Vihoviimeinen syy laihduttaa: et mahdu krematorion uuniin!

sota-ajan tuhkautusta

Makaaberia tai ei, mutta kiistaton tosiasia on, että tulevat  vainajat ovat tätä nykyä usein niin hyvässä lihassa ja heidän hartiansa ovat yhä kasvavassa määrin niin leveät, että he ja ne eivät tule mahtumaan vanhanmallisten krematoriouunien luukuista sisään. Uutisten mukaan uusi ovistandardi olisi nyt metrinen, mutta eikö olisi syytä  jättää vieläkin enemmän kasvunvaraa näille maan hiljaisille?  Jotta säilyisi arvokkuus eikä vallalle pääsisi irvokkuus.

Kun 35 vuotta sitten aloitin papin duunit, niin myös krematorion kulissientakaiseen elämään oli jo viran puolesta pikku pakko tutustua. Kun mitään opastettuja kiertokäyntejä ei järjestetty, minun piti pyytää  Helsingin Krematorion henkilökunnalta yksityisaudienssi. Edellisenä  yönä näin kauheita painajaisunia siitä, mitä  seuraavana päivänä  tapahtuman pitäisi.  Kaikki oli kuitenkin ihan siistiä ja asiallista toimintaa. Mieleeni jäi, että puolessatoista tunnissa ja 1000 asteessa ihminen on jälleen tomua ja tuhkaa. Pitihän minun päästä kurkkaamaan palamistuotettakin. Kuin harmaata  jauhetta. Kaunista. Ainakin kauniimpaa kuin luuranko.

Malmin hautuumaan krematoriotyöntekijät tietävät kertoa, että tuhka poistetaan uunista jäähdytinastiaan samanlaisilla kaapimilla kuin tavallisestakin uunista tai takasta. Jäähdytinastia laitetaan erikoiskaappiin viilenemään. Viisi teräskuulaa hienontaa hapertuneet luut puolessa tunnissa. Lopuksi erotellaan magneetilla metallit ja kerätään muut vierasesineet kuten tekonivelet pois. Arkun tuhkaa ei vainajan tuhkasta pystytä erottelemaan.

Tuhkahautaus on yleistynyt ja on Helsingissä vallitseva hautaustapa (80%). Helsingin Hietaniemen Krematorion esite hehkuttaa syitä valita tuhkautus:

Tänä päivänä tuhkahautauksen puolesta puhuu se, että se on kaunis ja eettinen hautaustapa joka tehdään Suomessa pieteetillä, vainajaa ja omaisia kunnioittaen. Se myöskin säästää resursseja: se on halvempi kuin arkkuhautaus ja hautausmaaksi tarvittavaa kallista pinta-alaa tarvitaan vähän. Tuhkaus suojaa eläviä mahdollisilta tartuntavaaroilta. Voidaan tässä yhteydessä hyvin käyttää sanontaa : puhdistava tuli.

Nykyihmisen pullavuus asettaa siis tälle hienolle systeemille uusia vaatimuksia. Liikalihavuudesta on ihmiselle haittaa niin  eläessään kuin kuoltuaankin.

* * * * * * * * * *

Vanhojen uunien ajoilta tulee mieleen muuan työhistoriani varhainen tapaus, jossa tavattoman kookas mieshenkilövainaja  ”vietiin ulos”, niin kuin tavataan tietyissä piireissä sanoa. Leimallista tuon miehen elämälle oli ollut se, että hänen vaellukseensa liittyi poikkeuksellisen paljon takaiskuja ja huonoa onnea.  Kun arkkua lähdettiin kantamaan ja  yritettiin nostaa ylös katafalkilta, yksi kantoliina katkesi välittömästi. NAPS!  No, arkku peruutettiin kiireimmän kaupalla takaisin jalustalle. Uusi liina tilalle  ja taas matkaan.

Kulkue ei päässyt kovinkaan pitkälle, kun ne kaksi muutakin kantoliinaa napsahtivat poikki. KA-BOOM! Kappelin seinät vielä kertasivat jymähdyksen, kun painava arkku putosi lattialle. Suljin silmäni, irvistin ja taisin parahtaakin  tuskasta. Että vielä tällainenkin piti tapahtua. Oli siinä muistotilaisuudessa yhdessä ihmettelemistä.  Kun olin itsekin aivan kysymysmerkkinä, niin minulle arveltiin, että mustat kantoliinat ovat voineet pesussa haurastua toisin kuin valkoiset liinat. Mutta että kaikki kolme kerralla?

* * * * * * * * *

Nuorena olin ehdottomasti sitä mieltä, että  perinteinen arkkuhautaus minulle ilman muuta, kiitos. Vaan olenpa vuosien myötä tullut mielenmuutokseen: Minun pääkallollani ei kukaan pelaa futista eikä matojen pidä meikäläistä syömän.

Aion ruveta  tässä kohta puoliin, kenties jo huomenna tai ainakin ylihuomenna,  opettamaan itseäni terveille elämäntavoille. Aion salitreenata itseni sellaiseen kuntoon, että rintani kaartuu rottingille ja leveyttä hartioillani on kuin ladon ovilla. Syön oikein  ja nukun hyvin, olen aina myönteinen sekä nauran itselleni pitkää ikää elääkseni siihen asti, kun  krematorioitten uunien  luukut  ovat 120-senttisiä. En halua, että arkkuni putoaa kesken viimeisen matkani ja minä saan aivotärähdyksen.

* * * * * * * * * *

YLEn alkuperäinen uutinen:

http://yle.fi/uutiset/seurakunnat_varautuvat_liikalihavuuden_yleistymiseen__krematorioita_uusitaan/7317023

* * * * * * * * * *

Kuvateksti: Tämä kuva ei liity tekstiin millään lailla. Liian vanhanaikainen, ulkomaalainen ja epähygieeninen menetelmä.

 

 

  1. Nykyisessä erikoissairaanhoidossa on semmoinenkin puoli, että aika moni iso ihminen pienentyy hoitojen loppuun mennessä hyvinkin kätevään kokooon. Itse olen ollut puolentoista vuoden sisään kahden sukulaisen siunaustilaisuudessa, ja molemmissa arkku taisi olla lähinnä levottomuutta herättävän kevyt, kun kohtuullisen pitkä mies oli kyseessä molemmilla kerroilla.

    • Totta tämäkin. Näin kävi omalle isällenikin. Pitkä mies, ollut aina hoikka, loppuvaiheessa luuta ja nahkaa. Mitäs, kun puoli tusinaa eri sairautta söi miestä minkä ehti. Terminaalivaiheessa tosin kesti ilman ravintoa 8 vuorokautta.

    • Tervehdys pitkästä aikaa, Esko. Niin pitkästä, että Liberostakin on sukeutunut Ruttopuiston rovasti.

      Kysymykseesi vastaan: Nurmen alle toivon pääseväni tuhkineni. Todennäköisin viimeinen sijoituspaikkani on Tapiolan kirkon vieressä oleva uurnalehto.

    • Joo, olen ollut talviunilla, niin tuo rovasti-nimitys on lipsahtanut ohi silmien. Onnittelut vaan uudesta tittelistä. Toivottavasti se oli halvempi kuin vuorineuvoksen vastaava…? Ja mikäs titteli on seuraavana tähtäimessä?

  2. jorma ojala :”Todellisuus tuntuu joskus hyvin brutaalilta, parahin Tuula”

    Olet oikeassa, parahin jorma. Jostakin syystä tunteeni nousevat aina vastarintaan, kun ihmisiä luokitellaan kollektiivisesti jakamalla heidät työläisiin ja riistäjiin, edistyksellisiin ja taantumuksellisiin, vuohiin ja lampaisiin tms. ja heistä muodostetaan mielikuva, jonka voimalla aloitetaan poliittiset kollektiiviset koko ryhmää koskevat julkiset ”sosiaaliset teloitukset” kuten konflikteista elävä puoluepolitiikka tekee.

    Olen varmasti ”syntinen saatana kurja” , kun pidän brutaaleimpina niitä toisinajattelevia mustamaalaavia kommentteja, joita laativat omaa agendaansa markkinoivat, jotka Olavi Paavolaisen ”Maailma on sana” aforismin tavoin ajattelevat että myös. että ”Jumala on sana”.

    Olavi Paavolaista siteeraten näin Eino Leinon ja runon ja suven päivän kunniaksi:

    ”Emme tuomitse tekoja. Tahdomme tehdä ne yhä uudestaan. Tuomitsemme ihmisiä.

    Kutsumme sitä mieluiten oikeudentunnoksemme; se etsii alati ristiinnaulittavia.”

    • Ymmärrän, Tuula Hölttä, että tunteesi nousevat pintaan,
      mutta miten riistäjät ja työläiset et cetera kuuluvat tämän palstan keskusteluun. Sama koskee Olavi Paavolaista?

  3. jorma ojala :”Ymmärrän, Tuula Hölttä, että tunteesi nousevat pintaan, mutta miten riistäjät ja työläiset et cetera kuuluvat tämän palstan keskusteluun. Sama koskee Olavi Paavolaista?”

    Sanotaan nyt vaikka niin, että samalla tavalla kuin sinä luokittelet ihmisiä vaikkapa ”pakanoiksi”. Blogin otsikko on ”Vihoviimeinen syy, et mahdu krematorion uuniin”. Vastaukseni myös sille on, että kyllä varmasti mahdun, minä ja kaikki rakkaimpani, kuten he ovat mahtuneet totalitaristien uuniin historiassakin.

  4. Voin kertoa sinulle rovasti, että olen puhunut vain yleisesti tunnettuja asioita. Ei haluttanut ruveta leidien kanssa väittelemään tästä.

    Muutama vuosi sitten käytiin keskustelua sanomalehdissä erään seurakunnan muistolehdosta, joka oli laitettu hautuumaan
    aidan viereen. Tuhkat sai heittää siihen, mutta eräät seurakuntalaiset ja puisto-asiantuntijat kauhistuivat tuota kivikasaa, jonne sään ja tuulen ansiosta muodostui vähän sen näköisiä kokkareita, joita koirat heittävät taakseen.
    Siinä oli tulos, vaikka koko hoito oli erään kansallisen, varsin iäkkään maestron käsialaa.
    Kun sitten pienessä seurakunnassa tuo uurna pannaan maan poveen, ei siellä ole kuin puutarhuri ja lapio tai puutarhurin sijalla seurakuntamestari. Kanslisti kieltää soittamasta kelloja….

    Minä tätä en kovasti tästä harrasta tunnelmaa löydä, mutta tällaiselle raa-alle ja brutaalille ihmiselle se tietysti aina on vaikeaa. ;.)

    • Jorma, kyllä Kuoleman majesteettiakin tulee kunnioittaa. Samoin hautajaisten tulee olla arvokkaat, jokainen on hyvien hautajaisten arvoinen. Pieteettiä, pieteettiä! Ronskit puheesi tässä monien tabuna pitämässä asiassa aiheuttavat väistämättä vastenmielisyyttä ja torjuntaa.

      Mitä taas minuun tulee, niin Ruttorovasti tahtoisi toimia eräänlaisena unilukkarina: Katsokaa itseänne, ihmiset. Ja katsokaa eteenne. Minne se tie, jota nyt kuljette, mahtaa johtaa. Kuolitko jo kauan ennen hautajaisiasi?

Kirjoittaja

Kiuru Hannu rovasti Ruttopuiston
Kiuru Hannu rovasti Ruttopuistonhttp://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121
Nimeni on Hannu Kiuru, arvoni Ruttopuiston rovasti emeritus (67 v., 113 cm, 179 kg). Kirjoitan painavaa tekstiä elämän ja kuoleman asioista pääkaupunkiseudun näkökulmasta käyttäen tajunnanvirtatekniikkaa. Blogiarkistossa meikäläinen heiluu Liberona kirkon liukkaalla kentällä: http://blogiarkisto.kotimaa.fi/blogit/vanhat/blog/?bid=121