Olin viime sunnuntaina pitkästä aikaa kirkossa, ihan henkilökohtaisesti oman seurakunnan messussa. Täytyy myöntää, että korona-aikana tapahtunut kirkossakäynnin lamaantuminen vaikuttaa elämässäni vieläkin. Vai olisiko syynä rehellinen laiskuus? Jos on viimeksimainitusta kyse, niin tällä kertaa voitin sen.
Mikkelinpäivän jumalanpalveluksessa veisasimme Anna-Maija Raittilan sanoittaman virren Nyt kulkee halki korpimaan (498). Se toi mieleen mukavia muistoja alakouluajoilta. Teimme ensimmäisellä tai toisella luokalla ”luokkaretken” koululaisten kinkereille, jotka pidettiin Evankeliumiyhdistyksen rukoushuoneella Vammalassa, nykyisessä Sastamalassa. Kävelymatkaa koululta oli vajaa kilometri. Rukoushuone oli vanha puurakennus, jonka hiukan pölyisen tuoksun ja kodikkaan juhlasalin tunnelman pystyn vieläkin palauttamaan mieleeni.
Kinkereillä opetettiin tämä virsi, jonka kerrottiin olevan aivan uusi. Olen aloittanut koulunkäynnin syksyllä 1962, ja Raittilan sanoittama virsi on otettu virsikirjan lisävihkoon 1963. Kinkereiden on täytynyt olla alkuvuodesta 1963 tai 1964. Virren kauniit sanat ja helppo sävel ovat siis yli 60 vuotta kulkeneet mukanani ja tuntuneet jotenkin omilta. En muista, mitä muuta kinkereillä tapahtui. Todennäköisesti opettelimme myös toisen lisävihkon virren Vieraalla maalla kaukana (78), ja kappalainen Olli Kahra ehkä piti meille pienen oppitunnin. Kanttorin nimen olen unohtanut.
Entisajan kansakoulussa opeteltiin aika paljon virsiä ja hengellisiä lauluja. Opettaja muistaakseni perusteli sanojen pänttäämistä muun muassa sillä, että sitten kun vanhana ei enää jaksa lukea, on hyvä muistaa sanoja ulkoa. Aika kaukainen ajatus alle kymmenvuotiaalle lapselle, mutta muistiin painuneista laulujen sanoista on kyllä ollut hyötyä jo varhaisemmassakin iässä. Mikä siinä onkin, että musiikkiin liitettyinä sanat jäävät helpommin mieleen. Opiskeluaikoina joskus toivoin, että tärkeimpiä tenttikirjoja olisi saanut kasetille laulettuna.
Kinkereillä on ollut vuosisatojen saatossa monenlaisia tehtäviä ja monenlaista sisältöä. Vieläköhän kinkereitä järjestetään seurakunnissa? Pikaisen nettihaun perusteella kinkeriperinne elää edelleen joillakin seuduilla. Näin näyttäisi olevan muun muassa Sastamalassa.
Kinkereiden historiaa löytyy esimerkiksi evl.fi-sivuilta. https://evl.fi/sanasto/kinkerit/
SAISINKO JÄTTEITÄ
Leijona käski kerran kaikki eläimet pitoihinsa ja valmisti niitä varten kalliin ja ylellisen aterian. Vieraiden joukossa oli sikakin.
Kun kaikki monen monituiset ruuat ja herkut kannettiin esiin ja alettiin aterioida, niin puhkesipa sika kysymään:
– Onko täällä jätteitä?
Se kun on aina tottunut vain jätteitä syömään, niin niitäpä se kyseli täältä pitopöydästäkin.
Samanlaisia ovat ihmiset. Kun saarnaajat heille kirkoissamme ja temppeleissä tarjoavat kaikkein parhaimman ja jaloimman ravinnon: iankaikkisen autuuden, syntien anteeksisaamisen ja Jumalan armon, niin avaavat he suunsa ja huutavat jotain muuta.
Martti Luther. Otettu muistaakseni kirjasta, johon on kerätty opettavaisia kertomuksia ja satuja Lutherilta ja Melanchthonilta, ja jonka Sley julkaisi joskus 80-luvulla.