Tapahtumat 70 vuotta sitten ja tämä päivä

Juhannuksen aikaan kesällä 1941 alkaneen jatkosodan hyökkäysvaiheen ja asemasotavaiheen jälkeen keväällä 1944 rauhan solmimisen yritykset kariutuivat. Sen jälkeen Neuvostoliitto aloitti 70 vuotta sitten 9. kesäkuuta 1944 suurhyökkäyksen Karjalan kannaksella. Taustalla oli Normandian maihinnousu, liittoutuneiden eteneminen ja Saksan nopea heikkeneminen.

Puna-armeijan suurhyökkäys Kannaksella

Massiivinen puna-armeijan hyökkäys johti Kannaksella aluksi rintaman murtumiseen ja Viipuri menetettiin kymmenessä päivässä armeijan peräytyessä osin suunnitelmallisesti ja osin sekasortoisesti. Joukot ryhmitettiin uudelleen puolustukseen ns. VKT-linjalle. Maamme armeijan ratkaisevat ja viimeiset suuret puolustustaistelut alkoivat 20. kesäkuuta tienoilla ja ne jatkuivat heinäkuulle noin kuukauden taukoamatta.

Valtavien ja epäinhimillisiä ponnistuksia sekä suuria tappioita vaatineiden taistelujen jälkeen puolustus piti eikä silloinen vihollinen murtautunut linjojen läpi, mistä sen olisi ollut helppo päästä maamme itäosiin ja edelleen etelässä myös Helsinkiin. Äyräpään-Vuosalmen taistelut käytiin 21.6.-19.7. Tali-Ihantalan taistelu tunnetaan pohjoismaiden suurimpana taisteluna. Siitä tehty elokuva nähtiin hiljattain televisiossa. Torjuntavoitot saavutettiin myös Laatokan pohjoispuolella. Sielläkin taisteltiin kovaa, vaikka puna-armeijan hyökkäyksen painopiste olikin Kannaksella

Menneiden tapahtumien nostamat mietteet

70 vuoden takaiset tapahtumat nostavat monenlaisia mietteitä. Synnyin itse vain 15 vuotta sodan päättymisen jälkeen itsenäiseen Suomeen. Toisin olisi ollut, jos tapahtumat olisivat kesä-heinäkuulla 1944 menneet toisin. Maamme johtoa ja sodanjohtoa voi kritisoida jatkosodan hyökkäysvaiheen ja sen laajuuden osalta. Vanhan rajan ylittäminen ja Itä-Karjalan valtaus olivat ehkä virhe, mutta sodan loppuasetelmaa ne eivät varmaan muuttaneet. Stalin halusi Suomen vallattavaksi ja miehitettäväksi, kun sota oli kerran alkanut eikä rauhaan oltu päästy. Vasta rajut taistelut ja suomalaisten torjuntavoitot muuttivat arvioiden mukaan tuon asetelman ja pääsy rauhaan oli mahdollista elo-syyskuulla 1944. Jatkosota päättyi 19.9.1944.

Peräytymistaistelut ja torjuntavoitot ovat tulostensa ja niissä osoitetun urheuden vuoksi kunniakas ja hohdokas osa maamme ja puolustusvoimiemme historiaa. Toinen puoli asiaa on se hirvittävyys, minkä keskellä molempien maiden taistelijat joutuivat taisteluissa elämään – ja myös kuolemaan. Tykistössä palvelleena tiedän tai voin kuvitella, mitä tykin räjähtävä ammus ja sen sirpaleet ja palat saavat osuessaan ihmisessä aikaan. Ne haavoittavat usein kuolettavasti tai repivät kappaleiksi. Räjähdysten äänet ja paineaallot tekivät omaa vaikutustaan kevyempien aseiden ja pommien ohella. Kesän 1944 taistelijat joutuivat olemaan monenlaisten aseiden hirvittävän tulen alla ja kohteena.

Taistelijoiden osa ja kotirintama

Torjuntataisteluissa kaikki eivät kestäneet. Osa harhailleista oli peräytyvien joukkojen osastonsa kadottaneita ja osa tasapainonsa kadottaneita. Muina sodan aikoina myös kaatuneiden huolto toimi niin, että kaatuneet saatiin omien seurakuntiensa multiin. Kesän 1944 taisteluissa kentälle jäi kaatuneina tai kadonneina paljon taistelijoita. Osa eloon jääneistä joutui sotavangeiksi. Kentille jääneitä on etsitty ja löydetty sekä tuotu siunattaviksi sankarihautausmaihin. Sotaan joutui sen loppuvaiheessa nuorimpana ikäluokkana alkuvuonna 1926 syntyneitä nuorukaisia, jotka olivat siis tuolloin 18-vuotiaita ja vailla sotakokemusta.

Kotirintaman tuntoja voi kysellä tuona aikana eläneiltä ja vielä elossa olevilta. Varmasti oli pelkoa, mutta oli myös sitkeyttä olla mukana yhtenä rintamana maamme puolustamisessa. Sotien aikaan oli paljon rukousta. Jumalan liittäminen sotaan ei ole kuitenkaan yksioikoisen helppoa. Ehkä lyhyesti voi todeta, että Jumala on sodassa ja rauhassa pienen ja kärsivän ihmisen puolella, oikeuden ja rauhan puolella. Ei ole väärin rukoilla hädässä ja sitä tehtiin noin aikoina rintamilla ja kotona.

Pääsy rauhaan ja tämän ajan johtopäätökset

Saavutettu rauha johti sekä itsenäisyytemme säilymiseen että alueluovutuksiin. Nykyiset rajamme piirrettiin. Osa evakoista lähti toista kertaa Karjalasta ja tällä kertaa lopullisesti. Kesän 1944 taisteluissa suomalaisten kokonaistappiot olivat Kannaksella noin 44 500 ja Itä-Karjalassa noin 19 500 miestä kaatuneina ja haavoittuneina. Puna-armeijan tappiot olivat arviolta noin kaksinkertaiset. Maamme sankarihautausmaiden kivistä voi löytää kuolinpäivien kohdilta paljon päivämääriä kesä-heinäkuulta 1944.

70 vuoden takaisista tapahtumista voi hyvin rajusti tiivistäen nostaa ehkä kaksi asiaa. Ensinnä: Suomi on maa, jota kannatti ja kannattaa puolustaa ja jonka vuoksi puolustusvalmius on säilytettävä. Toiseksi: Sota on hirveä asia ja siksi voi toivoa ja rukoilla, ettei maamme joudu koskaan enää sotaan. Rauhaa kannattaa edistää ja nyt elämme hyvinä naapureina entisen vihollisemme kanssa.

Omistan tämän kirjoituksen Vuosalmella taistelleelle ja 11.7. 1944 siellä kadonneelle isäni veljelle Uuno Loikkaselle, muille noissa taisteluissa kadonneille, kaatuneille ja taistelleille. Isäni veli jäi ilmeisesti Vasikkasaareen, jossa osa viimeisistä Vuosalmen taistelijoista oli ennen uuden puolustusaseman vakiintumista.

Keväällä 1945 päättyneen Lapin sodan jälkeen on eletty 70 rauhan vuotta itsenäisessä Suomessa. Siitä voimme olla erittäin kiitollisia.

Toivo Loikkanen

Historiatietojen lähteinä yleistiedon ohella Wikipedian artikkelit: Jatkosota ja Äyräpään-Vuosalmen taistelut

 

 

 

 

 

  1. isäni veli oli nuori perheenisä, jolta käy kolme pientä lasta sotaorvoiksi äitinsä yksin huollettaviksi. He selvisivät hyvin elämään kaikesta huolimatta. Yksi heistä on kummiserkkuni. Isäni veli Uuno julistettiin kuolleeksi v. 1947. En tiedä, saiko perhe sitä ennen korvauksia tai leskeneläkettä. Uunolla on paikka Kesälahden sankarihautausmaalla, mutta hänen viimeinen leposijansa lienee ”siellä jossakin” eli todennäköisesti Vuosalmen Vasikkasaaressa tai Vuoksen pohjalla. Isäni kaipasi veljeään ja näki vielä pitkään sodan jälkeen unia, kuinka veli kävelee kylätietä ja saapuu pihaamme. NL:n hajoamisen jälkeen Punainen Risti julkaisi uusia tietoja sotavangeiksi jääneistä ja siellä kuolleista.Uunon tietoja ei niissä ollut. Vanhan kotitalomme vintiltä löytyi juhannuksen aikaan 1944 kirjoitettu kirje, jossa hän kuvaa tilannetta paikkaa tietysti paljastamatta. Hän kirjoitti mm. että ”vihollinen (r-sana) on joka puolella ja ei tiedä milloin tästä lähtö tulee”. Kyseli vointeja ja heinän teon aloittamista. Uunolle ja monille muille tuli noilta paikoilta lopullinen ”lähtö”.

  2. Toivo Loikkanen :”Isäni veli oli nuori perheenisä, jolta jäi kolme pientä lasta sotaorvoiksi äitinsä yksin huollettaviksi. He selvisivät hyvin elämään kaikesta huolimatta.”

    Mitään varsinaista sosiaalilainsäädäntöä sodan jälkeen ei ollut ja se vähä mitä oli, kohdennettiin mm. lapsiperheiden olojen kohentamiseen. Lievitystä puutteeseen toivat myös ulkomaiset avustukset ja Suomi oli mm. YK:n lastenjärjestö Unicefin ensimmäisiä kohdemaita.

    Ensimmäinen avustuserä saapui Suomeen 23.10.1947 Victory Bloomington –nimisellä laivalla ja Unicef auttoi Suomea vuoteen 1951 asti. Neuvostoliiton asenteen vuoksihan Suomi ei voinut ottaa vastaan muulle Euroopalle jaettua Marshall-apua.

    Unicefin ruokatoimitukset, jotka sisälsivät maitojauheen ja laardin lisäksi mm. kalanmaksaöljyä ja säilykelihaa, jaettiin kouluille, sairaaloille, lastenkodeille, lastentarhoille ja neuvoloille. Avustuksiin sisältyi myös mm. saippuaa, villaa, puuvillaa ja nahkaa vaatteiden ja kenkien valmistamista varten. Villaa tarvittiin äitiysavustuspakkausten mukana jaettavia vauvan huopia varten.

    Tuberkuloosi oli sodan jälkeen lasten ja nuorten keskuudessa yksi yleisimmistä kuolemaan johtaneista sairauksista ja Unicef toteutti Suomessa rokotuskampanjan, jonka aikana rokotettiin 325 000 lasta ja nuorta.

    Ei voi oikein muuta kuin ihmetellä hiljaa mielessään sitä, miten ”sillaan, säteriin ja lumppuihin verhoutunut, paperilakanoissa nukkuva ja puukengissä kävelevä, pahimpana kevättalven 1942 kuukausina lantun ja kalan varassa elänyt, puutteeseen, korvikkeisiin, tee-se-itse-menetelmiin (saippuoita, kynttilöitä, siirappia, perunajauhoja…), palstaviljelyksiin, mustaan pörssiin, työvelvollisuuteen, mottitalkoisiin, romunkeräyksiin, pimennykseen ja ilmahälytyksiin, häkäpönttöihin, desantteihin ja TK-miehiin, Jahvetin jorinoihin ja Eldanka-järven jäähän, Armas Äikiään ja Moskovan Tiltuun tutustunut ja kaiken kestänyt Suomen kansa” jaksoi nousta sodan syövereistä ja rakentaa tämän maan sellaiseksi kuin se nyt on. (Lainaus Heikki Eskelinen/ Itsenäisyytemme vuosikymmenet)

  3. Jossain mielessä eri valtioiden kauppakomppaniat operoivat jo 1600-luvulla omine armeijoineen samaan tapaan kuin nykyiset korporaatiot.

    Maailma on nyt vauraampi kuin koskaan ennen ja jatkaa vaurastumista. Näin ollen kakun jakamiseen pitäisi olla myös paremmat edellytykset kuin ennen. Näin ei kuitenkaan tapahdu, vaan vauraus keskittyy yhä harvempiin käsiin.

    Asia on esitetty hienosti Yhdysvaltojen kannalta seuraavassa juutuub-videossa.

    https://www.youtube.com/watch?v=QPKKQnijnsM

    Omasta mielestäni kysymys on puhtaasti poliittinen, eikä vaurauden kasaantumiseen harvoihin käsiin ole perusteltavissa talouden sisäisillä mekanismeilla.

    • René Malmström: ”vaurauden kasaantumiseen harvoihin käsiin ole perusteltavissa talouden sisäisillä mekanismeilla.”

      Mielestäni ongelma on se, että vaurautta kasaannutetaan harvoihin käsiin. Viimeisin mieleentuleva esimerkki on entisen TVH:n [Destian] siirtyminen sijoitusyhtiön käsiin ja vaikka kuinka vakuutetaan, että sijoitusyhtiö on suomalainen, niin sijoitusyhtiöiden ensisijainen tavoite on kuitenkin taloudellisen voiton tekeminen, ja lopulta voiton realisoiminen myymällä yhtiöt ylikansallisille ”maasta, vedestä ja ilmasta” voittoa hakeville yhtiöille, joille verovaroista pakkomaksettava voitto on ”pomminvarmaa” tuloa. Tämä pätee mielestäni niin itään kuin länteenkin ja mielestäni kysymys on demokratian ja entisen kansallisomaisuuden ”ulkoistamisesta” vaaleilla valittujen luottamushenkilöiden päätöksenteon ulottumattomiin.

      Tulee väkisinkin mieleen Ilkka Herlinin lause 90-luvun lopulta: ”Suomenlahden itäosiin sijoitettu markka toisi periaatteessa enemmän hyötyä kuin Suomeen sijoitettu markka” ja se, että vaikka Venäjä lupasi osallistua Pietarin lounaisen jätevedenpuhdistamon kustannuksiin, niin se ei kuitenkaan sitä tehnyt.

    • Ei kannata jättää huomiotta Foinikiaa, Genovaa ja Venetsiaa.
      Valtio ja kauppa, saman kolikon kaksi puolta. Armeijoineen.

  4. IMF:n mukaan maailman talous kohentuu vuonna 2014 3.7% ja vuoden 2015 ennuste on 3.9%. Kun nyt historiallinen näkökulma kiinnostaa ainakin Jorma Ojalaa ja minua, niin seuraava käppyrä kertoo tuotannon kehittymisestä viimeisen 300:n vuoden ajalta.

    http://thisisyoke.com/is-economic-growth-sustainable

    Tilanne ei tosiaankaan ole sellainen, että tuotanto olisi laskussa, eli ei ole mitään muita kuin poliittisia perusteita ajatella, että hyvinvointia ei voisi jakaa. Jorma Ojala perää oikeudenmukaisuutta siinä mielessä, että katsoo joidenkin olevan enemmän oikeutettuja hyvinvointiin kuin toiset ja käyttää perusteena aktiivisuutta ja yritteliäisyyttä. Ne jotka leipovat kakun saavat sen myös syödä. Näin ainakin tulkitsen ja mikäli erehdyn, virhe on minun.

    Nyt kuitenkin tilanne on sellainen, että kukaan, ei kukaan tässä maailmassa leivo sitä kakkua yksin, vaikka moni mielellään ajattelee niin. Ei edes se keskustan nakkikauppias. Hän kun ei keskellä metsää saisi myytyä ensimmäistäkään nakkia, koska hänellä ei olisi kärryä eikä oli asiakkaita eikä olisi nakkejakaan. Hänen toimintansa, kuin myös Jorma Ojalan ja minun toiminta on täysin ja kaikilta osin muista ihmisistä ja heidän tekemisistään riippuvaista.

    On valitettavaa että monet ovat nykyisin hybriksen vallassa. Kuvitellaan että menestyminen maailmassa on puhtaasti omaa ansiota. Siitä on hyvin lyhyt matka toisten kustannuksella menestymiseen.

    Omasta mielestäni on oikein, että yritteliäisyyttä palkitaan ja on mahdollista vaurastua työtä tekemällä. Valitettavasti näin ei enää ole edes Suomessa. Keskiluokka on joutunut käsittämättömän kuppauksen kohteeksi. Mutta kuppaaja ei suinkaan ole valtio tulonsiirtoineen, vaan syy on siinä että suomalaiset yritykset työllistävät tällä hetkellä ulkomailla kutakuinkin yhtä paljon työntekijöitä kuin Suomessa.

    Asiantilaa voidaan puolustella yksittäisen yrityksen kannalta. Kokonaisuudesta irrotettuna tilanne voi olla yrityksen kannalta elämän tai kuoleman kysymys tai sitten ihan vaan tuottavuuden parantamiseen liittyvä. Ei siinä mitään. Mutta kun katsotaan kokonaisuutta, on aivan käsittämätöntä epäisänmaallisuutta siirtää työpaikkoja pois Suomesta. Menneisiin yritysjohtosukupolviin verrattuna, joilla sentään oli jonkinlainen selkäranka, nämä ”loka” Laitista lainatakseni seteliselkärankaiset kauppakamarinulikat häpäisevät sellaiset sanat kuin ”kansallinen”.

    Hybriksen ja kyynisyyden pimein pesäpaikka ei ole suinkaan PS vaan Kokoomuksen Nuoret, jotka menevät Hommafoorumista oikealta ohi, kuten olemme saaneet lukea. On aivan puhdasta hämäystä ja harhautusta väittää, että esimerkiksi pakolaisten saamat tuet olisivat syynä kurjistuvaan taloustilanteeseen. Ne rahat ja kaikki muutkin rahat menevät Valintataloon ja K-kauppaan, eikä niitä ole edes paljoa. Tämä ei ole vaikeasti kuviteltavissa oleva asia. Se että ne pakolaisten tukina saamat rahat muiden mukana eivät palaudu kotimaiseen kiertoon on oleellisesti kansantalouden kannalta suurempi ongelma.

    Mutta takaisin asiaan. Tuottavuuden lisääntyminen tapahtuu kaikkien siihen tavalla tai toisella osallistuvien työpanoksen tehostumisen johdosta. Ei suinkaan vain osakeyhtiön hallituksen nerokkuuden johdosta. Tämä olisi myös Jorma Ojalan syytä muistaa. On myös hyväksi koettu harjoitus aamuisin seistä peilin edessä ja sanoa muutaman kerran sana ”oikeudenmukaisuus” ja kuulostella mitä tuntoja se herättää.

    Nyt kun vienti ei vedä on aivan oikein että valtio puuttuu peliin, kunnes taas olosuhteet ovat sellaiset että vienti on reippaammin ylijäämäistä. Viime kädessä kyse on valtion ja tuotantosektorin suhteesta. Suomessa valtio edellyttää kansalaisilta vaikkapa uhrautumista itsenäisyyden puolesta ja sen vastikkeeksi lupaa huolehtia tietyistä perusasioista. Jotta valtio voi täyttää lupauksensa ja velvoittaa kansalaiset jopa äärimmäiseen uhraukseen, sen on ylläpidettävä yhteiskuntarauhaa. Tämä toteutuu vain ja ainoastaan oikeudenmukaisuuden kautta ja siihen liittyy myös perustoimeentulon takaaminen kaikille. Todelliset isänmaalliset yritysjohtajat ja johtokunnat ottavat tämän huomioon.

    Se on nykyisin valitettavan harvinaista.

  5. René Malmström :”Tilanne ei tosiaankaan ole sellainen, että tuotanto olisi laskussa, eli ei ole mitään muita kuin poliittisia perusteita ajatella, että hyvinvointia ei voisi jakaa.”

    Finanssimaailmaan joskus perehtyneenä pidän kyllä yhtenä perusteena sitä, että reaalitaloudesta irrotettua rahaa ja siitä ”vivutettuja” kaikenlaisia arvopapereita ja niiden johdannaisia ja johdannaisten johdannaisia on finanssimaailman ”markkinataivaalla” montakymmnetä kertaa suurempi määrä kuin on maapallon tuotantokyky ja mistäpä muualta voittoja lopulta revitään kuin reaalitaloudesta/ veronmaksajilta.

    Meillä ei todellisuudessa ole mitään ”kakkua” jaettavana, vaan ainoastaan niukkuutta, ja jokapäiväinen pyyntömme tuonne taivaan suuntaan on tänäkin päivänä, että ”anna meille meidän jokapäiväinen leipämme”. Ja jos mahdollista, lopeta shorttaus ja death bondit ja kaikenlaiset korppikotkarahastot ja anna ihmisten tehdä tästä maailmasta itselleen paras mahdollinen koti maanpäällisen elämänsä ajaksi kuten he sydämessään toivovat.

  6. Kompaan Tuulaa ja muistutan, että esittämäni maailmankuva on yksinkertaistettu periaatteelliselle tasolle.

    Uumoilisin että Tuulan mainitsemien instrumenttien tarkoitus on juurikin keskittää tuotannon kasvun hedelmät harvoihin koreihin. Oli kuinka oli, juoni näyttää tepsivän.

    Brittiläisen huumorin suurena ystävänä en voi olla linkittämättä John Birdin ja John Fortunen esitystä asiasta.

    http://youtu.be/mzJmTCYmo9g

Loikkanen Toivo
Loikkanen Toivohttps://www.facebook.com/toivo.loikkanen
Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana ja OP-ryhmän hallintoneuvoston jäsenenä.