The Odyssey, ohjaus Christopher Nolan, on pitkä ja vaikuttava elokuva. Lähes kolmen tunnin elokuva, mutta viimeinen vartti pelasti sen. Silloin vedettiin yhteen aikaisempia ehkä vähän irrallisia tapahtumia.
Lopusta pari hyvää ajatusta: Odysseus katui kaiken jälkeen hyökkäystä Troijaan. Sotiminen ja sodat ovat hyökkäys ihmisyyttä vastaan. Ihminen on hieno luomus, joka ei ole tehty sotimaan. Myönteinen loppu: ”Valo nousee pimeydestä.”
Elokuva kertoo Homeroksen mukaan Odysseuksen tarinan hänen palatessa Troijan sodasta. Sisarteos Ilias kertoo itse Troijan sodasta. Eeppinen tarina ei perustu suoraan jos lainkaan historiaan. Minusta eepoksissakin saattaa kuitenkin olla taustalla joitain historiallisia tapahtumia, vaikka niissä on paljon tarua tai kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. Oikealle tapahtumalle voidaan aikojen kuluessa antaa erilaisia merkityksiä, laajentaa niitä tai yhdistellä eri tapahtumia ja aikoja. Kirjaan päätyvä voi olla hyvinkin symbolista.
Kirjoittaja Homeroksenkaan todellisesta olemuksesta ei olla varmoja. Ehkä hän oli nimimerkki, jonka takana oli useampia kirjoittajia. Niin Homeros kuin hänen teoksensa ovat syntyneet joka tapauksessa kauan ennen ajanlaskuin alkua. Troijan sota on ehkä joskus käyty. Kreikan kaupunkivaltiot sotivat usein toisiaan vastaan.
Matkan aikana O. kohtaa erilaisia pelottavia ja outoja ilmiöitä, joissa niissäkin saattaa olla inhimillistä pohjaa, ja niitä käytetään nykyäänkin vertauksina.
Niin tai näin, mutta tarina on hyvä. Se on vaikuttanut merkittävästi kreikkalaiseen ja länsimaiseen kulttuuriin.
——–
Hesarin ulkomaantoimittaja Heikki Aittokoski käsitteli kolumnissaan 9.7.2026 maailmanpolitiikan tilaa ja erityisesti Ukrainan – Venäjän sotaa antiikin kreikkalaisen historioitsijan Thukydiden klassikkoteoksen Peloponnesolaissota 1–2 pohjalta (Wsoy 1964).
Peloponnesolaissotia käytiin Ateenan ja Spartan sekä näiden liittolaisten välillä 400-luvun lopulla ennen ajanlaskun alkua (435–404). T:n alkuteos julkaistiin vuonna 395 eaa., siis noin 10 vuotta sodan päättymisen jälkeen.
Sodassa olivat vastakkain myös demokratia ja oligarkia sekä kaupunkivaltioiden taloudelliset edut. Aittokoski lainaa teoksesta muutamia kohtia, jotka voisivat olla myös tänä päivänä kirjoitettu:
Ateenan edustaja toteaa eräässä neuvottelussa Meloksen pikkuvaltion kanssa, kun heikompi valtio Melos vetosi oikeusperusteisiin, että ”ihmisten välisissä suhteissa pätee oikeus silloin kun voimat ovat tasavertaiset. Muutoin väkevämpi toteuttaa, mitä voi, ja heikompi siihen myöntyy”.
– Meloksen edustaja vastasi: ”Jos vahvemman perusteita ei hyväksytä, tuloksena on sota. Jos taas heikompi tottelee vahvempaa, on seurauksena orjuus.”
Sehän on kuin suoraan Donald Trumpin pelikirjasta, jonka mukaan hän voi tehdä niin, koska voi. Siis Venezuela, Iran, Grönlanti, Kuuba… ” Teen sen, koska voin.”
Ja sama pätee Putiniin, jonka perusteet hyökkäykselle on samat. Sama periaate lienee Kiinankin presidentin mielessä. Näiden valloituspyrkimysten kohteiden on valittava sodan ja orjuuden välillä.
Ehkä siinä on myös jotain Suomen ulkopolitiikan arvopohjaisen realismin doktriinista.
Thukydides oli objektiivisen historiankirjoituksen edelläkävijöitä, joka harjoitti lähdekritiikkiä ja pohjasi kirjansa lähteisiin, ei huhuihin.
Hankin ja luin teoksen 1970-luvulla historiaa opiskellessani. Teos on yllättävän ajankohtainen edelleen. Ei taida paljon olla uutta auringon alla.
Markku,
”Ei taida paljon olla uutta auringon alla.”
Ei ole MITÄÄN UUTTA auringon alla. Ihminen on sama, jossa hallitsee yleensä langennut liha, minkä luovuus on Saatanasta.
Markku
Kiitos mietteistäsi vanhan kreikkalaisen kirjallisuuden parissa.
Aikoinaan yliopistolla käydessäni junalla Rekolasta Helsinkiin mennessäni minulla oli toisinaan tapana lukea yksi klassisen kreikan teos matkalla noin 20 minuutissa. Noistahan monet olivat sen verran lyhyitä, että se onnistui. Muistan kuitenkin, että Aristoteleen teokset olivat sen verran vaativia, että ne jäivät matkan päätyttyä kesken.
Minulle Nolanin Odyssey oli pettymys. Tosin antiikin eeposten, historiallisten kertomusten ja näytelmienkin ”kääntäminen” ja tulkitseminen nykymaailmalle on aina haasteellista.
Suosittelen luettavaksi Otto Mannisen jykevää suomennosta sekä Iliaasta että Odysseiasta. ”Retkiä miehen kekseliään runoneito sa kerro, kauan harhailleen pyhän Troian kaatamatiellä…”
Hyvä esimerkki modernisoinnin ongelmasta Nolanilla on, että Odysseus ja knit käyttävät arkaaisen/klassisen kauden asevarustuksia pronssikauden vastaavien asemesta (tosin näin jo antiikin keramiikassa). Mutta aikalaistyyppiset varustukset eivät tietenkään olisi lainkaan yhtä vaikuttavia meidän silmissämme.Kuitenkin Nolan viittaa ”merikansoihin” joiden hyökkäyksiin pronssikauden kulttuurit Kreikassa nykykäsityksen mukaan sortuivat. Ajallisesti Troian sota ajoitettiin juuri noihin aikoihin jo antiikin kronologioissa.
Toinen iso ongelma on kuvaus Troian valtauksesta. Se muistuttaa enemmän toisen maailmansodan pommituksia ja katutaisteluja kuin pronssikauden todellisuutta. Tosielämässä sen enempää Odysseus kuin kukaan muukaan soturi tuskin olisi voinut taistella ahtailla pronssikautisilla kujilla samaan aikaan kun ympärillä paloi. Liian aikainen polttaminen olisi myös tuhonnut kaikki mahdollisuudet saaliin ryöstämiseen.
Mitä Raamattuun tulee, olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin, mikä suhde filistealaisilla oli Kreetan saareen: heidänhän kerrotaan olleen Kreetalta lähtöisin.