Keskaria kirkolle

Ai_WEIWEI-1

Kuka näyttää keskisormea Helsingin tuomiokirkolle? Ei taisteleva ateisti tai kirkon konservatiivi, kuten voisi erehtyä kuvittelemaan nettikirjoittelun (!) perusteella, vaan kiinalainen taitelija.

Lomailin vuodenvaihteessa Barcelonassa ja siellä sattui olemaan La Virreinan kuvakeskuksessa esillä Kiinan ehkä tunnetuimman nykytaiteilijan Ai Weiwein näyttely On the Table. Pääasiassa esillä oli valokuvia, joista monet dokumentaarisia. Mutta joukkoon mahtui myös laaja sarja eri kaupunkien tunnettuja matkailukohteita. Kohteen etualalla on aina käsi ja pystyyn nostettu keskisormi. F…k you! Haista v…u!

Yksittäisenä kuvana haistattelusarjasta voi olla monta mieltä, mutta kun kuvia on pari kolmekymmentä, niin kokonaisuus alkaa muodostaa laajemman ajatuksia herättävän idean. Onko kyse kritiikistä turismia kohtaan? Ehkä, tai sitten irvaillaan lomakuvien estetiikalla. Turisti käy kääntymässä kohteessa. Vai onko kyseessä maailmankatsomuksellinen kannanotto? Hieman ehkä sitäkin, mutta tuskin uskonnollinen. Pikemminkin niin, että yksilön kohtalona on huokaista: Pitäkää tunkkinne!

Helsingin tuomiokirkon päätyminen osaksi kansainvälistä valokuvasarjaa hymyilytti, kuten myös mukana ollut kuva, jossa keskaria näytettiin meikäläiselle Ruotsinlaivalle.

Näyttelyssä oli vitriinissä marmorista veistetty valvontakamera. Samainen kamera esiintyi tapettimallissa, jonka ornamenttikuviointi oli tehty käsiraudoista.

Lue lisää Ai Weiwei

  1. Hämmästyttävän hyvä symboolinen kuva yleistä kirkkokeskustelua ajatellen.
    Eikö se sano että kirkkoa ei tarvita?Sekulaari maailma on äänestänyt jaloillaan jo pitkän aikaa ja kirkko on kriisissä sanoi arkkipiispa mitä tahansa.
    .Kirkko suurelle maailmalle on vain kaunis valokuvattava muistomerkki.Tähän asti se on herättänyt tiettyä kunnioitusta mutta sekin alkaa hävitä niinkuin kuva todistaa.

    Kirkon epätoivoinen rakennemuutos, joka lähtee taloudellisista eikä hengellisistä ongelmista, on merkki siitä, että kuvan ottaja on tajunnut jotakin oleellista ja hänen repliikkinsä sanoo sen mitä kansa ajattelee.

    • Kirkon työntekijät ovat kriisissä. Kirkkovenettä ei soudeta tasatahtia vaan soutajat repivät venettä kukin omaan suuntaansa ja matka ei edisty mihinkään. Siksi jotkut kyydissä olevat hyppäävät maihin, näyttävät keskisosrmea ja sanovat ”pitäkää tunkkinne”, minä jatkan omin jaloin matkaa.

Seppälä Olli
Seppälä Olli
PERMANTOPAIKKA-blogissa käsitellään laajasti kuulttuuriaiheita ja esitetään arvioita yksittäisistä taideluomista, erityisesti teatterista ja kirjallisuudesta.