Kirkkohallitus pyrkii hämärtämään ongelmaa
[Johanna Korhonen ja Sari Roman-Lagerspetz] Lähetystyön keskuksen johtajan Risto Jukon ja työmarkkinajohtaja Vuokko Piekkalan haastattelu (Kotimaa PRO 12.10.) herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia. Tästä syystä keskustelua lienee tarpeen vielä jatkaa.
Asiassa on kyse siitä, miten Kirkkohallitus valvoo lähetysjärjestöjen kanssa tehdyn lähetystyösopimuksen noudattamista. Sopimuksen mukaan järjestöt sitoutuvat "omassa toiminnassaan" kirkon päätöksiin. Monilla luottamushenkilöillä on herännyt vakava epäilys siitä, pitääkö tämä kaikissa järjestöissä oikeasti paikkaansa, kun kirkon päätöksiin kuuluu muun muassa sukupuolesta riippumaton pappeus sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen yhdenvertainen kohtelu kirkon työntekijöinä ja jäseninä.
Mielestämme on tärkeää korostaa, että kirkon virallisten lähetysjärjestöjen uskonnollinen yhdyskunta on Suomen ev.lut.kirkko. Järjestöt edustavat Suomen kirkkoa, toimivat kirkon nimissä ja ovat sitoutuneet noudattamaan sen päätöksiä omassa toiminnassaan. Järjestöt eivät ole omia kirkosta erillisiä uskonnollisia yhdyskuntiaan, eivätkä ne siten voi vaatia omien, kirkon päätöksistä poikkeavien vakaumustensa noudattamista naispappeus- ja seksuaalivähemmistökysymyksissä.
Kirkon työmarkkinajohtaja Vuokko Piekkala sanoo, että "uskonnollinen yhteisö voi siis periaatteessa edellyttää työntekijöiltään samansuuntaista vakaumusta kuin yhteisöllä on". Näin on, mutta se yhteisö on kirkko itse: kirkon lähetysjärjestö voi edellyttää työntekijöiltään samanlaista vakaumusta kuin kirkossa muutenkin edellytetään työntekijöiltä. Kukaan ei ole esittänyt, että kirkon lähetystyöhön tulisi palkata esimerkiksi hinduja, buddhalaisia tai ateisteja.
Piekkala jättää selventämättä, mitä "vakaumuksella" tarkoitetaan. Vakaumusta ei voi rinnastaa ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. Sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen eivät ole vakaumuksia, vaan ne ovat ihmisen henkilökohtaisia ominaisuuksia. Kirkollinen työnantaja ei voi edellyttää työntekijältä tiettyä sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, määrättyä parisuhteen muotoa tai (esim. homoseksuaalilta) selibaattia. Sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen eivät lain ja kirkon päätösten mukaan ole päteviä perusteita jättää kristittyä henkilöä rekrytoimatta, jos työnhakijan koulutus, kokemus ja osaaminen vastaavat tehtävän vaatimuksia.
Piekkala sanoo, että "kun järjestö toimii lähetystyössä, silloin po.sopimus edellyttää sen toimivan kirkon päätösten mukaan, esimerkiksi on tehtävä yhteistyötä naispappien kanssa. Mutta ei ihmisten tarvitse silti omaa vakaumustaan muuttaa".
Kirkkohallitusta on syytä muistuttaa kirkon naispappeuspäätöksestä, jota järjestöt nyt ovat siis sitoutuneet noudattamaan nimenomaan omassa toiminnassaan. Kirkolliskokous hyväksyi naispappeuden vuonna 1986. Päätös ei ollut se, että "kirkko tekee yhteistyötä naispappien (esim. Ruotsin kirkon naispappien) kanssa" vaan se, että kirkko hyväksyy naispappeuden ja pyrkii edistämään naisten ja naispappien kaikkinaista syrjimättömyyttä omassa toiminnassaan.
Piispainkokouksen tiedoksiannossa 1/2006 seurakunnille "erilaisten virkanäkemysten aiheuttamien työyhteisöongelmien hoitamiseksi" selostetaan edelleen, mitä naispappeuspäätös merkitsee: Suomen tasa-arvo-ja yhdenvertaisuuslakien noudattaminen kirkollisessa elämässä liittyy olennaisesti naispappeuspäätökseen. Ihmisiä ei piispojen selonteon mukaan tule asettaa sukupuolen eikä myöskään seksuaalisuuden suhteen eriarvoiseen asemaan. Piispainkokouksen linjaus koskee myös annettavaa opetusta: vaikka jokaisella ihmisellä on mielipiteen vapaus, kirkossa (ja sen järjestöissä) ei saa opettaa kirkon yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolinjausten vastaisesti.
Seksuaalisuuteen liittyviä seikkoja piispainkokous on edelleen käsitellyt selvityksessään 2010 (ss. 129-130) seuraavasti: "Osa homoseksuaaleista pitää omantuntonsa pohjalta oikeana elää sitoutumiseen perustuvassa ja yhteiskunnan vahvistamassa parisuhteessa. Osa pitää oikeana elää pidättyvyydessä. Jotkut tahtovat pyrkiä vapaaehtoisen terapian ja sitoutuneen vertaistuen avulla sisäiseen muutosprosessiin. Tärkeää on, että ketään ei leimata eikä eristetä, vaan jokaisen oikeutta toimia omantuntonsa pohjalta kunnioitetaan." Kirkolliskokouksen perustevaliokunta yhtyi piispainkokouksen kantaan (Perustevaliokunnan mietintö 4/2010, s. 4,7).
Edellä mainitut asiat ovat kirkon päätöksiä. Niitä lähetysjärjestöt ovat nyt virallisesti sitoutuneet noudattamaan omassa toiminnassaan, eivät ainoastaan sietämään niitä kirkon toiminnassa.
Kirkon työmarkkinalaitoksen työmarkkinajohtaja Piekkalalta voinee edellyttää työlainsäädännön hyvää tuntemusta. Kun Kotimaa PRO kysyi Piekkalalta, voiko samasukupuoliseen parisuhteeseen kielteisesti suhtautuva yhdistys jättää rekrytoimatta tällaisessa parisuhteessa olevan henkilön, Piekkala vastasi: "Sitä pitäisi selvittää kyseisten yhdistysten työnantajaliitosta." Ei kai Piekkala arvele, että lähetysjärjestöjen mahdollisella työnantajaliitolla olisi valtuudet myöntää järjestöille poikkeuksia Suomen lainsäädännöstä? Rikoslaki ja yhdenvertaisuuslaki koskevat myös järjestötoimintaa.
Hyvää oli Piekkalan toteamus, että kirkon lähetystyötä tekevien yhdistysten on noudatettava kirkon linjauksia. Juuri tästä on kyse. Huolemme koskee vain sitä, tapahtuuko näin.
Huoltamme lisää Risto Jukko, jonka tulkinta sopimusoikeudesta on mielestämme omaperäinen. Kirkkohallitus ja järjestöt allekirjoittivat sopimuksen viime keväänä, mutta Jukon mukaan vasta nyt ryhdytään pohtimaan, mitä sopimus oikeasti tarkoittaa: "Nyt eletään sitä vaihetta, että järjestöt joutuvat tarkoin miettimään, mitä tarkoittaa sitoutuminen kirkon tunnustukseen ja päätöksiin. Ilmeisesti allekirjoittaneet järjestöt katsovat, että ne ovat tähän valmiita."
Normaalisti sopimuksen sisältö selvitetään osapuolille ennen allekirjoittamista, ei puoli vuotta sen jälkeen, mutta Jukko kirjoittaa: "Luulen, että seuraavassa vaiheessa on tarkennettava, mitkä ovat kirkon päätökset erilaisissa kysymyksissä, ettei synny yli- tai alitulkintoja."
Ei kirkon päätöksistä "erilaisissa kysymyksissä" ole tähän asti ollut epäselvyyttä. Epäselvää on vain se, noudattavatko järjestöt niitä, vai sanovatko vain noudattavansa. Vaikuttaa siltä, että kirkon aikaisempia, yksiselitteisiä päätöksiä koetetaan nyt kovasti tulkita jollain uusilla tavoilla, joka sallisi viiden lähetysjärjestön harjoittaman syrjinnän jatkua mutta turvaisi silti järjestöjen rahoituksen kirkollisverovaroilla.
Jukko sanoo: "Näissä keskusteluissa lähdetään siitä, että lähetysjärjestöjen johto kertoo meille asiat totuudellisesti. -- Jos he sanovat, että he ovat näihin sitoutuneet, en voi lähtökohtaisesti epäillä sitä."
On olemassa erittäin painavaa, järjestöjen itsensäkin julki tuomaa näyttöä siitä, että puheena olevat järjestöt eivät tosiasiassa noudata kirkon päätöksiä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvoasioissa. Jukon tarkoituksellinen sinisilmäisyys osoittaa tässä tilanteessa suurta vastuuttomuutta: kun sitkeästi teeskennellään, että kaikki on hyvin, kaikki on hyvin. Tällaiselle pohjalle ei Suomen ev.lut.kirkon lähetystyötä voi rakentaa.
- Johanna Korhonen -
- Sari Roman-Lagerspetz-
Kirkon luottamushenkilöitä, Vantaa
56 kommenttia
kotimaa24 kommenttiloota ei saa kuuluviin monipuolisia mielipiteitä tai perusteluja, eikä ainakaan enemmistön tuntoja. Onneksi kirkkopolitiikan suuria linjoja ei vedetä täällä.
Kiitän Johanna Korhosta ja Sari Roman-Lagerspetziä, että he ovat nostaneet esiin omituisia puutteita kirkkohallituksen kirjeissä. Että he jaksavat tarkasti vääntää rautalankaa ja laittaa kampoihin löysille puheille.
Hurraan ja kannustan Jusu Vihervaaran pitkämielistä argumentaatiota ja napakoita kysymyksiä.
Itseäni kirpaisi kirkkohallituksen tekstissä ”ihmisoikeuksia puolustetaan mahdollisuuksien mukaan”. Hyvänen aika, ihmisoikeuksia puolustetaan aina, myös silloin kun se on mahdotonta. Ihmisoikeuksia puolustetaan myös silloin kun siitä on haittaa itselle.
Onko konservatiivisten järjestöjen pakko palkata pätevin henkilö, jos tämä edustaa järjestön linjasta poikkeavaa raamattunäkemystä? Käsittääkseni ei. Niinpä homoseksuaalisessa elävä henkilö voidaan sivuuttaa puhtaasti teologisin perustein, koska hän elämäntavallaan osoittaa omaavansa hyvin liberaalin raamattunäkemyksen. Tällöin kyse ei ole sukupuolisen suuntautumisen perusteella tapahtuvasta syrjinnästä vaan ihan perinteisestä teologisesta sopivuusarvioinnista.
Tämä on niin paha riita, että Suomen evl. kirkko hajoaa tällä menolla. Itse olen jo vuosia sitten päättänyt, että eroan kirkosta sinä päivänä, kun kirkko tekee sen päätöksen että rupeaa samaa sukupuolta olevia vihkimään. Avioliittohan on raamatun mukaan miehen ja naisen välinen asia.
Sanoohan Jeesuskin: ”Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen itseensä sovittaa, se sovittakoon.”
Jeesus ei tuominnut näitä ihmisiä, ei kirkonkaan pidä. Asiat vain on kuten Jeesus sanoo. Meidän mielipiteemme ei asiaa muuksi muuta. Pitäisiköhän kirkon palata takaisin Jeesuksen sanoihin?
En ymmärrä tätä riitelyä ollenkaan. Kurjalta tuntuu, jos joutuu kirkosta lähtemään, näin selvän asian tähden, riidan kylväminen ja metelöiminen, kun ei juuri auta, niin kauan kun raamattussa lukee vastaansanomattomasti miten asiat on.
Suurin ongelma kirkossa taitaa olla se, ettei enää uskota mitä siellä ihmisestä ja Jumalasta ilmoitetaan. Kristinuskohan perustuu ilmoitukseen, eikä meiltä ole siihen juuri lisäämistä.
Kokonaan toinen juttu on, jos halutaan perustaa kokonaan uusi uskonto, siltä tämä on alkanut jo näyttämään.
”Pahimmat nautinnot ovat puhtaasti henkistä laatua: toisten syyttelyn, komentelun ja holhoamisen, toisten ilon pilaamisen ja pahan puhumisen tuoma nautinto; valta-aseman ja vihaamisen synnyttämä nautinto. Ihmisen sisässä on nimittäin kaksi minää, jotka kilpailevat jatkuvasti sen ihmisminän kanssa, joksi meidän olisi yritettävä kasvaa. Ne ovat eläimellinen minä ja ja paholaisminä. Paholaisminä on pahempi. Sen vuoksi kylmä, omahurskas teeskentelijä, joka käy säännöllisesti kirkossa, voi olla paljon lähempänä kadotusta kuin ilotyttö. Vaikka tietysti on parempi, ettei ihminen ole näistä kumpikaan.”
– C.S. Lewis, Tätä on kristinusko
Ilmeisesti tämä ”Yksi kerrallaan” -blogi on annettu nyt tämän parivaljakon käyttöön – lienee sitä Kotimaa24 agendan propagandistisen perustotuuden toteuttamista peruspropagandistisin keinoin. Ei riitä, että on oma blogi käytössä vaan pitää vielä tarjota enemmän. Tiedättekö, että tämä tällaiselle seurakunnan luottamusmiehelle haisee pahalle – todella pahalle. Mitä taas tulee kaksikon kirjoitukseen niin se paljastaa kokonaan, että käsitys siitä mikä on kirkko on niin kadoksissa kuin vain voi olla. Puoluepoliittinen retoriikka istutetaan sellaiseen arkeen, johon sitä ei ikinä ole kirjoitettu. Kirkon arki on evanekelimun julistamisessa Kristusta korottaen. Nyt meneillään ei korota ketään eikä mitään mutta särkee ja hajottaa kaiken. Soisin jo loppuvan mutta tämä Kotimaan populaatio näyttää olevan kahden naisen lumoissa.
Nämä naiset puhuvat kirkosta yhteisönä johon lähetysjärjestöt kuuluvat odottaen näiden(järjestöjen) toimivan kirkon ”vakaumuksen” mukaisesti. Oleellinen kysymys lienee ovatko kirkon päätökset sama asia kuin kirkon ”vakaumus”. Toinen yhtä tärkeä kysymys on tunnustuksen ja toiminnan välinen suhde.
Kirkkojärjestyksen 1 §
Suomen evankelis-luterilainen kirkko tunnustaa sitä kristillistä uskoa, joka perustuu Jumalan pyhään sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoihin, ja joka on ilmaistu kolmessa vanhan kirkon uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa ja muissa luterilaisen kirkon Yksimielisyyden kirjaan otetuissa tunnustuskirjoissa. Kirkko pitää korkeimpana ohjeenaan sitä tunnustuskirjojen periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan.
Mikäli ajatellaan homoseksuaalisuuden suhdetta tuohon yllämainittuun 1§, voidaan opillisesti katsoa juuri näiden ”parjattujen” lähetysjärjestöjen uskovan kirkon ”vakaumuksen” mukaisesti.
”Heli Lindroosille kiitokset siitä, että täällä kuullaan välillä myös normaalien ihmisten näkemyksiä…” Kirjoittaa Jusu.
Tähän nyt ei tarvitse varsinaisesti ottaa kantaa, mutta otan nyt kuitenkin. Olen kommentoinut (aiemmin pidin myös blogia) täällä kohta viisi vuotta, mutta pidän silti itseäni täysin normaalina ihmisenä enkä ollenkaan vakiomarmattajana. Se on kyllä totta, että täällä kommentoijan on hyvä omata terve itsetunto, sillä niin paljon mukana on myös heitä, jotka yrittävät aika ajoin ”käydä liiviin kiinni” eli hyökkäillä toisen persoonaa kohti.
Jatketaan kommentointia luokittelematta toisiamme normaaleiksi tai epänormaaleiksi!
Lehdessä oli uutinen, jonka mukaan Kankaanpään seurakunnassakin äänestettiin lähetysmäärärahoista, vaikka siellä on kirkkoherrana ankara naispappeuden vastustaja. Tuloksena oli, että naispappeutta vastustavien lähetysjärjestöjen avustuksia pienennettiin.
”Kun eniten ihmisiä on eronnut kirkosta juuri tietyistä selkeistä tapahtumista/julkituloista ja tulemattomuudesta johtuen.” Ottavainen
Väitteet ”Kirkkohallituksen lähetystyöpaperi osoittaa vastuuttomuutta” Ja “Kirkkohallitus pyrkii hämärtämään ongelmaa”. ovat omiaan syyllistävän ilmaisunsa kautta hämärtämään tilannetta kirkossa. Ne ovat julkitiloja, jotka vaikuttavat toisaalta niin, että ihmiset sitoutuvat entistä enemmän kirkkoon ja sen lähetysjärjestöihin ja toisaalta aivopesulle alttiit saattavat jopa uskoa vihjailut ja erota kirkosta.
Jusu, olisiko sitten tämän uudistushaluisten porukan aika perustaa oma kirkkokunta? Se onnistuu varmaan helpommin kuin kansankirkon hajottaminen.
Ilmoita asiaton kommentti