Raamattu, Luterilaiset tunnustuskirjat ja me

Raamattu on Jumalan puhetta meille. Tunnistuskirjat auttavat meitä ymmärtämään, miten tärkeä Raamattu on.

Pyhä Raamattu säilyy ainoana tuomarina, sääntönä ja ohjeena. Se on ainoa koetinkivi, jonka avulla kaikki opit on tutkittava ja arvioitava; se ratkaisee, ovatko ne hyviä vai pahoja, oikeita vai vääriä. Muita tekstejä taas, sen enempää uskontunnustuksia kuin muitakaan tunnustuskirjan kirjoituksia, ei saa käyttää tuomarina niin kuin Pyhää Raamattua. Ne ovat ainoastaan uskon todistuksia ja julkilausumia, jotka osoittavat, kuinka kunakin aikana eläneet opettajat ovat Jumalan kirkossa ymmärtäneet ja tulkinneet Pyhää Raamattua kiistanalaisten opinkohtien osalta ja kuinka raamatunvastainen oppi on hylätty ja tuomittu.” Tunnustuskirjat/Yksimielisyyden ohje (sivu 428, kohdat 7 ja 8)

Miksi on tärkeää, että kirkossa opetettava oppi on Pyhästä Raamatusta?

Minkälainen merkitys meille on Raamatulla ja Tunnustuskirjoilla?

Miksi on vaarallista, jos ”ihmisviisaus” tai omat sydämestämme lähtevät tulkinnat korvaavat Jumalan puheen meille?

 

    • Martti Pentti, kiitos hyvästä kommentista. Juuri näin. Kaikkia kirjoja voi ja pitää arvioida Raamatun kirjoituksilla. Meidän ajatukset ja opit Jumalasta, jotka eivät ole yhtäläisiä Raamatun kanssa, — on hylättävä.

    • Kirkossa ei ole ikinä ajateltu näin. Tämä on 1500 luvulla syntynyt ajatus-suunta.

      Alkukirkon aika ihmiset eivät pystyneet myöskään arvioimaa asioita Raamatulla, koska sitä ei ollut. Miten he sitten arvioivat oikeata uskoa?

      On vaarallista omaksua sellaisia yksinkertaisuuksia jotka eivät pidä paikkaansa. No ei tästä nyt enempää🙂

    • Sami, kiitos kommentista. Nyt lähes kaikilla on Raamattu omalla kielellä. Emme elä enää aikaa, jolloin Raamattua ei ole. Tohtori Martti Lutherin tavoite Raamatuista on totta maailmanlaajuisesti. Harhaoppista olisi Raamatun sijaan opettaa ihmisviisauksia. Pitäytykäämme Raamattuun!

    • Juha, lutherin aikanakin Raamattu oli, eikä kirkossa ja kristittyjen kesken silloin ajateltu Raamattua ylimmäksi ja ainoaksi ohjeeksi, eikä ajatella nykyäänkään.

      Juha miten arvelet kristittyjen joilla ei ollut alkukirkossa Raamattua, suhtautuvan tähän yksin Raamattu periaatteeseen? Oletko miettinyt miten he ratkaisivat asiat. Miten he säilyttivät oikean uskon ja torjuivat harhaoppeja ilman Raamattua.

    • Sami, tohtori Lutherin aikana oli joissain kirkoissa Raamattu, tosin latinaksi. Kansan kielinen alkuteksteistä käännetty Raamattu tuli kirkkoihin Lutherin ansiosta. Myöhemmin se tuli koko kansan Raamatuksi koteihin. Jos Raamattu olisi ollut käytössä, niin katolinen kirkko olisi ehkä pysynyt yhtenäisenä, eikä olisi hajonnut. Olisi vain katolinen kirkko, ei olisi roomalaiskatolisia, ei ortodokseja, ei luterilaisia eikä helluntailaisia.

    • Juha, Raamattu oli käännetty monelle eri kielelle ennen saksalaista lutherin käännöstä.
      Kirkon hajoaminen ei liity Raamattuun vaan sen tulkintaan, kuten luterilaisuus osoittaa. Luther tulkinnallaan irtaantui yhtenäisen kirkon Raamatun tulkinnasta. Yksin Raamattu periaate johti tähän. >( Se nousee samasta juuresta kuin katolisella puolella yksin paavi periaate. )

      Luterilaisen kirkon tunnustuskirjat ohjaavat Raamatun ohjeellisuuteen, mm neljä pääkohtaa:

      1. Raamattua on selitettävä Raamatulla. Raamattu selittää itse itseänsä (Scriptura sui ipsius interpres). Epäselvä kohta on selitettävä selvemmällä kohdalla.

      2. Ei tule opettaa vastoin selvää Jumalan sanaa (non supra et contra Scripturam). Esimerkkinä pappien selibaatti (Apologia XXIII, 63).

      3. Opillisen asian tulee perustua selvään Jumalan sanaan. Kirkon oppia ei tule rakentaa sen varaan, mistä ei ole Jumalan sanan ilmoitusta (silentium Scripturae). Esimerkkinä munkkilupaukset (Apologia XXVII, 29).

      4. Ei tule mielivaltaisesti ohi tekstiyhteyden yhdistellä toisiinsa yhteen kuulumattomia Raamatun lauseita ja luoda siten mielivaltaisia harhaoppeja (esimerkiksi opetuksessa ripistä ja hyvistä teoista, Apologia XII, 122).

      Näistä kohdista pystyy helposti näkemään uuden Raamatun tulkinnan joko syntyi 1500 luvulla. Kirkossa kuitenkaan Raamattua ei ole ikinä pidetty alkulähteenä. Se ei myöskään ole tärkeämpi kuin pyhä perinätieto, vaan se on tradition eräs muoto. Tämän luther muutti ja korvasi yksin Raamattu periaatteella ja syntyi luterilainen kirkko. 🙂🙂🙂

    • Juha mitä tarkoitat, että ne ovat ristiriidassa Raamatun kanssa? Tarkoitatko sitä, että jos Raamatussa ei löydy kyseistä traditiosta mitään se tarkoittaa ristiriitaa Raamatun kanssa? Näin voisi esim ajatella lähetyshiippakunnan messussa olisi silloin paljon Raamatun vastaista koska niitä ei löydy Raamatusta.
      Eli mitä konkreettisesti tarkoitat ristiriidalla?

    • Juha, vanhurskauttaminen löytyy Raamatusta. Nyt oli kyse, niistä asioista joita ei löydy Raamatusta, kuten lähetyshiippakunnan messussa on paljon asioita joita ei löydy Raamatusta, onko ne silloin epäraamatullisia traditioita.

    • Sami, syntisen vanhurskauttamisesta on Raamatussa, mutta ilman omia tekoja. Mitä on mielestäsi Lähetyshiippakunnan messussa on sellaista mikä on Raamatun vastaista?

    • Juha, osaatko näyttää Raamatun kohdan jossa, luterilainen jumalanpalvelus järjestys mainitaan. Jos et löydä näitä Raamatusta tekevätkö ne niistä epäraamatullisia?

    • Sami, — tä. Jokainen luterilaisen messun osa on Raamatullinen. Tiedän, että tunnet hyvin Lähetyshiippakunnan messun. Nyt en vain ymmärrä miksi näin kommentoit.

    • Juha, missä kohtaa Raamatusta löydän luterilaisen jumalanpalvelusjärjestyksen. Ymmärrätkö tämän kysymykseni.

    • Sami, se löytyy Raamatusta. Tervetuloa vanhaluterilaseen messuun ja heitä turhat viisastelut menemään, tuhlaamatta aikaa sellaisiin, vai onko jokin muu syy ettei luterilaisuus kelpaa. Silloin onkin syytä huoleen.

    • Juha, et ilmeisesti ymmärrä kysymystä, koska et osaa vastata, etkö avata ko. kysymystä. Vastaat sellaisiin kysymyksiin mitä en kysy.

    • Juha, onko sitaattisi Epitomesta (Supistelma/Lyhennelmä) vai Solida Declaratiosta (Täydellinen selitys)?

      Ihmettelen, voivatko aikuiset kristityt miehet todella kinastella keskenään kuin viisivuotiaat lapset hiekkalaatikolla? Tunnustuskirjat eivät missään hylkää hyviä ja hyödyllisiä kirkollisia tapoja tai perinteitä. Niitä kuitenkin arvioidaan Raamatulla silloin, kun perinteet vaarantavat uskonvanhurskauden. Eihän hyödyllisiä jumalisia kirjojakaan ilman muuta hylätä. Epäraamatullista on se, mikä on ristiriidsssa Raamatun kanssa, ei se, mistä Raamattu ei sano mitään. Ei sillä ole merkitystä, onko meillä käytössä messu vaiko liturgia, kunhan sisältö ei vaaranna uskonvanhurskautta.

      Sami on toki oikeassa siinä, että Raamattu on osa kristillisen kirkon ja uskon suurta traditiota. Aivan ensiksi oli julistettu sana, jota sitten koottiin ja säilöttiin kirjalliseen muotoon. Lukuun ottamatta alun perinkin kirjeiksi laadittuja tekstejä. Mutta tässä traditiossa Raamattu on tietenkin oma lajinsa.

      Tunnustuskirjojen oma lähtökohta on jatkumo: Raamattu – Vanhan kirkon uskontunnustukset – Augsburgin tunnustus – Yksimielisyyden ohje. Tunnustuskirjat väittävät siis nimenomaan edustavansa Raamatun mukaista uskon ymmärtämistä. Ajatus, että Raamattu ja tunnustus olisivat keskenään vastakkaisia siten, että jälkimmäistä arvioitaisiin Raamatulla ja sitten hylättäisiin Raamatun kanssa ”ristiriitaiset” osat, on reformoitu, EI luterilainen näkemys. Sen sijaan Raamattu on ohjaava eli ratkaiseva ja ylin normi tunnustuksen ollessa ohjattu ja alempi normi. Tunnustus sitoo meitä siksi, että se on Raamatun mukainen, ei sikäli kuin se on Raamatun mukainen. Sitten on syytä huomata, että modernissa teologiassa ei edes välttämättä ole mitään ”Raamatun oppia”. On vain erilaisten Raamatun kirjoista ja niiden osista tislattujen ajatusten kirjo. Niistäkin valitaan ne, jotka soveltuvat johonkin ajankohtaiseen agendaan.

      Mielenkiintoista kyllä, samat henkilöt jotka puolustavat Raamatun arvovaltaa sekä Raamatun selkeyttä ja yhtenäisyyttä, puolustavat usein myös tunnustuskirjoja.

    • Marko, kiitos hyvästä kommentista ja kysymyksestä. Sitaatti on suora lainays Yksimielisyysohjeen tiivestelmä -osuudesta.

      Mitä liturgiaan tulee, — luterilaisen messun osat ovat sopusoinnussa Raamatun kanssa. Tämän tietää meidän jokainen pappi ja suurin osa messussa käviöistä. Tietenkään messussakävijän ei tarvitse tietää sitä, vaikka sen jokainen voi oppia, jos niin haluaa. Onko sama Roomalaiskatolisessa ja Ortodoksi -kirkoissa? Onko tiedonjanojalle ainoa vastaus traditio?

    • Juha H, näin arvelinkin. Täydellisen selityksen vastaava kohta käsittelee Raamatun ja tradition suhdetta perusteellisemmin ja hienosyisemmin. Parhain tuntemani luterilainen erittely löytyy Chemnitzin Examen -teoksesta.

    • Juha jatketaan hiukan kahdella esimerkillä; Kysyt on katolinen ja ortodoksinen jumalanpalveleus sopusoinnussa Raamatun kanssa? Katolista messu en tunne ortodoksista hiukan.

      1. Kun ortodoksi messussa suitsutetaan, niin mistä Raamatun tekstistä tämä löytyy? Jos sitä ei löydy onko se ihmistraditiota ja Raamatun vastaista?

      2. Esimerkki liittyy luterilaiseen messuun Epikleesi-rukouksessa (kr. epikleesis=päälle kutsuminen)
      pyydämme Jumalaa lähettämään Pyhän Henkensä seurakuntansa ylle. Mistä Raamatun tekstistä tämä löytyy? Mistä löytyy, että Pyhää Henkeä huudetaan avuksi juuri ennen ehtoollista? Ja tämä on ehtoollisen osa?

    • Sami, kiitos kommenteista. Lähetyshiippakunnan messussa tai muissa kokouksissa ei ole epikleesis -rukousta. Ehkä tämä on sinulle tullut vastaan ortodoksisessa kirkossa.

    • Juha, linkkasit Janne Koskelan ja Juhana Pohjalan messuoppaan, siinä tuo avuksihuutaminen kuitenkin on.

    • Juha, siitä jumalanpalvelusjärjestyksestä se löytyy. Ja kun löydät sen, voit pohtia kysymystä minkä esitin esimerkkien kautta.

    • Sami. Hyvä huomio kiitos. Mahdollisesti ehtooollisrukouksessa voi tulla Pyhän Hengen pyytäminen. Minkälainen rukous on, niin riippuu papista.

    • Sami, –. Vaikea vastata. Rukouksessa on mahdollisesti yksi osa, joka on esim. Vanhasta kirkosta peräisin, — siis traditiota. Parempi on messussa rukoiltava Isä meidän rukous. Aika monta rukousta on messun aikana ja papin lisäksi osa rukoukspyyntöjä tai kiitosta olen itse laittanut tai toiset seurakuntalaiset.

    • Epikleesi eli Pyhän Hengen avuksi huutaminen ehtoollisrukouksessa tarkoittaa luterilaisen ymmärryksen mukaan sitä, että ehtoolliselle tulijat nauttisivat ehtoollisen oikeassa uskossa (eivätkä tuomiokseen). Ortodoksinen ymmärrys taitaa olla vähän toinen: Pyhää Henkeä pyydetään myös pyhittämään ehtoollisaineet Kristuksen ruumiiksi ja vereksi. Luterilaisuus seuraa tässä läntistä (ja mielestäni selkeämpää) näkemystä, jossa asetussanojen lukeminen saa aikaan Kristuksen ruumiin ja veren läsnäolon ehtoollisaineissa.

    • Marko, kysymys jonka esitin hakee vastausta hiukan toisentyyppiseen kysymykseen. Ortodoksit eivät pidä luterilaista ehtoollista oikeana, koska luterilainen käsitys ehtoollisesta on väärä.

    • Sami, me emme osallistu ortodoksien ehtoolliseen, eikä heillä ole oikeutta osallistua luterilaisten ehtoolliselle. Voivat vapaasti ajatella luterilaisesta ehtoollisesta mitä vain.

    • Juha, juuri näin, luterilainen ehtoolliskäsitys on muodostunut 1500 luvulla, joten se ei tietenkään ole alkuperäinen, kuten ei helluitai kirkon oppi kasteestakaan ole alkuperäinen. Näitä poikkeamia tulee ja edelleen syntyy uusia.

    • Sami, Herra Jeesus Kristus on asettanut kasteen. Ehtoollinen on Hänen. Herran ehtoolliselle osallistuva uskovainen on autuas.

      Oletko autuas?

    • Sami, onneksi voin osallistua viikoittain Herran ehtoolliselle, jonka Hän itse on asettanut. Suosittelen.

    • Sami P. En ottanut kantaa ehtoollisopin oikeellisuuteen vaan totesin, että epikleesillä taitaa olla erilainen funktio ortodoksisessa ja luterilaisessa ehtoollisenvietossa.

      Minusta on kuitenkin asiatonta, että nimität luterilaista ehtoollista halventavasti.

  1. Monen ajatus on opista sellainen, että se on ihmisten keksimä. Heidän mielestään ei mitenkään muuten voi edes olla. Nyt kuitenkin on niin, että Jumala on antanut meille jotain sellaista, jota me emme olisi kyenneet keksimään. Kristillinen oppi on jopa jotain sellaista, jonka tutkimiseen ja pohtimiseen saa käyttää paljon aikaa. Silti kyse on hyvin yksinkertaisesta perusasiasta, johon koko Kristillinen oppi ja opetus perustuu. Samalla kyse on hyvin herkästä kokonaisuudesta. Tuo kokonaisuus on pidettävä muuttumattomana. Monet muut asiat sen ympärillä saavat muuttua ja joidenkin tulee muuttua, mutta tietty opin peruskuvio on säilytettävä. Siitäkin huolimatta, että jotain sen osia meidän on vaikea käsittää. Oppi sinänsä ei ole itsetarkoitus vaan se mihin oppi on ohjaamassa ja mikä on opin tavoite. Oppi antaa meille aivan tietyn tärkeän lupauksen ja sen toteutumisen edellytys on siinä että opin perustaa ei muutella muuksi.

    • Kiitos erinomaisesta kommentista, Pekka! Näin on. Oikea kirkon oppi, ei ole ristiriirassa Raamatun kanssa ja se on totta, aina ja iankaikkisesti. Muutokset oppiin vie harhaan, vai viekö?

    • ”Oppi sinänsä ei ole itsetarkoitus vaan se mihin oppi on ohjaamassa ja mikä on opin tavoite. ” Oppia ja elämää ei voi eroittaa toisistaan. Kristinuskoa ei voi paloitetta kilon irtopaloiksi. Oppi siellä ja Jeesus täällä. Oppi on itse Jeesus ja Jeesus on koko elämän tarkoitus, päämäärä ja sisältö.

    • Krist. dogman tivistämän uskontunnustuksen ns. yläkristologisia lauseita emme voi todentaa ja sanoa, etta niiden välittämä Kristus­kuva olisi tosi ja juuri niiden mukainen hahmo olisi historiassa koskaan elänyt. Uuden testamentin kuvaukset ovat usein ristiriitaisia; sen kristologia jännitteistä tulkintaa tulkinnoista, tosiasioita ei ylipäätään ole riittävästi, eikä Ut:n kanonisoitumis- ja kristologian muotoutumis­prosessia voi determinoida. On myös huomattava, että monet opilliset selviöt on vahvistettu myöhäisten kirkollisikokousten äänestyksin, joita ovat ohjanneet vahvat uskonnollis-poliittiset valtapyrkimykset. Myös Jeesusta arvotettaessa on saatettu ottaa painavasti huomioon syyt olla loukkaamatta Rooman keisarien tunteita. Jo näidenkin syiden perusteella lienee selvää, että kristologian hengellistämä Kristus ja historian mahdollinen Messias eivät välttämättä ole yksi ja sama.

  2. Kyse opista on oikeastaan absurdi, sillä kysymys on siitä, kuinka Jumala Itse opettaa ihmistä. Kristillinen oppi on siis Kristuksen opetusta, eikä se ole koskaan ristiriidassa itsensä kanssa. Jumalan Viisaudesta (Kristuksesta) Raamattu taas opettaa meitä:

    ”Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
    Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.

    Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
    Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
    kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
    Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
    kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
    kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset, silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin; leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset. Siis te, lapset, kuulkaa minua; autuaat ne, jotka noudattavat minun teitäni! Kuritusta kuulkaa, niin viisastutte; älkää sen antako mennä menojaan. Autuas se ihminen, joka minua kuulee, valvoo minun ovillani päivästä päivään, vartioitsee minun ovieni pieliä!

    Sillä joka minut löytää, löytää elämän ja saa Herran mielisuosion.
    Mutta joka menee minusta harhaan, saa vahingon sielullensa; kaikki, jotka minua vihaavat, rakastavat kuolemaa.” San.8:22-36

    Kristitylle kuolema ja synti ovat vihollisuutta, joka tuottaa Jumalan miten mukaisen murheen. Maailma taas rakastaa syntiä ja pimeyttä, pilkkaa Kristusta ja vastustaa Jumalan Viisautta.

    • Hyvä kommentti, kiitos Ismo. Oikea opissa Kristus opettaa meitä. Koko Raamattu on Kristuksen kirja. Jeesus Kristus on Jumalan Sana, samoin Raamattu on Jumalan sana.


      Jeesus sanoi hänelle: ”Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”
      (Joh. 14:6 / FB38)

  3. Kristinuskon koko D ogma on Jeesus-liikkeen perimätiedon ja siitä tehtyjen muistelmatekstien juurikin inhimillistä tulkintaa, josta vuosisatoja myöhemmin satu konsensus on edellyttänyt toisinajattelijoiden jopa veristä vainoamista ja turvautumista jopa Rooman armeijoiden apuun.
    Itse Jeeus-liikekinon puolestanperustunut paljolt Vahantestamentin tekstien Septuagintasta heijastuvillekäännös tulkinnoille ja nämä Vt:n tekstit ovat edeltävästi perustuneet ihmisten kokemuksile,joille he ovat antanet omat tulkintansa: ovat esim. tulkinneet vaikka pyörillä ja siivillä vatsutettua varustettua tulista pyrstösuihkua tuottavaa laitetta enkeliksi.
    Suosittelen Räisänen, Heikki: Tuhat ja yksi tulkintaa: Luova näkökulma Raamattuun. Helsinki: Yliopistopaino, 1989. ISBN 951-570-024-8.ja
    ”Tulkinnan kehällä ”: Puheenvuoroja Raamatusta ja kirkon tunnustuksesta
    Toimittajat Kari Latvus, Kai Peltonen Kirjapaja 1992.

  4. Raamatun tulkinasta MarttLuther totesi aikoinaan, että todellinen teologi on kristitty, joka ymmärtää lain ja evankeliumin eron. Siihen on hyvä lisätä, että tällainen kristitty luottaa ja turvautuu Raamatun ilmoittamaan Jumalaan ja pyhään Sanaan sellaisena kuin se on kirjoitettu.Meidän on hyvä muistaa, että Jeesus valitsi apostoleiksi tavallisia ihmisiä, jotka jakoivat elämänsä Jeesuksen kanssa. Juuri heistä tuli kristillisen uskon merkittäviä julistajia ja opettajia. Raamatun sana ei aukea ihmiselle muutoin, kun Pyhän Hengen avaamin silmin.

    • Tarkoittaako tämä, että jos ei osaa eroittaa lakia ja evankeliumia, ei ole teologi ja kristitty? En ihan osta tuota fraasia. Vasta kastettu lapsi, ei tämän mukaan olisi kristitty. Tällälläinen lause on jotenkin irrallaan kristillisestä todellisuudesta.

    • Sami Paajanen mitä tarkoitat ”vasta kastettu lapsi, ei olisi tämän mukaan kristitty”?

      Miten määrittelet ”kristitty”, erottaako kristitty Totuuden valheesta?

    • Kiitos hyvästä kommentista, Martti. Näin on.
      Laki ja evankeliumi pitää osata erottaa toisistaan. Kristillinen opetus ei ole oikeaa, jos laki ja evankeliumi on sekoitettu keskenään. Vähä sama jos pääruoka ja jälkiruoka sekoitetaan keskenään ennen syömistä. Erikseen ne ovat maukkaita, mutta sekoitettuna mössöä.

    • Juha Heinilä kuinka voit edes sekoittaa sellaista mikä on loppu?

      Room. 10:4
      Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.

    • Ari, voitko täsmentää, jos ymmärsin väärin? Jeesus täytti lain. Meistä kukaan ei siihen pysty. Laki ja evankeliumi on hyvä pitää erillään, eikä tehdä tekoja pelastusehdoksi.

    • Muistaakseni Luther sanoi:” joka ymmärtää hyvin lain ja evankeliumin eron on teologian tohtori”. Samaan hengenvetoon hän tunnustaa niiden menevän häneltäkin välillä sekaisin.

      Tuon kaltainen ”sekoileminen” on kaikille uskoville hyvin tunnusomaista. Evankeliumin ilosta voi helposti tipahtaa lain alle. Jollei saa jatkuvasti hyvää opetusta Jumalan vanhurskaudesta. Tänä aikana sellainen opetus on aika harvinaista. Josta johtuen myös harvemmin tapaa uskovia jotka osaavat iloita ja riemuita siitä, että heidän nimensä on taivaan kirjoissa.

    • Hyvä kommentti, kiitos Pekka. Lain alle joutuu helposti. Harhaanjohtajia riittää. Olemme autuaita ja sen pitäisi meistä välittyä ympärillemme.

    • Juha Heinilä kuinka kukaan voi julistaa lakia kerran se on loppu?

      Laki annettiin juutalaisille, ei koskaan pakanoille, eikä sen kautta enää kukaan pääse taivasten valtakuntaan.

      Kymmenen käskyä on eri asia kuin laki, Jumala laittaa lakinsa (käskynsä) uskovien sydämiin eli tuleekin sydämen halu elää Jumalan tahdossa ja sen voi tehdä Pyhän Hengen voimalla.

    • Juha Heinilä vaatiiko Jumala rakastamaan, ei mielestäni, vaan antaa Pyhän Hengen kautta rakkautensa uskoville joten onkin eriasia rakastaa vapaaehtoisesti eli elää Jumalan tahdossa.

      Mietippä omaa ensi rakkautasi, etkö halunnut ihan itse tehdä mitä rakkautesi kohde sanoi? Minä ainakin halusin.

    • Ari. Antaa jeesuksen vastata kysymykseen.


      Ja eräs heistä, joka oli lainoppinut, kysyi häneltä kiusaten: ”Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?” Niin Jeesus sanoi hänelle: ”’Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi’. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: ’Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi’. Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat.”
      (Matt. 22:35‭-‬40 / FB38)

    • Juha Heinilä sekotat kaksi eri lakia, siis Mooseksen laki oli että sen kautta voi pelastua, siis siinä oli myös rangaistukset, mutta se mitä lakia kristityt toteuttavat on juuri kymmen käskyä sydämen halulla rakkaudesta Jumalaan.

      Ulkopuolella oleva lhallinen ns ”kristitty” sanoo ettei voi täyttää lakia, oikein toteaa, mutta todellinen kristitty sanookin että Jumala antaa voiman voittaa kaikki kiusaukset, siis kun on saanut Pyhän Hengen on Jumalan voima elää Jumalan tahdossa.

    • Hyvät veljet, ottakaa nyt vähän vähemmän kiivaasti. Luther oli taitava dialektikko joka yliopisto-opetuksessaan oli tottunut hiomaan väitteitä yhä terävämmiksi kunnes lopputulos saattoi kuulostaa jopa mielettömältä (lat. reductio ad absurdum).

      Tässä on kysymys siitä, että lain ja evankeliumin oikea erottaminen omassatunnossa ahdistusten keskellä on kristityn ”korkein taito” samalla tavoin kuin teologian tohtori oli 1500-luvun yliopistossa (kuten nykyäänkin) korkein saavutettavissa oleva oppiarvo. Lutherin aikana teologia oli teologiaa, ihmisten autuuten auttamista ja kristinuskon syvällisempää ymmärtämistä palveleva tiede eikä kristinuskoon erikoistunutta uskontotiedettä kuten nykyisin.

    • Kristillinen seurakunta ei ole paikka, johon mennään. Se on yhteisö, johon kuulutaan sen jäsenenä.

    • On hyvä kirjoittaa, mitä tarkoittaa, ja tarkoittaa, mitä kirjoittaa. Silloin muutkin ymmärtävät kuin vain se ’ehkä joku’.

    • Olisiko mielestäsi parempi käyttää kirkkoa, rukoushuonetta, kokouspaikkaa vai mitä? Ymmärrän, että isoissa seurakunnissa on monia eri paikkoja, joissa järjestää messu, meillä yksi, jossa seurakunta kokoontuu.

    • En viittaa tilojen käyttöön vaan siihen, miten seurakunta ymmärretään. Kristitty on kaiken aikaa seurakunnan jäsen. Siihen viittaa messun lopussa lausuttu lähettäminen: Lähtekää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten! Sana ’messu’ tulee juuri tuosta lähettämisestä. Latinaksi messu näet päättyy sanoihin. Ite, missa est – Menkää, on lähetetty!

    • En ymmärrä mikä ogelma sinulla on. Joten antaa tämän olla. Kiitos kommenteista, Martti Pentti.

    • En näe mitään erityistä ongelmaa. Koen kuitenkin, että kristillisyys rajoittuu joidenkin mielissä vain tiettyjen seinien sisälle ja tiettyihin tilanteisiin. Eikö kristityn tulisi olla seurakunnan jäsen aina ja joka paikassa?

    • Martti Pentti, ok. Kommentissa oli asiaa ja oletuksia. Ymmärrän sen. Päivittäin meillä on mahdollisuus kohdata ihmisiä. Sunnuntaina voimme kokoontuakoko seurakunnan yhteiseen messuun. Elämä on hienoa ja antoisaa!

    • ”Päivittäin meillä on mahdollisuus kohdata ihmisiä. Sunnuntaina voimme kokoontua koko seurakunnan yhteiseen messuun.” Näen, että eläminen kristittynä arjen keskellä on se kutsumus, jota Jeesuksen seuraaja on lähetetty toteuttamaan. Messu on annettu antamaan voimia ja ohjausta tähän työhön.

Kirjoittaja

Juha Heinilä
Juha Heinilä
Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.