Jumala tekee suuria kansalleen – Siispä turvautukaamme häneen

 

Kuva 18.4.2022  tämän kevään tulvista lähistöllämme.

Vesi oli esteenä Israelin kansan vaelluksella Egyptin orjuudesta luvatun maan vapauteen saakka jopa kaksi kertaa.

Ensimmäinen kerta oli Kaislameren luona.  Silloin kansalla oli todella suuri hätä.  Kansan perässä tuli egyptiläisten sotajoukko, jonka tarkoituksena oli tuhota tai vangita ja viedä takaisin orjuuteen vapautta kohti kulkeva kansa. Edessä matkan jatkamista esti Punaisen meren laaja aava.  Siinä sitä olivat kuin puun ja kuoren välissä, edessä upottava vesi ja takana väkivaltainen sotajoukko.

Kansalle jäi mahdollisuudeksi vain rukoilla Jumalan apua.  Apu tulikin.

Mooses sai Jumalalta käskyn ojentaa sauvansa meren yli.  Jumalan valtaisa ihme tapahtui. Valtaisa itätuuli puhalsi meren yli ja vesi väistyi.  Meren pohja avautui, tuli esiin ja sitä pitkin kansa sai kulkea eteenpäin kuin kuivalla maalla.  Näin he saapuivat Kaislameren toiselle puolelle.  Pääsivät pakoon. Pelastuivat.

Perässä saapuneet sotajoukot yrittivät seurata samaa reittiä. Mutta tuskin he olivat ehtineet keskelle merta, kun vedet palasivat. Hyökyaallot iskivät heihin ja he hukkuivat meren syvyyksiin.   Israelin kansan vihollinen oli saanut loppunsa ja kansa oli päässyt vapauteen.

Tämä tapahtuma on koko Pyhän kansan elämän suurin perusihme.  Se oli koko kansallisen elämän ratkaiseva tapahtuma. Tuosta alkaen kansa oli vapautunut sortajansa vallasta ja päässyt vapauteen.  Tämä oli alku koko uuden kansallisen elämän omalle identiteetille.  Jumala oli näyttänyt voimansa. Suuri ihme oli tapahtunut.  Jumala piti huolta kansastaan.

Tuosta ajasta alkaen Israelin kansa on viettänyt pääsiäistä. Sen juhlinta kertoo Jumalan uskollisuudesta ja rajattomasta voimasta.  Herra vapauttaa omansa vainoojain ja sortajain vallasta ja vie heidät uuteen tulevaisuuteen ja vapauteen.

Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä.
Hän on tehnyt meille suuria tekoja.
  Hän muutti meren kuivaksi maaksi.

Toisen kerran matkan tekoa esti Jordan virta.  Aikaa oli kulunut 40 vuotta. Mooses oli kuollut. Hänen läheinen miehensä Joosua oli tullut uudeksi johtajaksi.   Suuri osa alkuaan matkaan lähteneistä oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen.  Uusi sukupolvi oli kasvanut tilalle.  Nyt oli aika lähteä eteenpäin. Oli aika siirtyä luvatun maan puolelle.  Joidenkin yksittäisten olisi ollut helppoa ylittää Jordanin vesi, mutta kokonaisen kansa vieminen oli toinen juttu.

Joosualla oli luottamus Jumalaan. Hän järjesti jokaiselle heimolle omat johtajansa johtamaan kansaa joen yli.  Papiston hän pani marssimaan joukon edellä Liitonarkkua kantaen.  Vaeltavan kansan pyhää esinettä, Jumalan läsnäolon tunnusta he saivat kantaa.

Papit saapuivat joen rannalle. Kun heidän askeleensa koskettivat vettä niin he pysähtyivät hetkeksi. Silloin Jumala toisti Kaislameren ihmeen Jordanin virran luona.  Ylhäältä tuleva vesi pysähtyi ja paikalla ollut vesi virtasi Kuolleeseen mereen.  Kun tie oli auki, niin papit siirtyivät keskelle joen pohjaa ja kansa lähti liikkeelle.  Joen pohja oli kuin vedestä vapautunut tie toiselle rannalle. Näin kansa sai kulkea kuivaa pitkin luvatun maan puolelle.  Jerikon kohdilla tämä tapahtui.   Kun ylitys oli tapahtunut, niin siitä alkaen eteenpäin Liiton arkku kulki jälleen ensimmäisenä kulkueen edellä.   Kansa oli aloittanut uuden vaiheen olemassaololleen. Pyhän maan valtaus pääsi alkuun ja kansa pääsi asettumaan niille sijoilleen, jotka jo patriarkka Abrahamin aikoina oli tälle kansalle luvattu.  Ikiaikojen Jumalan valtaisa voima oli tullut näkyviin Pyhän kansan tulevaisuuden aukenemisessa luvattuun maahan tultaessa.

 Kuivin jaloin kansa kulki virran poikki.
  Siksi me saamme iloita hänestä.
Hän hallitsee voimallaan iäti, hän pitää silmällä kansoja.

Uudessa testamentissa tätä tapausta luvattuun maahan tulosta käytetään tulevan maailman elämän lupauksen kuvauksena.  Niin kuin Israel oikoinaan pääsi näiden ihmeiden välityksillä vapaaksi ja sai asettua omaan maahansa, niin Kristuskin vapauttaa meidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta ja vie meidät Jumalan tulevan valtakunnan täyttymykseen, kun meidän aikamme tässä maailmassa, oma erämaavaelluksemme, on päättynyt ja tie avautuu iankaikkisen elämän täyttymykseen.

Heprealaiskirje luku 4  puhuu tästä meidän aikamme kehotuksena elää elämämme tulevan maailmanajan lupauksen varassa. Saamme luottaa siihen, että Jumala on voimallinen tänäänkin auttamaan omiaan eteenpäin. Luvattu maa on ikuisen levon esikuva Uuden testamentin sanomassa.

 Sen sijaan me, jotka uskoimme, pääsemme perille luvattuun levon maahan.—

Koska siis on varmaa, että jotkut pääsevät sinne, —

Jumala on asettanut uuden määräpäivän, »tämän päivän» —

Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään.  Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, —

Tämän lupauksen takeena on Jeesuksen pelastustyö. Hän itse on Jumalan läsnäolo kansansa keskellä ja hänen me saamme turvautua koko elämämme ajan.

 

SUNNUNTAI 8.5.2022

3. sunnuntai pääsiäisestä, latinaksi Jubilate

Jumalan kansan koti-ikävä

Sunnuntain psalmi on Ps. 66:3–9

 

Riemun sunnuntain eli Jubilaten Psalmi:

Sanokaa Jumalalle: Kuinka pelottavia ovatkaan sinun tekosi!
Viholliset nöyrtyvät sinun edessäsi suuren voimasi tähden.
  Koko maa kumartuu eteesi,
  koko maa laulaa kiitostasi ja ylistää nimeäsi.
Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä.
Hän on tehnyt meille suuria tekoja.
  Hän muutti meren kuivaksi maaksi,
  kuivin jaloin kansa kulki virran poikki.
  Siksi me saamme iloita hänestä.
Hän hallitsee voimallaan iäti, hän pitää silmällä kansoja.
Älköön kukaan nousko kapinaan häntä vastaan.
  Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki kansat,
  antakaa ylistyksen kaikua!
Hän antaa meille elämän,
hän ei salli jalkamme horjua.

Ps. 66:3–9

 

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. ””Niinpä vasta tämän jälkeen, että meistä on kasteessa tullut Jeesuksen opetuslapsia, mekin voimme ottaa vastaan koko hänen opetuksensa.

    28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.””(Matias Roto)

    Mitä on tämä opetus jonka olet mielestäsi voinut pitää koko ajan kasteen jälkeen?

    Mistä sen löytää?

    • Ari

      Kiitos hyvästä kysymyksestä.

      Opetus on kokonaisvaltainen juttu. Se sisältää koko elämän pituista kypsymistä ja uuden oppimista.

      Muista että Jeesus oli aikansa oppinein juutalainen. Paavali oli korkeasti oppinut kahden kulttuurin alalla.

      Hyvin nopeasti kristityt oppineet muodostivat roomalaisessa yhteiskunnassa oppineimpien ja yhteiskunnallisesti luotettavimpien ihmisten ryhmän. Esimerkiksi kirkkoisä Origenes omisti itäisen Välimeren alueen suurimman kirjaston noin pari sataa vuotta Jeesuksen syntymän jälkeen. Hänellä oli varaa käyttää 16 kirjuria kopioimassa tekstejä, joita hän luki ääneen. Näin hän siis toimi oman aikansa ”kirjapainona” oman kulttuurialueensa sivistämisessä. Hän myös on yksi niistä oppineista, joiden vaikutus meidän nykyisen Uuden testamentin kirjojen kokoelman muodostumiseen on ollut merkittävä.

      Kirkkoisä Augustinus oli aikansa noin 400 jKr. korkeinta oppineisuutta edustava. Hänen vaikutuksensa on muovannut länsimaisen kristinuskon kehitystä enemmän kuin valtaosa tuon ajan oppineista.

      Keskiaikana Euroopan sivistystä vaalittiin erityisesti luostareissa. Niissä oli oppineita jotka edistivät kansan opetusta ja kulttuurin kehittymistä. Esim. jo yksistään saksaksi he olivat tehneet peräti noin 70 raamatunkäännöstä tuhannen vuoden aikana ennen Lutheria. Joten ilman näiden luostarissa vaikuttaneitten sivistyksen veteraanien työtä, todennäköisesti meistä kumpikaan ei osaisi kirjoittaa eikä maamme olisi maailman lukutaitoisinta ja eniten lukevaa väestöä.

      Luther kirjoitti Ison ja Vähän katekismuksen, jotta kansa saisi opetusta. Edelleen hyvin käyttökelpoisia. Hänen raamatunkäännöstyönsä on myös meidän suomalaisten raamatunkäännöstemme pohjana.

      Puhdasoppisuuden aikana Turkuun perustettiin yliopisto. Sen innokkaana ajajana oli piispa Isaacus Rothovius ja sen vaikutusvaltaisin tiedekunta oli teologinen.

      1700 -luvulla muutamiin seurakuntiin tuli rippikouluja vanhempien auttamiseksi nuorison kasvattamisessa. Vähitellen tuli kouluja, jotka alkuaan kirkon ylläpitämistä sitten vasta vähitellen tulivat kunnallisiksi kansakouluiksi.

      Ihmisten auttamiseksi uskon opin ymmärtämisessä on vuosisatojen ajan kirjoitettu katekismuksia.

      Tässä on viite kirkkomme viimeisimpään katekismukseen https://katekismus.fi/

      Suomen kirkossa käytössä on rippikoulu, joka pidetään joko iltapäiväkouluna koulupäivän jälkeen tai riparileirinä.

      Kamerunissa rippikoulu alkoi noin 12 vuoden iän jälkeen sen mukaan kuin vanhemmat toivat lapsensa kouluun. Mikäli kyseessä oli pakana joka valmistautui kasteelle, niin koulutus ennen kastetta oli sama. Lukutaitoisille opetuskausi oli puoli vuotta, lukutaidottomille yksi vuosi.

      Katolinen kirkko joka on yli puolet koko maailman Jeesukseen uskovista, on myös perustanut lukoiden lisäksi erittäin monta korkeasti oppineisuutta osoittaneita yliopistoja. Ranskan nykyinen presidentti Macron on saanut koulutuksensa katolisessa koulussa ja hänen vaimonsa oli aikoinaan opettaja samassa koulussa.

      Vielä sata vuotta sitten Raamatut olivat erittäin kalliita kirjoja. Vasta vihkiraamattujen jakamisen mukana köyhemmille tuli mahdolliseksi hankkia itselleen Pyhä kirja.

      Raamatun lukeminen on hyvä pitää vakituisena tapana. Tämän blogin perustana olleen psalmin luin 17 kielellä ennen kirjoittamistani. Tänään olen kuunnellut audiona ukrainan kielisen Tuomarien kirjan sivustolta WordProject . Tässä viittaus ensimmäisen luvun alkuun https://www.wordproject.org/bibles/audio/67_ukrainian/b07.htm

      Tärkeintä Raamatun tutkimisessa on muistaa Sananlaskujen kehotus: ”Hanki viisautta!”

    • Ari

      Tilanne oli sellainen että vainot olivat todellisia, mutta juuri näiden vainojen keskelläkin koeteltu usko näkyi ja tuntui yhteiskunnassa paremmin kuin vainoajat kuvittelivat.

      Piispojen jatkumo on kirkon oppiin kuuluva todellisuus. Vainot eivät lopettaneet piiispuutta vaan päin vastoin vahvisti heidän mainettaan rehellisinä ja luotettavina virkamiehinä omassa piispan virassaan. Tämä luotettavuus ilmeni jopa siinä, että monesti ihmiset pyysivät piispaa ratkaisemaan heidän riita- ja oikeusasioitaan, kun tiesivät saavansa rehellisemmän ja oikeudenmukaisemman tuomion kuin heidän rahalla ostettavissa olevat yhteiskuntansa tuomarit.

      Esimerkiksi Nikean kirkolliskokouksessa 325, jonka keisari kutsui kokoon valtakunnan uskontoasiain hoitajana, pontifex maximus viran haltijana, suuri osa paikalla olleista piispoista oli jollakin tavalla invalidisoituneita erilaisten vainojen läpi käytyjen kidutusten muistot ruumiissaan.

      He olivat kuitenkin pysyneet uskossaan lujina horjumatta luopumukseen. Myös kokouksessa he torjuivat Areios -nimisen ihmisen harhaopin, joka kuvitteli että Jeesus on vain vähän enemmän kuin tavallinen ihminen, mutta ei kuitenkaan itse Jumala. Hyvin päättäväisesti he tekivät pesäeron tästä harhasta, jossa Jeesuksen täysi jumaluus kiellettiin. Niinpä heidän tunnustuksensa on selkeästi se, että Jeesus on Jumalan ja ihminen yhdessä persoonassa.

      Joulun vieton valtaaminen Jeesuksen syntymän juhlaksi noin 350 tienoilla oli ratkaiseva läpimurto Rooman kulttuurissa. Sen jälkeen vain muutamaa vuosikymmentä myöhemmin vuonna 381 Rooman valtion uskontoasiain hoitajan virkaan valittiin Rooman paavi, joka yhä edelleen pitää hallussaan tuota samaa pontifex maximus virkaa. Tämän jälkeen oli vain muutaman vuosikymmenen asia, että kristinusko tuli koko valtakunnan viralliseksi uskonnoksi eli jos halusi saada jonkun merkittävän valtion viran niin piti olla kristitty. Tämä periaate koko kansan kirkosta on vallalla monessa maassa maailmassa. Esimerkiksi kun katsoin kreikkalaisen television lähetystä Kreikan valtionhallinnon uutta alkua vaalien jälkeen, niin maan ortodoksisen kirkon arkkipiispa otti vastaan heidän valansa virkansa uskollisesta hoitamisesta ja toivotti uudelle hallinnolle Jumalan siunausta. Terve suhde kirkon ja valtion välisessä yhteistyössä.

  2. Matias Roto siis kenen toimesta vainot olivat, oliko ne Jumalasta?

    Entäpä kuinka sitten muuttui ja miksi kun kristin uskosta tulikin rooman valtakunnan pakkousko eli olikin pakko kuulua siihen?

    Entäpä miksi nyt ennen vainotut alkoivat vainoamaan toisuskoisia, voiko nämä(kään) vainot olla Jumalasta? Voiko ylipäätään pakottaa olemaan kristitty eli uskontopakkoa olla ja jos mielestäsi voi niin miten sen voi perustella Raamatulla ja edelleen voiko kuulumattomuudesta rangaista?

    • Ari

      Ajatus, että joku voisi harrastaa jotain muuta uskontoa kuin valtio, on peräisin vasta 1800 -luvulta. Aikaisemmin moista menettelyä pidettiin täysin käsittämättömänä menettelynä.

      Niinpä vainojen syynä Roomassa oli se, että kristityt eivät palvelleet Rooma jumalatarta, jonka palvonta oli välttämätöntä vaikka muutoin sai sen lisäksi palvella kuinka montaa jumalaa itse kukin halusi. Monet keisarit myös vaativat että heitä palvottiin jumalina. Kristityt kieltäytyivät uhraamasta keisarille ja näin heidät luettiin maanpettureiksi. Kuolemanrangaistus oli useastikin seurauksena.

      Yleinen valtioajattelu on sitten noista ajoista alkaen todennut että kunkin hallituksen oli pidettävä huoli siitä, että koko valtio pysyy uskonnollisesti yhtenäisenä.

      Uskonpuhdistuksen jälkeen Saksalaisessa keisarikunnassa tämä ratkaistiin niin että kukin osavaltion kuningas määräsi alamaistensa uskonnon, cuius region, eius religio. Oli siis jo ikimuistoisista ajoista peräisin olleen roomalaisen käytännön mukaista ettei poikkeamia sallittu, vaan vastaan sinnittelijöille annettiin rangaistus, kuolemanrangaistus ja vankeutta, kulloisenkin yhteiskunnan oikeuskäytännön mukaan.

      Sama valtio-opillinen perinne jatkui aina uudelle ajalle saakka. Suomessa uskonnonvapauslaki hyväksyttiin vasta 1923.

    • Ari

      Evankeliumi on kokonaisvaltaista. Tehtävänä ei ole muutaman harvan poimiminen sieltä täältä taivasten valtakuntaan, vaan kokonaisten kansojen kokoaminen Krisstuksen kansaan. Muista lähetyskäskysn

      k a i k k i

      k a n s a t

      lähetystyön tavoitteena.

      Myöskään Raamatun taivaskuvauksissa ei puhuta joidenkin salaseurojen muutamasta harvasta perille päässeestä, vaan kaikista kielistä, kaikista kansoista jne.

      Muista että synnin olemukseen kuuluu ihmisen itseensä käpertyminen, incurvatus in se, omaan napaansa tuijottaminen, omaan itseensä kaiken huomion kiinnittäminen. Vanhana aikana jo oli tarinoita tällaisista narsistisista luonteista, jotka eivät ymmärtäneet ottaa huomioon toisia ihmisiä vaan kaikki huomio oli heissä itsessään.

      Kaiken tällaisen itsekkyyden vastakohtana kristinusko on yhteistä uskoa yhteiseen Herraamme ja yhteinen elämä hänen kansansa jäseninä.

      Joten sanavalintasi ”pakottaa” vie harhaan itse yhteisöllisen tavoitteen kanssa. Yhteisyys on vapautunutta yhdessä oloa yhteisen Jumalan suuren hyvyyden ja laupeuden ylistyksessä.

  3. Ari

    Sana ”pakottaa” viittaa orjuuteen ja sellaisena rajoittavana ilmiönä. Israelin kansakin vapautui Egyptin orjuudesta ja tämän koko kansan vapautumisen ylistykseksi vietetään pääsiäistä, siis orjuudesta vapautumisen kunniaksi. Ja huomaa tämä kyse ei ollut vain joidenkin yksilöiden vapaus, vaan kokonaisen kansan vapaus, joten yksilön vapaus oli vain tämän koko kansan vapauden johdannainen.
    Koko kansan vapaus on kuin kaikki yhdessä yhtenä persoonana niin kuin Herran siunauksessa, missä koko kansalle yhteisesti sanotaan: ”
    ”Herra siunatkoon sinua!

    2.Aikakirja:

    28:10 Ja nyt te ajattelette pakottaa tämän Juudan väen ja Jerusalemin orjiksenne ja orjattariksenne. Eikö teillä jo ole tunnollanne kyllin rikkomuksia Herraa, Jumalaanne, vastaan?

    Sen sijaan evankeliumi on vapauden asialla. Juutalaisillakin pääsiäinen kertoo kansan vapautumisesta

    kokonaisena

    kansana.

    Näin siis Jumalan evankeliumin vapauttaminen on yhteisön vapauttamista kokonaisena yhteisönä.

    Paavalikin sanoo;: ”Vapauteen Kristus vapautti teidät!

    Huomaa monikkomuodossa teidät, ei yksilökeskeisesti omaan napaansa tuijottaen ”sinut” tai ”minut”.

    • Ari

      Ota ihmeessä huomioon historian todellisuus, niin ettet vänkää eri asioita väärään aikaan sijoittaen.

      Edelleen maailmassa on valtavan monta maata, joissa valtioilla on oma valtionuskontonsa.

      Vielä nuoruudessani opintoaikoina esimerkiksi Nepalissa oli miehen tappamisesta rangaistus 4 vuotta kuritushuonetta, mutta jos käännytti miehen kristityksi niin rangaistus oli 6 vuotta. Puhumattakaan jos tappoi lehmän niin siitä seurasi 12 vuotta kuritushuonetta.

      Kertomalla menneistä yhteiskuntien lainsäädännöistä, kerron vain jotta ymmärtäisit miksi kunakin aikana on tehty niin kuin silloin on tehty jottet väärällä tavalla vänkää noiden aikojen tapahtumia meidän aikamme keskusteluun ikään kuin lainsäädäntö olisi muinoinkin ollut sama kuin nykyisin.

    • Muuten Ari

      Miten ajattelet muistella omaa äitiäsi äitienpäivänä. Saako hän sinulta äitinä ansaitsemansa kunnioituksen ja huomionosoituksen. Entä omien lastesi äidin jos sinulla on lapsia. Oletko huomioinut niin että lastesi kanssa hän saa tarvittavan huomionosoituksen.

      Muista miten jo aiemmin olen kertonut sen miten terve rakkaus lähimmisiin on suorassa suhteessa omiin kaikkein lähimpiin ihmissuhteisiisi.

      Muista Paavalin sanat Efeson ensimmäiselle piispalle Timoteukselle

      1.Timoteuksen kirje:

      5:8 Mutta jos joku ei pidä huolta omaisistaan ja varsinkaan ei perhekuntalaisistaan, niin hän on kieltänyt uskon ja on uskotonta pahempi.

  4. Matias Roto käännät nyt asian pois evankeliumista, siis et voi yhdistää esille tuomaasi evankeliumiin, mitä siihen jo ”maalaisjärjellä” varustettu rehellinen suomalainen toteaisi?

    Eikö ainoa oikea johtopäätös ole ettei pakkoa ja rangaistuksia voi mitenkään yhdistää evankeliumiin eli joka niitä on tuonut esille ja hyväksynyt ei ole evankeliumin mukaisesti uudestisyntynyt?

    • Ari

      Sotket pahanpäiväisesti kaikki käsittelemäsi asiat. Olet luonut itsellesi aivan oman ihmeellisen käsityksen evankeliumista ja sen jälkeen väität että kaikki jotka eivät sokeasti usko sinun vääristelyjäsi, eivät ole vielä Jumalan lapsia.

      Miksi olet sulkenut itsesi kristikunnan ulkopuolelle mollaamalla kaikkien Kristukseen uskovien uskoa.

      Muista että Raamatun mukaan Jumalan lapseksi uudestisynytään kasteen välityksellä Tiit. 3:4-7, ” — Jumala pelasti —- uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta —!

      Pelastus ei ole pätkääkään ihmisen omaa tekoa, niin kuin yllä kuvittelet. Samaten uudestisyntyminen ei ole oman itsensä paikallaan ympäri kääntämistä vaan se on kasteessa tapahtuva Jumalan lapseksi tulo, jonka kasteen kautta myös saamme Pyhän Hengen lahjan eli Pyhän Hengen uudistuksen.

      Jos tämän Tituksen kirjeen kohdan kiellät niin kiellät Jumalan työn josta Raamattu todistaa eli siis karjut Jumalalle päin naamaa että tämän sana on valhetta.

    • Mikä on evankeliumin sanoma, rakkaus, ensin Jumala rakastaa ja antaa mahdollisuuden parannukseen niille joita kutsuu, Jeesuksen sanoin:””tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”, siis onko muuta reittiä kuin Jeesus ja Hänen sanansa?

      Siis toisen ”evankeliumin” reitti on juuri kaste ilman parannusta, kun kastetaan ilman parannusta niin se on juuri toista evankeliumia, ei Jeesuksen sanan mukaista.

    • Ari

      Muista että seurakuntakuri oli hyvinkin voimakas alkuseurakunnassa. Ananias ja Safira saivat kuolemanrangaistuksen valehtelustaan seurakunnalle eli siis Kristuksen omille.

      Nyky-yhteiskunnassa rangaistusten käyttö on kohdistunut toisiin kysymyksiin. Yleensä rangaistukset kuuluvat sellaisiin tekoihin tai sanoihin, jotka häiritsevät yhteistä elämää. Ensimmäinen vaimoni oli hallintojuristi, joka ennen sairastumistaan oli juuri saanut nimityksen Korkeimman hallinto-oikeuden esittelijäksi. Rangaistusten filosofia oli osa hänen opiskelunsa aiheista.

      Jotenkin minua näissä sinun puheenvuoroissasi häiritsee siksi, että sotket rangaistuksen käsitteen sellaisiin kysymyksiin, joissa se on yhtä outoa kuin auton pakoputki ruokapöydän lihalautasella.

    • Ari

      Miksi edelleen kieltäydyt uskomasta Raamatun sanan joka sanoo, että kaste uudistisynnyttää Tiit. 3:5 ja sen että

      k a s t e

      p e l a s t a a .

      1.Pietarin kirje:

      3:21 Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena

      Raamattuhan puhuu uskosta nimenomaan kasteen antamana Pyhän Hengen uudistuksena. Kaste siis ei ole uskon ulkopuolella. Sen sijaan epäuskosi Raamatun sanaa kohtaan on sekä kasteen että Raamatun mukaisen uskon vastakohta, koska käsityksesi irrottaa uskosi kasteessa annettavasta uudestisyntymästä.

    • Matias Roto sinä taasen irrotat parannuksen evankeliumista eli ihmisen ei täydy kääntyä pois pahoilta teiltään seuraamaan Jeesusta eli luopua kaikesta vaan voi pitää kastetodistuksen ja uskoa sitä oppia jonka on oppinut, siis ihminen ei kasteesi mukaan vaellakkaan pimeydessä vaan valkeudessa eikä teoista voi millään erottaa tätä, siis kristityt eivät eroa muista uskonnoista millään muotoa tekojensa perusteella, tätäkö on Pyhän Hengen hedelmä?

    • Ari

      Puheenvuorosi ilmaisee käsityksen, että kristittyjen teot muka olisiva parempia kuin muiden uskontaojen kannattajien teot. Olen elänyt maassa missä on paljon myhös muslimeja. Arkisessa elämässä ei ole mitään eroa kunnolla käyttäytyvien muslimien ja kristittyjen välillä sosiaalisessa kanssakäymisessä. Kunnon muslimit ovat kuin kunnon kristityt ja kelvottomat muslimit kuin kelvottomat kristityt.

      Kuvitelmasi että muka olisi joku periaatteellinen ero tällä tasolla ei osu maaliin, vaan kertoo aivan yksinkertaisesti siitä, että olet saanut jostain kumman lähteestä täysin harhaista opetusta.

      Muista Raamatun sana ettemme pelastu tekojemme kautta

      Roomalaiskirje:

      4:5 mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi;

      Muista myös, miten Paavali sanoo piispa Tiitukselle että kaikki ihmisen omat teot ovat täysin ulossuljettuja meidän pelstumsisessamme, joka annetaan ainoastaan kasteen ja siihen liittyvän uskon kautta eli siis uudestisyntymisen pesun ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.

      Tiituksen kirje:

      3:5 pelasti hän (Jumala) meidät,

      e i
      vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta,

      vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,

  5. Matias Roto evankeliumissa on selkeä Jeesuksen kysymys, siis oletko valmis luopumaan KAIKESTA ja lähtemään seuraamaan minua?

    Pimeyden teot ovat selkeitä, eikö Paavali luettele niitä?

    Entäpä valkeuden teot, eikö Paavali luettele niitäkin?

    16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
    17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
    18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
    19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
    20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
    21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
    22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
    23 Sellaista vastaan ei ole laki.
    24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet liha(Gal.5)

    Eikö Luther perustanut lahkoa kun erosi katolilaisesta kirkosta, eikö se ollut selkeä eriseura?

    • Ari

      1)

      Luther ei suinkaan lähtenyt katolisesta kirkosta, vaan hänet julistettiin pannaan eli kirkonkiroukseen. Joten älä hyvä ihminen sekota käsitteitä. Vastustajat olivat syytöksiinsä sotkeneet jopa sellaisia väitteitä, että kieltäessään Lutherin opetuksia samalla kielsivät myös omien oppi-isiensä väitteitä. Joten se siitä prosessista.

      Mutta kuvitelmasi että Lutherr lähti

      p o i s p ä i n

      katolisesta kirkosta on monen lahkolaisen harhaoppineen väärinkäsitys. He eivät ole ymmärtäneet, että toisin kuin he väittävät Luther pyrki pääsemään

      katolisen perinteen

      k e s k e i s i m p ä ä n

      sisältöön.

      Niinpä hän katolisesta perinteestä omaksui mm käsityksen, että Raamattu on kaiken opetuksen mitta.

      On muistettava mitä meidän kirkkomme sanoo meidän ja katolisten yhteydestä yhteisessä jumalanpalveluksessa.

      Sitten on myös tarkoituksena, että molempien osapuolten mielipiteet ja näkökannat tässä uskonasiassa tulisivat kuulluiksi, ymmärretyiksi ja punnituiksi keskinäisessä rakkaudessa, lempeydessä ja ystävyydessä, jotta näissä asioissa –— saataisiin aikaan yksinkertainen ja totuudellinen ratkaisu ja kristillinen sovinto, niin että meidän keskuudessamme tulevaisuudessa yksi ja sama, aito ja tosi uskonnon muoto saisi olla käytössä ja harjoituksessa. Toivomme on, että niin kuin me elämme ja taistelemme yhden ainoan Kristuksen alaisina, me voisimme myös elää yhdessä ja yksimielisinä yhdessä ainoassa kristillisessä kirkossa.

      Joten älä hyvä ihminen mene levittelemään asian vierestä meneviä kuvitelmiasi.

      2) Suosittelen myös että edes hetkeksi jättäisit oman kovapäisen vänkäämisesi väärin ymmärrettyjen Raamatun kohtien tulkinnassasi.

      Puheesi kaiken jättämisestä on nähtävä heprean kieliopista käsin. Kielessä ei ole vertailumuotoja.

      Niinpä ilmaus että Jumala rakasti Jaakobia enemmän kuin Eesauta, on hepreassa ilmaistava sanomalla, että Jumala rakasti Jaakobia ja vihasi Eesauta. Tämä ei suinkaan merkitse sitä etteikö Jumala olisi rakastanut Eesauta, vaan se ainoastaan sanoo että hän rakasti Jaakobia enemmän.

      Samaten ilmaus että ihmisen pitää jättää kaikki Jumalan tähden kertoo asioiden tärkeysjärjestyksen. Jumalan palveleminen on kaikkein tärkeintä elämässä. Omaisuus tulee vasta tämän jälkeen. Mutta muisteleppa Raamatun kertomuksia. Job oli idän miehistä rikkaimpia ja kuitenkin Jumala siunasi häntä. Aabraham oli niin rikas, että hän noin vuonna 1690 eKr saattoi koota kokonaisen armeijan omasta palvelusväestään jne.

      Kysymys siis on tärkeysjärjestyksestä.

      Niinpä nimenomaan tärkeysjärjestyksestä on kysymys kun Jeesus vertaa Jumalan rakastamista koko maailman kaikkien rakkaussuhteista tärkeimpään nimittäin vanhempain rakkauteen. Kun siis Jeesus sanoo, että pitää luopua isästään ja äidistään ja sisaruksistaan ja perheestään Jumalan takia, niin Jeesus siis heprealaiseen tapaan sanoo, että nämä lähi perheen ihmissuhteet ovat koko maailman tärkeimpiä rakkauden toteuttamisen alueita, mutta vieläkin tärkeämpää on rakastaa Jumalaa ja hänen vanhurskauttaan.

      Joten tässäkin on varottava Raamatun tekstejä yhteydestään irti repivien lahkolaisten vaarallisia väärintulkintoja näistä lauseista, joiden kieliopillisen rakenteen väärin ymmärtämisen takia ovat keksineet täysin elämälle vieraita kummajaisia ihmisiä rääkkäämään.

  6. Matias Roto kun miettii mitä olet tuonut esille niin olenko ymmärtänyt oikein että uskot kun sinut on kastettu niin olet jo pienestä pitäen ymmärtänyt Jumalan tahdon, siis eihän muuten voi olla seuraamatta harhaoppeja eli jos vaikkapa olisi tapahtunut vauvan vaihto eli olisit joutunut muslimi vanhemmille niin silti olisit osannut erottaa heidän väärän opetuksen?

    Minä taasen en osannut erottaa Jumalan tahtoa edes siinä että olisin kunnioittanut vanhempiani vaikka parempaa maallista isää en voisi kuvitella silti tein hänen opetuksiaan ja käskyjään vastoin ja vanhempana en ymmärtänyt/ottanut vastaan hänen neuvojaan ja ajauduin konkurssiin.

    Vasta kun huusin Jumalan puoleen niin silloin kun Hän kutsui ymmärsin miksi olin joutunut siihen tilaan jossa ei ollut toivoa, en ollut kuullut Jumalaa ja olin rikkonut Hänen tahtoaan vastaan.

    • Ari

      Kun vanhemmat huolehtivat oikeasta kasvatuksesta, niin harhaopit eivät pääse sotkemaan lapsen elämää.

      Muista Lutherin terve opetus, että perheen isän tehtävänä on huolehtia perheensä hengellisestä kasvatuksesta.

      Jos vanhemmat huolehtivat lapsistaan kunnolla, niin lapsi vastaa kasvatukseen luontaisella kunnioituksella.

      Miksi sotket tietyn tason ymmärryksen vaatimuksen ikäänkuin lainomaiseksi lisukkeeksi turvalliseen lapsen elämään. Lapselle riittää juuri se ymmärrys, mikä hänellä luonnostaan on kunakin ikäkautena. Lapsen uskon pitää olla aikuisen mallina eikä suinkaan vaatia vääränlaista aikuisen suorituskykyä lapsen aidossa hengellisyydessä. Juuri lapsen usko on aitoa luottamusta Jumalaan.

      Älä hyvä ihminen kasaa raskaita taakkoja lapsen niskaan, vaan anna lapsen olla lapsi. Kun lapsi sitten saa varttua terveessä ympäristössä, niin perheen sisäinen yhteys suojelee lasta niin etteivät elämää tuhoavat harhaopit pääse turmelemaan sen elämää.

      Huomaan tässäkin pohdiskelussasi sellaista ihmisen omiin tekoihin tai suorituksiin tai ansioihin perustavaa kuvitelmaa Jumalalle kelpaamisessa, että rajaton armon avaruus jää kokonaan huomaamatta ja hyvän Jumalan antama ansioton armo ja rakkaus jää sivujuonteeksi oman vaelluksen vahtaamisen rinnalla.

      Muista että me rakastamme vain koska Jumala on ensin rakastanut meitä. Vain tässä rakkaudessa meillä on elämä ja yltäkylläisyys.

    • Ari

      En ymmärrä, mitä kumman tekemistä lapsen vaihtumisjutulla on tässä yhteydessä. Miten se muuttaa vanhempien vastuuta huolehtia siitä mukulasta, joka on heidän vastuullaan. Sama huolehtiminen ruuasta, puhtaudesta, säännöllisen rukouselämän hoitamisesta, rakkauden ja hellyyden osoittamisesta jne.

  7. Ari

    En myöskään ymmärrä, mistä ihmeestä tempaat täysin hassun väitteesi, että muka hylkäisin evankeliumin, kun kuitenkin koko tämän keskustelumme ajan vain sinä olet kieltäytynyt ottamasta vastaan Raamatun selkeää sanaa, että kaste pelastaa meidät. Miksi suljet silmäsi ja tukit korvasi Jumalan sanan totuudelta ja näin vaihdat Jumalan armon evankeliumin antaman anteeksiannon varasta omien elämäntapojen varassa olevaksi teko-opiksi.

    Elämän ruokkoaminen toki on hyvä asia, mutta sen varaan ei voi rakentaa sellaista, jonka vain Jumala itse voi antaa eli koko elämän jättämistä Jumalan työn varaan, mikä on meidän elämässämme tapahtunut jo aivan pienokaisena pyhän kasteen hetkellä..

    Miksi kerta toisensa kinaat Jumalaa vastaan kieltämällä Hänen sanansa sisältämät lupaukset.

Kirjoittaja

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25