7:3 §), eikä kirkkojärjestyksessä, kuten kirjoituksessa sanotaan.
Kyseessä ovat julkisyhteisön vaalit. Vaalitiedotuksessa on noudatettava hallinnon objektiviteetti- ja luottamuksensuojaperiaatteita. Viranomaisen on käytettävä toimivaltaansa yksinomaan lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin. Se ei voi poistaa lakiin kirjattuja ehdokkuuden edellytyksiä tai jättää noudattamatta niitä.
Luottamuksensuojaperiaate edellyttää sitä, että ehdokkaaksi asettuvalla on oikeudes luottaa viranomaisen toiminnan oikeellisuuteen ja virheettömyyteen. Jos on käynyt niin, että ehdokkaaksi on asettunut henkilöitä, jotka katsovat, että eivät voisi asettua ehdokkaasi, jos olisivat olleet tietoisia lakiin kirjoitatuista vaalikelposuuden edellytyksistä, on rikottu luottamuksensuojaperiaatetta.
Jos on sitä mieltä, että kirkkolakiin kirjatutu vaalikelpoisuuden edellytykset ovat vääriä, niitä pitää muuttaa. Kirsi voi kirkolliskokousedustajana tehdä asiasta aloitteet. Vaaliviranomainen, jonka tehtävä on lain toimeenpano ja tiedotus, ei sen sijaan voi poiketa laista rikkomatta yleisiä oikeusperiaatteita.
Hyvä ystävä, etkö osaa erottaa mainoskampanjaa vaalien toteuttamisesta? Kylläpä tiedotustoiminta — kaupallinen ja ei-kaupallinen — kävisi kovin kapeaksi, jos muuta ei saisi julkaista kuin täydellisiä referaatteja lakipykälistä.
Asettuessaa kirkollisvaaleissa ehdolle henkilö julistaa olevansa julkikristitty, siis uskovansa Jumalaan ja yhtyvänsä luterilaiseen tunnustukseen.
Mikäli sama henkilö samanaikaisesti julkisesti kiistää kristillisen uskon, on hän julkivalehtelija. Joka asettuessan ehdokkaaksi tai siten siinä toisessa tilanteessa.
Tämä siis sen enempää itse kunkin sielun tilaa arvioimatta.
Olen jo aieemin julkisuudessa todennut että kirkollisten luottamushenkilöiden, siis seurakuntaneuvostojen jäsenten, kirkkovaltuutetujen, hiippakuntavaltuutettujen ja kirkolliskokousedustajien tulee itse kunkin kiivailla omien synteinsä puolesta, ihan niin kuin kaikkien muidenkin kristittyjen.
Rivijäsen saattaa kuulua kirkkoon siksi että kirkko tekee hyviä asioita, vaikka ei uskoisi kuten kirkko olettaa. Luottamushenkilön tulee tietää, että kirkon jäsenyys velvoittaa paljon enempään. Pelkkä halu poliittiseen vaikuttamisen ei kirkkolain mukaan riitä.
Sammeli Juntunen on läheinen kollega samassa seurakunnassa ja tällä hetkellä esimies. Olen keskustellut asiasta hänen kanssaan, joten en nyt kommentoi hänen ajatuksia Tartun kysymykseen politiikasta seurakuntavaaleissa. Ehdokkaiden tuleminen eri taustaryhmistä, myös poliittista ryhmistä on kirkolle enemmän hyväksi kuin haitaksi. Tiedän toki, kuinka luottamustehtäviin on näin tullut niihin vähäisellä tiedolla ja motivaatiolla olevia ihmisiä. Kirkon etu ei ole, että on vain yhden ryhmän ihmisiä. Kristittyjä ja ehdokkaiksi sopivia on eri puolueissa. Joskus vaaleissa on myös hyvä, että syntyy muitta kriteereillä olevia ryhmiä kuten vaikkapa nuorten aikuisten valitsijayhdistys.
…että syntyy muilla kriteereillä olevia ryhmiä kuten vaikkapa nuorten aikuisten valitsijayhdistys.
Erinomainen kirjoitus Kirsi Hiilamolta.
Uskoisin, että joidenkin toiveena on se, että kirkkovaali-ehdokkuus ja myös äänestäminen pyrittäisiin rajaamaan (esim. kirkkovaalimainosten ja esitteiden sanamuodoissa ja teksteissä) ennen kaikkea niihin, jotka edustavat kirkon ”tosi-uskovaisia” ja arvokonservatiiveja.
Miksi kirkkovaaleihin osallistuminen halutaan rajata vain arvokonservatiiviehin (kaikista konfirmoiduista kirkon jäsenistä)? No tietenkin sen takia, että päätös-ja vaikutusvalta kirkon päättävissä elimissä halutaan keskittää ns. raamatullisille tosi-uskovaisille ja arvokonservatiiveille. (tällaiset henkilöt tekevät sitten oikeita ja raamatullisia päätöksiä esim. vaikkapa homojen suhteen)
Jos kirkkovaaleihin osallistumisen edellytyksistä painotetaan sitä, että on tunnettu kristillisestä vakaumuksestaan niin mitä mahtaa tarkoittaa se, että on kristillisestä vakaumuksestaan TUNNETTU?
Ei pelkästään tietenkään sitä, että kirkkovaaliehdokkuutta harkitseva ihminen tajuaa olevansa konfirmoitu kirkon jäsen. Vaan varmaankin sitä, että ehdokkuutta (ja äänestämistä) harkitsevan ihmisen tulisi vakavasti miettiä, TUNNETAANKO hänet paikkakunnallaan ahkerana kirkossa kävijänä, kristillistä elämäntapaa noudattavana henkilönä, joka ottaa usein uskonasiat puheeksi kaikkialla siellä, missä hän elää ja toimii.
Jos henkilö päätyy kirkkovaaliehdokkuuttaan harkitessaan siihen, että hän ei ehkä ole tällainen vakaumuksestaan TUNNETTU ihminen niin hänen pitäisi ymmärtää olla asettumatta ehdolle – ja mielellään pitäydyttävä myös äänestämästä.
”Jos henkilö päätyy kirkkovaaliehdokkuuttaan harkitessaan siihen, että hän ei ehkä ole tällainen vakaumuksestaan TUNNETTU ihminen niin hänen pitäisi ymmärtää olla asettumatta ehdolle – ja mielellään pitäydyttävä myös äänestämästä.”
En rajaisi asiaa noin, sillä saattaahan olla että henkilö kiinnostuu seurakuntansa hengellisestä elämästä enemmän vasta ehdokuutensa myötä. Olennaisempaa on että ehdokas tiedostaa seurakunnan olevantunnustuksellinen yhteissö, jonka luottamushenkilöiltä edellytetään kristillistä vakaumusta. Valmis evankelista ei siis tarvitse olla.
Kirsiltä hyvä kirjoitus, kannatan. Kaste riittää ehdokkuuteen (jäsenyys ja ikä). Kastettu jäsen on myös ”tunnettu kristillisestä vakaumuksestaan”.
Keskustelussa on eräs minun mielestäni väärä lähtökohta. tarkoitus on, että äänestäjät valitsevat ehdokkaista mielestään sopivimmat, ei mikään muu elin tai taho. Kaikilla seurakuntalaisilla on oikeus saada edustajansa seurakunnan hallintoon.
Kaste ei riitä, lain mukaan pitää olla myös konfirmoitu.
Konfirmoinnin edellytyksenä on kristinopin alkeisopetukseen osallistuminen.
Kristinopin alkeisen tuntemus puolestaan on välttämätöntä, jotta henkilö voisi toimia luottamustehtävässään kirkkolain ja kirkkojärjestyksen mukaisesti. Kaikki päätöksethän ovat lain mukaan viimekädessä alisteisia kirkon tunnustukselle.
Jukka puhuu asiaa.