Burkina Fasossa rauha järkkyy äärimuslimien hyökkäysten seurauksena

Katso video

 

Länsi-Afrikassa sijaitsevassa Burkina Fasossa islam on enemmistöuskonto, mutta maassa on myös laaja kristittyjen vähemmistö. Muslimit ja kristityt ovat eläneet pitkään sovussa, ilman väkivaltaisia yhteenottoja. Viime vuosina maassa on kuitenkin esiintynyt ääri-islamistien tekemiä väkivaltaisia kristittyihin kohdistuneita hyökkäyksiä, joiden tiedetään olleen pääosin ulkomailta tulleiden ryhmien tekemiä tai aikaansaamia. Kuuden miehen kuolemaan johtanut isku tehtiin vain siksi, että perheet olivat osallistuneet jumalanpalveluksiin. Ainoastaan lapsiksi luokitellut ja naiset jätettiin henkiin. Kirkon kalustoa ja Raamattuja poltettiin. Murhien raaka tekotapa järkytti syvästi eloon jääneitä. Open Doors on jakanut Burkina Fason kristityille hätäapua ja mm. järjesti v. 2021 maan väkivaltaisissa iskuissa leskiksi jääneille naisille erityisen traumahoitoseminaarin, joka on saanut hyvää palautetta siihen osallistuneilta. Avun ja rukouksen tarve on edelleen suuri, sillä maassa arvioidaan tehtyjen iskujen jäljiltä oleva tuhansia traumahoitoa ja muuta tukea tarvitsevia perheitä.

 

Lue lisää kristittyjen vainoista Burkina Fasossa.

Open Doors
Open Doorshttp://opendoors.fi
Open Doors on vuonna 1955 perustettu kansainvälinen avustusjärjestö, joka toimii vainottujen kristittyjen auttamiseksi yli 60 kohdemaassa. Open Doors Finland ry toimii osana maailmanlaajuista Open Doors –järjestöä. Toiminta Suomessa käynnistyi keväällä 2015. Tutustu historiaamme: http://opendoors.fi/historiaa