Nevşehirin maakunnassa, Turkissa, asui tuhansia vuosia sitten perhe, johon kuului vanhempien lisäksi kolme lasta. Kaksi lapsista, Saadet (7) ja Sema (8), olivat tyttöjä, Ismetin (5) edustaessa perheen miespuolisia jälkeläisiä. Vanhemmat, Akay ja Ishik, olivat ajalle tyypillisesti maanviljelijöitä.
Perheellä saattoi olla ajoittain vaikeaa, satojen ollessa epätasaisia. He kuitenkin tulivat toimeen ja tekivät yhteistyötä alueen muiden maanviljelijöiden ja karjankasvattajien kanssa. Nälkä saattoi joskus olla, mutta se oli onneksi aika harvinaista. Alueella pärjättiin hyvin, jos sato onnistui edes joten kuten. Satokauden päättyessä kylällä pidettiin jopa juhlia.
Elämä oli vaatimatonta, mutta eivätpä aikalaiset paremmastakaan tienneet. He olivat tyytyväisiä vähään. Perhe oli myös menettänyt yhden lapsen aikaisemmin. Ekin oli kuollut muutaman kuukauden ikäisenä eikä kukaan tiennyt syytä. Kuolema oli ehkä rangaistus jostain. Saadet, Sema ja Ismet sen sijaan voivat hyvin. Ismetistä tulisi maatilan luontainen jatkaja kun sen aika koittaa, mikäli jotain odottamatonta ei tapahtuisi.
Ishik oli kuitenkin onneksi taas raskaanaa, lapsi voisi syntyä lähiaikoina. Lapsia olikin hyvä olla paljon, koskaan kun ei voinut tietää mitä tapahtuu ja selviävätkö perheenjäsenet, jos perhe kohtaa vaikeuksia tai sairauksia. Ei lapsiin silti ainoastaan hätävarana suhtauduttu. Lapset olivat perheessä rakastettuja ja heistä pidettiin kaikin puolin hyvää huolta. Iltaisin Ishik, oman aikansa Spotify, lauloi lapsille, josta myös Akay piti.
Kun Akay oli eräänä päivänä lopettelemassa päivän urakkaa, hän huomasi kasvoilleen ripsahtelevan jotain. Vettä. Outoa. Vettä ei ollut koskaan aikaisemmin tullut ylhäältä, taivaastako se tuli? Akay meni kotiinsa perheen luokse, jossa perhekin ihmetteli samaa asiaa. Lapset leikkivät ulkona ja antoivat sateen kastella heidät kokonaan. Akay oli mielissään, ehkä sadosta tulisi runsaampi sateen myötä.
Akay tiivisti katon ja perhe sai nukkua yönsä lämpimässä ja kuivassa. Perhe heräsi aamulla tavallistakin aikaisemmin siihen, että vettä alkoi tulemaan jo sisälle asti. Akay meni ulos ja näki peltojen olevan veden valtaamia. Vettä satoi jatkuvasti enemmän ja voimakkaammin. Perhe ei voinut muuta kuin jättää kotinsa väliaikaisesti ja siirtyä sateen ajaksi lähettyvillä sijaitsevalle, ehkä viisikymmentä metriä korkealle, vaaralle. Muutkin lähiseudun perheet alkoivat hiljalleen kerääntymään samaan paikkaan. He rakensivat mukana tuomistaan rakennustarvikkeista yhteisiä suojia, joissa voisivat nukkua, mikäli sade ei kohta lakkaisi.
Kun seuraava aamu valkeni, vaaralla olleet perheet kauhistuivat. Vettä oli satanut koko ajan lisää, nyt se oli peittänyt jo ison osan vaaran alapuolelta, kaikki pellot ja kodit olivat veden vallassa. Kolmantena päivänä vesi alkoi nousemaan jo vaaraa pitkin ja perheet alkoivat olemaan kauhuissaan. Neljäntenä päivänä vaaran huipulla oli enää niukalti liikkumatilaa. Osa perheistä oli yrittänyt rakentaa suojaksi tarkoitetuista tarvikkeista lauttoja pahimman varalle. Nyt alkoi olemaan se aika.
Kun vaaran huippukin peittyi vedestä, ihmiset siirtyivät tekemilleen hatarille lautoille, joiden päällä ei voinut olla mutta niistä pystyi sentään pitämään kiinni. Lauttoja ei riittänyt kaikille. Akayn perheestä vain Sema mahtui yhdelle lautoista, loput perheestä, kuten monet muutkin perheet, jäivät kokonaan veden varaan. Lautoistakaan ei ollut apua, niitä ei oltu tehty kellumaan veden varassa ja ne hajosivat lyhyen ajan jälkeen.
Kun vesi oli peittänyt vaaran ja Akay pidätteli perhettään vielä vaivoin veden pinnalla, Ishik kysyi itkunsekaisen kauhun keskeltä, mitä he ovat tehneet ansaitakseen tällaisen kirouksen. Akay ei keksinyt mitään vastausta. Ishik katsoi Akayta viimeisen kerran, hapuili jo pinnan alle vajonneita lapsia ja vajosi itsekin syvyyksiin. Perheen neljäs lapsi ei ehtinyt koskaan syntymään.
Akay vajosi kauhuissaan pinnan alle, taisteli viimeiseen hengenvetoon asti ja kysyi maallisen vaelluksensa viimeisen kysymyksen: miksi?
Se oli Jumalan rakkautta, Akay.
Antero, pistä päättelit, että se oli Jumalan rakkautta? Mistä sinulla on tämä ylimaallinen tieto? Kerro meillekin, niin voimme ajatella kaikkien pahojen asiouden olevan Jumalan rakkautta.
Sellaista siis on Jumalan rakkaus. Viattomien murhaamista.
Antero, et siis osaa vastata kysymykseen🙂
No jos sanotaan, että Jumala on rakkaus samaan aikaan kun Jumala murhaa viattomia, niin sehän juuri on sitten sitä paljon hehkutettua Jumalan rakkautta.
Tässä nyt ei varmaan ollut kenellekään mitään epäselvää.
Tarkoitatko, että kun Ihminen tekee abortin niin Jumala murhaa viattoman lapsen? Tai kun Venäjä pommittaa siviilejä niin Jumala pommittaa? Tai kun aviopuoliso hakkaa niin Jumala hakkaa. Vai tarkoitatko miksi Jumala sallii nämä kun voisi estää? Syy on siis rakkauden Jumalassa.
Mistä sait siis tiedon, hukkuvan ihmisen kohdalla, että se on Jumalan rakkautta, siihen et vieläkään vastanut.
Aika outo (ja provosoivakin) on väite, että ”viattomien murhaaminen olisi Jumalan rakkautta”.
Pikemminkin voisi kokea, että Jumalan rakkaus olisi tässä rajallista. Siis jos jossitellaan. Emme tietenkään voi tietää, miten Jumala kohtelee esitetyn tarinan henkilöitä ikuisuuden kannalta. Miten ”autuaan tietämättömät” (ja kaltoin kohdelluiksi kokemamme) arvioidaan ns. viimeisellä rajalla, ei ole meidän ihmisten arvioitavissa. Jos Jumalan rakkautta ja toimintaa arvioidaan vain ja ainoastaan näkyvän, koetun ja ns. maallisen elon kannalta, ei kyse ole kristinuskon Jumalan arvoinnista kristillisen uskon mukaisesti, eikä kristinuskoa. Toki ihminen voi arvioida monella eri kriteerillä, kristittykin.
Raamattu itsekin antaa esimerkkejä siitä, että ”Jumalan teitä” on vaikea joskus ymmärtää ja hyväksyäkin, olipa kristitty tai jokin muu. Näinhän erityisesti psalmeissa on kuvattu. Ja paljon on maailmalla laulettu myös ”kautta kärsimysten voittoon”, vaikka Anteron esimerkissä voitosta tuntuukin vaikealta laulaa (minulle laulaminen on yleensäkin vaikeaa…).
Anteron pohde tuosta hänen esille tuomast tapauksesta on toki todellinen, eikä Antero ole ensimmäinen, ainoa eikä varmasti viimeinenkään – kristitty tai epäilijä – jota asia askarruttaa. Tämä liittyy myös ns. Jumana kätkeytymisongelmaan, josta esim. areiopagi.fi -sivustolla on pohdintaa.
”Tarkoitatko, että kun Ihminen tekee abortin niin Jumala murhaa viattoman lapsen?”
Tarkoitan, että kun Jumala murhaa miljoonia ihmisiä vedenpaisumuksessa, niin Jumala murhaa viattomia ihmisiä. Ihmisten yksittäisillä valinnoilla, abortilla, Venäjän pommeilla tai väkivaltaisella puolisolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ne ovat ihmisen omaa perseilyä.
Jukka: ”Aika outo (ja provosoivakin) on väite, että ”viattomien murhaaminen olisi Jumalan rakkautta”. Pikemminkin voisi kokea, että Jumalan rakkaus olisi tässä rajallista.”
Kristinuskon mukaan Jumala ON rakkaus. Voivatko Jumalan teot siten olla jotain muuta kuin rakkautta? Vai laittaako Jumala rakkausasetuksensa sen ajaksi pois päältä, kun päättää murhata miljoonia viattomia, ja sen aikana hän EI ole rakkaus?
”Tarkoitan, että kun Jumala murhaa miljoonia ihmisiä vedenpaisumuksessa, niin Jumala murhaa viattomia ihmisiä.” ( antero) – mistä vedenpaisumuksesta puhut. Mistä tiedät että siellä oli miljoonia? Onko sinulla joku lähde? Mistä tiedät että ne olivat viattomia?
Sami, jos haluat kommentoida blogeissani, keskityt jatkossa asiaan ja jätät saivartelun kokonaan pois.
”Ihmisten yksittäisillä valinnoilla, abortilla, Venäjän pommeilla tai väkivaltaisella puolisolla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ne ovat ihmisen omaa perseilyä.”
-Rinnastat siis abortin näihin? (Sori, oli ihan pakko. Mutta siltä se oikeasti tuossa näyttää 🙂 )
Liittyy tosin aiheeseen sikäli että on turha syyttää Jumalaa viattomien murhaamisesta, jos abortin suhteen ei näe ongelmaa.
No jos haluat esittää ihmisen ja Jumalan täysin yhdenvertaisina, niin sitten kyllä, Sari. Jos taas oletetaan, että Jumala on kaikkitietävä ja rakkaus, niin sitten ei.
Vaikea tuohon on sanoa ehdotonta vastausta. En uksko, että tuohon selkeää tai varmaa vastausta kellään.
Toisaalta se, että näemme tälläkin tapaukselle kaikessa karmeudessaan merkitystä on itsessään heijastusta Jumalan rakkaudesta. Tai voi kysyä, mitä on ylipäänsä rakkaus ja mistä se on lähtöisin.
Ja voi tietenkin pohtia tätä tapausta maailman muiden tapauhtumien kokonaisuudessa. Ainakin se saa (?) meidät pohtimaan, miten voisimme rakkautta enemmän osoittaa tai miten voisimme siihen vaikuttaa, ettei tuollaista turhaan tapahtuisi, ainakaan meidän itsemme vaikutuksesta tai välinpitämättömyytemme vuoksi.
Tai sitten voimme ajatella:
Ehkäpä se olikin vain evoluution eräs satunnainen ja merkityksetön tapahtuma. Minkä vuoksi asialla on merkitystä, jos elämällä ei olisi pohjimmiltaan merkitystä. Tai miten tuohon suhtauduttaiaiin, jos Jumalaa ei ole tai Jumala ei ole rakastava Jumala vaan julma ja ”paha” jumala. Ja mitä olisi pahuus ylipäänsä merkityksettömässä maailmassa – tai maailmassa, jossa merkitys on vain ja ainoastaan evoluution synnyttämä illuusuio?
Vedenpaisumus oli evoluution satunnainen tapahtuma? Raamatun esittämää vedenpaisumusta ei ole koskaan tapahtunut.
Vedenpaisumus on toki oma kysymyksensä, samoin se, kuinka laajana (tai globaalina) tuhotulva olisi ”oikeasti” ilmennyt. Eri näkemyksiä olen nähnyt esitettävän. Kuinka kirjaimellisesti Raamatun kertomuksia ymmärretään, on kiistelyaihe yleisestikin. En siitä ala väitellä, jätän viisaammille. Vedenpaisumuskertomuksia on useitakin, eri kulttuureissa, joten jostakin ne ovat syntyneet.
Miten ne liittyvät evoluutioon, on oma kysymyksensä. Evoluutiohan on sellainen selitysmalli, jonka tiliin voidaan panna ne asiat, joille ei muuta selitystä osata antaa. Tämä ei ole väite tuhotulva- tai vedenpaisumusselityksestä sinänsä. Eikä kannanotto evoluutioilmiön olemassaoloon.
Jukka, voit lukea kreationistien argumentit siitä, miksi vedenpaisumus ei voinut olla vain paikallinen ilmiö. Raamatun tarinan mukaan ei ole olemassa mitään perustelua sille, että kyse olisi ollut vain paikallisesta tapahtumasta.
https://luominen.fi/vedenpaisumus-peitti-koko-maapallon
Tiedän kyllä, että kreationisteja on monelaisia. En mene yksityiskohtiin, koska ne eivät kuulu tähän diskuteerausaiheeseen. Evoluutioonkin uskovia on monenlaisia, eivätkä kaikki pidä suinkaan evoluutioajatusta ”kaikenteoriana” – tai -selityksenä. Hyvästä syystä.
Mutta miksi asiolla kuitekin on (tai ainakin tuntuu olevan) ”väliä” tai merkitystä, vaikka evoluutiossa ei ole merkitystä eikä evoluutiota ohjaa mikään tarkoitus tai ”suunta”? Sitä voi pohtia. Mitä on rakkaus tai rakkaudettomuus?
Jukka: ”Tiedän kyllä, että kreationisteja on monelaisia. En mene yksityiskohtiin, koska ne eivät kuulu tähän diskuteerausaiheeseen.”
Heidän selityksensä antamassani linkissä liittyvät kyllä argumentaatioosi aivan oleellisesti.
Antero:
Mistä tiedät, että mainitsemasi linkki kuvaa kaikkia kreationisteja(luomiseen ylipäänsä uskovia)?Jja miten määrittelet kreationistin?
Jos kreationistilla tarkoitetaan sitä, että uskoo Jumalan luoneen maailman, pitää tämä määrittely senkin sisällään, että luominen on voinut tapahtua evoluution kautta tai sen avulla. En ota tähän enempää kantaa, mutta joka tapauksessa vedenpaisumuksen/tuhotulvan globaalisuuden kysymys on kuitenkin kysymys, josta kaikki luomiseen uskovat eivät ole yhtä mieltä. Näin olen ymmärtänyt.
Jukka, väistelet nyt asian pihviä aika lahjakkaasti. Raamatusta ei ole ongittavissa ensimmäistäkään viitettä siitä, että kyse olisi ollut esimerkiksi paikallisesta tulvasta, mutta siitä on kyllä ongittavissa paljon viitteitä ja suoria ehdottomuuksia siitä, että kyse tosiaan oli koko pallon kattavasta hukutusmurhasta.
Antero,
Antero hyvä,
En kerro omasta näkemykseastäni vaan niistä näkemyksitä, joita on esitetty henkilöiltä, jotka ovat perusteellisesti Raamattua tutkineet ja uskovat Jumalan luoneen mailman; siinä merkityksessä kreationisteja, vaikka eivät ”fundamentalisteja”, merkityksessä Raamattu (aivan) kirjaimellisesti.
Kaikki kreationistit tässä merkityksessä eivät ole ns. fundamentalisteja, joka termi on monimerkityksellinen täsmällisen sisällön suhteen.
Toki on niin, että pääsääntöisesti ns. kreationistit pitävät tuhotulvaa globaalina.
Hyvänä Raamatun tuntijana voit toki pitää oman ”pääsi”, en ala väittelemään tuhotolvan laajuudesta, tai kreationisteista enempää. Globaalisuus toki minusta Raamatun kuvauksen perusteella tekstissä näyttäisi olevan.
Toki tuo tuhotulva herättää pohtimaan kriittisestikin Jumalan rakkauden ilmenemisen ilmeisyyttä, sitä en kiellä. Vaikealta se tuntuu, myönnettävä on. En todellakaan ymmärrä kaikkiaJumalan piirteitä, enhän ole Jumala (saati Häntä suurempi).
On kuitenkin helpompi uskoa, että Jumala silti on rakkaus (jolle ajatukselle löytyy paljon tukea monista asioista), kuin että maailma on vain sattuman ja luonnonlakien kautta muodostunut sellaiseksi, jossa me ihmiset kuitenkin käytämme näin paljon aikaa ja resursseja (mahdollisen) Jumalan (mahdollisen) rakkauden ilmenemisen ymmärtämättömyyden pohdiskeluun. Tällainen prosessi ei itsessään tuottaisi minkäänlaista todellista merkitystä; kaikenlaista vain tapahtuu: ”so what”.
Tässä suhteessa tuo vedenpaisumuskysymys on vain yksi pohde muiden ohella.
Mikä mielestäsi olisi Jumalan rakkautta, tässä maailmassa?
Mitä ei koskaan tapahtuisi?
Olen käsitellyt asiaa blogissa ”Jos minä olisin Jumala”, siitä saa varmaan vastauksen tynkää kysymykseesi.
https://www.kotimaa.fi/blogit/jos-mina-olisin-jumala/
”Jos minä olisin Jumala, kaikki olisi aina hyvin. Ja se riittäisi.”
-Taivaassa on kaikki hyvin. Miksi se ei riitä?
Miksi ihmeessä se riittäisi? Että ihmisiä voi murhailla miten haluaa, kunhan taivaassa on kaikki okei?
” Että ihmisiä voi murhailla miten haluaa, kunhan taivaassa on kaikki okei?”
-Miksi siis oikeastaan pidät ihmisen fyysistä kuolemaa pahana, osoituksena Jumalan ”pahuudesta” ja ”murhaamisena” jos ihminen sitten pääsee taivaaseen, jonne hän kuuluu, ja jossa on kaikki hyvin? Ja jonne Jumala tahtoo kaikkien pääsevän?
Oikeasti, eikö tässä ole ristiriita ajattelussasi?
Eli tuleeko tästä nyt kuitenkin taivas ja helvetti -keskustelu?
”No jos sanotaan, että Jumala on rakkaus samaan aikaan kun Jumala murhaa viattomia”
-Saanko kysyä (olisi paljonkin kysyttävää, mutta aloitetaan tästä) miten ymmärrät Olli Valtosen sanat: ”Kuolema on varjeluksen ylin aste”?
Ymmärrän sen siten, että siinä on kyllä aikamoista selittelyn ja ajatuskuperkeikan makua. Ei jatkoon.
Mutta miten ymmärrät sen? Mitä se tarkoittaa, mielestäsi?
Ymmärräthän, että kristillisessä ajattelussa ihmisen todellinen koti on taivas.
Ja tämä maanpäällinen elämä on välivaihe, jossa ihmisellä on oma tehtävänsä. Ihminen kuolee kun aikansa on tullut täyteen. Oma tehtävä on täytetty, tai mahdollisuus kääntymykseen käytetty.
Miksi siis ajattelet asiaa siltä kannalta, että tämä elämä on kaikki?
Olisipa hienoa jos osaisin vasta tuohon monimutkaiseen kysymykseen yksinkertaisin sanoin. Jos sitä yrittäisin niin se todistaisi vain sen etten ole edes yrittänyt ymmärtää mistä kaikesta siinä on kyse.
Nyt kuitenkin tuli mieleen, että tässäkin kyse on valinnasta. Haluanko uskoa Jumalan rakkauteen kaikesta huolimatta. Jos haluan, niin kykenen näkemään Jumalan rakkauden ilmenemistä monissa tilanteissa, joissa ilman uskoa en sitä kykenisi näkemään. Anteron kuvaamaa tilannetta en menisi kuittaamaan noin. Menetysten keskellä jäämme usein sanattomiksi. Jumalalle voimme kyllä valittaa kaikesta. Hän ei väsy kuuntelemaan meitä.
Kyselin sairauteni ilmetessä Jumalalta: miksi sinä hyvä Jumala juuri nyt tämän asian minulle annoit ?
Olisihan se siinnä tilanteessa mahdoton käsittää. Nyt jälkeenpäin kun tiedän että sairaus paljastui juuri oikeaan aikaan. Niinpä sain lääkärin suusta vastauksen rukoukseeni.
Asiaa kannattaisi ehkä ajatella ennen kaikkea Akayn ja tämän perheen kannalta. Mitä valinnanvaraa heillä oli? Ei mitään. Jumala murhasi koko perheen ja syntymättömän lapsen, ilman mitään heidän omaa syytään.
Vaikka tarina on kuvitteellinen, se olisi samaan aikaan myös täysin totta ja todellinen, mikäli Raamatun Jumalan vedenpaisumusmassamurha olisi totta.
Voisi tietenkin kysyä, minkä vuoksi nuo ikävänä kuvatut tapaukset ovat ”pahoja”, ja minkä vuosi sitä tarkoiteuksettomassa maailmassamme ihmettelemme; onko ”rakkaus” ylipäänsä on olemassa muussa merkityksessä kuin vain hypoteesina? Onko koko käsite vain ja ainoastaa illuusio ja kuvaus asialle, jolla ei oikeati ole merkitystä. Ja jos sillä on merkitystä tarinan henkilöille, miksi sillä on merkitystä yleisemmin, miksi vaivaamme ”turhalla evoluution sattumakoosteella” aivojemme hermosoluja? Olisiko lajinsäilymisen kannalta parempi vai keskittyä tulevaisuuden ja elossa olevan ”lauman” henkiinjäämiseen.
”Miksi” -kysymyksiä syntyy muistakin asioista…. Minkä vuoksi oikeastaan kysymme ”miksi”, jos mitään tarkoitusta ei ole?
Tämä ei tietenkään ratkaise pohdintaa sille, miksi Jumala ei toimi, kuten me ajattelisimme ”jumalana” ollessamme olevan parata toimia. Mutta ”maailmassa monta on ihmeellistä asiaa…” Kaikkea ihmeellistä emme vain heti taida huomata. Tai ehkä emme haluakaan huomata?
”Asiaa kannattaisi ehkä ajatella ennen kaikkea Akayn ja tämän perheen kannalta. Mitä valinnanvaraa heillä oli? Ei mitään. Jumala murhasi koko perheen ja syntymättömän lapsen, ilman mitään heidän omaa syytään.”
Mutta jos oli kysymys ihmisen aiheuttamasta luonnon tapahtumasta. Näitähän ilmenee ilmastomuutoksen myötä. Oliko se silloin Jumalan ja ihmisen syy?
Sami, miksi sinulle pitää selittää samat asiat moneen kertaan? Jos on kyse jostain ihmisen omasta toiminnasta, ei sitä tietenkään voi sälyttää Jumalan syyksi. Vedenpaisumus on Raamatun mukaan Jumalan tarkoituksellinen massamurha ja sekin mahdollisuus on olemassa, ainakin teoriassa, että keskittyisit siihen, koska siitä on kyse, ei ihmisten puuhasteluista.
Antero, sinähän et tarinassa näitä mieti. Oletat, että kaikki tulvat ja luonnon mullistukset ovat Jumalan aiheuttamia. Eli tarinassa on aukkoja, ja se on rakennettu Jumalaa vastaan. Samaa toistoa kuin aikaisemmillakin kerroilla.
Sami: ”Antero, sinähän et tarinassa näitä mieti. Oletat, että kaikki tulvat ja luonnon mullistukset ovat Jumalan aiheuttamia.”
En suosittelisi julkista valehtelua, varsinkaan näin räikeästi. Vai oliko niin, että kun on ”tosiuskova”, valehdella saa jos siltä tuntuu?
Voihan uskovainenkin kuolla esim. onnettomuudessa. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö Jumala rakastaisi häntä. Jumala voi ottaa täältä maan päältä ihmisen luokseen taivaaseen monella eri tavalla.
Moni voi huutaa viimeisenä maanpäällisenä ajatuksenaan, että Jeesus pelasta minut. Ja hän varmasti pelastuu eli pääsee taivaaseen.
Tarkoittaako selityksesi siis sitä, että Jumala pelasti kaikki viattomat vedenpaisumuksessa murhanneensa taivaaseen? Onko tämä ajatus ongittavissa jotenkin Raamatun esittämästä vedenpaisumustarinasta? Vedenpaisumuksessa kukaan ei voinut osata huutaa Jeesusta mihinkään.
Aadam ja Eevakin tunsivat jo evankeliumin Jeesuksesta eli vaimon siemenestä joka oli murskaava käärmeen eli perkeleen pään kuollessaan ja ylösnoustessaan. 1. Moos. 3:5. Myös Aabraham tunsi saman siemenen, jossa kaikki kansakunnat maan päällä tulevat siunatuiksi. 1. Moos. 22:18. Vanhan Testamentin ihmiset siis pelastuivat ennen vedenpaisumusta ja sen jälkeen uskomalla luvattuun ja tulevaan Messiaaseen eli Jeesukseen. ”Jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, pelastuu.” (Ap.t. 2:21, Room. 10:13, Jooel. 2:32). ”Siihen aikaan ruvettiin avuksi huutamaan Herran nimeä.” (1. Moos. 4:26). Tämäkin tapahtui ennen vedenpaisumusta. Jeesus Kristus on Herra. Fil. 2:11.
”Tarkoittaako selityksesi siis sitä, että Jumala pelasti kaikki viattomat vedenpaisumuksessa murhanneensa taivaaseen? Onko tämä ajatus ongittavissa jotenkin Raamatun esittämästä vedenpaisumustarinasta?” ( Antero)
Jos Raamatussa kerrotaan, että hiki haisee, siinä ei välttämättä eroitella sen syitä sen enempää.
Korjaus: Vaimon siemenestä kertova jae on 1. Moos. 3:15.
Raamatussa on varsin selvästi, että ihmisillä oli AIKAA tehdä parannusta Nooan päivinä, mutta eivät tehneet. (Vrt.tätä aikaa). Tämä on Raamatun opetus asiasta. Tämänkin voi vääntää aivan muuksi, mutta Jumala on pitkämielinen ja odottaa parannusta. Kerran se aika loppuu, tietysti meiltä kaikilta.
Missä Raamatussa kerrotaan, että Jumala antoi aikaa tehdä parannuksen?
Mistä Akayn perheen olisi pitänyt tehdä parannus, he olivat ihan tavallinen perhe?
Antero lähtee omaan päättelyynsä ohi Kristinuskon kontekstin, sillä Raamatun mukaan kukaan ihminen ei ole viaton, koska Raamatun mukaan”synti” on kuoleman aiheuttaja. Olemme syntinsä, siksi kuolemme. Ihminen voi kuolla, ilman sen suurempaa syytä, vaikka ei olisi tehnyt mitään hyvää, taikka pahaa.
Syntiinlankeemuksen jälkeen, ihminen karkoitettiin Paratiisista ja kuolema ja kaikki sairaudet ja vaivat tulivat ihmisen osaksi. Ihminen on kuolemalla kuoleva synnin seurauksena. Olemme monessa olosuhteiden uhreja, mutta viattomia me emme ole.
Maa tuli kirouksen alaiseksi ihmisen vääryyden tähden ja Jumala sanoi: ”Vaivaa nähden sinun pitää elättämän itseäsi siitä koko elinaikasi; orjantappuroita ja ohdakkeita se on kasvava sinulle, ja kedon ruohoja sinun on syötävä.” 1.Moos.3:17-18
On myös muistettava, että kaikki ihmiset nousevat ylös, niin jumalattomat, kuin vanhurskaat. (Paavalin mukaan) Kuka lopulta tietää ihmisen päämäärän, kuoleman jälkeen?
Minusta kertomus lähtee liikkeelle siitä ajatuksesta, ettei Jumalaa ei ole ollenkaan olemassa. Sellainen ajatus on hyvin yleinen niiden kohdalla, jotka ovat joutuneet kokemaan suuria menetyksiä.
Joku piispamme sanoi uskonsa horjuneen kun näki tsunamin tuhot. Moni on menettänyt oman uskonsa kun useita läheisiä on kuollut jossain onnettomuudessa. Joten ei ole ihme, jos joku ihminen, jolla ei vielä ole edes uskoa ajattelee noin. Varmaankin se ajatus tulee vastaavissa tilanteissa monelle ihan ensimmäiseksi mieleen. Moni kysellee mitä hän on tehnyt väärin, kun näin rangaistaan yms.
Niin,
Ismo on todellakin oikeassa: kukaan meisä tai heistä ei ole viaton sanan varsinaisessa merkityksessä. Itse asiassa evoluutioteorian mukaisesti ajatellen on helppo uskoa, että meissä on taipumus itsekkyyteen ja helppoa ajatella enemmän omaa etua kuin niiden etua, joista minä, me tai ”oma laumamme” ei havaittavaa hyötyä saa. Joten tässä merkityksessä evoluutioteoria antaa tukea ihmisen syntisyyskäsitykselle, vaikka evoluution itsensä kannalta synti tai hyvyys toki ovat vain eräänlaista ”kielipeliä” (jolla vain yritämme selviytyä elämässä eteenpäin).
Se, että ylipäänsä on tarjolla pelastus ja elämän mahdollisuus Jumalan luona, on osoitus Jumalan rakkaudesta. Jos Jumala ei rakastaisi, ei tietenkään mistään pelastuksesta ajallisen kuoleman jälkeen olisi toivoa, reaalista sellaista.
Ajatus: ”jos olisin jumala” on tietenkin jossittelua; ja siitä halustahan kaikki pahuus ihmisen elämässä juontaa juurensa Raamatun alkukertomusten mukaan. Hyvyyttämmehän me mieluusti julistaisimme, mutta kun emme jumalia ole, emme aivan hyviä ja rakastaviakaan ole kokonaisuudessaan, vaikka kaiketi yleensä pyrimme itsellemmekin vakuuttamaan, että vaaikka meissä (ehkä joskus) olisikin pahuutta, olemme kuitenkin ikäänkuin enemmän hyviä… olevinamme.
Jos itse olisin jumala, voisin ehkä alkajaisiksi järjestää kaikille suuren lottovoiton, niin ei tarvitsisi riidellä nykyhallityksen talouspolitiikan leikkaustarpeesta. Ainakaan niin paljon.
Kuolema ei ole aina paha asia. Ihmisellä saattaisi olla helvetillinen elämä edessään, jos saisi elää. Sitä ei tietysti kukaan tiedä. Jos kuolema onkin armoa.
Jännä kysymys. Tosi se on, että kristityille kuoleman ota on voitettu. Vaikka jokainen kuolee, elämme sittenkin tietoisina sieluina, kunnes viimeisenä päivänä kukin nousee myös ruumiinsa kanssa osaansa. Autuas osa on armahdetuilla kristityillä, toinen osa ei ole autuas.
Tuli mieleen eräs hengellinen musikaali 90-luvun alusta. Siinä oli paljon hienoja lauluja.
”Saman korkean taivaan alta
me lähdemme jokainen.
Joku putoaa korkealta,
joku nukahtaa hiipuen.”
Kyllähän me tiedämme, että kaikki kuolevat. Ajatteleeko blogisti siis, että jokainen ”liian aikaisin” tapahtuva kuolema on ”murha”? Miksi?
Kun Jumalan varsinainen suunnitelma ja tarkoitus on, että jokainen saisi elää ikuisesti Hänen luonaan. Siellä missä on kaikki hyvin.