Katuiko Jumala vedenpaisumusta pitäen sitä virheenä?

Anssi Saarela kommentoi Sodoma-blogissa Jumalan katsoneen vedenpaisumuksen olleen virhe (1. Moos. 8:21). Anssi Saarela: ”Onhan se toki suurta armoa, jos kokonaisia kaupunkeja säästetään 10 ihmisen vuoksi, mutta vielä suurempaa armoa olisi säästää kaupunkeja 1 ihmisen vuoksi, tai olla tuhoamatta niitä ollenkaan. Juuri jälkimmäisen kaltaiseen ratkaisuun Jumala päätyy vedenpaisumuskertomuksessa. Hän huomaa pahojen ihmisten surmaamisen olleen virhe. Edellä mainittu jae (1. Ms. 8:21) on mielestäni Raamatun ihmeellisimpiä.“

Tässä jakeessa ei kerrota Jumalan katuneen vedenpaisumusta tai pitäneensä sitä virheenä. Kyseisessä kohdassa sanotaan nimittäin vuoden 1992 käännöksen mukaan näin: ”Ja kun Herra tunsi uhrisavun tuoksun, sanoi hän mielessään: ”minä en enää koskaan kiroa maata ihmisen tähden, vaikka ihmisen ajatukset ja teot ovat pahat nuoruudesta saakka, enää en hävitä kaikkea elävää, niin kuin tein.” Ja vuoden 1933 käännöksen mukaan: ”Ja Herra tunsi suloisen tuoksun ja sanoi sydämessänsä: ”En minä koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden; sillä ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. Enkä minä koskaan enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niin kuin nyt olen tehnyt.”

 Totean vain, että Anssi Saarela inhimillistää Jumalan ja tulkitsee jakeessa olevan sellaista mitä siinä ei ole. Kuitenkin hän blogin kommenteissa syyttää siitä muita (Raamatun kirjaimellisesti ottavia). Olisi siis ymmärrettävä ettei hän itsekään tulkitse ikään kuin jossain ”tyhjiössä”, vaan on ennakkokäsityksiensä vanki

Raamatussa sanotaan Jumalan kyllä katuneen. Esim. 1.Moos. 6:5-9 ”Mutta kun Herra näki, että ihmisten pahuus oli suuri maan päällä ja että kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja ajatukset olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat, niin Herra katui tehneensä ihmiset maan päälle, ja hän tuli murheelliseksi sydämessänsä. Ja Herra sanoi: ’Minä hävitän maan päältä ihmiset, jotka minä loin, sekä ihmiset että karjan, matelijat ja taivaan linnut; sillä minä kadun ne tehneeni’. Mutta Nooa sai armon Herran silmien edessä. Tämä on kertomus Nooan suvusta. Nooa oli aikalaistensa keskuudessa hurskas ja nuhteeton mies ja vaelsi Jumalan yhteydessä.

”Luther selittää Ensimmäisen Mooseksen kirjan selityksessä 1. Moos. 8:21 jaetta näin (kirjoitin tähän vain osia selityksestä):

”Ja Herra tunsi suloisen tuoksun”. (8-21)

Tässä ilmaistaan se, että Jumala hyväksyi Nooan uhrin, jonka hän oli virallisena pappina toimittanut isien esikuvan mukaan…Tässä käytetty sana ei ilmaise varsinaisesti ”suloista” tuoksua vaan varsinaisesti ”levon” tuoksua. Se johtuu sanasta ’noah’, jota Mooses käyttää edellä sanoessaan, että arkki asettui Araratin vuorille. On siis kysymyksessä ’levon tuoksu’, koska Jumala silloin sai levon vihastaan, luopui vihasta ja leppyi ollen siis täysin tyytyväinen.

[….]

Tähän liittyen voidaan sanoa, että Jumala oli pannut pahakseen jumalattomuuden kamalan löyhkän ja siitä kärsittyään tavallaan virkistyi nähdessään tämän yhden ainoan papin vyöttäytyvän uhria toimittamaan antaakseen jonkinlaisen näytteen kiitollisuudesta ja osoittaakseen julkisesti, ettei hän ole jumalaton vaan hänellä on Jumalansa, jota hän kunnioittaa; tämähän on uhrin varsinainen tarkoitusperä. Jne.

 Samoin kuin Herra tähän saakka oli ollut hyvillään, kun sai hävittää ihmissuvun, samoin hän nyt iloitsee siitä, että hän jälleen saa sitä enentää. Meidän tähtemme Mooses ottaa suuhunsa siis tällaisen sanonnan, että omaksuisimme armon ja oppisimme Jumalan iloitsevan siitä, että saa tehdä meille hyvää.

 ”Ja Herra sanoi sydämessänsä: (”8:21)

Mooses tahtoo osoittaa, ettei ole vain ohimenevästi ja pinnallisesti lausunut tätä vaan koko olemuksensa pohjasta. Heprean sanat näet ilmaisevat ”Jumalan puhuneen sydämellensä”.

 ”Minä en koskaan enää kiroa maata ihmisen tähden. (8:21)

 Jumala puhuu siihen tapaan kuin häntä kaduttaisi maan rankaiseminen ihmisen tähden, samoin kuin edellä luomisen tähden ja hän panee pahakseen sen, että hän on noin raivonnut ihmistä vastaan.

 Tätä ei ole nyt kumminkaan käsitettävä siten, että Jumalassa voisi tapahtua tahdon muutos. Tämä kaikki tarkoittaa meidän lohdutustamme. Siitä syystä hän näet syyttää ja moittii itseään, että hän rohkaisisi vähäistä laumaansa varmasti päättelemään, että Jumala tahtoo tästä perin olla suopea.

 Tätä lohdutusta ihmiset kyllä tarvitsevat, kun heidän sydämensä olivat säikähtäneet Jumalan vihasta nähdessään sen hurjasti riehuvan. Mutta koska usko joutuu pakostakin horjumaan ihmisen katsellessa tämän valtavan vihan riehumista, Jumalan on tavallaan pakko sovittaa käyttäytymisensä ja sanansa sillä tavoin, että ihmiset sydämessään odottavan häneltä sulaa armoa ja laupeutta. Siitä syystä hän nyt puhuu heille, tulee paikalle kun he uhraavat, ilmaisee ilonsa sen johdosta, moittii tekemäänsä päätöstä ja lupaa, ettei enää koskaan tee mitään tällaista. Sanalla sanottuna: nyt hän alkaa olla toisenlainen kuin hän tähän asti oli ollut. Ei niin, että Jumala miksikään muuttuisi vaan hän tahtoo, että ihmiset muuttuvat, kun he ovat jo melkein menehtyneet noihin vihan syövereihin niitä ajatellessaankin.

[…]

Vielä on pantava merkille se, että hän sanoo: ”En koskaan enää kiroa maata”. Hän puhuu maan täydellisestä tuhoutumisesta, ei osittaisesta, siitä että hän tuhoaa maita, kaupunkeja ja valtakuntiakin.

Tätä tapaa hän näet käyttää toisten pelottamiseen, niin kuin Maria sanoo: ”Hän on kukistanut valtiaat valtaistuimilta” (Luuk. 1:52)

[…]

Sillä ihmisen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka. (8:21)

 Tässä meillä on erinomaisen tärkeä kohta perisynnistä. Ne, jotka perisyntiä kaventavat, kulkevat eksyksissä niin kuin sokeat auringon paisteessa eivätkä näe sitä, mitä he joka päivä tekevät ja kokevat. Luo katseesi jo kehtoomme: huomaat, kuinka monin tavoin synti käy ilmi jo elämän alkuvaiheessa. Mikä määrä vitsoja tarvitaan siihen, että meidän jotenkin saadaan järjestykseen ja pidetään siinä?

 Tätä ikäkautta seuraa nuoruus. Sen aikana todetaan ankarampi kapinanhenki, jota on vaikea saada kesyyntymään, raivokas himo ja himokkuus. Jos solmit avioliiton, on seurauksena kyllästyminen omaan vaimoon ja himo toisille kuuluviin. Jos sinulle uskotaan yhteiskunnallista hallintoa, siellä vasta paheet rehottavat: kilpailu, kunnianhimo, ahneus, viha, halveksunta jne.

[…]

En minä enää tuhoa kaikkea, mikä elää, niin kuin olen tehnyt (8:21)

 Mooses puhuu selvin sanoin kaikkea kohdanneesta tuhosta, mikä oli tapahtunut vedenpaisumuksessa. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että Jumala myös tulee luopumaan osittaisesta tuhoamisesta ja ummistaa silmänsä kaikkien synneiltä. Poikkeuksen tästä tekee vain viimeinen päivä, jolloin ei ainoastaan kaikki, mikä elää, vaan myös koko luomakunta tuhotaan tulella.

 ”Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan ja sanovat: ”Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niin kuin se on ollut luomakunnan alusta. Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle, säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.” 2. Piet 3:3-7

  1. Kari, Paavali sanoi saaneensa evankeliumin itseltään Kristukselta.
    Se onko siinä mitä minä kirjoitan ollut Pyhä Henki vaikuttamassa, jätän muiden arvioitavaksi.
    Otan oikeudekseni käyttää 33/38 Raamatun käännöstä. Olen aina lisännyt oheen Raamatun paikan, joten jos ärsyttää voi lukea sen ko. kohdan ihan siitä käännöksestä mistä itse haluaa.

  2. ”Luonnollinen, uudestisyntymätön ihminen on turmeltunut syntiinlakeemuksen seurauksena, erossa Jumalasta, hengellisesti kuollut ja siksi kykenemätön Jumalalle kelpaavaan, vanhurskaaseen elämään.”

    Tämä esimerkiksi lienee sitä ”jargonia”.

    Totta kai sinulla ja kaikilla muillakin on oikeus omiin ajatuksiin, ei siitä kannata väitellä.

    Keneltäs muulta kuin Kristukselta kaikki muutkin ovat evankeliumin saaneet? Paavalin sanojen tärkeys ja Raamattuun sisältyminen ymmärtääkseni johtuu apostolisuudesta ja alkuperäisyydestä, ei välttämättä niiden suuremmasta jumalallisuudesta.

    Kahden regimentin oppi on yksi Lutherin suurista ”välähdyksistä”. Varsin viisas ajatus onkin ja nimenomaan luterilainen erityispiirre.

    • Kari, tuo sitaatti oli kyllä Syrjäselle osoitettu, ei Wallentinille.
      Jokainen on kuullut sanat ”uudestisyntynyt”, ”vanhurskas”, ”luonnollinen ihminen”, ”syntiinlankeemus”. Meillä on myös netti, josta voi googlata. Kyse on siitä että sanat ärsyttävät. Ei siitä, ettei niitä ymmärretä. Esim. vanhurskas = Jumalalle kelpaava. Myös Jumalan mielenmukainen, pyhä. Minähän kirjoitin ensin mitä se vanhurskas tarkoittaa. Jokainen ymmärtää sanan synti ja lankeemus.
      Syrjänen ei kysynyt mitään. Oletan että ymmärsi kyllä. Yllättävää on se, että jaksat tästä huomauttaa.
      Voitko muotoilla ko. virkkeen niin että sen ymmärtää?

    • Kari, Paavalin otit itse esiin. Siksi kirjoitin että Paavali sanoo saneensa evankeliumin Kristukselta. Paavali kun ei kulkenut Jeesuksen seurassa kuten muut apostolit. Olen ymmärtänyt niin, että häntä ”dissattiin” siksi joissain seurakunnissa. Hän joutui usein puolustautumaan.

    • Jokainen on kuullut nuo sanat kyllä, mutta kuka meistä oikeasti ymmärtää niiden tarkoituksen.
      Voimme kuvitella ymmärtävämme, mutta tällaiset käsitteet ovat lopulta hyvinkin moniselitteisiä ja usein sellaisia käsitteitä, jotka löytyvät nimenomaan ja vain Raamatusta. Siksi ns kaanaankielisiä.

      En huomauta näistä vaan pohdin niitä ja keskustelen niistä. Minäkin luulen ymmärtäväni tuon sitaattisi kyllä jollakin tavalla (oppimallani konservatiivisella tavalla), mutta suunnilleen jokainen sana siinä on itse asiassa moniselitteinen ja eri tavoin ymmärrettävissä.

    • Esim. vanhurskas = Jumalalle kelpaava

      Eikä ole, sanan Zaddiq oikea käännös kuuluu ’oikeudenmukainen’.

    • Mitä oikein tarkoittaa, että ”Pyhä Henki avaa meille sanaa”? Hyvin ympäripyöreä ja ylimieliseltäkin kuulostava lause, joka aiheuttaa helposti väärinymmärrystä. Minullakin on hämärä käsitys siitä, mitä se ehkä saattaa tarkoittaa, mutta sitä käytetään aivan liian kevyesti ja usein osoittamaan, että ”vain me oikein uskovat ymmärrämme oikein ja muut eivät ymmärrä mitään”.

    • Eikö Kari ole kuitenkin niin, että vain Pyhä Henki voi vakuuttaa meidät esim. siitä, että Kristus on neitseestä syntynyt Jumalan ainoa Poika, joka on Pyhällä ristinkuolemalla vapauttanut meidät perkeleen vallasta noussut ylös taivaaseen ja uskossa Kristukseen meillä on lunastus ja iankaikkinen elämä uskossa yksin Häneen. En ymmärrä miten edellisen voi tulkita ”ylimielisyydeksi.”

    • ”vain me oikein uskovat ymmärrämme oikein ja muut eivät ymmärrä mitään”

      Tarkoitin ylimielisyydellä ylläolevan kaltaista tunnetta, joka helposti tulee liiallisesta varmuudesta siitä, mikä on totta ja oikein.

      Olisin kyllä aika varovainen senkin kanssa, mitä ja miten Pyhä Henki vaikuttaa. Siitä ollaan myös usein aivan liian varmoja. Hän voi jopa yllättää, luonnossa, hiljaisuudessa… Varmuus ja oikeassa oleminen eivät välttämättä ole Hengen hedelmiä.

      Silti olen samaa mieltä, että meissä asuva Pyhä Henki auttaa meidän ymmärrystämme uskon asioissa, jos me vain maltamme kuunnella, mitä ”Henki seurakunnille sanoo”.

    • No en tiedä ymmärsikö Luther oikein kun hän mm. toteaa kirkosta. Vanhasta Testamentista näemme, että todellinen Jumalan kansa on siellä, missä on oikea Jumalan sana, eikä suinkaan siellä, missä on enemmistö. ”Lukumäärä ei tee kirkkoa.”

      Esimerkkinä hän viittaa Nooaan, joka perheensä kanssa oli aivan yksin. ”Kuitenkin juuri Nooa oli kirkko.” Kirkko, joka perustettiin Aadamissa, yksin selvisi vedenpaisumuksesta, eivätkä helvetin portit sitä tietenkään koskaan voita.

    • ”En ymmärrä miten edellisen voi tulkita ylimielisyydeksi.” Se, että Henki vakuuttaa ihmiselle, että Kristus on hänet pelastanut, ei toki ole ylimielisyyttä. Sitä on usein se, että tuo ihminen vakuuttelee lähimmäisilleen olevansa pelastettu.

    • Paavo Ruotsalainen taisi kysyä joiltakin: Missä on passi? Taisi kysellä lähinnä lapsen oikeuden perään. Mutta ne ajat ovat olleet ja menneet? Tuskin myöskään Ruotsalainen yhtä vähän kuin Luther pitivät Pyhää Henkeä skeptikkona.

  3. Anssi. Kotimaa24 ei ole akateeminen foorumi, joten pitäydyn yleisellä tasolla. Edelleen muistinvaraisesti: Mainitsemani John H. Walton pitäytyy Raamatun erehtymättömyyteen (!) JA puolustaa SEKÄ vedenpaisumuskertomusta ”paikallisena” ETTÄ Nooan arkin eläimiä ”valikoimana”. Hän tekee tämän vankoin kulttuurihistoriallisin ja Lähi-Idän historiaan liittyvin perustein: Raamatun kielenkäytössä osa voi tietyissä tapauksissa edustaa kokonaisuutta, kuten myös luterilaisissa tunnustuskirjoissamme todetaan (lain ja evankeliumin erosta). Minulla ei kuitenkaan ole intressiä eikä halua ruveta tinkimään Raamatun tekstien arvovallasta. Silloin joku alkaa väärinkäyttää sanomisiani väittämällä, että me pastoritkaan emme ”usko Raamattuun”. Ymmärrän, että voit kokea tämän hankalien kysymysten väistelyksi, mutta siitä ei ole kysymys. Minulla on ollut oma historiallis-kriittinen vaiheeni, ja se vei sekä pelastavan uskon että motivaation lukea Raamattua kerran 1980-luvulla. Mutta ne kysymyksenasettelut hävisivät, vaikka tiedostan niiden olemassa olon.

    • ”Minulla ei kuitenkaan ole intressiä eikä halua ruveta tinkimään Raamatun tekstien arvovallasta. Silloin joku alkaa väärinkäyttää sanomisiani väittämällä, että me pastoritkaan emme ’usko Raamattuun’.” Pelkäätkö siis lähinnä sitä, mitä ’joku’ sinusta ajattelee?

    • Varmuus on Kristuksessa, ei meissä. Ei liene kovin paljon merkitystä sillä, olemmeko joissain sivuasioissa oikeassa vai väärässä vai jotain siltä väliltä. Luotetaan Häneen.

    • Kari, En ole väittänyt milloinkaan että varmuus on minussa! Mistä muusta saat varmuuden evankeliumista kuin Raamatusta? Pelastusvarmuus on varmuutta evankeliumista. Pelastusvarmuus perustuu Jumalan sanaan, evankeliumiin.

  4. https://timoeskola.wordpress.com/2020/11/04/mita-tyo-stissa-opetti-30-vuodessa/#more-592

    Suosittelen lukemaan koko kirjoituksen.

    ”STI perustettiin myrskyisinä vuosina, kun Raamattua revittiin ja usko tuntui katoavan Helsingissä. Sisällön suhteen asetelma ei kuitenkaan ole muuttunut, vaikka ulkonaiset kiistat ovat vuosien varrella lieventyneet tai ainakin muuttuneet. Suomalainen raamatuntutkimus ei Helsingin osalta ole muuttunut juuri nimeksikään. Ammattilaisena voisin sanoa, että tilanne on varmaankin mennyt monelta osalta huonompaan suuntaan. Moni teologi valmistuu tänä päivänä maisteriksi kuvitellen, että Raamatusta ei löydy kirkon opille mitään lähtökohtaa, ja että kukin tulkitsee tekstejä vain omalla tavallaan. Hurjimpien väitteiden mukaan kristinuskolla ei ole enää erityislaatua. Kaikki uskonnot pelastavat samalla tavalla. Mission tilalle tyrkytetään suvaitsevaisuutta ja uskontojen rinnakkaisuutta.

    Radikaali opetus siirtyi oppilaiden kautta tietenkin kirkkoon. Harva pastori uskalsi enää pitää perinteisiä raamattutunteja – tai edes halusi sitä. Kun seurakunnassa tarvittiin eksegeettistä analyysiä, tarjolla oli pelkkä hajanaisuus. Historiallisuus tarkoitti epähistoriallisuutta. Tekstit hajosivat pitkän toimitustyön tuottamiksi “kirjastoiksi”, joista kuviteltiin löytyvän vain eri kerrosten keskenään riiteleviä teologisia painotuksia. Uuden testamentin tekstien yhteys Jeesukseen katkesi. Evankeliumeista tuli pääsiäisen jälkeisen seurakunnan teologisten pyrkimysten ja kirkkopolitiiikan toteuttajia. Opiskelijoiden opillista itsenäisyyttä testattiin aikanaan kyselemällä, kuka vielä uskoo neitseestäsyntymiseen. Vähitellen samaa kysyttiin kirkossa.

    Myös Tiililän ajan jännitteet elivät, vaikkakin toisessa muodossa. Kirkkoamme on koeteltu suunnasta jos toisesta. Sosiaalinen evankeliumi muuttui Lundin vaikutuksesta “kahden korin” teologiaksi, jossa kuvitellaan etiikan olevan muuttuvaa. Tämä johtuu virheellisestä luonnollisen moraalilain tulkinnasta. Uuskantilaisessa perinteessä sen väitetään tarkoittavan sitä, että jokainen polvi pohtii puhtaan järjen valossa moraalikysymykset uusiksi. Tämän väitetään olevan luterilaista etiikkaa. Virhe ei voisi olla suurempi, koska alun perin “luonnollinen” moraalilaki tarkoittaa sitä, että se luotua, se on luodun maailman pysyvä tekijä eikä voi muuttua.

    Kurjaa tässä kaikessa on ollut se, että kuten yllä mainittu kirjan otsikko toteaa, nuoret eksegeetit ja dogmaatikot tarjoavat vanhentunutta radikalismiaan jatkuvasti luterilaiselle kirkolle. Seurakuntamme ovat jo täynnä nuoren polven pastoreita, joiden kokonaistulkintaa ohjaa yksi teesi ylitse muiden: Uudesta testamentista ei löydy opillista yhtenäisyyttä. Väitettä on ensimmäisen sukupolven perässä toistanut eksegeetti toisensa jälkeen. Karkein esimerkki tulee Marcus Borgin kirjasta Kristinuskon sydän, josta on tullut etelän papiston uusi raamattu. Kirja edustaa synkretististä pakanuutta – mutta siitä huolimatta sitä hellitään “progressiivisen” teologian uuden spiritualiteetin kulmakivenä. Jännite on selvä: jos joku uskoo kirjan tavoin, hän ei voi pelastua.

    Tässä tilanteessa ei auttane muu kuin terävä kritiikki. Pastoreilta on vaadittava perusteluja kaikkina aikoina myös aiheiden vaihtuessa. Olipa kyse “joulun sadusta”, luterilaisen teologian “kahdesta korista”, missiologian “voimaannuttamisesta” tai postmodernista kritiikistä “heteronormatiivista patriarkalismia” ja “toksista maskuliinisuutta” vastaan, argumentit on saatava näkyville. Teologiselle radikalismille ei tule antaa tilaa luterilaisessa kirkossa vain sen tähden, että Helsingin Sanomat suosii sitä.

    Nykyisessä kiistassa aktualisoituu se tilanne, josta puhuin alussa: teologiaa on tehtävä vereslihalla. Olen huomannut, että Suomessa on taisteltava raamatullisen teologian puolesta. Jos liberaali tutkija ei ymmärrä, miten syvällisiä aiheita hän hylkää, hän ei ole tehtäviensä tasalla. Harhaoppi on aina harhaoppi, esitti sen kuka tahansa. Emme tyydy siihen, että monet pitävät tyhjää maljaa syntisen huulilla. Tohtoritason ihmisten tulisi ymmärtää se. Siksi olen perännyt keskustelua vaikeistakin aiheista.

    Kirkon tilanne on muutenkin perin huono. Protestanttisten kirkkojen tavoin kirkot pienenevät Pohjoismaissa nopeaa tahtia. Jäsenkato on todellista eikä sitä estä kristillisten arvojen hylkääminen, Raamatun väheksyminen tai yhteiskunnan maallistuneiden tavoitteiden myötäily. Kristinuskoa vieroksuva media voi hurrata hetken naispiispalle tai samaa sukupuolta olevien avioliittoa kannattavalle kirkon eliitille. Siitä huolimatta nämä edustavat erikoisuuksineenkin koko ajan vain vanhaa taikauskoa ja orjamoraalia, josta on päästävä eroon. Kukat vaihtuvat hetkessä risuihin, kuten esimerkiksi Irja Askola ja Teemu Laajasalo ovat joutuneet katkerasti toteamaan. Mielistely ei lopeta maallistumista. ”

  5. Kari Roos: ”vain me oikein uskovat ymmärrämme oikein ja muut eivät ymmärrä mitään”. (Ainakin tämä sitaatti oli Kari Roosin kommentissa)

    Onko näin todella sanottu, että muut eivät ymmärrä mitään? En ole törmännyt tällaiseen.

    Olen havainnut sen niin, että tämä on tunne, joka valtaa ihmisen kun hän jossain määrin alkaa tajuta, että jossakin vastapuolen esittämässä asiassa taitaa sittenkin olla totuuden siemen. Hän ei kuitenkaan suostu myöntämään tätä itselleen, vaan torjuu ja kieltää tämän, koska haluaa pitää kiinni omasta oikeassa olemisestaan ja omasta totuudestaan. Tämä asenne synnyttää ajan mittaan vihaa toisin ajattelevia ja uskovia kohtaan.

    Jos erilaiset mielipiteet ja erilainen uskonkäsitys kielletään, päädytään yhteen sallittuun totuuteen,vaikka peräänkuulutetaan moninaisuutta ja suvaitsevaisuutta. Näin tyrehdytetään kaikki toisinajattelu. samalla kaikki luovuus ja kehitys tyrehtyy. Syntyy monokulttuuri ja eletään totalitarismissa.

    Tässä meidän Suomen maassa on jotain outoa pakkoa ajaa kaikki ihmiset samaan muottiin. Olen tätä pohtinut paljon, koska olen nähnyt maailmaa vähän enemmän kuin Suomen vinkkilistä. Täällä on joku käsittämätön tukahduttava ja ahdistava ilmapiiri. Ahtaat ympyrät. Vaikka nyt ylpeästi luullaan ja väiteään muuta, niin se on kyllä täysin toisin.

    • Ei tietenkään kukaan noin suoraan sano, mutta monet antavat ymmärtää niin.

      En tiedä, keitä ajattelit, kun tuon edellä olevan kirjoitit, eli ketkä siinä olivat ”vastapuolella”?
      Itse ajattelen hyvin samalla tavalla, mutta mahdollisesti toisin päin.

    • Kari, mihin pyrit kommenteillasi? Luullakseni siihen, että osoittaisit minun olevan väärässä. ”…antavat ymmärtää” ? Vai ymmärrätkö sinä heidät väärin? Ihminen on erehtyväinen. Myös minä. Raamattu on totta. Siellä puhutaan Jeesuksesta, joka on tie, totuus ja elämä. Siksi luen Raamattua, koska kohtaan siellä itse Totuuden. Tiellä tässä ollaan ja oppimassa.
      Uskotko, että myös sinä voit olla väärässä?

      Pyhä Henki auttaa ihmistä erottelemaan henget ja pysymään oikeassa opissa ja uskossa. Harhaoppia on kartettava. Kyllä tämä kehotus pysyä oikeassa Kristuksen opissa käy Raamatusta selvästi ilmi. Lisäksi kehotetaan karttamaan harhaoppista ihmistä. Ymmärrän sen niin ettei tempaudu hänen oppinsa vietäväksi. Uskon on rakennuttava oikean opin varaan.

      Tämä vaatii nyky päivänä kyllä vaivaa tutkia itsenäisesti ja etsiä totuutta Raamatusta ja hyvistä hengellisistä kirjoista tässä kaikkien harhaoppien sekamelskassa. Lisäksi se vaatii hakeutumista oikean Raamatun arvovaltaan pitäytyvän opetuksen pariin.

    • Kari, minun aiemmassa tekstissäni vastapuoli tarkoitti raamattu-uskollisia. Olen tarpeeksi kuullut ja lukenut nykyistä Jumalan kuoleman teologiaa (lib. teologia), että pystyn erottamaan kun siitä on kyse.

    • Kysyt, että mihin pyrin. En pyri mihinkään muuhun, kuin keskustelemaan näistä asioista. Tiedän, että ajattelen joistakin asioista eri tavalla, kuin ”kunnon” konservatiivi, mutta ei minusta liberaaliakaan saa. Olen siinä välillä, jossain asioissa liberaalimpi, jossain konservatiivisempi, jos nyt näitä sanoja käytetään. En varmasti ole kaikissa asioissa oikeassa, enkä tiedä olenko missään, mutta ei taida olla kovin moni muukaan. Tuo ”oikeassa olemisen pakko”, joka usein mainitaan monissa yhteyksissä, on hirmuisen hankalaa juuri siksi, että se tyrehdyttää asiallisen ja hyvän keskustelun helposti ja ruvetaan väittelemään, josta ei yleensä ole mitään hyötyä

      Olen lukenut kohtuullisen määrän Eskolankin tekstejä ja ymmärrän hyvin, mitä ja miten hän ajattelee.
      Paljon hyvääkin hänen kirjoituksissaan on ehdottomasti, mutta usein näkökulma on turhan kapea.
      En ymmärrä, miksi meidän jatkuvasti pitäisi yrittää osoittaa jonkun olevan väärässä ja jonkun oikeassa. Ei mielestäni teologia ole oikeassa ja väärässä olemista, vaan asioiden pohtimista, Jumalan ”kuuntelemista”, tutkimustenkin huomioon ottamista, järjenkin käyttöä ja tietenkin Raamatun ja muiden teologisten kirjojen lukemista ja niistä oppimista.

      Uskotko, että liberaalimpi uskovakin voi kuunnella Pyhää Henkeä ja Hän vaikuttaa myös muissa kuin konservatiiveissa? Harhaoppien syövereihin ei tietenkään kanna mennä, mutta jos alkaa karttaa joitakin ihmisiä siksi, että luulee heidän olevan ”harhaoppisia”, saattaa joutua itse harhaan.
      En ylipäänsä pidä tuosta ”harhaoppi”-sanasta. Emme voi tuomita eri tavalla ajattelevia ja uskovia ”harhaoppisiksi” kovin kevyin perusteluin. Hyviä asioita löytyy monelta suunnalta, huonot kannattaa unohtaa.

      Mikä on ”oikea Kristuksen oppi”? Minun mielestäni se on Jeesus Kristus itse.
      Mitä on ”Raamatun arvovalta”? Kristuksen arvovaltaa.

      ”minun aiemmassa tekstissäni vastapuoli tarkoitti raamattu-uskollisia”
      Niin arvelinkin. Minä luin sen juuri päinvastoin, mutta olen siis aivan samaa mieltä.
      Se on molemminpuolista.

      En siis tosiaankaan yritä mitenkään vastustaa sinua, kerron vain, miten minä ajattelen näitä asioita.
      Olisi kiva, jos sinäkin miettisit, onko minun ajatuksissanikin jotain ”totuuden siemeniä”.

  6. Martti Pentti: ”Se, että Henki vakuuttaa ihmiselle, että Kristus on hänet pelastanut, ei toki ole ylimielisyyttä. Sitä on usein se, että tuo ihminen vakuuttelee lähimmäisilleen olevansa pelastettu”.

    Miten ihmisille voi ylipäätään kertoa sitten evankeliumia Kristuksesta kuin kertomalla ja herättelemällä häntä uskomaan evankeliumi Kristuksesta, jonka varassa hän pelastuu?

    ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan. Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa” (2.Kor 5:19–20).

    • Harhaoppeja on. Raamattu niistä monessa paikkaa varoittaa. Ja niitä tulee karttaa. Voit itse tutkia Raamatun valossa Pyhän Hengen valaisemana onko joku opetus oikeaa. Tietenkin olen pohtinut ja pohdin asioita. Kenenkään ei tarvitse olla samaa mieltä kanssani.

      Jos joku hylkää uskontunnustuksen yhdenkin kohdan, niin metsään menee minun mielestäni, eikä vain minun. En ole tuominnut ketään ihmistä harhaoppiseksi. Mutta harhaopin hylkään. Nähtävästi tätä ei sallittaisi. Mikään mahti maailmassa ei saa minua luopumaan siitä minkä olen löytänyt Raamatun sanasta. Siellä se Kristuksen oppi on.

  7. Päädyin pohdinnoissani aikanaan siihen, että Raamatun VT:n kertomukset kuten luominen, syntiinlankemus, vedenpaisumus, hebrealaisten Punaisenmeren ylitys Mooseksen johdolla, kertomus Joonasta valaan vatsassa liittyvät tietysti myöhemmin muotoiltuhin uskontunnustuksiin (apostolinen , Nikean, Athanasiuksen). Lisäksi tietysti myös UT:n puolella esim. Jeesuksen neitseestä sikiäminen, ristinkuolema, ylösnousemus, Kristuksen 2. tulemus maailmanaikojen lopussa ja viimeinen tuomio.
    Nämä kaikki ovat luovuttamattomia asioita, jos haluan ylipäätään olla kristitty.

    Ei kai menneen ajan ihmisillä ihan jo Nooan ajoistakin alkaen Jumalaan uskominen ollut yhtään helpompaa? Eivät hekään uskoneet Nooaa, eivät uskoneet profeettoja, eivät uskoneet Jumalan Poikaa Jeesusta, eivät uskoneet apostoleja. Vaino ja kuolema kohtasi. Mutta näinhän se on tänäkin päivänä. Kristityt ovat vainotuin ihmisryhmä. Ja tästä juuri Jeesus puhuu, että kaikki jotka uskovat häneen, tulevat vainotuiksi.

    Omalla kohdallani olen päätynyt siihen, että vaikka monet noista Raamatun kertomuksista ovat järjen päättelyjen kannalta haastavia, niin minun ei pidä hirttäytyä näihin päättelyihini. Sanoohan Paavalikin: ”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle.” 2. Kor. 10:5

    Nyt on kyse uskosta eikä järjen päättelyistä. Uskontunnustuksissa kun on lopulta kyse siitä, uskonko siihen että Jumala voi ylipäätään tehdä ihmeitä, ohjaako hän maailmanhistoriaa, yksittäisten ihmisten ja kansojen vaiheita, onko hänellä suunnitelma tässä universumissa, onko hänellä suunnitelma minulle, asuuko Kristus Pyhän Henkensä välityksellä minussa, olenko pelastettu, olenko uskossa, voinko tässä uskossa kuolla turvallisesti Kristuksen ansioon luottaen, onko Jumala todella kaikkivaltias Jumala? Onko Jumala muuttumaton, Jumala joka on sanonut nimekseen: Minä olen, se joka olen.

    Päädyin siihen, että nyt on kyse yksinomaan minun uskostani ja elämästäni ja pelastumisestani. Mitä se minua liikuttaa, vaikka joku itseään kristityksi sanova on minun mielestäni tekopyhän oloinen, omahyväinen ja ylpeä. Aloin ymmärtää, että ongelma onkin minussa itsessäni eikä siinä toisessa ihmisessä. Eli kuten Jeesus kehottaa ”ota rikka ensin omasta silmästäsi”.

    Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettei ylimielisiä, tekopyhän oloisia ja ylpeitä kristittyjä olisi. Mutta mikä minä olen heitä tuomitsemaan? Tuomio on Jumalan. Hän näkee sisimpään. Tämän yritän muistaa. Mutta myönnän tekeväni tässä syntiä. Onneksi edes tajuan tekeväni tässä syntiä, niin voin pyytää niitä Kristuksen tähden anteeksi ja tehdä niistä parannusta. On katsottava Kristukseen, ei vertailla itseään toisiin kristittyhin. Ei tule pyöriä oman itsensä ympärillä. Kuten Paavali kirjoittaa kilparadalla juoksemisesta. Katse tähdättynä Kristukseen ja hänen ristinsovitukseensa.

    • Uskontunnustuksessa sanotaan: Uskon Jumalaan ja Jeesukseen Kristukseen ja Pyhään Henkeen.
      Ei Raamatusta sanota mitään…
      Vaatiiko mielestäsi Jeesukseen uskominen ja Häneen luottaminen sitä, että uskoo konkreettisesti vaikkapa Joonan olleen valaan vatsassa?

      Ei ole uskominen Jumalaan varmaan koskaan ihan helppoa, vaikka kyse onkin hyvin yksinkertaisesta asiasta lopulta. Ehkä me teemme siitä liian vaikean kaikkien opin kiemuroiden myötä. Vaadimme itseltämme yhtä ja toista ja murehdimme monista asioista, vaikka ne pitäisi jättää Jeesuksen huolehdittavaksi. ”On katsottava Kristukseen, ei vertailla itseään toisiin kristittyihin, kuten sanoit.

    • Kari, selitin pitkässä kommentissani miten tämän Joonan valasjutunkin olen ajatellut kuten muutkin Raamatun kertomukset. Lopetan keskustelun tähän.

    • Miksi lopetat? Harmi, koska haluaisin jatkaa keskustelua. Pelkäätkö, että yritän jotain ”harhaoppia” syöttää? Ymmärrän ihan hyvin sinun ”konservatiivista” uskoasi ja mielipiteitäsi. Ne ovat ihan tuttuja minullekin. Olen vain kokenut, että asioita voi myös nähdä ja pohtia vähän eri tavalla, säilyttäen kuitenkin ne tärkeimmät.

Kirjoittaja

Riitta Sistonen
Riitta Sistonen
Luterilainen kristitty