Tohmajärven luterilainen kirkko on rakennettu 1600-luvulla poltetun ortodoksisen kirkon paikalle, kuten usea muukin pyhäkkö Pohjois-Karjalassa. Mutta tänä päivänä luterilainen ja ortodoksinen kristillisyys elävät siellä upeasti rinnakkain. Toinen toistaan rohkaisten ja tukien.
Kesäkuun lopussa sain pitää eka saarnan luterilaisessa jumalanpalveluksessa lapsuuteni kotikirkossa. Kiitollinen mieli täytti sydämen. Tippa silmäkulmassa sitten kuuntelin seurakunnan kirkkoherran kirjoittamaa runoa. Olenhan minäkin lapsuudessa ollut Risto-Kristoforos. Tässä runo:
Khristoforoksia kirkon mäellä
”Hän lähti alta Ruotsin ristin.
Maalta,
jossa muinoin ristineet
ovat
talonpojat
itsensä ja toisensa
alla pyhien kuvien
ja vahakynttilöiden.
Isien ja äitien muistoko
veti toisaalle
alle Karjalan valistajien
siunaavien käsien,
alle veisujen taivaallisten?
Vaan
kirottu ja siunattu
on tällä mäellä
Karjalan valistajia
ja Ruotsin ristiä,
yhdessä ja erikseen.
Miekalla ja verellä
on piirrelty rajoja,
maihin ja ihmisiin.
Ja silti
uskottu on ja toivottu,
ehkä rakastettukin.
Ristillä on piirretty
siunauksen merkki
kasvoihin ja rintaan
ja joskus käsiin ja jalkoihinkin,
lapsen parkuessa,
uuden elämänsä riemua
ja kauhua.
Katsoo meitä
lempein silmin
ja kärsivin
ristiltä Toppeliuksen,
mies
kasvoin talonpoikaisin,
Hän sanoo:
kantakaa ristiänne,
idän ja lännen miehet.
Sillä voitatte,
itsenne ja toisenne,
sydämin asein,
maailman palaessa.”
Tämä runo on omistettu metropoliitta Ambrosiukselle.
Tohmajärvellä, 30.6.2019
Mikko Lappalainen
Isä Ambrosius 10.10.2019
