Kirkkohan tekee hyvää
Kiirastorstain tapahtumiin liittyi Pilatuksen kysymys kansalle, ”mitä pahaa Jeesus on tehnyt?” Eihän Hän ollut mitään pahaa tehnyt, päinvastoin hyvää! Mutta kansa huusi: Ristiinnaulitse!
Julkista keskustelua seuratessa tuntuu, että kirkko on samassa asemassa Jeesuksen kanssa Pilatuksen ja kansan edessä. Tämä konkretisoitui tai minä hoksasin sen aamutelevisiota tänään perjantai-aamuna seuratessa. Siinä haastateltiin partioliikkeen edustajia, joilta kysyttiin mm. kirkon ja uskonnon asemaa liikkeessä.
Kysyjän lähtökohtana tuntui olevan, että kirkon mukana olo on lähtökohtaisesti kielteinen asia. Huomasin, että tämähän onkin yhteinen nimittäjä viime aikojen julkisessa uskonto-keskustelussa: Kirkko on negatiivinen vaikuttaja, kirkko tuo ja tekee jotain pahaa.
Miten tähän on tultu?
Eihän kirkko, sen työntekijät tai muut kirkossa vaikuttajat tai uskonto ylipäätään tee pahaa. Toki ihmiset ovat epätäydellisiä ja toimimme ihanteidemme vastaisesti, mutta kirkko kollektiivina haluaa ja yrittää tehdä hyvää.
Opetuksellaan, lähimmäisen rakkaudellaan, kasvatuksellaan, rauhan puolustamisella, kehitysyhteistyöllä, lapsi- ja nuorisotyöllä ja muulla toiminnalla halutaan tehdä maailmasta kaikille ihmisille parempaa paikkaa elää.
Tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta keskustelun lähtökohta, että kirkon läsnäolo on pahaksi.
Partiolainen vastasi viisaasti jotenkin niin, että kirkon läsnäolo koetaan positiivisena asiana. Se taisi olla käsikirjoituksen vastainen kommentti.
Ajattelen, että ihmisten enemmistö kuitenkin luottaa kirkkoon ja paremman tahtonsa mukaisesti - sisimmässään - tietää kirkon tekevän hyvää.
6 kommenttia
Kirkko taitaa olla maineensa vanki ja projektioiden uhri. Jos joku mielikuvissa edustaa hyvää, sille ei sallita epäonnistumista tai epätäydellisyyttä. Samoin kuin murrosikäisen mielessä aiemmin idealisoidut vanhemmat muuttuvat paskoiksi, jotkut suhtautuvat kirkkoon jollakin tiedostamattomalla tasolla ei-aikuismaisesti, mikä liittynee mielikuviin auktoriteetista. Kirkon on vaikea saada perille ajatusta, että samaan aikaan kun se edustaa yliajallisuutta ja tuonpuoleista se on täysin tämänpuoleinen ja inhimillinen. Ehkä kaikki kirkon piirissäkään eivät hyväksy jälkimmäistä ja vaikeuksiahan sellaisesta seuraa.
Onkohan tämä kirkkoallergia nyt nuorien kouluttautuneiden joukossa joku muoti. Kymmenisen vuotta sitten se oli armeijasta kieltäytyminen. Partiojohtajana surin monia nuoriani tästä syystä.
Mielestäni kiihkeä ateismikin on eräänlaista uskontoa, siis uskomista siihen, että mitään korkeampaa meitä ohjaavaa eettistä voimaa ei ole.
Jollain tiedostamattomalla tasolla siis Tuomo on tätä mieltä ja haluaa lastensakin olevan . Eli Tuomo uskoo.ateismiin.
Onko nyt tämän pienen at-uskontokunnan mukaan muokattava koko yhteiskuntaa? Joulun pyhistä Johannes Kastajan muistojuhlaan? Kuka vaaleissa voittaa? Sekö, joka on saanut vähiten ääniä?
Kuuluu moni muukin monessa asiassa vähemmistöön, mutta ei valita siitä.
Lopuksi ajattelen, että tämä sinun vihaisuutesi ja allergiasi kuluttaa eniten sinua itseäsi, vie voimia, jotka voisit käyttää lempeäsi johonkin rakentavaan.
Yllättävän moni akateemisesti koulutettu pääkaupunkiseudulla asuva nuorehko kansalainen saa hepulin kuullessaan sanan ”kirkko.” Evankelilaisluterilaisen kirkon merkitys tämän porukan keskuudessa on erittäin negatiivisesti latautunut, eikä sitä poista kirkon ylimakea, ällö ”hyvän tekemisen” alleviivaaminen.
Tässä luterilaiseen kirkkoon kohdistuvassa allergisuudessa on se haittapuoli, että esimerkiksi suvivirren kieltämisestä, päiväkotien muuttamisesta uskontovapaaksi vyöhykkeeksi jne. saatetaan syyttää joitakin sellaisia vähemmistöryhmiä, kuten muslimeita, jotka ovat tähän postmoderniin, mutta perisuomalaiseen kirkko- ja uskontoallergiaan täysin syyttömiä.
Ilmoita asiaton kommentti