Kansankirkon perinnönjakajat
Osallistuin viime viikolla teologisille opintopäiville Suomen Raamattuopistolla Kauniaisissa.
Perjantain ohjelmassa oli mm. Kirkon tutkimuskeskuksen vt. johtaja Hanna Salomäen luento: Muutokset kirkon jäsenten ja työntekijöiden kristillisessä identiteetissä. Samana päivänä oli myös piispa Jari Jolkkosen kyselytunti sekä paneeli johon Jolkkonen osallistui.
Salomäen luennolla ilmeni että kirkon jäsenmäärä on laskenut voimakkaasti vasta tällä vuosituhannella, mutta kattaa toki edelleen selkeästi maamme väestön enemmistön. Kirkon jäsenyyden perusta, usko kolmiyhteiseen Jumalaan sitä vastoin on väestön keskuudessa hiipunut siten että Jumalaan uskovien jäsenten osuus väestöstä on selkeästi alle puolet. Kirkon työntekijät ja kirkossa aktiivisesti toimivat sitä vastoin uskovat edelleenkin vahvasti kirkon sanomaan.
Keskeinen syy kirkosta eroamiseen liittyy henkilökohtaisen suhteen kirkkoon puutumiseen. Eroavat kokevat ettei kirkko merkitse heille mitään. Kirkon jättävistä vain pieni osuus on niitä joille eron peruste liittyy kirkon koettuun luopumukseen arvoperustaltaan.
Piispan kyselytunnilla nousi jälleen esiin myös vanhat tutut aiheet: virkakysymys, parisuhdekysymys ja nuorten teologien tulevaisuus. Virkakysymyksen osalta piispan kanta oli selkeä: Vanhalla virkakannalla saa olla, mutta yhteistyötä kaikkien kirkon työntekijöiden kanssa on tehtävä. Kirkon avioliitokäsitys on piispan mukaan edelleen muuttumaton. Seksuaaliselta suuntautumiseltaan erilaiset ja eritavoin ajattelevat ihmiset on kirkossa kohdattava rakkaudellisesti.
Piispa Jolkkosen linjasta voisi vetää jonkinlaisen yhteen vedon toteamalla, että erilaisia virkakantoja ja erilaisia seksuaalisia suuntautumisia saa olla, mutta ne on molemmat pidettävä pään sisällä työaikana. Tämä siis piispa Jolkkosen lausuntoa hyvin vapaasti tulkiten.
Kaikille näin asetellut linjat eivät kuitenkaan sovi. Kirkkomme piirissä on edelleen ihmisiä, jotka eivät yksinkertaisesti halua osallistua yhteiseen jumalanpalvelukseen naispuolisten pappien kanssa. Osalle rajaus koskee vain alttariyhteistyötä, mutta joillekin koko kirkkosalia.
Yhä suurempi osa viime mainituista on siirtynyt keväällä 2013 perustetun lähetyshiippakunnan pariin. Samalla kun tämä lähetyshiippakunta rikkoo näkyvän kirkon rajoja, se tekee näkyväksi sen rikkoutuman, joka on ollut näkymättömänä olemassa jo yli kaksi vuosikymmentä. Lähetyshiippakunnassa kansankirkko menettää niitä jäseniä, jotka ovat sitoutuneet kristilliseen tunnustukseen.
Kirkkomme herätysliikkeet ja lähetysjärjestöt ovat valinneet lähetyshiippakuntaan nähden toisen linjan. Niiden johtajat allekirjoittivat keväällä 2009 yhdessä piispojen kanssa hyväntahdon ilmauksen. Kirkon ykseyttä halutaan vaalia erilaisista virkanannoista riippumatta. Myös kirkon vanhalla virkakannalla olevat hyväksyvät sen, että seurakunnan edustajat ovat itse isäntiä ja emäntiä omissa tiloissaan.
Omille jäsenilleen kirkolliset järjestömme antavat omantunnonvapauden olla virka-asiasta kumpaa mieltä tahansa. Herätysliikkeiden jäsenet osallistuvat aktiivisesti kirkon paikallisseurakuntien järjestämiin jumalanpalveluksiin. Liturgin sukupuoli ei yleensä ratkaise osallistumista.
Osa järjestöistä toteuttaa itse sellaisia jumalanpalveluksia joissa liturgina toimii säännönmukaisesti mies. Jumalanpalvelusta toimittavia miespastoreita ei tällöinkään valita virkakannan perusteella ja myös naispastorit ovat tervetulleita ehtoollisvieraina. Kaikessa toimitaan kirkon järjestyksen mukaisesti.
Kaikille tämänkaltainen joustavuus ei kuitenkaan sovi. Arvostelua tulee kahdelta laidalta. Niiltä jotka vastustavat kaikenlaista hyväksyntää kirkon vanhalle virkakannalle sekä niiltä, jotka vastustavat kaikenlaista yhteistoimintaa naispappeuden hyväksyneen kirkon kanssa. Jumalanpalvelusjärjestelyjä arvostellaan vaikka itse ei ole edes aiottu osallistua kyseisiin jumalanpalveluksiin.
Hieman kyynisesti voisi todeta lähetyshiippakuntalaisten huoleksi sen ketä saadaan lähtemään mukaan ja radikaaleja uudistuksia tavoittelevien huoleksi sen ketä saadaan lähtemään ulos.
Oma päätelmäni on, osin myös Hanna Salomäen tutkimustuloksiin nojautuen, että se joukko seurakuntalaisia, joka hyväksyy sekä herätysliikkeiden että paikallisseurakuntien järjestämät messut, on sitä vahvasti kirkkoon sitoutuneiden ydinjoukkoa. Niitä kirkon jäseniä, joka jäsenmäärään suhteutettuna vielä kykenee valitsemiensa kirkolliskokousedustajien kautta edelleenkin pitämään kirkon sillä tunnustuspohjalla, joka on kirkolle kirkkolaissa määrätty. Niin kauan kuin tämä joukko sitoutuu keskinäiseen ykseyteen ja yhteistoimintaan, ei sitä kyetä kirkosta häätämään.
Karkeasti yleistäen voisi todeta, että niille kirkon jäsenille, joille Kolmiyhteinen Jumala ei enää merkitse mitään, myöskään kirkolliset toimitukset eivät merkitse juuri muuta kuin kulttuurihistoriaa. Tästä joukosta kuitenkin saattaa nousta uudenlaisia kirkollisia alakulttuureja myös kansankirkkomme virallisen kirkkojärjestyksen ulkopuolelle ja jossakin vaiheessa niihin saattaa syntyä opillisia ulottuvaisuuksia.
Yksi esimerkki voisi olla yhteisö, joka ryhtyy vihkimään myös samaa sukupuolta olevia pareja. Tämä toki edellyttää että avioliittolain muutos eduskunnassa menee läpi ja että yhteisö hakee edustajalleen oikeutta toimia vihkiviranomaisena. Esimerkki pohjautuu ajatukseen että jykevät määrävähemmistösääntömme estävät kansankirkkoamme lipumasta avioliittokysymyksessä Ruotsin ja Tanskan kirkkojen viitoittamalle linjalle.
Lähetyshiippakunnan lähtö on siis jo käytännön tosiasia. Herätysliikkeiden piirissä ja lähetysjärjestöissä saattaa vielä olla edessä uusia murroksia. Seikka, kuinka suuria nämä murrokset ovat, ratkaisee välillisesti myös koko kansankirkon kohtalon sikäli jos kirkon tunnustukseen sitoutumattomilla on samanaikainen halu muuttaa kirkkoa mieleisekseen.
Niistä jotka haluavat uudistaa kirkkoa kristillisen tunnustuksen pohjalta ei vastaavaa vastakkain asettelua kirkkomme herätysliikkeiden suhteen ole. Itse asiassa näistä virtauksista voi muodostua kirkkoomme myös aivan uusia herätysliikkeitä.
Sillä ketkä kykenevät pitämään yllä kirkonykseyttä on ratkaiseva merkitys myös sille, ketkä seuraavien vuosikymmenien kuluessa ovat kansankirkkomme perillisiä. Äärilinjoilla olevien pyrkimys murtaa muiden keskinäistä ykseyttä voi olla tämän ääriryhmän edustajien omasta näkökulmasta katsoen aivan tarkoituksenmukaista toimintaa.
110 kommenttia
Jos ei ole mitään muuta asiaa keskusteltavaksi kuin navan alapuolella olevat asiat, tarvitaanko tällaisia keskusteluja lainkaan. Voisi lukea vaikka terveysopin oppikirjasta ihan itsekseen.
Osmo Kauppinen: ”Vesa saa uskonnonvapauden mukaan palvoa ihan ketä huvittaa. Mutta se ei tee Jehovan todistajista kristillistä kirkkokuntaa. Tuskinpa itsekään sellaiseksi haluavat?”
No kiitoksia. Eivät kylläkään ainakaan halua olla ”nimikristittyjä.” Raamattukin mainitsee ihmisistä joissa voi olla ”jumalisuuden ulkokuori”, mutta ei sitten juuri mitään muuta kristillisyyteen liittyvää.
Ja mitä se Jeesus sanoikin ns. vuorisaarnassaan (Matteuksen 7. luku, ei muutoin määritellyt kolminaisoppia kristillisyyden ehdoksi, eikä ylipäätään koskaan puhunut mistään siihen viittaavasta. Siteeraus Uusi kirkkoraamattuk.):
13 ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. 14 Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!
15 ”Varokaa vääriä profeettoja. He tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa, mutta sisältä he ovat raatelevia susia. 16 Hedelmistä te heidät tunnette. Eihän orjantappuroista koota rypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita. 17 Hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, huono puu kelvottomia hedelmiä. 18 Ei hyvä puu voi tehdä kelvottomia eikä huono puu hyviä hedelmiä. 19 Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen. 20 Hedelmistä te siis tunnette heidät. 21 ”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ’Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. 22 Monet sanovat minulle sinä päivänä: ’Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ 23 Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ’En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät”
Panu Saarela: ”Jehovan todistajien opin mukaan kaikki “jotka uskovat Kristuksen lunnaisiin” ja “Raamatun opetuksiin”, mutta eivät kuulu jehovantodistajiin, ovat kristinuskon ulkopuolella eivätkä kuulu pelastettujen joukkoon.”
Otteita heidän virallisilta nettisivuiltaan http://www.jw.org
”Jehovan todistajat ovat sitä mieltä, että he ovat löytäneet tosi uskonnon. Jolleivät he ajattelisi näin, he muuttaisivat uskonkäsityksiään. Monien muiden uskontojen edustajien tavoin Jehovan todistajat toivovat pelastuvansa. He kuitenkin ymmärtävät myös, ettei ole heidän tehtävänsä ratkaista, kuka pelastuu. Jumala on Tuomari, joka tekee lopullisen päätöksen. (Jesaja 33:22.)”
”Uskovatko he olevansa ainoat, jotka pelastuvat? Eivät. Miljoonat, jotka ovat eläneet menneinä vuosisatoina ja jotka eivät olleet Jehovan todistajia, tulevat takaisin ylösnousemuksessa ja saavat mahdollisuuden elää. Monet nykyään elävistä voivat vielä asennoitua totuuden ja vanhurskauden puolelle ennen ”suurta ahdistusta”, ja he pelastuvat. Sitä paitsi Jeesus kielsi meitä tuomitsemasta toisiamme. Me näemme ulkomuodon, mutta Jumala katsoo sydämeen. Hän näkee tarkasti ja tuomitsee armollisesti. Hän on antanut tuomintavallan Jeesukselle, ei meille. (Matteus 7:1–5; 24:21; 25:31.)”
Jukka, mahtaisiko sivistyneen keskustelun puutteeseen vaikuttaa blogin pituus ja seuraavat harhaanjohtavat lauseet?
Kappale, joka alkaa ”Kaikille näin asetetut linjat eivät kuitenkaan sovi.” antaa ehkä ymmärtää, että itsekin kuuluisit naispappeuden vastustajiin. Sovittelevaa linjaa edustava nimittäin kirjoittaisi. ”Joillekin näin asetetut linjat eivät sovi.” Hirvein lause blogissa ”…ei sitä kyetä kirkosta häätämään.” osoittaa samastumista ääriryhmään, joka haluaa häätää ihmisiä kirkosta sen sijaan, että kutsuisi kirkkoon lisää ihmisiä.
Minusta blogiasi on jo luettu riittävästi ja sen voisi poistaa.
”Siinä vaiheessa kun asiat oli vasta hakusessa, välillinen vaikutuspiiri saattoi olla suurempi.” En ole niinkään huolissani Luther-säätiön ja Lähetyshiippakunnan vaikutuspiirin laajuudesta kuin vaikutuksen voimakkuudesta omassa pienessä piirissään. Olen saanut vaikutelman, että teologien käymä kärkevä oppikeskustelu on ymmärretty maallikkojen parissa ehdottoman jumalallisen totuuden julistukseksi.
Jukka Kivimäki: ”Luther-säätiölle ja lähetyshiipakunnalle on oma paikkansa suomalaisessa kristillisyydessä ja niille ihmisille jotka toimivat sen piirissä. Siunausta siis myös heidän työlleen. Heillä on oma sarkansa.”
Ev.lut. kirkon hajaannuksesta ja eripuraisuudesta tulee mieleen se, että uusi testamentti kuvaa varoittaa kristillistä seurakuntaa erimielisyyksistä ja hajaannuksesta. Kuvaa sen ajan kristittyjen joukon toimineen yksimielisesti ”yksi usko, yksi Jumala, yksi Kristus” periaatteella. Puhuu ”hengen ykseydestä” ja käyttää muita vastaavia ilmaisuja Jumalan palvojien yhteisön yhteydessä. Opilliset erimielisyydet vietiin ”apostolien ja vanhimpien ratkaistaviksi Jerusalemissa” (Apostolien tekojen 15. luku). Selvästikin jonkinlainen johtava elin, jonka päätöksiin seurakuntien ja seurakuntalaisten kerrotaan alistuneen. Voiko siis kirkkolaitos olla alkuseurakunnan työn jatkaja?
1. Korinttolaiskirjeen 1. luku: (uusi kirkkoraamattukäännös): ”10 Veljet, Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeen kehotan teitä kaikkia pitämään keskenänne yhtä, välttämään hajaannusta ja elämään yksimielisinä. 11 Olen näet saanut kuulla Khloen väeltä, että teillä, veljeni, on keskenänne riitoja. 12 [i] Tarkoitan sitä, että toiset teistä sanovat: ”Minä olen Paavalin puolella”, toiset taas: ”Minä Apolloksen”, ”Minä Keefaksen*”, ”Minä Kristuksen”. 13 Onko Kristus jaettu? Onko ehkä Paavali ristiinnaulittu teidän puolestanne? Paavalinko nimeen teidät on kastettu.”
Jonkinlaista ”konsujen” eri leireihin jakaantumista vaikuttaisi olevan edessä ainakin sillä perusteella, että Luther-säätiö/LHPK perustaa jälleen uusia yhteisöjä juuri samoille paikkakunnille, jossa jo entuudestaan on tarjolla ihan kirkkojärjestyksen puitteissa ns. vanhan virkakantaista messutoimintaa. http://www.lhpk.fi/
Aika näyttää, paljonko nykyisistä yhteisöistä siirtyy väkeä LHPK:n puolelle.
Vastaan Jukka, kysymykseesi blogitekstistä.
Minusta blogiteksti on hyvä ja arvokas. Olen odottanut sen perusteella tasokasta ja visiönääristä keskustelua kirkon tilasta ja tulevaisuudesta.
Näin ei ole käynyt. Mutta toivoisin, että näin kävisi.
Ehkä tämä kahden ihmisen mielestäni turha kommentointi sukupuoliasioista on karkottanut muut keskustelijat ja aiheeseen nähden merkitykselliset kannanotot.
Ilmoita asiaton kommentti