Kolmannen polven syndrooma

Aloitamme Aabrahamista, hänellä oli yksi virallinen vaimo ja he saivat yhden lapsen, tosin sivusuhde tuotti myös hedelmänsä. Iisak jälleen yksi vaimo ja yksi poika, mutta sitten tapahtuu jotain outoa. Jaakob monta vaimoa ja monta poikaa! Mitä voisimme oppia tästä, jos haluaisimme?

Kun Jumala jostain syystä antaa uskovien keskuuteen herätyksen ja alkaa etsimään kadonneita lampaita, ensimmäinen eli kääntymys-sukupolvi kokee asiat voimakkaasti ja tapahtuu radikaaleja uskoontulemisia. Silloin näkyy selvästi ero elämässä. Toinen sukupolvi eli perheen lapset saavat runsaan annoksen ja näkevät miten vanhemmat saivat suuren siunauksen. Kolmas polvi on jo elänytsellisen ilmapiirin kynnyksellä, ettei kaikki tarvitse olla ihan niin ehdotonta ja jyrkkäreunaista ja alkaa maailman meno miellyttää. Enää ei valvota rajaa uskon ja epäuskon rajalla. Enempi seurataan toisella silmällä maailman menoa ja toisella silmällä katselleen, ettei ihan unohdeta herätyksen juuria.

Lähes kaikissa herätyksissä on ollut hurmoksellisia aineksia, mutta ajan kanssa ne ovat joko ihan vain mukautumisen kautta hiipuneet tai niitä on alettu suorastaan hävetä. Mieleeni tulee Lestadiolaisesta herätyksestä episodi, kun pihtiliikkeen seurauksena pitkin Suomea levinnyt haara ja Venäjän puolella edennyt haara kohtasi uudelleen Helsingissä, niin Narvan hurmoksen säilyttänyt haara tuomittiin Suomen jo seestyneen herätyksen piirissä mitä suurimmaksi harhaopiksi. Onko niin, että syntien anteeksiantamus ei enää anna ihmiselle iloa?

Tilanteet johtivat lopulta Helluntaiherätyksen syntymiseen eli rantautumiseen Suomessa. Siinä otettiin käyttöön uskovien kaste ja uskoontulemiset ovat olleet radikaaleja armolahjailmiöineen. Miten on nyt sitten onko Helluntaiherätys säilyttänyt alkuperäisen tuoreutensa, vai onko uusien sukupolvien rispaantuminen alkanut. Nyt ollaan siinä tilanteessa, että seurakunnista irtautuneet uskonnon uhrit ovat taivaallisia sanansaattajia, kun tietävät kertoa kovia juttuja entisestä kasvattajaseurastaan. Olemmeko siis sivistyneet ja kehittyneet ”Ei nyt enää” jumalan johdolla niin, että voimme hylätä Raamatun? Eikö ainakin yksi kohta olisi ajankohtainen: Älä tapa. Äläkä himoitse mitään toisen omaa! Työmies on palkkansa ansainnut?

Kirjoittaja

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.