Osallistuin viime viikolla teologisille opintopäiville Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa.
Perjantain ohjelmassa oli mm. Kirkon tutkimuskeskuksen vt. johtaja Hanna Salomäen luento: Muutokset kirkon jäsenten ja työntekijöiden kristillisessä identiteetissä. Samana päivänä oli myös piispa Jari Jolkkosen kyselytunti sekä paneeli johon Jolkkonen osallistui.
Salomäen luennolla ilmeni että kirkon jäsenmäärä on laskenut voimakkaasti vasta tällä vuosituhannella, mutta kattaa toki edelleen selkeästi maamme väestön enemmistön. Kirkon jäsenyyden perusta, usko kolmiyhteiseen Jumalaan sitä vastoin on väestön keskuudessa hiipunut siten että Jumalaan uskovien jäsenten osuus väestöstä on selkeästi alle puolet. Kirkon työntekijät ja kirkossa aktiivisesti toimivat sitä vastoin uskovat edelleenkin vahvasti kirkon sanomaan.
Keskeinen syy kirkosta eroamiseen liittyy henkilökohtaisen suhteen kirkkoon puutumiseen. Eroavat kokevat ettei kirkko merkitse heille mitään. Kirkon jättävistä vain pieni osuus on niitä joille eron peruste liittyy kirkon koettuun luopumukseen arvoperustaltaan.
Piispan kyselytunnilla nousi jälleen esiin myös vanhat tutut aiheet: virkakysymys, parisuhdekysymys ja nuorten teologien tulevaisuus. Virkakysymyksen osalta piispan kanta oli selkeä: Vanhalla virkakannalla saa olla, mutta yhteistyötä kaikkien kirkon työntekijöiden kanssa on tehtävä. Kirkon avioliitokäsitys on piispan mukaan edelleen muuttumaton. Seksuaaliselta suuntautumiseltaan erilaiset ja eritavoin ajattelevat ihmiset on kirkossa kohdattava rakkaudellisesti.
Piispa Jolkkosen linjasta voisi vetää jonkinlaisen yhteen vedon toteamalla, että erilaisia virkakantoja ja erilaisia seksuaalisia suuntautumisia saa olla, mutta ne on molemmat pidettävä pään sisällä työaikana. Tämä siis piispa Jolkkosen lausuntoa hyvin vapaasti tulkiten.
Kaikille näin asetellut linjat eivät kuitenkaan sovi. Kirkkomme piirissä on edelleen ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti halua osallistua yhteiseen jumalanpalvelukseen naispuolisten pappien kanssa. Osalle rajaus koskee vain alttariyhteistyötä, mutta joillekin koko kirkkosalia.
Yhä suurempi osa viime mainituista on siirtynyt keväällä 2013 perustetun lähetyshiippakunnan pariin. Samalla kun tämä lähetyshiippakunta rikkoo näkyvän kirkon rajoja, se tekee näkyväksi sen rikkoutuman, joka on ollut näkymättömänä olemassa jo yli kaksi vuosikymmentä. Lähetyshiippakunnassa kansankirkko menettää niitä jäseniä, jotka ovat sitoutuneet kristilliseen tunnustukseen.
Kirkkomme herätysliikkeet ja lähetysjärjestöt ovat valinneet lähetyshiippakuntaan nähden toisen linjan. Niiden johtajat allekirjoittivat keväällä 2009 yhdessä piispojen kanssa hyväntahdon ilmauksen. Kirkon ykseyttä halutaan vaalia erilaisista virkanannoista riippumatta. Myös kirkon vanhalla virkakannalla olevat hyväksyvät sen, että seurakunnan edustajat ovat itse isäntiä ja emäntiä omissa tiloissaan.
Omille jäsenilleen kirkolliset järjestömme antavat omantunnonvapauden olla virka-asiasta kumpaa mieltä tahansa. Herätysliikkeiden jäsenet osallistuvat aktiivisesti kirkon paikallisseurakuntien järjestämiin jumalanpalveluksiin. Liturgin sukupuoli ei yleensä ratkaise osallistumista.
Osa järjestöistä toteuttaa itse sellaisia jumalanpalveluksia joissa liturgina toimii säännönmukaisesti mies. Jumalanpalvelusta toimittavia miespastoreita ei tällöinkään valita virkakannan perusteella ja myös naispastorit ovat tervetulleita ehtoollisvieraina. Kaikessa toimitaan kirkon järjestyksen mukaisesti.
Kaikille tämänkaltainen joustavuus ei kuitenkaan sovi. Arvostelua tulee kahdelta laidalta. Niiltä jotka vastustavat kaikenlaista hyväksyntää kirkon vanhalle virkakannalle sekä niiltä, jotka vastustavat kaikenlaista yhteistoimintaa naispappeuden hyväksyneen kirkon kanssa. Jumalanpalvelusjärjestelyjä arvostellaan vaikka itse ei ole edes aiottu osallistua kyseisiin jumalanpalveluksiin.
Hieman kyynisesti voisi todeta lähetyshiippakuntalaisten huoleksi sen ketä saadaan lähtemään mukaan ja radikaaleja uudistuksia tavoittelevien huoleksi sen ketä saadaan lähtemään ulos.
Oma päätelmäni on, osin myös Hanna Salomäen tutkimustuloksiin nojautuen, että se joukko seurakuntalaisia, joka hyväksyy sekä herätysliikkeiden että paikallisseurakuntien järjestämät messut, on sitä vahvasti kirkkoon sitoutuneiden ydinjoukkoa. Niitä kirkon jäseniä, joka jäsenmäärään suhteutettuna vielä kykenee valitsemiensa kirkolliskokousedustajien kautta edelleenkin pitämään kirkon sillä tunnustuspohjalla, joka on kirkolle kirkkolaissa määrätty. Niin kauan kuin tämä joukko sitoutuu keskinäiseen ykseyteen ja yhteistoimintaan, ei sitä kyetä kirkosta häätämään.
Karkeasti yleistäen voisi todeta, että niille kirkon jäsenille, joille Kolmiyhteinen Jumala ei enää merkitse mitään, myöskään kirkolliset toimitukset eivät merkitse juuri muuta kuin kulttuurihistoriaa. Tästä joukosta kuitenkin saattaa nousta uudenlaisia kirkollisia alakulttuureja myös kansankirkkomme virallisen kirkkojärjestyksen ulkopuolelle ja jossakin vaiheessa niihin saattaa syntyä opillisia ulottuvaisuuksia.
Yksi esimerkki voisi olla yhteisö, joka ryhtyy vihkimään myös samaa sukupuolta olevia pareja. Tämä toki edellyttää että avioliittolain muutos eduskunnassa menee läpi ja että yhteisö hakee edustajalleen oikeutta toimia vihkiviranomaisena. Esimerkki pohjautuu ajatukseen että jykevät määrävähemmistösääntömme estävät kansankirkkoamme lipumasta avioliittokysymyksessä Ruotsin ja Tanskan kirkkojen viitoittamalle linjalle.
Lähetyshiippakunnan lähtö on siis jo käytännön tosiasia. Herätysliikkeiden piirissä ja lähetysjärjestöissä saattaa vielä olla edessä uusia murroksia. Seikka, kuinka suuria nämä murrokset ovat, ratkaisee välillisesti myös koko kansankirkon kohtalon sikäli jos kirkon tunnustukseen sitoutumattomilla on samanaikainen halu muuttaa kirkkoa mieleisekseen.
Niistä jotka haluavat uudistaa kirkkoa kristillisen tunnustuksen pohjalta ei vastaavaa vastakkain asettelua kirkkomme herätysliikkeiden suhteen ole. Itse asiassa näistä virtauksista voi muodostua kirkkoomme myös aivan uusia herätysliikkeitä.
Sillä ketkä kykenevät pitämään yllä kirkonykseyttä on ratkaiseva merkitys myös sille, ketkä seuraavien vuosikymmenien kuluessa ovat kansankirkkomme perillisiä. Äärilinjoilla olevien pyrkimys murtaa muiden keskinäistä ykseyttä voi olla tämän ääriryhmän edustajien omasta näkökulmasta katsoen aivan tarkoituksenmukaista toimintaa.
Ihmistä voi kohdata (ainakin) kolme sellaista asiaa, joita kaikkia osa kristityistä on vastustanut ja vastustaa: avioero, abortti ja homoseksuaalisuus. Kaikki ovat olleet myös yhteiskunnallisesti vaikeita asioita käsitellä. Mutta ehkä vähemmälle huomiolle on jäänyt se, miten vaikeita nämä asiat ovat niille ihmisille, jotka näitä joutuvat kohtaamaan. Ei kukaan näihin huvikseen lähde. Ne ovat tuskallisia asioita kantaa. Siinä lienee yksi syy, miksi nämä ovat tänä päivänä onneksi hyväksyttävämpiä kuin ennen. Ymmärretään paremmin se inhimillinen tuska, joka niihin sisältyy. Siksi maallinen laki pyrkii vähentämään tuota tuskaa sallimalla asioita eri tavalla kuin ennen. Mutta konservatiivit haluavat kai säilyttää ihmisten tuskan, vaikka kristillisyyden pitäisi päinvastoin vapauttaa.
Ymmärtäisin asian paremmin, jos kaikkia näitä asioita tehtäisiin vain huvin ja vaihtelun vuoksi.
Kun oma elämä on elämänpettymyksen ja katkeruuden täyttämää ei haluta että kenelläkään muullakaan olisi helpompaa.
Tässä aborttia koskevassa keskustelussa on pohdittu sitä hetkeä, jolloin äidin kohdussa erilaistuva ja yhä uusia soluja jakautumisessaan käsittävä rypäs on sellainen, jonka elämää ei enää saisi ihminen lopettaa. Tuo kirjaimellinen ”deadline” vaihtelee eri maissa jossakin määrin.
Seppo: ”Olennaista on sikiön aivotoimintojen kehittymine tasolle, missä sikiö tiedostaa itsensä ja kykenee tuntemaan oikeita aistimuksia.” Mikähän tuo hetki mahtaa olla?
Martti: ”Ensin on alkio ja sitten on sikiö. Yhä varhaisemmat keskoset voidaan pelastaa eläviksi lapsiksi.” Olisiko abortin raja määriteltävä aina sen varhaisimman henkiin jääneen keskosen mukaan?
Raamattu näyttää lähtevän siitä, että uuden yksilön elämä alkaa heti, kun munasolu aloittaa jakaantumisensa. Tuota hetkeä ei edes odottava äiti välittömästi osaa havaita, ja huomattava osa menee luonnostaan kesken.
Mooseksen laki ei tietenkään sido kristittyjä, mutta yksilön elämän alku voidaan sen perusteella todeta Jumalan näkövinkkelistä.
Tällainen oli säädös muinaisessa Israelissa: ”Jos miehet tappelevat keskenänsä ja loukkaavat raskasta vaimoa, niin että hän synnyttää kesken, mutta vahinkoa ei tapahdu, niin sakotettakoon syyllistä vaimon miehen vaatimuksen ja riidanratkaisijain harkinnan mukaan.”(2.Mo21:22)
Entä jos ”vahinko tapahtuu” eli ennenaikainen synnytys johtaa lapsen kuolemaan? Näin Raamattu jatkaa: ”Mutta jos vahinko tapahtuu, niin annettakoon henki hengestä.”
Näyttää siis siltä, että Jumalan silmissä syntymätön lapsi on täsmälleen samanarvoinen kuin kohtalokkaaseen tappeluun osallistunut mies: ”henki hengestä”. Mitään tarkkaa raskauden kestoa ei aseteta. Me ihmiset voimme tietysti yrittää määritellä rajoja sille, mihin aikaan hedelmöityneen munasolun jakaantuminen ja solujen erilaistuminen on saavuttanut vaiheen, jonka jälkeen elämää ei saa enää tuhota.
Raamattu ei tietenkään ole mikään lainsäätäjän käyttämä auktoriteetti eikä sellaiseksi ole edes tarkoitettu. Jokainen tekee ratkaisunsa ja vastaa siitä Jumalalle – ei meille ihmisille.Ja jos ei usko lainkaan Jumalan olemassaoloon, ei tietenkään usko minkäänlaiseen vastuuseen tekemisistään (tässäkään asiassa).
Seppo: ”Olennaista on sikiön aivotoimintojen kehittymine tasolle, missä sikiö tiedostaa itsensä ja kykenee tuntemaan oikeita aistimuksia.” Mikähän tuo hetki mahtaa olla?
Luepa muutama endokrinologien tieteellinen sikiökehitystä käsittelevä tutkimus.
suurin piirtein valmiiksi aivot kehittyvät noin 12 raskausviikolla. Abortille voitaiin antaa varmuudenvuoksi lyhyempi aika.
Toivonen: ”Mutta jos vahinko tapahtuu, niin annettakoon henki hengestä.”
Joo, lisää ruumiita vaan, sillähän se Jumalan tahto täytetään.
Toivonen: ”Raamattu ei tietenkään ole mikään lainsäätäjän käyttämä auktoriteetti eikä sellaiseksi ole edes tarkoitettu.”
Onneksi ei ole – enää. Demokratia on eri asia kuin Teokratia.
Toivonen: ”ei tietenkään usko minkäänlaiseen vastuuseen tekemisistään (tässäkään asiassa)”
Jos suloisessa Suomessamme aikoo elää, niin kyllä se vaan on pakko uskoa vastuuseen teoistaan Suomen lakien edessä, olipa sitten ateisti tai uskovainen – tai kärsii lain säätämistä seurauksista.
Kimmo. Viimeinen kappaleeni alkaa sanalla Raamattu ja siinä puhutaan ”vastuusta Jumalalle”. Kun sen lopussa lukee, että ”ei tietenkään usko minkäänlaiseen vastuuseen tekemisistään”, se tarkoittaa siis, ettei kunnon ateisti tunne vastuuta Jumalan edessä. (Ainakaan ääneen.)
Olen täysin samaa mieltä siitä, että ”kyllä se vaan on pakko uskoa vastuuseen teoistaan Suomen lakien edessä, olipa sitten ateisti tai uskovainen – tai kärsii lain säätämistä seurauksista.”
Tekopyhintä tässä keskustelussa on se, että yleensä kyse on siitä, että MIEHET hurskastelevat siitä, miten naisen tulisi tai mitä nainen saisi tilanteessa tehdä.
Helppohan se on vierestä huudella.
Höpsis. Asia on niin laaja ja syvä että kuka tahansa voi ja saa sanoa näkemyksendä siitä saako sikiön tappaa ja miksi se on / ei ole murha.
Tietänet, että antiikin aikaan vastasyntynytkin oli vasta ”potentiaalinen ihminen”, jonka elämästä päätti perheen isä. Kun taas Raamatussa on hyvin kauniita ja kunnioittavia kuvauksia ihmisestä ”jo idullaan”.
Jos ajatellaan ettei saisi ottaa kantaa asiaan, jota ei ole kokenut eikä tule kokemaan, niin silloin karsiutuisi pois aika monta muutakin keskuselunaihetta.
Ateistit toki saavat ottaa kantaa kirkon asioihin, ja kysyä uskosta, mutta siinä mennään liian pitkälle jos aletaan neuvoa miten pitäisi uskoa. Aborttiasiassakaan ei pitäisi käskeä tai kieltää ketään, eikä tuomita. Mutta kuten sanoin, asia on iso ja koskee kaikkia. Koko ihmiskäsitystä. Kyse ei ole vain siitä mitä nainen saa / ei saa tehdä.
Tietynlainen kunnioitus asianosaisia kohtaan on toki syytä säilyttää, mutta kysymys siitä mikä kehityksensä alkuvaiheessa oleva, vielä syntymätön olento on ja onko tällä ihmisarvo, on kaikille esitettävä kysymys.
Mitä mirltä itse olet? ( Ainakaan ilmeisesti et ajattele että mieskin voi synnyttää, ja hyvä niin, mutta miten muuten tästä asiasta ajattelet?)
Siihen minäkin kiinnitin huomiota, että nimenomaan pääasiassa miehet täällä huutelevat ja enimmäkseen asian vierestä. Helppo se on tosiaan vierestä huudella ja ihan vain tiedoksi kaikille, naisella on oikeus omaan ruumiiseensa ja loppupeleissä viimekädessä oikeus päättää siitä, mitä sille tapahtuu.
Kieltämättä esim Seppo Heinola ja Kimmo W huutelevat ( taas) aivan asian vierestä. 🙂 Mutta minusta muesten näkökulma on myös tärkeä, sius mitä tulee juurikin varsinaiseen asian ytimeen. Ja se adian ydin EI ole se mitä nainen saa tehdä omalle keholleen. Kysymys on ”vähän” isompi ja syvällisempi.
Miesten näkökuma siis, sori virheet.
Ronkainen: ”naisella on oikeus omaan ruumiiseensa ja loppupeleissä viimekädessä oikeus päättää siitä, mitä sille tapahtuu”
Olenkohan maailman ainoa naisasiamies, koska olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä?
”Kieltämättä esim Seppo Heinola ja Kimmo W huutelevat ( taas) aivan asian vierestä.”
Höpöhöpö, kun blogin otsikko on ’abortti ja elämän pyhyys’, niin minä ole ottanut kanta siihen miten pyhänä Jumala itse sikiöiden elämää on pitänyt kun on tappanut sikiöitä tuhansittain kohtuihin. Liittyy asiaan ja se etiikkaan juurikin kristillisessä viitekehyksessä mitä keskeisimmin. Ymmärrän kyllä että Jumalan rooli tässä näyttää hieman kiusalliselta.
”Höpöhöpö, kun blogin otsikko on ’abortti ja elämän pyhyys’, niin minä ole ottanut kanta siihen miten pyhänä Jumala itse sikiöiden elämää on pitänyt kun on tappanut sikiöitä tuhansittain kohtuihin.”
-Anteeksi nyt vaan, mutta kyllä tuo on aiheen vierestä huutelua. Kun keskustellaan voisi tuoda sen oman kantansa esiin perusteluineen, eikä päivitellä Jumalan tekoja, johon ei itse edes usko.
Puhut siitä miten Jumala tappaa ”viattomia sikiöitä”, mutta silti ilmeisesti hyväksyt sen jos raskaana oleva äiti näin tekee?
Ei _todellakaan_ ole relevanttia joka. ikinen. kerta. tästä aiheesta keskusteltaessa tuoda esiin sitä miten ”Jumala tappoi sikiöt ja lapset” Sodomassa.
Etenkin jos jättää huomiotta toiset kohdat, joissa Jumala selvästi ilmaisee ettei hyväksy raskaana olevien ja kohdussa olevien sikiöiden tappamista. (Aam.1.)
Aisaparisi Kimmo W esitti tällaisen ohjeen nettikeskusteluille: ”Minä olen aina ymmartänyt, että keskustelun tarkoitus on jakaa keskustelijoiden omat (perustellut) näkemykset ja käsitykset keskustelun aiheena olevasta asiasta toisten keskustelijoiden kesken, jotka taas voivat eri mieltä ollessaan esittää niihin omat vasta-argumenttinsa.” (K24 30.10. 09.01)
Jos tämä ei onnistu, niin ehkä olisi parempi olla puuttumatta keskusteluun. Siis huutelematta sieltä sivusta.
”Ymmärrän kyllä että Jumalan rooli tässä näyttää hieman kiusalliselta.”
-Jos halutaan välttämättä Jumalasta tässä yhteydessä puhua, niin olet aika lailla samanlainen pässi kuin monet ateistit, jotka näkevät vain yhdenlaisia kuvauksia Jumalasta. Vaikka järkevää Jumalaan ja Raamattuun uskomattomalle olisi tietysti nähdä asia siten, että Raamatussa on monenlaisten ihmisten monenlaisia näkemyksiä ja käsityksiä Jumalasta. Duh.
On aivan älytöntä esittää ”olemattomasta”, ihmisten keksimästä ”mielikuvitusolennosta” yksi yhtenäinen ja johdonmukainen kuva, jossa mukamas ei ole mitään eroja sen suhteen kuka Jumalaa on Raamatussa kuvannut.
Jos ei siis Raamatun Jumalaan edes usko. Vai onko siinä sinusta jotain järkeä?
Tässä nyt kuitenkin vielä tämä (sinulle kovin kiusallinen) Aamoksen kirjan kohta:
Näin sanoo Herra:
– Koska ammonilaiset ovat tehneet rikoksen rikoksen jälkeen,
en päätöstäni peruuta.
He viilsivät auki raskaana olevat naiset,
kun ryntäsivät valloittamaan Gileadia. (Aam.1:13)
Lakkaisitko jankuttamasta Raamatusta ja esitä se oma näkemyksesi, perusteluineen. Sopisiko?
”-Anteeksi nyt vaan, mutta kyllä tuo on aiheen vierestä huutelua.”
No ei todellakaan ole. Mutta sinulla Sari on suorastaan -anteeksi nyt vaan- huvittavan pakonomainen taipumus määräillä miten ja mistä palstalla saisi milloinkin puhua. Käyt jatkuvaa metakeskustelua.
”Jos halutaan välttämättä Jumalasta tässä yhteydessä puhua, niin olet aika lailla samanlainen pässi kuin monet ateistit, jotka näkevät vain yhdenlaisia kuvauksia Jumalasta.”
Huoh, et huomaa ,että minähän tässä juuri ylläpidän diversiteettistä jumalakuvaa, kun otan esiin myös niitä Jumalan raamatullisia piirteitä, jotka funkut mielellään ohittavat nähdessään vain yhdenlaisia kuvauksia Jumalastaan.
Sari: ”niin olet aika lailla samanlainen pässi kuin monet ateistit, jotka näkevät vain yhdenlaisia kuvauksia Jumalasta.”
Melko voimakas ilmaisu, joka kertoo kirjoittajastaan paljon enemmän kuin kirjoituksen kohteesta. Vastaavanlaatuiset henkilöön käyvät kommentit viittaavat yleensä kirjoittajansa hermostuneisuuteen, joten ota vähän rauhallisemmin Sari ja yritä pysyä asiassa.
Mitä noihin kuvauksiin Jumalasta tulee, niin jopa yhdenlaisen kuvauksen näkeminen henkiolennosta, jonka olemassaolokin on varsin kyseenalainen, on jumalattomalta mielestäni jo melkoinen saavutus.
Luin tuon kohdan toisesta Mooseksen kirjasta vuoden 92 käännöksen mukaan. Siinä käytetään sanaa keskenmeno ja puhutaan vahingon sattumisesta äidille, ei sikiölle.
Ysikakkonen on monessa kohdassa harmillisen tulkinnallisesti käännetty. Toki käännös on aina tulkintaa, mutta tuohon on ilmeisesti lisätty sana ”hänelle” ( ei tapahdu muuta vahinkoa), viitaten äitiin.
Sananmukainen käännös ei aina välitä alkuperäistä ajatusta. 92 käännös käytti toista menetelmää ja pyrki välittämään sen, mitä kukin kirjoittaja halusi sanoa. Minulla ei ole pätevyyttä arvioida, onko onnistuttu. Se, mitä arvostan, on eri tyylien erottuminen. Kun ei pyritä ’raamatulliseen tyyliin’ runot, mietelmät, saarnat, historian kertaukset ja muut erottuvat kielellisesti toisistaan.
Aina, kun moraalisissa kysymyksissä vedotaan Raamatun ’selkeään sanaan’, tehdään tulkintaa. Vähintäänkin valitaan se raamatunkohta, jota lainataan. Usein unohdetaan, että Jeesuskin sanoi: ”Te olette kuulleet sanotuksi…, mutta minä sanon: …” Vanhaa testamenttia on arvioitava Uuden testamentin kautta ja apostoleja Jeesuksen opetusten kautta. Jeesuksen sanatkin ovat tietysti välittyneet evankelistojen eri aikoina ja eri kirkollisissa tilanteissa kirjoittamina. On siis käytettävä myös oman aikamme tietoja ja ymmärrystä.
Esille ottamassani Mooseksen kirjan kohdassa ei yksilöidä tarkasti, kummanko henkeä “vahinko” tarkoittaa. Asiaa täytyykin tarkastella Raamatun tuon osan kokonaisuutena.
Mooseksen lain mukainen “henki hengestä” periaate oli yleispätevä. Tästä seuraa se, että tappelun tuoksinassa aikaansaatu hengenmeno naiselle oli aina kuoleman tuottava tahalliselle aiheuttajalle. Tässä kohden Raamattua painotetaan sitä, että nainen odottaa lasta ja “vahinko tapahtuu”. Mielestäni tällainen tapahtuman yksilöinti kertoo, että se henki voi olla myös sen syntymättömän lapsen.
Toinen kohta Raamatussa, joka avaa Jumalan näkemyksen yksilön elämän alkamisesta, menee näin: “Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennen kuin ainoakaan niistä oli tullut”.(Ps139:16)
Tuo sana “itu” on alkukielessä “gōlem”, ja se esiintyy Raamatussa vain tuossa yhdessä kohtaa. Strongin sanakirja kääntää sen sanoilla “embryo, fetus” ja kertoo sanan merkityksestä näin: “a wrapped (and unformed mass, i.e. as the embryo):—substance yet being unperfect.”
Raamattu siis opettaa, että Luoja näkee syntymättömän lapsen yksilönä jo siinä aiheessa, kun tutkimusalue nimeltään embryologia astuu mukaan kuvaan. Ja silloin ollaan vielä kovasti ihmisten määrittelemän deadlinen sisäpuolella ja syntymätön yksilö on hengenvaarassa huolimatta lainsäätäjän asettamasta merkkipaalusta..
”Sananmukainen käännös ei aina välitä alkuperäistä ajatusta.”
-Tämä on toki totta. Ja tulkinnallisen käännöksen on tarkoitus selventää ajatusta, mutta joskus tulkinta voi olla väärä. Näin myös Raamatussa, ja siksi on hyvä lukea eri käännöksiä.
Tuo sana “itu” on alkukielessä “gōlem”, ja se esiintyy Raamatussa vain tuossa yhdessä kohtaa.
Niin. Substantiivina se esiintyy todellakin vain yhden kerran Raamatussa psalmissa 139 jakeen 16 alussa. Käännän jakeen kuten kaksi muutakin aiheeseen liittyvää aiempaa jaetta 13, ja 15 tähän sanamukaisesti, sillä kirkkoraamatun suomennokset ovat onnistuneet hävittämään jakeiden tarkoitukset:
Kun sinä mittasit(qanit) munuaiseni,
ja minut vaatetettiin äitini kohdussa (13)
Eivät olleet sinulta kätkössä luuni,
jotka oli valmistettu salassa ja viimeistelty
maan alimassa (tachtiot) paikassa(15)
Sinun silmäsi näkivät minun alkioni(galemi)
Ja kehittymisensä päivinä ne kaikki, ei yksi niistä,
olivat sinun numeroinesi (sifrekaa) kirjoitetut.
Suluissa näkyvät asialle merkitykselliset käsitteet mitata, alin paikka, alkio ja numero. Ihmisen alkio kuvataan syntyneeksi ’alimmassa paikassa’ eli äidin kohdussa (be-batan), missä se passiivimuodossa kerrotusti on kehittynyt numeroiden ja mittojen mukaan. Tämän tulkintani oikeellisuus todentunee, kun tarkastelemme esiintyvien sanojen numeroarvoja ja vertaamme niitä toisiinsa ja edellä esitettyihin golem-kertomusten nimiin ja numeroihin.
Ensinnäkin verbimuodon ”mittasit” arvo on 56o ja numerot 5 ja 6 liittyvät juutalaisuudessa usein elämän syntyyn ja Jumalaan. Elämän äiti Eeva on vanhalta muodoltaan hvh ja arvoltaan siten 565 ja Herran nimen J-HVH loppukirjaimet ovat myös 565. Tämän kolmikirjaimen numerot esiintyvät myös modernissa biokemiassa, missä toisen kolmikirjaimen eli elämää ohjaavan DNA:n emäs-molekyylit järjestäytyvät askelmillaan 5 ja 6 atomisiin ryhmiin. Lieneekö sattumaa? Sanan ”kohdussa” arvo on 63, jonka loppusumma 9 vastaa ihmis-adamin lukua 45/9 vastaten raskauskuukausia ja 63 on myös rinnakkaisluku 64:lle, joka hepreassa on Adamin ja Evan summa (45+19) ja myös sanan dajin eli totuus arvo. Arvon 64 saa vielä sana Venus, jota on aina antiikissa pidetty hedelmällisyyden vertauskuvana.
Seppo. Miksi pitäisi nähdä tuo Psalmin kohta noin monimutkaisesti? Sinänsä näppärää tekstiä, jonka numerosymboliikkaan en kykene sanomaan juuta enkä jaata. Mutta olisiko Luoja antanut meille kirjallisen informaationsa noin kryptatussa muodossa?
Kun Psalmi kertoo Jumalan näkevän meidät jo embryo-vaiheen solukkona, se kertoo ajasta paljon ennen kelpoisuutta kohdun ulkopuoliseen elämään. Aivojen ja muun kehityksen asteella ei tuon määritelmän perusteella ole mitään merkitystä.
Englantilaisessa Wikipediassa määritellään Jumalan jo havaitsema embryo seuraavin sanoin: “An embryo is the early stage of development of a multicellular organism. In general, in organisms that reproduce sexually, embryonic development is the part of the life cycle that begins just after fertilization and continues through the formation of body structures, such as tissues and organs.”
Kyllä raskauden keskeytys on ihan miesten kehittämä, miesten etua ajatellen kehitetty toimenpide, josta siitäkiin uskonnollisesti syytettään naisia, aivan kuten luonnollisesta synnytyksestäkin, koska se johtaa perisyntin.
Kysymys on ei- toivotuista raskauksista. Aikoinaan miehet saattoivat välttyä sen seurauksilta leimaamalla nainen kevytmieliseksi ja sanomalla, ettei voi tietää kuka sen lapsen isä oikeasti on. Et voi todistaa. Kevytmielisyydestä todisti jo se, että nainen ylipäätänsä oli tullut raskaaksi, ilman papin aamenta. Ei siihen muuta tarvittu.
Kun sitten tiede kehittyi ja isyys tuli mahdolliseksi selvittää DNA- testeillä, ( Totuus löytyi verestä ) oli pakko keksiä jotain muuta, etteivät isät jutuneet maksamaan elatusmaksuja, kun heillä ei kuitenkaan ollut tarkoitus isäksi tulla, vaan päästä ainoastaan ” pukille ” , kuten he sen kauniisti ilmaisevatkin.
Aborttia maisnostettiin vapahtajana naisille, mitä se tietysti olikin, mutta vapauttaja se oli ennenkaikkea miehille, jotka vättyivät elinikäisiltä elatusmaksuilta ja tavallaan myös häpeältä joka seurasi jokaista luuseria, joka oli polkenut rakkaudeksi uskotun asian maantien ojaan. Ei sellaista miestä kukaan enää halunnut, jos tiesi taustan. Palkastakin meni suuri osa oman synnin sovitukseen, mitä siitä perheelle jäi.
”Kyllä raskauden keskeytys on ihan miesten kehittämä, miesten etua ajatellen kehitetty toimenpide”
-Alkuperä on yksi asia, toinen on kysymys siitä, että kenen etua abortissa NYT ajatellaan?
Aika harva nainen muissakaan keskusteluissa on mukana. Joten me miehet pohdimme kysymyksiä keskenemme. Aina on herättää erityistä kiinnostusta, kun saamme tähän kuivaan asian vierestä pohdiskeluun vaihtelua. Jostain syystä naiset myös jäävät keskusteluista yleensä aika pian pois.
Ensimmäisenä Marian tekstistä ei tullut mieleen, naisen määräysvalta omaan kehoonsa, vaan sen uuden elämän oikeus elää. Ensin mainitusta aiheesta tuskin me miehet kykenemme kovin syvällisiä pohdiskeluja aikaan saamaan. Blogistin tehtävänä on ohjata keskustelua toivomaansa suuntaan. Muuten se helposti lähtee väärille urille. Kommentit kertovat vain siitä mitä lukijalle tulee tekstistä mieleen.
Sari
”-Alkuperä on yksi asia, toinen on kysymys siitä, että kenen etua abortissa NYT ajatellaan? ”
Mitä jos ystävällisesti lukisit sen kommentin kokonaan. Se nimittäin, ikäänkuin etenee siitä alkulauseesta eteenpäin. Viimeisessä kappaleessa on sanottu kenen etu on kyseessä. Siis minun mielestäni, siitä saa olla erimieltä.
Tietysti sinne voidaan lisätä myös työnantajan etu, ei tule äitiyslomia.
Minulla ei ole kiveen hakattua kantaa asiaan nimeltä Abortti. Olen joskus miettinyt sitä, että voisin hyvin olla olematon, jos äitini olisi tehnyt abortin. Hän ei halunnut avioitua isäni kanssa, joten olin ilmeisesti vahinko.
Mutta hän ei tehnyt, vaan kantoi syntinsä seuraukset, eli minut. Ei huolinut edes elatusmaksuja, vaikka isäni tunnusti minut kyllä.
Ja minulla on kokemus siitä, mitä on olla tällainen abortoimaton lapsi, jolla on monta nimeä, kuten lehtolapsi, äpärä, raamatullisesti, ei mitään toivoa, ei elämässä eikä kuolemassa. Äitinsä häpeän merkki.
Voin vain todeta, että olemattomuudellakin on puolensa, mutta olen kiitollinen äidille, että sain nähdä tämän kaiken.
-Ei tarvitse hermostua. Tämä on keskustelua. Kyllä luin. Ja arvasin kyllä jo muutenkin mikä vastauksesi on, mutta toivoin että sanoisit sen suorempaan. Abortissa on mielestäsi kyse vain ja ainoastaan naisen oikeuksista ja naisen eduista.
Mutta tämä mielestäni vaatisi perusteluja. Miksi sillä syntymättömällä ihmisellä ei ole mitään oikeuksia, eikä hänen etuaan tarvitse ajatella?
”Aborttia maisnostettiin vapahtajana naisille, mitä se tietysti olikin, mutta vapauttaja se oli ennenkaikkea miehille, jotka vättyivät elinikäisiltä elatusmaksuilta ja tavallaan myös häpeältä joka seurasi jokaista luuseria, joka oli polkenut rakkaudeksi uskotun asian maantien ojaan. Ei sellaista miestä kukaan enää halunnut, jos tiesi taustan. Palkastakin meni suuri osa oman synnin sovitukseen, mitä siitä perheelle jäi.
”Minulla ei ole kiveen hakattua kantaa asiaan nimeltä Abortti. ”
-Oikeastaan tätä juuri tarkoitan. Jos sinulla ei ole kiveenhakattua kantaa, miksi et nostaisi esiinsen syntymättömän oikeuksia. Toisi esiinsitäkin puolta. Oman kokemuksesi pohjalta voit ymmärtää miksi kevyin syin tehtyä aborttia voi pitää vääränä. Se on koko elämän riistämistä ihmisolennolta.
Tarja: ”Voin vain todeta, että olemattomuudellakin on puolensa, mutta olen kiitollinen äidille, että sain nähdä tämän kaiken.”
Joo, niin minäkin olen kiitollinen vanhemmilleni. Kivahan täällä Telluksella on palloilla se vajaa satavuotinen pätkä iankaikkisuuden aikajanaa, mutta toisaalta; en ole ihan varma onko se ollut niin monen läheisen ihmisen vouhotuksen ja vaivan väärti. Ei tämä Tellus nyt niin hirmuisen ihmeellinen paikka ole. Eikä se olemattomuuskaan kai niin kauheaa olisi voinut olla ja sinnehän tässä palataan kuitenkin vielä jonain päivänä.
Sari
” Miksi syntymättömällä lapsella ei ole mitään oikeuksia? ”
Minulla ei ole kiveenhakattua kantaa asiaan, kuten sanoinkin, minulla on vain toisenlainen näkökulma keskustelun aiheeseen, eli abortoimattoman lapsen näkemys.
Oliko minulla sitten jonkinlaisia erityisia oikeuksia ojennettuna, koska olen syntynyt, joita voisin vaatia myös syntymättömälle, niin ei ole. Kuten kerroin, erilaista nimittelyä kyllä on keksitty, mutta en pidä niitä oikeuksina. Abortoitu sikiö sentään saa nimekseen enkeli. Miksi kukaan ei sitä kadehdi.
Sikiöiden elämisen oikeus/ syntyminen ei riipu minun mielipiteestäni, vaan heidän oman äitinsä, jos äidillä on varaa ja tukiverkkoja, hän voi ehkä synnyttää lapsen. Mutta minun asia ei ole sanoa, mitä hänen kuuluu tehdä. En ole myöskään lainlaatija.
Eikö sanonta kuulu: ’Mikä ei ole laki, se ei ole syntikään,’ joten jätän asian lainlaatijain vastuulle.
Minulla on kiveen hakattu kanta. että mm. raiskatuiksi tulleella naisella on oikeus aborttiin. Positiivinen ihmisarvostus Korkeimman mukaisesti.
Jos täällä vedotaan abortissa Jumalaan niin silloin on tärkeätä huomioida realistiset keskenmenot, ovatko ne Jumalan järjestämiä.
Rauli Toivonen: ”Ja jos ei usko lainkaan Jumalan olemassaoloon, ei tietenkään usko minkäänlaiseen vastuuseen tekemisistään (tässäkään asiassa).”
Tietenkään? Minkäänlaiseen?
On jotenkin surullista todeta yhä uudelleen, millaiseen ylimielisyyteen tietynlainen uskonnollisuus saattaa ajaa ihmisiä. Sinä esimerkiksi esität tässä kylmän viileästi tietäväsi kaikkien uskonnottomien ihmisten sisäiset ajatukset erilaisiin vastuukysymyksiin. Ja ettei uskonnottomilla ole _tietenkään_ mitään vastuuta tekemisistään.
Meillä kaikilla on vastuu tekemisistämme. Vastaamme tekemisistämme niin itsellemme, läheisillemme ja muille ihmisille, kuin myös yhteiskunnalle. Se että ihminen kokee olevansa vastuussa ei vaadi jumalaa missään muodossa. Oletus siitä, että vain usko jonkinlaiseen jumalaan tuottaa vastuullisia yksilöitä, jotka tuntevat vastuunsa, ei ole ainoastaan täysin virheellinen vaan uskonnottomia syvästi halveksuva väite.
Mitä vastuukysymyksiin tulee, kenelle sinä ajattelit vastata siitä, että palvelet sellaista uskonnollista järjestöä, joka suojelee pedofiilejä? Uskonnottomalle sellaisen järjestön palveleminen olisi erittäin vastuutonta. Uskovalle Jehovan todistajalle asia ei näytä aiheuttavan mitään ongelmia. Eli kuten näet, suhtautuminen siihen että joutuu vastuuseen omista tekemisistään, ei noudata kovinkaan tunnistettavaa logiikkaa. Uskova voi palvoa pahuutta (=pedofiilien suojelu) ja ajatella, ettei ole vastuussa siitä kenellekään. Tämä johtuu siitä, että epäterveissä uskonnoissa yksilön luontainen omatunto tukahdutetaan uskonnollisella mielenhallinnalla.
Siitä samasta syystä Jehovan todistajat voivat hylätä läheisensäkin, lapsensa tai vanhempansa, ja kutsua sitä rakkaudelliseksi järjestelyksi.
Hyvä oivallus. Kiitos Antero. Tuolle on käyttöä monessa tilanteessa. Muuallakin kuin todistajien parissa : ” epäterveissä uskonnoissa yksilön luontainen omatunto tukahdutetaan uskonnollisella mielenhallinnalla.”
Olisiko ilman kiihkoilua mahdollista, että vaikkapa tuhat abortin kokenutta antaisi lausunnon siitä, mitä se on merkinnyt heidän elämässään. Varmaan siitä saisi jotain osviittaa minkälainen prosessi on elää sen asian kanssa, vai unohtuuko se heti. Toisaalta on hyvä, jos joku kuitenkin kokee sen negatiiviseksi asiaksi jälkeenpäin, niin Jumalan sanassa on lohdutus kaikkea syyllisyyttä vastaan.
Otannan noista 1000:sta tulisi olla erittäin erilaisia tapauksia kattava, esim. raiskattu ja 14 lapsisen katraan äiti suhtautuvat todennäköisesti toisin kuin joku hienostorouva.