Uskotko hyvän tekemiseen? Yllättäen kirkolliskokousviikon kiihkeäksi keskustelun aiheeksi nousi kirkon tiedotuskeskuksen seurakuntavaali 2014-mainoskampanja Usko hyvän tekemiseen. Kampanja pyrkii muun muassa rohkaisemaan lisää seurakuntalaisia ehdokkaiksi vaaleihin. Monissa seurakunnissa on vaikeuksia löytää ehdokkaita ja täyttää vaalilistoja,mikä johtaa laimeaan vaali-innostukseen, jopa sopuvaalehihin. Tällöin seurakunnan päätöksenteosta katoaa yhteys seurakunnan jäseniin.
Jo aikaisemmin Kirkon tiedotuskeskuksen (KT) materiaalien kiivaana arvostelijana tunnettu kirkolliskokousedustaja, Savonlinnan kirkkoherra Sammeli Juntunen on nyt ottanut hampaisiinsa KT:n seurakuntavaalikampanjan.
Juntusen mielestä kampanja pyrkii houkuttelemaan ”vääriä” ihmisiä ehdokkaiksi. Hän haluaa, että kirkon tiedotuksessa korostetaan kirkkolain pykälää vaalikelpoisuudesta. Pykälässä todetaan, että ”vaalikelpoinen seurakunnan luottamustoimeen on kristillisestä vakaumuksesta tunnettu 18-vuotta täyttänyt seurakunnan konfirmoitu jäsen, joka ei ole vajaavaltainen”. Puheenvuoroissaan Juntunen viittasi nimenomaan kristilliseen vakaumukseen, ei siihen että vaalikelpoisuuden edellytyksenä on konfimaatio ja että ehdokas ei voi olla vajaavaltainen.
Tulisiko ehdokkaiksi kirkkoon löyhästi sitoutuneita ehdokkaita, jos kaikkia kirkkolain vaatimuksia ei erikseen korosteta laajalle yleisölle suunnatussa mainoskampanjassa? En usko. Pikemminkin Juntusen puheenvuorot heijastelevat pyrkimystä pitää seurakunnan päätöksenteko itse mielestään oikeaoppisen, usein kirkkoherran kanssa samalla tavalla ajattelevan sisäpiirin hallussa. Lisäksi ne edustavat ylimielistä ja väheksyvää asennetta tavallisten kirkon jäsenten kristilliseen vakaumukseen.
Seurakunnat kaipaavat uusia luottamushenkilöitä, jotka uskaltavat tuoda oman tulkintansa kristillisestä vakaumuksestaan ja haastaa tarvittaessa myös ammattiteologeja. Kristillinen vakaumus tunnetaan myös siitä, millaisia kristillisen seurakunnan luottamushenkilöt ovat. Ei vain siitä millaisina kirkkoherrat haluavat heidän olevan. Minä uskon hyvän tekemiseen.
Käytännön päätöksenteon kannalta olisi eduksi, jos luottamushenkilöt osallistuisivat seurakunnan toimintaan ja ottaisivat selvää peruskäsitteistä, ja kristillisen uskon sisällöstä. Nyt meillä on paljon päättäjiä, jotka eivät oikeasti tiedä juuri mitään siitä, mistä päättävät – ja juuri silloin kirkkoherra saa tahtonsa helpoiten läpi!
Ihmisten vakaumusta on varmasti vaikea ulkopuolelta päätellä ja siksi kovin korkeiden kriteerien asettaminen voi olla vaikeaa. Eikä muuten Raamattukaan aseta ns. vanhimmistolle tarkkoja kriteereitä: toiveena on, että olisivat nuhteettomia, yhden vaimon miehiä, jotka kasvattavat lapsensa hyvin (Tit 1:6). Konfirmaatiota ei vaadita.
En ehkä ihan ymmärtänyt, mitä Sari halusit sanoa mutta oletko sitä mieltä, ettei ehdokkaiden ole tarpeen pohtia soveltuvuuttaan Raamatun äärellä? Ja miksi ei – jos niin ajattelet?
(Oma viestini pointti oli, että en kannata kovin tarkkoja kriteereitä kun ei raamattukaan niitä aseta mutta että käytännön kannalta olisi hyvä, että luottamushenkilöt tietäisivät mistä päättävät)
Olen samoilla linjoilla Sameli Juntusen kanssa. Miten kristillisen kirkon asioita hoitamassa voi olla henkilö, joka kyllä kuuluu kirkkoon/on joskus konfirmoitu, mutta ei enää tunne edes kristinuskon alkeita, on käynyt viimeksi kirkossa ja ehtoollisella rippipyhänään noin 20 vuotta sitten jne? Jos tehtävään valittavan ansiot lepävät pelkästään oikean poliittisen puolueen jäsenkirjan varassa, niin kristilliseltä kannalta katsoen ollaan heikoilla jäillä asioita päätettäessä. Ja etenkin jos ehdokkaan miltei ainoa motiivi on tulla tekemään oman näköistänsä kirkkoa, kuten kirkon vaalislogan suosittelee?
Kirkon tiedotuskeskuksen seurakuntavaali 2014-mainoskampanja ”Usko hyvän tekemiseen” on niin pliisu, että se ei houkuttele mukaan, koska se ei kerro juuri mitään. Mistä hyvän tekemisestä on kyse? Kirkossa ensiarvoinen hyväntekeminen on evankeliumin julistus, opetuslapseuttaminen ja rinnalla kulkeminen, niin, että ihminen jaksaa kulkea alkamaansa Jeesus-tietä eteenpäin. Diakonia on myös hyväntekemistä, mutta se on seurausta siitä, että Jumala on rakastanut meitä niin että antoi Jeesuksen syntiemme sovittajaksi ja me rakastamme Jumalaa palvelemalla/rakastamalla lähimmäisiämme. Näinhän rakkauden kaksoiskäsky menee, rakasta ensin Jumalaa ja sitten lähimmäistä. Jeesu sanoi, että se, joka rakastaa Jumalaa, pitää Hänen käskynsä, jotka eivät ole raskaat.
”Juntusen puheenvuorot heijastelevat pyrkimystä pitää seurakunnan päätöksenteko itse mielestään oikeaoppisen, usein kirkkoherran kanssa samalla tavalla ajattelevan sisäpiirin hallussa. Lisäksi ne edustavat ylimielistä ja väheksyvää asennetta tavallisten kirkon jäsenten kristilliseen vakaumukseen.”
Juuri näin, Kirsi. Ja valitettavasti ei ole ainoa eikä edes ihan pienessä vähemmistössä.
Juuri niin Risto! Sen vuoksi on yritettävä vahvistaa jäsendemokratiaa.
Sitähän me ainakin toivomme, että viimeistään kirkkoherra olisi saanut aina lahjaksi voiman torjua kaikki tuo ympärillä mahdollisesti ’hänen kauttaan ja hänessä’ kulminoitumaan pyrkivän ylimielisyyden ja toisia väheksyvän asenteen.
Jukka Kivimäki: kaste riittää siihen, että on ”kristillisestä vakaumuksestaan tunnettu”.
Toki siinä tapauksessa, että henkilö tunnetaan kastettuna ihmisenä.
Tähän riittää esim. että hän kantaa julkisesti ristiä kasteensa merkkinä tai muuten pitää vakaumuksensa julkisesti esillä.
Kiitos tästä raikkaasta blogista ja kommenteista.
Kyllä sulla, Kivimäki, riittää vaatimuksia. Ehkä kuiteskin meidän luterilainen ev.lut. kirkko on avoimempi. Jumalalle kiitos.
Millä lailla avoimempi? Meinaatko, Sonja Ottavainen että julki hindukin voi asettua ehdolle, jos vain sattuu olemaan edelleen kirkon jäsen?
Älä sinä murehdi siitä; eiköhän kirkkomme huolehdi asioista. Tietty olet esittänyt kantasi pyhien yhteisöstä, mutta me ev.lut. ollaan syntisten yhteisöjä. Ja pyhiä Vapahtajamme tähden Jumalan silmissä.
Kuulun Hakunilan seurakuntaan ja Pyhän Markuksen luterilaiseen seurakuntaan.
Mitä ajattelette, miksi Juha olisi tai ei olisi kelvollinen ja varteenotettava ehdokas Vantaan seurakuntien vaalissa?
Juha Heinilä
Onko Hakunilan seurakunnan ja Pyhän Markuksen luterilaiseen seurakunnan välillä viran ja alttarin yhteys? Voitko hyvällä omalla tunnolla osallista Herran pöytään niissä molemmissa? Mikäli voit, ei ehdokuudellesi pitäisi olla mitään estettä.
Elllet voi, pitäisi sinun itse kyetä antamaan itsellesi vastaus. Molemmathan ovat tunnuistuksellisia yhteisöjä.
Tosin on valitsijat, ettei kai nyt vain ilmoittautumalla voi päästä kk:n ehdokkaaksi, jäsenestä puhumattakaan.
Ja jos LHPK:n kuuluu, niin kait nyt jokainen tajuaa sen ristiriidan ja mahdottomuuden. Juha on valinnut osansa.
Sonja Ottavainen
Jokaisen pitäisi myös tajuta sama asia tilanteessa; jossa joku ehdokkaaksi pyrkivä vaalien alla julkisesti kieltää uskonsa.
Toki Jukka niinkin, mutta pitkässä juoksussa me monet joudumme myös välillä kriisien kriisiin uskossamme. Silloinhan Jumala kantaa meitä vaikka Jobin tavoin saatamme toivoa vain kuolemaa.
Yocha ja Sonja, toki olisin kelvollinen ehdokas, mutta minä en halua osallistua kirkkopolitiikkaan.
Juha, sinä olisit oikein sopiva ehdokas, mutta kirkon hallinnollinen byrogratia taitaa olla esteenä ehdokkuudelle.
Kyllä varmaan Juha, koska olet kastettu ev.lut.kirkkoon. Itselläni ei riittäisi kärsivällisyys kirkollikokouksen toimintaan, kun siellä on se enemmistösäännös.
Ja saadanko sitä ikinä muutettua…
Salme, kirkon hallinnollinen byrokratia ei aseta Juhan ehdokkuudella esteitä, mikäli hän on kastettu ja konfirmoitu täysi-ikäinen kirkon jäsen.
Ilmeisesti Juha itsekin hakee kysymyksellään pohdintaa siihen ristiriitaan, että hän on luterilaisen seurakunnan jäsen, mutta hänen hengellinen yhteisönsä on ev. lut. paikallisseurakunnan ulkopuolinen jumalanpalvelusyhteisö.
Minä en näe asiassa ongelmaa. Jos haluaa olla vaikuttamassa ja rakentamassa oman paikallisseurakuntansa toimintaa, ei ole olemassa esteitä. Ei myöskään hindulle, jos hän vain on kastettu ja konfirmoitu täysi-ikäinen Suomen ev.lut. kirkon jäsen. Sehän luonnollisesti tekisi hänestä kristityn. Ihmisten sydämen asennosta suhteessa Jumalaan me ei voida saada tietoa ja siksi Sammeli Juntusen ja hänen kanssaan samanmielisten ideassa on lähtökohtaisesti iso ongelma. Joskin olen Timo Pöyhösen kanssa samaa mieltä siitä, ettei pieni kirkon ja kristillisen uskon tuntemus varmaan ehkä pahitteeksikaan olisi luottamustoimia hoidettaessa.
Helena, hyvä jos se, että ihminen on luterilaisen seurakunnan jäsen, mutta hänen hengellinen yhteisönsä on ev. lut. paikallisseurakunnan ulkopuolinen jumalanpalvelusyhteisö, ei ole este asettua ehdolle ja tulla valituksi. Miten mahtaa olla sitten asenteellisella tasolla, siis vaikuttaako ko. seikka negatiivisesti asiaan?
Sanot ”ettei pieni kirkon ja kristillisen uskon tuntemus varmaan ehkä pahitteeksikaan olisi luottamustoimia hoidettaessa.” Minä en asettaisi rimaa ehdokkuudelle noin alas. Sanoisin, että ”pieni kirkon ja kristillisen uskon tuntemus” on välttämättömyys luottamustehtäviin haluaville. Voiko ihminen olla ”kristillisestä vaelluksestaan tunnettu” ellei hänellä ole pientä kirkon ja kristillisen uskon tuntemusta? Kyse on kuitenkin kristillisen kirkon luottamushenkilöistä, joiden odotetaan käsittelevän kristinuskoon pohjautuvia asioita kirkossa.
Salme, kysyt asenteellisesta ongelmasta. Vaikea sanoa. Kyllähän seurakuntien luottamuselimissä on tälläkin hetkellä hyvin monin tavoin ajattelevia ihmisiä. Eikä kai siellä hirveästi kysellä että missä ja miten henkilöt omaa spiritualiteettiaan harjoittavat. Eli en jaksa uskoa, että luottamusmiestyöskentelyyn suhtauduttaisiin negatiivisesti.
Kyse on kai siitä, miten äänestäjät suhtautuvat. Tällä hetkellä minusta seurakuntavaalien ongelma (ainakin yksi niistä) on se, että asiaan vihkiytymättömälle on todella vaikea ottaa selvää mitkä listat edustavat esimerkiksi teologisesti konservatiivisempaa/liberaalimpaa linjaa tai mikä kenties on jonkun herätysliikkeen lista. Usein listojen esittelyt ovat niin ympäripyöreitä, että vain harjaantunut silmä osaa nähdä niissä merkittäviä teologisia linjauksia.
Jos äänestäjät suhtautuvat negatiivisesti vaikkapa Juha Heinilän ehdokkuuteen sen vuoksi, että hän kuuluu toiseen jumalanpalvelusyhteisöön kuin se seurakunta, jonka asioihin hän tahtoisi vaikuttaa luottamushenkilönä, niin sehän on äänestäjän oikeus. Ei siitä oikein voi äänestäjääkään syyttää.
Mä asetan kyllä riman todella alas luottamushenkilökuvioissa. Ymmärrän kyllä toisenkin puolen asiasta, mutta minusta se on positiivinen arvo sinänsä jos joku ihminen haluaa kantaa vastuuta seurakunnassa luottamushenkilönä.
Helena, ehdokkaalle on vain etu, jos erottuisi porukasta. Epäilemättä minun ei tarvitsisi mainostaa yhtään, jotta pääsisin esille. 100 % kannatusta ei tarvitse saada, 5 riittää.
Jos olet siis kiinnostunut hoitamaan paikallisseurakuntasi luottamustehtäviä, niin miksipä et asettuisi ehdolle?
Helena, en ole kiinnostunut kirkkopolitiikasta. On valitettavaa, että seurakunnissa on erilaisia ”puolueita”, jotka ajavat omia asioitaan, eikä aina niin terveessä hengessä. Itselläni ei semmoiseen ole kiinnostusta, eikä voimavaroja.
”Kristittyjä halolla päähän kirkolliskokouksessa” kertoo otsikko.
Mikäli kirkolliskokousedustajat ovat ehdolla ollessaan täyttäneet vaalikelpoisuusehdot, niin läsnä ei kai ollut muita kuin kristittyjä. Lyötiinkö heitä kaikkia päähän halolla?
Kirkkohallituksen viime vuoden vuosikertomuksen käsittelyn yhteydessä Sammeli Juntunen alkoi yllättäen kyseenalaistaa tänä keväänä käynnistynyttä kirkon tiedotuskeskuksen kampanjaa, joka pyrkii herättelemään kiinnostusta syksyn seurakuntavaaleihin. Juntunen puhui ohuesti sitoutuneista ihmisistä ja pelkäsi, että ehdokkaiksi tulisi kampanjan vuoksi eri tavoilla ajattelevia ihmisiä.
Pitäisikö Heikin avata kommenttiaan? Toiko Juntunen mielipiteensä esille väärässä paikassa väärään aikaan? Vai olivatko Juntusen mielipiteet jotenkin vääriä läsnäolleiden mielestä? Vai eikö hänellä ollut lainkaan oikeutta tuoda mielipidettään esille?
Kuunnellaan kirkon jäseniä ja luotetaan heihin. Nyt kuulee – myös kirkolliskokouksessa – ajattelua, että jäseniin ei voi luottaa. ”Jos jäsenet saavat liikaa valtaa, päätöksistä tulee vääriä.” Ja kuten tässä keskustelussa on käynyt ilmi, halutaan jonkun muun kuin äänestäjien arvoivan vaaliehdokkaiden kristillistä laatua.
On tärkeätä, että vaaleissa ehdokkaat ja valitsijayhdistykset kertovat tavoitteensa selkeästi. Avoimempaan suuntaan on menty, mutta vieläkin esiinnytään ”sammutetuin lyhdyin”.
On myös tärkeätä, että äänestysaktiivisuutta saadaan nostettua mm äänestämistä helpottamalla ja viestinnällä. Seurakuntalaisten suurella enemmistöllä pitäisi olla muitakin oikeuksia kuin veronmaksaminen.
Seurakunnan kaikilla jäsenillä on oikeus maksaa veroja, äänestää vaaleissa, osallistua seurakunnan järjestämiin tilaisuuksiin, palvella vapaaehtoisena itselle sopivissa tehtävissä, jos niitä on tarjolla srkssa. Ja asettua myös ehdolle vaaleissa (käytännössä näin vaikka ei oliskaan kirkon ja kristillisen opin tuntemusta) kunhan on kastettu ja rippikoulun käynyt. Nämä oikeudet on kaikilla. Kaikilla seurakunnan jäsenillä on myös oikeus keskustella ja ilmituoda omat näkemyksensä ko. asioista, ilman että ne leimataan vääriksi tms. Kirkkohan on kertonut olevansa moniääninen!
Minun ymmärtääkseni kaikki 18 vuotta täyttäneet seurakunnan jäsenet ovat ehdokkaiksi kelpaavia. Ei siinä tule kysellä puolueen tai herätysliikkeen jäsenkirjaa, vaan ihan tavallinen seurakuntalainenkin kelpaa, jos hänet otetaan ehdokaslistalle. Kirkko lähtee vaaralliselle tielle, jos ehdokkaiksi kelpuutetaan vain tiettyjen ryhmäkuntien ja puolueiden jäseniä.
Vai että löin, Kirsi, kristittyjä halolla päähän? Millä niitä sitten löi kansliapäällikkö Keskitalo, joka välittömästi ennen puheenvuoroasi sanoi, että olin repliikissäni täysin oikeassa ja lisäytti tiedotuskeskuksen vaalisivuille sieltä puuttuvan lainsäätäjän laatiman kelpoisuusvaatimuksen? Pientä rajaa, please!