Kotimaan päätoimittaja Freija Özcan kirjoitti Kotimaa-lehden 11/26 pääkirjoituksessa ns, vanhauskoisten eli tiettyjen herätysliikeryhmien ja kirkon jännitteistä. Erityisesti asia liittyi virkakysymykseen ja kysymykseen messujen järjestämisestä. Kirjoitus nosti esille joitakin asiassa tehtyjä ehdotuksia.
Päätoimittaja päätyi ehdottomaan, että kirkkomme antaisi vanhauskoisille luvan järjestää omia messujaan ja vanhauskoiset puolestaan lopettaisivat kirkon ja piispojen arvostelun sekä ohjaisivat niiden piiristä maistereita hiippakuntien yhteisiin pappisvihkimyksiin. Kyse olisi siis jonkinlaisesti vaihtokaupasta: Antakaa te tämä meille ja me puolestamme annamme tätä teille.
Ehdotus koettiin melko yllättävänä ja herätysliikeväki puolestaan suhtautunee siihen jossakin määrin myönteisesti. Ehdotus on hyvässä mielessä hurskas ja hyvää tarkoittava. Itsekin ajattelen, että jonkinlainen ratkaisu pitäisi saada hankalan, jopa jonkinlaisen pattitilanteen ratkaisemiseksi. Voisiko se olla jotakin tällaista?
Moni voi ajatella, että voisi – ja sitten tulee se mutta! Seuraavaksi siis muutamia mutta-tekijöitä, jotka tekevät sinällään hyvän ja hurskaan ehdotuksen hankalaksi. Yksi on kirkkomme linjaus siitä, että meillä on vain yksi ja yhteinen pappisvirka. Toinen on se, että kirkon tulee julkisyhteisönä ja myös uskon yhteisönä vaalia tasavertaisuutta. Joku voi tietysti kysellä, onko tasavertaisuuden rikkomista, jos papit jossakin määrit pitävät messuja, joissa on vain pappismiehiä. Se on ainakin yhteisen viran teologian rikkomista ja isommissa seurakunnissa tuo hankaluuksia työvuorojärjestelyihin. Lisäksi ideaalitilanne on, että kirkon messut ovat sen yhteisiä ja kaikille avoimia messuja. Jo syntyneet messuyhteisöt nähdään kristinuskon yleisen mission ”välineinä”, mutta kirkkoa ajatellen ne voivat samalla edistää ja edustaa jakautumista.
Vanhauskoisten puolelta on myös mutta-tekijöitä. Perustavin niistä on se, että vanhauskoisten piiristä on ilmaistu kirkkomme luopuneen luterilaisesta opista ja olevan siis jossakin määrin harhaoppinen. Tämä koskee erityisesti virkaratkaisua ja toisaalta myös kirkon ratkaisuja samaa sukupuolta olevien parin kohtelusta. Tästä mutta-tekijästä nousee se, että vanhauskoiset eivät ole halunneet olla yhteisissä pappisvihkimyksissä, koska piispa voi olla nainen ja koska vihkimyksissä voi olla vihittävinä naisia. Väistämisessä on pohjimmiltaan kyse siitä, että em. tilanteita väistävät eivät halua osallistua kirkon syntiin tai luopumukseen eivätkä siten halua olla edistämässä niitä eikä ottamassa syntiä itselleen.
Olen itse toiminut pappina lähes 40 vuotta eri viroissa, siitä noin 20 vuotta kirkkoherrana. Näen hyvin selkeästi, että herätysliikkeet ovat olleet ja ovat osa kirkkoamme. Samalla näen kirkkososiologina myös sen, miten viimeisen 10-20 vuoden aikana on tapahtunut toimintaa ja organisoitumista kirkkomme yhteisten rakenteiden rinnalla ja siten osin niiden ulkopuolella. Tietyt herätysliikeryhmät ovat koko ajan tiivistäneet rivejään sisäänpäin ja toisaalta yhteistyöhön samanhenkisten ryhmien kanssa. Lähetyshiippakunta järjestäytyi Luther-säätiön pohjalta jo tavallaan omaksi kirkokseen.
Mikä siis on herätysliikeryhmien paikka ja tulevaisuus? Mielestäni ne voivat edelleen pysyä kirkossamme. Niiden tulisi kuitenkin nähdä, että kirkossa toimitaan sen tekemien päätösten pohjalta. Muistan ajan virkakysymyksen päätöksen jälkeen, jolloin ns. vanhalla virkakannalla olevat toimivat yhteistyössä seurakuntien kanssa kirkon pelisäännöillä. Vasta myöhemmin tuli väistäminen ja linjausten tiukentuminen. Toki matkan varrella myös kirkko teki omia ratkaisujaan, jotka on nähty linjan tiukennuksena vanhauskoisiin päin. Sitä ne kaiketi ovat olleetkin.
Jos jokin ryhmä katsoo, että kirkkomme on tekemiensä ratkaisujen vuoksi selvästi erkaantunut oikeasta opista (jota ryhmä tai liike katsoo edustavansa), silloin jää kysymys, mihin johtopäätöksiin tällaisen ryhmän tulisi päätyä. Voiko sellainen ryhmä itse katsoa voivansa jatkaa kirkon yhteydessä?
Oma ratkaisuehdotukseni tilanteeseen ei ehkä ole niin ”hurskas ja kaunis” kuin Kotimaan päätoimittajan. Ehdotan sitä, että kirkossa on tilaa herätysliikkeille toimia ja että ne voivat antaa hyvää panostaan yhteisen mission toteuttamiseen. Ehdotukseen sisältyy se, että liikkeet voivat järjestää omia piirejään seurakunnissa ja että messujen ja viran osalta toimitaan kirkon yhteisillä pelisäännöillä.
Toivo Loikkanen


Voimme ja saamme pitää itseämme pelastettuina Jeesuksen sovitustyön perusteella.
Markuksen evankeliumi:
11:22 Jeesus vastasi ja sanoi heille: ”Pitäkää usko Jumalaan.”
Ilmestyskirja:
3:11 Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
Jeesus on jo tehnyt kaiken valmiiksi. ”Se on täytetty.” (Joh. 19:30). Siihen saa jokainen turvata ja luottaa!
Ken uskoo Kristukseen ja on kastettu, hän korottakoon ylös kätensä ja uskokoon lujasti, että hän jo on vapahdettu kaikista synneistään, sekä suurista että pienistä, olkootpa ne minkä nimellisiä tahansa, ja ettei Jumala enää lue hänelle ainoatakaan syntiä, vaan että hän on Jumalan edessä aivan puhdas, ja olkoon hän omassatunnossaan yhtä iloinen kuin Aadam ennen lankeemustaan tahi enkeli, jopa kuin itse Kristus. Sillä Jumala tahtoo, että me suuresti kunnioitamme Hänen hyviä töitänsä.
Stefan Prätorius, Uskovaisten Hengellinen Aarre-aitta, s. 198-199, SLEY, 1925.
Katso, rakas kristitty, Jumala ei ole autuuteen määrännyt mitään vaivalloista, vaan aivan helpon tien; se on niin suora, etteivät hullutkaan voisi siitä eksyä. Se on nimittäin ainoastaan usko ja kaste. Tämä on uusi, ihana ja otollinen armoliitto, joka kuuluu Jumalan suurimpiin hyviin töihin, että Hän näet on meille kurjille madoille määrännyt niin helpon tien iankaikkiseen autuuteen. Mutta koska tämä, nimittäin tuntea olevamme Kristuksessa autuaita ja tietää, mitä autuus on, ja kuinka rikkaita me olemme Jeesuksessa Kristuksessa, on kaikkein korkein taito ja viisaus, joka on kaikilta maailman viisailta syvään salattu, niin neuvon minä teitä totisesti ja ahkerasti sitä oppimaan ja mieleenne painamaan.
Stefan Prätorius, Uskovaisten Hengellinen Aarre-aitta, s. 96, SLEY, 1925.
Mika, hienoja lainauksia ja tekstejä. Ymmärtämätön kuitenkin olen. Miten nämä hienot uskomme elämää tukevat kommenttisi liittyvät blogin aiheeseen?
Kari, Kyselen samaa.
Eivät liity suoraan. Mutta ehkä voisi sanoa, että ne ovat vanhauskoisen tänne laittamia.
Piispa Olavi Rimpiläinen (1937-2019) joskus 1980-luvun lopulla puhui Teologisella opintopäivillä Raamattuopistolla Kauniaisissa. Hän muistaakseni puhui silloin ainakin siitä, että ainakin jossakin päin maailmaa on elävä seurakunta, joka loppuun saakka odottaa Herransa Jeesuksen takaisintuloa. Hän myös taisi puhua ”vanhauskoisuuden” (jota hän itse edusti) vastakohtana ”väljäuskoisuutta” (tarkoittaen liberaalia maailmaan mukautumista ja luopumusta). Muistaako joku paremmin?
Mika, Joskus erilaisen muun sisällön laittaminen ainakin runsaammin blogin keskusteluun voidaaan kokea trollaamisena, jolla häiritään blogista käytävää keskustelua. Tällainen ei varmaan tässä ollut tarkoitus ja kommenttisi jäivät hieman kuin omaksi osiokseen.