Kaikki maailman lapset ja kehitysvammaiset,

ynnä vanhoillislestadiolaisuudessa olevat sydämen uskovaiset pelastuvat. Tämä on vl-seurakuntaoppi.

Vl-opetuksen mukaan lapsi on uskon esikuva, asiaa perustellaan Raamatulla: Luuk. 18:16: Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Samaa raamatunkohtaa käytetään myös perustelussa ehkäisykieltoon.

Minua kiinnostaisi nyt millä perusteella vl-liikkeessä lapsi on uskon esikuva. Olen kuullut sanottavan, että siksi kun lapsi ei epäile vaan uskoo. Eikö lapsi sittten epäile kun hänelle kerrotaan hyvästä Jumalasta ja Jeesuksesta maailman pelastajana? Epäilee toki ja kyselee ja kyseenalaistaa. Myös ihmettelee tosissaan. Mutta jos lapselle tarpeeksi vakuuttelee, niin kyllä hän useimmiten lopulta uskoo. Minun kuusivuotiaiseni ihmetteli ja kyseli kerran, että ”miksi Jumala loi ihmisen?”. Myös muita kiperiä kysymyksiä olen lasten taholta usein saanut kuulla.

”Miksi me ei saada katsoa telkkaria?” ”Miksi tanssi on syntiä?” ”Miksi korvikset on syntiä?”

Mutta miten on sitten ateistien ja muiden uskontojen lasten uskon laita, kun he uskovat omien vanhempiensa vakuuttelujen jälkeen samalla tavalla kuin vanhempansa? Vl-liikkeessä heitäkin pidetään elävän uskon omaavina, vaikka he eivät uskoisi Jumalaan ensinkään, tai uskoisivat Jehovaan tai johonkin muuhun Jumalaan. Ateistienkin lapsia pidetään liikkeessä kalliisti uskovaisina lapsina, Jumalan lapsina.

Ja sitten lapsen olemuksesta uskon esikuvana. Lapsi on alunperin rajaton, vanhempien pitää opettaa heille oikea ja väärä ja antaa rajat, mitä saa tehdä ja mitä ei. Jonkun alan ammattilaisen mukaan lapsi voisi tehdä vaikka miten pahan teon toista lasta kohtaan jos hänellä olisi tarpeeksi voimia ja häntä ei estettäisi. Noh, kyllähän tämän lasten vanhempana tietääkin. Kerrankin eräs yksivuotias tyrkkäsi oman yksivuotiaani rappusista alas sellaisella vauhdilla, että tilanne oli tosissaan vaarallinen.

Lapsi on usein myös tottelematon, tekisi tasan mitä itse huvittaa ja vähät välittäisi vanhempien ohjeista. Se, että saa lapsen tottelevaiseksi ja kunnolliseksi kansalaiseksi, vaatii joidenkin lasten kohdalla tosissaan hikeä ja vaivaa, joskus mukaan tarvitaan ammattiauttajaa.

Lapset eivät aina lähde mielellään myöskään tilaisuuksiin, jossa puhutaan hyvästä Jumalasta ja Jeesuksesta. Kerran viisivuotiaisemme sanoi kun oli pyhäkouluunmenon aika, ettei hänen tarvitse lähteä koska hän tietää jo, että Jeesus on kuollut puolestamme ja että pitää pyytää anteeksi. Eipä me sitten osattu häntä alkaa pakottamaan 🙂 Myös seuroihinlähtö on ollut useimmille lapsillemme todella vastenmielistä. On pitänyt lahjoa karkilla tai kyläänmenolla seurojen jälkeen, pelotella taivaspaikan menettämisellä ja jos kumpikaan keino ei ole auttanut, on pitänyt vain pakottaa lapsi mukaan ja kantaa hänet jopa kirkuvana autoon ja laittaa väkisin turvavöihin ja ei kun menoksi (pienessä turmeluksessa koko porukka).

Kehitysvammaisen kohdalla kasvatus on useimmiten moninverroin haastavampaa kuin terveen lapsen. Vielä selkeämmät ja tiukemmat rajat ja paljon enemmän hikeä ja vaivaa. Heidät luokitellaan vl-liikkeessä automaattisesti Jumalan lapsiksi aikuisinakin, huolimatta heidän uskonnollisista tai ateistisista taustoistaan ja ajatuksistaan. Myös heidän seksuaalinen käyttäytymisensä  ja ehkäisemisensä ei ole este heidän uskonsa oikeellisuudelle. Heille luvataan vl-liikkeestä käsin taivaspaikka myös huolimatta kehitysvamman asteesta. He saavat myös elää täysin maailmallisesti, kuunnella rokkia ja tanssia, heidän kohdallaan nuo muuten kadottavaksi luokitellut lihan himoihin perustuvat synnit eivät ole syntiä, vaikka he eivät ole seksuaalisuudesta vapaita ihmisiä, eli samat himot ja halut heillä on kuin terveilläkin ihmisillä.

Ovatko vl-uskovaiset aikuiset ihmiset sitten olemukseltaan uskonsa esikuvan kaltaisia? Tai missä asiassa/asioissa he katsovat mallia uskoonsa esikuvastaan lapsesta?

Nyt sitten elävän uskon omaavista ihmisistä, joista myös osaltaan vl-liikkeessä ainoan oikean seurakunnan ajatellaan muodostuvan. Apostolisen jatkumomallin mukaan evankeliumin siemen on kulkeutunut alkuseurakunnasta lähtien monien mutkien kautta vl-liikkeeseen, jossa se on yhä ainoana maailmassa elävän uskon omaavissa uskovaisissa, plus kaikissa maailman lapsissa ja kehitysvammaisissa. Tahtoo siis sanoa, että vl-liikkeessäkin se on VAIN ja AINOASTAAN liikkeen joidenkin ihmisten hallussa, niiden, joilla on ELÄVÄ USKO. Se ei liikkeen käsityksen mukaan ole kaikilla liikkeen jäsenillä, koska mukana on myös mätiä kaloja.

Nyt sitten kympinarvoinen kysymys: Keillä tuo elävä usko sitten on vl-liikkeessä? Olen tavannut usealla eri tavalla ajatttelevia vl-ihmisiä, jotka kaikki ovat vakuuttuneita, että juuri heillä on se elävä usko. Jonkun mielestä se ei ole tiukkahenkisillä, joidenka kontolle pistetään kaikki vääryydet ja hoitokokoukset. Jonkun mielestä  taas entisten lammasten jalanjäljissä kulkevat ovat niitä ainoita oikeita vaikka jalanjäljet ovat tunnustetustikin välillä harhailleet. Ja lopulta jonkun mielestä totuus on jostakin tuosta välimaastosta, vähän vanhaa ja vähän uutta ja vähän vielä jotain omasta, niin kuin morsiamen asusteeseen kuuluu ottaa mukaan hääpäivänä. Ainakin kolme tahoa vl-liikkeen sisällä ajattelee omaavansa totuuden ja evankeliumin siemenen ja kaikkiin näihin porukoihin mua on houkuteltu tulemaan mukaan 🙂

Tähän loppuun sopinee hyvin Siionin laulun sanat: ”Jeesus, missä olet Jeesus…” Lapsissa, kehitysvammaisissa, tiukissa, löyhissä vai sopivissa vl-uskovaisissa?

 

 

 

    • Onko Marko tullut mieleesi että kristinuskossa kaadetaan ja ihan ammattimaisesti helvetin tulista laavaa koko ihmiskunnan niskaan karmeine kidutustuomioineen?

  1. Seppo. Emmehän me kaada tulista laavaa yhtään kenenkään niskaan. Me pyrimme päin vastoin tempaamaan ihmisiä POIS sinne johtavalta tieltä.

    Charlotta. Papitkin osaavat epäonnistua, olla töykeitä ja syyllistyä rikoksiin. Mutta epäonnistumisista kannattaa antaa palautetta asianomaiselle itselleen ja/tai hänen esihenkilölleen. Ja rikoksista ilmoittaa poliisille.

    • Krapuväistösi noteerattu, ymmärsit kyllä yskän. Perisynti ynnä helvetti, ja sillä uhkaaminen ovat kirkon lähtökohtaiset perustuotteet.

    • Tuttavani oli aikoinaan pienen yksipappisen maalaiseurakunnan kirkkoherra. Häneltä kysyttiin, minkä laista se on. Hän vastasi: Lue Krysostomoksen Viisi kirjaa pappeudesta. Tarkoitti kai kuvausta papin kohtaamista seurakuntalaisten kärhämistä…

    • Yksi parhaista muistoista seurakuntatyöstä on kun sain yhden pahan kärhämän osapuolet saman pöydän ääreen ja sopimaan. Iso vahinko olisi koko seurakuntatyöhön tullut, jos nuo osapuolet ei olisi pääseet sovintoon. Ainahan ihmisten välille syntyy näitä ja jos pappi on taitava hoitamaan niitä, niin kyllä hänen seurakuntansa todennäköisesti voi tosi hyvin.

  2. Kai Sadimaan näköala on yksi monista. Seurakuntani luottamushenkilönä näen nuo kirkon raketeet vastaavasta näkökulmasta. Sen sijaan tavallisena seurakuntalaisena näen kirkon toiminnan ja pappeuden paljon valosisammasta näköalasta. Kirkon rakenteeseen en voi mitään vaikuttaa se on mikä on. En pyri sitä edes muuttamaan. Sen sijaan voin vaikuttaa paljonkin siihen hengelliseen todellisuuteen jossa seurakuntalisena saan elää. Hyvät ja läpimät suhteet pappeihin on luonut tilanteen, jossa voimme tehdä hyvää yhteistyötä koko seurakunnan parhaaksi. Tavallisen seurakuntalaisen hengellisessä elämässä ei Sadimaan huolet näy millään tavalla. Jos kirkon rakenttee purettaisiin, niin jo alkaisi näkyä. Silloin katoaisi samalla myös se raikas ja rikas toimintaympäristö, jossa jo yli 50v. olen saanut olla mukana.

    • Presitentti Kekkonen sanoi adjutantilleen, jotain tähän tapaan : ”älä puhu mitään Venäläiselle golleegalle ennen kuin saunassa, kun kaikki vaateet on pois. Sitä ennen hän on virkansa vanki asuineen ja prinikoineen.”
      Miten on Papit? Koetteko joskus olevanne virkanne vankeja ?

  3. Pekka Veli. Olen pitkälti samaa mieltä kanssasi. Se, kuinka hyvin esim. luottamushenkilöt ja esim. tavalliset aktiiviset seurakuntalaiset ovat perillä seurakuntatyön arjesta (mukaan lukien siis papit ja kaikki muut) vaihtelee seurakunnittain.

    Palaan vielä noihin edellä esitettyihin negatiivisiin kokemuksiin. Minua ei häiritse se, että puhutaan papiston töpeksinnästä ja epäonnistumisista. Omista töpeksinnöistäni en rupea täällä kertoilemaan. Minua häiritsee se, että nuo kokemukset jaetaan tällaisilla blogialustoilla. Niiden synnyttämät negatiiviset mielikuvat osuvat sitten niihin, jotka ovat täysin syyttömiä tapahtuneeseen. Ja vahvistavat ennestään olemassa olevia negatiivisia ennakkoasetuksia.

    Onneksi on seurakuntia, joissa seurakuntalaiset ja papit ovat niin lähellä toisiaan, että voivat selvittää erehdykset ja pyytää tarvittaessa jopa anteeksi toisiltaan.

    • Eihän täällä kenenkään nimiä ole mainittu (se olisi ollut moka). Toisten mokia ei tarvitse kantaa. Entä he, jotka kokivat tuon papin epäonnistumisen ? Jättivät ehkä kirkon ? Kertoivat nimeltä mainiten kaikille halukkaille kuulijoille ? Harmittelivat mielessään ?

      Jos blogin otsikko olisi ollut ”Lääkäri”, olisi tullut monenlaisia kokemuksia heistä, sekä hyviä, että huonoja. Ei aina voi onnistua, mutta tahalliset virheet voi välttää.

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.