Jumala loi kaiken hyväksi

 

Vanhat mustavalkoiset kuvat tuovat mieleen  muistoja.  Tämä kuva on  Humppilan seurakunnan sakastin seinältä. Toimin siellä kirkkoherrana vuosina 1975 – 1979.  Näin ne vuodet vierivät ja mies vanhenee.  Nyt olen ollut eläkkeellä jo vuodesta 2012 alkaen.  Tuolloisesta perheestäni kuopus  Miika kuoli 1991 ja vaimoni Virpi Maria kuoli 1998.  Vesa ja Saara elävät.  Tämän vuosituhannen puolella olen saanut uuden perheen ja nykyisin elän hiljakseen eläkeläisenä Someron Ollilan kylässä sellaisessa talossa, jonka pihalla aikoinaan vauvana ryömin.

SUNNUNTAI 15.1.2023

2. sunnuntai loppiaisesta

Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa

Kaanan häiden suuri ihme yli puolen kuution veden muuttuminen viiniksi on herättänyt monien mielenkiintoa.   Tapahtuma liittyy vanhaan Pyhän kansan perinteeseen.  Jo Mooseksen ajoista alkaen luvatun maan ajatukseen liittyi runsaiden viinirypäleiden esiintyminen.  Siitä sitten kehittyi ajatus, että Messiaan tullessa kansa näkee suuren ihmeen, missä viinin runsaus kertoo Messiaan saapuneen. Lupauksen maan, Jumalan valtakunnan saapumisen, Jumalan ajan koittamisen merkki: Siinä viinin ihmeen suuri sanoma. Jumala on katsonut kansansa puoleen ja Messias on saapunut.

Kun loppiainen eli epifania otettiin kristillisen lähetystyön käyttöön, niin yhtenä  Jumalan kunnian ilmestymisen kuvauksena tuotiin esille   Kaanan häiden ihme.  Jumala on hyvä. Hän on tullut luoksemme. Jeesus on Jumalan lupaama Messias.  Maailmalle on koittanut Jumalan pelastuksen aika.  Näin tämäkin tapaus edistää maailmanlähetystä, Epyptistä alkaen  aina maan ääriin asti sanomaa Jumalan hyvyydestä kuuluttaen.

Sirakin kirjan sanoma, jo pari vuosisataa ennen Vapahtajamme aikaa,  kuvaa  Kaanan häiden ihmeen luonnetta.  Aika on koittanut.  Jumalan  määräämä hetki on saapunut. Jumala näyttää hyvyytensä ja ihmeelliset tekonsa viinin ihmeessä.

Minkä Herra on tehnyt, on kaikki perin hyvää.
Kaikki, mitä hän käskee, tapahtuu ajallaan.

Jumala on koko maailman Jumala. Näin myös Pyhän kansan keskuudessa Messiaan tunnusteko tähtää koko maailman voittamiseen Jumalan kansan osallisuuteen. Jumala kutsuu yhteyteensä kaikkia kansoja.  Näin Jeesuksen työn hedelmä,  koko maailmankaikkeuden Vapahtajan työn hedelmä tähtää kaikkien yhdistämiseen yhteiseen uskoon, yhteiseen luottamuksen panemiseen yhteistä Herraamme ylistämään.  Mikään mahti maailmankaikkeudessa ei voi tätä evankeliumin voittosanomaa estää. Jumalan valtakunta tulee esille voimallisena, Jumalan kunniaa täynnä.

Mitä hän tahtoo, se hänen käskystään toteutuu,
hänen pelastustyölleen ei kukaan voi panna rajoja.

Useinkin meillä on taipumus kuvitella Jumalan mahdollisuuksia liian vähäisinä. Silloin emme huomaa, että kaiken  hän on luonut sanallaan. Hän vain sanoi sanansa, ja maailmankaikkeus sai syntynsä, sekä näkyvä että näkymätön maailma.  Hän joka on tehnyt kaiken, myös ymmärtää kaiken.  Siksi mekin Jumalan luomuksina saamme luottaa siihen, että Jumala tietää, miksi me elämme ja olemme.  Hänen kättensä luomusta olemme.

Hänen katseensa yltää yli aikojen alun ja lopun,
eikä mikään ole hänelle käsittämätöntä.

Kun epävarmuus tai aikojen kovuus vaivaa mieltämme, saamme heittää kaiken hänen huomaansa, joka meidät on luonut ja joka meitä myös varjelee ja suojelee elämässämme.  Tiedämme että hän tuntee kaiken mitä tarvitsemme.  Väärät huolet voimme heittää hänen eteensä. Vapaudumme keskittymään  oleelliseen ja  mielekääseen.

Minkä Herra on tehnyt, on kaikki hyvää.
Ajallaan hän antaa kaiken tarvittavan.

Kun tajuamme Jumalan hyvyyden, niin kiitollisuus täyttää mielemme. Silloin Jumala saa olla Jumala ja me riemuitsemme hänen rajattomasta rakkaudestaan ja hyvästä huolenpidostaan.  Pimeyden valta väistyy ja valo koittaa elämäämme. Ylistys täyttää kielemme.

 Laulakaa nyt Herralle koko sydämestänne,
täysin rinnoin ylistäkää hänen nimeään!

Apokryfiteksti:   Sir. 39:16–27, 32–35

Minkä Herra on tehnyt, on kaikki perin hyvää.
Kaikki, mitä hän käskee, tapahtuu ajallaan.
Ei ole mieltä kysyä: ”Mikä tämäkin on, ja mitä varten?”
Kaikki selittyy aikanaan.
Herran sana pysäytti vedet paikoilleen,
hänen käskynsä loi vesien varastot.
Mitä hän tahtoo, se hänen käskystään toteutuu,
hänen pelastustyölleen ei kukaan voi panna rajoja.
Kaikkien teot ovat hänen edessään,
mikään ei jää hänen silmiltään salaan.
Hänen katseensa yltää yli aikojen alun ja lopun,
eikä mikään ole hänelle käsittämätöntä.
Ei ole mieltä kysyä: ”Mikä tämäkin on, ja mitä varten?”
Kaikki on luotu omaan tehtäväänsä.

Hänen siunauksensa peittää maan kuin virran vedet,
tulvan lailla se virvoittaa kuivan maan.
Samoin hänen vihansa iskee kansoihin –
kosteikotkin hän muuttaa suola-aroksi.
Hurskaille hänen polkunsa ovat suorat,
jumalattomille pelkkää louhikkoa.
Alusta asti hän on luonut hyville hyvää,
syntisille taas pahaa.
Tärkeintä, mitä ihminen elääkseen tarvitsee,
ovat vesi, tuli, rauta ja suola,
vehnäjauho, maito ja hunaja,
rypäleiden mehu, öljy ja vaatteet.
Kaikki nämä ovat hurskaille hyväksi
mutta kääntyvät pahaksi syntisille.

Sen tähden olen alusta alkaen pysynyt vakaumuksessani,
ja asiaa tutkittuani olen kirjoittanut tämän:
Minkä Herra on tehnyt, on kaikki hyvää.
Ajallaan hän antaa kaiken tarvittavan.
Ei ole mieltä sanoa: ”Tämä on huonompi kuin tuo.”
Kaikki osoittautuu ajallaan hyödylliseksi.
Laulakaa nyt Herralle koko sydämestänne,
täysin rinnoin ylistäkää hänen nimeään!

 

 

    • Ari

      Pitänee sanoa sinulle mukaillen Vapahtajamme sanoja häntä vastaan kinaaville kirjanoppinut -kollegoilleen:

      Jos uskoisit edes Moosesta niin silloin uskoisit myös kirkon olevan Jumalan kansan. Kirkkohan on Kirtuksen ruumis, kuten juuri edellä olennäyttänyt RAAMATUN SANAN Efesolaiskirjeestä 1:22.

      Jumalan sana johon kuvittelet luottavasi tuomitsee sinut, koska olet sille tottelematon.

      Kun luet näitä kahta jaetta, niin muista että vain Toora eli Laki eli siis Viisi Mooseksen kirjaa olivat juutalaisten kaikille tuon ajan noin 15 eri suuntaukselle yhteinen Raamattu.

      Johanneksen evankeliumi:

      5:45 Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne.

      5:46 Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.

    • Matias Roto vastaavasti voin sinulle sanoa Jeesuksen sanan:

      Joh. 12:48
      Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.

      Sanooko Jeesus JOKAISELLE ihmiselle ”tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi”, kyllä sanoo ja jokainen joka ylen katsoo nämä sanat niin ne sanat tuomitsee tämän, eikö vain?

    • Ari

      Viittaatpa hyvään jakeeseen. Olen täysin samaa mieltä Vapahtajamme julistuksen kanssa.

      Juuri tuotahan olen yrittänyt sinulle toitottaa,

      että tekisit parannaksen harhaiseista tulkinnoistasi

      ja aloitat Jumalan sanan totuuden seuraamisen.

  1. Jotta Ari voisi nähdä ettei pidä jättää kirkon yhteyttä niin panenpa tähän Heprealaiskirjeestä kaksi jaetta. Niissä näkyy että Jeesusta ylistetään kirkossa sekä se että kerran nimenomaan kirkko nostetaan Jumalan taivaaseen.

    Näissä kummassakin mainitaan nimenomaan KIRKKO

    ἐκκλησία, ekklēsia, church, kirkko

    Hebrealaiskirje:

    2:12 kun hän sanoo: ”Minä julistan sinun nimeäsi veljilleni, ylistän sinua seurakunnan keskellä”;

    12:23 taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,

    Joten suosittelen, että teet parannuksen ja otat RAAMATUN sanan todesta sen sijaan, että juokset kaiken maailman eksytysten perässä Jumalan sanan totuuden hyläten.

    • Matias Roto mitä ajattelet Paavalin sanoista:

      9 Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa;
      10 en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta.
      11 Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa.
      12 Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?
      13 Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. ”Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.”
      (1.Kor.5)

      Huomaa nyt että nämä ovat Paavalin sanoja jonka toisiin sanoihin olet viitannut ja joilla olet yrittänyt todistaa minun olevan harhassa.

    • Ari

      Paavalin kehotukset ovat hyviä.

      Huomaapa minkälaisille PYHILLE apostoli kirjoittaa. Hänhän sanoo koko seurakuntaa Jumalan pyhiksi. Tuon joukon keskuudessa oleville väärintekiöille hän sitten antaa ohjeita parempaan elämään.

      Korostan muutaman sanan, jotta vapautuisit väärien tuomioiden antamisestasi, pahansisuisen sydämen mielihalujen herättäminä.

      1.Korinttolaiskirje:

      1:1 Paavali, Kristuksen Jeesuksen kutsuttu apostoli Jumalan tahdosta, ja veli Soostenes

      1:2 Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.

      1:3 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

      1:4 Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa,

      1:5 että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa,

      1:6 sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu,

      1:7 niin ettei teiltä mitään puutu missään ar
      molahjassa
      , teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.

      1:8 Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.

      1:9 Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen.

      Tuo suomennoksen ”seurakunta on alkukielessä kirkko -sana

      2 Tē ekklēsia tou Theou

      2 Τῇ ἐκκλησίᾳ τοῦ Θεοῦ

      2 To the church of God

      Jumalan KIRKOLLE eli siis Jumalan omalle kansalle.

    • Matias Roto toteat:””Tuon joukon keskuudessa oleville väärintekiöille hän sitten antaa ohjeita parempaan elämään.

      Eihän tuossa noin ole vaan Paavali puhuu juuri päinvastoin niille jotka eivät ole noita ”väärintekijöitä” eli ei tulisi edes syödä noiden väärintekijöiden kanssa vaan ”””Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.”

      Otatko nyt sinä nuo Paavalin sanat todesta?

    • Paavalin Korinttolaiskirjeissä käsittelemä ongelma erilaisten puolueiden esiintymisestä jatkui vielä seuraavan sukupolven ajalle asti. Sen takia Rooman neljäs paavi Pyhä Klemens I vuosina 88/92 – 97, joutui kirjoittamaan Korintton seurakunnalle kirjeensä, jossa hän puuttui seurakunnan ongelmiin puolustamalla Korintton piispaa ja estämällä tappelupukareita erottamasta piispaansa.

      Ensimmäisen Klemensin kirjeen suomennoksia varten voi ostaa tai kirjastosta lainata jomman kumman seuraavista

      Ensimmäinen Kleemensin kirje. Teoksessa Apostoliset isät. Suomentanut Heikki Koskenniemi. 2. uudistettu painos (1. painos 1975). Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 163. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 1989. ISBN 951-9111-75-1.

      Ensimmäinen Clemensin kirje. Suomentanut Siiri Toiviainen Rø. Teoksessa Apostoliset isät. Kokoelma varhaiskristillisiä kirjoituksia. Toimittaneet Niko Huttunen, Joona Salminen ja Ulla Tervahauta. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 290. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura, 2020. ISBN 978-952-7272-03-9.

    • Ari

      Otan todesta Paavalin sanan, mutten sinun äkkivääriä kuvitelmiasi siitä, mitä noiden ohjeiden seuraaminen merkitsee meidän aikanamme ja meidän elämäntilanteessamme.

      Jotta vältämme turhan ja hedelmättömän kinastelun,

      on viisainta, että tällä kertaa lopetamme keskustelumme tähän.

      Jos Herra suo, niin julkaisen uuden blogini maanantaina. Silloin voit tuoda esiin omia kommenttejasi blogiini. (Olen sen jo kirjoittanut julkaisuvalmiiksi, mutta odotan julkaisua maanantaihin asti.)

      Koska pyhäkellot soivat kirkoissamme klo 18, niin pyhittäkäämme pyhäpäivämme Jumalamme kunniaksi.

      Muistapa Joosepin sanat veljilleen

      1.Mooseksen kirja:

      45:24 Sitten hän päästi veljensä menemään ja sanoi heille: ”Älkää riidelkö matkalla.”

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25