John Vikström: Kaksi pääkysymystä – havaintoja avioliittokeskustelusta
En ole koskaan seurannut nettikeskustelua, enkä ole vieläkään aloittanut. Siten minulla ei ole kattavaa kuvaa käynnissä olevasta avioliittokeskustelusta. Minulle on kyllä lähetetty kooste tähänastisista puheenvuoroista. Koosteen perusteella olen tehnyt muutamia havaintoja.
Päällimmäinen havaintoni on, ettei keskustelussa keskitytä artikkelini pääkysymyksiin. Tähän olen valitettavasti itse syypää. Kanava-artikkelini [luettavissa myös Kotimaa.fi:stä] alkuperäinen otsikko oli ”Laajennettu avioliittokäsitys?”. Kirkkomme ykseyttä ja yhteyttä ajatellen halusin pohtia avioliittokäsityksen mahdollisen laajentamisen edellytyksiä.
Minulle lähetetyssä korrehtuurissa toimitus ehdotti otsikoksi ”Kuinka avioliitto perustellaan”. Hyväksyin ehdotuksen, mutta en silloin oivaltanut, että uusi otsikko saattaa johtaa lukijan väärälle polulle. Lukija tietysti odottaa, että näin otsikoidun artikkelin tarkoitus on antaa kattava kuva kristillisen avioliiton perusteluista. Ei huomata sitä, minkä emerituspiispa Eero Huovinen entisenä professorina huomasi, nimittäin että ”artikkelin päätarkoitus on etsiä perusteluja homoseksuaalisesti suuntautuneiden liitolle. Sen vuoksi on ymmärrettävää, että miehen ja naisen välisestä liitosta kirjoitetaan artikkelissa vain vähän.”
Jos kirjoittaa avioliittonäkemyksen mahdollisesta laajentamisesta, on tietysti todettava, mistä avioliitosta on kyse. Pääpaino on kuitenkin muualla. Artikkelissani on kaksi osaa. Ensimmäisessä kysyn, olisiko mahdollista sisällyttää kirkkokäsikirjaan kirkolliskokouksen määräenemmistöllä hyväksymä kaava, jota voitaisiin käyttää sekä eri että samaa sukupuolta olevia vihittäessä. Tämä edellyttäisi kahden avioliittokäsityksen rinnakkaiseloa. Tämä ei olisi mikään radikaali uutuus kirkossamme, koska meillä oli tällainen järjestys jo 1900-luvulla, yhtäältä patriarkaaliseen ihmis- ja avioliittokäsitykseen ja toisaalta ihmisten tasavertaisuuteen pohjautuva.
Artikkelini toisessa osassa kysymyksenasettelu muuttuu. Kysyn, millä ehdoilla voitaisiin laajentaa avioliittokäsitys siten kuin uuden vihkikaavan hyväksyminen edellyttää. Totean, että tällainen laajentaminen on kahden ehdon varassa. Mihin tarkoitukseen Jumala on asettanut avioliiton? Ja: onko homoseksuaalinen rakkaus samanarvoinen kuin heteroseksuaalinen?
Kriittisissä puheenvuoroissa keskitytään näköjään puolustamaan perinteistä avioliittokäsitystä, jota en esitä muutettavaksi. Nykyiset vihkikaavat saisivat jäädä ennalleen, ja ne, jotka pitävät niitä ainoina mahdollisina, pysykööt kannassaan. En halua sitä horjuttaa. Etsin vaihtoehtoisen kannan ja kaavan mahdollisia perusteluja.
Tätä etsintää pidetään nyt näköjään suurena uhkana perinteiselle käsitykselle. Luulen ymmärtäväni näitä pelkoja. Mutta jos nykyisen käsityksen perustus on niin itsestään selvä ja vahva kuin keskustelussa annetaan ymmärtää, ei liene sopimatonta kysyä, miten heikoksi mielletty vaihtoehto voisi sitä horjuttaa. Erisukupuolinen avioliitto tulee jatkossakin olemaan enemmistöasemassa.
Jos tätä artikkelini päätarkoitusta ja sen mukaista rakennetta ei oteta huomioon, syntyy luonnollisesti hyvin sekava keskustelu, jossa annetaan väärä kuva ajatuksenkulustani ja perusteluistani. Ei huomata, mihin asiayhteyteen ne kuuluvat.
Jos keskustelu jatkossakin liittyy lähinnä minun artikkeliini, toivon, että kirkkomme yhteyttä ajatellen keskityttäisiin artikkelin kahteen pääkysymykseen. Voisimmeko siis 1900-luvun kirkon esikuvan mukaisesti sisällyttää vaihtoehtoisen vihkikaavan kirkkokäsikirjaamme? Silloin syntysi meilläkin järjestys, jonka esim. Norjan kirkolliskokous ja yksimielinen piispakunta hyväksyivät vuonna 2017. Ja toiseen pääkysymykseen liittyen: Voimmeko pitää homoseksuaalista suuntautumista ja sen mukaista rakkautta hyväksyttävänä? Tätä kysymystä on tähän asti kierretty hyvin kaukaa.
Toivon myös, että kiinnitettäisiin enemmän huomiota meillä ja muualla vellovan avioliittokeskustelun keskeiseen kysymykseen ihmisarvosta ja yhdenvertaisuudesta. Tällöin olisi otettava huomioon, miten meidän ihmisten ehdottomasta yhdenvertaisuudesta voidaan tehdä kaksi vastakkaista johtopäätöstä:
Olemme yhdenvertaisia kaikista olosuhteista riippumatta, joten näitä ei tarvitse muuttaa. Ja: Olemme yhdenvertaisia, joten olosuhteet on muutettava vastaamaan tätä yhdenvertaisuutta. Näin ajatteli näköjään Jeesus. Näin on usein ajateltu yhteiskunnallisissa protesti- ja vapautusliikkeissä. Miten ajattelemme tämän päivän kirkossa?
John Vikström
emeritusarkkipiispa
54 kommenttia
Jonh Vikström: Kiinnitän huomioni siihen, että kirjoituksesta puuttuu ”Isännän ääni” (JUMALAN ÄÄNI ) Room.1:21–32.
Room.1:25,. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, Häntä joka on iankaikkisesti ylistetty. Aamen
26) Sen tähden Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naispuoliset he ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen, 27). ja samoin miespuoliset ovat luopuneet luonnollisesta yhteydestä naiseen ja kiihkossaan syttyneet toisiinsa. Miehet ovat harjoittaneet riettautta miesten kanssa ja ovat villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä pitikin saada. 28) Koska heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemista, Jumala jätti heidät kelvottomattoman mielen valtaan tekemään sopimattomia. 29) He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, pahuutta, ahneutta ja ilkeyttä, täynnä kateutta, murhanhimoa , riitaa, petosta ja pahanilkisyyttä. 30). He ovat juorujen levittäjiä ja panettelijoita. He vihaavat Jumalaa , ovat väkivaltaisia ja ylimielisiä, kerskailijoita ja pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia.
Kyllä synti pitää julistaa synniksi, jotta tekijälle jää mahdollisuus parannuksen tekoon.
John Vikström keskusteluavauksen ja Eero Huovisen vastineen jälkeen keskustelu siirtyi väistämättä syvään päätyyn, siitä voiko kirkko edelleenkin opettaa miehen ja naisen välisen liiton erityisyyttä. Voiko kirkko siis säilyttää edelleenkin sen, mitä esimerkiksi Luther on opettanut miehenä ja naisena olemisesta?
Onko siis niin, että mahdollinen avioliittokäsityksen laajentaminen ei olisi mitenkään pois perinteisessä avioliittokäsityksessä pitäytyviltä vai päin vastoin niin, että perinteinen opetus miehestä ja naisesta sekä heidän toisiaan täydentävästä liitostaan vaimennettaisiin. Toisin sanoen otettaisiin heiltä pois.
Otan käytännön esimerkin: jos ja kun jossakin kirkkotilassa ja jotkut papit vihkivät ainoastaan miehen ja naisen muodostamia vihkipareja ja opettavat avioliitosta siten ettei opetusta voida mitenkään soveltaa muunlaisiin kihlapareihin, niin loukkaako se jotakuta sellaista avioparia, joka on tullut vihityksi muualla ja jonka avioliiton raamatullisuuden edellä kuvattu opetus poissulkee?
Asaa voidaan toki pohtia myös vertaamalla toiseen, jo aiemmin konkretisoituneeseen kysymykseen: loukkaako joissakin yhteisöissä pelkästään miespuolisten pappien voimin toimitetut jumalanpalvelukset niitä naispuolisia pappeja, jotka kenties saman aikaisesti juovat kotisohvallaan kahvia? Toisia loukkaa, toisia ei.
Sanomattakin selvää on, että kaksi rinnakkaista avioliittokäsitystä eivät voi toimia samassa kirkossa, jos nämä käsitykset ovat toinen toisensa poissulkevia, mutta eivät myöskään silloin jos ne muodostavat taikka niiden koetaan muodostavan uhan toinen toistensa todeksi elämiselle.
”Toisin sanoen otettaisiin heiltä pois.” -Näin siinä käytännössä kävisi. Kyse ei ole vain vihkimisestä.”
Tyttäreni meni avioon miehen kansa snp avioliittolain olessa jo voimassa. Kysyin häneltä, miten hänen liittoonsa ko. laki vaikutti ja veikö se häneltä jotain pois. Tyttö katosi minua hämmästyneenä ja sano ei titetenkään mitenkään eikä mitään lähteyt pois. Hänen liittonsa jatkui tismalleen samanlaisena.
Eiköhän vastaus kumpaankin pääkysymykseen ole: ei. Ilman moralisointeja ja osoittelua!
Tuohon seurakunnan tilojen käyttöön, joka toki on sivukysymys, vain yksi käytännöllinen huomio. Tiedän seurakunnan, jossa käytännössä yksimielisesti (muistaakseni 8-1) päätettiin, että seurakunnan tiloja ei anneta piispainkokouksen ohjeistuksen mukaisen spn-parien kanssa pidettävän rukoushetken pitämiseen. On aika selvää, että näin selvä linjaus paikallistasolla ei muutu tulevaisuudessakaan, vaikka kirkko päättäisi mitä. Aina voidaan yrittää voimattomia ja mediapeliä, mutta seurauksena voisi hyvinkin olla joukkoero kirkosta. Vaikka minusta on surullista, jos vähemmistöön kuuluvat ihmiset joutuvat pelinappuloiksi.
Vikströmin kysymys yhdenvertaisuudesta on tärkeä. Monissa dokumenteissaan kirkko sitoutuu tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen. Mitä tämä sitoutuminen tarkoittaa käytännössä? Miten se liittyy seksuaali-ja sukupuolivähemmistöihin?
Ihmisten välinen tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus on siitä erikoinen ajatus, että se voi tarkoittaa monenlaisia, myös keskenään ristiriitaisia asioita. Esim.Martti Lutherin mukaan ihmiset ovat ehdottomasti keskenään tasa-arvoisia (Kristuksessa) mutta tämä ei hänen mukaansa tarkoita sitä, että esim. orjalaitos pitäisi lakkauttaa. Maan päällä on herroja ja orjia, miehiä ja naisia ja vaikka he ovat kaikki tasa-arvoisia Kristuksessa niin ihmisten ei tule tavoitella maallisessa elämässä sellaista tasa-arvoisuutta mikä vallitsee Kristuksessa. Tämä tasa-arvon ajattelutapa on edustaa vahvaa tulkintatraditiota kristinuskossa ja se on mahdollistanut sen, että kirkot ovat samanaikaisesti voineet kannattaa sekä tasa-arvoa & yhdenvertaisuutta että esim. orjuutta.
Edellä mainittuun tasa-arvon ajatukseen vedoten kristityt ovat vastustaneet muun muassa orjuudesta luopumista (esim. USA:ssa 1800-luvulla), rotuerottelusta luopumista (esim. USA:ssa 1960-luvulla) , apartheidista luopumista, naisten holhouksenalaisuudesta luopumista, sääty-ja luokkayhteiskuntien demokratisoimista jne. jne.
Tasa-arvon & yhdenvertaisuuden ajattelussa on kuitenkin myös toinen vahva tulkintatraditio. Tasa-arvon ajatus voidaan kristillisyydessä tulkita myös niin, että se kehottaa tutkimaan ja tavoittelemaan sellaisia tapoja joilla toista ihmistä voi kohdella kuten itseä. Myös täällä maan päällä. Sen voi tulkita tarkoittavan sitä että isien perinnäissääntöjä voi – ja pitääkin – arvioida kriittisesti silloin jos niistä tulee itsetarkoitus (”sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten”). Tätä ajatusta voi soveltaa myös avioliittoon, kuten esim. Vesa Hirvonen on sanonut: avioliitto on ihmistä varten eikä ihminen avioliittoa varten.
Olen saanut yleisellä tasolla sen kuvan, että kirkkomme on sitoutunut viimeksi mainitun kaltaiseen tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ajattelutapaan, eli sellaiseen miten asiasta ajatellaan myös yhteiskuntamme tasa-arvolainsäädännössä ja valtiomme perustuslaissa. Olen saanut sellaisen kuvan että kirkko haluaa antaa ”ulospäin” eli yhteiskuntaan päin sellaisen kuvan, että se sitoutuu tasa-arvo ja yhdenvertaisuuslainsäädännön pohjana olevaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ajattelutapaan. Tämän kuvan olen saanut mutta olen myös huomannut että kirkossa ei olla johdonmukaisia tässä asiassa.
(Joskus ihmettelen sitä että samat kirkolliset toimijat voivat joissain tilanteissa sanoa, että yhteiskuntamme ihmisoikeuslainsäädäntö ja tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden ajattelutavat ponnistavat kristillisyydestä, mutta sitten taas toisissa tilanteissa (etenkin puhuttaessa homoseksuaalisuudesta) nämä ihmiset antavat kielteisen kuvan tasa-arvolainsäädännöstä ja sanovat että kirkon ei tulisi mukautua ”maalliseen tasa-arvoideologiaan”. Näyttäisi myös siltä, että monille kristityille ”maallinen tasa-arvoideologia” on sopusoinnussa kristillisyyden kanssa silloin kun se helpottaa itseä ja ryhmää johon itse kuuluu – esimerkkinä vaikkapa avioero – mutta ei silloin kun se helpottaa toisia”
Olen myös ihmetellyt suuresti että sellaiset kommentoijat kuten teologian emeritusprofessori ja emerituspiispa Eero Huovinen ja teologian emeritusprofessori Miikka Ruokanen eivät ole mitenkään tarkastelleet puheena olevaa asiaa ihmisen psykologiaa ja seksuaalisuutta koskevan tieteellisen nykytiedon valossa. Ovatko he oikeasti sitä mieltä, että näillä tieteenaloilla ei ole mitään relevanttia sanottavaa aiheesta? Ajattelevatko he mahdollisesti, että homoseksuaalisuuden tarkasteleminen kirkon ja kristinuskon omista lähtökohdista käsin tarkoittaa sitä, että relevantti tutkimustieto suljetaan ulos tarkastelusta? En pysty ymmärtämään miksi he ovat rajoittaneet näkökulmansa näin kapeaksi paitsi jos tarkoituksena on tietoisesti ollut tukeutua vain sellaiseen ajatteluun jonka pohjalta voi suhtautua kielteisesti homoseksuaalisuuteen.
Piispat ja kirkon auktoriteetit ovat käsittääkseni kuitenkin olleet (ainakin muissa asioissa) sitä mieltä että kristittyjen tulisi suhtautua myönteisesti tieteelliseen tietoon silloin kun jotain ilmiötä voidaan tutkia ja siitä voidaan saada tietoa tieteellisillä tutkimusmenetelmillä. Joissain kirkollisissa dokumenteissa sanotaan myös homoseksuaalisuutta koskien, että: ”nykytiedon ja raamatuntulkinnan suhde on elävä prosessi, joka tapahtuu teologisen tiedon ja argumentaation sekä tieteellisen tiedon vuorovaikutuksessa”. (Perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010).
Muun muassa seuraavat tahot kannattivat vuonna 2017 toteutunutta tasa-arvoista avioliittoa. He ottivat huomioon asiaa koskevan monialaisen tutkimustiedon: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos, Väestöliitto, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Sosiaali-ja terveysministeriön tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Pelastakaa lapset ry. Lisäksi useat psykologian ja psykiatrian asiantuntijat ja professorit kannattivat lakialoitetta julkisissa puheenvuoroissaan.
Sari Roman-Lagerspetz. Kysymys on totta kai monitahoisesta kysymysryppäästä. Jos kuitenkin lähdetään siitä, että Raamattu yksin on kirkon uskon ja elämän ylin ohje ja normi, sekä Jumalan ilmoitusta, sen rinnalle tai yläpuolelle ei tietenkään voida nostaa esimerkiksi Ranskan vallankumouksen iskulauseita, tämänhetkistä tieteellistä ymmärrystä tai jonkin kulloinkin vallitsevan ideologian mukaista näkemystä ihmisestä, ihmisarvosta tai tasa-arvosta. Kukaan ei muuten ole kiistämässä näitä viimeksi mainittuja. Sen sijaan vallitsee syvä erimielisyys siitä, mikä on ihmisen tosihyvän ja Jumalan hyvän tahdon sekä Hänen alkuperäisen luomistyönsä mukaista.
Kannattaa muistaa myös se seikka, että kirkkomme ruohonjuuritasolla ei välttämättä ole koskaan hyväksytty erilaisia kirkollisen ylärakenteen tuottamia raportteja ja kompromissiesityksiä. Kysymys ei muuten tällöin ole välttämättä fundamentalismista vaan yksinkertaisesta luottamuksesta Raamattuun. Tästä muuten Jaakko Rusamalla on hyvä blogi Seurakuntalaisessa.
Sari, olen jo aikaisemmin tainnut muistuttaa siitä, että tuo esille nostamasi väite 1800-luvun kivunlievityskeskustelusta on nimenomaan tutkimuksessa kyseenalaistettu… Sitä paitsi jossakin vaiheessa taisi olla niin, että ei-kristityt pitivät viekä jokin vuosikymmen sitten”sankarillisena” synnytyskivun kestämistä. Olen kuullut vanhemman naispolven kertomuksia aiheesta.
Kukaan ei ole kieltämässä tieteellistä tutkimusta. Siitä, mikkä ehdoilla sitä voidaan ja pitää soveltaa kirkon oppiin ja elämään, on kuitenkin hiukan toinen asia. Koservatiiviselta puolelta väitetään, että vain tiettyä agendaa puoltaville tutkimustuloksille annetaan julkisuutta. Itselläni ei ole kompetenssia ottaa tähän tieteelliseen debattiin kantaa. Ihmettelen vain sitä, miksi vaikkapa puheenvuorot, joissa vaikkapa joku kertoo vaikkapa seksuaalisen halunsa suuntautumisen muutoksista tuntuvat olevan sallittuja vain tiettyyn suuntaan, vaikka periaatteessa suuntavaihtoehtoja muutokselle on jo määritelmällisesti kaksi. Minusta tällöin on kyse nimenomaan tarkoitushakuisuudesta.
On aikamoinen väite rinnastaa kirkkomme ja koko kristikunnan perinteiset kristilliset opinkäsitykset ihmisen luotuisuudesta, Raamatun ilmoituksesta, avioliitosta miehen ja naisen välisenä sekä seksuaalisuuden toteuttamisesta (aihepiiriä koskevine rajoituksineen) lasten pahoinpitelyyn tai 1800-luvun lääketieteellisessä murroksessa esitettyihin näkemyksiin. Samalla logiikallahan pitäisi kyseenalaistaa vaikkapa sovitusoppi sadismina. Sitä paitsi tekisin kyllä selvän eron itse Raamatun ilmoituksen ja siitä tehtyjen tulkintojen sekä edelleen tulkintaperiaatteiden välillä. Totean omasta puolestani myös sen, että kaikkien eronneiden automaattinen kirkollinen vihkiminen uuteen avioliittoon ei ole ynmärrykseni mukaan oikein.
Sari ihmetteli miksi keskustelu on kaventunut vain teologiseksi keskusteluksi. Miksi psykologisia tekijöitä ei oteta mukaan keskusteluun?
Näissä keskusteluissa aina silloin tällöin nousee kysymys siitä mistä heterojen vasarinta homouteen ylimalkaan ja heidän avioliittoihin erityisesti . Jo moneen kertaan on esiin vedetty yleinen toteamus siitä että kaikissa heteroissakin on biseksuaalinen osa mielen rakenteessa. Tällaista väitettä pidetään usein ala-arvoisena ja loukkaavana. Tuollainen pelko on tosiasia ja tavallisempi kun halutaan myöntää . Silloin homous ilmiönä herättää vastenmielisyyttä ja vastarintaa. Tämän voittaminen vaatii ponnistusta. Mutta ne jotka jaksavat sellaisen ponnistuksen tehdä saavat suuren psykologisen voiton itselleen.
Nämä ikuiset keskustelut ovat mitä tarpeellisimpia koska ne pitkän päälle lievittävät henkilöiden sisäistä kuohumista . Näitä keskusteluja tulee jatkaa kunnes ne automaattisesti häviävät sitten kun suuren yleisön astettainen mielenmuutos on tapahtunut . Naispappeuskysymys on hyvä esimerkki. Kuinka kauan kesti kunnes kaikkien mielessä naispappeudesta tuli itsestään selvä asia?
Sari, viite: Numbers, Ronald (toim). Galileo tyrmässä ja muita myyttejä tieteestä ja uskonnosta (s. 120 -127, kirj. Ronnie Schoepflin). Myytti nro 14: Kirkko tuomitsi raamatullisin perustein anestesian käytön synnytyksissä. Ao. teos kritisoi useassa yhteydessä noita 1800-luvulla luotuja kirkko – tiede -vastakkainasetteluja. Myös kreationistien väitteitä. (Debatoin täällä lähes aina vain muistinvaraisesti enkä kiellä sitä, että itse voin olla näkemyksissäni myös väärässä).
Markku Hirn. Ei tuo naispappeuskysymys ole mihinkään hävinnyt. Kuten ei vaikkapa ihan toiseen yhteyteen kuuluva kysymys evoluutiosta.
Päin vastoin näkisin itse niin, että tällaisia debatteja käydään monihaaraisella strategialla näkökulmia vaihdellen. Yhtäältä selitetään vastaanhangoittelijat taantumuksellisiksi, eri fobioista kärsiviksi, terapian tarpeessa oleviksi, patriarkaalisen järjestyksen pönkittäjiksi, häiriköiksi ne. Toisaalta pidetään esillä sitä, että kiistelty asia on jo loppuun käsitelty ja ratkaistu epäkysymys (ruots. icke-fråga). Siinä voi käydä ja käykin niin, että toinen osapuoli väistyy tietyllä foorumilla taistelemisesta, mutta siirtyy rakentamaan myönteistä vaihtoehtoa uusista lähtökohdista. Hyviä esimerkkejä ovat suomalainen raamattukeskustelu ja STI sekä naispappeuskysymys ja Lähetyshiippakunta.
Kirjoittaja
eri kirjoittajia
VERKKOESSEE Kirjoituksia teologiasta, historiasta, tulevaisuudesta ja yhteiskunnasta.
Emeritusarkkipiispa Vikström toteaa mm. tuossa blogissa: ”Olemme yhdenvertaisia, joten olosuhteet on muutettava vastaamaan tätä yhdenvertaisuutta. Näin ajatteli näköjään Jeesus.”
Ajatteliko Jeesus kenties, että tuo mitä Hän toteaa avioliitosta: (Mat19) ”Ettekö ole lukeneet, että mies yhtyy vaimoonsa ja he tulevat yhdeksi lihaksi,” muuttuu sen mukaan, mikä yhteiskunnassa ja kirkossa sattuu olemaan kulloinkin yleinen mielipide.
Ilmoita asiaton kommentti