”Kirkon ääni” on meidän lähes ikuisuuskysymys. Paavin kohdalla toimii, meillä heikommin. Tämän (2o.05.23) aamun Turun Sanomissa antaa arkkipiispa Tapio Luoma kirkollemme selkeän äänen. Hän vetoaa hallituksen rakentajiin esimerkillisellä tavalla, juuri niin kuin kirkon tulisi politiikkaan vaikuttaa. Tätä ääntä ei tarvitse hävetä, siitä voi olla ylpeä.
Kuten Luoma toteaa, todellinen valinta on, autammeko me ylipäätään ihmisiä. ”Toivon myös, että valintoja tehdessä tajuttaisiin syvä keskinäisriippuvuus tässä maailmassa. Auttamalla köyhiä maita
me autamme pitkässä juoksussa myös itseämme. Kehitysyhteistyö ehkäisee pakolaisuutta.”
”Jos länsi hylkää Afrikan, Kiina ja Venäjä ilmestyvät paikalle. Afrikkalaisilla on aika paljon kokemusta petetyistä lupauksista ja länsimaiden kaksinaiusmoralismista.” Luoman mukaan hädänalaisten ihmisten auttaminen on kristinuskon ytimessä.
Politiikan kentällä on ollut voimia, jotka korostavat ihmisten auttamiusta siellä missä he ovat ja samalla, että kehitysyhteistyövaroja käytettäisi ei enää kaukana, vaan lähellä, suomalaisten hädänalaisten auttamiseen. Miten nämä kaksi tavoitetta yhdistetään hallitusneuvotteluissa, se jää nähtäväksi.
Vielä yksi lainaus arkkipiispalta: ”Monet ihmiset sanovat, että meidän pitää laittaa ensin omat asiamme kuntoon ennen kuin me voimme auttaa muita. Saammeko me asiamme joskus sellaiselle tolalle, että voimme todeta asioidemme olevan nyt kunnossa? Minä luulen, että sellaista tilannetta ei tule ikinä, Luoma toteaa.”
(Tästä eteenpäin tekstistä vastaa blogisti.) Tämän saman totesi jo kauan sitten Juhani Rekola. Ei voida auttaa kaukana olevia, kun lähelläkin tarvitaan apua. Eikä voida auttaa lähellä olevia, kun itselläkin on erilaisia puutteita. Loppujen lopuksi sydän on lähimpänä omaa sydäntä. Miksi ei siis suunnattaisi apua sen huojentamiseen?
Raamattua heilutteleva Donald on sitä mieltä, että ”Amerikka ensin”. Häntä seuraten yhä kasvava joukko suomalaisia on sitä mieltä, että ”Suomi ensin, aina ja ehdottomasti!” Ja samalla, tämä on tärkeää: ”Pysykööt siellä missä ovat!! Eihän meillä ole varaa koko maailmaa ja sen elintasopakolaisia pelastaa!” Olivatko USA:han ja Australiaan muuttaneet isoisämme elintasopakolaisia? Olivatko Karjalan evakot? Ja yli puoli miljoonaa isää ja äitiä, jotka muuttivat Ruotsiin?
Kyllä, 1890.lta aina 1930.tä luvulle asti moni lähti Amerikkaan, usein mutkien, katsoen parempaa elämää. Tämä niin Pohjoismaista kuin katsoen nykyistä Länsi-Eurooppaa kuin Englantia saarineen.
Ruotsiin muutto oli usein hyvä asia pärjätä eteenpäin, ja useinmiten näin tapahtuikin.
Amerikoissa on nyt käsillä käyvät vaivat syviä, ja sinne ei kantsi lähteä parempaa elättelemään.
Suomessa haluamme olla kutsuvia vieraanvaraisuudessa, mutta mistä löytyvät kutsutuille talvenkelvoiset asunnot, lapsille hoitopaikat, omille saapuvien vanhemmille terveydenhoito, kuraattorit katsomaan kotoutumista, perheen lasten apu koulussamme, mielenterveyshenkilöstö tulkkaamisineen ymmärtämään perheen vaivoja kriisien tullessa, ja viimekädessä tuki työhön aina työssäoppimiseen asti mihin kaikilla työnantajilla ei ole varaa katsoa jo palkollista katsomaan edellisen perään vahinkojen välttämiseksi.
Rehellisesti saisi kertoa kehitysavun määrän vuodesta 2000.ta alkaen ettei turhasta positiosta puhuttaisi sen substanssissa vaan oltaisiin rehellisiä katsomaan mitä on saatu aikaan.
Eteenpäin katsoen kehitysapu ei vähennä siirtolaisiksi haluavien määrää vaan parhaimmillaan lisää aikajännetta ottaa koko totuus vastaan.
Arkkipiispa muistuttaa avun tarpeesta mutta ei sanalla katso ylikansallisten korporaatioiden poliikkaa viedä kehittymistään olevien maiden luonnonvarat osin omaan hallintaansa eduissa luvaten ”kohtuullista” korvausta niiden hyödyntämisessä.
Ei tämä saisi puuttua kristillisestä todistuksesta kun rehellisesti haluttaisiin puhua.
Yhden asian tästä blogista unohdin, liittyen hallitusneuvotteluihin. Unohdin sanoa sanasen ”kristillisistä”, siis kristillisdemokraateista. Heistä olen usein puhunut siksi, että osa omaa elämäntyötäni on ollut tutkia ja kertoa Suomen kristillisestä työväenpuolueesta vuosina 1906 – 1924, siis Suurlakosta sisällissodan jälkeisiin vuosiin.
Meillä on siis toiminut kaksi kristillistä eduskuntapuoluetta, ensin vasemmistolainen ja nyt oikeistolainen. 1900-luvun alun kristillisen työväenpuolueen tunnuslause oli Raamatun sana: ”Maa on Herran ja kaikki mitä siinä on.” Kristillisdemokraattien tunnukseksi se ei kävisi, koska omistusoikeus on heille pyhä. Olen pitänyt Sari Essayahìa paljon edeltäjäänsä fiksumpana, mutta viime vaaleissa ja vaalien jälkeen hän on nyt näyttänyt todellisen linjansa. Jo vaalikeskusteluissa hän liimautui porvarilliseen rintamaan, eikä into päästä kokoomuksen ja perussuomalaisten kyytiin näytä yhtään vähentyneen.
Mutta samalla, vielä: Toki toivon, että Kokoomus saa porvarihallituksensa pystyyn. Jos Perussuomalaiset taas jäisivät oppositioon kasvattamaan kannatustaan, sitä Suomi ei ehkä enää kestäisi. Tämä puheeni on nyt suoraa politiikan puhumista, sen voin tehdä. Arkkipiispan, Tapio Luoman haastattelu ei mielestäni ollut politiikka-puhetta, vaan järkiperusteilla politiikkaan vaikuttamista.
Heikki,
Aiheesi on oiva ja suurinta osaa ihmisiä miellyttävä. Viittaan (itsekkäästi) kahteen blogiini, koskien kuuluisuuksia, Adriano Celentano, Italia ja Juhani Halla-aho, Suomi.
Kumpikin toi esille kattavasti kirkon tehtävän. Kumpikin totesi, että kirkot ovat hyljänneet varsinaisen tehtävänsä, eli valmiuden kuoleman jälkeisen tilaan. Kumpikin ymmärsi, että on taivas ja on helvetti ja kumpikin on ikuinen paikka, nyt ihmisistä tyhjä, mutta valmis ”asukkaansa” vastaanottamaan, kun viimeinen pasuuna soi.
Katolinen kirkko on näennäisesti valmis, mutta heillä on oma ”taivas” johon parhaimmatkin pääsee kiirastulen kautta.
Luterilaisuus syntyi pelastusopin raamatullistamis-yrityksen myötä. Kuitenkin yhteys paavin kanssa löytyi, koska kastesakramenttille ei löytynyt vaihtoehtoa, kun kirkon jäsenlukua kasvatettiin. Tästä pakonsanelemasta yhteydestä muistutti paavi Teemu Laajasalon johtamalle delegatiolle, v. 2020 tammikuussa, ”meidät yhdistää kaste”.
Syy olla elossa on olla valmis taivaaseen ja sitä odotellessa uskova on Jeesuksen todistaja. Jokaisen lähimmäinen on henkilö, joka tavalla tai toisella on elämän murjoma, näkyi se hänestä tai ei. Jumala kohtaa ihmisiä omiensa kautta. Olemme Jumalan työtovereita yksi kerrallaan kohdistuen yhteen kerrallaan.
”Olemme Jumalan työtovereita yksi kerrallaan kohdistuen yhteen kerrallaan.” Olemme kuitenkin Kristuksen maanpäällinen ruumis yhdessä.
REIJO, mainitset nimeltä kaksi, italialaisen ja suomalaisen. Kolmas heidän linjallaan oli Osmo Tiililä, joka sanoi kirkon olevan täällä siksi, että täällä kuollaan. Jeesus sanoi seuraajiensa olevan täällä siksi, että täällä eletään. Hän opetti meitä rukoilemaan, että Jumalan tahto tapahtuisi jo maan päällä, kuten taivaissa.
Heikki,
Mainitut kuuluisuudet eivät ole uskovia, silti pidin heidän julkista lausuntoaan oikeana, mitä kirkkojensa ääneen tulee, vaikka kummatkin kirkot ovat ratkaisseet paikan ikuisuudessa jäseniensä kohdalla, kastamalla heidät vedellä taivaskelpoisiksi.
En moiti tätä Kristuksen Ruumiin ulkopuolista oppia, ellei se tule Jeesuksen seuraajien Seurakuntaan. Tähän samaan vastustamattomuuteen kehottaa Raamattukin.
Katolinen kirkko on Vatikaani toisen pohdintojen tuloksena ikäänkuin laajentanut kirkkonsa ulkopuolisten kelpoisuutta, mutta vastaa Vatikaanin kokoontumisen jälkeisessä katekismuksessaan kysymykseen, jonka se esittää itselleen: ”Onko Trenton kirkolliskokouksen päätöksiä muutettu? Vastaus: Ei ole, ne pätevät sellaisinaan.
Lisä em. katekismuksessa on ”Ystävällisempi suhtautuminen kirkon ulkopuolisiin”.
Tämä ilmaistaan, että on olemassa kirkon ulkopuolista valoa, vaikka vähäistä, mutta sekin on Katolisesta kirkosta. Lisäksi islaminoppiset mainitaan ensimmäisinä kirkon ulkopuolisina, joilla on sama Abrahamin usko ja näin ollen matkalla samaan taivaaseen.
Erillinen klausuuli on Helluntaipäivän Kastajaliikkeestä, yleisemmin kutsutaan helluntalaisiksi, joilla ei ole osaa iankaikkiseen autuuteen, koska he tietentahtoen vastustavat katolista kirkkoa, sen oppia, vaikka tietävät sen oikeaksi.
Heikki,
Tapaus Osmo Tiililä on ylleisesti tunnetuimmillaan juuri mainitsemastasi ”sloganista”.
Tiililä viat ja erehdykset on käyty juurtajaksain läpi mm. Emil Antonin asettelultaan hyvässä kirjoituksessa hänen sivullaan ”Katolista hapatusta”. Se on kuitenkin Itse Asiaa vääristelevä. Itse Asialla tarkoitan sitä vilpitöntä sydämen uskoa, mikä Tiililässä vaikutti.
Mainitsemasi lausuma on käsittääkseni 50-luvulta. Se toteaa saman asian, vaikka lakoonisemmin, kuin Celentano ja Halla-aho.
Toinen kuuluisa lausuma on Urho Muromalta, ”Suurin helvettiin vievä asia on lapsikaste”. Hän niitti tällä totuudellaan suurta suosiota. Lause ei kuitenkaan ollut täydellinen, vaan jatkui, ”ei kaste meitä pelasta, vaan meidän täytyy ottaa vastaan kasteen lahjat”. Eli uudestisyntymä, lähinnä. Isäni oli Muroman kannattaja, mutta uskoontultuaan liittyi paikalliseen helluntaiseurakuntaan 30-luvun puolessa välissä.
Tänä päivänä kirkon tehtävä ei tähtää ajan rajan tuolle puolelle, vaikka se on tai pitäisi olla ainoa tehtävä herättää ihmiset ennen kuolemaa, ennen tuhoutumista.
Martti,
”Olemme kuitenkin Kristuksen maanpäällinen ruumis yhdessä.”
Me kuulumme Kristukselle, Kristuksen ruumiiseen.
Yksi uskova kerrallaan edustaa Jeesusta, on Hänen todistajansa.
Jeesus on uskovassa sisäisesti ja missä on kaksi tai kolme koolla Hänen nimessään olen siellä heidän keskellään.
REIJO (22.19)
en arvioi enkä arvostele Osmo Tiililän uskoa, se ei ainakaan ole ollut tarkoitukseni.
Tiililän lausuma kirkon tehtävästä on Tiililän mielipide, ja siitä olen eri mieltä. Eiköhän se ole 60-luvulta. Jos nyt muistan oikein, Tiililä kirjoitti kirjan ”Kirkon kriisi”, johon Teinilä vastasi kirjalla ”Kriisin kirkko”. Ehkä muistan väärin. Kello juuri löi 12 eli 24, en lähde googlaamaan.
Olemme Jumalan lapsia ja työtovereita. Amen.
Kirkolla ja valtiolla on erilainen rooli suhtautumisessa pakolaisuuteen. Kirkko on ja sen tuleekin olla laupeuden yhteisö, joka kohtaa kaiki ihmiset yhtäläisesti lähimmäisinä ja joka ottaa mieluummin riskin tulla huijatuksi kuin torjua yhtäkään apua pyytävää. Valtio taas on turvallisuusyhteisö, jonka toimintaperiaatteena on laillisuus ja oikeudenmukaisuus. Valtion suvereniteettiin kuuluu päätösvalta siitä, millä ehdoin toisen maan kansalainen voidaan päästä valtion alueelle. Pääsy tulee estää niiltä, jotka tulevat epärehellisin aikein tai vaarantavat muutoin yleistä turvallisuutta. Valtiovallalla tulee olla selkeät säännökset maahanpääsyn ehdoista ja niitä tulee viranomaisten tunnollisesti noudattaa.
YRJÖ, tuleeko epärehellisin aikein hän, joka syystä pelkää henkensä edestä? Tai hän, joka tulee voidaseen elää ja tehdä työtä, kuten esi-isämme, USA:han, Australiaan, Ruotsiin ja muualle siirtyneet?
Ulkomaalaisvastaisuuden suurin syy on se, että varsinkin 2015-16 maahan tulleet hakivat turvapaikkaa hyvinkin kevein perustein. Mielestäni turvapaikkaoikeuden myöntäminen on paikallaan vain niille, jotka ovt joutuneet tai ovat ilmeisessä vaarassa joutua kotimaassaan vainotuiksi tai syrjityiksi poliittisen, uskonnollisen tai ammattiyhdistysaktiivisuuden tai etnisen alkuperän, vammaisuuden tai sukupuolisen suuntautumisen perusteella. Kotimaaan heikot taloudelliset ja sosiaaliset olot eivät voi olla riittävä peruste turvapaikkaoikeuden saannille. Toisaalta EU:lta puuttuu järkevä siirtolaispolitiikka, joka mahdollistaisi laillisen maahantulon paremman toimeentulon hakemiseksi. Kuitenkin niin kauan kuin EUssa ei ole päästy yhteiseen ulkomaalaispolitiikkaan on yksittäisten valtioiden valvottava oman alueensa etua. Toki ymmärrän, että kirkon on joskus voitava toimia laupeudentyössään jopa lakia rikkoenkin jolloin otetaan riski joutua valtion sanktioiden kohteeksi
Niin,
tässä tulee jälleen esiin se ikuisuuskysymys:
toisaalta kauhistellaan sitä, että uskonto ja politiikka ”sotketaan”.
Toisaalta halutaan, että uskonnon avulla tai varjolla toteutetaan omia tai omien etupiirien valtapyrkimyksiä politiikassa. Tuleeko usonto politiikkaan vai tuleeko politiikka uskontoon, siinä pohde. Molemmat tuntuvat toteutuvan omalla tahollaan.
Suo siellä, vetelä täällä. Ja taitaa se vetelä olla osuvampi ilmaus.
JUKKA, eikö voi kysyä myös, ajaako tämä omaa tai oman ryhmän valtaa ja etua? Vai ajaako se toisen etua? Yhteistä hyvää? Kirkko ei ole täällä itseään varten, vaan myös ja ennen muuta toisen, heikomman etua ajaakseen.
En tiedä, mihin ryhmään nyt (erityisesti?) viittaat käsitteellä ”ryhmän valta ja etu”.
Valtaa tarvitaan, mutta tunnetusti valta tuppaa saamaan itse kunkin ryhmän ennen pitkää tavoittelemaan valtaa suorastaan vallantahtoisesti itselleen – olipa kuppikunta sitten vasemmalla, oikealla tai keskellä. Kirkko ei – tai sen ei pitäisi olla itseään varten. Mutta puolueet ym poliittiset ryhmittymät kyllä käyttävät kirjkjoakin ”toimielimenä” tavoitellessaan yhteiskunnallistakin valtaa ja omia tavoitteitaan. Hyvässä ja ei niin hyvässäkin. Onko kirkkokin nyt vain yksi poliittinen vailituskanava tai näyttämö, ovat jotkut kysyneet?
Nykyään myös ”kilpaillaan” siitä kuka saa luokitella kenetkin ”yhdeksi kaikkein vähimmäksi”.
Mitä on ”yhteinen hyvä” ja miten se voidaan saavuttaa, siitä on erilaisia näkemyksiä. Ja on helppo toki tavoitella ”kaikkea hyvää”, jos siihen voidaan resurssit ottaa jostain, mikä ei itseä niin kovin ”rasita”. Priorisointi ei ole niin helppoa kuin usein annetaan ymmrätää tai kuin väitetään. Varsinkin silloin kun ei ole oiken mistä ottaa (rahalainaan saa, mutta sen maksavat tulevat polvet). ”Kaikille kaikkea hyvää” on helppoa julistaa. Ei iinkään helppoa käytännössä toteuttaa.
Eikä meillä liene täällä Suomessakaan yhtätäläistä käsitystä siitäkään, mitä on ns. yhteinen hyvä. Kuka sen saa määritellä, miten se ”lasketaan”? (EI hiilinielujenkaan laseminen tunnu ihan kääntäen yksikäsitteistä olevan.) Ja onko sellaista ”ehdotonta yhteistä hyvää” muussa merkityksessä kuin erilaiset mielipiteet – vai onko sittenkin jotain ehdotonta hyvää nolemassa, joka ei riipu meidän tai jonkun ”kuppikunnan” mielipiteestä, toiveesta tai luulosta? Siitäkin on erimielisyyttä. Itse uskon, että on jotain ehdottoman hyvää olemassa – vaikka en aina osaakaan sanoa, mitä se kulloinkin tarkasti ottaen on.
JUKKA, saan viimeisestä puheenvuorostasi sen käsityksen, että ”heikoimpia” tai yhteistä hyvää olisi vaikea määritellä. Että ne olisivat vain mielipiteitä. Jos saat käsiisi tuon TS 20.05.23 Luoman haastattelun, kyllä hän mielestäni aika hyvin näitä kuvaa. On sosiologinen eli tieteellinen käsite se, paljonko meillä on perheitten köyhyyttä ja lapsiköyhyyttä. Jos nyt kuuntelet tässä tapauksessa Tapio Luomaa, tai Heikki Hiilamoa tai Kelan asiantuntijoita, ei tämä niin hämärää ole. Ja kun tulevaa hallituskautta ajatellaan, kumpaa ryhmää nyt pitäisi tukea, köyhiä lapsiperheitä vai hyvin toimeentulevia palkansaajia? Ja kumpaa luulet mahdollisen hallitusnelikon tulevan tukemaan. Robin Hoodin väitetään ottaneen rikkailta ja antaneen köyhille. Ainakin Kokoomuksen suunnitelma on tehdä toisin päin.
Heikki,
Kyllä meillä on jonkinlainen taju siitä, mikä on hyvää. Asiantuntijoita on, ja heillä on erilaisia käsityksiä.
Ajassamme vain on jonkinlainen kilpailu siitä, kuka on heikoimmassa asemassa (tai eniten sorrettu tai syrjitty – mitä tarkenninta sitten halutaankin käyttää.) Syrjinnällekin on monenlaisa realisointeja: ne, joista puhutaa ja ne joista ei isoon ääneen huudeta.
Politiikka on kuitenkin myös realismia: mikä on se tapa, jolla me ei-niin-hyvät ihmiset saadaan toimimaan edes kohtuullisen hyvin.
Tässä puolueilla on erilaisia ratkaisumalleja. On myös niin, että kaikista ”heikoissa asemissa olevista” ei julkisesti puhuta yhtä ponnekkaasti. eri puolueissa.
Kristillisyys ei ole vasemmistolaisuutta eikä oikeistolaisuutta (tai muutakaan puoluepoliittisesti sitoutununeisuutta) sinänsä – eivätkä ne käsitteet enää muutenkaan nykyään ole sitä, mitä ne joskus olivat. Kokoomus, demarit, ja keskusta ei ole sitä, mitä ennen. (En tilan säästämiseksi luettele kaikkia puolueita.) On valitettavaa, jos kirkko mieltää iksensä demariksi, kokoomuslaiuseksi vasemmistolaiseksi tai vihreäksi – ruotsalaiseksi, kd-läiseksi tms. Monissa puolueissa on epäilemättä aitoa pyrkimystä myös yhteiseen hyvään. Se, onko media sitten tasapainoinen ja tasapuolinen, on aivan oma asiansa.
Kokonaan toinen kysymys on se, onko puolueissa eroa kristillisen todellisuuskäsitykseen ja ihmiskäsitykseen nähden. Voi olla aivan eri käsitys siitäkin, mitä kristinusko todella on. Eikä se käsitys ole yhtenäinen aina koko puolueiesa.
JUKKA, totta on, että meillä esiintyy uhriutumista, hakeutumista uhrin asemaan. Ehkä enemmän puolueissa kuin tavallisissa ihmisissä. Mutta siitä, kenellä menee hyvin ja kenellä huonosti, ON myös faktaa olemassa. Eivätkä esim. leipäjonoissa seisovat uhriudu tai hae julkisuutta.
Usko ja politiikka on sitten oma lukunsa. Kristittyjä ihmisiä on Suomessa joka puolueessa. Kirkossa pitäisi minun mielestäni olla erityisen tarkka KD:n kanssa. He sanovat olevansa kristittyjä ja demokraatteja, mutta ovatko he todella? Kristityksi ei tulla julistautumalla, vaan elämällä kristityn elämää.
Heikki,
olet oikeassa siinä, että voidaan tietysti määrittää, ketkä ovat toisia huonommassa osassa – jollain mittarilla. Ja on totta, että monetki ovat liian ja kohtuuttoman huonossa osassa.
Miten asia sitten korjataan – suorilla tulonsiirroilla vai jotenkin ”rakenteiden uudistamisella” (kuten fraasi kuuluu eri piireissäkin), ja kuinka suuria eroja esim. tuloilla mitattuina eroina sallitaan tai halutaan. Ja tarkastellaanko tuloja Suomen vai koko maailman mittakaavassa. Keille kaikille meidän varallisuutenne tai/ja tulomma halutaan jakaa. Ja terveyden suhteen toki asia on vielä dramaattisempi.
Kirkon tietysti tulee muistuttaa huono-osaisten asiasta. Mutta tosiasiallisesti kaikkein huono-osaisimmista ei aina pidetä ”melua”, ne unohdetaan – vaikka sillä perusteella, että näistä huono-osaisista huolestuneet ovat jossain toisessa asiassa ns. väärällä puolella jotain muuta arvoasetelmaa. Eli siis tehdään erilaisia ”koplauksia”, joilla lopulta tehdään erilaisia ”lehmänkauppoja”: nuo eivät saa rahaa (vaikka auttaisivat kaikkein huono-osaisimpia maailmalla), koska eivät kannata jotain tiettyä näkymystä siitä, mihin suuntaan yhteiskuntaa (meillä) toisten mielestä tulisi johtaa; vaikkapa tietynlaisella tasa-arvon ja yhdenvertailuuden tulkinnalla.
Todellinen moniarvoisuus ja moninaisuus (nykyaikaisempi termi?) on paljon vaikeampaa kuin juhlapuheissa.
Kirkon on syytä muistuttaa huono-osaisten asiasta, mutta politikointi jätettäköön muille ”rakenteille”. Ja annettakoon mahdollisuus moniääniseen vaikuttamiseen, erilaisilla tavoilla, erilaisilla politiikoilla. On vaarallista, jos kirkko mielletään jonkin puolueen tai muun poliittisen liikkeen välikappaleeksi. Valitettavasti ajatus ei ole aivan tuulesta temmattu, jos ajatellaan eräitä kirkollisia järjestöjä nnykyäänkin. Ennen kirkko taisi olla kallellaan oikealle, nyt ehkä enemmän vasemmalle (karkeasti ajatellen). Samalla on muistettava, että ”oikea” ja ”vasen” ovat nekin eri asioita kuin ennenvanhaan.
”On vaarallista, jos kirkko mielletään jonkin puolueen tai muun poliittisen liikkeen välikappaleeksi.” Minusta vaara on toisinpäin. Kristillisdemokraatit ymmärretään mahdollisesti kirkon välikappaleeksi. Sitä se ei ole.
Pentti,
onhan se toki vaarallista, jos jokin puolue ymmärretään kirkon ”viralliseksi äänenkäyttäjäksi”. Toisaalta, en usko, että kovinkaan moni ajattelee KD-pulueen edustavan Suomen EVL-kirkkoa.
Kristillisyyshän on eri asia kuin EVL-kirkollisuus.
EVL-kirkon äänihän KD-puolue ei teitenkään ole, yhtä vähän kuin Päivi Räsänen on ”EVL-kirkon ääni”. Eivät em. ole sellaista väittäneetkään. Media ehkä joskus pyrkii (virheellisesti – ja toivottavasti ei tarkoituksellisesti!) luomaan sellaisen käsityksen, että KD olisi ”EVL-kirkon virallinen puolue. Kirkko kuitenkin on usein vaiti ydinanomastaan, mikä aiheuttaa sekaannusta siitä, kuka tai mikä on ”kirkon ääni”. Kirkpon ääntä kun usein pitää etsimällä etsiä.
Ongelmaan auttaisi se, jos kirkko (tässä tarkoitan EVLUT-kirkkoa) ylipäänsä antaisi selkeän äänen omasta (ydin)viestistään – sitähän ei useinkaan kuulu (tai jos kuuluu, joku kirkon piirissä lähettää ”kilpailevia” näkemyksiä eli ”ääniä”). Jos kirkolta ei kuulu aito ”kirkon ääni” (siis ilman polittisesti puolueisiin sitoutumista), on suuri riski, että kirkon ääni ”haetaan” kuuluvaksi jostain muualta.
Se on tietysti ja ymmärrettävästi moniäänisen (ja -arvoisen) kirkon ongelma-alue.
Vastaava ongelmahan on esim. siinäkin, että Demarit tai Vasemmistoliitto voidaan virheellisesti ymmärtää ns. työtätekevien ”viralliseksi” äänen edustajaksi. Tai siitä, että Vihreät ymmärretään luontoarvojen (ja ilmastonäkökulman) ”ääneksi” – tai että KEPU ymmäärretään maanviljelijöiden ääneksi.
Vaikka emme olisikaan savonmaalla, jää kuulijoillekin osavastuuta selvittää asioita.
Tulin huomioneeksi, mitkä puolueet jätit pois ongelmallisten joulosta. Ovatko Kokoomus ja Perussuomalaiset niin selkeästi omien kannattajajoukkojensa näköisiä, ettei mitään sekaannusta synny? Olen toista mieltä. Perussuomalaiset ovat nähdäkseni se kirjavin joukko. Heitä yhdistää vain muiden puolueiden vastustaminen. Kokoomus taas piilottaa tosiasialliset tavoitteensa puhumalla paatoksellisesti isänmaan edusta.
Pentti,
Esitein vain esimerkkejä, pyrkimättä täydellisyyteen kattavuuden suhteen. En myöskään tässä lobbaile mitään puoluetta.
Olisin minä voinut kokoomuksesta ja Perussuomalaisistakin jonkin ongelman keksiä tai kirjoittaa. Jäipä minulta kai RKP:kin mainitsematta, ettei se edusta ”ruotsinkielisten virallista ääntä”. Ja onhan noita pienpuolueitakin vielä liuta, joista voisi vesitelle yhtä sun toista. Vosi siten pohtia, miksi sinä et ihmetellyt noiden puolueiden piosjäämistä tekstissäni.
Kaikki on toki nyklyään tulkintaa, mutta kaikki tulkinnat eivät ole aina samanveroisia. Ei pidä tehdä liian pitkälle meneviä tulkintoja yksittäisitä asioista tai maininnoista.
Hallituskiima on kova. Kaikki ovat niin kovin perussuomalaisia (varsinkin ”kristilliset”). Kuinka kauan RKP kestää ? Apupuolueena (kielipuolueena) on aina taipunut moneen ennenkin. Köyhät tulevat kärsimään.
’
CHARLOTTA, ”hallituskiima” eli pyrkimys valtaan on puolueille kuuluva pyrkimys, eikä siinä ole mitään pahaa. Viime kädessä kysymys sitten on, mihin saatua valtaa käytetään.
Varmasti hyvät neuvottelut menossa.
Velkaa joutuvat ottamaan kuten aiemminkin nyt onneksi koronatuet ja muusählä toivottavasti on poissa.
PEKKA, korona lähes ohi, mutta sota jatkuu. Ja asehankinnoissa piikki on auki. Niin kotimaiset puolustushankinnat kuin Ukrainan tukeminen.