Valtion valvoma: Kiinalaisen Mingin* tarina

Katso video

Kiinan viranomaiset seuraavat kristityn Mingin* jokaista liikettä – ei vain kadulla, vaan myös verkossa. Se ei ole estänyt Mingiä salakuljettamasta Raamattuja ja johtamasta opetuslapsiryhmiä, vaikka paljastuminen saattaa johtaa pidätykseen tai vangitsemiseen.

”Mitä sitten tapahtuukin, tiedän sen olevan Taivaallisen Isämme ennalta säätämää”, Ming sanoo. ”Me kuuntelemme ja seuraamme. Hän ohjaa tietämme.”

*Nimi muutettu turvallisuussyistä.

Lue lisää kristittyjen tilanteesta Kiinassa.

  1. Kiinassa seurataan jokaisen jokaista liikettä. Siihen tekoäly antaa erinomaiset mahdollisuudet.
    Jopa meilläkin täällä lintukodossa on pian mahdollista tarkkailla jopa jokaisen pulssia ja yönunta.
    Kiina vain on meitä tässä kaikessa paljon edellä. Joten kannattaa rukoilla Kiinalaisille uskoville viisautta ja taitoa selvitä kaikesta.

Open Doors
Open Doorshttp://opendoors.fi
Open Doors on vuonna 1955 perustettu kansainvälinen avustusjärjestö, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 60 kohdemaassa. Open Doors Finland ry toimii osana maailmanlaajuista Open Doors –järjestöä. Toiminta Suomessa käynnistyi keväällä 2015. Tutustu historiaamme: http://opendoors.fi/historiaa