Liisa Tuovinen ja Kirsi Hiilamo: Avioliitto perustuu suostumukseen

Keskustelussa samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä on esitetty harhaanjohtavia käsityksiä kristillisestä avioliitosta. Viimeistään 1900-luvulle tultaessa vahvistui se käsitys, että avioliitto pysyy koossa ennen kaikkea sisäisen laatunsa vuoksi, ei ulkoisten olosuhteiden tai vaatimusten painostuksesta.

Avioliittoon vaikuttavat ulkoiset olosuhteet ovat vaihdelleet ajan mukana: kellä on varaa mennä naimisiin, kuka on kelvollinen puolisoksi, kuka puolison valitsee, mihin avioliitto velvoittaa? Keskitymme seuraavassa vain länsimaiseen kristilliseen avioliittokäsitykseen, koska ulkoiset olosuhteet ovat muualla niin moninaiset.

***

Viimeistään 1800-luvulla keskeiseksi kysymykseksi nousi oikeus saada itse päättää siitä, kenen kanssa solmia avioliitto. Raja-aitoja murrettiin vähä vähältä. Yhteiskuntaluokka, rotu, ihonväri, uskonto ei enää estä ihmisen vapaata valintaa. Rakkausavioliiton voiman näkee dramaattisimmin siinä, miten monet maahanmuuttajat Euroopassa suostuvat hengenvaaran mieluummin kuin luopuvat omasta valinnastaan ja solmisivat avioliiton vanhempiensa vaatimusten mukaisesti.

Avioliiton perustuminen vapaaseen valintaan ja tahtoon näkyy vihkikaavassa – myös siviilivihkimisen kaavassa: avioliiton perustaa kumppanien vastaus ”tahdon”. Vapaata valintaa tuskin kukaan voi vastustaa kristillisin perustein, vaikka vuosisatoja on myös vihitty avioliittoon tietäen, että suostumus on pakotettu.

Viime viikkojen avioliittokeskustelussa on kuulunut myös ääniä, jotka vaativat kirkolta ankarampaa moraalijulistusta. [Esimerkiksi Oulun seurakuntien johtava perheneuvoja Ilkka Kurjenmäki Kotimaan lukijblogeissa ja Perusta-lehden kirjoituksessa] Tämä ei auta. Kun sopivaa aviokumppania koskevat ulkoiset pakkokeinot ovat poissa, ulkoiset pakkokeinot eivät pidä koossa avioliittoa. Jos on liian paha olla tai mikään ei tunnu enää hyvältä ja tulee toimeen omassakin varassa, on lupa lähteä pois.

Oikeus avioeroon on ollut ja on yhä vaikea kysymys kirkoille ja uskonnollisille yhdyskunnille. Avioliitto-opetuksen ydin on sitoutuminen elinikäiseen yhteyteen, huolenpitoon ja vastuuseen. Kirkon perheneuvonta syntyi sotien aikana, kun sodan traumatisoimat ja erilläänolon vieraannuttamat puolisot hakivat avioeroa sodan loppuvuosina ja sen jälkeen. Haluttiin auttaa puolisoita löytämään uusi tie yhteen.

Perheneuvonnassa synnytettiin 1970-luvulla uusia perhetyön ja parisuhdetyön toimintamuotoja, joiden tavoitteena oli auttaa puolisoita kasvamaan kyvyssä läheisyyteen ja syventämään ystävyyttään. Havaittiin, että läheisyys edellyttää uskallusta ja taitoa puhua toiveista ja tavoitteista, nähdä suhteen voimavara ja kertoa niistä, tehdä päätöksiä yhdessä ja ratkaista ristiriitoja. Jos näitä ei ole oppinut lapsuudessa tai nuoruudessa, niitä voi opetella aikuisuudessa.

***

Avioliitossa on parisuhteena monia yhteyden alueita. Seksuaalisuhde on vain yksi niistä. Se on kuitenkin puolison valinnassa keskeinen. Biologinen tosiasia on, että lapsia voi syntyä vain miehen ja naisen sukusolujen yhtymisestä. Sitä ei kukaan voi kieltää. Biologinen tosiasia on myös se, että joillakin seksuaalinen vetovoima ja halu jakaa elämänsä toisen ihmisen kanssa suuntautuu omaan sukupuoleen. Tämä on osa luomakunnan monimuotoisuutta ja sellaisena hyväksyttävä. Jos ”uskon Luojaan ja rakastan häntä yli kaiken”, kunnioitan hänen todellisuuttaan.

Kun ihminen haluaa toisen kanssa solmia avioliiton, hän haluaa sitoutua yhteiseen elämään, huolenpitoon, uskollisuuteen sekä toivoon että tämä olisi koko elämän kestävä liitto. Kun homo- ja lesboparit ovat toivoneet ja saavuttaneet oikeuden avioliittoon, ei se ole mikään seksuaalisen hillittömyyden riemuvoitto niin kuin jotkut tuntuvat ajattelevan. Kirkolle samaa sukupuolta olevien parien avioliitto tarkoittaa sitä, että nämä parit hakevat siunausta yhteiselle elämälleen. Kristillisen  avioliittokäsityksen ytimessä on ajatus siitä, että sitoutuminen avioliittoon tekee hyvää ihmiselle.

Yksi ihmisen elämän suurista toiveista – monelle kaikkein suurin – on toive omasta ja lapsesta ja siitä, että saa kasvaa lapsen kanssa. Ei homo tai lesbo ole tässä suhteessa erilainen. Monille homoille on yhtä suuri suru kuin heteroille se, jos omaa lasta ei voi saada. Siksi kysymys hedelmöityshoidoista, kohdunvuokrauksesta ja adoptiosta on niin tärkeä. Samaan aikaan nämä kysymykset ovat erittäin tärkeitä myös heteropareille. On syytä muistaa, että kohdunvuokraus on omalla tavallaan jo Raamatusta tuttua. Sateenkaariperheiden kohdalla se on usein toteutettu paljon inhimillisemmällä tavalla. Ei sateenkaariperheen lapsen synnyttäjä tai sukusolun luovuttaja välttämättä ole lainkaan perheen ulkopuolinen henkilö, vaan yhteydessä lapsensa perheeseen.

Ekumeenisen Yhteys-liikkeen entinen ja nykyinen puheenjohtaja

Liisa Tuovinen, rovasti

Kirsi Hiilamo, rovasti

6 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Kaksi aviokäsitystä samanaikaisesti ei käy.

    Näin edellisen kanssa kirkon tulisi suoraselkäisesti luopua koko oikeudesta kun muuta mahdollisuutta ei olisi.

    Kuitenkin kirkko voisi papin uskonkäsityksen ja siinä sen totuusnäkemyksen mukaan sallia papille avionkonsensuksen vahvistaminen samansukupuolisessa asiassa papin voidessa asiaan yhtyä.

    Kirkossa ei muutenkaan katsota eikä kysellä onko lapsensa kastamisen palvelua kysynyt perhe miten uskonnoton elämässään. Tässä voi katsoa mitä vanhemmat ja kummit yhdessä seurakunnan kanssa lupaavat lapsen kristillisestä kasvatuksesta, ja miten hyvin asia keskimäärin onnistuu.

    Omantunnonvapausasia pappia katsoen on tässä asiassa väärässä kulmassa.

    Ei henkilökohtaisen uskonnäkemyksen ja sen totuuden katsominen samansukupuolisen vahvistamisen asiassa loukkaa mitä pappi on tahtonut, luvannut, ja tunnustanut työhönsä päästäkseen palvelemaan alle 3.n prosentin seurakuntalaisten määrää viikottaisissa Jumalanpalveluksissa.

    Näin kohtuullinen harkinta olisi asiassa sitä poikaa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Virta sanoo:

    Kristillinen avioliitto on aina ollut miehen ja naisen välinen liitto. Aina. Jos tätä muutetaan, niin kyseessä ei ole enää kristillinen avioliitto. Jopa silloinkn kun ollaan patri– tai matriarkaalisessa(näitäkin on, jossa yhdellä naisella on monta miestä) liitossa, niin liitto on aina miehen ja naisen välinen, ei miehen vaimojen välinen tai naisen miesten välinen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Mikko Nieminen sanoo:

      > Jos tätä muutetaan, niin kyseessä ei ole enää kristillinen avioliitto.

      Mielipide se on tämäkin.

      Muiden Pohjoismaiden luterilaiset kirkot ovat päätyneet erilaiseen ratkaisuun enkä pidä niiden siunaamia avioliittoja vähemmän kristillisinä. Joka ylentää itsensä, se alennetaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jorma Hentilä sanoo:

      Myös Saksan evankeliset maakirkot ovat – yhden vielä empiessä – päätyneet joko siunaamaan tai vihkimään samaa sukupuolta olevat parit. Saksassa juridinen vihkiminen suoritetaan siviiliviranomaisissa, ja kirkolla oma vihkitoimituksensa juridisen liiton solmineille.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Virta: “Kristillinen avioliitto on aina ollut miehen ja naisen välinen liitto. ”

      Voi olla, mutta Suomen avioliittolaki ei tunne sellaista käsitettä kuin”kristillinen avioliitto” eikä myöskään minkään muunlaisella uskonnollisella etuliitteellä varustettua avioliittoa.

      Suomen lain mukaan maassamme on olemassa, ja tällä hetkellä voimassa vain yhden sorttinen avioliitto, jonka nimi on “avioliitto”. Sen määrittelee yksityiskohtaisesti Suomen avioliittolaki ja Suomessa on ollut tapana elää Suomen lakien mukaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Salla Tyrväinen sanoo:

    Kiitos rovasteille Tuovinen ja Hiilamo viisaasta kirjoituksesta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -vierasblogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.