Jumala tekee suuria kansalleen - Siispä turvautukaamme häneen

 

Kuva 18.4.2022  tämän kevään tulvista lähistöllämme.

Vesi oli esteenä Israelin kansan vaelluksella Egyptin orjuudesta luvatun maan vapauteen saakka jopa kaksi kertaa.

Ensimmäinen kerta oli Kaislameren luona.  Silloin kansalla oli todella suuri hätä.  Kansan perässä tuli egyptiläisten sotajoukko, jonka tarkoituksena oli tuhota tai vangita ja viedä takaisin orjuuteen vapautta kohti kulkeva kansa. Edessä matkan jatkamista esti Punaisen meren laaja aava.  Siinä sitä olivat kuin puun ja kuoren välissä, edessä upottava vesi ja takana väkivaltainen sotajoukko.

Kansalle jäi mahdollisuudeksi vain rukoilla Jumalan apua.  Apu tulikin.

Mooses sai Jumalalta käskyn ojentaa sauvansa meren yli.  Jumalan valtaisa ihme tapahtui. Valtaisa itätuuli puhalsi meren yli ja vesi väistyi.  Meren pohja avautui, tuli esiin ja sitä pitkin kansa sai kulkea eteenpäin kuin kuivalla maalla.  Näin he saapuivat Kaislameren toiselle puolelle.  Pääsivät pakoon. Pelastuivat.

Perässä saapuneet sotajoukot yrittivät seurata samaa reittiä. Mutta tuskin he olivat ehtineet keskelle merta, kun vedet palasivat. Hyökyaallot iskivät heihin ja he hukkuivat meren syvyyksiin.   Israelin kansan vihollinen oli saanut loppunsa ja kansa oli päässyt vapauteen.

Tämä tapahtuma on koko Pyhän kansan elämän suurin perusihme.  Se oli koko kansallisen elämän ratkaiseva tapahtuma. Tuosta alkaen kansa oli vapautunut sortajansa vallasta ja päässyt vapauteen.  Tämä oli alku koko uuden kansallisen elämän omalle identiteetille.  Jumala oli näyttänyt voimansa. Suuri ihme oli tapahtunut.  Jumala piti huolta kansastaan.

Tuosta ajasta alkaen Israelin kansa on viettänyt pääsiäistä. Sen juhlinta kertoo Jumalan uskollisuudesta ja rajattomasta voimasta.  Herra vapauttaa omansa vainoojain ja sortajain vallasta ja vie heidät uuteen tulevaisuuteen ja vapauteen.

Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä.
Hän on tehnyt meille suuria tekoja.
  Hän muutti meren kuivaksi maaksi.

Toisen kerran matkan tekoa esti Jordan virta.  Aikaa oli kulunut 40 vuotta. Mooses oli kuollut. Hänen läheinen miehensä Joosua oli tullut uudeksi johtajaksi.   Suuri osa alkuaan matkaan lähteneistä oli jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen.  Uusi sukupolvi oli kasvanut tilalle.  Nyt oli aika lähteä eteenpäin. Oli aika siirtyä luvatun maan puolelle.  Joidenkin yksittäisten olisi ollut helppoa ylittää Jordanin vesi, mutta kokonaisen kansa vieminen oli toinen juttu.

Joosualla oli luottamus Jumalaan. Hän järjesti jokaiselle heimolle omat johtajansa johtamaan kansaa joen yli.  Papiston hän pani marssimaan joukon edellä Liitonarkkua kantaen.  Vaeltavan kansan pyhää esinettä, Jumalan läsnäolon tunnusta he saivat kantaa.

Papit saapuivat joen rannalle. Kun heidän askeleensa koskettivat vettä niin he pysähtyivät hetkeksi. Silloin Jumala toisti Kaislameren ihmeen Jordanin virran luona.  Ylhäältä tuleva vesi pysähtyi ja paikalla ollut vesi virtasi Kuolleeseen mereen.  Kun tie oli auki, niin papit siirtyivät keskelle joen pohjaa ja kansa lähti liikkeelle.  Joen pohja oli kuin vedestä vapautunut tie toiselle rannalle. Näin kansa sai kulkea kuivaa pitkin luvatun maan puolelle.  Jerikon kohdilla tämä tapahtui.   Kun ylitys oli tapahtunut, niin siitä alkaen eteenpäin Liiton arkku kulki jälleen ensimmäisenä kulkueen edellä.   Kansa oli aloittanut uuden vaiheen olemassaololleen. Pyhän maan valtaus pääsi alkuun ja kansa pääsi asettumaan niille sijoilleen, jotka jo patriarkka Abrahamin aikoina oli tälle kansalle luvattu.  Ikiaikojen Jumalan valtaisa voima oli tullut näkyviin Pyhän kansan tulevaisuuden aukenemisessa luvattuun maahan tultaessa.

 Kuivin jaloin kansa kulki virran poikki.
  Siksi me saamme iloita hänestä.
Hän hallitsee voimallaan iäti, hän pitää silmällä kansoja.

Uudessa testamentissa tätä tapausta luvattuun maahan tulosta käytetään tulevan maailman elämän lupauksen kuvauksena.  Niin kuin Israel oikoinaan pääsi näiden ihmeiden välityksillä vapaaksi ja sai asettua omaan maahansa, niin Kristuskin vapauttaa meidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta ja vie meidät Jumalan tulevan valtakunnan täyttymykseen, kun meidän aikamme tässä maailmassa, oma erämaavaelluksemme, on päättynyt ja tie avautuu iankaikkisen elämän täyttymykseen.

Heprealaiskirje luku 4  puhuu tästä meidän aikamme kehotuksena elää elämämme tulevan maailmanajan lupauksen varassa. Saamme luottaa siihen, että Jumala on voimallinen tänäänkin auttamaan omiaan eteenpäin. Luvattu maa on ikuisen levon esikuva Uuden testamentin sanomassa.

 Sen sijaan me, jotka uskoimme, pääsemme perille luvattuun levon maahan.---

Koska siis on varmaa, että jotkut pääsevät sinne, ---

Jumala on asettanut uuden määräpäivän, »tämän päivän» ---

Se, joka pääsee levon maahan, saa levätä kaikkien töidensä jälkeen niin kuin Jumalakin työnsä tehtyään.  Pyrkikäämme siis kaikin voimin tuohon lepoon, ---

Tämän lupauksen takeena on Jeesuksen pelastustyö. Hän itse on Jumalan läsnäolo kansansa keskellä ja hänen me saamme turvautua koko elämämme ajan.

 

SUNNUNTAI 8.5.2022

3. sunnuntai pääsiäisestä, latinaksi Jubilate

Jumalan kansan koti-ikävä

Sunnuntain psalmi on Ps. 66:3–9

 

Riemun sunnuntain eli Jubilaten Psalmi:

Sanokaa Jumalalle: Kuinka pelottavia ovatkaan sinun tekosi!
Viholliset nöyrtyvät sinun edessäsi suuren voimasi tähden.
  Koko maa kumartuu eteesi,
  koko maa laulaa kiitostasi ja ylistää nimeäsi.
Tulkaa ja katsokaa Jumalan töitä.
Hän on tehnyt meille suuria tekoja.
  Hän muutti meren kuivaksi maaksi,
  kuivin jaloin kansa kulki virran poikki.
  Siksi me saamme iloita hänestä.
Hän hallitsee voimallaan iäti, hän pitää silmällä kansoja.
Älköön kukaan nousko kapinaan häntä vastaan.
  Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki kansat,
  antakaa ylistyksen kaikua!
Hän antaa meille elämän,
hän ei salli jalkamme horjua.

Ps. 66:3–9

 

79 kommenttia

  • Ari Pasanen sanoo:

    Matias Roto et siis ymmärtänyt vauvan vaihtoa, siis tarkoitus oli kysyä antoiko kaste sinulle jotain millä pystyt erottamaan valheen Totuudesta, ei näemmä antanut.

    Nyt tuot niin kovin esille Jumalan työtä omassa elämässäsi liittäen sen kasteeseesi, mutta kuitenkin kaikki oppi onkin tullut vanhemmiltasi, siis eikö tuossa ole suuri ristiriita vai onko vanhempasi olleet täysin Jumalan johdossa?

    Nyt herääkin selkeä kysymys miksi kastetuista vauvoista kasvaa niin erilaisia ajattelultaan, miksi ei Totuus ole heidän mielessään ja sydämessään?

    Kuinka sovitat Jeesuksen esittämän kylväjä vertauksen ensin omaan elämääsi ja sitten kaikkien kastettujen, onko Jumalan sanan hedelmä erilaista eri ihmisissä vai miksi kaikki kastetut eivät elä samojen Jumalan käskyjen mukaan?

    Siis eikö Jeesus selkeästi sano että kun sana kohtaa hyvän maan niin se kasvaa sen mukaista hedelmää?

    Minä ainakin tunnustan etten pienenä kasvanut sitä hedelmää mitä sen sanan jota pyhäkoulussa kylvettiin, rikoin niin vanhempien kunnioitusta, varastamista, rakastamista, jne.. vastoin ja kun kasvoin tulivat muut (isommat?) synnit mukaan haureus ja jopa murhiin osallistuminen.

    Minä en siis kuitenkaan voinut ymmärtää eläneeni vastoin Jumalan tahtoa, eihän kukaan opettanut selkeästi sitä eikä minulla ollut mitään mahdollisuutta sitä otaakaan vastaan koska Jumala salasi sen minulta etten sitä voinut omassa ”viisaudessa ja ymmärryksessä” ymmärtää, vasta kun tein parannuksen ja otin kasteen ja SAIN Pyhän Hengen avautui ymmärrykseni Jumalan tahdosta eli silloin Jumala lmoitti minulle tahtonsa eli aloin kuulla Jeesuksen äänen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      ”Kuinka sovitat Jeesuksen esittämän kylväjä vertauksen ensin omaan elämääsi ja sitten kaikkien kastettujen, onko Jumalan sanan hedelmä erilaista eri ihmisissä vai miksi kaikki kastetut eivät elä samojen Jumalan käskyjen mukaan? Siis eikö Jeesus selkeästi sano että kun sana kohtaa hyvän maan niin se kasvaa sen mukaista hedelmää?”

      Kylväjä vertaus on myös vastaus kysymykseesi Ari. Maaperät ovat erilaiset. Vika ei ole kasteessa.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Kari Paukkunen näin siis todistat ettei kaste tee kenestäkään hyvää maata, mot.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Syytä väärin kastetta tehottomaksi. Kaste on Jumalan työväline meidän uudestisynnyttämiseksi.

      Mielestäni vauvan vaihtamisvertauksella ei ole pienintäkään tekemistä keskustelemamme aiheen että kaste liittää meidät uskoon kanssa. Tyhjiä höpiset, jos kuvittelet olemattomia sen kertovan totuudesta ja valheesta. Minulle lähinnä herää epäilys, onko sinulla joskun selittämättämiä harhoja, vai mistä mieleesi nousee tällainen kuvitelma tuon esimerkin muka kuvanneen jotain totuudesta ja harhasta.

      Muista että kaste ei menetä tehoaan sillä, että joku jumalattomuuttaan luopuu sen antaman lahjan käytöstä. Ajatellaanpa että joku olisi lahjoittanut sinulle pankkitilin miljoonan euron summalle, mutta sinä et koskaan käyttäisi sitä etkä välittäisi mitään sen tilin olemassa olevista dokumenteista. Menisikö tili kelvottomaksi sen takia. Eipä suinkaan. Itsepä sinä ainoastaan silloin kärsisit jos et saamastasi lahjasta välittäisi vähimmässäkään määrin.

      Vielä rajattomasti suurempi on se aarre, joka meille on kasteessa annettu. Luther sanoo, että kasteen vesi on suurempiarvoinen kuin taivas ja maa eli siis vaikka jollain olisi kaikki maailman rikkaudet omassa hallinnassaan, mutta ei kasteen antamaa Jumalan lapseutta, niin hänen omaisuutensa olisi kuitenkin pienempi kuin kenen tahansa kasteen lahjan saaneen. Maallinen rikkaushan auttaa vain tätä aikaa varten, mutta kaste antaa iankaikkisen elämän.

      Asetat vanhempien aseman ja kirkon toimitukset väärällä tavalla toistensa vastakohdiksi. Eihän kaste ole milloinkaan irrallaan kirkon elämästä. Kirkkohan on Pyhän Hengen työväline. Niinpä sellainen joka ei ole kirkon jäsen ei myöskään enää ole Kristuksen yhteydessä. Ilman Kristusta ei myöskään ole Isän läsnäoloa eikä Pyhän Hengen antamaa elämän lohdutusta.

      Vanhan kirkon oppineet sanoivat hyvinkin selvästi, että jos jollain ei ole kirkkoa äitinä tässä maailmassa, niin hänellä ei myöskään ole Jumalaa Isänä taivaassa. Joten sinulla on aivan oman tulevaisuutesi takia aihetta tehdä parannus tässä asiassa.

      Vanhempien merkitys oman lapsensa kasvatuksessa on toimia kirkkona heidän elämässään eli siis heidän tehtävänsä on tuoda lapset sanan ja sakramenttien luo, jotta lapset saisivat elämän lahjan Kristuksen yhteydessä.

      Väitteesi puheeni ristiriidasta kuvastaa vain omaa oppimattomuuttasi, kun oman uskonkäsityksesi varassa olet rakentanut asenteellisen tyhmyyden muka suureksi hyveeksi.

      Muista Raamatun sana, että kaste on yksi. Niinpä jos lapsena on saanut kasteen, niin se on ainoa kaste. Uudelleen kasteelle meno on epäuskon teko, koska silloin kieltää Jumalan sanan joka sanoo, että

      k a s t e

      on

      y k s i .

      Koska Jumala on yksi, niin uskokin on yksi ja koska oikea usko oikeaan Jumalaan on vain yksi, niin kastekin voi olla vain yksi.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Kommenttisi Karille on täysi huti. Joten mitäpä se todisti: Sitä, että puhuit asiasta, josta et mitään tiedä, ja siksi puhuit asian vierestä.

      Miksi kuvittelet persoonallisen Jumalan työtä pyhän kasteen toimituksessa persoonattoman työkoneen mekaanisena tuotteena. Miksi yllättäen käytät materialiseen filosofiaan kuuluvia ajatusmalleja uskon yhteyteen liittävästä Jumalan työstä.

      Muista, että kasteessa toimii sama Jumala, joka loi maailman. Muista, että Pyhä Henki loi kaiken elämän maailman luomisessa vesipilven päällä ratsastaen. Samalla tavalla hän kasteen veden välityksellä luo ihmisen uuteen elämään Jumalan lapsena eli siis uudestisynnyttää ihmisen.

      Suosittelen, että teet parannuksen aivan vanhan kirkon mallin mukaan eli että liityt kirkon yhteyteen yhteisestä kristillisestä uskosta elämään sisälle päästäksesi.

      Suosittelen myös, että jätät kaikki harhaan johtaneet lahkolaisten vääristelyt Raamatun teksteistä ja sen sijaan avaat silmäsi näkemään Jumalan sanan totuuden avoimin mielin.

      Aikaisemmin kertomani toissapäivän raamattuannokseni Tuomarien kirja ukrainaksi äänikirjana kuunnellen, jatkoksi saanen kertoa, että toissapäivän iltana jatkoin Ruutin kirjalla, eilen aamulla kuuntelin 1. Samuelin ja illalla 2. Samuelin kirjan ja tänä aamuna 1. Kuningasten kirjan.

      Joten suosittelen, että sinäkin alat ottamaan asioista selvää ihan kunnolla, niin etteivät harhaopettajat pääse viemään sinua kuin sonnia nenästä kiskoen.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari Paukkunen sanoo:

    Pasanen oivaltaa: ”Siis nyt ymmärrän mitä uskosi on, se on opetettua uskoa eli….”

    Uskonasioita ei voi opettaa Pasanen? Ei vanhemmat, eikä kukaan muu?

    Pasanen, sinä et ole ollut kenenkään opetuksen alaisuudessa koskaan? Olet itse oppinut?

    Päädyit kuitenkin Tampereen Vapaakirkon kasteelle. Tämä polku tuli sinulle selväksi ilman, että kukaan on sinua opettanut millään tavalla?

    Erikoinen tapaus olet. Sanoudut irti kaikista seurakunnista ja opettajista? Olet itse itsellesi opettaja?

    Pasanen, ole kiltti, älä opeta minua, äläkä ketään muuta kuin itseäsi, kiitos!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Pannaanpa tähän yksi esimerkki, jotta Ari voisi ymmärtää edes sen, milloin ihminen otetaan Jumalan lapseksi.

    Kun Lutherille syntyi esikoinen, niin hän kastoi tämän kohta, kun se oli mahdollista.

    Sen tehtyään hän sanoi, että jälleen yksi pakana on tullut kristityksi.

    Tällä hän selvästi sanoi, että ihminen liitetään uskon yhteyteen kasteen toimituksessa.

    Näin yksinkertaista se on, jos ei oman epäuskonsa tähden ala kapinoida Jumalaa ja hänen sanaansa vastaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto kysyn sinulta missä kohden evankeliumia on mainittu että tulee Jeesuksen jälkeen vielä ihminen joka julistaa oikeaa evankeliumia ja tähän tulee uskoa?

      Jeesus julisti ja käski julistaa parannusta Hänen nimessään syntien anteeksisaamiseksi.

      Luuk. 24:47 ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Miksi muodostat ihmeellisiä ajattelun häkkyröitä, joilla sotket asioita tavalla, joka on lähempäpänä islamia kuin kristinuskoa. Heillehän Muhammed on Jeesuksen jälkeen tullut vielä suurempi profeetta.

      Suosittelen, että lopetat pyhän sanan ja evankeliumin vääristelyn mielettömine kuvitelminesi.

      Pyhä Henki toimii kirkkoa työvälineenään käyttäen. Hän julistuttaa Jumalan sanaa ja hän toimii pyhien sakramenttien välityksellä. Siksi että hän antaa ihmisen uudistuksen pyhän kasteen kautta ihminen uudestisyntyy kasteen toimituksessa.

      Jeesus lähetti ensiksi 12 apostoliaan ja sitten myöhemmin 70 muuta edustajaansa edellään julistamaan evankeliumia.

      Nämä Kristuksen asialla olevat eivät olleet uusia kristuksia, kuten kysymyksesi typerä harha edellyttäisi, vaan he olivat

      y h d e n

      a i n o a n

      K r i s t u k s e n

      asiamiehiä. Heidän seuraajinaan jokainen piispa ja jokainen pappi ja jokainen uskonnon opettaja jatkaa samaa työtä, mitä apostolit ja nämä toiset Jeesuksen lähettiläätkin olivat tehneet.

      Muista, että jos torjut näiden apostolien jatkumon meidän aikanamme jäämällä kirkon ulkopuolelle, niin samalla sinä torjut Kristuksen, joka heidät on valtuuttanut. Kirkon ulkopuolella olet Kristuksen sanoman ulkopuolella eli siis pelastuksesta osaton.

      Otetaanpa Jeesuksen varoitus mitä hän sanoo omien sanansaattajiensa julistuksen vastaanottamisesta ja hylkäämisestä.

      Luukkaan evankeliumi:

      10:1 Sen jälkeen Herra valitsi seitsemänkymmentä muuta ja lähetti heidät kaksittain edellänsä jokaiseen kaupunkiin ja paikkaan, jonne hän itse aikoi mennä.

      10:2 Ja hän sanoi heille: ”Eloa on paljon, mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä elonkorjuuseensa.

      10:3 Menkää; katso, minä lähetän teidät —

      10:5 Kun tulette johonkin taloon, niin sanokaa ensiksi: ’Rauha tälle talolle!’

      10:6 Ja jos siellä on rauhan lapsi, niin teidän rauhanne on lepäävä hänen päällänsä; mutta jos ei ole, niin se palajaa teille.

      —10:9 — ja sanokaa heille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’

      10:10 Mutta kun tulette kaupunkiin, jossa teitä ei oteta vastaan, niin menkää sen kaduille ja sanokaa:

      10:11 ’Tomunkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut, me pudistamme teille takaisin; mutta se tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle.’

      10:12 Minä sanon teille: Sodoman on oleva sinä päivänä helpompi kuin sen kaupungin.

      Jos kieroilevine kysymyksinesi torjut Jumalan lähettämät sanansaattajat, niin yllä olevan sanan mukaan Sodomalla on helpompaa kuin sinulla viimeisellä tuomiolla.

      Joten älä hyvä ihminen sekota Kristusta ja hänen sanansaattajiaan ja julistajiaan toistensa vastakohdiksi, vaan huomaa, että kirkon virka toimii nimenomaan päämiehensä eli Kristuksen asiamiehinä.

      Mistä ihmeestä olet saanut kuvitelman, että kukaan Kristukseen uskova muka pitäisi Lutheria Kristuksena. Miksi kirjoitat humalaisen hourujen tasoista tekstiä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Matias Roto etkö huomannut että Luther julisti kastetta ja Jeesus parannusta, siis nyt kaiketi on joko uusi ”oikea” julistaja tullut kun julistaa toisin kuin Jeesus käski?

      Mitä hyötyä on järjestä kun sitä ei käytä selkeiden ristiriitaisten asioiden selvittämiseen, mitä hyötyä on ns ”viisaudesta” kun ei ota huomioon että jokainen itse on vastuussa ketä uskoo?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      ”19:24 Ja vielä minä sanon teille: helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan.” 19:25 Kun opetuslapset sen kuulivat, hämmästyivät he kovin ja sanoivat: ”Kuka sitten voi pelastua?” 19:26 Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille: ”Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista.” (Matteuksen mukaan)

      Jeesus julisti parannusta ihmisen omasta yrittämisestä (rikas nuorukainen). Hän kertoi, että ihminen ei kykene pelastamaan itseään. Ainoastaan Jumala kykenee.

      Ari, sinä et ole ilmeisesti luopunut vielä kaikesta. Uskot omiin tekoihisi pelastuksen perustana?

      Pitää tehdä parannus ja uskoa evankeliumi! Evankeliumin uskominen ei ole omaan parannuksen tekoon uskomista.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Kari Paukkunen siis uskotko todella että parannus on valhetta eli ei ihmisen tarvitse kääntyä pois pahoilta teiltään vaan saa rauhassa elää sitä elämää mitä haluaa?

      Mitä sinulle on Jeesuksen seuraaminen, Hänen äänensä kuuleminen ja sen mukaan seuraaminen?

      Mitä on pimeys?

      19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. 20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. 21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.”(Joh.3)

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      19 Mutta tämä on tuomio, että valkeus on tullut maailmaan, ja ihmiset rakastivat pimeyttä enemmän kuin valkeutta; sillä heidän tekonsa olivat pahat. 20 Sillä jokainen, joka pahaa tekee, vihaa valkeutta eikä tule valkeuteen, ettei hänen tekojansa nuhdeltaisi. 21 Mutta joka totuuden tekee, se tulee valkeuteen, että hänen tekonsa tulisivat julki, sillä ne ovat Jumalassa tehdyt.”(Joh.3)

      Tottakai allekirjoitan antamasi Raamatun kohdan.

      Jeesus julisti parannusta synneistä kuten toteat. Olen sen monta kertaa todennut aikaisemmin. Ei Jeesus anna lupaa synnin tekemiseen, ei pieneen eikä suureen.

      Kirjoitat usein, että pitää luopua kaikesta, kyllä. Jeesus sanoo kuitenkin, että et voi aina luopua synnin tekemisestä mielessäni/sielussasi. Jeesus kertoo, että ihmisen sydämestä nousevat pahat ajatukset. Niitä ihminen ei voi hallita. Joka uskoo aina olevansa puhdas synnistä, tekee Kristuksen valehtelijaksi. Syntiä on myös se, mitä olemme jättäneet tekemättä: ”Tehkää se, mitä toivotte ihmisten teille tekevän.” Tällä opetuksella Jeesus kertoo, että pelastuminen on vain Jumalalle mahdollista. Koko pelastus on tarjolla jo kasteessa. Siihen ihminen ei voi mitään lisätä.

      Joka luottaa omaan uskoon tulemiseen ja/tai toiseen kasteeseen, luottaa omaan parannuksen tekemiseen, eli on ikään kuin varmuuden vuoksi lähtenyt parantelemaan sitä, minkä Jumala on itse kertakaikkisesti valmistanut. Evankeliumi on ilosanoma pelastuksesta, jonka Jumala on meille valmistanut Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Se tulisi uskoa. Usko on lahja. Usko pelastaa.

      Neulansilmästä ei mahdu omat teot. Siitä mahtuu vain Jumala oma työ meidän edestämme. Tämä on evankeliumin opetus. Jumalalle se on siis mahdollista. Meidän tulee uskoa evankeliumi.

      Joka kerskaa, hänen kerskauksena olkoon Herra.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Varsinaisen typeryksen kuvitelman esität lauseessasi:

      että Luther julisti kastetta ja Jeesus parannusta, siis nyt kaiketi on joko uusi ”oikea” julistaja tullut kun julistaa toisin kuin Jeesus käski?

      Sinun virheesi on siinä, että olet tulkinnut Raamatun sanan täysin sen alkuperäisen merkityksen vastaisesti.

      Ota huomioon että koko Jeesuksen toiminta: sairaiden parantaminen, synagogissa virkaansa vihittynä rabbina toiminen, raamatunselittäminen, paikallisen oikeuden antaminen, liturgian laulaminen ja muu juliltustoiminta on

      t i i v i s t e t t y

      y h t e e n

      v e r b i i n

      Johanneksen evankeliumissa

      k a s t o i .

      Johanneksen evankeliumi:

      3:22 Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän kanssaan ja kastoi.

      Ja kaikenmaailman korpifilosofisen yksilökeskeisen omaan napaansa tuijottamiseen keskittyvän harhasi vastaisesti samalla todetaan, että Jeesus toimi kirkon eli opetuslastensa keskuudessa. Hän eli ja yhä edelleen elää omiensa kanssa, oman joukkonsa kanssa, oman kansansa kanssa, siis

      k i r k o n

      kanssa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Kari Paukkunen:”” Koko pelastus on tarjolla jo kasteessa. Siihen ihminen ei voi mitään lisätä.””

    Niinpä, ovatko kaikki ihmiset samalla viivalla pelastuksen suhteen, eihän kaikkia ole kastettu vauvana?

    Siis on eriasia kun pakanat kuulevat evankeliumin, toiset eivät saa tehdä mitään ja entäpä toiset joita ei ole kastettu vauvana, voi kauhistus jos menevät tekemään jotain, apuva?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Ari ymmärsit tahallasi väärin?

      Pakanoiden tulee tehdä parannus ja uskoa evankeliumi. Jota ei ole kastettu, tulee kastaa. Näin Kristus ja hänen omansa opettavat.

      Omiin töihinsä uskonsa perustavan pitää tehdä parannus ja uskoa evankeliumi.

      Synnistä pitää tehdä parannus, tunnustaa ne ja hylätä.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Laki ja evankeliumi ovat kaksi eri asiaa. Niitä ei saa sotkea keskenään.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Ari Pasanen sanoo:

      Kari Paukkunenn nyt onkin the kymysys että onko parannuksen teko mainitsemaasi ”omiin töihin perustuvaa pelastusta”?

      Siis kun pakana Jumalan kutsuessa kuule evankeliumin ja tekee parannuksen ja ottaa kasteen, niin onko tässä omia töitä mukana?

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Ari Pasanen sanoo:

    Kari Paukkunen:””Synnistä pitää tehdä parannus, tunnustaa ne ja hylätä.””

    Eikö tuossa olla lain alla vai mitä tapahtuu jos ei tee eikä hylkääkään?

    Voiko murhaaja jättää parannuksen tekemättä ja hylkäämättä eli murhata uudestaan ja pelastua? Missä menee synnin raja että voi jatkaa ja pelastua?

    Voi hitsi nythän mä hokasin, onhan vielä perisynti sekottamassa pelastusta vai onko eli pelastuvatko kaikki sittenkin tai ainakin kasteut?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Ari

      Uusimmassa blogissani käsittelen psalmia 98, jossa todetaan, että Jumala itse julistaa oman pelastuksensa eli voittonsa eli vapautuksensa.

      Käännöksessä tämä julistamisen puoli ei pääse niin hyvin näkyviin, koska milloinkaan käännös ei voi tuoda esiin lähtötekstin kaikkia ulottuvuuksia. Käännöksessä on sen sijaan tuotu hyvin esille se, että pelastus on yksistään Jumalan työ.

      Herra näytti, että hän on meidän pelastajamme,

      Mitä tulee parannukseen, niin ihmisen mitkään pyristelyt, rähkimiset, yritykset parannella itseään, oman elämänsä kuntoon saamiset jne eivät ole mitään sen rinnalla, että

      Jumala

      j u l i s t a a

      meidät antamansa vapauden osallisiksi, eli siis julistaa sen että Jeesus on meidän Herramme.

      Tämä on sisältönsä puolesta samaa kuin se, että hän julistaa meidät vanhurskaiksi yksistään armosta, yksistään uskosta ja yksistään Kristuksen tähden. Emme siis tule vanhurskaiksi eli Jumalalle kelpaaviksi omien tekojemme tai parantelujemme kautta, vaan yksistään siitä, että Jumala vanhurskauttaa syntisen ihmisen oman armonsa ja laupeutensa takia.

      Efesolaiskirje:

      2:5 on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut -¨

      2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja –

      Tämän lahjan Jumala on meille lahjoittanut kasteen välityksellä. Pakana joka ei vielä ole kastettu on vielä tämän armon ulkopuolella, vaikka hänellä muutoin jo henkisesti kypsyneenä olisikin halu Jeesuksen seuraan. Vasta kasteessa tämä Jeesuksen seuraan pääseminen toteutuu.

      Joten Ari

      Tullaanpa sitten itse perusongelmaasi kasteen ja parannuksen välisestä suhteesta. Sinulta on jäänyt kokonaan huomaamatta se, että parannus liittyy aina kasteeseen.

      Aikaisemmin kastamaton ottaa parannuksen vastaan ottamalla vastaan kasteen. Mutta jo aikaisemmin kastetulle omille teilleen eksyneille parannus on kasteen armoon palaamista.

      Koska sinulla on sokea pilkku Raamatun ymmärtämisessä, niin koko ajan jatkuvasti jankuttamalla kinaat Jumalan sanan ajatusta vastaan kuvitellessasi kastetta ja parannusta toisistaan riippumattomiksi suureiksi. Mutta kun tajuat miten opetuslapseksi tehdään, eli siis kasteen merkityksen, niin silloin myös saat alati kiittää Jumalaa siitä, että hän on kerran ottanut sinutkin yhteyteensä ja että nyt monien mutkien jälkeenkin pääset palaamaan rakkaan Jumalamme armosyliin ja kiittää hänen armoaan ja laupeuttaan, joka on jo vauvasta asti ollut sinua lähellä, mutta jonka valitettavasti olet kerta toisensa jälkeen potkinut luotasi tajuamatta että juuri tuolla Jumalan hyvyyden luotasi pois potkimisellasi olet myös hylännyt sen Jumalan rakkauden sylin, jonka esikuvaksi uusimman blogini kuvaksi olen pannut iloitsemiseni rakkaan äitini sylissä täyden lapsen luottamuksen täyttäessä koko olemukseni.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Kari Paukkunen sanoo:

      Kiitos Matias selkeästä opetuksesta.

      Tähänkin aamun sain herätä iloisena siitä, että kaikki syntini ovat sovitetut Kristuksen tähden, rakkaudesta minua kohtaan. Olen väkevissä käsissä. Saan olla Jumalan lapsi ja taivaan perillinen.

      Hyvää keskiviikkoa!

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Matias Roto sanoo:

      Kari

      Kiitos keskusteluun osallistumisestasi

      Siunauksen toivotuksin hyvää viikon jatkoa sinulle

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Matias Roto

    Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25