Maanviljelijän näkökulmaa poistettuun KK:n kolumniin

 

Päivitys: 25.1.2021

Koska Kirkko&Kaupunki lehti on poistanut Kari Kuulan kolumnin sivuiltaan ja hän pyytänyt sitä anteeksi. Niin tuo tähän vielä Maaseudun tulevaisuuden näkökulman ennen kuin tämä blogi poistuu.  Koin asiakseni poistaa itsekin lainauksen Kuulan kolumniin, vaikka olen tässä viestimiehenä ja blogin kirjoittajana eikä minua ole pyydetty tätä poistamaan. Niin koin silti parhaaksi tehdä näin.

 

”Kristillinen, Raamattuun perustuva tehtävä viljellä ja varjella on yksiselitteinen. Ihminen on saanut luomakunnan käyttöönsä mutta on velvollinen huolehtimaan siitä. Sananlaskujen kirjassa sanotaan: ”Vanhurskas tuntee, mitä hänen karjansa kaipaa, mutta jumalattomain sydän on armoton.”

Kristillisestä opetuksesta ja perinteestä luopuminen näkyy ajassamme siinä, että ero ihmisen ja eläimen välillä on hämärtynyt. Ihmisellä on kuolematon sielu, eläimellä ei. Eutanasialakia kiirehditään ja toisaalta vanhoja ja sairaita lemmikkieläimiä pidetään väkisin hengissä.

Miten asiat ovat kääntyneet päälaelleen? Kristillisen kirkon tehtävänä on ollut kaksi vuosituhatta julistaa evankeliumia, jotta nuo kuolemattomat sielut pääsisivät taivaaseen, eivätkä joutuisi kadotukseen.

Tohtori Kuula toteaa kirjoituksessaan edelleen tämän kristinuskon keskeisimmän sisällön: ”Jos Jeesus syntyisi nykyajan eläinten hehtaaritalliin, hän muuttaisi suunnitelmiaan saman tien. Eivät ihmiset tarvitse pelastajaa, vaan heidän keskitysleireissään kärsivät eläinparat.”

Eläinaktivistien myötäily on irtautumista kirkon opetuksesta.

Tuomas Lankinen (Mellilä) https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/mielipide/artikkeli-1.1296788

 

 

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. ”Hän ei kommentoi sisältöjä, koska oli tapaamisessa puheenjohtajan roolissa.”

    Paimensauva ei siis heilahtanut kumpaankaan suuntaan. Sitä kuitenkin on asiassa odotettu.

    Piispa Askolan asema on asiassa toki hankala. Piispainkokouksen jäsenenä hän on sidottu kaikkien piispojen yhteisiin linjauksiin ja toisaalta kyseessä olevan näkemyseron toinen osapuoli Johanna Korhonen istuu hiippakuntavaltuuston puheenjohtajana puheoikeudella hänen omassa tuomiokapitulissaan.

    Kirkkohallitus nojaa kirkolliskokouksen päätöksiin yhtäpitävästi piispainkokouksen kanssa. Tulkinta poikkeaa siitä, miten kyseiset vantaalaiset luottamushenkilöt niitä tulkitsevat.
    Yksimielisyys valitsee siitä ettei kirkollisissa järjestöissä sallita työsyrjintää. Erimielisyys on siitä, mikä on tulkittavissa työsyrjinnäksi. Kirkko ja kirkolliset järjestöt eivät ole sekulaareja työnantajia.

    Katekorinen rekrytointisulku olisi myös kirkollisten järjestöjen tasolla työsyrjintää. Toisin kuin sekulaareilla työnantajilla, henkilön yksityiselämän ristiriidalla suhteessa kirkon oppiin saattaa olla vaikutusta hänen mahdollisuuksiinsa selviytyä kaavallista työtehtävistään. Kyse on kuitenkin tapauskohtaisesta arvioinnista, ei kategorisesta.

    • Sekulaarinen työnantaja tai ei, mutta Suomessa toimivana on noudatettava Suomen lakia, se lienee selvää. Syrjinta on kaikissa muodoissaan lain vastaista, siitähän tässä on kysymys. Itsestään selvässä asiassa on myös turhaa puhua lain ”tulkinnasta”.

      Noihin uskonnollisiin sananselityksiin en tunne mielenkiintoa, väitekööt asianharrastajat keskenään.

    • Pentti, onko sinun etunimesi Pentti, vai onko se sukunimi?
      Täällä täytyy kommunikoida koko nimellä, siis sekä etu- että sukunimi esillä.

    • Suomen lakia on noudatettava riippumatta siitä onko työnantaja sekulaari tai ei., mutta lainsäädäntö nimenomaan tunnistaa ja tunnusta hengellisen työn erityispiirteet.Niinpä esimerkiksi lähetysjärjestö noudattaessaan Suomen lakia voi päätyä jossain tilanteissa erilaiseen johtopäätökseen, kuin ei hengellinen yhteisö.

      On muistettava, että työsopimuslain mukaan työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden mukaan vaadittavan menettelyn kanssa. Työnatajan arvojen vastainen toiminta vapaa-ajalla voi jossain tapauksessa johtaa lain tarkoittamaan ristiriitaan, eikä johtopäätösten teko silloin täytä työsyrjinnän tunnusmerkkejä.

    • Jos voitaisiin ajatella, kuten Jukka Kivimäki tässä keskustelussa, niin valtaosa vastakkainajattelusta jäisi vähemmälle. Järjenkäytöllä olisi taas tilaa ja tunnepitoiselle dogmatismille voitaisiin sanoa hyvästit.

  2. Ihmettelin itsekin, kun rekisteröitymisvaiheessa kysyttiin vain etunimeä. Anteeksi maalaisuuteni, olen silloin tällöin kirjoitellut lehtiin, ja aina omalla nimelläni. Olen sitä mieltä, että jos kirjoittaja on mielestään oikealla asialla ja mielipide on julkaisemisen arvoinen, se on myös oikean allekirjoituksen arvoinen, ei pelkällä nimimerkillä. Koska rekisteröintikömmähdyksen takia koko nimeni ei tule esille, pistän sen nyt tähän viestin alle.

    Hyvää joulua kaikille, ollaan ohmisiä toisillemme!
    Pentti Korhonen

    • Minulla lienee keskustelijana jo jonkinlainen leima. Muut määritelkööt, millainen se on. Nähtävästi joillekin muodostui ongelma, suhtautuako ’Pentin’ kommentteihin samalla tavalla kuin minun omiini. Toivottavasti meidän ajattelumme erotetaan pian asianmukaisesti toisistaan!

  3. Työsyrjinnän kieltävä lainsäädäntö on suunniteltu kaikkia työmarkkinoita varten. Valtaosa työpaikoista onkin sellaisia, joissa lain soveltaminen ei aiheuta suuria ongelmia. Mutta uskonnolliset yhteisöt, poliittiset puolueet, monet aatteelliset järjestöt ja jopa ideologisesti sitoutuneet tiedotusvälineetkin ovat sellaisia työnantajia, jotka joutuvat rekrytoinnissaan arvioimaan myös työnhakijan lojaalisuutta työnantajayhteisön aatteellisille päämäärille. Tällöin voi syntyä ongelmatilanteita, jos pätevin hakija suhtautuukin torjuvasti työnantajayhteisön ideologisiin tavoitteisiin. Yksityisoikeudellisissa työsuhteissa tilanteesta toki selvitään rahalla: työnataja maksaa sakot ja sopimattomaksi katsomalleen hakijalle korvaukset, jos tuomioistuin toteaa syrjinnän toteennäytetyksi. Julkisoikeudellisissa yhteisöissä tilanne on vielä astetta hankalampi, koska on käytettävissä myös kantelumahdollisuus laillisuutta valvoviin viranomaisiin.

    • Jukka Kivimäelle: jos työnantajalla on tällaisia ”parisuhdelinjauksia” joista mainitsit, hän toimii rikollisella tavalla. Näin yksinkertaista se on, työntekijää tai -hakijaa ei lain mukaan saa syrjiä näillä perusteilla, joista nyt keskustellaan.

      Edelleen olen sitä mieltä, että maksamiani kirkollisveroja ei saa jakaa järjestöille, jotka syrjivät ja syyllistyvät siten lain rikkomuksiin.

      Minun vakaukseni omaavilla on tietenkin mahdollisuus estää omalta kohdalta kirkollisverojen valuminen vääriin tarkoituksiin, yksinkertaisesti eroamalla kirkosta. Monet näin tekevätkin, mutta mielestäni se ei ole paras ratkaisu. Kirkko tekee myös paljon hyvää, lasta ei saa heittää pois likaisen pesuveden mukana.

      Pentti Korhonen

    • Arvoisa Pentti Korhonen
      Myös kunnian loukkaus on Suomessa rikos. Väittämällä Suomen ev.lut. kirkon ja sen lähetysjärjestöjen taikka herätysliikkeiden parisuhdelinjausta rikolliseksi syyllistyt itse rikokseen.

      Kirkkomme virallinen opetus parisuhteista:
      ”Jumala on luonut ihmiset miehiksi ja naisiksi. Seksuaalisuus on osa Jumalan luomistyötä. Sen tarkoitus on palvella miehen ja naisen välisen suhteen syntymistä ja säilymistä. Aviosuhteessa voimme tuottaa toiselle iloa, oppia palvelevaa rakkautta ja kasvattaa uutta sukupolvea.

      Avioliitto on perheen perusta. Julkinen sitoutuminen ja yhteiskunnan vahvistus antavat sille turvan. Elinikäisessä avioliitossa miehen ja naisen suhde voi parhaiten toteutua Jumalan tarkoittamalla tavalla.”

      http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/6.html

      Asiasta toisin opettavalle voi kirkollinen työnataja antaa varoituksen ja toiminnan jatkuessa myös purkaa työsuhteen.

      Samaa sukupuolta olevien välinen parisuhde ei ole miehen ja naisen välinen avioliitto. Kirkkojärjestyjsen 1 luvun 5 § ; 4 luvun 2 § ja 5 luvun 2 § kohdan 1 estämättä se ei kuitenkaan ole este tulla vihityksi kirkon virkaan. Kokonaisharkinnan asiassa tekee piispa ja tuomiokapituli.

  4. Sorry vielä toisenkin kerran: katsoin uudestaan rekisteröitymisproseduurin ja kyllä siellä sukunimikin kysytään. Taisin lukea liian hätäisesti sen kohdan… Tästä lähtien, mikäli osallistun keskusteluihin, pistän erikseen loppuun koko nimeni allekirjoitukseksi. En ole koskaan ujostellut mielipiteitäni, jo vuosikymmeniä sitten, kun lehdissä kirjoitettiin enimmäkseen nimimerkin suojasta, esiinnyin aina omalla nimelläni.

    Todella, minulla ei näihin keskusteluihin ole muuta sanomista, kuin että lakia on noudatettava, myös kirkkohallintoa se koskee samoin kuin meitä jokaista yksilönä. Lain rikkomista ei tule suvaita, niin kuin rikollisuutta ylimalkaan ei tule suvaita.

    Pentti Korhonen

    • Todellakin näin. Lakia on noudatettava ja laki tunnistaa työnantajien erilaisuuden.
      Esimerkiksi jos laihdutusklinikka irtisanoo ylipainoisen työntekijänsä kyseisellä perusteella on kyse työsyrjinnästä. Sitä vastoin jos henkilö julkisesti ja jatkuvasti opettaa vapaa-aikanaan vastoin firman ravitsemussuosituksia, on asia vähintään varoituksen paikka.

      Samalla tavoin rekisteröity parisuhde ei voi olla irtisanomisen peruste tai syrjäyttämisen työnhaussa peruste, mutta sitä vastoin henkilön julkinen toiminta työnantajan parisuhde linjauksia vastaan voi sitä olla.

      Lähetysjärjestön ei esimerkiksi tarvitse palkata palvelukseensa pappia, jonka tiedetään ”siunanneen” rekisteröidyn parisuhteen, eikä myöskään sellaista parisuhteen osapuolta joka on julkisesti vaatinut kirkkoa tai järjestöä muuttamaan avioliittokäsitystään.

    • Pentti, huomautin asiasta vain siksi, että täällä on eräs kommentoija, jonka sukunimi on Pentti. Kun esillä on molemmat nimet, niin ei tule sekaannuksia.
      Rauhallista Joulua sinulle!

  5. Jukka Kivimäelle: kun lakia rikotaan, kysymyksessä on rikos. Ei ole kysymys kunnianloukkauksesta, jos rikoksesta puhutaan sen oikealla nimellä. Ruma sana se kieltämättä on, lain rikkominen on ruma asia. Syrjintä on rikos, jota käsitellään rikosoikeudellisessa käsittelyssä. On muunkinlaisia oikusjuttuja, joissa ei ole kysymys rikoksesta, näitä ovat esimerkiksi riitajutut.

    Terveisin, Pentti Korhonen

    • Totta. Jos löytyy näyttöä syrjinnästä esimerkiksi sukupuolen perusteella,on kysymyksessä rikos. Ei siinä auta se, että kuuluu esimerkiksi naispappeutta syrjivään suuntaukseen. Oikeudesta on asiasta saatu jo näyttöjä. Sakkoihin on tuomittu naispappia syrjivä miespappi.

    • Osmo Kauppinen
      Mainitussa sakkotapauksessa syrjinnän tunnusmerkistöt täyttyivät. Kyse on siis kokonaan eriasiasta, kuin niissä Johanna Korhosen ja Sari Roman-Lagerspetzin kirkonkellarissa julkaiseimissa esimerkeissä, jotka eivät täytä syrjinnän tunnusmerkkejä.

    • En nyt täysin ymmärrä (vanhuudenhöperyyskö?) Kivimäen mielipiudettä. Siis onko niin, että jos on esimerkiksi SLEY:n palveluksessa, saa syrjiä, mutta seurakunnan palveluksessa, ei saa syrjiä. Miten laki voi tällaisen hyväksyä?

  6. Kivimäki, riippumatta siitä, kuinka tosi tai epätosi, viisas tai tyhmä, loukkaava tai ei jonkun ihmisen lausuma järjestöstä tai yhteisöstä on, häne ei Suomen lain mukaan voi syyllistyä kunnianloukkaus -nimiseen rikokseen, koska tämä laki koskee vain luonnollisia henkilöitä. Toisin sanoen lain tarkoittama kunnia, jota on mahdollista loukata, voi olla vain ihmisellm, ei esim. kirkolla, puolueella tai ompeluseuralla.

    • Järjestöjen johtohenkilöt ja työntekijät ovat luonnollisia henkilöit. Aivan samoin kuin heitä voidaan syyttää rikoksista, myös heidän kunniaansa voidaan loukata. Perusteeton väite rikoksesta on kunnianloukkaus.

  7. Jukka Kivimäki kirjoitti ja perusteli lähetysjärjestöjen arvomaailmalla työsyrjintäpykälien vapaampaa tulkintaa:

    ”Todellakin näin. Lakia on noudatettava ja laki tunnistaa työnantajien erilaisuuden. Esimerkiksi jos laihdutusklinikka irtisanoo ylipainoisen työntekijänsä kyseisellä perusteella on kyse työsyrjinnästä. Sitä vastoin jos henkilö julkisesti ja jatkuvasti opettaa vapaa-aikanaan vastoin firman ravitsemussuosituksia, on asia vähintään varoituksen paikka.”

    Tämä on kyllä Jukalta nyt heppoinen argumentaatio. Riippuu nimittäin tehtävästä. Vain rajallisessa määrässä tehtäviä on perusteltua vaatia arvojen yhtäläisyyttä. Mielipiteenvapaus on perustuslaillinen oikeus, eikä rekryssä edes saa kysyä asioita, joilla ei ole relevanssia otse tehtävän suorittamisen kannalta. Sen vuoksi juuri yleisluontoinen ilmoitus ”emme missään olosuhteissa palkkaa julkihomoa” on lain vastainen. IT-henkilön palkkaamisessa eivät paina hänen mielipiteensä työnantajan arvoista, jollei hän nyt ihan aktiivisesti toimi työnantajan etua vastaan.

    Syrjintäpykälää ei voi myöskään kiertää niin, että luo itselleen sopivat arvot, lähetysjärjestöt identifioituvat opillisesti evlutiin, joten perusteltujen poikkeustenkin on noudatettava samoja linjoja, joilla on oltava yksiselitteinen opillinen ja traditioob liittyvä selkeä perusta. Ei se niin mene, että voisin perustaa järjestön, jonka arvoihin esim. kuuluisi maahanmuuttajavastaisuus, ja sillä perusteella voisin ”arvoristiriitaan” vedoten olla palkkaamatta lähtömaan kulttuuritapoja noudattavaa työnhakijaa. Uskonnollisten arvojen kohdalla sama juttu, pitää osoittaa vankka ja katkeamaton ja selkeä, riittävän yksimielinen ja dokumentoitu oppi.

    • Tarja Koivumäki
      Juuri mainitsemasi kategorien kielto täyttää työsyrjinnän tunnusmerkinnän.
      Samoin on syytä muistaa ettei uskonnollinen tai poliittinen vakaumus saa vaikuttaa rekrytointiin sekulaarissa, ei aatteellisessa työpaikassa. Niinpä rekrytoitavan tai rekrytoijan synikäsitys, ihmiskäsitys tai maailmankuva ei niissä saa vaikuttaa rekrytointipäätökseen.

      Kun kyse on uskonnollisesta työnantajasta tilanne on toinen. Jos tehtävässä on tarkoitus julkisesti edustaa työnatajaa, voi työnataja edellytää ettei henkilö julkisesti edistä työnatajan vastaista arvomaailmaa.

      Uskonnolisen yhteisön jonka toimialaan kuuluu uskonnon harjoittaminen on ensinnäkin laillista ilmoittaa ettei rekisteröityparisuhde ole sen arvojen mukaista ja sillä on niin ikään oikeus kunnioittaa jäsentensä ja yhteistyökumppaniensa vakaumusta heidän uskonnonharjoittamiseensa vaikuttavissa asioissa. Avoliitto tai parisuhde samaa sukupuolta olevan kanssa ei kuitenkaan ole laillisesti kategorinen este rekrytointiin kirkossa, eikä se saa olla sitä myöskään kirkollisissa järjestöissä. Joidenkin tehtävien osalta se kuitenkin voi muodostua käytännön esteeksi eikä kyse silloin ole rikoksesta.

      Kirkon katekismus on lain edessä riittävä dokumentti kirkon opista. Kirkko ja sen piirissä toimivat järjestöt ovat sitoutuneet siihen ja voivat myös edellytää sitä hengellisiltä työntekijöiltään. Tämä voi siis jossakin tilanteessa johtaa tilanteeseen että työntekijän on velvollisuus opettaa eri tavalla kuin itse elää.

    • Olisiko sinulla, Kivimäki, jotain kättä pidempää siitä, että katekismus olisi tässä rekisteröityjen parisuhteiden asiassa ollut ratkaisun pohjana? Meinaan kun meillä on jo Suomen evankelis-luterilaisen kirkon osalta selkeä päätös, että rekisteröity parisuhde ei ole este toimia opetusvirassa, ja kirkon lähetysjärjestöjen osaltahan tilanne on, että ne ovat sitoutuneet kirkon oppiin. Maallinen tuomioistuin luo oikeuskäytäntöä, ja tähän mennessä kaikki tapaukset, jotka minä tiedän, pohjaavat tähän piuspainkokouksen muotoilemaan viralliseen kirkon kantaan. Toki sanomasi pätee ehkä sitten muiden uskonnollisten yhteisöjen, esimerkiksi katolisten kohdalla. Evlutti on kantansa itse lyönyt lukkoon.

    • Asiassa tulee huomata, ettei työoikeudellinen päätös rekisteröidyssä parisuhteessa olevan kelpoisuudesta palvella palvella kirkon virassa ottanut lainkaan kantaa siihen mitä rekisteröity parisuhde kirkko-opillisesti on. Päätöksen yhteydesä tutkittiin vain onko nimenomaan lakiin tai kirkkojärjestykseen perustuvaa opillista estettä palvelusuhteeseen. Sellaita ei todettu olevan. Muilta osin kirkon oppiin päätöksessä ei otettu kantaa. Päätöksen kelpoisuudesta jatkotulkittavuus on sen vuoksi suppeneva eikä laajeneva. Se koskee vain kelpoisuutta palvelussuhteeseen. Siitä ei voi tehdä johtopäätöksiä kirkon opilliseksi kannaksi samaa sukupuolta olevien parisuhteeseen.

      Kirkon oma päätös päätös ei puolestaan syntynyt sellaisessa järjestyksessä, että se määrittelisi kirkon oppia. suhteessa aiempiin päätöksiin.

      Tuomioistuimissa ei tiettävästi ole käsitelty yhtään tapausta jossa palvelussuhde kirkolliseen työnantajaan olis purettu sillä perusteella että henkilö olisi varoituksista huolimatta julkisesti opettanut vastoin kirkon oppia. Sikäli jos purkuja on tapahtunut, niitä ei ole viety käräjäoikeuksiin.

      Katekismuksen teksti on aikanaan vahvistettu sellaisessa järjestyksessä että se omalta osaltaan määrittelee kirkon oppia. Parisuhdelain seurauksia kirkossa kasittelevässä asiakirjassa vuodelta 2010 on kutakuinkin suora sitaatti tuohon viittaamaani katekismuksen kohtaan ja se on siis edelleen kirkon virallinen kanta.

    • Jukka Kivimäki kirjoitti>:

      ”Päätöksen yhteydesä tutkittiin vain onko nimenomaan lakiin tai kirkkojärjestykseen perustuvaa opillista estettä palvelusuhteeseen. Sellaita ei todettu olevan. Muilta osin kirkon oppiin päätöksessä ei otettu kantaa.”

      Lainkäytön kannalta nämä ovat yksi ja sama asia. Oikeuslaitos ei tokikaan ryhdy arvioimaan katekismukseen tai muuhunkaan perustuen, mikä kirkon oppi tosiasiassa on, vaan kirkolla on opillinen autonomia, ts. oikeus itse määrittää oppinsa. Ko. oikeustapauksissa kirkon edustajien kantojen perusteella on selvitetty, ettei opillista estettä ole, joten työsyrjintäpykälät koskevat kirkkoa sen oman itseymmärryksenkin mukaan. Kivimäki rakentelee kyllä ihaoltavan sinnikkäästi erilaisia hämäriä himmeleitä asiansa tueksi, vaikka Suomen ev.lutia koskien nämä asiat on puitu jo korkeimpia oikeusasteita myöten.

    • Ongelmasi on että sekä sinä että kyseiset vantaalaiset luottamushenkilöt sovellatte päätöstä asiaan jota päätös ei lainkaan koske.

      Kirkollisessa järjestössä ei ole työsyrkintää vaatia työntekijöitään opettamaan kuten kirkko katekismuksessaan opettaa. Jos olet lain tulkinnasta toista mieltä, todista kantasi viittaamalla oikeustapaukseen tai kirkolliseen päätökseen.

    • Jukka, olet takuulla tietoinen Vaasan Hallinto-oikeuden päätöksestä koskien Äänekosken kappalaisen valintaa? Hallinto-oikeus palautti tuomiokapitulin näkemyksen vastaisesti rekrytapauksen uudelleen käsiteltäväksi, koska kappalaisen rekisteröity parisuhde katsottiin tuomiokapitulissa juri sinun kuvaamaasi tapaan esteeksi työsuhteelle. Tämä tapahtui jo niinkin kauan sitten, kuin vuonna 2004. Tuomiokapitulin päätös kumottiin lainvastaisena ja asia palautettiin kapitulin uudelleen käsiteltäväksi. Oikeuden mukaan ”poikkeaminen … laintasoisista säännöksistä kirkollisen viran täytön yhteydessä ei ole mahdollista ainakaan ilman kirkon tunnustukseen perustuvaa laintasoista säännöstä kirkkolaissa”. (Vaasan hallinto-oikeuden päätös 2004). Tuomiokapituli ei valittanut päätöksestä (Kirkon tiedotuskeskuksen tiedote 2004).

      Sikäli kuin lähetysjärjestöt ovat itse ilmoittaneet noudattavansa kirkon oppia ja järjestystä, niitä koskee täsmälleen sama asia, mitä tuohon arvopohjaan tulee. On sitten eri asia, jos joku (missä tahansa työpaikassa) halutaan lähettää omaa turvallisuuttaan uhmaten esim. Saudi-Arabiaan.

    • Ja edelleen, toki, jos henkilö toimii työsuhteessaanvastoin työnantajan etua, se on mahdiollinen irtisanomisperuste. Mutta asia, joka ei ole sitä rekrytoitaessa, ei ole sitä työn kestäessäkään, joten pelkkä rekisteröidyssä parisuhteessa eläminen ei ole missään olosuhteissa peruste sen paremmin työsuhteen päättämiselle kuin rekrytoinnillekaan kaikkialla Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virallisen opin piirissä toimivissa yhteisöissä.

    • Tarja Koivumäki
      Tunnen tuon Vaasan Hallinto-oikeuden päätöksen ja ole kanssasi samaa mieltä sen tulkinnasta rekrytointi kysymyksessä. Identistä tapausta ei lähetysjärjestöjen osalta ole tullut esiin.

      Kyseinen päätös koskee henkilöiden arviointia nimenomaan rekrytointitilanteessa. Päätös ei kieltänyt kirkollisia järjestöjä olemasta jotain mieltä rekisteröidyistä parisuhteista tai sellaisessa suhteessa elävän soveltuvuudesta hengelliseen työhön. Ei varsinkaan jos mielipide nojaa kirkon tunnustukseen ja aiempiin päätöksiin. Hallinto-oikeuden päätös ei itsesään määrittele kirkon oppia edes siinä asiassa jonka ratkaisusta oli kyse.

      Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz ovat Kirkonkellarissa julkaisemassaan aineistoissa viitanneet sellaisiin seikkoihin jota Vaasan hallinto-oikeuden päätös ei laisinkaan koske, eli lähinnä siihen mitä järjestöissä opetetaan samansukupuolisten välisistä suhteista. Opetus joka on Suomen ev.lut. kirkon opin mukaista ei voi täytää syrjinnän tunnusmerkkejä.

    • Siis esim erkiksi SLEY saa laillisesti syrjiä naispappia, mutta Suomen ev.lut. kirkko ei. Onko näin?

    • Jos näin on, kannattaa siis aina perustaa jokin yhdistys, jos haluaa syrjiä joitakin tahoja ja kirjata sääntöihin, että näitä tahoja yhdistys syrjii. Laki ei siis sellaista estä? Ilmeisesti lähetyshiippakunta on jo kirjannut sääntöihinsä tällaiset syrjintaäykälät, jotka siis ovat ihan laillisia?

    • Kivimäki, se mikä rekrytoitaessa ei ole este, ei ole sitä työn kestäesäkään. Eli sama asia ei tietenkään muutu myöhemmin ei-toivottavaksi, vaan jos on rekrytty jokin asia tietäen, asianomainen voi ko. asiaa pitää vapaasti esillä myöhemminkin.

      Lähetysjärjestöjen kritiikissä on puhuttu eniten rahasta ja yhteistöhön sopivasta arvopohjasta, eikä näiden kahden asian kohdalla minusta syrjintäasia ole oikein esittämässäsi laillisessa mielessä relevantti kysymys. Tässä yhteydessä syrjintäaspekti luo ainoastaan harkinnanvaraisen, ei legaalia perustetta. Ts. toki on ihan mahdollista miettiä yhteistyön ja rahoituksen edellytyksiä tällä perusteella.

    • Tarja Koivumäki
      Ongelman ydin on siinä, että mainitut vantaalaiset luottamushenkilöt ovat arvostelleet kirkkohallituksen lausuntoa lähetysjärjestöistä.
      Jos työsyrjintää on tapahtunut, on se syytä nostaa konreetisesti esiin ilman vihjailuja. Ellei ole niin siltä osin kaikki on kunnossa. Turha siis arvostella kirkkohallitusta. Tällä en tarkoita, etteikö kehittämiseen varaa olisi ainakin joidenkin järjestöjen osalta.

      Lähetysjärjestöjen rekrytointipolitiikkaa tulee katsoa kirkon lähetysstrategian läpi eikä sen ohi. Lähetystrategia on kirkolliskokouksen hyväksymä ja kirkolliskokous on ollut asiassa toimivaltainen tasa-arvo- ja yhdenvertasuuslakien estämättä.

      Mitä puolestaan tulee vantaalaisten omaan harkintaan omassa päätöksenteossaan, niin se on heidän asiansa. Ei kirkkohallituksen tarvitse ohjailla muita päätymään samoihin johtopäätöksiin kuin he ovat itse päätyneet. Eikä kirkkohallituksen tarvitse nostaa arviointikohteeksi niitä samoja tekijöitä mitä vantaalaiset ovat nostaneet.

      Toisin kuin kyseisille vantaalaisille, kirkkohallitukselle riittää että lähetysjärjestöt sitoutuvat kirkon tunnustukseen ja lähetystrategiaan sekä noudattavat lakeja ja kirkon yhteisiä päätöksiä. Kirkkohallitus ei tämän kaltaisessa yhteydessä edes voi ottaa kantaa sellaisiin kirkkopoliitisiin kysymyksiin, joista kirkossa ei ole yhteistä päätöstä tai yhteinen päätös sisältää keskenään vaihtoehtoisia kantoja.

  8. Vertailun vuoksi muutama kuvaus Uuden testamentin aikaisen kristillisen seurakunnan toiminnasta kyseisestä lähteestä:

    Jeesus eräässä opetuksessaan “Tosi palvojat palvovat Isää hengessä ja totuudessa..”

    Paavali Korinttolaiskirjeessä: ”Korinttolaiskirjeessä: ” ..puhukaa kaikki yhtäpitävästi ja ettei keskuudessanne olisi jakaumia, vaan että olisitte sopivasti yhteen liittyneitä saman mielisinä ja samassa ajatussuunnassa.”

    Efesolaiskirjeessä: ”Sen tähden minä, vanki Herrassa, hartaasti pyydän teitä vaeltamaan sen kutsumisen arvon mukaisesti, jolla teidät kutsuttiin, 2 täydessä nöyrämielisyydessä ja lempeydessä, pitkämielisyydessä, kestäen toisianne rakkaudessa, 3 pyrkien hartaasti säilyttämään hengen ykseyden rauhan yhdistävässä siteessä. 4 On yksi ruumis ja yksi henki, samoin kuin teidät kutsuttiin yhdessä toivossakin, johon teidät kutsuttiin; 5 yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; 6 yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.”

    Paavali Roomalaiskirjeessä: “jotta te yksimielisesti kirkastaisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Isää ja Jumalaa.”

    Apostolien teoissa: ”2 Mutta kun oli syntynyt melkoista erimielisyyttä ja kiistelyä, jossa Paavali ja Barnabas olivat heitä vastaan, sovittiin niin, että Paavali ja Barnabas ja muutamat muut heistä menisivät tämän kiistan johdosta apostolien ja vanhinten luo ylös Jerusalemiin…… 4 Heidän saavuttuaan Jerusalemiin seurakunta ja apostolit ja vanhimmat ottivat heidät ystävällisesti vastaan, ja he kertoivat, mitä kaikkea Jumala oli heidän välityksellään tehnyt……..
    6 Ja apostolit ja vanhimmat kokoontuivat tutkimaan tätä asiaa..”

  9. Jukka Kivimäki kommentoi lähetyskeskustelu uutista jossa referoidaan oheisia:

    1.Naispappeuden hyväksyminen ja heidän työsyrjintää koskevat asiat
    2.Homoseksuaalisuuden/ h-parisuhteiden hyväksyminen ja heidän työsyrjintää koskevat asiat

    Jukka mm. kommentoi :

    ”Yksimielisyys valitsee siitä ettei kirkollisissa järjestöissä sallita työsyrjintää. Erimielisyys on siitä, mikä on tulkittavissa työsyrjinnäksi. Kirkko ja kirkolliset järjestöt eivät ole sekulaareja työnantajia” :

    -”Työnantajan arvojen vastainen toiminta vapaa-ajalla voi jossain tapauksessa johtaa lain tarkoittamaan ristiriitaan, eikä johtopäätösten teko silloin täytä työsyrjinnän tunnusmerkkejä”.

    -”Lähetysjärjestön ei esimerkiksi tarvitse palkata palvelukseensa pappia, jonka tiedetään “siunanneen” rekisteröidyn parisuhteen, eikä myöskään sellaista parisuhteen osapuolta joka on julkisesti vaatinut kirkkoa tai järjestöä muuttamaan avioliittokäsitystään”.

    En kyllä ollenkaan usko näin liberaaliin Suomen lain tulkintaan, jossa sitä voisi soveltaa kirkon tai sen kunkin järjestön erilaisten arvojen mukaan, varsinkin kun virallinen kanta näihin eettisiin asioihin on kirkossa sovittu jätettäväksi jokaisen henkilön omaan harkintaan.

    Jos kirkon tai jonkun sen järjestön arvojen mukaisesti ei tarvitsisi palkata sellaista (hetero tai homo) parisuhteen osapuolta tai pappeja jotka ovat julkisesti kannattaneet esim avioliittolain muutosehdotusta tai muuten vaatineet naispappien tai h-parisuhteen hyväksyntää niin en tätä kyllä ollenkaan usko käyväksi perusteeksi työsyrjintään (ainakaan laillisesti).

    • Mikko Niemi
      Huomauttaisin että siviililain muutokseen tähtäävät vaateet ovat poliittisia kannaottoja, eivätkä ne koske kirkon oppia.

      Yritys saman sukupuolisen parisuhteen kirkolliseen siunaamiseen on sitä vastoin kirkon pappisvirassa olevalle virkarike. Suomen ev.lut. kirkon työntekijä ei voi itsenäisesti valita olevansakin esim. Ruotsin tai Tanskan kirkon linjoilla, vaan on opetuksessaan sidottu nimenomaan Suomen ev.lut. kirkon oppiin, joka on päätökseen perustuen erilainen kuin Ruotsissa tai Tanskassa.

      Seikka ettei henkilöä ole asiasta rangaistu ei tarkoita että toiminta olisi hyväksyttävää tai ettei sitä voisi ottaa huomioon arvioitaessa henkilön soveltuvuutta uuteen tehtävään. Pelkkä mielipide ilman siihen liittyvää kirkon opin vastaista opetusta ei toki ole laillinen peruste sivuttaa rekrytoinnissa.

      Kysymys pappisviran soveltuvuudesta molemmille sukupuolelle on toisen tyyppinen. Tästä kirkolla on selkeä myönteinen kanta ja päätös että myös asiasta toisin ajattelevien on tehtävä yhteistyötä kirkon kaikkien työntekijöiden kanssa, mutta yhtäpitävä kanta siitä että vastakkainen kanta ei ole harhaoppia.

      Tasa-arvolakia rikotaan tilanteessa, jossa kohteeseen johon voitaisiin lähettää joko mies- tai naispuolinen pappi, tehdään valinta sukupuolen perusteella.

      Yhteistyöstä virkakysymyksestä toisin ajattelevan kanssa kieltäytyvän sivuuttamien ei ole työsyrkintää, mutta pelkästään asiasta lausutun julkisen mielipiteen perusteella syrjäyttäminen sitä olisi.

      Teoreettisesti voidaan pohtia sitäkin vaihtoehtoa, että kielteisellä kannalla oleva lähetysjärjestö sivuuttaisi myönteisellä kannalla olevan hakijan. Kyse olisi työsyrjinnästä jos sellaista tapahtuisi, mutta ei tapahdu.

      Virka-opin ja aviolitto-opin olennainen ero tässä tapauksessa on siinä, että virka-opissa sallitaan vastakkaiset kannat, kunhan tehdään yhteistyötä. Avioliitto-opetus sitävastoin on yksiseliteinen eikä siitä ole kirkon päätöksien pohjalta lupa poiketa.

    • Kivimäki, lähetystyökiistassa ei toistaiseksi taida olla ollut kyse samansukupuolisten parien siunaamisesta, vaan yksinomaan rekisteröidyssä parisuhteessa elämisestä. Rahakysymyksessä taas on ollut kyse selkeästi tuesta päättävän mukaan liian vanhakantaisesta ja vahingoittavasta opetuksesta, mikä ei ole virkakysymys ensinkään, koska rahan jakamisenen perusteet ovat täysin lahjoittajan oman näkemyksen asia.

    • Hei Jukka,

      Hienoa että tarkensit/ muutit aiempia kommenttejasi, joissa todettiin että kirkon tai sen järjestöjen ei tarvitse palkata palvelukseensa henkilöitä tai pappeja jotka ovat julkisesti tai vapaa-ajalla vaatinut kirkkoa tai sen järjestöjä muuttamaan avioliittokäsitystään tai kirkon suhdetta naispappeuteen:

      -”Pelkkä mielipide ilman siihen liittyvää kirkon opin vastaista opetusta ei toki ole laillinen peruste sivuttaa rekrytoinnissa”.

      Kuten Tarja totesi, nykyisessä lähetystyö keskustelussa on kysymys yksinomaan rekisteröidyssä parisuhteessa elämisesta ja sen hyväksynnästä , sekä ehkä hiukan myös kohta eduskunnan käsittelyyn tulevasta avioliittolain muutosehdotuksesta ?.

      Sitten jos/ kun aviolittolain muutosehdotus hyväksytään lähivuosina, niin silloin kirkko ja sen johtohenkilöt ja seurakuntien jäsenet joutuvat ottamaan kantaa mahdolliseen kirkolliseen siunaukseen.

      Uskon että tämä vaihe on täysin kirkon sisäinen mutta silloinkin on varmasti tilanne että aika suuri osa vastustaa kirkollista siunausta ja aika suuri osa puoltaa sitä. En kuitenkaan usko että silloinkaan eri puolten julkinen kanta olisi peruste työsyrjintään näistä erilaisista julkisista kannanotoista huolimatta.

    • Mutta missä järjestössä se väitetty työsyrjintä on tapahtunut? Enkä nyt tarkoita vanhoja juttuja kuten Norron tapaus.

    • ”Mutta missä järjestössä se väitetty työsyrjintä on tapahtunut?”

      Vastausta tähän kysymykseen olen odottanut koko tämän riitelyn ajan, mutta kukaan ”kivien heittäjistä” ei ole antanut vastausta.

    • Monia kirkollisia rekrytointeja hoitaneena voin tästä keskustelusta todeta, että siinä tuntuu liian usein olevan oletusarvona jonkun ihmisen subjektiivinen oikeus hakemaansa virkaan tai työtehtävään. Sellaista ei julkisissa viroissa ja tehtävissä ole. Ei myöskään lähetystyössä.

      Kukin hakija punnitaan virkaan / työtehtävään laadittujen kriteerien perusteella (jotka itsessään eivät luonnollisesti saa olla syrjiviä; kirkon uskoon ja tunnustukseen sitoutuminen ei kirkon töissä luonnollisesti ole syrjintää muita uskontoja tai uskonnottomia kohtaan).

      Perusteina mainitaan vanhastaan sellaiset tekijät kuin kelpoisuus (sis. myös vaadittavan kielitaidon), kokemus ja ”koeteltu kansalaiskunto”. Viime mainittu tarkoittaa yleensä moitteetonta käyttäytymistä eli hyviä sosiaalisia vuorovaikutustaitoja.

      Kyllä nämä pätevät myös kristillisten (lähetys)järjestöjen rekrytoinneissa. Niissä ei esim. haastattelutilanteessa esitetä kysymyksiä, jotka eivät ole em. kriteerien kannalta perusteltuja.

      Kelpoisuuden, kokemuksen ja koetellun kansalaiskunnon perusteella paras valitaan – siis sillä ymmärryksellä, joka valitsijoilla kulloinkin on. Jos ei muuten, niin enemmistöpäätöksillä.

      Kokemukseni mukaan suurin osa tehtävään valitsematta jääneistä tyytyy osaansa ymmärtäen sen, ettei heillä ole subjektiivista oikeutta hakemaansa tehtävään.

      Valittaa voi siis ainoastaan siitä, että voi perustellusti osoittaa tulleensa syrjityksi tai muuten epäoikeudenmukaisesti kohdelluksi rekrytointitilanteessa – ei siitä, että omasta mielestään väärä henkilö tuli rekrytoiduksi.

      Niinpä esim. homosuhteessa elävän tulisi siis kyetä osoittamaan, että hän jäi valitsematta nimenomaan sen vuoksi, että elää homosuhteessa – siis seikan vuoksi, jota rekrytointitilanteessa työnantaja ei edes voi kysyä.

      Ongelma voi olla siinä, että mahdollisesti muuten tällaisen seikan esiin tuleminen rekrytointitilanteessa (henkilön itsensä kertomana) jättää vaikutelman, että juuri tämä seikka esti hänen rekrytoimisensa, vaikka varsinaiset syyt olisivatkin muualla.

      Näissä valitustilanteissa valittaja on usein vahvoilla jo sen vuoksi, että on herättänyt epäilyn työsyrjinnästä asiassa, joka on yhteiskunnassa ns. kuuma peruna.

      Näytön saaminen työnantajan syrjimättömyydestä (HUOM! juuri näin päin!) voi olla vaikeaa – varsinkin, jos kärkihakijat ovat olleet muuten tasaisia.

      Tulisiko työnantajan silloin harjoittaa ns. positiivista syrjintää varmuuden vuoksi..? Olisiko se oikeudenmukaista muita hakijoita ja työyhteisöä sekä seurakuntaa / lähetyskenttää kohtaan..?

      Vain siinä tapauksessa, että voidaan osoittaa homosuhteessa elävän rekrytoimisen olevan selvästi tehtävän hoitamisen ja työyhteisön sekä seurakunnan / lähetyskentän kannalta suvaitsevaisuutta ja työhyvinvointia sekä evankeliumin uskottavuutta lisäävä toimenpide.

      Tällöin mielestäni kirkko / lähetysjärjestö voi työnantajana harjoittaa ns. positiivista syrjintää rekrytointitilanteessa – evankeliumin tähden. Tämä on vain oma mielipiteeni enkä ole testannut sitä vielä missään – paitsi nyt täällä.

      Tällöinkin kyse on luonnollisesti vain optimistisesta uskomuksesta, että hyvin lopulta käy. Varsinkin, kun perusteluja haetaan historiasta: rotusorron loppumisesta ja naisten oikeuksien toteutumisesta.

      Uskomus perustuu siis käsitykseen, että tässäkin asiassa on kyse lopulta vain tasa-arvosta. Olisihan se joidenkin mielestä epäilemättä hienoa, että tämä maailma muuttuisi täydelliseksi demagogialla ja pakottamisella: ei syrjintää eikä ennakkoluuloja ja kaikkien ihmisten auvoista yhteiseloa, kun tällaisen tasa-arvokäsityksen vastustajat voidaan marginalisoida ja stigmatisoida.

      Mutta voihan siinä käydä juuri päinvastoin: homosuhteessa elävän rekrytointi kirkon / lähetysjärjestön töihin lisää suvaitsemattomuutta, koska se tapahtui ”salakavalasti” ns. positiivisen syrjinnän kautta, se hajottaa työyhteisöä, koska se ei ole valmis katkeraan riitelyyn tämän asian kanssa ja lopuksi se tuhoaa seurakuntayhteyden ja suhteet ulkomaisiin yhteistyökumppaneihin, koska niiden näkemys samaa sukupuolta olevien parisuhteiden sopivuudesta on ristiriidassa ns. positiivista syrjintää harjoittavan rekrytoijan kanssa.

      Näytön saaminen homoparin sopivuudesta tai sopimattomuudesta seurakunnan työhön / lähetystyöhön ei siis ole mielipidekysymys. Se vaatii uskalluksen lisäksi useiden vuosien kokemusta ja useita vastaavanlaisia rekrytointeja.

      Sellainen taas ei onnistu, jos pelkona on vuosia kestävä valituskierre, kiivas riitely ja hämmennys seurakunnassa ja lähetyskentillä, kuten on käynyt.

      Hyvänkään asian (tasa-arvon) puolesta ei kannata pilata mahdollisuuksiaan saada viestinsä perille toimimalla salamyhkäisesti kiihkon, ylimielisyyden, toisinajattelevia halveksivan, demagogisen ja rakkaudettoman asenteen myötä.

      Kristillisen rakkauden perusteena on ns. kultainen sääntö (Mt 7:12). Lähetystyössä sillä on monia ulottuvuuksia, ei vähiten niiden ihmisten suhteen, joita on tarkoitus palvella evankeliumin sanalla ja rakkauden teoilla.

      Siinä ei demagogia eikä ylimielisyys tehoa. Tämä pätee myös niihin, jotka pelkäävät rekrytoida homoseksuaaleja tai muihin vähemmistöihin kuuluvia yhtä lailla kuin niitä, jotka pelkäävät, että uskollisuus Raamatulle ja perinteiselle kristilliselle avioliittokäsitykselle on este toimia oikeudenmukaisesti ja tasa-arvoisesti tässä maailmassa.

      Jukka Kivimäen ja Salme Kaikusalon aiheelliseen kysymykseen yhtyen: missä on näyttö työsyrjinnästä Korhosen ja Roman-Lagerspetzin parjaamissa lähetysjärjestöissä?

      Erityisesti ihmettelen heidän vimmaansa Sanansaattajat ry:tä kohtaan, jossa on rekrytoitu myös naispappeja eikä mihinkään vähemmistöön kuuluvalta ole kielletty pääsyä lähetyskentille..

    • Tämä ylläoleva uutinen perustuu Vantaan kirkkovaltuuston 3.12 päätökseen leikata tuet viideltä lähetysjärjestöltä: ” Kirkkovaltuuston enemmistö katsoi viiden kirkon lähetysjärjestön naispappeus- tai seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoa koskevien linjausten olevan sellaisia, ettei niitä haluttu tukea”.

      Asiasta keskusteltiin piispan luona josta Kotimaa 24 uutisoi referaatin. Itse artikkelissa perusteltiin naispappien ja seksuaalivähemmistöjen syrjintään liittyviä kohtia ja keskusteluketjussa mm Sari kommentoi 21.12.2013 14:47 kirkon linjausta naispappien syrjintää kohtaan:

      ”Se ei myöskään näytä olevan ongelma kirkon johdolle, että kirkkomme omia naispappeja ei palkata lähetystyöhön oman kirkkonsa neljään lähetysjärjestöön”.

      Lue kotimaa 24 uutinen ja koko keskusteluketju:
      https://www.kotimaa.fi/nain-keskusteltiin-piispa-luona/

      ”missä järjestössä se väitetty työsyrjintä on tapahtunut ?” Siihen on kyllä laajasti ja hyvin monipuolisesti otettu kantaa monissa blokeissa ja keskusteluissa, esim. Heikki Lepän blokissa :
      https://www.kotimaa.fi/vaara-maali/

      Esim. tässä blokissa Jani Salminen on hyvin kattavasti perustellut syrjintään liittyviä kohtia koko kirkon ja sen järjestöjen osalta, lukekaa koko bloki ja Janin kommentit !.

      Kun näitä asioita kukin lukee, niin varmaankin käy niin että omalle käsitykselle sopimattomat perustelut ohitetaan (niitä ei edes kunnolla näe), eli ne ohitetaan ilman ajattelua ja sitten vain todetaan että kukaan ei ole esittänyt yhtäkään mitään perustelua koko asialle !.

      Tässähän pohjimmiltaan keskustellaan ihmisoikeuksista olla tasa-arvoisesti kohdeltuna koko yhteiskunnan taholta sekä myös Jeesuksen tärkeimmistä opetuksista kohdella kaikkia ihmisiä oikeudenmukaisesti rakkauden kaksoiskäskyn viitoittamalla viisaudella.

    • ”Se ei myöskään näytä olevan ongelma kirkon johdolle, että kirkkomme omia naispappeja ei palkata lähetystyöhön oman kirkkonsa neljään lähetysjärjestöön”

      Seikka että jokin järjestö toimii vain sellaisilla kentillä, jossa ei toimi naispappeja, ei täytä työsyrjinnän tunnusmerkkejä.

      Sikäli jos ns. vanhalla virkakannalla oleva järjestö työskentelee kentällä jonne vastaanotetaan kumpaakin sukupuolta olevia pappeja, julkisen rekrytoinnin rajaaminen vain miespuolisiin papeihin täyttää syrjinnän tunnusmerkit.

      Vastaavassa tilanteessa syrkinnän tunnusmerkit täyttyy myös silloin jos esim. lehtori sivuuttaa itseään itseään selkeasti ansioituneemman naispuolisen papin. Jos kentälle ei vastaanoteta naispappeja, tilanne on eri.

      Kutsumenetelyssa syrjinnän osoittaminen on hankalampaa. Sehän ei ole laitonta ettei paikka tullut julkiseen hakuun.

    • Mikko Niemi
      Ainoa konkreeti seikka jonka Jani Salminen viitaamassasi Heikki Lepän blogin kommenttiketjussa otti esiin, oli Kansanlähetykseen liittyvä lausunto. Tämän nimenomasen seikan vuoksi työsuojeluviranomaiset tutkivat Kansanlähetyksen toimintaa, eikä tutkinta johtanut syytetoimiin. Mitään työsyrjintää ei siis ole osoitettu.

    • Sari Roman-Lagerspertz : ”Se ei myöskään näytä olevan ongelma kirkon johdolle, että kirkkomme omia naispappeja ei palkata lähetystyöhön oman kirkkonsa neljään lähetysjärjestöön”

      Jukka Kivimäki: ”Seikka että jokin järjestö toimii vain sellaisilla kentillä, jossa ei toimi naispappeja, ei täytä työsyrjinnän tunnusmerkkejä”.’

      Tarkoitatko tällä että kun kyseiset lähetysjärjestöt valitsevat omat lähetysyhteistyö kohteensa vain sillä perusteella että tässä kohteessa he voivat toteuttaa ja soveltaa omaa kantaansa naispappien tai seksuaalivähemmistöjen suhteen niin silloin kaikki on ihan OK syrjinnän suhteen ?.

      Mielestäni jos tämä on totta, niin tämä olisi kyllä olisi entistä raskauttavampaa k.o lähetysjärjestöjen toiminnan moraalisen tai eettisen arvioinnin suhteen.

      Toivottavasti tämä ei ole totta, toisaalta kun kerrot että nämä neljä lähetysjärjestöä toimii VAIN sellaisilla kentillä…. niin uskottavaltahan se kuulostaa !.

      Itse kyllä uskon (ja toivon) että itse lähetystyö kentillä toimii hyväntahtoisia ihmisiä jotka pyrkivät edesauttamaan kohdemaan naisten tai seksuaalivähemmistöjen aseman parannusta, näistä joistain kotimaan lähetys järjestöjen johtoportaan kielteisistä kannanotoista huolimatta !.

    • Ovatko mainitut lähetysjärjestöt syrjineet vai eivätkö (vielä) ole syrjineet, ei minusta ole nyt oleellinen väittelyn aihe. Minulle riittää, että maksamiani kirkollisveroja ei anneta järjestöille, joilla on syrjiviä asenteita naispappeja ja homoseksuaaleja kohtaan. Siis pelkistä asenteista on kysymys, perustuvatpa nämä sitten Raamattuun tai mihin uskomukseen tahansa. Koska rahoitan tiettyjä toimijoita, vaadin että toimijoilla on minun hyväksyntäni. Ohjattakoon verorahani järjestöille, joiden toiminnan hyväksyn yksityiskohtia myöten. ”Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.”

      Pentti Korhonen

    • No pitäisikö mennä siihen, että yhteisistä verovaroista ei kustannettaisi lähetystyötä lainkaan? Kolehtiin osallistumalla ja vapaaehtoisin tilisiirroin jokainen seurakuntalainen saisi itse valita, millaista lähetystyötä tukee.

    • Se olisi aivan hyvä tatkaisu ja edellyttäisi kirkon ja valtion erottamista toisistaan. Osallistuin kerran Massachusettsissa sukulaisten mukana paikalliseen jumalanpalvelukseen, jossa kerättiin kolehti. Ihmiset laittoivat kolehtiin huomattavia summia, koska koko kirkon toiminta rahoitettiin seurakuntalaisten vapaaehtoisella avustuksella. Budjetointi onnistuu siten, että vuosittain etukäteen seurakuntalaiset ilmoittavat, paljonko aikovat tulevana vuonna kolehtiin laittaa. Jokainen sitten huolehtii itse lupauksensa täyttämisestä, ilman mitään kontrollia, ja homma toimii.

      Olisiko mallia meillekin?

    • Niin, kyllähän Kustaa Vaasan ajoista on jo kulunut tovi ja yhteiskunnallinen tilanne on nykyään hieman erilainen. Aika ainutlaatuinenhan tuo meikäläinen valtiokirkkosysteemi on maailmassa ollut.

    • Mikko Niemi
      ”Itse kyllä uskon (ja toivon) että itse lähetystyö kentillä toimii hyväntahtoisia ihmisiä jotka pyrkivät edesauttamaan kohdemaan naisten tai seksuaalivähemmistöjen aseman parannusta,”

      Tämä toteutuu tai siten ei toteudu kohdemaassa täysin riippumattomasti siitä, mitä mieltä kyseiset henkilöt tai heidän isäntäkirkkonsa on naisten soveltuvuudesta pappisvirkaan tai homoseksuaalisuuden toteuttamisen vaikutuksesta vanhurskauteen. Kotimaisella lähetysasenne keskustelulla ei ole tämän seikan kanssa mitään tekemistä.

      Kotimainen lähetyskeskustelu sitävastoin saattaa vaikuttaa siihen, mikä on se lähetyskenttä, jolla toimitaan ja jossa kohdemaan ihmisten elinoloja edistetään.

    • Jukka Kivimäki : ”Seikka että jokin järjestö toimii vain sellaisilla kentillä, jossa ei toimi naispappeja, ei täytä työsyrjinnän tunnusmerkkejä”.

      ”Sikäli jos ns. vanhalla virkakannalla oleva järjestö työskentelee kentällä jonne vastaanotetaan kumpaakin sukupuolta olevia pappeja, julkisen rekrytoinnin rajaaminen vain miespuolisiin papeihin täyttää syrjinnän tunnusmerkit”.

      Kun nyt näin perustelit tätä, niin hain internetistä vain yhden suurimman lähetysjärjestön Sleyn lähetit ja siellä oli lähetystyössä : (27 yhteensä, puolisot mukaanlukien): 10 Keniaan, 6 Venäjälle, 6 Japaniin, 3 Viroon, 2 Sudaniin ja näistä mies pastoreja SLEY on lähettänyt: 4 Venäjälle, 2 Keniaan ja yhden Viroon.

      Ymmärtääkseni esim. Sley ei palkkaa palvelukseensa naispappeja eikä seksuaalivähemmistöjen henkilöitä Sleyn julkisten kannanottojen mukaisesti.

      Kuitenkin Sley tekee lähetystyötä esim Virossa jossa naispappeus on hyväksytty jo vuonna 1967 !.

      Tietenkin tuo rekrytointi on käytännössä sellaista että jos k.o järjestö ihan julkisesti ilmoittaa että he eivät palkkaa naispappeja ja ja k.o järjestössä ei ole koskaan aiemminkaan palkattu yhtään naispappia niin varmasti tällöin tasavertaista rekrytöinnin kohtelua ei voida edes olettaa vaikkakin syrjintää ei voitaisi virallisesti mitenkään todistaa.

      Minä olen tässä asiassa ihan internet hakujen/ tietojen varassa joten korjatkaa jos on tullut laitettua jotenkin ihan väärää tietoa !

    • Toinen seikka joka kiinnitti huomiota Sley:n lähetystyössä oli se että lähes kaikki Afrikan lähetystyö ja lähetit oli keskitetty toimimaan Evangelical Lutheran Church In Kenya (ELCK) palvelukseen ja että lähetettyjen kahden mies pastorien toimenkuva oli toimia Matongon ELCK teologisen seminaarin opettajina.

      Katso oheinen linkki ELCK kotisivulle:
      http://elckenya.com/

      Kun sitten yritin hakea että mikä on tuo Sleyn ELCK-lähetysyhteistyö kohde niin löysin tämän sivun :

      http://www.oikoumene.org/en/member-churches/kenya-evangelical-lutheran-church

      Sivulla kerrottiin että tällä Kenian ELCK kirkolla on jäseniä on noin 30 tuhatta ja pastoreita n18 kpl.

      Keniassa on kristittyjä wigipedian mukaan 85% kansalaisista eli yhteensä noin 34.8 miljoonaa eli kristittyjä on hiukan enemmän prosentuaalisesti kuin esim Suomessa.

      Eli Sley on keskittänyt oman suurimman Afrikan lähetys työnsä vain tälle Kenian 30 tuhantiselle ELCK seurakunnalle ?. Miksi juuri tälle tietylle ?

      Minä olen tässä asiassa ihan internet hakujen/ tietojen varassa joten korjatkaa jos on tullut laitettua jotenkin ihan väärää tietoa !

    • Tuolla Kenian ELCK kirkolla on18-pastoria ( ja jossa siis teologisen seminaarin opettajina aktiivisesti toimii myös kaksi Suomen Sleyn miespastori lähettiä).

      Ohessa ELCK kirkon web sivun Arkkipiispan Walter Obaren PDF-presentaatio jossa laajasti käsiteltiin heidän kirkkonsa tavoitteita ja käsityksiä mm. naispappeuden suhteen:

      http://elckenya.com/themes/lutheran/articles/holy.pdf

      ”In ELCK we have stood against the Antinomian trend of these Western churches by clinging to the Bible’s clear word on topics such as women’s ordination; which I hold to be Lesbianism in the church; premarital sex, adultery, divorce and abortion. On homosexuality, we stand with those Anglicans who met in Jerusalem in the recent past in opposition to the vice ”.

      Erikoisinta tässä arkkipiispa Obaren lausunnossa oli tuon saman dokumentin Suomeen viittaavat lauseet:

      “By helping friends in Sweden and Finland to get Bible-believing pastors, we have served the gospel and its continued witness in those lands”.

      Siitä heräsi kysymys että onko tämä Suomen lähetystyö näissä Afrikan maissa edesauttamassa kohdemaan naisten ja seksuaalivähemmistöjen kohtelua vai olemmeko me siellä opettamassa tai kannustamassa heitä ihan toiseen suuntaan ?.

      Minä olen tässä asiassa ihan internet hakujen/ tietojen varassa joten korjatkaa jos on tullut laitettua jotenkin ihan väärää tietoa !

    • Hei Jukka, Kiitos korjauksesta,

      Lutheran World Federation (LWF) – sivujen mukaan Kenyan Nairobissa näyttää toimivan sekä Kenya Evangelical Lutheran Church (KELC), jäseniä n.44,000, sekä Evangelical Lutheran Church in Kenya (ELCK), jäseniä n.100,000.

      Näistä melkein samoista nimistä johtuen tuli tuo virheellinen tieto jäsenmäärissä/ pastoreissa tuossa minun aiemmassa mailissa. Samoin International Lutherian Council (ILC) sivulla mainitaan että ELCK kuuluu myös tähänkin Luterilaisten kirkkojen kattojärjestöön vaikkakin niillä (LWF /ICL) ,näyttäisi olevan erilaiset kannat mm. suhtautumisessa naispappeuteen etc.

      Jostain syystä tällä SLEY:n tukeman ELCK-kirkon kotisivuilla: http://elckenya.com/ ei ole mitään jäsenmääriä tai pastoreiden lukumääriä mutta ilmeisesti tämä sinun linkittämän toisen lähteen, eli heidän Amerikkalaisen yhteistyö kumppanin:
      Lutheran Church Missouri Synod (LCMS) sivuilla http://www.lcms.org/kenya on nuo ajantasaiset Kenian ELCK kirkon tiedot ?.

      ELCK Kirkko näyttäisi kasvavan ja toivottavasti he myös voisivat päivittää tuota nykyistä omaa web sivujen informaatio statusta.

      Ehkä nuo lukuisat SLEY:n suomalaiset siellä paikanpäällä, voisivat hiukan edesauttaa tässä paikallisia jotta tuo ELCK-kirkon oma web sivu saataisiin suht. ajan tasalle?.

      Esim. ELCK kirkon partnereina nyt kotisivulla mainitaan ainoastaan Swedish Lutheran Mission http://www.elmbv.se/ , eikä yhtään mitään ole mainittu esim. noista LCMS tai Suomen SLEY:n partnereista.

Yli-Jaakkola Juha
Yli-Jaakkola Juha
Maaseudulla kasvanut ja urbaaneissa ympyröissä asunut mies. Toimin nykyään Kansan Raamattuseuran kaupunkityöntekijänä Turussa. Luottamustehtävänä on Turku Mission toiminnanjohtajan pesti. Kristittyjen yhteys, rukous ja elävä kristillisyys sen monissa muodoissa ovat lähellä sydäntäni.