Kirkon opetuksen suurin puute ja syy siihen.

”Kaikkein isoin puute kuitenkin nykyisessä koulutusjärjestelmässä on se, että oikeastaan yliopistossa ja kirkossa ei missään kohtaa panosteta tulevien pastorien luterilaisuuden tuntemuksen varmistamiseen. ” : kirjoitti Jussi Koivisto blogisaan.

Milestäni vielä suurempi puute mielestäni on, jos papiksi valmistuneelta puuttuu evankeliumin tuntemus.
Silloin ei oikein voi enää puhua edes Evankelis – Luterilaisuudesta. Luterilaisen kirkon olennaiset opetukset perustuu kokonaan evankelimiin. Joten ei kukaan voi ilman evankeliumin tuntemusta käsittää edes sitä mistä Luterilaisuudessa on kyse, vaikka osaisi tunnustuskirjat ulkoa.

On ollut yllättävää havaita, miten eräissä keskusteluissa on ehdotettu sanan ”vanhurskaus” poistamista kokonaan käytöstä. Se väite paljastaa juuri tuon mitä kirjoitin.

Vanuhrskaus on olennainen osa evankeliumia. Se muotoutuu vanhurskauden lisäksi SOVITUKSESTA, jonka Jeesus on omalla kuolemallaan meille ansainnut, sekä LUNASTUKSESTA, jossa meidät on ostettu vapaaksi synnin orjuudesta. Sekä PYHITYKSESTÄ, jota ilman emme voi lähestyä Jumalaa.

Nyt sana VANHURSKAUS sisältää tämän kaiken. Hienointa evankeliumissa on juuri tuo, että Jumala on sovittanut, lunastanut ja pyhittänyt ihmisen, joka itsessään voi kokea olevansa suuri syntinen. Tätä vanhurskautta kaipaisin pappien julistuksen ja saarnojen olevan täynnä. Sillä se on juuri sitä hengellistä ruokaa jolla Jeesus kehoitti Pietaria lampaitaan ruokkimaan. Sitä ruokaa aina kaipaa ja vain harvoin on tarjolla.

Ei ole mitään muuta niin riemullista asiaa, kuin se että saa tulla vaatetetuksi Jumalan vanhurskaudella ja pyhyydellä, jonka saa kukin aivan vapaasi omistaa itselleen, jos vain haluaa.

Me uskovat usein jäämme kipuilemaan siinä, ettemme täytä kristityn mittaa. Emme lue, emme rukoile, emme huolehdi köyhistä ym ym. Monenlaiset vaatimukset voivat painaa meidät aivan maahan.Joten emme saa lopulta aikaan yhtään mitään. Sitten tuo ihmeelinen Jumalan vanhurskaus humahtaa sielun läpi ja kaikki muuttuu hetkessä. Niinhän Raamattu todistaa, että Jeesus on kaikkien ihmisten Vapahtaja, mutta varsinkin uskovien. Me uskovaiset kun jatkuvasti uudelleen ja uudelleen tarvitsemme pukeutua Jumalan vanhurskauteen, jotta saamme voiman elää kristityn elämää aidosti.

    • Riitta, mikä on ikävä väite? Ikävää on se, että on erilaisia tulkintoja ja kristikunta on pirstoutunut. Jos luet lutherin tekstejä niin miten hän arvostaa keskustelukumppaneita? Ja nyt sanot, luterilaisena, että ei arvosteta. Luther kävi hyvin voimakkaita keskusteluita, kaikki eivät niitä kestä, silloin ei tule osallistua keskusteluun.

    • Ja Sami, en ole Luther. ”Olen kyllä lukenut hänen voimakkaista keskusteluistaan”. Siihen maailman aikaan hänen kielenkäyttönsä oli ymmärtääkseni ihan normaalia.

    • Siihen maailman aikaan hänen kielenkäyttönsä oli ymmärtääkseni ihan normaalia.

      Eikä Pyhän Hengen yksi tarkoitus ollut muuttaa tätä ’normaalia’ ja luoda sivistyneempää uutta normaalia?

  1. Sami, minä kyllä kestän keskustelut. Mutta asia on niin, että me emme näytä pääsevän puusta pidemmälle. Voimme siis todeta, että sinulla on toisenlainen käsitys kuin minulla siitä miten ihminen tulee vanhurskaaksi ja pelastuu.

    Jos suuret kirkkokunnat eivät ole tästä yksimielisiä, niin olkoon sitten niin. Eiköhän Luther ollut aika hämmästynyt, kun katolinen kirkko ei ymmärtänyt hänen löytöään.

    Se että nykyisin lut. kirkoissa ei enää kuulla puhdasta evankeliumia, johtuu perimmiltään siitä että lakia ei enää julisteta. ”…evankeliumi edellyttää aina lain voidakseen olla evankeliumi. Kun niiden jännitteinen suhde kaikissa kolmessa ulottuvuudessaan – yhteytenä, erona ja synteesinä – jätetään pois, niin kuin saarnaamisessa usein, ehkä useinmiten tapahtuu, jäljelle ei suinkaan jää puhdas evankeliumi vaan joko legalismi tai antinomismi, jotka eivät rakenna sanankuulijaa, saarnaajaa itseään eivätkä Jumalan valtakuntaa.

    Lain ja evanjeliumin rinnakkaisuuden ja sisäkkäisyyden, yhteyden ja eron ja synteesin oivaltaminen ja käytännön johtopäätösten tekeminen niistä mullistaisivat kirkon julistuksen ja opetuksen, yksittäisten kristittyjen ja kirkon työntekijöiden elämän ja koko kirkon ja jopa yhteiskunna. Lopoutuloksena olisi paljon iloa ja kunniaa Jumalalle ja paljon iloa ja rakkautta ihmisille.”

    ”Raamatussa lain ja evankeliumin ilmaisemat asiat keskinäisessä suhteessaan ovat niin olennaisia, että ne hallitsevat kaikkea uskoa ja elämää ja kaikessa julistuksessa ja teologiassa on niihin otettava kantaa. Näin ei kuitenkaan valitettavasti aina ole tapahtunut eikä tapahdu, perinteisesti ei varsinkaan ortodoksisessa eikä roomalaiskatolisessa kirkossa eikä nykyään enää luterilaisessakaan kirkossa.” Teesejä laista ja evankeliumista, Raimo Mäkelä

    • Hassu kommentti Raimo Mäkelältä. Ortodoksi teologiassa ei ole koko käsitettä laki ja evankeliumi. Ihmisen suurin ongelma on kääntyminen pois Jumalasta, ei lain ja evankeliumin julustaminen

    • Sami, niin varmaan ei olekaan. Puurot ja vellit on iloisesti sekaisin.
      Raimo Mäkelän kirja ei ole mitenkään hassu. Siinä ollaankin luterilaisessa kontekstissa, jota sinä et nähtävästi käsitä.

  2. Olisi tosi hienoa jos tämä keskustelu vihdoinkin löytäisi idän ja lännen välille yhteisen näkemyksen vanhurskauttamisesta. Sitä tultaisiin katsomaan ja ihailemaan molemmissa kirkkokunnissa. Valitettavasti en oikein usko, että se koskaan maan päällä tulee toteutumaan. Minulle riittää Paavalin teologia siitä, että Jumala vanhurskauttaa syntisen uskon kautta Kristukseen.

    • Pekka Veli, ei ole kyse vain idän ja lännen kirkoista. Esim. eihän meillä ole sama vanhurskauttamisoppi kuin katolisessa kirkossakaan. Vaikka moner nykyään lut. teologit ovatkin jo ”hapattuneita” katolisilla ja ties millä opeilla.

    • Riitta, Luterilaisilla ja katolisilla on yhteinen julistus vanhurskauttamisopista ( siis yhteinen yhteiymmärryksessä oleva julistusformaatti)

      Riitta kirjoitat: ” Puurot ja vellit on iloisesti sekaisin. Raimo Mäkelän kirja ei ole mitenkään hassu. Siinä ollaankin luterilaisessa kontekstissa, jota sinä et nähtävästi käsitä.”

      Ajatteletko niin, että 1500 luvulla syntynyt tulkinta avain laki ja evankeliumi on ainut tapa kertoa kristinuskosta? Ja nyt vasta 1500 luvulla löydettiin oikea tulkintatapa, kirkko ja kristityt sitä, ennen eivät käsittäneet ja söivät vain puuro ja velliä sekaisin.

    • Sami, kyllä minä tuon Porvoon julistuksen tiedän. Ei katolinen puoli kuitenkaan sitoudu lut.kirkon käsitykseen. Ja lut. kirkko on sen mielestä harhaoppinen ja vielä muistaakseni sitä kirkon kiroustakaan ei ole poistettu.

    • Pekka Veli, se on vähän sama asia kuin sanoisi, mitä hyötyä on tietää, että Jeesus syntyi neitseestä, kuoli ristillä, nousi ylös ja on Jumala. Mitä käytännön hyötyä tuosta on?

    • Sami

      Voimakkaita vastauksia, jälleen yksi uusi. Mitä on se ”kirkas” vesi ja vahvempi ruoka, jota sinä juot ja syöt?

      Sami (10.01.2022 12:46) Lutherin Galatalaiskirjeen selitys ja C.O. Roseniuksen Elämän leipä, sekä Hedbergin Uskon oppi autuuteen ovat sinulle sameita vesiä?

    • Kari, ovathan ja tuntuvathan nuo voimakkailta, sitä en kiellä. Lähinnä luen varhaiskristillistä kirjallisuutta ja sen piiristä kumpuavaa kirjallisuutta.

    • Ei ole ollenkaan sama asia silloin, kun puhutaan teologisista päätelmistä, joita Raamatun tekstin perusteella on kehitelty aikojen saatossa. Käsitän niin Sami, että tekemäni hengelliset löydöt eivät ole mielestäsi aitoja Pyhän Hengen työn tuloksia. Olet muistaakseni esittänyt että se mitä minä olen avoimesti tuonut esiin onkin mielestäsi pimeyttä. Silti et mitenkään perustele minulle väitettäsi. Piiloudut noiden väitteittesi taakse, etkä suostu pelaamaan avoimilla korteilla. Tuntuu aika pahalta tuommoinen menettely. Ei kunnon kristitty noin kierosti toimi.

  3. Samin edustama oppi on hyvin yleinen, se on yleisin oppi. Mielestäni se on luonnollista ihmisen luonnolle, joka haluaa suorittaa uskoaan. Siinä jäädään Kristuksen tarjoaman täydellisen sovituksen eli lahjavanhurskauden ulkopuolelle. Ensin se ikään kuin uskotaan armosta, mutta sitten vajotaan taas takaisin lain alle suorittamaan ”pyhitysprosessia”. Tämä on erittäin yleistä.

    Jos Jeesus ei saa sieltä lain taakoittamaa ihmistä herättää tajuamaan sitä, että tällainen on pelkkää teatteria Jumalan silmissä, niin ihminen vajoaa yhä syvemmälle omavanhurskauteen tai hylkää koko uskon.

    Se mitä me olemme yrittäneet kertoa, se on harvinaista ja varmaan yhä harvinaisemmaksi käy. Me saamma olla todella onnellisia ja kiittää Jumalaa siitä, että se meille on kirkastunut siten kuin Paavali ja Luther opettaa. Raamatun tutkiminen, itsensä Sanan valossa tutkistelu, rukous, oikea opetus ja oikeat hengelliset kirjat ovat a ja o.

    Minulla ei yleensä mene kauaa kun kuuntelen jotain opetusta tai luen hengellistä kirjaa siinä, että kartoitan kuulemani/lukemani hengen. Siis kuuluuko siinä laki vai evankeliumi. Sitooko se vai vapauttaa. Evankeliumi pitää tulla ehdottoman puhtaana ja vapauttavana esiin. On muistettava kuitenkin, että se vaatii ollakseen voimallinen dynamiitti, ensin lain julistuksen.

    • Riitta kirjoittaa; ” Ensin se ikään kuin uskotaan armosta, mutta sitten vajotaan taas takaisin lain alle suorittamaan ”pyhitysprosessia”.

      Mitä tämä tarkoittaa noin käytännössä? Mikä on oikeaa kilvoituselämää? Miten ihminen aktiivisesti elää Jumalan käskyjen mukaan? Miten se on mahdollista. Miten ihminen suuntaa tahtonsa oikein? Onko kilvoittelu aina väärin? Jos kristitty ei halua rikkoa Jumalan lakia ja vastustaa pahaa, onko se lain alla olemista? Mikä on siis ongelma?

  4. Sami: ”Mikä on oikeaa kilvoituselämää”

    Tätä:
    Luterilaisuudessa kilvoitellaan uskossa, siis uskossa pysymisessä.

    Vähä-Katekismus, Martti Luther: 75. PYHITYS
    Kristitty tunee joka päivä vaivaa synnistään, ja joka päivä hän parannuksessa ja uskossa kääntyy Kristuksen puoleen. Pyhän Hengen työ hänen sydämessään johtaa hänet yhä syvempään synnin ja armon tuntoon. Hän näkee, mitä hänen syntinsä on maksanut hänen Vapahtajalleen, mutta samalla hän iloitsee siitä, että Vapahtaja niin suuresti häntä rakastaa. Vapaaksi synnistä hän ei pääse ajallisen elämänsä aikana, vaan hän on jatkuvasti ”samalla kertaa vanhurskas ja syntinen”.

    Fi.. 3:12 ”Ei niin, että olisin sen saavuttanut tai että jo olisin tullut täydelliseksi, vaan minä riennän sitä kohti.”
    ”Kun Herramme ja Mestarimme Jeesus Kristus sanoi: ”Tehkää parannus”, niin hän tahtoi, että hänen uskoviensa koko elämä maan päällä oli oleva jatkuvaa parannuksen tekemistä.” Martti Luther
    ”Ole varuillasi etsimästä sellaista pyhyyttä, ettet enää pidä itseäsi syntisenä. Sillä Kristus ei asu muissa kuin syntisissä”. Martti Luther

    Uskossa elämä ihminen elää aktiivisesti Jumalan käskyjen mukaan, koska hänellä on uusi sydän ja mieli, johon lain käskyt ovat piirretyt. Hän rakastaa Jeesusta ja mielellään haluaa täyttää hänen käskynsä. Kuitenkin hän hairahtuu ja tekee syntiä hänessä edelleen jäljellä olevan turmeltuneen luonnon vuoksi. silloin hän kääntyy Vapahtajansa puoleen, kuten yllä on kuvattu.
    Kilvoittelu on uskossa pysymistä. Hän ei tietenkään halua rikkoa Jumalan lakia ja vastustaa pahaa.

    Lain alla olemista on se, että uskova luulee, että hyvät teot luetaan ansioiksi Jumalan edessä ja että hän hyvien tekojen ansiosta vanhurskautuu yhä paremmaksi. Toisin sanoen hän paikkailee Kristuksen ristinsovitustyötä omilla hyvillä teolillaan, jonka hän tällöin selvästikin olettaa olevan epätäydellinen, koska sitä pitää paikkailla hyvillä teolilla. Hyvät teot ovat hedelmää ja ne ovat lähimmäisen parhaaksi.

    Suurin ongelma tässä on että Samin mallissa pyritään portaita ylöspäin, kun taas ristinteologiassa suunta on alaspäin. Minun on tultava pienemmäksi, jotta Kristus voi kasvaa minussa. Jos luotan tekoihini, niin silloin minä yritän kasvaa suuremmaksi ja Kristus vähenee minussa.

    Tätä on selitetty varmaan miljoonia kertoja. Mutta minun osaltani tulee nyt tässä blogissa vihdoinkin piste.

    • Riitta kirjoittaa; ”Lain alla olemista on se, että uskova luulee, että hyvät teot luetaan ansioiksi Jumalan edessä”

      Kuka ja missä kristillisissä piireissä näin ajatellaan. Ei ainakaan ortodoksi teologiassa.

    • Riitta kirjoittaa; ”Toisin sanoen hän paikkailee Kristuksen ristinsovitustyötä omilla hyvillä teolillaan, jonka hän tällöin selvästikin olettaa olevan epätäydellinen, koska sitä pitää paikkailla hyvillä teolilla. ”

      Missä kirkossa näin opetetaan. Riitta ei pysty näyttämään yhtään kristillistä kirkkoa joka näin opettaisi. Tässä on kysymys omasta tulkinnasta joka on enemmänkin mielikuva kuin todellisuus.

    • Riitta kirjoittaa; ” Suurin ongelma tässä on että Samin mallissa pyritään portaita ylöspäin, kun taas ristinteologiassa suunta on alaspäin. Minun on tultava pienemmäksi, jotta Kristus voi kasvaa minussa. ”

      Kun päästään alas noustaan myös ylös. Nämä mallit eivät ole vastakohtia, vaan kuvaavat uskon elämää. Riitan tulkinta on siis virheellinen ja luo turhia karikatyylejä.

    • Riitta lopuksi kirjoittaa; ” Jos luotan tekoihini, niin silloin minä yritän kasvaa suuremmaksi ja Kristus vähenee minussa.”

      Kuka tai ketkä kristityt luottavat tekoihin? Näitä Riitta ei kerro. Tässä taitaa olla taas olkinukke jota vastaan taistellaan luulen sitä todellisuudeksi.

  5. Kysyin Sami sinulta millä perusteella hylkäät sen pyhityksen, joka Kristuksesta tulee ja jota Luther ja kummppanit ovat julistaneet. Jeesus sanoi pyhittävänsä itsensä meidän tähtemme, jotta me myös olisimme pyhitetyt totuudessa. Joten kun kysyin sinulta sitä miksi hylkäät mainitsemani kirjoittajat, niin vastasit : ” se avautuu oikeasta vanhurskauttamisopin käsittämisestä”. Tuo vastaus kuulostaa aivan saman tasoiselta kuin minkä eräs nuorukainen sai tytöltä kun kysyi tämän puhelinnumeroa. Tyttö vastasi että se on puhelinluetteleossa. Entä nimi? Sekin on siellä. Moi.

    • Pekka Veli kirjoittaa; ”sinulta millä perusteella hylkäät sen pyhityksen, joka Kristuksesta tulee”.

      Tämä rupeaa menemää Pekka Veli hassuksi. Nyt olet informoitu väärin.

Pekka Pesonen
Pekka Pesonen
En osaa olla huolissani kirkon kriisistä. Sisältyyhän jokaiseen kriisiin aina myöskin mahdollisuuksia. Yllättäviä käänteitä kirkkohistoriamme on täynnä. Odotan jotain hyvää tästäkin vielä tulevan. Luovana ja jääräpäisenä tyyppinä koluan kaikki vaikeimmat tiet. Helpommalla pääsisi, kun osaisi olla hiljaa, mutta kun en osaa. Kova pää on jo saanut monta kovaa kolhua. Luulisi niiden jo riittävän. Verovirkailijan ura on takana ja siitäkin uskaltaa jo mainita. Eläkeläisenä ei näköjään saa sitäkään aikaan, mitä työelämässä sai, kun oven illalla sulki. Mitä kaikkea sitä on silloin ehtikään: puheenjohtamisia, , nuorisotyötä, lähetyssihteeri, raamattupiirejä, saarnoja ja Avioparitoimintaa. Siinä ehkä rakkaimmat vapaaehtoistehtävät. Kaikkea tuota ja paljon muuta on takana. Nyt kuluu aika näissä pohdiskeluissa. Eikä tiedä voiko edes itseään ottaa kovin vakavasti.