Jeesuksen haavat – veri Jeesuksen

Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana, mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme parannetut. (Jes. 53:7‭-‬8 / FB38)

Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niinkuin hän ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan. (Ef. 1.3-7 / FB38)

Minulle pääsiäinen alkaa palmusunnuntaista. Tämä aika on tärkeä ja pyrin pitämään silloin lomaa maallisesta työstäni. Lomalla tutkin ja pohdin pääsiäisen tapahtumia lähes 2000 vuotta sitten. Oma elämäni ja tuleva elämäni on pelkästään Kristuksen täytetyssä työssä. Hän on tärkein asia elämässäni.

Mitä pääsiäinen sinulle merkitsee?

 

23 kommenttia

  • Juha Heinilä sanoo:

    Kiitos kaikille kommentoijille ja lukijoille!

    Siunattua pääsiäistä!

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Juha Heinilä sanoo:

      KRISTUS NOUSI KUOLLEISTA – TOTISESTI NOUSI

      KRISTUS ÄR UPPSTÅNDEN – SANNERLIGEN UPPSTÅNDEN

      KRISTUS ER OPPSTANDEN – SANNELIG OPPSTANDEN

      KRISTUS ER OPSTANDEN – SANDELIG OPSTANDEN

      KRISTUS ER UPPRISINN – SANNARLEGA UPPRISINN

      HRISTÓS VOSKRÉSE – VOISTINU VOSKRÉSE

      HRISTÓS ANÉSTI – ALITHÓS ANÉSTI

      KRISTUS ON ÜLESTÕUSNUD – TõESTI ÜLESTÕUSNUD

      CHRISTUS IST AUFERSTANDEN – ER IST WAHRHAFTIG AUFERSTANDEN

      CHRIST IS RISEN – INDEED IS RISEN

      KRISTOS NOUZI KUOLENNOIZ – TOVESSAH NOUZI

      KRISTAS KAGGÖÖDI JAMM´JEST – TUODI KAGGÖÖDI

      CRISTUS RESURREXIT – VERE RESURREXIT

      KRISZTUS FELTÁMADT – IGAZAN FELTÁMADT

      CHRIST EST RESSUSCITÉ – EN VÉRITÉ IL EST RESSUSCITÉ

      CHRISTO E RISORTO – VERAMENTE E RISORTO

      CHRISTO HA RESUCITADO – EN VERDAD HA RESUCITADO

      KRISTUS KÉLÉSI – IŠTIKRU´ JU´ KÉLÉSI

      CHRISTO RELEVIGIS EL LA MORTINTOJ – VERE RELEVIGIS

      QOM MORAN MEN QABRO – SHARIRO ITH QOM

      AL-MASSIAH QAAM – HAKKAN QAAM

      HRISTÓS AFTÓNF – ALITHÓS AFTÓNF

      HRUSTIS HARAYAVEY MERELOTZ – ORHINAL E HAROUTIM HRISTOSI

      KRISTE ARSDGA – TŠEŠMAITAD ARSDGA

      HRISTOS ULDZYSÁ SULTÍS – ZEM IK ULDZYSÁ SULTÍS

      HRISTOS A ÍNVIAT – ADEVARAT A ÍNVIAT

      KRISHTI U NGJALL – VÉRTET U NGJALL

      CHRISTUS IS OPGESTAAN – HIJ IS WAARLIJK OPGESTAN

      HRISTOS UVASKRJÓS – SOPRAVDU UVASKRJÓS

      CHRYSTUS ZMARTWYCHWSTAL – ZAPRAWDE ZMARTWYCHWSTAL

      KRISTUS VSTAL Z MRTVYCH – VPRAVDE VSTAL Z MRTVYCH

      HRISTOS VÁSKRSE – VAISTINU VÁSKRSE

      HRISTOS VOSKRESE – NAISTINA VOSKRESE

      HRISTOS VOSKRES – VOISTINU VOSKRES

      HARISTOS UKATSU – ZITSUMI UKATSU

      KRISTU UDHITHANAI – AVAN SATHAYAMAYUM UDHITHANAI

      KRISTO AMEFUFUKA – KWELI AMEFUFUKA

      KRISTO AZUUKIDDE – KYAMAZIMA AZUUKIDDE

      KRISTO NI MURIÛKU – NI MURIÛKU NAMA

      KRISTO ASIMUKUSE – ASIMUKUSHE TOTÓ

      KRISTO ANYAN – AMPA WANYAN

      KRISTUS AKUI YA SON – AKUI YA SON BEBELA

      KRISTUSAQ ONGOIHTAQ – ILAAMUN ONGOIHTAQ

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Juha Heinilä

    Olen IT-suunnittelija Vantaan Rajakylästä. Kuulun Pyhän Kolminaisuuden luterilaiseen seurakuntaan, joka on Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan Vantaan seurakunta. Luen mielelläni vanhoja hyviä luterilaisia kirjoja. Käsittelen blogissa kristityn elämää unohtamatta Raamattua ja Tunnustuskirjoja.

    Kirjoittajan viimeisimmät blogit

    Kirjoittajan luetuimmat blogit

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit