ynnä vanhoillislestadiolaisuudessa olevat sydämen uskovaiset pelastuvat. Tämä on vl-seurakuntaoppi.
Vl-opetuksen mukaan lapsi on uskon esikuva, asiaa perustellaan Raamatulla: Luuk. 18:16: Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Samaa raamatunkohtaa käytetään myös perustelussa ehkäisykieltoon.
Minua kiinnostaisi nyt millä perusteella vl-liikkeessä lapsi on uskon esikuva. Olen kuullut sanottavan, että siksi kun lapsi ei epäile vaan uskoo. Eikö lapsi sittten epäile kun hänelle kerrotaan hyvästä Jumalasta ja Jeesuksesta maailman pelastajana? Epäilee toki ja kyselee ja kyseenalaistaa. Myös ihmettelee tosissaan. Mutta jos lapselle tarpeeksi vakuuttelee, niin kyllä hän useimmiten lopulta uskoo. Minun kuusivuotiaiseni ihmetteli ja kyseli kerran, että ”miksi Jumala loi ihmisen?”. Myös muita kiperiä kysymyksiä olen lasten taholta usein saanut kuulla.
”Miksi me ei saada katsoa telkkaria?” ”Miksi tanssi on syntiä?” ”Miksi korvikset on syntiä?”
Mutta miten on sitten ateistien ja muiden uskontojen lasten uskon laita, kun he uskovat omien vanhempiensa vakuuttelujen jälkeen samalla tavalla kuin vanhempansa? Vl-liikkeessä heitäkin pidetään elävän uskon omaavina, vaikka he eivät uskoisi Jumalaan ensinkään, tai uskoisivat Jehovaan tai johonkin muuhun Jumalaan. Ateistienkin lapsia pidetään liikkeessä kalliisti uskovaisina lapsina, Jumalan lapsina.
Ja sitten lapsen olemuksesta uskon esikuvana. Lapsi on alunperin rajaton, vanhempien pitää opettaa heille oikea ja väärä ja antaa rajat, mitä saa tehdä ja mitä ei. Jonkun alan ammattilaisen mukaan lapsi voisi tehdä vaikka miten pahan teon toista lasta kohtaan jos hänellä olisi tarpeeksi voimia ja häntä ei estettäisi. Noh, kyllähän tämän lasten vanhempana tietääkin. Kerrankin eräs yksivuotias tyrkkäsi oman yksivuotiaani rappusista alas sellaisella vauhdilla, että tilanne oli tosissaan vaarallinen.
Lapsi on usein myös tottelematon, tekisi tasan mitä itse huvittaa ja vähät välittäisi vanhempien ohjeista. Se, että saa lapsen tottelevaiseksi ja kunnolliseksi kansalaiseksi, vaatii joidenkin lasten kohdalla tosissaan hikeä ja vaivaa, joskus mukaan tarvitaan ammattiauttajaa.
Lapset eivät aina lähde mielellään myöskään tilaisuuksiin, jossa puhutaan hyvästä Jumalasta ja Jeesuksesta. Kerran viisivuotiaisemme sanoi kun oli pyhäkouluunmenon aika, ettei hänen tarvitse lähteä koska hän tietää jo, että Jeesus on kuollut puolestamme ja että pitää pyytää anteeksi. Eipä me sitten osattu häntä alkaa pakottamaan 🙂 Myös seuroihinlähtö on ollut useimmille lapsillemme todella vastenmielistä. On pitänyt lahjoa karkilla tai kyläänmenolla seurojen jälkeen, pelotella taivaspaikan menettämisellä ja jos kumpikaan keino ei ole auttanut, on pitänyt vain pakottaa lapsi mukaan ja kantaa hänet jopa kirkuvana autoon ja laittaa väkisin turvavöihin ja ei kun menoksi (pienessä turmeluksessa koko porukka).
Kehitysvammaisen kohdalla kasvatus on useimmiten moninverroin haastavampaa kuin terveen lapsen. Vielä selkeämmät ja tiukemmat rajat ja paljon enemmän hikeä ja vaivaa. Heidät luokitellaan vl-liikkeessä automaattisesti Jumalan lapsiksi aikuisinakin, huolimatta heidän uskonnollisista tai ateistisista taustoistaan ja ajatuksistaan. Myös heidän seksuaalinen käyttäytymisensä ja ehkäisemisensä ei ole este heidän uskonsa oikeellisuudelle. Heille luvataan vl-liikkeestä käsin taivaspaikka myös huolimatta kehitysvamman asteesta. He saavat myös elää täysin maailmallisesti, kuunnella rokkia ja tanssia, heidän kohdallaan nuo muuten kadottavaksi luokitellut lihan himoihin perustuvat synnit eivät ole syntiä, vaikka he eivät ole seksuaalisuudesta vapaita ihmisiä, eli samat himot ja halut heillä on kuin terveilläkin ihmisillä.
Ovatko vl-uskovaiset aikuiset ihmiset sitten olemukseltaan uskonsa esikuvan kaltaisia? Tai missä asiassa/asioissa he katsovat mallia uskoonsa esikuvastaan lapsesta?
Nyt sitten elävän uskon omaavista ihmisistä, joista myös osaltaan vl-liikkeessä ainoan oikean seurakunnan ajatellaan muodostuvan. Apostolisen jatkumomallin mukaan evankeliumin siemen on kulkeutunut alkuseurakunnasta lähtien monien mutkien kautta vl-liikkeeseen, jossa se on yhä ainoana maailmassa elävän uskon omaavissa uskovaisissa, plus kaikissa maailman lapsissa ja kehitysvammaisissa. Tahtoo siis sanoa, että vl-liikkeessäkin se on VAIN ja AINOASTAAN liikkeen joidenkin ihmisten hallussa, niiden, joilla on ELÄVÄ USKO. Se ei liikkeen käsityksen mukaan ole kaikilla liikkeen jäsenillä, koska mukana on myös mätiä kaloja.
Nyt sitten kympinarvoinen kysymys: Keillä tuo elävä usko sitten on vl-liikkeessä? Olen tavannut usealla eri tavalla ajatttelevia vl-ihmisiä, jotka kaikki ovat vakuuttuneita, että juuri heillä on se elävä usko. Jonkun mielestä se ei ole tiukkahenkisillä, joidenka kontolle pistetään kaikki vääryydet ja hoitokokoukset. Jonkun mielestä taas entisten lammasten jalanjäljissä kulkevat ovat niitä ainoita oikeita vaikka jalanjäljet ovat tunnustetustikin välillä harhailleet. Ja lopulta jonkun mielestä totuus on jostakin tuosta välimaastosta, vähän vanhaa ja vähän uutta ja vähän vielä jotain omasta, niin kuin morsiamen asusteeseen kuuluu ottaa mukaan hääpäivänä. Ainakin kolme tahoa vl-liikkeen sisällä ajattelee omaavansa totuuden ja evankeliumin siemenen ja kaikkiin näihin porukoihin mua on houkuteltu tulemaan mukaan 🙂
Tähän loppuun sopinee hyvin Siionin laulun sanat: ”Jeesus, missä olet Jeesus…” Lapsissa, kehitysvammaisissa, tiukissa, löyhissä vai sopivissa vl-uskovaisissa?
Pappisarjoista järisyttävän oli minusta Särkynyt enkeli, brittisarja, joka kuvasi katolisen papin työtä slummialueella. Hyvä elokuva oli myös brittiläinen Priest, jossa päähenkilö on homoseksuaali pappi.
Särkynyt enkeli oli vaikuttava. Helga, kiitos kun muistit sen. Priest on vielä näkemättä.
Mukava kirjoitus taas, kiitos tästä. Muuten erilaisten kristittyjen toimijoiden kertomukset omasta uskosta voisivat lisätä ihmisten ymmärrystä arjen uskosta.
Kiitos, Pentti. Arjen usko voi myös olla se, mikä lopulta yhdistää eri tunnustuskuntiin kuuluvia kristittyjä silloinkin, kun kirkot organisaatioina tuntuvat olevan kovin etäällä toisistaan.
Yle ja pappeus, siinäpä kerrakseen, itse en aikaani tuhlaa.
Olisi kiinnostavaa kuulla perustelut.
Olen tavannut pappeja, jotka ovat käsittäneet väärin asemansa. He ovat ”Jumalan sijaisia maanpäällä ” (suora lainaus) ja käyttäytyvät sen mukaisesti. Eräässä vaalitilaisuudessa pappi kertoi olevansa työssä Jumalalla. Huomautin, että palkan maksavat seurakuntalaiset, ei Jumala.
Hautajaisissa papit pyytävät saattoväkeä ”muistelemaan” vainajaa ja pääsevät näin vähemmällä, vaikka heidät on kutsuttu tilaisuuteen nimenomaan puhumaan. Ruokapöytään kiirehditään ensimmäisenä ja sen jälkeen ilmoitetaan, että on lähdettävä ”toiseen tilaisuuteen”.
Viimeksi eräässä tilaisuudessa pappi ilmoitti, että hän ei maskin takaa suostu puhumaan, joten jätti puhumatta. Kahvia varten maski kuitenkin katosi taskuun.
Tuttavani äidin hautajaisissa toinen pappi näpytteli kännykkää melkein koko ajan, eikä vanhempi ollenkaan estellyt.
Äitini hautajaisissa, ruokailun alussa, pappi luki ruokarukouksen ja kiitti siinä Jeesusta ruuasta, koska Jeesus kuulemma antaa meille kaiken, vaikka hänellä ei ollut edes paikkaa, mihin päänsä kallistaa. Jos ei olisi ollut hautajaiset ja minä en olisi osannut hillitä itseäni, olisin sanonut; että nyt meni vähän liian pitkälle, kyllä se on tuo vainaja, joka tämän kustantaa.
Hautajaisten suunnitteluvaiheessa pyysin, että vainaja siunattaisiin Jumalan nimeen, pappi katsoi vähän ihmessään ja sanoi, että hän ajattelee kuitenkin kolmiyhteisesti. Olin vähän surullinen tästä, mutta muistin, että eihän heillä ole nimeä Jumalalle.
Minä ajattelin nimittäin, että koska Jumala loi ihmisen kuvaksensa, ja se tarkoitti miestä ja naista, niin täytyy se jossakin myös tuntua. Kuva ei ollut Isä ja poika, vaan mies ja nainen, eihän isäksi ja pojaksi voi edes tulla ilman naispuolista olentoa.
Nainen synnyttää poikia ja tekee heistä isiä synnyttämällä pojille poikia ja tyttöjä.
Kunnes kuolema heidät erottaa, eli vapauttaa myös naisen niin isän, kuin pojankin, eli aviomiehen valtapiiristä. Henki palaa Jumalan luokse, joka sen on antanutkin, eikä hengellä ole sukupuolirooleja, ne ovat vain maallisia ihmislajin säilymiseen liittyviä vetovoimatekejöitä, joita on vaikea vastustaa, oli sitten ihminen tai elän.
Jumalalla ei tietenkään ole sellaista vetovoimatekijää kärsittävänä, koska hänellä ei ole sille ulkopuolista kohdetta. Näin ollen hänellä ei voi olla myöskään poikaa, se on vain vetauskuvallista tarinaa ja kertoo jostakin muusta, kuten vertauskuvat tekevät.
Hautaan siunaaminen on kirkollinen toimitus, jonka pappi on velvollinen suorittamaan kirkkokäsikirjan mukaisesti. Näin ollen voidaan omaisten toiveita toteuttaa vain käsikirjan sallimissa puitteissa, tosin vaihtoehtoja käsikirjassa kylläkin on esim. raamatunkohtien ja rukousten osalta. Myös virsien valinta tapahtuu yleensä omaisten kanssa sopien. Tarja Parkkilan vakaumus tuntuu poikkevan aika paljon kirkon tunnustuksesta, johon pappi on sidottu.
Tuossa Raamatun alussa (Gen1:3), vaan ei vertauskuvallisesti tuo Jumala ja hänen Sanansa/Poikansa näyttää olevan monikossa ja yksikössä ilmaistuna: ”Ja Jumalat sanoi”; way-yō-mer וַיֹּ֥אמֶר’ĕ-lō-hîm אֱלֹהִ֖ים
Todella kivaa lukea näitä vuodatuksia, kuinka kollegat ovat taas ”tyrineet” eri tilanteissa. Ehkä teidän, Tarjan ja Charlotan, kannattaisi kuitenkin kerrata niin sanotun ”Kristuksen kirkkolain” ohjeet ja soveltaa niitä: Keskustella kahdenkesken asianomaisen papin kanssa ja vaikka kysyä, miksi tämä oli kännykällä tai ei halunnut puhua? Ja sitten, jos ei vastaus tyydytä, ottaa yhteyttä esimieheen. Sen sijaan, että moititaan täällä. Toki meissäkin löytyy erilaisia persoonallisuuksia. Sattuu mokia ja virheellisiä tilannearviointeja.
Sellainen huomio vain, että muistotilaisuus- ja puhekäytännöt vaihtelevat sekä suvuittain että seurakunnittain. Jotkin maskit eivät kerta kaikkiaan sovellu puhumiseen ja joskus on pakko valita, pitääkö maskia vaiko ei. Jotkut pitävät visiiriä, mutta se taas ei sovellu kaikkien niskoille.
Julkista työtä palkkaa vastaan tekevien tulee kestää myös julkista kritiikkiä. Siitä kun hyötyvät muutkin samaa hommaa hoitavat kuin kritiikin kohde. Minutkin haukuttiin tai kehuttiin työstäni averace 5-6 kerta vuodessa julkisesti lehdissä.
Kaskustella papin kanssa….
Kerran oli lehdessä ilmoitus, että voi tulla keskustelemaan pappien kanssa, olin jo hyvin kiinnostunut raamatusta ja minulla oli paljon kysymyksiä, joten ajattelimme ystäväni kanssa mennä, koska paikalla oli useampiankin pappeja.
Paikka oli melko pieni kesäapaikka jossa oli mahdollisuus myös oluen ostamiseen ja juomiseen. Miespapeille se näytti maistuvan jo ennen tilaisuuden alkua terassilla istuskellen. Ihmettelimme tosin sitä, mutta mehän olimmekin naisia.
Kekustelun alkupuolella vastauksia vielä jotenkuten sai, mutta jos kysymykset olivat VT:n puolta koskevia, oli vastaus ainoastaan naureskelua ja kuitattiin Vanhalla Aatamilla, joka ei enää kuulunut evankeeliseen oppiin. Raamatun tuntemus oli siis hyvin vähäistä ja pinnallista ja enenevässä määrin, tilaisuuden jatkuessa myös humalaista, koska olutta sai tilata koko ajan.
Kun tilanne meni siihen pisteeseen, että se oli jo pappien kaskinäistä kilvouttelua äänen voimakkuudessa ja itsensä ilmaisussa, katsoimme parhaaksi poistua pettyneinä paikalta, koska pidimme sitä paikalle kutsuttujen halveksimisena. Olimehan tulleet raamatusta kiinnostuneina, tavallaan heränneinä johonkin uuteen ja se näyttikin tällaiselta.
Papilla oli aivan tavallinen maski, kaikki muut puhujat käyttivät samanlaista. Mutta pointtihan olikin se ,että hän ei halunnut puhua, vaikka oli kutsuttu paikalle. Maski oli tekosyy. Kahvi kyllä maistui.
Äitini halusi tavata papin. Hän meni toimistoon ja kysyi asiaa. Pappi sanoi, että ei hän nyt ehdi, täytyy viedä hekkakuorma kesämökille. Hän ei antanut uutta aikaa, eikä ehdottanut toista henkilöä. Viikon kuluttua äiti kuoli.
Tunnen myös viinaan menevän papin, joka varasti kolehtirahat.
Lisääkin esimerkkejä löytyy. Nämä jumalan sijaiset sijottavat itsensä muiden syntisten yläpuolelle.
Kai Sadinmaa kirjoittaa hyvin kirkon ongelmista. Kirkko on vuosisatojen kuluessa pöhöttynyt laitokseksi, jota ei voi enää kirkoksi kutsua. Ehkä hengellisen viihteen tuottajaksi.