Tapasin jokin aika sitten erään seurakunnan luottamushenkilön. Tunsimme toisemme ja keskustelimme lyhyen tovin. Luottamushenkilö viittasi ajankohtaiseen keskusteluun ja totesi sitten huolestuneena: ”Kylläpä olemme kirkossa päästäneet asiat pahaan pattitilanteeseen”.

Pattitilanteella tuo kirkon tilanteesta huolestunut luottamushenkilö tarkoitti samaa sukupuolta olevien parien vihkimiseen tai siunaamiseen suhtautumista ja siihen liittyvää tilannetta. Hän jatkoi vielä kuvaamalla, kuinka yhteiskunnassa on tehty tiettyjä päätöksiä, mutta kirkossa asiaa ei ole kyetty ratkaisemaan.

Pattitilanne on tosiaan kuvaava ilmaus kirkkomme tilanteesta tuon asian suhteen. Ymmärrän toki, että asia ei ole yksinkertainen ja ymmärrän kirkon päätöksenteon muodolliset vaikeudet. Havahduin itse siitä, että kirkon luottamushenkilö oli hyvin perusteellisesti seurannut asioita ja myös huolissaan kirkkonsa tilanteesta.

Pattitilanteen purkamisesta on jo ollut esityksiä ja malleja. Ne ovat kuitenkin törmänneet hallinnolliseen päätöksenteon vaikeuteen mm. kirkolliskokouksessa. Nyt odotamme mielenkiinnolla, mitä piispat voivat tarjota pattitilanteen purkamiseksi.

Pattitilanne on siis se, että ns. sukupuolineutraali avioliittolaki tuli voimaan maassamme. Kirkossa asia tiedettiin, mutta sen tuloon ei kuitenkaan riittävän ajoissa kyetty varautumaan ja vastaamaan. Kirkossamme on kirkolliskokouksen päätöksellä hyväksytty ”Rukous samaa sukupuolta olevan parin kanssa ja puolesta”. Se oli minimi ja samalla maksimi, jonka kirkolliskokous pystyi hyväksymään.

Pattitilanne on myös siinä, että jotkut papit ovat pastoraalisen työnsä velvoituksena nähneet oikeaksi siunata ja vihkiä myös samaa sukupuolta olevia pareja. Näin joidenkin piispojen ohjeistuksesta huolimatta ja siitä huolimatta, että asiaa ei ole päätetty kirkossamme. Muutamat papit ovat saaneet tuomiokapituleilta varoituksia ja jokin niistä on jo kumottu hallinto-oikeudessa.

Pattitilanne syntyy myös siitä, että melko suuri osa kirkon jäsenistä näkee oikeana ja myös kirkon palvelun kannalta tarpeellisena vihkiä kaikki parit. Monien kirkon jäsenten oikeustaju ja raamatuntulkinta ei ymmärrä, miksi kirkko ei tee niin. On toki paljon myös niitä, jotka näkevät toisin.

Kirkkomme tulisi nopeasti kyetä laukaisemaan syntynyt pattitilanne. Itse näen oikeana toimia kirkossa sovitulla ja päätetyllä tavalla. Samalla näen, että esimerkiksi Eila Helanderin kirkolliskokoukselle esittelemä malli voisi olla ratkaisu. Itse tulkitsen tuota mallia niin, että miehen ja naisen avioliiton rinnalle tulee samaa sukupuolta olevien liitto, mikä ei ole ”pois” miehen ja naisen liitolta. Helanderin malliin liittyi myös mahdollisen toimituksen toimittamisen omantunnonvapaus: Sen toimittaisivat vain ne papit, jotka haluaisivat sen tehdä.

Helanderin mallin toteuttamisen ongelmana jotkut näkevät sen, että tulisi kaksi avioliittomallia kirkkoon. Jotkut näkevät varmaan myös pelon ”perinteisen avioliiton” romuttumisesta. Samaa sukupuolta olevien avioliitto hyväksytään kirkossa jo yhteiskunnallisena ja juridisena asiana. Olisiko se mahdollista hyväksyä myös teologian ja hengellisen elämän pohjalta rakkauden tähden?

Toivo Loikkanen