Juhani Lavanko: Uusi avioliittokäsitys – nykyisen tilalle vai rinnalle?
Keskustelu kirkollisen vihkimisoikeuden mahdollisen laajentamisen perusteista on tänä vuonna käynnistynyt vauhdikkaasti emeritusarkkipiispa John Vikströmin avauspuheenvuorolla Suomen Kuvalehdessä ja Kanavassa [sekä Kotimaassa]. Keskustelua ovat jatkaneet emeritusprofessori Miikka Ruokanen ja emerituspiispa Eero Huovinen. Iloitsen viisaiden emeritusten puheenvuoroista. Heillä on näkemyseroja. Heitä yhdistää rakentavan vuoropuhelun taito. He innostavat keskustelemaan.
Suomessa samaa sukupuolta olevien avioliiton solmiminen on ollut juridisesti mahdollista vuodesta 2017 alkaen. Evankelisluterilaisella kirkolla on valtiovallan myöntämä avioliittoon vihkimisoikeus. Valtiovalta ei ole asettanut kirkon vihkimisoikeudelle reunaehtoa, joka vaatii vihkimään avioliittoon samaa sukupuolta olevia pareja.
Painetta muutokseen kuitenkin on. Sitä aiheuttaa näkemys, jonka mukaan seksuaalisen tasa-arvon toteutuminen kirkossa edellyttää samasukupuolisten kirkollisen avioliittoon vihkimisen hyväksymistä. Tämä on nopeiden asennemuutosten vuosituhat. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jonka evankelisluterilainen kirkko ei ole antanut papeille oikeutta samaa sukupuolta olevien kirkolliseen avioliittoon vihkimiseen. Myös Suomessa samasukupuolisten kirkollisen avioliittoon vihkimisen mahdollistava kirkkolain muutos lienee edessä. Vuodesta toiseen jatkuva viivytystaistelu sitoo kirkollisten toimijoiden voimavaroja ja hidastaa kirkon tarttumista muihin haasteisiin.
Kirkko on uskonnollinen katsomusyhteisö. Uskottava katsomusyhteisö perustelee opilliset linjauksensa. Jos kristillinen kirkko ei perustele linjauksiaan teologisesti, se ei ole uskollinen tehtävälleen. Yhteiskunnallinen tasa-arvovaatimus ei ole riittävä peruste samaa sukupuolta olevien kirkolliselle vihkimiselle. Tasa-arvon toteutumisen lisäksi tarvitaan myös teologisia perusteluja. Näistä syistä keskustelu vihkimisoikeuden laajentamisen taustalla olevista avioliittokäsityksistä ei ole teologista saivartelua eikä hiusten halkomista. Vihittäviä kiinnostanee tietää, millä perusteilla pappi vihkii heidät avioliittoon. Vihkimistä edeltävä toimituskeskustelu jäänee sangen ohueksi, jos ainoa perustelu samaa sukupuolta olevan parin kirkolliselle vihkimiselle on yhteiskunnallisen tasa-arvon toteuttaminen kirkossa.
Vaatiiko samasukupuolisten kirkollisen avioliittoon vihkimisen hyväksyminen eri sukupuolta olevien kirkollisen avioliittoon vihkimisen taustalla olevan avioliittokäsityksen kumoamista ja korvaamista sukupuolineutraalilla avioliittokäsityksellä? Tämä on keskeinen kysymys. Mielestäni sukupuolineutraali on tässä asiayhteydessä epäonnistunut käsite. Sukupuolineutraalin käsite tuo mieleen sukupuoleen liittyviä kysymyksiä väheksyvän asenteen. Se assosioi ajattelemaan, että sukupuolella ei ole merkitystä. Vielä rajummat askeleet sukupuolen merkityksen väheksymisen tiellä ovat asenteellinen sukupuolisokeus, joka kieltää näkemästä sukupuolten väliset erot sekä sukupuolikuurous tai -mykkyys, joka kieltäytyy kuulemasta ja puhumasta sukupuolesta ja sen merkityksestä.
Tasa-arvoisen avioliiton käsite ei synnytä tällaisia mielleyhtymiä. Syntymälahjana saatu ja elämänkaaren eri vaiheissa muotoutuva seksuaalinen identiteetti on ihmisen kokonaisidentiteetin merkityksellinen osa-alue. Sukupuoliset suuntautuneisuudet ilmentävät luomakunnassa vallitsevaa diversiteettiä, monimuotoisuuden rikkautta. Vierastan ajatusta kirkollisen avioliittokäsityksen laajentamisesta sukupuolineutraaliksi. Raamattu ja kirkon traditio tuntevat vain heteroavioliiton. Homoavioliitto on uusi tulokas. Kirkollisen avioliittokäsityksen laajentaminen sukupuolineutraaliksi ei tee oikeutta heteroavioliitolle eikä homoavioliitolle. Niiden pakottaminen yhteen ja samaan avioliittokäsitykseen jyrää alleen kummankin avioliiton erityislaadun.
Samaa ja eri sukupuolta olevien parien kirkollisen avioliittoon vihkimisen teologiset perustelut ovat erilaisia. Samasukupuolisten kirkolliselle avioliittoon vihkimiselle tulkinnan horisontissa löytyvät raamatulliset perustelut ovat eettisiä. Ne kumpuavat rakkauden sanomasta. Perustavanlaatuisella tavalla erilaisten Raamatusta ja kirkon traditiosta nousevien sekä muiden yksilö- ja sosiaalieettisten argumenttien pohjalta päädytään kahteen teologisilta perusteiltaan erilaiseen avioliittokäsitykseen. Toinen on perusta eri sukupuolta olevien ja toinen on perusta samaa sukupuolta olevien kirkolliselle avioliittoon vihkimiselle. Kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallilla Suomen evankelisluterilainen kirkko välttää teologiset karikot ja säilyttää uskottavuutensa.
Juhani Lavanko, kirkkoherra
Kirjoitus julkaistu myös 27.2. Kalevassa
29 kommenttia
Kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä on mahdottomuus toisen kannattajien pitäessä toista syntinä. Näinkö väitettäisiin karikot ja säilytettäisiin uskottavuus.
Eräs mahdollisuus. Kirkko voi pitää itsellään käsityksensä avioliitosta samoin kuin käsityksensä julistamistaan jumalistaan Jeesuksesta ja Pyhästä Hengestä.
Yhteiskunnan taholta lähimmäisen rakkauteen perustuva yhteiselämän suhde voi saada oman nimensä.
Satu Saarisen ja Jukka Hautalan vastine (Kaleva, verkkolehti 1.3.2021)
Onko avioliittonäkemys jaettu?
Kirkkoherra Juhani Lavanko ehdotti Kalevan kolumnissaan (27.2.2021), että kirkolle kiusallinen epäselvyys avioliitosta ratkeaisi luomalla kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä. Pidämme Lavangon pohdintaa myönteisenä keskustelun virittäjänä ja ratkaisun hakemisena ongelmaan.
Olemme Lavangon kanssa samaa mieltä siitä, että kirkon opillisilla ratkaisuilla pitää olla ymmärrettävät teologiset perusteet. Kirkolla pitää olla myös selkeät perusteet, miksi se valitsemallaan tavalla vihkii aviopuolisot avioliittoon tai siunaa solmitun avioliiton. Näitä perusteita – teologisia ja muita – vilkkaana käyneessä keskustelussa on tuotu runsain määrin esiin. Niiden pohjalle on mahdollista rakentaa näkemys avioliitosta, joka solmitaan ja siunataan kirkollisesti.
Kirkossa jakava kysymys on se, onko avioliitto (teologisesti perusteltavan) opin asia vai ihmisyhteisöihin monimuotoisesti kuuluva tarkoituksenmukaisuusasia. Jälkimmäiseenkin voidaan liittää teologisia perusteluja, mutta ne eivät ole kirkon opin kannalta polttavan keskeisiä. Piispainkokous antaa lausunnossaan (6.8.2020) viitteitä tästä: ”Kirkko pysyy Kristuksen kirkkona ja elää täysin hänen armonsa varassa riippumatta sen avioliittonäkemyksestä ja -käytännöistä.” (s. 8)
Lavangon mukaan samansukupuolisten avioliiton perusteet nousevat Raamatun eettisestä opetuksesta (rakkauden sanoma). Hän jättää mainitsematta, mitkä ovat heteroavioliiton (siitä poikkeavat) teologiset perusteet. Lavangon johtopäätöksen ongelma on mielestämme teologisten perusteluiden erilaisuus. Kuinka uskottava sellainen lähtökohta on?
Kahden avioliittomallin kestämättömyys tulisi vastaan esimerkiksi tilanteissa, joissa jo solmitulle (hetero- tai samansukupuolisten)avioliitolle pyydetään kirkollista siunaamista. Piispainkokous totesi (6.8.2020) lausunnossaan kirkollisesta avioliittoon vihkimisestä ja siunaamisesta, että ”teologisesti kyse on pitkälti samasta asiasta – vihkimisen ja siunaamisen välinen ero liittyy lähinnä niiden erilaisiin oikeusvaikutuksiin.” (s. 5) Jos siis kirkollisessa avioliittoon vihkimisessä siunauksen pyytäminen on keskeistä, miksi samansukupuolisten- ja heteroavioliittojen siunaaminen vaatisi erilaiset teologiset perusteet?
Kirkolla tulisi olla yksi laaja avioliittokäsitys, joka kattaa niin avioliittoon vihkimisen kuin siunaamisen.
Avion teologian syvempi näkeminen mahdollisuutena on useaan otteeseen todettu mahdottomuudeksi päästä sopuisaan ratkaisuun.
Edellinen hyvin katsoo asiaa perinteisessä mallissa sen konsensuksen vahvistamisessa, samoin tutkistelu on synnyttänyt parisuhderukouksen ulkopuolelle jääneitä varten.
Seksuaalieettisiin kysymyksiin Ihmisten erilaisessa elämänsä tilanteissa teologian harrastaminen ei kuitenkaan tuo valoa päästä kuin keinotekoisesti eteenpäin puhumalla samaan aikaan Ihmisten samanarvoisuudesta jopa Jumalan edessä, ja Hänen kaiken peittävästä Armostaan tekojamme ja valintojamme kohtaan olivat ne kirkon silmissä miten vääriä tahansa. Kyllähän tässä on keitoksen makua.
Aiemmin esittämäni on hyvä malli ratkaista asia. Näin kirkko luopuu oikeudestaan vihkiä, tai papille annetaan oikeus vahvistaa kahden Ihmisen avion konsensus kun papin uskonnäkemys ja uskontotuus näkemys ovat asialle myöteiset.
Tässä ei myöskään loukkattaisi mitä pappi on tunnustanut, luvannut, ja tahtonut työhönsä päästäkseen.
Varmasti Ihmiset lukevat tarkkaan mitä papit kirjoittavat mutta kyllä raja löytyy jollon hyvää tarkoittavat sanat eivät mene enää läpi.
Kirkollisen skisman taustalla vaikuttaa myös yhteiskunnassa ja erityisesti suomalaisessa yhteiskunnassa vallitseva skisma sukupuolen käsitteestä ja sen määritelmästä. Suomen kielessä biologisen ja sosiaaliseen sukupuoleen viitataan samaa sanaa käyttäen. Mikäli pääsisimme yhteiskunnallisen keskustelun puolella yhteisymmärrykseen siitä, että biologisia sukupuolia on vain kaksi, joiden lisäksi on joukko ihmisiä, joiden sukupuolta ei voida määritellä sekä toisaalta siitä, että sukupuolikokemuksia on juuri niin monta erilaista, kuin on ihmisiäkin, niin meidän olisi myös kirkon puolella helpompi keskustella samaa ja eri sukupuolta olevien ihmisten parisuhteista.
Niin kauan kun hukkamme voimavarojamme esimerkiksi kiistelyyn siitä, voiko miehellä olla kuukautiset, ei meille jää tilaa keskinäiseen rakentavaan vuoropuheluun. Esimerkkitapauksessahan on kyse biologisesta ilmiöstä, joten asiayhteys viittaa biologiseen käsitteeseen, ellei muuta erikseen ilmaista.
Niin kauan, kun me ihmiset olemme tässä ajassa, olemme myös sidotut siihen materiaan, johon olemme syntyneet. Niinpä kahden samaa sukupuolta olevan parisuhde on biologialtaan erilainen kuin biologisen miehen ja biologisen naisen välinen parisuhde täysin riippumatta siitä, miten ko. henkilöt itse kokevat parisuhteensa. Kokemuksellisesti kukin parisuhde on erilainen riippumatta siitä ovatko tai kokevatko osapuolet olevansa miehitä tai naisia.
Toisaalta luonnontieteellisten ja toisaalta käyttäytymistieteellisten tosiasioiden tunnustamisen jälkeen pääsemme rakentavaan vuoropuheluun myös teologian alueella. Luomiskertomukseen kuuluva alkusiunaus jakeissa 1 Moos 1:26 – 28, koskee vain miehen ja naisen välisiä parisuhteita. Muuhun tulkintaan ei tekstiä vääristelemättä voida päätyä. Toisaalta jälkimmäisen luomiskertomuksen jakeella 1 Moos 2:18 voidaan ja onkin perusteltu myös samaa sukupuolta olevien välisiä parisuhteita. Myöhemmin tekstissä tulevat jakeet 1 Moos 2:21-24 soveltuvat kuitenkin huonosti samaa sukupuolta olevien väliseen parisuhteeseen, jos lainkaan.
Kun luemme Raamattua eteenpäin, kohtaamme samaa sukupuolta oleville parisuhteille tukea antaviin jakeisiin vain harvakseltaan, jos lainkaan. Miehen ja naisen välistä liittoa tukevia jakeita sen sijaan löytyy useita ja kaikkialta Raamatusta. Epäsuhta on ilmeinen, eikä voi olla vaikuttamatta opetuksessaan Raamattuun tukeutuvan kirkon avioliittokäsitykseen.
Sikäli kun kirkon avioliittokäsityksen laajentamisen teologiset perusteet jäävät tuohon yhteen jakeeseen 1 Moos 2:18, tarvitaan sen tueksi myös jotain muuta. Se jotain muuta kumpuaa Herramme suunnattomasta armosta niitä kohtaan, jotka hän on sallimuksessaan jättänyt luomiskertomuksen alkusiunauksen ulkopuolelle. Kristuksen ristin juurella on tilaa kaikille.
Oulun seurakunnista noussut halu oallistua keskusteluun on jälkijättöistä.
Esiinnostetut asiat ovat useaan kertaan olleet esillä ja näin ainoaksi syyksi huomaan asian takaisinvedon asiaksi katsoa uudelleen asian teologispainotteisuuteen palaamista mistä uudelleen syntyy asiaa kuten aiemminkin.
Asiasta tällä mentaliteelilla ei synny mitään vaikka mentaliteetti tuleekin väärään viitekehykseen.
Kyllä korkeasti koulutettujen pappien pitää yltää parempaan Ihmisarvosta ja sen samanvertaisuudesta puhuttaessa yhden aviolain voimassa ollessa.
Tässä asiassa evlut.kirkolla taitaa olla edessään skisma, joka lienee jo nyt tosiasia. Ilmeistä myös on, ettei tässä asiassa taida myöskään syntyä yhteyttä erilaisuudessa. Lienee myöskin hieman todellisuudelle vierasta olettaa, että kirkolla olisi ”yksi laaja avioliittokäsitys.” Tai tulisi, vaikka enkeli taivaasta ilmoittaisi sille teologiset perustelut. Asia voidaan toki ajaa väkisin läpi, joka tarkoittaa vain entistä syvempää kirkon jakaantumista.
Juhani Lavenko; ”Kahden rinnakkaisen avioliittokäsityksen mallilla Suomen evankelisluterilainen kirkko välttää teologiset karikot ja säilyttää uskottavuutensa.”
Ei vältä, eikä säilytä!
On ilmiselvää, että tuo luomiskertomuksen siunaus (1Moos1:26-28) koskee vain miehen ja naisen välistä suhdetta, jonka Jeesus vielä vahvistaa sanomalla (Mat19:4) ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa loi heidät mieheksi ja naiseksi..” Edelleen tuo (1Moos2:18) ei ole perustelu muulle kuin sille, että Aadamille luotiin avuksi Eeva, sillä käyhän tuosta jakeesta selvästi ilmi, että tuo apu oli nainen ilman, että Jumalan olisi se pitänyt erikseen mainita meidän takiamme. Näinollen kaikki teologiset perustelut muulle kuin miehen ja naisen väliselle liitolle, jonka Jumala on siunannut valuvat kuin vesi hanhen selästä. Tässä myös rakkauden kori vuotaa kuin seula.
Kirjoittaja
eri kirjoittajia
YKSI KERRALLAAN -vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.
-Jos kahdella paatilla koetetaan soutaa samaan aikaan, kyllä tosiasiassa toinen on silloin jätettävä.
Rakkaus Jumalan nimessä, siunauksessa? Silloin jos näin aioitaan edetä, avioliittoa ei voi muuksi muuttaa, minkä Hän on hyväksi nähnyt ja ihmiskunta niin pystyssä pysynyt. Se ei tunnu olevan enää monellekaan merkityksellinen jatkumo. Siis sanoiko Jumala todella?
Ilmoita asiaton kommentti