Helsingin Sanomissa on aktiivisesti kommentoitu taannoista rukousta Punavuoressa samaa sukupuolta olevan parin puolesta (29.6., 2.7., 3.7.). Miksi asia on herättänyt kiinnostusta?

Edellisellä viikolla Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli ottanut kielteisen kannan aloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Helsingin Pride –tapahtuma muodostui kannanotoksi tai protestiksi perustuslakivaliokunnan äänestystulokseen. Tältä pohjalta ”naisparin siunaus” on haluttu nostaa näyttävästi esille – osaltaan ennakoimassa tulevaa samaa sukupuolta olevien avioliittoa ja siihen liittyvää kirkollista toimitusta.

_ _ _

Asiaan on liittynyt epäselvyyksiä alkaen siitä, oliko papin tekemä toimitus piispojen ohjeistama rukous samaa sukupuolta olevien kanssa ja heidän puolestaan vai ei. Pappia haluttiin suojella vaikeuksilta kirkollisen esivallan kanssa ja toimitus tulkittiin ohjeen mukaiseksi rukoukseksi. Helsingin sanomien analyysi (3.7.) taas toteaa, että kyse oli parin siunaamisesta – tähän on helppo uskoa tilanne ja ajankohtainen lakihanke huomioon ottaen.

_ _ _

Jos ja kun kyse oli samaa sukupuolta olevan parin kirkollisesta siunaamisesta, rikottiin siinä kirkolliskokouksen päätöstä ja piispojen ohjetta. Tätä on ollut tarvetta jotenkin selitellä. Jo mainitussa HS:n analyysissä siunauksen toimittanutta pappia nimitetään ihmisoikeuksien puolustajaksi. HS:n analyysi toteaa edelleen kirkon ”eduskunnasta”, kirkolliskokouksesta, että sitä hallitsevat vanhoilliset, koska nämä äänestävät aktiivisesti. Kirkon virallinen avioliittokäsitys naisen ja miehen liitosta ei siis edusta kirkon todellista kantaa, koska vanhoilliset ovat äänestäneet kirkolliskokoukseen enemmistön?

HS:n analyysi siis esittää, että kirkolla on tosiasiallisesti joku muu kanta avioliittoon kuin sen virallinen kanta? Koska näin on, ei kirkon virallista, kirkolliskokouksen säätämää järjestystä pidä ottaa niin tosissaan. Väärät ihmiset ovat valinneet ”kirkon eduskunnan”.

_ _ _

Tämä on erikoinen käsitys demokratiasta – jota muuten pidetään länsimaisten vapausarvojen ja myös ihmisoikeuksien perustana.  Eikö vaaleilla valittujen, lakia säätävien toimielinten päätöksiä tarvitse kunnioittaa, kun kerran väärät ihmiset ovat ne äänestäneet? Yhteisten päätösten noudattaminen ei ole aina mukavaa, ei varsinkaan jos oma kanta on jäänyt äänestyksessä vähemmistöön. Kovin moni tuskin kuitenkaan haluaa yleiseksi periaatteeksi toimimista yhteisten päätösten vastaisesti. Siitä seuraa kaaos.

_ _ _

Jo pidemmän aikaa minusta on näyttänyt siltä, etteivät edes kaikki kirkon työntekijät jaa kirkon kantaa esimerkiksi kristillisen uskon sisällöstä, josta kirkolliskokous on päättänyt hyväksyessään mm. katekismuksen 1999.

Lisää sekaannusta aiheuttaa, jos tämä ”uskoo toisin kuin kirkko opettaa” laajenee kirkollisiin toimituksiin ja saa muodon ”toimii toisin kuin kirkko on päättänyt”.

On nimittäin kirkossa niitäkin, joiden mielestä kirkolliskokousta hallitsevat liberaalit. Nämä vanhoilliset saattaisivat kieltäytyä vihkimistä eronneita, hyväksymästä avokummeja, siunaamasta kirkkoon kuulumattomia vainajia – jos nimittäin ottaisivat saman vapauden ohi kirkon yhteisten päätösten kuin jotkut kirkon vapaamieliset nyt tekevät ja pitäisivät kirkolliskokousta väärien ihmisen äänestämänä. Tämä ei miellyttäisi useimpia.

Kirkon yhtenäisyys ja uskottavuus murenevat uskon ja praksiksen tasolla, jos halu noudattaa kirkolliskokouksen päätöksiä ja piispojen kaitsentaa katoaa. On tästä huolimatta joskus tilanteita, joissa kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi.