Kirkon pattitilanne ja sen purkaminen
Tapasin jokin aika sitten erään seurakunnan luottamushenkilön. Tunsimme toisemme ja keskustelimme lyhyen tovin. Luottamushenkilö viittasi ajankohtaiseen keskusteluun ja totesi sitten huolestuneena: ”Kylläpä olemme kirkossa päästäneet asiat pahaan pattitilanteeseen”.
Pattitilanteella tuo kirkon tilanteesta huolestunut luottamushenkilö tarkoitti samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen tai siunaamiseen suhtautumista ja siihen liittyvää tilannetta. Hän jatkoi vielä kuvaamalla, kuinka yhteiskunnassa on tehty tiettyjä päätöksiä, mutta kirkossa asiaa ei ole kyetty ratkaisemaan.
Pattitilanne on tosiaan kuvaava ilmaus kirkkomme tilanteesta tuon asian suhteen. Ymmärrän toki, että asia ei ole yksinkertainen ja ymmärrän kirkon päätöksenteon muodolliset vaikeudet. Havahduin itse siitä, että kirkon luottamushenkilö oli hyvin perusteellisesti seurannut asioita ja myös huolissaan kirkkonsa tilanteesta.
Pattitilanteen purkamisesta on jo ollut esityksiä ja malleja. Ne ovat kuitenkin törmänneet hallinnolliseen päätöksenteon vaikeuteen mm. kirkolliskokouksessa. Nyt odotamme mielenkiinnolla, mitä piispat voivat tarjota pattitilanteen purkamiseksi.
Pattitilanne on siis se, että ns. sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan maassamme. Kirkossa asia tiedettiin, mutta sen tuloon ei kuitenkaan riittävän ajoissa kyetty varautumaan ja vastaamaan. Kirkossamme on kirkolliskokouksen päätöksellä hyväksytty ”Rukous samaa sukupuolta olevan parin kanssa ja puolesta”. Se oli minimi ja samalla maksimi, jonka kirkolliskokous pystyi hyväksymään.
Pattitilanne on myös siinä, että jotkut papit ovat pastoraalisen työnsä velvoituksena nähneet oikeaksi siunata ja vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja. Näin joidenkin piispojen ohjeistuksesta huolimatta ja siitä huolimatta, että asiaa ei ole päätetty kirkossamme. Muutamat papit ovat saaneet tuomiokapituleilta varoituksia ja jokin niistä on jo kumottu hallinto-oikeudessa.
Pattitilanne syntyy myös siitä, että melko suuri osa kirkon jäsenistä näkee oikeana ja myös kirkon palvelun kannalta tarpeellisena vihkiä kaikki parit. Monien kirkon jäsenten oikeustaju ja raamatuntulkinta ei ymmärrä, miksi kirkko ei tee niin. On toki paljon myös niitä, jotka näkevät toisin.
Kirkkomme tulisi nopeasti kyetä laukaisemaan syntynyt pattitilanne. Itse näen oikeana toimia kirkossa sovitulla ja päätetyllä tavalla. Samalla näen, että esimerkiksi Eila Helanderin kirkolliskokoukselle esittelemä malli voisi olla ratkaisu. Itse tulkitsen tuota mallia niin, että miehen ja naisen avioliiton rinnalle tulee samaa sukupuolta olevien liitto, mikä ei ole ”pois” miehen ja naisen liitolta. Helanderin malliin liittyi myös mahdollisen toimituksen toimittamisen omantunnonvapaus: Sen toimittaisivat vain ne papit, jotka haluaisivat sen tehdä.
Helanderin mallin toteuttamisen ongelmana jotkut näkevät sen, että tulisi kaksi avioliittomallia kirkkoon. Jotkut näkevät varmaan myös pelon ”perinteisen avioliiton” romuttumisesta. Samaa sukupuolta olevien avioliitto hyväksytään kirkossa jo yhteiskunnallisena ja juridisena asiana. Olisiko se mahdollista hyväksyä myös teologian ja hengellisen elämän pohjalta rakkauden tähden?
Toivo Loikkanen
105 kommenttia
Wolfhart Pannenberg: Beiträge zur Ethik, Vandenhoeck & Ruprecht, 2004. Ts. “Tällainen kirkko ei enää olisi evankelinen kirkko luterilaisen uskonpuhdistuksen traditiossa.”
Varmasti emeritusprofessori tietää mitä kirjoittaa.
Olemme kuitenkin Luterilainen kirkko, ja kaste ja ehtoollisen sakramentti ovat meillä edelleen luovuttamattomat, ja mitkä suoraan on johdettu Jeesuksen ristinkuoleman kärsimyksen aiheuttamisesta kiduttamalla ja sen seurauksista fyysisessä ruumiissa.
Harri Ahdesmäen ja Kosti Vasumäen kommenttien pohjalta pitää yrittää tutkailla Pannenbergin ajattelua ja asemoitumista kirkollisella ja teologisella kentällä. Arvostetun teologin näkemys on tärkeä, mutta ei kuitenkaan Jumalan sanaa.
Yksi kristitty veli lähestyi nuhteluviestillä ihan yksityisesti. Kiitin viestistä ja toivotin Jumalan siunausta! Olen kuulema “repinyt lehdet Raamatusta”.
Koko soppa on keitetty vain yhtä tarkoitusta varten, jollei sitä käsitetä, niin kaikki yritykset pattitilanteen hoitamiseen epäonnistuvat. Keitos on kuohunut yli reunojen jo niin kauan, ettei kukaan muista mikä sen sai ylikuumenemaan. Tulta ei padan alta vähennetä, vaan jopa lisätään.
Tässä lisää pureskeltavaa : Kirkolla on yksi monopoli, jota ei ole muilla laitoksilla, tai vastaavilla toimijoilla Jos kirkko menettää sen, niin sillä ei ole mitään muuta vastaavaa tilalle. Tämä pattitilanne syö tehokkaasti kirkon arvovaltaa ja merkitystä kansan syvissä riveissä. Ristiriita monopolista luopumisen ja pattitilanteen purkamisen välillä on sietämätön. Siksi pattitilanne olisi nopeasti purettava, mutta monopolia ei voi samalla säilyttää.
Kaikkea tekstiä ja puhettamme tulkitaan. Aika usein tulkinnan tehdään sen “kielen”merkiysten mukaan, joka on itselle tutuin. Väärä tulkinta johtaa vääriin tulkintoihin, joten keskuseuiissa on tärkeää tarkistaa toiselta , joskus useampaan kertaan , mitä tarkoittaa mikin. Sanat ovat vain tunteittemme tulkkeja. Eikä kone välitä tunteitamme. Lukija tulkitsee tekstiä omien tunnekokemustensa valossa. Liittäen niihin omasta “kielestään” omia merkityksiä, joita keskustelukumppanilla ei välttämättä ole.
Kirkolla ja pappeudella ei olisi mitään monopoloia, jollei sille olisi Jumalalta annettu valtuutus. Papin työ on olla välittäjänä Jumalan ja ihmisen välillä. Ilman tätä monopolia ei kirkolla eikä papeiilla olisi mitään erityisempää asemaa, kuin millä tahansa maallisella yhteisöllä, tai laitoksella. Kirkon ja pappeuden on sitouduttava tähän välittäjän rooliinsa. Muuten se menettää monopoliasemansa. Kirkolla ei ole mitään sellaista omaa merkitystä, joka ei nousis tästä monopoliasemasta. Kirkon vaikutusmahdollisuudet on sidottu välittäjän tehtävään.
Raamattua haluaisimme tulkita oman “kielemme”merkitysten mukaan. Raamatulla on oma kielensä, joka avautuu evankeliumin kautta. Lukiessa on kyseltävä sitä, miten ja missä suhteessa asia on Vapahtajamme sovitustyön kannalta.. Silloin sen palaset loksahtavat kohdalleen. Raamatun on itse annettava selittää itseään. Muutoin olemme ansassa. Meille ei jää mitään mielekästä arvosteluperustetta siitä miten Raamattua tulee tulkita.
Yksinkertaisesti kyse on siitä onko kirkolla Jumalan sana vai ei. Jollei, niin kirkko on pelkkä laitos, ilman mitään jumalallista merkitystä. Sillä ei ole tarjolla silloin mitään sen enempää, kuin millä muulla vastaavalla toimijalla tahansa.
Nyt tietysti väitetään että Jumalan sanaakin pitää tulkita. Tulkinnan tarvetta ei yleensä ole silloin, jos asia käsitetään selvästi. Miksi siis pitäisi tulkita selkeää sanaa toisin, kuin se mitä siinä on?
No niin taas mentiin henkilökohtaisuuksiin. Syyllinen siihen valitettavasti olen. Herätin kysymyksen pappeudesta. Arvostan Toivo ihan oikeasti pohditaasi ja yritystä löytää ratkaisua kiistaan. pappeus on yksin vastuussa siitä mihin ratkaisuun päädytään. me muut emme ketään vihi, joten meitähän koko asian ei pitäisi koskea. Jollei asiaan liittyisi muita ja radikaalisti kaikkiin vaikuttavia tekijöitä.
Yksi sellainen on oppi ihmisestä Jumalan kuvana. Siinä kaksi erilaista, mies ja nainen sulautuu yhdeksi. Pysyen samalla kuitenkin eri persoonina. Joten opetus ihmisestä Jumalan kuvana alkaa ontua. Miehen ja naisen erilaisuus joudutaan syrjäyttämään. Erilaisuuden syvällinen käsittäminen on kuitenkin yksi hyvän ja rakkauden täyteisen avioliiton perusedellytyksiä. Monet avioliiton ongelmat jo nytkin johtuvat siitä että kuvitellaan toinen samanlaiseksi.
Toinen ongelma syntyy evankeliumin vääristymisestä. Synti aletaan käsittää vain ihmisen luontaisena heikkoutena ja hänet tulee hyväksyä sellaisenaan kirkossa. Tällöin vapahtajamme ristikuolemalla ei ole mitään ratkaisevaa merkitystä kristityn elämässä. Jumala käsitetään silloin hyvtahtoisena ukkelina pilven päällä, joka katsoo syntiä sormiensa välistä. Rakastaen ihimistä hänen heikkoutensa ja avuttomuutensa tähden.
Kolmas ongelma syntyy siitä, että Raamattu ei voi enää määritellä oikeaa ja väärää. Kaikki mikä yhteiskunta hyväksyy, niin sen perässä kirkonkin on mentävä. Jollei Raamatun sanomaan voida täysin luottaa, niin ei syntiäkään enää voi Raamatun perusteella määritellä. Jollei ole syntiä, niin ei tarvita siitä vapautusta , eikä vapautajaa. Jumalan Pojan rooli joutuu marginaaliin.
Tämän kaltaisia ongelmia syntyy väkisin, mikäli pattitilanne ratkaistaan yleisen mielipiteen mukaisena. Nämä ja monet muut kysymykset olisi ensin ratkaistava, ennenkuin patti voidaan puhkaista. En kyllä tiedä onko se edes mahdollista.
Aikuskasvatustieteitä opiskellessani Tampereen yliopistolla törmäsin tarkkaan suunitelmaan, jonka tavoite on kirkon arvovallan romuttaminen. Suunnitelma on niin hyvin laadittu, että se on lähtenyt kuin lumipallo kierimään rinnettä alas. Minua hämmästyttää tässä eniten se, miten kirkon työntekijät ovat innolla romuttamassa kirkkoa. Tajuamatta ollenkaan että ovat toteuttamassa hienoa sunnitelmaa. Jossa homoseksuualisuutta käytetään välineenä koko kulttuurin muutoksessa. Muutoksen esteenä on kirkko,Joka pitää yllä kristillistä kulttuuriamme. Tämän kulttuurin tieltä raivaaminen on nyt hyvässä vauhdissa. Kirkkoa ei voi tuhota ulkoapäin. Niissä yrityksissä kirkko on aina vahvistunut. Tuomalla kirkkoon tämän pattitilanteen, onnistutaan siinä, missä aikaisemmin on epäonnistuttu. Hämmästyttävää on nyt seurata millä tarkkuudella kaikki se on toteutunut ja tullaan toteuttamaan. Eikä kirkko kykene millään keinolla estämään tulevaa kehitystä.
Miksi sinäkin Topi haluat olla airueessa vesittämässä ne perusnormistot, joihin te viran vastaanottaessa olette ‘tahtoneet’ sitoutua. “Pattitilanne on myös siinä, että jotkut papit ovat pastoraalisen työnsä velvoituksena nähneet oikeaksi siunata ja vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja.” Tällainen teksti on omiaan tekemään vainioilla tyhjäksi ja välinpitämättömästi huomioitavaksi sen, mikä on uskottu kirkolliskokouksen käsiin. Jos ensimmäisessä lauseessa toteaa ja ikäänkuin korostaa asian olevan kirkolliskokouksen linjaama ja jo seuraavassa hakee kurittomuudelle ikäänkuin lupaa ja oikeutusta, menettää kyllä helposti pappina kasvonsa .
Kirjoittaja
Toivo Loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.
Merkittävä luterilainen teologi, vuonna 2014 edesmennyt emeritusprofessori Wolfhart Pannenberg, kirjoitti joitakin vuosia siten, että kirkko, joka poikkeaa Raamatun normistosta homoseksuaalisen käyttäytymisen suhteen ja alkaa pitää homosuhteita avioliittoon rinnastettavana hyväksyttävänä yhteiselämän muotona, on kirkko, ”joka ei enää seiso raamatullisella perustuksella, vaan toimii Raamatun selkeää todistusta vastaan.” Pannenbergin mukaan ”kirkko, joka ottaa tämän askeleen, lakkaa olemasta yksi, pyhä, katolinen ja apostolinen kirkko ja se olisi uskonpudistusta seuraavan luterilaisen kirkon loppu”.
Ilmoita asiaton kommentti