Joogasta
Joogamatto saattaa olla ainoa paikka, jossa pelkkä oleminen riittää.
Jooga on suosittu maailmanlaajuinen ilmiö.
“Suoraa polkua muinaisten joogien erakkomajoista ei kuitenkaan johda yhdellekään nykyiselle joogastudiolle”, toteaa Matti Rautaniemi.
“Käytännössä kaikki nykyisin harjoitetut joogamuodot kuuluvat ... modernin joogan kategoriaan”, Rautaniemi toteaa yhteenvetona.
1800-luvulla syntyneen modernin joogan “juuret ulottuvat - joskin lukemattomien mutkien, sivupolkujen ja katkosten kautta - hämärään muinaisuuteen asti”.
Nykyjooga on yhdistelmä muinaista joogaperinnettä, modernia liikuntakulttuuria ja usein erilaisten joogaopettajien omaa kekseliäisyyttä. Yhä uusia muotoja syntyy koko ajan.
Jooga on siis parin vuosisadan aikana muuttunut ratkaisevasti.
Joogan menetelmiä "voidaan irrottaa sen filosofisesta kokonaisuudesta” ja “käyttää moneen tarkoitukseen".
Yleisin joogan muoto länsimaissa onkin liikunnallisempi joogan muoto, jossa opitaan asentoja sekä hengitystä ja jossain määrin mietiskelyä.
Rautaniemi toteaa, että "niin kauan kuin joogaa kutsutaan joogaksi, joogaopettajat siteeraavat ... klassisia tekstejä tai käyttävät sanskritinkielisiä termejä, kysymys joogan suhteesta uskontoon - eritoten hindulaisuuteen - on ajankohtainen".
Kirjo on tässä kohdin valtava. Joogaa uskonnollisista syistä arvostelevien tulisi tiedostaa tämä.
Noppapeliä voidaan pitää sopimattomana, mutta samalla saattaa unohtua, että noppapelejä on valtavasti.
Yhtenäisen, hahmottoman möhkäleen sijaan joogan uskonnollisuutta onkin parempi tarkastella spektrinä, jonka toiseen äärilaitaan voidaan sijoittaa esimerkiksi hyvin monia uskonnon piirteitä jakava bhaktijooga ja toiseen äärilaitaan niistä hyvin harvoja sisältävät kuntosalijoogan muodot. Niiden väliin mahtuu valtava kirjo erilaisia painotuksia ja tulkintoja.
Blogikirjoituksen kirjallisuutena on ollut Matti Rautaniemen kirjat Tiedonjanoinen joogi ja Joogan historia. Laajempi kirjoitus kirjoista löytyy Vartija-lehden jutussa Joogalukutaitoa tarvitaan.
25 kommenttia
Ei jooga ole makaamista tai olemista, se on äärimmäistä suorittamista, venyttämistä entistä notkeampiin asentoihin. Katso youtube, siellä naiset näyttävät joogaliikkeitään. Ainoa paikka jossa riittää vain oleminen, on kirkko. Siellä voi rauhoittua eikä tarvitse jäseniään ylivenyttää.
Osmo Tiililä pohti jo 1950-luvulla kysymystä, voidaanko joogassa tehdä ero uskonnonharjoituksen ja pelkän fyysisen harjoituksen välillä.
Nykytilanne on omien kokemusteni valossa aikamoinen umpisolmu yksityisten kristittyjen ratkottavaksi. Yhtäältä on niitä yrittäjiä, jotka markkinoivat joogaa ja monia muita asioita vakuuttamalla, että ”tällä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa”. Toisaalta on niitä, jotka markkinoivat samoja asioita nimenomaan vetoamalla harjoitusten ”henkiseen ulottuvuuteen” tai ”muinaiseen itämaiseen viisauteen”. Tämä siis joogan lähtökohtaisen monimuotoisuuden ja erilaisten harjoitusten parissa liukumisen lisäksi!
Olisi kiinnostava kuulla täälläkin joku todistuspuheenvuoro siitä, kuinka ja miksi kristillisen uskon löytäminen on johtanut joogasta luopumiseen ja sen hylkäämiseen.
Penään tätä tietoisena siitä, että ainakin evankelisuuden, körttiläisyyden ja lestadiolaisuuden parissa on 1-3 sukupolvea sitten harjoitettu mm. sellaista kansanparannusta, joka ei välttämättä ole aivan ongelmatonta ja vertautuu nykyiseen joogakeskusteluun.
Ilmoita asiaton kommentti