”Piispa” Wille Riekkisen mukaan Jeesus ei ajatellut olevansa Jumala. Väite saattaa pitää paikkansa. Varsinkin synoptisissa evankeliumeissa Jeesuksen jumaluus on kätkettyä, viitteenomaista. Mutta niin sen kuuluukin olla. Paavali siteeraa kirjeessään filippiläisille tekstiä, jossa kuvataan sitä kuinka tullessaan ihmiseksi Kristus luopui kaikista jumalallisista etuoikeuksistaan:
”Hänellä oli Jumalan muoto,
mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan
olla Jumalan vertainen
vaan luopui omastaan.
Hän otti orjan muodon
ja tuli ihmisten kaltaiseksi.
Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa,
hän alensi itsensä
ja oli kuuliainen kuolemaan asti,
ristinkuolemaan asti.”
Ydinkysymys on, mistä jumalallisista ominaisuuksista Jeesus luopui. Vastaus: kaikista. Esimerkkeinä mainittakoon:
* Hän luopui vallasta, tullen enkeleitä alemmaksi, toisten palvelijaksi.
* Hän luopui kunniasta, antaen ihmisten pilkata itseään ja häpäistä naulaamalla alastomana ristiin.
* Hän luopui ubikviteetistä ja suostui olemaan vain yhdessä paikassa kerrallaan.
* Hän luopui kaikkitietävyydestä eikä tiennyt asioita jumalallisesti vaan oli riippuvainen opiskelemisesta ja Pyhän Hengen ohjauksesta. Hän siis tuskin olisi tiennyt esimerkiksi Amerikan olemassaolosta tai solubiologiasta sen enempää kuin tuon ajan ihmiset tiesivät – hän eli heidän maailmankuvansa puitteissa.
* Hän luopui lankeamattomuudestaan ja suostui maailman ja paholaisen kiusattavaksi. Toisin sanoen, hän olisi teoriassa voinut langeta mutta valitsi kilvoituksen tien, ja joutui kärsimyksen koulussa oppimaan, mitä on kuuliaisuus.
* Hän luopui tiedonvarmuudesta oman kutsumuksensa suhteen. Hän ei välttämättä automaattisesti ”tiennyt” olevansa Jumalan poika ja messias, vaan tämä tietoisuus syntyi hänelle kuten kutsumus kirkastuu itse kullekin meistä eli Jumalan sanan kautta, rukouksessa ja elämänpolulla.
* On ehkä jopa niin, että vielä ristille mennessään hän ei tiennyt tietämisen varmuudella, että hän voittaa kuoleman vaan hän uskoi sen Jumalan lupausten avulla. Ehkä hän jopa odotti, että Jumala lopulta vapauttaa hänet ristin kauhuista jollakin ihmeellisellä tavalla – sitä hän ainakin rukoili Getsemanessa – ja sitten hän lopulta murtui ristillä, kun mitään ei tapahtunutkaan ja parkaisi sydäntäsärkevästi: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut!”
Silloin hän antoi henkensä. Henki vajosi lopulta kuolleitten maahan, tuonelaan ja sen pohjalle. Kaikki oli loppu. Kuolema oli voittanut. Kunnes…Jumala kutsui takaisin elämään ja herätti hänet kuolleista. Jumala teki niin, koska näki, että Poika todella oli kuuliainen kuolemaan asti, ja antoi täydellisen uhrin lankeamatta kertaakaan paholaisen ansaan.
Kristus siis todella luopui kaikesta. Hän ei jättänyt itseensä mitään jumalallisia ominaisuuksia, vaan antoi ne kaikki pois. Muuten hän ei olisi tullut aidosti ihmiseksi. Muuten hän olisi ollut vain puoli-ihminen, joka ei oikeasti tietäisi millaista on olla ihminen kiusauksineen, epäilyksineen ja epävarmuuksineen. Niinpä hän luopui myös jumalatietoisuudestaan – näin uskon. Maan päällä eläessään hän ei tiennyt eikä ehkä ajatellut olevansa Jumala. Jos hän olisi ajatellut niin hän ei olisi voinut olla täydellisesti ihminen. Mutta Jumala hän koko ajan kuitenkin oli. Hänessä jumaluus ruumiillistui koko täyteydessään. Se oli hänen perimmäinen olemuksensa, vaikka tietoisuus siitä oli sammunut tai korkeintaan uinui ehkä vain kapeana uskonvaraisena aavistuksena jossain sielun perimmäisessä nurkassa.
Ja niinpä Filippiläiskirje jatkuu:
”Sen tähden Jumala on korottanut hänet yli kaiken
ja antanut hänelle nimen,
kaikkia muita nimiä korkeamman.
Jeesuksen nimeä kunnioittaen
on kaikkien polvistuttava,
kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla,
ja jokaisen kielen on tunnustettava
Isän Jumalan kunniaksi:
»Jeesus Kristus on Herra.”
—
Loppukaneetti: Blogi käynnisti hienon keskustelun, jonka tuoksinnassa sain oppia ja palauttaa mieleeni kristologian ihmeellisyyksiä. Myös oma pohdintani osoittautui monilta osin virheelliseksi. Kiitän keskustelusta!
Toisaalta on hyvin absurdi ajatus että Jeesus heitettiin maanpäälle tietämään mikä hänen tehtävä tulee olemaan , jo 12 vuotiaana tuli varma todistus ; Miksi te minua etsitte? Ettekö tienneet, että minun tulee olla niissä, jotka ovat Isäni?” (Luukas 2:49)
Jeesuksen tuli kulkea ihmisen tie maanpäällä joka tulee monessa kohdin raamattua vastaan , mutta hän otti orjan osan ja tuli uutena Aadamina meille esikuvaksi ja edeltäkuljina avaten tien taivaaseen . Olisi hullu ajatus kun hän jonka kautta kaikki on luotu , menettäisi ”muistinsa ” ja tietonsa . Tätäkin on kirkkoisät pohtineet valmiiksi ja uskontunnustuksissa se on selvästi sanottu . Riekkinen yrittää ”löytää” uutta niinkuin 2000 vuotta olisi kaikki erehtyneet ja nyt se löytyy. Otollinen aika tuoda harhoja kun ihmiset etsivät totuutta , ikävä sanoa mutta ajatukset on sielunvihollisen tuotosta .
Jukka,
Olen samaa mieltä, että pysyminen kirjoitetussa sanassa on oleellista. Kirjoitetussa muodossa moni asia, joka henkilökohtaisessa kohtaamisessa olisi mahdollista, ei yksinkertaisesti toimi blogeissa samalla tavalla.
Eräs asia, joka tuosta kohtauksesta vuorella tuli vielä mieleeni koskee sitä, miten Pietari, Jaakob ja Johannes tunnistivat Mooseksen ja Elian kasvoista, joita he eivät olleet koskaan nähneet. Pietari tekstin mukaan puhuu heistä, kuin jokapäiväisestä asiasta ilman sen suurempaa ihmettelemistä. Opetuslapsille näyttää avautuneen tieto, joka ylitti luonnollisen ymmärryksen rajat.
Mutta eikö se ole myös meidän kokemuksemme, että usko avaa meille uuden ulottuvuuden ja ymmärryksen ajan rajan yli tuonpuoleiseen maailmaan, kuten aikoinaan opetuslapsille. Se, että heidät varjosti valoisa pilvi kertonee Jumalan rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan. Meidän ristinmuotinen elämämme uskossa avaa ajan rajan ikuisuuteen Pyhän Hengen lohduttaessa meitä kaikissa ahdingoissamme.
Hyviä ajatuksia, Kosti.
Ehkä kyseessä oli jonkinlainen ”todellinen taivaskokemus”. Ehkäpä siinä oli jonkinlaista pientä esimakua ”taivaallisen Jerusalemin ja pyhien alas laskeutumisesta”? Kertomuksen yksityikohdat ovat kuitenkin niukat. Mutta paikalla olleet opetuslapset eivät kuitenkaan epäilleet tai spekuloineet, keistä olivat ne, joista tapahtumassa kyse. Kertomus ei viittaa siihen, etä se olisi ollut vain näky vaan ihan oikea kohtaaminen oikeassa tapahtumassa.
Usko ja Pyhä Henki todellakin avaa meillekin aivan uuden ulottuvuuden ymmärrykseemme.
Toki oma spyykkeemmekin voi joskus tehdä omia ”teppoasiansa”.
Paavali kertoo taivaskokemuksestaan ja Jeesuksen kohtaamisestaan, joka muutti hänen koko maailmansa. Yksityikohtia ei meille ole kerrottu eikä Paavalikaan niita halunnut tarkemmin julistaa.
Tulee myös mieleeni kertomukset nykypäivän monista muslimeista, jotka ovat kertoneet unessa tai näyssä kohdanneensa ja tunnistaneensa Jeesuksen, vaikka ne kokemukset ovatkin vain näky- tai unikokemuksia eivätkä siinä mielessä tietenkään p.o. kirkastuovuoritapahtuman kaltaisia toistumisia.
Riekkisen kommentteihin on mahdotonta yhtyä, mikäli uskomme Raamatun omaa ilmoitusta.
Niitä on ollut kautta historian paljon, jotka ovat keskittyneet juuri Jeesuksen Jumaluuden kumoamiseen.
Ei siis mitään uutta vastustajan eli ”Antikristuksen” suusta. Maailman hengestä on kysymys, sillä se ei usko.
”Älkää antako kenenkään eksyttää teitä” sanoi Jeesus. Pysykää Sanassa, niin Sana pysyy teissä.
”Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut,
niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.
Minulla on myös muita lampaita, jotka eivät ole tästä lammastarhasta; myös niitä tulee minun johdattaa, ja ne saavat kuulla minun ääneni, ja on oleva yksi lauma ja yksi paimen.
Sentähden Isä minua rakastaa, koska minä annan henkeni, että minä sen jälleen ottaisin.
Ei kukaan sitä minulta ota, vaan minä annan sen itsestäni. Minulla on valta antaa se, ja minulla on valta ottaa se jälleen; sen käskyn minä olen saanut Isältäni.”Joh.10:14-18
Noin ei puhu sellainen, joka ei tiedä mitä on tekemässä.
Mielenkiintoinen kysymys nousee mieleeni nyt, kun kristinusko olemusta on tässäkin tuotu eri lähtökohdista esiin: miten asiaa on pohdittu ns. katsomusaineiden olemusta nyt halutaan muuttaa.
Mikä olisi se ”neutraali” tapa tarkastella mm. (tai erityisesti) kristinuskoa, islamia, hidulaisuutta, budhalaisuutta tai ateistisia aatteita ja katsomuksia tasapuolisesti?
Onko kyseessä vain se, että näitä uskontoja ja ei-uskontoja tarkastellaan naturalistisen oletuksen pohjalta tai sitten vain kokemuksellisuuden ja tunteellisuuden tai yhteiskunnallisuuden pohjalta?
Monipuolinen tarkastelu voisi luonnistua ehkä (?) lukiotasolla mutta miltä pohjalta neutraalisti sitten ala-asteella?
Se, että uskonnot tai muut maailmankatsomukset tuodaan esille vain ”keskenään yhtä hyvinä tai oikeina”, on sekin varsin ideologinen näkökulmavalinta, vaikka tietenkin erilaisuuden ymmärtäminen ja hyväksyminen on hyvä ja tärkeä tavoite. Eri maailmankatsomusten tai uskontojen esittely jää helposti hyvin pinnalliseksi: miltä ne etäältä päällisin puolin kenties näyttävät. Etäältä uskonnoissa on paljon samankaltaisuutta, ja pinnallinen tarkastelu helposti vääristää tai mitätöi niiden oloemuksellisia eroja.
Huomaamme tämänkin palstan blogeista, että käsitykset jo pelkästään kritinuskosta ovat hyvin erilaiset, ja koko kritinuskon olemus voi näyttää hyvin erilaiselta, riippuen, mistä perpektiivistä tai kontekstista sitä tarkastellaan.
Opetuksesta voi pahimmillaan tulla ”piiloindoktrinatiivista”, vaikka hyvää tarkoitettaisiinkin.
Piispat voisivat näitäkin asioita tuoda esiin, eikä se vielä merkitse ”uskontotyrannioaan” päätymistä.
Jukka M. Ehdotan, että jätämme keskustelun uskonnonopetuksen tulevaisuudesta johonkin toiseen yhteyteen.
Sami P ja Timo P. Olen samoilla linjoilla Samin kanssa. Luterilaisuus uskoo Kristuksen jumalihmisyydestä ja evankeliumien tulkinnasta ilman muuta samalla tavalla kuin ortodoksisuus. Se kysymyksenasettelu, jota Timo pohtii, ei kuitenkaan edusta klassista luterilaisuutta vaan 1800-luvulla syntyneitä uustulkintoja kenoosiksesta (G.Thomasius, R. Seeberg jos oikein muistan).
Jollakin tapaa 1800-luvun teologiaa tuntevana (ja sinne jämähtäneenä 🙂 huomauttaisin kahdesta asiasta. Ensiksikin on kaksi eri asiaa, yritämmekö tunnustaa klassista kristinuskoa tämän ajan sanoilla vai yritämmekö ryhtyä ”välitysteologeiksi” jotka modernisoivat kristinuskoa pitäytymällä ”pääasioihin” ja tekevät myönnytyksiä sivuasioissa. Tietyllä tavalla kaikki kristityt ovat nykyään ”välitysteologeja”. Ortodoksit (Stephen De Young) ovat kuitenkin oikealla asialla kritisoidessaan läntistä teologiaa pyrkimyksistä antaa loogisia selityksiä kysymyksiin, jotka pitäisi jättää avoimiksi Jumalan salaisuuksiksi.
Luonnollisesti niin, että Pyhä Henki lähtee myös Kristuksen jumalihmisyydestä.
Kosti kirjoitat; ”
Luonnollisesti niin, että Pyhä Henki lähtee myös Kristuksen jumalihmisyydestä.”
Vastaushan riippuu täysin siitä, tarkoitetaanko Pyhän Hengen lähtemistä ajassa (lähettäminen maailmaan) vai ikuisuudessa (Hengen olemassaolon alkuperä).
Marko:
Tarkoitukseni ei ollut luisua tuohon uskponnonopetusteemaan sen enempää. Ehkä turhankin paljon siinä jo viivähdin, kun sellainenkin näkökulma mieleeni juolahti Hesariakin selaillessani.
***
Mitä tulee ortodoksiseen teologiaan, minun on nöyrästi tunnustettava, etten siinä ole mikään asiantuntija.
Olen kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että Markon esille tuoma ajatus läntisestä ”loogisrajoitteisesta” teologiasta sisältää paljonkin viisautta.
Meidän on väistämättä vaikea asettua Jumalan asemaan pyrkiessämme hahmottamaan, mistä kaikesta Jumala luopui tullessaan ihmiseksi, onhan Jumala ja ihminen aivat eri kategorioita. Selvää kuitenkin on, että kyseessä on alentuminen.
Ehkäpä asiaa voisi etäisesti havainnollistaa ajatuksella, että täältä vapauden ja kaikkinaisen yltäkylläisyyden, hyvinvoinnin ja ihmisoikeuksien arvostuksen ”tyyssijasta” lähtisimme esim. Pohjois-Koreaan julistamaan evankeliumia: aika paljosta joutuisimme luopumaan.
Ja kyllähän varsinkin aiemmin yleisestikin lähetysmaille lähetystyöhön menijöille paljosta luopuminen oli hyvin konkreettista: pidettiin ”hulluna”, perheelleen ja suvulleen vastuuttomana (”seikkailijana”), tyhmänä, ihmisten (mahdollisten kannattajien) hyväksikäyttäjänä, syöpöläisille, sairauksille ja läheisten kuolemalle altistuvana, väärin ymmärrettynä, yksinäisyydestä ja kulttuurisesta hyväksymättömyydesta, kiusaamisesta ja syrjinnästä kärsinänä, väsyneenä ja turhautuneena näkyvien tulosten näkemiseen, jne.
Kerrotaanhan, että aikoinaan Afrikkaankin lähdettiin pakkaamalla matkatavarat valmiiksi ruumisarkkuihin: trooppiset sairaudet veivät niin miestä kuin naistakin.
Kukaan ei ole toistaiseksi vastannut kysymykseen, että mistä Jeesus luopui tullessaan ihmiseksi. Raamatun mukaan hän luopui kaikesta – hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi – mutta täällä useat päätyvät johtopäätökseen, että hän ei luopunut oikeastaan mistään. Joku jopa arveli, että hän oli yhtäaikaa taivaassa kun oli maanpäällä. No, ei ollut – sen verran voitaneen sanoa!
Timo, totta kai Jeesus oli paikallinen ja ajallinen: Kun hän oli Betlehemissä, hänen ihmisyytensä ei ollut Nasaretissa. Mutta sitten vaikka Jeesuksen ihmisyys oli sidottu paikkaan, hänen jumaluutensa ei lakannut olemasta kaikkialla läsnäoleva. Ortodoksinen liturgia ilmaisee tämän liturgisessa rukouksessa:
”Haudassa ruumiillisesti, helvetissä sielullasi Jumalana, paratiisissa ryövärin kanssa ja valtaistuimella Isän ja Hengen kanssa olit Sinä, oi Kristus, kaikki täyttäen, itse rajoittamaton.
Eli toisin sanoen, Hän ei ollut taivaassa ihmisruumiillaan ennen ylösnousemusta ja taivaaseenastumista, mutta Jumalana (Logoksena) hän ei koskaan poistunut Isän työtä tai lakannut olemasta läsnä kaikkialla. Jumala ei voi siis kuolla, ei edes ristillä.
Timo, sitten kysyt mistä Jeesus luopui tullessaan ihmiseksi. Turkulainen auttaa tässä, lue tuosta J. Thurenin kommentaarista Paavalin kirje Filippiläisille luku 2. siinä on ihan hyvää materiaalia.
Eli ajatellaanko ortodoksisessa teologiassa, että Kristus oli koko maanpäällisen elämänsä ajan koko ajan myös taivaassa, valtaistuimella? Tuon ymmärrän, että uhri läpäisi ulottuvuudet, ja ylösnousemus mutta että koko elämä – se on jo vaikeampi pala.
Jukka Thuren ei valitettavasti ole enää saapuvilla, joten joudut itse kommentoimaan mikäli haluat hänen ajatuksiaan täällä referoida. Sinulta Sami kuulisin mieluiten vastauksen, koska tuolla aiemmin jo kumosit kaikki mahdolliset kenosin ulottuvuudet.
Timo, kyllä näin on. Ortodoksinen teologia opettaa, että Kristus ei koskaan poistunut taivaasta tullessaan ihmiseksi. Hän on yksi Pyhän Kolminaisuuden persoonista. Jumalan luonto on jakamaton ja kaikkialla läsnäoleva.
Ortodoksisessa ajattelussa korostetaan myös sitä, että kun Jumala tuli ihmiseksi, Hän ei muuttunut ihmiseksi niin, että Hän olisi lakannut olemasta Jumala.
Inkarnaatio, lihaksituleminen ei myöskään tarkoita, että Jumala olisi rajattu vain lihalliseen ruumiiseen.
Vaikka Kristuksen inhimillinen luonto oli paikallinen Hänen jumalallinen luontonsa täytti edelleen kaiken.
Kuten tuossa liturgisessa tekstissä aikaisemmin. Rukous sanoo suoraan, että samalla hetkellä kun Kristus makasi kuolleena haudassa, Hän hallitsi kaikkeutta valtaistuimellaan. Sama pätee koko Hänen maanpäälliseen elämäänsä. Ollessaan vauvana seimessä Hän oli silti maailmankaikkeuden ylläpitäjä. Tämä kaikki on itsensä tyhjentämistä, koska koko inkarnaatio on sitä.
Luterilaisuus uskoo, opettaa ja tunnustaa tässäkin samalla tavalla kuin ortodoksit. Samilla on erittäin keskeinen pointti siitä, että P. Kolminaisuuden toinen Persoona ei ihmiseksi tullessaan lakannut olemasta Jumala mistä seuraa tietenkin, että Hän luontojen yhtymyksen voimasta oli kaikkitietävä, -näkevä ja kaikkivaltias myös vaeltaessaan Galileaa pitkin poikin. Tietenkin kysymys on ihmisjärjelle käsittämättömistä salaisuuksista. Muun muassa Tertullianus totesi, että Jumala ei voinut kuolla ja kuitenkin kuoli.
Timo P:lle. Tässä on siis kysymys siitä, että me emme tässäkään voi emmekä saa tarkastella Kristuksen ihmisluontoa erillisenä Hänen jumalallisuudestaan ikään kuin Hän olisikin ollut vain yksi ihminen. Tietenkin Jeesus oli ihmisluontonsa puolelta tietämätön vaikkapa omasta tulevaisuudestaan, mutta oli kuitenkin siitä täysin tietoinen juuri kahden luontonsa ja niiden ominaisuuksien vastavuoroisen lukemisen ansiosta. Olihan Hän kuitenkin yksi persoona. Katsopa Yksimielisyyden ohjeesta tai H G Pöhlmannin Dogmatiikan pääkohdista. (”Pöltsi” tosin sanoo, että luterilaisen puhdasoppisuuden käsitykseen Kristuksesta sisältyy doketistinen vivahde. Mutta hänellä on muitakin pieniä virheellisyyksiä muuten erinomaisessa dogmatiikan oppikirjassaan).
Näin ole ymmärtänyt, että myös luterilaisuudessa ymmärretään kuten Marko kirjoitti.
Kuten (Fil. 2:6–7) toteaa: ”Hänellä (Pojalla) oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen, vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa…” Edellisessä kohdassa ilmaistaan jo Kristuksen ennaltaolo, jumaluus ja ihmisyys. Kun Logos luopui oikeudestaan olla Jumalan vertainen, niin loogisesti ajatellen — jos Logos oli ennaltaolevana Jumalan vertainen — mikä on johtopäätös? Jumalan vertainen ei voi olla myöskään ilman Pyhää Henkeä.
1. Logos oli ennaltaolevana Jumalan vertainen. (Jumalan vertaisuus edellyttää osallisuutta Jumalan täyteen olemukseen.)
2 Jumalan olemukseen kuuluu Pyhä Henki.
3 Siksi Logos ei voinut olla ilman Pyhää Henkeä.
Tämä on johdonmukainen kolminaisuusopillinen argumentti: Kristuksen jumaluus sisältää välttämättä osallisuuden Pyhästä Hengestä.
Jaa, näinkö se on. Raamattu näyttäisi puhuvan asiasta toisin. Siinä nimenomaan sanotaan, että hän luopui omastaan ja otti orjan muodon, tuli enkeleitä alemmaksi, joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, alistui kiusatuksi ja kuoli sekä haudattiin. Ja että hänen ihmetekonsa jne. olivat hänessä vaikuttavan Pyhän Hengen työtä. Näinhän esim Luukaan evankeliumissa sanotaan. Mutta minähän en tätä asiaa tietenkään päätä vaan vain pohdin ja opiskelen.
Ymmärrän tuon Pöhlmannin doketistisen vivahteen, koska siltähän se vaikuttaa – Kristus tavallaan vain esittää ihmistä tietäen oikeasti olevansa Jumala. No, tämä on psykologisointia – mutta sitähän ihmisenä oleminen on 🙂
Edellinen oli vastaus sekä Marko S:lle, että että Sami P:lle.
Kosti 3 kohtaa mitä esität tuossa aikaisemmin, ovat ortodoksi teologian mukaisia. Ja vaikka Logos on Jumalan vertainen, ortodoksinen teologia korostaa Isän monarkiaa. Tämä tarkoittaa, että Isä on jumaluuden lähde ja alku. Poika saa kaiken olemuksensa Isältä ikuisen syntymisen kautta, ja Henki saa olemuksensa Isältä ikuisen lähtemisen kautta. Siksi he ovat vertaisia, koska heillä on täsmälleen sama alkuperä ja luonto.
Onpa loogista. Ja vaikka Logos on Jumalan vertainen, hän ei ollut Jumalan vertainen Hengen osalta, vaikka Pyhällä kolminaisuudella on sama alkuperä ja luonto.
”Sillä se, jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.” (Room.8:9). Tästä Marko S. on samaa mieltä.
Timo P. Ihmisen ”esittäminen” (tai J/jumalan ”esittäminen” on syntiä eikä sovi Jeesuksen perisynnittömyyteen.
Suosittelen, että kertaat tunnustuskirjojemme opetuksen tästä aihepiiristä ihan rauhassa.
Tässä pitää siis muistaa Kristuksen ainutkertaisuus. Nikea, Konstantinopoli I ja Kalkhedon on muotoiltu Raamatun pohjalta Pyhän Hengen johdatuksessa ja dogminmuodostuksen on tarkoitus myös ohjata raamatuntulkintaamme. ”Prophetia olkoon uskon kanssa yhteinen” kuten Biblia 1776 linjaa.
Sami,
Jumala alensi Poikansa enekeleitä alemmaksi, ihmiseksi ja tie ihmiseksi oli ihmisen tie. Ihminen syntyssään tähän maailmaan, ”veden kautta”, syntyy Jumalan Henkäys sisällään ja näin ollen ”senkaltainen, joiden taivaat ovat”. Sitten sinunkin on syytä lukea Raamatusta, miten kertomus jatku. Ortodoksiset, evlut, katoliset, helluntalaiset teologiat eivät ole Raamatusta, muuten kuin tulkittuna. Raamatullisuus on koko Raamattu koko ajan luettuna, jolloin se uskossa sulautuu uskovaan.
Kosti, kirjoitat; ”
Onpa loogista. Ja vaikka Logos on Jumalan vertainen, hän ei ollut Jumalan vertainen Hengen osalta, vaikka Pyhällä kolminaisuudella on sama alkuperä ja luonto.”
Isä on alkulähde (vailla alkua).
Poika on syntynyt Isästä iankaikkisuudessa.
Pyhä Henki lähtee Isästä iankaikkisuudessa.
Nämä suhteet kuvaavat persoonien tapaa olla olemassa, mutta ne eivät luo arvojärjestystä. Logos ei siis ole vähemmän kuin Henki missään suhteessa.
Ortodoksinen teologia hylkää täysin esittämäsi väitteen, sillä se muistuttaa subordinasionistista harhaoppia, kuten arianismia. Ortodoksisen kirkon oppi pitää Pyhää Kolminaisuutta yhtä Jumalana kolmessa hypostaasissa (Isä, Logos eli Poika ja Pyhä Henki), joilla on sama jumalallinen luonto (homoousios), sama alkuperä jumaluudessa ja täysi tasa-arvo.
Ortodoksisessa dogmatiikassa kaikki kolme hypostaasia ovat ikuisia, luomattomia ja täysin jumalallisia ilman hierarkiaa tai eriarvoisuutta Hengen suhteen. Nikean (325) ja Konstantinopolin (381) kirkolliskokoukset vahvistivat, että Poika (Logos) on Isästä syntynyt ennen aikojen alkua ja täysin tasa-arvoinen Isän kanssa, samoin Pyhä Henki lähtee Isästä ja jakaa saman luonnon.🙂
Loppu hyvin ja looginen. Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta.
Kosti, jos haluaa tukea Roomalais-katollista harhaa, niin voi ajatella noin. Pidä sitkeästi kiinni harhasta. Raamatullista se tosin ei ole.
Johannes 15:26 kuuluu seuraavasti:
”Kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, Totuuden Henki, joka lähtee Isästä, niin hän on todistava minusta.” (KR33/38)
Kiitos kysymästä. Edustan luterilaista totuutta.
Kosti, et edusta. Vaan liityt Roomalais-katoliseen traditioon, ja imitoit heitä.
(:
Olen usein pohtinut sitä tilannetta, jossa Jeesus vietiin ruoskittavaksi. Kysehän on Roomalaisten yhdestä hirveimmistä kidutuksista. Nahkaremminen päissä oli teräviä siruja, jota jokaisella iskulla repivät paloja kehosta. Ei vain takaa, vaan myös edestä. Hihnat kiertivät kylkien kautta myös etupuolelle. Tuska on tätynyt olla aivan sietämätön varsinkin kun hän joka hetki hyvin tiesi sen että olisi voinut heti keskeyttää kidutuksen. Kutsumalla taivaalisen sotajoukon paikalle. Tästä mahdollisuudesta Jeesus luopui, koska rakasti meitä. Hän rakasti meitä käsittämättömän suurella rakkaudella ja antoi näin meille jokaiselle äärettömän suuren arvon.
Roomalaisessa ja sitä myötäillen protestanttisessa perinteessa Jeesuksen kärsimyksiä meditoidaan. Itse en ole ikinä syttynyt tuohon, fyysiseen ja henkiseen uupumukseen. Ristillä kärsi myös muitakin, myös he tunsivat tuskaa. Kirkon marttyyrit ovat kärsineet vielä hirveämpiä tuskia kuin ruoskinan. Jotkut luterilaiset pääsiäisvirret aiheuttavat minulle päänsärkyä, ne ovat niin ahdistavan lamauttavan yksipuolisia.