Järjestys se olla pitää – kirkossakin

Kuluneella viikolla yksi kuumimmista kirkkopoliittisista kysymyksistä on ollut, mitä todella tapahtui Helsinki Priden konttikirkossa lauantaina 28.6.2014. Sen sijaan että olisi syvennytty tapahtuneen hengelliseen sisältöön, on enimmäkseen keskitetty termien käyttöön. Oliko tapahtumassa kysymys siunaustapahtumasta vai ei. Tällä kysymyksellä koetaan ratkaistavan, noudatettiinko tilanteessa piispainkokouksen ohjetta vaiko ei. Tämä siis Helsingin hiippakunnassa.

Kuukausi aiemmin, siis keskiviikkona 28.5. Oulun hiippakunnassa oli niin ikään esillä piispainkokouksen ohjeitten noudattamista. Tuolloin hiippakunnan tuomiokapituli tutki, olivatko eräät hiippakunnan papeista toimineet pappeina Suomen lähetyshiippakunta – nimisessä yhteisössä.  Tutkinnan kohteena ei siis ollut kyseisten pappien teologiset motiivit vaan, nimenomaan piispojen ohjeen vastainen toiminta. Piispat ovat pappisviran hoidon suhteen pappien esimiehiä.

Sikäli kun piispainkokouksen ohjeen vastaista toimintaa ilmeni, päätyi Oulun hiippakunnan tuomiokapituli antmaan asiasta varoituksen.  Yhden pastorin osalta tutkimus jatkuu ja edessä lienee vielä varoitusta vakavampi seuraamus.

Kielto, ettei Suomen ev.lut. kirkon pappi voi kuulua lähetyshiippakunnan papistoon perustuu piispojen omasta harkinnastaan tekemään yhteiseen kannanottoon. Kannanotto kirjeitse eri hiippakuntien papeille, kirkolliskokous ei ole asiaa käsitellyt. Piispojen antama pastoraalinen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan perustui suoraan kirkolliskokouksen aiemmin tekemään linjaukseen. Kummassakin tapauksessa piispat ovat toimineet toimivaltuuksiensa puitteissa.

Jäämme näkemään noudattavatko muut hiippakunnat Lähetyshiippakunta -asiassa samaa linjaa kuin Oulu. Lähetyshiippakunnan piispaa koskenut päätös Tampereen hiippakunnassa on käytännössä vastaavanlaisen edellisen päätöksen toisinto.

Ohje, jonka noudattamista tällä viikolla on pohdittu, koskee vapaamuotoista rukousta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa ja heidän puolestaan.  Eri hiippakunnilla on tästä ohjeesta hieman erilaisia tarkentavia ohjeita. Esimerkiksi Helsingin hiippakunnassa on ohjeistettu, että seurakunnan työntekijä voi käyttää tilanteessa liturgista vaatetusta. Tämä siitä huolimatta kyse ei olekaan kasuaalitoimituksesta, eikä tilaisuudesta tule sellaista kuvaa antaa. Liturgisen vaatetuksen käyttö vahvistaa tilanteen jumalanpalvelusluonnetta, mutta ei tee siitä kirkollista toimitusta.

Mikkelin hiippakunnassa asiasta lähetetiin papistolle erillinen kirje, jossa mm. todettiin. ettei esirukouksessa ole kyse avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta ja siksi siinä ei käytetä avioliiton vihkimiseen tai sen siunaamiseen kuuluvia osia. Hiippakunnan ohjeen mukaan kyse on siis nimenomaan esirukouksesta, joka linjaus nähdäkseni vastaa juuri kirkolliskokouksen ottamaa linjaa.

Lisäksi Mikkelin ohjeessa todetaan että papin tai kirkon työntekijän ei tule erehdyttävästi pyrkiä luomaan vapaamuotoisesta rukouksesta avioliittoon vihkimisen tai muun kirkollisen toimituksen kaltaista toimitusta. Tämä velvollisuus koskee sekä edeltävää keskustelua että varsinaista rukoustilannetta.  Vastaavassa ohjeessa Helsingin hiippakunnassa todetaan, että kirkolliskokouksen päätöksen oleellisin reunaehto on se, että tilanne ei luo mielikuvaa siitä, että on kyse avioliittoon vihkimisestä tai avioliiton kirkollisesta siunaamisesta.

Helsinki Priden konttikirkossa naisparin kanssa rukoillut pastori on lehtitietojen mukaan kertonut nimenomaan pyrkineensä siunaustilaisuutta muistuttavaan kokonaisuuteen. Voiko sitten olla niin, että sama asia joka piispojen antamassa ohjeessa nimenomaisesti kielletään, onkin osan kirkkokansan mielestä pastorilta kiitettävää siviilirohkeutta, sikäli kun termi siviilirohkeus sopii viranhoidon yhteydessä käytettäväksi.

Nähdäkseni Kirkon järjestystä ja esimiesten ohjeita tulee naudattaan niin Oulussa, Mikkelissä kuin Helsingissäkin. Myös yleinen etu vaatii, että kirkossa noudatetaan sekä kirkon tunnustusta ja järjestystä että esimiesten ohjeita.

Paitsi papiston, myös kirkkokansan on syytä tietää, ettei Suomen ev.lut. kirkon pappi saa kuulua lähetyshiippakunnan papistoon eikä Suomen ev.lut. kirkon pappi voi virkatyösään rinnastaa saman sukupuolisten välisiä suhteita kirkolliseen avioliittoon.  Yksityishenkilöinä heillä toki on näistä asioista lupa omaan mielipiteeseen ja sekin on syytä yleisesti tiedostaa samoin se, että he ovat omista henkilökohtaisita mielipiteistään huolimattaa pappisvirassaan velvollisia asianmukaiseen pastoraaliseen kohtaamiseen seurakuntalaisen arvovalinnoista riippumatta.

http://www.hs.fi/kaupunki/Kirkko+%C3%A4l%C3%A4hti++pappi+pel%C3%A4styi+ja+kielsi+siunauksensa+Pridessa/a1404273828629

https://www.kotimaa.fi/artikkeli/lahetyshiippakunnan-papit-saivat-varoituksia/comment-page-2/

http://www.oulunhiippakunta.evl.fi/?x20437=2807679

http://www.mikkelinhiippakunta.evl.fi/piispa/6#ohjeparisuhderukouksesta

http://www.helsinginhiippakunta.evl.fi/hiippakunta/tiedotteet/piispan_tiedotteet/?x26971=601966

    • Toisaalta kukin voi tahollaan miettiä, kummasta on kirkon koossa pysymisen kannalta suurempi vaara: Pappien valumisesta lähetyshiippakuntaan vai pappien valumisesta ”ruotsalaisen kirkkopolitiikan tielle”.

      Molemmista koituu se riski, että kirkkokansan ydinjoukko jää vaille luotettavaa sielunpaimenta.

    • Olen sitä mieltä, että kirkkokansan ydinjoukolle samaa sukupuolta olevan parin parisuhteen siunaaminen ei ole sielunpaimenen uskottavuutta syövä kynnyskysymys. Uskoisin, että moni suomalainen toivoisi kirkon ottavan nykyistä suvaitsevaisemman asenteen seksuaalivähemmistöihin.

      TIetysti Kivimäen kommentin tulkinta riippuu siitä, mitä kirkkokansan ydinjoukolla tarkoitetaan.

    • Tuo Jukka Kivimäen käyttämä termi: ”Kirkkokansan ydinjoukko” sietäisi kehystää:-)

      Hieno sanonta. Gustav Johansson käytti aikoinaan maltillisempaa jaottelua: uskovat, etsivät ja välinpitämättömät.

    • Se ydinjoukko muuten valuu sinne lähetyshiippakuntaan myös, kun iso joukko niistä luotettavista sielunpaimenista ei saa vihkimystä Suomen ev.lut. kirkossa.

    • Sitä tälläinen uskossaan huterampi joutuu tarrautumaan tosissaan penkinpäähän ettei tipahda, kun kirkkokansan ydinjoukko vyöryy Lähetyshiippakuntaan.

      Lhpk vie rusinat pullasta vain sen takia, että pysyvät totuudessa virkakysymyksessä, epäreilua.

    • Jusulle kommentiksi, että jos menisit tekemään tuikitavallisena sunnuntaina oven suukyselyn asiasta jonkun keskisuuren suomalaisen seurakunnan päämessun jälkeen, niin ehkäpä saisit hieman eri tavalla painottuneen vastauksen verrattuna siihen mitä saisin vastaavaan kyselyyn Don’t tell maman ovelta.

    • OK, eli kirkkokansalla tarkoitetaan tässä yhteydessä sitä osajoukkoa kirkon jäsenistä, jotka käyvät sunnuntaisin jumalanpalveluksessa. Saatat hyvin olla oikeassa, että siitä joukosta osa ei haluaisi toimia papin kanssa, joka siunaa homopareja.

      Villi veikkaukseni on, että DTM:n ovella moni toivoisi kirkon pitävän homosuhteita syntinä. Siitä saisi sopivan kielletyn hedelmän maun suuhun.

      BTW. Asenteet yhteiskunnassa ovat viimeisen vuosikymmenen aikana muuttuneet niin radikaalisti, että nykyisellään DTM katsoo lyhenteen tulevan sanoista ”Do tell mama” 🙂

    • ”että jos menisit tekemään tuikitavallisena sunnuntaina oven suukyselyn asiasta jonkun keskisuuren suomalaisen seurakunnan päämessun jälkeen,”

      Tuskin ne kaksi huivipäistä mummoa edes tietävät mitä homoseksuaali tarkoittaa.
      (”tuiki tavallinen” kirjoitetaan muuten erikseen ja ”ovensuukysely” yhteen)

  1. ”Paitsi papiston, myös kirkkokansan on syytä tietää, ettei Suomen ev.lut. kirkon pappi saa kuulua lähetyshiippakunnan papistoon eikä Suomen ev.lut. kirkon pappi voi virkatyösään rinnastaa saman sukupuolisten välisiä suhteita kirkolliseen avioliittoon.”

    Mitens tämä natsaa arkkipiispa Mäkisen mainitsemaan moniääniseen kirkkoon? Moniääninen saa olla siis vain tietyllä tavalla?

    Vai on kirkkokansan syytä tietää. Kun sais tolkkua, että mitä pitää tietää kun yksi pappi/piispa sanoo yhtä ja toinen toista. Eikös ne ole piispat ja papit, joiden todella pitäisi tietää. Ja sitten puhutaan jo ihan Raamatun ilmoituksesta. Sekin tuntuu tökkivän mitä pappeihin/piispoihin tulee.

    • Tarja Aarnio kysyi: ”Mitens tämä natsaa arkkipiispa Mäkisen mainitsemaan moniääniseen kirkkoon? Moniääninen saa olla siis vain tietyllä tavalla?”

      Ensinnäkin on todettava, että tunnustuksellinen kirkko voi olla moniääninen vain tunnustuksensa puitteissa. Rajoja on siis joka tapauksessa asetettava.
      Blogissa viittaamiani rajauksia on arkkipiispa Mäkinen ollut itse asettamassa, joten näiden rajausten noudattaminen sisältynee arkipiispan tarkoittamaan moniäänisyyteen.

      Molemmat asiat ovat välillisesti myös tunustuskysymyksiä. Kirkko on eklessia. Seurakunta kokoontuu yhteiselle ehtoolliselle. Ei välttämättä kaikki samaan aikaan samassa paikassa, mutta kyse on kuitenkin samasta, samoin ymmärretystä Herran ehtoollisesta. Sakramenttien oikein toimittamisen lisäksi kirkon ykseys edellytää sanan oikein julistamista. Näkemyserot liturgian muodoista eivät saa olla ykseyden esteenä.

      Kirkkomme tunnustuksen mukaan Raamattu on kistillisen opin ainoa lähde ja myös kristillisen etiikan perusta. Kuten Jeesus Kristus meille evankeliumin kautta opettaa, Jumalan laki on edelleen voimassa viimeistä piirtoa myöden. Lain tuomion kuitenkin on otettu Jeesuksessa Kristuksessa kokonaan pois. Haasteemme on tulkita Jumalan lakia omana aikanamme. Selitys ettei Pyhä Henki ole Raamatun kirjoittajia ohjatessaan ymmärtänyt sitä tai tätä, on kuitenkin tunnustuksemme vastaista.

    • Jukka Kivimäki kirjoittaa, että kirkkomme tunnustuksen mukaan Raamattu on myös kristillisen etiikan perusta.

      Tämä on virheellinen käsitys. Yksikään tunnustuskirja ei opeta, että Raamattu on elämän ylin ohje. Luterilaisen opin mukaan oikea eettinen harkinta on mahdollista ilman Raamattuakin. Luterilainen etiikka perustuu luonnolliseen lakiin. Sen oivaltamiseen luonnollisen ihmisen normaali järki riittää hyvin.

      Mikäli Kivimäki tarkoittaa reformoituja tunnustuskirjoja, on hän täysin oikeassa. Niissä Raamattu on myös etiikan ja elämän kysymyksistä ylin arvovalta.

    • Miäli Kari-Matti Laaksonen tarkoittaa, että luterilaisuus sivuuttaa Raamatun kokonaan etiikan lähteenä, hän erehtyy.

      Luther kirjoittaa: ”Kaikilla ihmisillä on tosin luonnostaan jonkinlainen lain tunto, mutta se on hyvin heikko ja hämärtynyt. Siksi on ollut ja on aina pakko välittää ihmisille tuo lain tunteminen, jotta he tietäisivät syntinsä ja Jumalan vihan suuruuden. On nimittäin mahdotonta, että Jumala tukisi syntiä ja kruunaisi sen. Siksi on myös välttämätöntä, että saarnataan Jumalan vihaa ja sitä tosiasiaa, että synnin palkka on kuolema.” http://sley.fi/node/2318

      Kun kirjoitin, että Raamattu on kristillisen etiikkan perusta, en tarkoittanut etteikö tietoa oikesta ja väärästä voisi etsiä myös Raamatun ulkopuolelta. Kuten Luther kirjoittaa ”kaikilla ihmisillä on luonnostaan jonkinlainen lain tunto”. Omaa käsitystä on kuitenkin syytä verrata siihen mitä Raamattu vastaavasta asiasta opettaa. Ristiriita tilanteessa voi sitten miettiä onko ymmätänyt Raamatun väärin vai olisiko omassa kannassa sittenkin jotain tarkistettavaa.

      Jos ajattelisimme, ettei Raamattu olisi lainkaan etiikan lähde (eikä tietenkään mikään muukaan kirja, muutoinhan asettaisimme toisen kirjan Raamatun sijaan), olisimme pelkästään oman ”korvasyyhymme varassa”.

    • Augsburgin tunnuksen puolustuksessa Melanchthon kirjoittaa: ” Kun ihmisen luontoon on jäänyt jäljelle järki ja arvostelukyky aistimin havaittavissa asioissa, hänessä on jäljellä myös kyky suorittaa valintaa näissä asioissa sekä vapaus ja kyky toteuttaa yhteiskunnallista vanhurskautta. – – Vaikka me siis myönnämmekin, että tahdolla on vapaus ja kyky suorittaa ulkonaisia lain vaatimia tekoja, me emme kuitenkaan katso ihmisen vapaan ratkaisunsa varassa kykenevän mainittuihin hengellisiin tekoihin: todella pelkäämään Jumalaa, todella häneen uyskomaan ja todella pääsemään siihen vakaumukseen, että Jumala huolehtii meistä, kuulee rukouksemme ja antaa meille anteeksi.”(Uskonkohta XVIII)

      Augsburgin tunnustuksessa sama asia sanotaan lyhyemmin. (artikla 18)

      On vaikea nähdä mihin muualle esimerkiksi tasa-arvoinen avioliittolaki syrjintää poistavana tulisi sijoittaa kuin juuri yhteiskunnallisen vanhurskauden alle.

      Perisynnistä huolimatta, ja vaikka ei aina uskoisi, Jumalan luomaa järkeä ja moraalitajua jäi luonnolliselle ihmisille sen verran, että etiikkaan ja yhteiskunnalliseen vanhurskauteen liittyviä asioida on mahdollista niiden perusteella arvioida, ei pelkästään, eikä etenkään ensisijaisesti omaan ”korvasyyhyyn” perustuvien valikoitujen Raamatun jakeiden pohjalta..

    • Kari-Matti Laaksosen viittaama yhteiskunnallinen vanhurskaus tarkoittaa yhteiskunnallista syyttömyyttä sitä, että ihminen on lainkuuliainen ja kunnollinen kansalainen. Näin kuvattu yhteiskunnallinen vanhurskaus ei kuitenkaan sellaisenaan tuota pelastavaa vanhurskautta.Näin myös siksi ettei yhteiskunnan lait aina vastaa Jumalan tahtoa vaikka osaisimme sisäänkirjoitettuna tunnistaa Jumalan lain.

      Yhteiskunnallinen avioliittolaki kuuluu maallisen regimentin alueelle, eikä kirkon tule siihen puuttua. Jos kuitenkin tahdomme päätöksessä seurata Jumalan tahtoa, tulee meidän kysyä asiaa Jumalata itseltään ja parhaiten se onnistuu lukemalla Raamattua. Kun Raamattua lukee Pyhässä Hengessä, kertoo se kyllä mitä Henki tahtoo. Eri asia sitten on tahdommeko totella asiassa Jumalan tahtoa.

    • Tässä nyt on olemassa kovin erilaisia ”Pyhässä Hengessä” luettuja Raamatun tulkintoja.

      Yhteiskunnallinen vanhurskaus ei tietenkään tuota pelastavaa vanhurskautta, mutta: yhteiskunnalliseen vanhurskauden alaan kuuluvia asioita, kuten homoseksuaalien syrjimättömyyttä, voidaan vallan hyvin ymmärtää ilman Raamatun lukemista ”valaistuna” tai pöytälamppu pimeänä.

      Langenneella ihmisellä ei ole hengellisen hyvän tekemiseen vapaata tahtoa. Sen sijaan ihminen uudestisyntymättömässäkin tilassa omaa vapaan tahdon ja kyvyn luonnollisten hyvien asioiden tekemiseen, kuten ihmisten kohtelemiseen tasa-arvoisina.

    • Kari-Matti Laaksoselle huomioksi, että ihmisten väline tasa-arvoisuus sisältyy myös Raamatusta nousevaan etiikkaan. Ihmisten tasa-arvoisuus Jumalan kasvojen edessä perustuu ihmisen luotuisuuteen. On Jumalan lain vastaista, jos kohtelemme lähimmäisiämme epäoikeudenmukaisesti.

      Tasa-arvokäsityksellä ei kuitenkaan ole mitään muuta kosketuspintaa syntikäsityksen kanssa, paitsi että tasa-arvon vastainen teko on ihmiselle syntiä. Herran edessä kuitenkin se, joka on tehnyt enemmän syntiä saa enemmän anteeksi. Tasa-arvo ei siis edellytä syntikuormien ”tasaamista”, sillä synnit annetaan anteeksi kaikki tai ei mitään -periaatteella.

    • Tuntuu kyllä aika ikävältä, jos kantelut ovat ainoa keino kirkon koossa pitämiseksi yhtenä tunnustuksellisena yhteisönä.

      Jos kirkon papit eivät pidä kiinni yhteisitä päätöksistä, niin miten meiltä maallikoilta voidaan edellyttää että hyväksymme annettuna asiana sen mitä kirkko on ja että pyrimme vaikuttamaan kirkossa vain siltä perustalta.

    • Nyt ei ole kyse kirkon tunnustukeen liittyvästä asiasta, joten tunnustukseen ja siinä pysymiseen en itse viittaisi tässä yhteydessä.

      Kantelu on yksi keino selvittää epäselvyyksiä. Nyt siihen ei ilmeisesti edes nähdä tarvetta, joten tilannehan on sikälikin sitten hyvä yhteisön koheesion kannalta.

      Aiemmin on ollut paljon keskustelua siitä, että pitäisikö kokonaisten kirkon järjestöjen pitää kiinni kirkon yhteisistä päätöksistä ja onko seurakunnilla lupa reagoida siihen, jos ja kun järjestöt eivät näin tee. Järjestöihin verrattuna nyt käsillä oleva yhden papin toiminta on tietysti pienemmän mittaluokan kysymys. Kuten olen tuonut ilmi, pitäisi tehtyjä päätöksiä noudattaa ja se koskee sekä yksittäisiä työntekijöitä että kokonaisia järjestöjä. Järjestöjen tapauksessa kirkon päätöksistä kiinni pitämättömyydelle on kuitenkin löytynyt kirkosta hyvin tilaa ja tukea piispoja myöten.

    • Jukka Kivimäki, keskustelu siitä, että useammat kirkon lähetysjärjestöistä eivät palkkaa a) pappisnaisia ja/tai b) parisuhteensa rekisteröineitä on käyty foorumilla huomattavan monta kertaa. Ei kai sitä keskustelua, johon itsekin olet tutustunut tai osallisunut tarvitse aloittaa ja käydä jälleen uudelleen tässä?

    • Jani Salminen

      Keskusteluja on toki käyty, mutta minkään järjestön ei ole todettu toimivan kirkon yhteisten päätösten vastaisesti. Siksi argumenttisi on yhtä relevantti kuin kysymys joko olet lopettanut mummojen hakkaamisen.

    • No sitten tekstisi on yhtä mummonhakkaamista, sillä Konttikirkon tilaisuuden suhteen ei ole todettu mitään päätösten vastaista tapahtuneen, tuomiokapituli on hyväksynyt pastorin esittämän suunnitelman eikä kukaan ole kannellut.

    • Aivan naurettavaa verrata lhpk:aan liittyviin tutkimuksiin. Nehän eivät kaiketi liity kanteluihin vaan piispojen itsensä toimesta tehdään tutkimusta.

    • Sonja Ottavaiselle tiedoksi, että LHPK:n/ MPSF:n papiston asioita on käsitelty myös kantelujen perusteella.

    • Tästä nyt on piispojen kannanotto ja aika raskauttavaa näyttöä.

      Piispojen kannanotto Suomen evankelisluterilaisesta lähetyshiippakunnasta

      Jumalan sana, kaste ja ehtoollinen sekä niitä palveleva pappisvirka ovat kirkon tuntomerkkejä. Kirkkomme hengelliset liikkeet ovat perinteisesti kunnioittaneet kirkkomme järjestystä. Tästä poiketen lähetyshiippakunta on ominut kirkon tuntomerkit itselleen ja väittää, että Suomen evankelis-luterilainen kirkko kantaa väärän kirkon tuntomerkkejä.

      Seurakuntalaisissa synnyttää hämmennystä lähetyshiippakunnan pyrkimys toimia kirkkona kirkon sisällä. Lähetyshiippakunnan toiminta ei ole Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimintaa eivätkä sen piirissä vihityt papit ole kirkkomme pappeja. Tästä syystä heidän suorittamansa kirkolliset toimitukset eivät ole Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toimituksia.

      Niin kauan kuin lähetyshiippakunnan kirkko-opillinen ja kirkko-oikeudellinen asema on epäselvä, seurakuntien tiloja ei pidä luovuttaa sen käyttöön. Seurakunnassa järjestettävältä tilaisuudelta on voitava odottaa, ettei se ole suunnattu kirkkomme työtä vastaan ja ettei sillä pyritä korvaamaan kirkollisia toimituksia kirkkomme jäsenen kohdalla.

      Pappisvihkimyksessä ja erityisesti pappislupauksessa (KJ 5:6 §) pappi lupaa pysyä kirkkomme tunnustuksessa, noudattaa kirkkomme lakia ja järjestystä sekä toimia kirkon rakennukseksi. Papin toimiminen lähetyshiippakunnan tehtävissä on ilmeisessä ristiriidassa papilta odotettavan lojaalisuuden ja pappislupauksen kanssa. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappi ei voi kuulua lähetyshiippakunnan papistoon.

      http://www.oulunhiippakunta.evl.fi/?x20437=2406081

    • Sonjan viittaama teksti on aika jykevää tekstiä. Samoin on jykeväät tekstiä piispain kokouksen ohje vapaamuotoisesta rukouksesta luettuna yhdessä sitä ennen laaditun mietinnön kanssa.

  2. Jos ajatellaan Mikkelin hiippakunnan alueella elävien ihmisten asenteita, kylmä tosiasia on se, suurin osa alueen nuorista homoseksuaaleista muuttaa aikuistumisen kynnyksellä pois, koska ei koe voivansa elää synnyinseuduillaan. On tietysti oikein, että Mikkelin piispa ohjeistaa pappejaan, mutta mitään kovin suurta ongelmaa kirkkoon rynnivät homot hiippakunnassa tuskin aiheuttavat.

    Mikkeliläisten kovin voimakas varustautuminen tiukkoja sääntöjä laatimalla olisi enemmän hätävarjelun liioittelua tai kirkkopolitiikkaa kuin todelliseen uhkaan valmistautumista. Rukoillaan Mikkelin hiippakunnassa homoparin kanssa ja puolesta edes joka vuosi? Onko rukoilutilaisuuksia järjestetty yhtään kertaa?

    Mitä sitten tulee Kivimäen peräänkuuluttamaan sääntöjen noudattamiseen tasapuolisesti kaikissa tilanteissa, esimerkin voisi ottaa vaikka rikoslain 6. luvun pykälästä kaksitoista. Sen ensimmäinen momentti sanoo, että rangaistuksen voi jättää tuomitsematta, jos rikosta on sen haitallisuuteen tai tekijän syyllisyyteen nähden pidettävä kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Myös maallinen oikeus jakaa erilaisista teoista erilaisia tuomioita.

    Kansalaistottelemattomuus on puolestaan siitä erikoinen instituutio, että se saa kansan syvien rivien oikeutuksen vain silloin kun siihen syyllistyvä henkilö rikkoo sääntöä tai normia, jonka kansan syvät rivit kokevat arvottomana tai epäoikeudenmukaisena. Hyvien ja tarpeellisten sääntöjen rikkojan siviilirohkeutta ei suitsuteta vaan hänen tuomiotansa pidetään oikeudenmukaisena.

    Maailmanhistoria on täynnä tilanteita, joissa siviilirohkeudella on joudutettu hyvien asioiden toteutumista. Ja historia on myös täynnä tilanteita, joissa sääntöjä vääryydellä ja epäoikeudenmukaisuudella rikkonut konna on saanut tuomionsa. Itsensä asemoiminen oikealle puolelle historiaa ei ole aina triviaalia, mutta väitän, että kristillinen lähimmäisenrakkauden periaate antaa usein aika hyvän lähtökohdan, samoin kuin humanismi.

    • Jusu Vihervaara kirjoitti:
      ”Jos ajatellaan Mikkelin hiippakunnan alueella elävien ihmisten asenteita, kylmä tosiasia on se, suurin osa alueen nuorista homoseksuaaleista muuttaa aikuistumisen kynnyksellä pois, koska ei koe voivansa elää synnyinseuduillaan. ”

      Jusun viittaama asia ei oikeastaan liity mitenkään blogin aiheeseen, koska suomessa jäseenyys ev.lut. kirkossa ei ole pakollista, eikä seurakunnat painosta maantieteellisellä alueellaan asuvia ihmisiä elämään oppiensa mukaan. Kirkolliset toimitukset ovat kaikkialla maassa seurakunnan sisäinen asia ja ne toimitetaan kirkon oppien ja kirkkokäsikirjan mukaan. Kirkko on siis sama Mikkelissä ja Helsingissä.

    • En ottanut kantaa siihen, toimiiko Mikkelin hiippakunnan seurakunnat tavalla joka lisää tai vähentää seksuaalivähemmistöihin kohdistuvia ennakkoluuloja. En tunne seurakuntien käytännön työtä ja siellä toimivia ihmisiä, jotta osaisin tätä arvioida.

      Kommentillani yritin sanoa, että piispa Häkkisellä ei mielestäni ole erityisen suurta huolta siitä, että Mikkelin hiippakunnassa järjestettäisiin liian homomyönteinen tapahtuma. Näen, että hiippakunnan alueella tapahtuva samaa sukupuolta olevan parin kanssa ja puolesta rukoileminen on lähinnä teoreettinen tapahtuma.

      Ihmiset ovat erilaisia Mikkelissä ja Helsingissä. Se on sitten teoreettisen pohdiskelun paikka, koostuuko kirkko siihen kuuluvista ihmisistä vai onko kirkon ydin instituutio siihen kuuluvien sääntöineen. Eli onko yhteisön luonne lähtökohtaisesti top-down vai bottom-up?

  3. Jukka Kivimäki :”Suomessa jäsenyys ev.lut. kirkossa ei ole pakollista, eikä seurakunnat painosta maantieteellisellä alueellaan asuvia ihmisiä elämään oppiensa mukaan.”

    Gott sei Dank, koska ainakaan henk.koht. en pysty elämään enkä hyväksymään kirkon/kirkkojen tunnustuskirjoja kokonaisuudessaan enkä sitä, että puolisoni laillinen ja käsitykseni mukaan ihmisoikeuksien julistuksen mukainen harrastus tuomitaan.

    Me emme tule häiritsemään oikeaoppisten messuja läsnäolollamme, mutta haluamme pysyä tämän mielestämme Suomen ainoan todellisen arvoyhteisön jäseninä tietenkin edellyttäen, että ne ”voimat”, jotka kirjoittavat sekä sanan Jumala että [Jumalan] Sana pienillä alkukirjaimilla ottamatta selvää mitä niillä on tarkoitettu siinä kontekstissa, jossa ne on sanottu, eivät saa valtaa kirkon asioissa.

    Mielestäni nämä ”voimat” ovat jo muutenkin tehneet meistä pelkkiä heidän maallisia etujansa maksavia verotaksvärkkiläisiä.

    • Seikka, että joku on halukas muuttamaan kirkon perinteistä käsitystä kristillisestä avioliitosta ei vielä sinällään tarkoita, että hän olisi valmis luopumaan myös uskosta kolmiyhteiseen Jumalaan. Ongelmaksi tulee jos muutosta perustellaan seikoilla jotka pois ottavat Raamatulta auktoriteetin Jumalan ilmoitetuna sanana.
      Tämän vuoksi esirukous kanssa ja puolesta on ratkaisevalla tavalla eri asia, kuin vihkitoimitus.

    • Minun nähdäkseni ajatus, jonka mukaan Raamattu ei kiellä kirkkoa siunaamasta samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon, ottaa auktoriteetin pois ainoastaan niiltä ihmisiltä, jotka katsovan Raamatun kieltävän samaa sukupuolta olevien parisuhteet.

      Tuskin meistä kukaan voi sanoa, että Raamatusta löytyy yksiselitteinen kohta, jossa kielletään samaa sukupuolta olevien parisuhde ja sen siunaaminen. Erilaisia tulkintoja asiasta on Raamatun perusteella kyllä tehty ja uskoakseni suurin osa näistä tulkinnoista vastustaa samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteita.

      Tämän tulkinnan muuttaminen ei tarvitse merkitä Raamatun arvovallan hylkäämistä. Se voi merkitä myös sitä, että ihminen myöntää oman erehtyväisyytensä tulkintoja tehdessään. Ajatus siitä, että ihminen ei voisi viisastua ja muuttaa mielipidettään sotii sitä vastaan, että usko on elävä ja Pyhä Henki vaikuttaa yhä tänä päivänäkin keskuudessamme.

    • ”Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.”

      Avioero on ainakin täysin aukottomasti kerrottu olevan syntiä ja jumalan tahdon vastaista. Tämä tosin unohtuu monelta, joilla on kiire rusinapullailemaan raamatulla ja tuomitsemaan homoliitot jumalan sanan vastaisena 🙂 Tekopyhyyden huippu!

    • ”Tuskin meistä kukaan voi sanoa, että Raamatusta löytyy yksiselitteinen kohta, jossa kielletään samaa sukupuolta olevien parisuhde ja sen siunaaminen. Erilaisia tulkintoja asiasta on Raamatun perusteella kyllä tehty ja uskoakseni suurin osa näistä tulkinnoista vastustaa samaa sukupuolta olevien ihmisten parisuhteita.”

      Jokainen Raamattuun syvemmin ja tarkemmin perehtynyt tietää, että Raamatusta löytyy useitakin selkeitä tai ”selkeitä” käskyjä ja kieltoja, joita on tarkasteltava kokonaisuudesta käsin. Ei siis ole kyse vain siitä millaisia käskyjä ja kieltoja sieltä löytyy.

      Tätä ”parisuhteen siunaaminen” tapausta on tarkasteltava kristillisen avioliittokäsityksen pohjalta. Oleellista ja ratkaisevaa on se katsotaanko avioliiton olevan vain ”kahden toisiaan rakastavan ihmisen sopimus ja halu sitoutua toisiinsa”, vai onko siinä kyse jostain syvemmästä.

      Ja myös siitä katsotaanko että ihmisten välillä voi olla rakkautta, kiintymystä, uskollisuutta ja sitoutumistakin ilman seksuaalisuutta. On erittäin hyvä, että Raamatussa on Daavidin ja Jonatanin ja myös Ruutin ja Noomin tarina.
      Näiden suhteen voidaan sanoa, että tuskin löytyy mitään mikä yksiselitteisesti osoittaisi näiden ihmisten välillä olleen jotain seksuaalista, tai että rakkaus ilman seksuaalisuutta olisi jotenkin vähemmän arvostettavaa.

      Itse näen avioliiton siunaamisen erityisenä juuri siksi, että miehen ja naisen suhde on monella tavalla erityinen. Siinä on myös erityistä ”haastetta” juuri sukupuolten erilaisuuden vuoksi. Avioliitto on miehelle matka naiseuden ihmeelliseen maailmaan ja päinvastoin 🙂 Monet suhteen kriisit ja riidat voivat syntyä tästä erilaisuudesta.

      Siksi avioliiton siunaaminen ei ole vain tapa toivottaa ”kaikkea hyvää” eikä myöskään vain osoitus hyväksynnästä. Se on matkalle varustamista. Paitsi suhteen erityislaatuisuuden ja siihen liittyvien erityisten haasteiden vuoksi, myös avioliiton erityisen tärkeän tehtävän vuoksi. Enkä tarkoita vain lasten saamista. Vaan sitä, että mies ja nainen yhdessä ja toisiaan täydentäen palvelevat Jumalaa ja lähimmäistä ja rakentavat Jumalan valtakuntaa.

      Eli ero ei ole pelkästään siinä mitä Raamatusta luetaan ja miten sitä luetaan, vaan nähdäänkö avioliitto vain tunnesiteenä vain suurempana mysteerinä, jolla on tarkoitus.

    • Juuri oli jossain kommenttia siitä miten ei voitu ymmärtää kun ”kaksi ihmistä haluaa sitoutua toisiinsa miksi sitä ei muka voisi siunata.”

      Mielestäni kirkon ei pitäisi siunata liukuhihnalta edes heteropareja, vain sillä perusteella, että nämä ”haluavat sitoutua toisiinsa.”

      Ihmisten väliset sovitut ”sitoumukset yleensä noudattavat tunnetiloja ja muuttuvat tunteiden mukana. Kristillisessä avioliitossa on kyse enemmän sitoutumisesta kuin halusta sitoutua.

      Eikä avioliitto ole pelkkiä oikeuksia, vaan tärkeä ja haasteellinen tehtävä. Ja sitoutuminen siihen merkitsee sitä, että myös pysytään sitoutuneena. Silloinkin kun ei enää huvittaisi pysyä.

      Vapaissa suunnissa, ortodoksisuudessa ja katolisuudessa avioliiton velvoittava luonne on muistettu ja pidetty esillä. Ja myös mieheyden ja naiseuden merkitys siinä.

      Ihmisten väliset kiintymyssuhteet ovat tietysti ihan tärkeitä nekin. Mutta ei ole mitenkään itsestäänselvää, mielestäni, että näitä olisi tarpeellista mitenkään erikseen siunata. Ellei sitten veljeys- ja sisaruusliittoon, kuten keskiajalla tehtiin.

      Tässä on oleellista sekin, että haluavatko nais- ja miesparit, jotka elävät parisuhteessa, nimenomaan saman siunauksen kuin mies ja nainen saavat avioliittoon vihittäessä. Ei mielestäni ole millään lailla vääryys ketään kohtaan, että samalla siunauksella heitä ei voida siunata.

      ”Siunausta” voidaan toivottaa kenelle hyvänsä. Ja kenen hyvänsä puolesta voidaan rukoilla.
      Mutta siunaamiseen kirkollisena toimituksena on suhtauduttava vakavasti. Kirkon ei mielestäni olisi alun alkaenkaan pitänyt ryhtyä siunausautomaatiksi, ja siunata pyydettäessä kauppakeskuksia ja mitä hyvänsä.

    • Sari,

      Kommenttini oli vain vastaus Jukalle, joka teki samaa sukupuolta olevien parisuhteen siunauksesta Raamatun auktoriteettia horjuttavan kysymyksen. Halusin vain sanoa, että vaarassa on mielestäni enemmän Raamattua konservatiivisesti tulkitsevien henkilökohtainen auktoriteetti kuin että Raamatusta löytyisi yksikäsitteisen selkeä kielto siunata kahden samaa sukupuolta olevan henkilön parisuhde.

      En ottanut kantaa siihen, millaisen merkityksen kukin meistä henkilökohtaisesti antaa parisuhteelle ja siihen liittyvien henkilöiden sukupuolen ilmaisulle.

  4. En voi välttyä ajattelemasta, että siinä konttikirkon tapauksessa on kärpäsestä tehty härkänen. Tuskin siellä on mitään avioliiton kirkollisen siunaamisen kaavaa käytetty. Ainakaan uutistiedoista ei sellaista voi päätellä. Parisuhderukous on niin epämääräinen käsite, että se tuo vain sekavuutta sinne, missä sitä harrastetaan. Onneksi ei eläkeläisten tarvi enää sellaisia harjoitella.

  5. Jusu Vihervaara kirjoitti kommentissaan:
    ”Tuskin meistä kukaan voi sanoa, että Raamatusta löytyy yksiselitteinen kohta, jossa kielletään samaa sukupuolta olevien parisuhde ja sen siunaaminen.”

    Jusu on osittain oikeassa sikäli, jos termi ”parisuhde” määritellään eri tavalla kuin Raamatussa on määritelty termi ”avioliitto”. Näinhän nyt tosiaan on rekisteröidyn parisuhteen kohdalla.

    Tästä tullaankin sitten kysymykseen, kieltääkö Raamattu siunaamasta ”muutoin kuin Raamatunmukaisesti määritellyn avioliiton”, ja ellei kiellä, pitäsikö kirkolla olla eri siunaus ”Raamatun mukaisesti määritetylle avioliitolle” ja ”muutoin kuin Raamatun mukaisesti määritetylle avioliitolle”. Edellä olevaan pohdiskeluun tulemme jos ja kun edukskunta aikanaan muokkaa avioliittolakia. Parempi kuitenkin, että tämä pohdiskelu käydään ilman että yksittäiset papit omissa toimituksissaan sooloilevat asian kanssa edeltä käsin.

    • En väitä olevani mikään raamattuspesialisti, mutta mun näkemykseni on silti se, että termi ”Raamatun mukaisesti määritelty avioliitto” on hyvin epämääräinen. Se on mielestäni vähän ”epäreilu” argumentti, koska jokainen voi antaa sille haluamansa sisällön ja väittää omaa avioliittokäsitystään Raamatun mukaisesti määritellyksi.

      Käsittääkseni sama Mooses, joka monen mielestä teki nykypäivän homoista kakkosluokan kansalaisia, määräsi raiskatun naisen naimaan raiskaajansa tai lapsettoman lesken naimaan lankonsa. Moni kuitenkin ohittaa nämä avioliiton säännöt puhuessaan Raamatussa määritellystä avioliitosta.

      Muutenkin Mooseksen, Jeesuksen ja Paavalin näkemykset avioliitosta eivät edusta sitä tasa-arvon ihannetta, mikä nykyiseen kulttuuriimme kuuluu. Melko lailla nainen nähtiin alamaisena miehelleen tavalla jonka laista raamatunmukaisuutta nykyiseen avioliittoinstituutioon ei olla sisällyttämässä.

      Näyttää myös aika selvältä, että moniavioisuus kuului oleellisesti Raamatun ajan patriarkaaliseen yhteiskuntaan eikä Jumala sitä tunnu Raamatun perusteella tuomitsevan. Toisaalta tiedämme, että miesten välinen seksi oli tuon ajan yhteiskunnassa kiellettyä, koska penetraation kohde tulisi häväistyksi ja se rooli sopi silloisessa yhteiskunnassa vain naiselle. Voimme toki argumentoida, että moniavioisuus on ajan henkeä ja homoseksuaalisuuden kielto pysyvää, mutta mielestäni se on vähän älyllisesti epärehellistä argumentaatiota varsinkin kun Raamatussa kuvattua homoseksuaalisuutta ei voi hyvällä tahdollakaan mieltää sellaiseksi parisuhteeksi, joita nykyisessä kulttuurissamme esiintyy samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä.

      Edelleen olen antanut itselleni kertoa, että Jeesus ja apostolit eivät säätäneet mitään siitä, miten ihmisten pitäisi mennä naimisiin eikä alkukirkossa edes ollut virkapappeja, jotka olisivat ihmisiä vihkineet. Jos olen ymmärtänyt oikein, pappi tuli mukaan kuvioihin vasta 1500-luvulla, jolloin Raamattukin oli jo saanut sisältönsä osalta nykyisen asunsa.

      Yritän siis sanoa, että jos Jukan mielestä samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ole Raamatussa määritelty avioliitto, voisin melkein väittää, ettei nykyinenkään avioliittolaki vastaa sitä, mitä Raamatussa kerrotaan ja mitä kaikkea avioliitto on ollut menneiden vuosisatojen ja tuhansien aikana. Jokainen tietysti tekee omat tulkintansa siitä, mihin kohtaan vetää rajan sille, minkälaiset liitot lasketaan mukaan ja mitkä suljetaan ulos.

    • Olen koettanut etsiskellä Raamatusta sellaista kohtaa, missä kehotetaan siunaamaan avioliitot. Voiko joku auttaa, kun en ole ainakaan vielä jöytänyt.

    • Kivimäki. Raamattu on kaikille kirkkokunnille yhteinen pyhä kirja, jota pidetään myös Jumalan ilmoituksena. Tunnustuskirjat ovat vain luterilaisen kirkon ohjekirja. Suurille kirkkokunnille, katoliselle ja ortodoksiselle niillä ei ole ohjeistavaa merkitystä, vaan pikemmin kai heille lähinnä harhaopetusta. Pyhä Raamattu ei sisällä kehotusta avioliiton siunaamiselle. Jos olen väärässä, ollisin kiinnostunut kirjasta, luvusta ja jakeesta.

    • Jusu Vihervaara kirjoitti:”Voimme toki argumentoida, että moniavioisuus on ajan henkeä ja homoseksuaalisuuden kielto pysyvää, mutta mielestäni se on vähän älyllisesti epärehellistä argumentaatiota varsinkin kun Raamatussa kuvattua homoseksuaalisuutta ei voi hyvällä tahdollakaan mieltää sellaiseksi parisuhteeksi, joita nykyisessä kulttuurissamme esiintyy samaa sukupuolta olevien henkilöiden välillä.”

      Vaikuttaisi tosiaan niin että vastuullinen moniaavioisuus joissakin tietyissä yhteisöllisissä tilanteissa ei ole niin pahan asia, kuin homoseksuaalisuus. Homoseksuaalisissa suhteissa ihminen Raamatun mukaan häpäisee oman ruumiinsa. Toisaalta Paavali viittaa siihen että mies saastuttaa oman ruumiinsa käydessään portolla. Ehkä portto on sitten eri asia kuin sitoutunut rinnakkaisuhde, jos samalla kyetään keskinäiseen kunnioitukseen.

      Toisaalta Paavali krjoittaa korintilaisille ”Mutta mitä siihen tulee, mistä kirjoititte, niin hyvä on miehelle olla naiseen ryhtymättä; mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella oma aviomiehensä. Täyttäköön mies velvollisuutensa vaimoansa kohtaan, ja samoin vaimo miestänsä kohtaan. Vaimon ruumis ei ole hänen omassa, vaan hänen miehensä vallassa; samoin ei miehenkään ruumis ole hänen omassa, vaan vaimon vallassa.”

      Tässä Paavali krjoittaa yksiseliteisesti miehestä ja vaimosta, ei samaa sukupuolta olevasta kumppanista.

    • Jukka,

      Pidän itsestäänselvyytenä sitä, että Raamatusta löytyy kuvausta miehen ja naisen välisestä suhteesta. En kuitenkaan katso Raamatussa olevaa kuvausta tai mitään muutakaan miehen ja naisen välisen parisuhteen kuvausta homovastaiseksi sillä perusteella, että joka kerta kun puhutaan miehistä ja naisista ei samalla mainita myös homoja.

      Jonkin asian mainitsemisen puuttumisen tulkitseminen Jumalan tahdon vastaiseksi on tietysti tulkinta sekin. Yhtä lailla tosiasia on se, että Raamattu ei missään kohtaa selkeäsanaisesti kiellä sellaista samaa sukupuolta olevien parisuhdetta, millaisena se meille näyttäytyy 21. vuosisadan kulttuurissa. Eikä Raamattu voisikaan, koska sellaisia ei sinä aikana tunnettu.

      Korittilaiskirjeen avioliittoa koskevan osuuden Paavali aloittaa sanoilla: ”Sanon tämän myönnytyksenä enkä käskynä. Soisin kaikkien elävän niin kuin itse elän. Jokaisella on kuitenkin oma Jumalalta saatu armolahjansa, yhdellä yksi, toisella toinen.

      Joku voisi ajatella Paavalin tarkoittavan tuolla sitä, että Jumala on luonut ihmisen monimuotoisemmaksi kuin mitä hän pystyy muutamalla jakeella kuvaamaan. Ehkä noissa jakeissa ei ole kokototuus?

    • Jusu

      Jos luet kokonaan 1. Kor. 7 -luvun niin Paavalin tarkoitus ilmenee selkeästi.Hän suosittelee joko naimatomana pysymistä tai avoitumista. Jokaisella avioituneella miehellä olkoon yksi vaimo ja jokaislla avioituneella vaimolla olkoon yksi mies.
      Paavalin tekstistä on vaikea löytää suositusta saman sukupuolisiin suhteisiin.

    • ” Paavalin tekstistä on vaikea löytää suositusta saman sukupuolisiin suhteisiin.”

      Vaikea siitä on löytää samaa sukupuolta olevien suhteisiin mitään kielteistäkään.

    • kimmo wallentin

      Et sitten ole lukenut roomalaiskirjettä, kirjeitä korintilaisille, galattalaiskirjettä, kirjettä efesolaisille jne.

      Esim. Kirjeessä roomalaisille 1:24
      .., että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa

    • Ja vielä kiinnostavampaa on, että he ovat kiinnostuneita nimenomaan muiden ihmisten sukupuoliasioista ja niiden arvostelemisesta, eivät niinkään omistaan.

    • ”miksi eräiden herätysliikkeiden aktiivijäsenet ovat niin ylettömän kiinnostuneita sukupuoliasioista,”

      Jos se on se kielletty hedelmä ja synnillinen meno, joka kiehtoo.

      Taitaa olla kumminkin enempi semmoista ylimainostettua nuorempien hommaa ja ”turhoo rumppoomista”. Eikä se meitä, veli Osmo, enää liikuta puoleen eikä toiseen. Ei ainakaan minua.

    • Oikeessa olet Kimmo. Vanhuus ja viisaus. Joitakin poikkeuksia löytyy Italian ja Ranskan suunnalta.

    • ”Joitakin poikkeuksia löytyy Italian ja Ranskan suunnalta.”

      No siellä ne jotkut ovatkin semmosia kuumaverisiä berlusconeja koko ikänsä, mutta emmehän me kylmien ja karujen havumetsien miehet moisille elostelupuuhille enää korvaamme lotkauteta. Taitaa olla syntiäkin.

Jukka Kivimäki
Jukka Kivimäki
Aktiiviseurakuntalainen Espoosta. Päivätyössä ammatillisen koulutuksen parissa.