Jumala loi kaiken hyväksi

 

Vanhat mustavalkoiset kuvat tuovat mieleen  muistoja.  Tämä kuva on  Humppilan seurakunnan sakastin seinältä. Toimin siellä kirkkoherrana vuosina 1975 – 1979.  Näin ne vuodet vierivät ja mies vanhenee.  Nyt olen ollut eläkkeellä jo vuodesta 2012 alkaen.  Tuolloisesta perheestäni kuopus  Miika kuoli 1991 ja vaimoni Virpi Maria kuoli 1998.  Vesa ja Saara elävät.  Tämän vuosituhannen puolella olen saanut uuden perheen ja nykyisin elän hiljakseen eläkeläisenä Someron Ollilan kylässä sellaisessa talossa, jonka pihalla aikoinaan vauvana ryömin.

SUNNUNTAI 15.1.2023

2. sunnuntai loppiaisesta

Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa

Kaanan häiden suuri ihme yli puolen kuution veden muuttuminen viiniksi on herättänyt monien mielenkiintoa.   Tapahtuma liittyy vanhaan Pyhän kansan perinteeseen.  Jo Mooseksen ajoista alkaen luvatun maan ajatukseen liittyi runsaiden viinirypäleiden esiintyminen.  Siitä sitten kehittyi ajatus, että Messiaan tullessa kansa näkee suuren ihmeen, missä viinin runsaus kertoo Messiaan saapuneen. Lupauksen maan, Jumalan valtakunnan saapumisen, Jumalan ajan koittamisen merkki: Siinä viinin ihmeen suuri sanoma. Jumala on katsonut kansansa puoleen ja Messias on saapunut.

Kun loppiainen eli epifania otettiin kristillisen lähetystyön käyttöön, niin yhtenä  Jumalan kunnian ilmestymisen kuvauksena tuotiin esille   Kaanan häiden ihme.  Jumala on hyvä. Hän on tullut luoksemme. Jeesus on Jumalan lupaama Messias.  Maailmalle on koittanut Jumalan pelastuksen aika.  Näin tämäkin tapaus edistää maailmanlähetystä, Epyptistä alkaen  aina maan ääriin asti sanomaa Jumalan hyvyydestä kuuluttaen.

Sirakin kirjan sanoma, jo pari vuosisataa ennen Vapahtajamme aikaa,  kuvaa  Kaanan häiden ihmeen luonnetta.  Aika on koittanut.  Jumalan  määräämä hetki on saapunut. Jumala näyttää hyvyytensä ja ihmeelliset tekonsa viinin ihmeessä.

Minkä Herra on tehnyt, on kaikki perin hyvää.
Kaikki, mitä hän käskee, tapahtuu ajallaan.

Jumala on koko maailman Jumala. Näin myös Pyhän kansan keskuudessa Messiaan tunnusteko tähtää koko maailman voittamiseen Jumalan kansan osallisuuteen. Jumala kutsuu yhteyteensä kaikkia kansoja.  Näin Jeesuksen työn hedelmä,  koko maailmankaikkeuden Vapahtajan työn hedelmä tähtää kaikkien yhdistämiseen yhteiseen uskoon, yhteiseen luottamuksen panemiseen yhteistä Herraamme ylistämään.  Mikään mahti maailmankaikkeudessa ei voi tätä evankeliumin voittosanomaa estää. Jumalan valtakunta tulee esille voimallisena, Jumalan kunniaa täynnä.

Mitä hän tahtoo, se hänen käskystään toteutuu,
hänen pelastustyölleen ei kukaan voi panna rajoja.

Useinkin meillä on taipumus kuvitella Jumalan mahdollisuuksia liian vähäisinä. Silloin emme huomaa, että kaiken  hän on luonut sanallaan. Hän vain sanoi sanansa, ja maailmankaikkeus sai syntynsä, sekä näkyvä että näkymätön maailma.  Hän joka on tehnyt kaiken, myös ymmärtää kaiken.  Siksi mekin Jumalan luomuksina saamme luottaa siihen, että Jumala tietää, miksi me elämme ja olemme.  Hänen kättensä luomusta olemme.

Hänen katseensa yltää yli aikojen alun ja lopun,
eikä mikään ole hänelle käsittämätöntä.

Kun epävarmuus tai aikojen kovuus vaivaa mieltämme, saamme heittää kaiken hänen huomaansa, joka meidät on luonut ja joka meitä myös varjelee ja suojelee elämässämme.  Tiedämme että hän tuntee kaiken mitä tarvitsemme.  Väärät huolet voimme heittää hänen eteensä. Vapaudumme keskittymään  oleelliseen ja  mielekääseen.

Minkä Herra on tehnyt, on kaikki hyvää.
Ajallaan hän antaa kaiken tarvittavan.

Kun tajuamme Jumalan hyvyyden, niin kiitollisuus täyttää mielemme. Silloin Jumala saa olla Jumala ja me riemuitsemme hänen rajattomasta rakkaudestaan ja hyvästä huolenpidostaan.  Pimeyden valta väistyy ja valo koittaa elämäämme. Ylistys täyttää kielemme.

 Laulakaa nyt Herralle koko sydämestänne,
täysin rinnoin ylistäkää hänen nimeään!

Apokryfiteksti:   Sir. 39:16–27, 32–35

Minkä Herra on tehnyt, on kaikki perin hyvää.
Kaikki, mitä hän käskee, tapahtuu ajallaan.
Ei ole mieltä kysyä: ”Mikä tämäkin on, ja mitä varten?”
Kaikki selittyy aikanaan.
Herran sana pysäytti vedet paikoilleen,
hänen käskynsä loi vesien varastot.
Mitä hän tahtoo, se hänen käskystään toteutuu,
hänen pelastustyölleen ei kukaan voi panna rajoja.
Kaikkien teot ovat hänen edessään,
mikään ei jää hänen silmiltään salaan.
Hänen katseensa yltää yli aikojen alun ja lopun,
eikä mikään ole hänelle käsittämätöntä.
Ei ole mieltä kysyä: ”Mikä tämäkin on, ja mitä varten?”
Kaikki on luotu omaan tehtäväänsä.

Hänen siunauksensa peittää maan kuin virran vedet,
tulvan lailla se virvoittaa kuivan maan.
Samoin hänen vihansa iskee kansoihin –
kosteikotkin hän muuttaa suola-aroksi.
Hurskaille hänen polkunsa ovat suorat,
jumalattomille pelkkää louhikkoa.
Alusta asti hän on luonut hyville hyvää,
syntisille taas pahaa.
Tärkeintä, mitä ihminen elääkseen tarvitsee,
ovat vesi, tuli, rauta ja suola,
vehnäjauho, maito ja hunaja,
rypäleiden mehu, öljy ja vaatteet.
Kaikki nämä ovat hurskaille hyväksi
mutta kääntyvät pahaksi syntisille.

Sen tähden olen alusta alkaen pysynyt vakaumuksessani,
ja asiaa tutkittuani olen kirjoittanut tämän:
Minkä Herra on tehnyt, on kaikki hyvää.
Ajallaan hän antaa kaiken tarvittavan.
Ei ole mieltä sanoa: ”Tämä on huonompi kuin tuo.”
Kaikki osoittautuu ajallaan hyödylliseksi.
Laulakaa nyt Herralle koko sydämestänne,
täysin rinnoin ylistäkää hänen nimeään!

 

 

  1. Arvon piispa Jari Jolkkonen. Kertoisitteko koko totuuden suvivirsijupakastanne. Protestoitte Helsingistä Kuopioon muuttokeväänä koulun kevätjuhlaa, jossa ei sallittu laulaa Suvivirttä. Tiedustelisin, oliko tämä kielto uutta vai oliko niin tehty jo aiemminkin. Jos oli, niin miksi rohkenitte korottaa äänenne vasta sitten kun se ei vaatinut teiltä kansalaisenakaan mitään.

  2. Sirakin sanonnan perusteella muutama ajatus:

    ”hänen pelastustyölleen ei kukaan voi panna rajoja.”

    Valmisteluissani saatoin todeta erään heprealaisen tekstin käsikirjoituksen katkelman perusteella, että tuo upea lause siitä, ettei mikään voi estää Jumalan antamaa pelastusta, viittaa suoraan Joonatanin sanoihin apulaiselleen heidän kahdestaan voittaessaan ison osaston. 1. Sam. 14:6 jakeessa.

    Meillehän Sirakin kirja on säilynyt kreikaksi. Sitten on löytynyt yksittäisiä heprealaisen tekstin katkelmia, joista yhtä kirjaa tutkin ja näin siinä viittauksen Joonatanin sanoihin. Huomattava että tässä eiintyvä heprean לְהוֹשִׁ֥יעַ (lə·hō·wō·šî·a‘) voidaan kääntää suomeksi sekä voitto että pelastus -sanoin.

    Vuoden 1933 käännös näyttää yhteyden Sirakin kirjaan

    6 Ja Joonatan sanoi palvelijalle, joka kantoi hänen aseitansa: ”Tule, menkäämme lähelle noiden ympärileikkaamattomain vartiostoa; ehkä Herra on tekevä jotakin meidän puolestamme, sillä ei mikään estä Herraa antamasta voittoa harvojen kautta yhtä hyvin kuin monien”.

    Yhtä selkeästi tämä yhteys ei näy vuoden 1992 käännöksessä, joka muutoin on aivan erinomaisen hyvä tässäkin kohdin.

    6 Jonatan sanoi aseenkantajalleen: »Mennään tuonne noiden ympärileikkaamattomien etuvartion kohdalle. Ehkäpä Herra auttaa meitä. Herra voi kyllä antaa voiton yhtä hyvin pienen kuin suurenkin joukon voimin.»

    Tässä osoite tutkimaani teokseen:

    https://www.persee.fr/doc/rjuiv_0484-8616_1897_num_34_67_4165?fbclid=IwAR3Jz9Gu3pKilQV0AsgdnMuI-c23n1xkOAvQSOu8KajMYTtywl8_b1Xd9bI

    • Ari

      Kiitos kommentistasi ja mielenkiinnostasi blogiani kohtaan.

      Liittyen väitteeseesi : ” —– kun tuodaan asia jota Jumala ei pysty tekemään, onko se valhetta vai mitä?”

      Totean, että Jumalalle kaikki on mahdollista. Ei siis ole olemassa sellaista, mitä Jumala ei voisi tehdä. Edes kuvitella sellaista, ettei Jumala muka pystyisi, on Jumalan olemuksen vastaista.

      Sitten on meidän kielemme ilmaisuvaraston rajoitusten takia sanottava, ettei Jumala saata itseänsä kieltää.

      Tässä Jumalan Poika, Jeesus Kristus, Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa:

      2.Timoteuksen kirje:

      2:13 jos me olemme uskottomat, pysyy kuitenkin hän uskollisena; sillä itseänsä kieltää hän ei saata.

      Tämähän sanoo saman kuin myönteisenä saman asian ilmaiseminen, että Jumala on voimallinen toteuttamaan lupauksensa uskkollisuudestaan niin suuressa määrin, ettei mikään valta koko maailmankaikkeudessa milloinkaan pysty sitä estämään.

    • Ari

      Koska aikaisemmin olet maininnut hallitsevasi saksan kieltä, niin panen sinulle osoitteen, mistä voit opiskella Sirakin kirjaa saksaksi. Tässä osoistteessa on ainakin tänään 9.1.2023 klo 17.05 ihan asiallinen kirjan esittely Jeesus Siirakin, syvällisen kirjoittajan, laatimasta ja pojanpojan kääntämästä Sirakin kirjasta.

      https://de.wikipedia.org/wiki/Jesus_Sirach

      Antoisaa opiskeluhetkeä!

    • Ari

      En ymmärrä, mitä tarkoitat tuolla kysymykselläsi. Onko sinulla ollut mielessäsi joku ihan oikea ongelma, missä sitten mielestäsi Jumala ei sitä pystyisi tekemään?

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25