[Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz] Lähetystyön keskuksen johtajan Risto Jukon ja työmarkkinajohtaja Vuokko Piekkalan haastattelu (Kotimaa PRO 12.10.) herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Tästä syystä keskustelua lienee tarpeen vielä jatkaa.
Asiassa on kyse siitä, miten Kirkkohallitus valvoo lähetysjärjestöjen kanssa tehdyn lähetystyösopimuksen noudattamista. Sopimuksen mukaan järjestöt sitoutuvat ”omassa toiminnassaan” kirkon päätöksiin. Monilla luottamushenkilöillä on herännyt vakava epäilys siitä, pitääkö tämä kaikissa järjestöissä oikeasti paikkaansa, kun kirkon päätöksiin kuuluu muun muassa sukupuolesta riippumaton pappeus sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertainen kohtelu kirkon työntekijöinä ja jäseninä.
Mielestämme on tärkeää korostaa, että kirkon virallisten lähetysjärjestöjen uskonnollinen yhdyskunta on Suomen ev.lut.kirkko. Järjestöt edustavat Suomen kirkkoa, toimivat kirkon nimissä ja ovat sitoutuneet noudattamaan sen päätöksiä omassa toiminnassaan. Järjestöt eivät ole omia kirkosta erillisiä uskonnollisia yhdyskuntiaan, eivätkä ne siten voi vaatia omien, kirkon päätöksistä poikkeavien vakaumustensa noudattamista naispappeus- ja seksuaalivähemmistökysymyksissä.
Kirkon työmarkkinajohtaja Vuokko Piekkala sanoo, että ”uskonnollinen yhteisö voi siis periaatteessa edellyttää työntekijöiltään samansuuntaista vakaumusta kuin yhteisöllä on”. Näin on, mutta se yhteisö on kirkko itse: kirkon lähetysjärjestö voi edellyttää työntekijöiltään samanlaista vakaumusta kuin kirkossa muutenkin edellytetään työntekijöiltä. Kukaan ei ole esittänyt, että kirkon lähetystyöhön tulisi palkata esimerkiksi hinduja, buddhalaisia tai ateisteja.
Piekkala jättää selventämättä, mitä ”vakaumuksella” tarkoitetaan. Vakaumusta ei voi rinnastaa ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen eivät ole vakaumuksia, vaan ne ovat ihmisen henkilökohtaisia ominaisuuksia. Kirkollinen työnantaja ei voi edellyttää työntekijältä tiettyä sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, määrättyä parisuhteen muotoa tai (esim. homoseksuaalilta) selibaattia. Sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen eivät lain ja kirkon päätösten mukaan ole päteviä perusteita jättää kristittyä henkilöä rekrytoimatta, jos työnhakijan koulutus, kokemus ja osaaminen vastaavat tehtävän vaatimuksia.
Piekkala sanoo, että ”kun järjestö toimii lähetystyössä, silloin po.sopimus edellyttää sen toimivan kirkon päätösten mukaan, esimerkiksi on tehtävä yhteistyötä naispappien kanssa. Mutta ei ihmisten tarvitse silti omaa vakaumustaan muuttaa”.
Kirkkohallitusta on syytä muistuttaa kirkon naispappeuspäätöksestä, jota järjestöt nyt ovat siis sitoutuneet noudattamaan nimenomaan omassa toiminnassaan. Kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden vuonna 1986. Päätös ei ollut se, että ”kirkko tekee yhteistyötä naispappien (esim. Ruotsin kirkon naispappien) kanssa” vaan se, että kirkko hyväksyy naispappeuden ja pyrkii edistämään naisten ja naispappien kaikkinaista syrjimättömyyttä omassa toiminnassaan.
Piispainkokouksen tiedoksiannossa 1/2006 seurakunnille ”erilaisten virkanäkemysten aiheuttamien työyhteisöongelmien hoitamiseksi” selostetaan edelleen, mitä naispappeuspäätös merkitsee: Suomen tasa-arvo-ja yhdenvertaisuuslakien noudattaminen kirkollisessa elämässä liittyy olennaisesti naispappeuspäätökseen. Ihmisiä ei piispojen selonteon mukaan tule asettaa sukupuolen eikä myöskään seksuaalisuuden suhteen eriarvoiseen asemaan. Piispainkokouksen linjaus koskee myös annettavaa opetusta: vaikka jokaisella ihmisellä on mielipiteen vapaus, kirkossa (ja sen järjestöissä) ei saa opettaa kirkon yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolinjausten vastaisesti.
Seksuaalisuuteen liittyviä seikkoja piispainkokous on edelleen käsitellyt selvityksessään 2010 (ss. 129-130) seuraavasti: ”Osa homoseksuaaleista pitää omantuntonsa pohjalta oikeana elää sitoutumiseen perustuvassa ja yhteiskunnan vahvistamassa parisuhteessa. Osa pitää oikeana elää pidättyvyydessä. Jotkut tahtovat pyrkiä vapaaehtoisen terapian ja sitoutuneen vertaistuen avulla sisäiseen muutosprosessiin. Tärkeää on, että ketään ei leimata eikä eristetä, vaan jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta kunnioitetaan.” Kirkolliskokouksen perustevaliokunta yhtyi piispainkokouksen kantaan (Perustevaliokunnan mietintö 4/2010, s. 4,7).
Edellä mainitut asiat ovat kirkon päätöksiä. Niitä lähetysjärjestöt ovat nyt virallisesti sitoutuneet noudattamaan omassa toiminnassaan, eivät ainoastaan sietämään niitä kirkon toiminnassa.
Kirkon työmarkkinalaitoksen työmarkkinajohtaja Piekkalalta voinee edellyttää työlainsäädännön hyvää tuntemusta. Kun Kotimaa PRO kysyi Piekkalalta, voiko samasukupuoliseen parisuhteeseen kielteisesti suhtautuva yhdistys jättää rekrytoimatta tällaisessa parisuhteessa olevan henkilön, Piekkala vastasi: ”Sitä pitäisi selvittää kyseisten yhdistysten työnantajaliitosta.” Ei kai Piekkala arvele, että lähetysjärjestöjen mahdollisella työnantajaliitolla olisi valtuudet myöntää järjestöille poikkeuksia Suomen lainsäädännöstä? Rikoslaki ja yhdenvertaisuuslaki koskevat myös järjestötoimintaa.
Hyvää oli Piekkalan toteamus, että kirkon lähetystyötä tekevien yhdistysten on noudatettava kirkon linjauksia. Juuri tästä on kyse. Huolemme koskee vain sitä, tapahtuuko näin.
Huoltamme lisää Risto Jukko, jonka tulkinta sopimusoikeudesta on mielestämme omaperäinen. Kirkkohallitus ja järjestöt allekirjoittivat sopimuksen viime keväänä, mutta Jukon mukaan vasta nyt ryhdytään pohtimaan, mitä sopimus oikeasti tarkoittaa: ”Nyt eletään sitä vaihetta, että järjestöt joutuvat tarkoin miettimään, mitä tarkoittaa sitoutuminen kirkon tunnustukseen ja päätöksiin. Ilmeisesti allekirjoittaneet järjestöt katsovat, että ne ovat tähän valmiita.”
Normaalisti sopimuksen sisältö selvitetään osapuolille ennen allekirjoittamista, ei puoli vuotta sen jälkeen, mutta Jukko kirjoittaa: ”Luulen, että seuraavassa vaiheessa on tarkennettava, mitkä ovat kirkon päätökset erilaisissa kysymyksissä, ettei synny yli- tai alitulkintoja.”
Ei kirkon päätöksistä ”erilaisissa kysymyksissä” ole tähän asti ollut epäselvyyttä. Epäselvää on vain se, noudattavatko järjestöt niitä, vai sanovatko vain noudattavansa. Vaikuttaa siltä, että kirkon aikaisempia, yksiselitteisiä päätöksiä koetetaan nyt kovasti tulkita jollain uusilla tavoilla, joka sallisi viiden lähetysjärjestön harjoittaman syrjinnän jatkua mutta turvaisi silti järjestöjen rahoituksen kirkollisverovaroilla.
Jukko sanoo: ”Näissä keskusteluissa lähdetään siitä, että lähetysjärjestöjen johto kertoo meille asiat totuudellisesti. — Jos he sanovat, että he ovat näihin sitoutuneet, en voi lähtökohtaisesti epäillä sitä.”
On olemassa erittäin painavaa, järjestöjen itsensäkin julki tuomaa näyttöä siitä, että puheena olevat järjestöt eivät tosiasiassa noudata kirkon päätöksiä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasioissa. Jukon tarkoituksellinen sinisilmäisyys osoittaa tässä tilanteessa suurta vastuuttomuutta: kun sitkeästi teeskennellään, että kaikki on hyvin, kaikki on hyvin. Tällaiselle pohjalle ei Suomen ev.lut.kirkon lähetystyötä voi rakentaa.
– Johanna Korhonen –
– Sari Roman-Lagerspetz–
Kirkon luottamushenkilöitä, Vantaa
Jusu, olisiko sitten tämän uudistushaluisten porukan aika perustaa oma kirkkokunta? Se onnistuu varmaan helpommin kuin kansankirkon hajottaminen.
Käsitykseni mukaan enemmistö evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä kannattaa naispappeutta ja enemmistö evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistä kannattaa samaa sukupuolta olevien parien kirkollista vihkimistä.
Jos kirkko haluaa ratkaista tämän asian jakautumalla kahtia, olettaisin että helpompi olisi vanhoillisten tahojen poistua ja perustaa oma kirkkokunta. Heitä on vähemmän ja oman kirkon perustaminen olisi varmaan helpompaa kuin kansankirkon hajottaminen.
Sinänsä en ota kantaa, onko pesäeron tekeminen parasta tapa ratkaista tämä asia. Saattaahan olla, että jotkut kirkon jäsenet nauttivat tästä vuosikymmeniä kestävästä riitelystä. Oli ratkaisu mikä hyvänsä, se on kirkon oma asia. Katselen mieluummin vierestä.
”Olisiko tämän uudistushaluisten porukan aika perustaa oma kirkkokunta?” Eipä heitä taida mitkään samanmielisten kuppikunnat kiinnostaa. Uskoisin heidän aidosti haluavan ihmisoikeuksien ja tasa-arvon toteutuvan toisten ihmisten elämässä myös kirkossa ja sen lähetysjärjestöissä..
kotimaa24 kommenttiloota ei saa kuuluviin monipuolisia mielipiteitä tai perusteluja, eikä ainakaan enemmistön tuntoja. Onneksi kirkkopolitiikan suuria linjoja ei vedetä täällä.
Kiitän Johanna Korhosta ja Sari Roman-Lagerspetziä, että he ovat nostaneet esiin omituisia puutteita kirkkohallituksen kirjeissä. Että he jaksavat tarkasti vääntää rautalankaa ja laittaa kampoihin löysille puheille.
Hurraan ja kannustan Jusu Vihervaaran pitkämielistä argumentaatiota ja napakoita kysymyksiä.
Itseäni kirpaisi kirkkohallituksen tekstissä ”ihmisoikeuksia puolustetaan mahdollisuuksien mukaan”. Hyvänen aika, ihmisoikeuksia puolustetaan aina, myös silloin kun se on mahdotonta. Ihmisoikeuksia puolustetaan myös silloin kun siitä on haittaa itselle.
Heli Lindroosille kiitokset siitä, että täällä kuullaan välillä myös normaalien ihmisten näkemyksiä eikä pelkästään vakiomarmattajien (jollaiseksi itsenikin lasken) alituista purnausta.
Onko konservatiivisten järjestöjen pakko palkata pätevin henkilö, jos tämä edustaa järjestön linjasta poikkeavaa raamattunäkemystä? Käsittääkseni ei. Niinpä homoseksuaalisessa elävä henkilö voidaan sivuuttaa puhtaasti teologisin perustein, koska hän elämäntavallaan osoittaa omaavansa hyvin liberaalin raamattunäkemyksen. Tällöin kyse ei ole sukupuolisen suuntautumisen perusteella tapahtuvasta syrjinnästä vaan ihan perinteisestä teologisesta sopivuusarvioinnista.
Yhtäältä Timo Pöyhösen juridinen tietämys vaatii hieman päivittämistä, sillä ihmisen parisuhde on yksityisyyden alueelle kuuluva asia, jota työnantaja ei voi käyttää kriteerinä työhönotossa.
Toisaalta jos puhutaan lähetysjärjestöistä, jotka ovat virallisessa asemassa sitoutuneet ev-lut. kirkon näkemyksyyn, pitää muistaa että kirkolliskokous on lähes yksimielisesti päättänyt, että kirkko ei syrji ketään sen takia, että tämä elää rekisteröidyssä parisuhteessa.
Kolmannekseen piispainkokous on vuonna 2010 ohjeistanut, että osa homoseksuaaleista kokee omantuntonsa oikeana elää sitoutuneessa parisuhteessa ja että kirkossa tätä pitää kunnioittaa, joten siinäkin tapauksessa, että työsopimuslaki ei sitä kieltäisi, tällainen teologinen ”sopivuusarviointi” on vastoin ev-lut. kirkon käytäntöjä.
Tämä on niin paha riita, että Suomen evl. kirkko hajoaa tällä menolla. Itse olen jo vuosia sitten päättänyt, että eroan kirkosta sinä päivänä, kun kirkko tekee sen päätöksen että rupeaa samaa sukupuolta olevia vihkimään. Avioliittohan on raamatun mukaan miehen ja naisen välinen asia.
Sanoohan Jeesuskin:
”Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon.”
Jeesus ei tuominnut näitä ihmisiä, ei kirkonkaan pidä. Asiat vain on kuten Jeesus sanoo. Meidän mielipiteemme ei asiaa muuksi muuta. Pitäisiköhän kirkon palata takaisin Jeesuksen sanoihin?
En ymmärrä tätä riitelyä ollenkaan. Kurjalta tuntuu, jos joutuu kirkosta lähtemään, näin selvän asian tähden, riidan kylväminen ja metelöiminen, kun ei juuri auta, niin kauan kun raamattussa lukee vastaansanomattomasti miten asiat on.
Suurin ongelma kirkossa taitaa olla se, ettei enää uskota mitä siellä ihmisestä ja Jumalasta ilmoitetaan. Kristinuskohan perustuu ilmoitukseen, eikä meiltä ole siihen juuri lisäämistä.
Kokonaan toinen juttu on, jos halutaan perustaa kokonaan uusi uskonto, siltä tämä on alkanut jo näyttämään.
Ismo, jos Jeesus sanoo, että osa kelpaa avioliittoon ja osa ei kelpaa, voit toki tehdä siitä sellaisen tulkinnan, että sinä kuulut niihin jotka kelpaavat ja minä kuulun heihin, jotka eivät kelpaa.
En lainkaan kyseenalaista, etteikö tuollaista tulkintaa saisi tehdä ja tuolla tavalla ajatella, mutta korostaisin, että tuo ei ole ainoa tapa nähdä asioita.
Mielestäni tähän sopii sama vanha neuvo: jos parisuhde samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa on vakaumuksesi vastainen, älä ryhdy parisuhteeseen samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa.
Jusu, monessa olen harhautunut pois oikeasta ja monesti löydän itseni vääryyttä tekemästä. Mutta kuten Paavali sanoi: ”Mitä siis sanomme? Onko laki syntiä? Pois se! Mutta syntiä en olisi tullut tuntemaan muuten kuin lain kautta; sillä en minä olisi tiennyt himosta, ellei laki olisi sanonut: ”Älä himoitse”.
Siispä meidän tuleekin pysyä siinä ajatuksessa, että laki on oikea ja hyvä, sillä me näemme sen kautta omat vääryytemme. Armon kautta voimme kasvaa ja ymmärtää, että Jumalan sana on totuus, vaikka se koskee ja kurittaakin juuri minua.
”Pahimmat nautinnot ovat puhtaasti henkistä laatua: toisten syyttelyn, komentelun ja holhoamisen, toisten ilon pilaamisen ja pahan puhumisen tuoma nautinto; valta-aseman ja vihaamisen synnyttämä nautinto. Ihmisen sisässä on nimittäin kaksi minää, jotka kilpailevat jatkuvasti sen ihmisminän kanssa, joksi meidän olisi yritettävä kasvaa. Ne ovat eläimellinen minä ja ja paholaisminä. Paholaisminä on pahempi. Sen vuoksi kylmä, omahurskas teeskentelijä, joka käy säännöllisesti kirkossa, voi olla paljon lähempänä kadotusta kuin ilotyttö. Vaikka tietysti on parempi, ettei ihminen ole näistä kumpikaan.”
– C.S. Lewis, Tätä on kristinusko
Ilmeisesti tämä ”Yksi kerrallaan” -blogi on annettu nyt tämän parivaljakon käyttöön – lienee sitä Kotimaa24 agendan propagandistisen perustotuuden toteuttamista peruspropagandistisin keinoin.
Ei riitä, että on oma blogi käytössä vaan pitää vielä tarjota enemmän. Tiedättekö, että tämä tällaiselle seurakunnan luottamusmiehelle haisee pahalle – todella pahalle.
Mitä taas tulee kaksikon kirjoitukseen niin se paljastaa kokonaan, että käsitys siitä mikä on kirkko on niin kadoksissa kuin vain voi olla. Puoluepoliittinen retoriikka istutetaan sellaiseen arkeen, johon sitä ei ikinä ole kirjoitettu. Kirkon arki on evanekelimun julistamisessa Kristusta korottaen. Nyt meneillään ei korota ketään eikä mitään mutta särkee ja hajottaa kaiken.
Soisin jo loppuvan mutta tämä Kotimaan populaatio näyttää olevan kahden naisen lumoissa.
Voi sun – näitä kirjoitusvirheitä, tällainen lukihäiriöinen kaipaa korjausmahdollisuutta. Piti siis kirjoittamani: ”Kirkon arki on evankeliumin julistamista Kristusta korottaen. Nyt meneillään oleva ei korota ketään eikä mitään mutta särkee ja hajottaa kaiken….”
Nämä naiset puhuvat kirkosta yhteisönä johon lähetysjärjestöt kuuluvat odottaen näiden(järjestöjen) toimivan kirkon ”vakaumuksen” mukaisesti. Oleellinen kysymys lienee ovatko kirkon päätökset sama asia kuin kirkon ”vakaumus”. Toinen yhtä tärkeä kysymys on tunnustuksen ja toiminnan välinen suhde.
Kirkkojärjestyksen 1 §
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.
Mikäli ajatellaan homoseksuaalisuuden suhdetta tuohon yllämainittuun 1§, voidaan opillisesti katsoa juuri näiden ”parjattujen” lähetysjärjestöjen uskovan kirkon ”vakaumuksen” mukaisesti.
”Kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.” Tämä tarkoittanee uskonoppia eikä esimerkiksi biologiaa tai psykologiaa. (Sanajärjestyskin on tärkeä. Lause saisi toisen merkityksen vaikka tällaisena: ”Kaikkea oppia on tutkittava ja arvioitava kirkossa…”) Se, mitä nyt tiedämme homoseksuaalisuudesta ohittaa sen, mitä Raamattussa siitä mainitaan.
Martti Pentti
Kristittynä en lähtisi ohittamaan Raamatun ihmiskuvaa, oppia ihmisestä ja Jumalasta, syntikäsitystä jne. Mikäli nämä ohitetaan, ollaan ihmismielipiteitten hyllyvällä suolla.
”Heli Lindroosille kiitokset siitä, että täällä kuullaan välillä myös normaalien ihmisten näkemyksiä…” Kirjoittaa Jusu.
Tähän nyt ei tarvitse varsinaisesti ottaa kantaa, mutta otan nyt kuitenkin. Olen kommentoinut (aiemmin pidin myös blogia) täällä kohta viisi vuotta, mutta pidän silti itseäni täysin normaalina ihmisenä enkä ollenkaan vakiomarmattajana.
Se on kyllä totta, että täällä kommentoijan on hyvä omata terve itsetunto, sillä niin paljon mukana on myös heitä, jotka yrittävät aika ajoin ”käydä liiviin kiinni” eli hyökkäillä toisen persoonaa kohti.
Jatketaan kommentointia luokittelematta toisiamme normaaleiksi tai epänormaaleiksi!
Eikö se niin ole Salme, että sydämen sivistys kertoo myös siitä miten lähimmäiseen suhtautuu. Sen olen kyllä huomannut, että leimaamiset ja toisen uskonnollisen vakaumuksen vähättely mukamas älyllisyyteen perustuen on hyvin yleistä tällä sivustolla. Tämä on surullista ja valitettavaa.
Ehkäpä se leimatuksi joutuminen jopa suoranainen valheen kohteeksi joutuminen kuuluu siihen, mistä kristillinen usko puhuu ristin kantamisena? Näin varmasti myös näiden parjattujen lähetysjärjestöjen kohdalla.
Voi ,Salme, herkkää hipiääsi. Jos malttaisit lukea kommentoimasi tekstin loppuun ja vielä yrittää ymmärtää kirjoittajan intention. Jusu nimenomaan korostaa lukevansa itsensä ”epänormaaleihin vakiomarmattajiin” kirjoittaessaan ”jollaiseksi itsenikin lasken”.
Herne kannattaa vetää nenään vain jos joku on sitä sinne tunkemassa.
Täällä kirjoittaa pieni joukko ihmisiä, joilla on jatkuvasti nenä solmussa jostain asiasta. Välittömästi kun täällä on uutinen, jonka voi linkittää konservatiivi-liberaali, asetelmaan, tällä joukolla on valtavasti asiaa ja he rummuttavat omaa agendaansa kuin duracell-puput.
Tyypillisesti tällaisia uutisia ovat homoliitot, abortti, eutanasia, lähestysjärjestöjen tuet ja rekrytointikäytännöt sekä uskonnollisten elementtien näkyvyys julkisessa tilassa.
Sitten on aika katsoa peiliin. Minä kuulun näihin vakiomarmattajiin. Ja niin kuulut Salme sinäkin. Siksi on minusta tervettä, että helilindroosit ja muut tavalliset ihmiset, joilla syke ja verenpaine pysyy normaalilla tasolla, kirjoittavat täällä. Toivoisin heitä lisää.
Nyt minua kyllä jo pikkuisen hyväntahtoisesti naurattaa.
Vaikka Jusu ja Panu kuinka yrittävät ”tunkea hernettä minun nenääni” tai luokitella minua ”herkkä hipiäiseksi nenäsolmussa marmattajaksi”, niin minä en ota noita leimoja vastaan itselleni. Minulla ei ole myöskään ollut mitään ongelmaa verenpaineeni kanssa koskaan. Päinvastoin se on yleensä kovin alhainen, eivätkä mitkään elämän kriisit ole saaneet sitä nousemaan.
Noudatin Jusun kehotusta ja katsoin peiliin. Peiliin katsoessani näen oman ikäiseni naisen, joka kommentoi kristillisen viitekehyksen ja laajan elämänkokemuksen pohjalta esille kommentoitavaksi julkaistuja artikkeleita.
Mielestäni Jusukaan ei ole vakiomarmattaja, vaan omasta viitekehyksestään käsin kommentoiva mies. Mitä nyt joskus on sitä, mieltä, että kanssakommentoijat ovat lapsellisia tai vakiomarmattajia, mutta sen voi antaa anteeksi, kun siitä ei tule tapa.
Minunkin mielestäni olisi hyvä, jos tänne tulisi monipuolisia näkemyksiä omaavia uusia kommentoijia.
Jokainen lukija voi päätellä verenpaineesi tason (huom. kuvaannollinen ilmaisu) teksteistäsi. Erinomaisen hienoa jos pystyt välillä nauramaankin; ”hyväntahtoisen” naurun voi tosin tulkita myös muka-ylimielisyydeksi. Se taas kertoisi niin epävarmuudesta kuin kohonneesta verenpaineestakin (huom. taas kuvaannollinen ilmaisu).
Minusta verenpaineen nousulle on ilmeinen riski, jos tykittää useita viestejä päivässä eikä kykene suhtautumaan itseensä sarkastisesti.
(ei viittaa kehenkään henkilöön)
Pojat ne jaksavat tykittää 🙂
Kyllähän maailmaan sanoja mahtuu.
Mutta en nyt viitsi enempää vitsailla kanssanne.
Lehdessä oli uutinen, jonka mukaan Kankaanpään seurakunnassakin äänestettiin lähetysmäärärahoista, vaikka siellä on kirkkoherrana ankara naispappeuden vastustaja. Tuloksena oli, että naispappeutta vastustavien lähetysjärjestöjen avustuksia pienennettiin.
No sehän vain osoittaa, että vaadittu demokratia on toteutunut.
Eihän tuossa ole mitään ihmeellistä.
Salme. Niinhän se on. Ja kohta ei edes sitä 44.000 euroa ole mainitulla seurakunnalla jaettavana 7 osaan. Kuuluu olevan talous tiukalla.
Ja sitä tiukemmalle menee jokaisen seurakunnan talous kun ne alkavat boikotoimaan kirkon virallaisia lähetysjärjestöjä. Miksi? Siksi, että kristillisen opin mukaan ”Antaessaan saa:”
Ällistyttävää logiikkaa. Siis Kaikusalon mukaan seurakuntien taloudellinen tiukkuus johtuu siitä, että ne boikotoivat kirkon virallisia järjestöjä.
Kun eniten ihmisiä on eronnut kirkosta juuri tietyistä selkeistä tapahtumista/julkituloista ja tulemattomuudesta johtuen.
Ja antaessaan saa; no antakoot järjestöt ja turvautukoot tuohon kristillisen opin pieneen lainaukseen ja tulkintaan.
Virallisten järjestöjen kannattajien ”äänenkannattaja” voisi olla Alivaltiosihteerin nimellä julkaiseva kolmen kirjoittajan ryhmä. Heidän kaikkien kirjojensa nimessä on jossakin muodossa sana ”virallinen”. No vitsi vitsi. Pakko sanoa, kun tällä palstalla on tosikkojakin kirjoittelemassa.
”Kun eniten ihmisiä on eronnut kirkosta juuri tietyistä selkeistä tapahtumista/julkituloista ja tulemattomuudesta johtuen.” Ottavainen
Väitteet ”Kirkkohallituksen lähetystyöpaperi osoittaa vastuuttomuutta” Ja “Kirkkohallitus pyrkii hämärtämään ongelmaa”. ovat omiaan syyllistävän ilmaisunsa kautta hämärtämään tilannetta kirkossa. Ne ovat julkitiloja, jotka vaikuttavat toisaalta niin, että ihmiset sitoutuvat entistä enemmän kirkkoon ja sen lähetysjärjestöihin ja toisaalta aivopesulle alttiit saattavat jopa uskoa vihjailut ja erota kirkosta.
Tarkoitin esimerkiksi homoiltaa, jossa Päivi Räsänen puhui kirkon ja Raamatun käsityksinä omia käsityksiään ja toisaalta siinä illassa piispa Repo oli liian hiljaa/vaisu. No, eroamisia tuli. Samoin viime kesänä taas, tiedät nämä kyllä.
Tiedän kyllä. Medialla (ja tietysti sen takana olevilla ihmisillä) oli suuri osuus siihen, että mainitsemasi puheet muunneltiin aivan uuteen uskoon ja sitten syötettiin sisällöltään uudelleen muokattuina kansalle. Samahan tapahtui jo Anni-videon yhteydessä.
ts. uudelleen tulkittuja puheita käytettiin porkkanana kirkosta eroamiseen ja sen söivät monet, joilla ei ollut totuudenmukaista tietoa asioista tai he, jotka halusivat eroamisensa kautta ajaa tiettyä agendaa,
No, homoiltaohjelman katsoneena en voi syyttää mediaa. Ja median tehtävä on tuoda framille kirkonkin linjauksia jne.
Tuo on tuttua jo aikaisemmilta vuosilta, tuo kirkon näkemys, että se on media, joka aiheuttaa kirkosta eroamisia ym. ristiriitoja. Siitä tulee mieleen sensuurin halu, kun oikeasti ristiriidat ovat totta eikä niitä maton alle lakaisemisella aiheuteta kuin epäluottamusta.