Kirkolliskokousta hallitsevat vanhoilliset?
Helsingin Sanomissa on aktiivisesti kommentoitu taannoista rukousta Punavuoressa samaa sukupuolta olevan parin puolesta (29.6., 2.7., 3.7.). Miksi asia on herättänyt kiinnostusta?
Edellisellä viikolla Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli ottanut kielteisen kannan aloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Helsingin Pride –tapahtuma muodostui kannanotoksi tai protestiksi perustuslakivaliokunnan äänestystulokseen. Tältä pohjalta ”naisparin siunaus” on haluttu nostaa näyttävästi esille – osaltaan ennakoimassa tulevaa samaa sukupuolta olevien avioliittoa ja siihen liittyvää kirkollista toimitusta.
_ _ _
Asiaan on liittynyt epäselvyyksiä alkaen siitä, oliko papin tekemä toimitus piispojen ohjeistama rukous samaa sukupuolta olevien kanssa ja heidän puolestaan vai ei. Pappia haluttiin suojella vaikeuksilta kirkollisen esivallan kanssa ja toimitus tulkittiin ohjeen mukaiseksi rukoukseksi. Helsingin sanomien analyysi (3.7.) taas toteaa, että kyse oli parin siunaamisesta – tähän on helppo uskoa tilanne ja ajankohtainen lakihanke huomioon ottaen.
_ _ _
Jos ja kun kyse oli samaa sukupuolta olevan parin kirkollisesta siunaamisesta, rikottiin siinä kirkolliskokouksen päätöstä ja piispojen ohjetta. Tätä on ollut tarvetta jotenkin selitellä. Jo mainitussa HS:n analyysissä siunauksen toimittanutta pappia nimitetään ihmisoikeuksien puolustajaksi. HS:n analyysi toteaa edelleen kirkon ”eduskunnasta”, kirkolliskokouksesta, että sitä hallitsevat vanhoilliset, koska nämä äänestävät aktiivisesti. Kirkon virallinen avioliittokäsitys naisen ja miehen liitosta ei siis edusta kirkon todellista kantaa, koska vanhoilliset ovat äänestäneet kirkolliskokoukseen enemmistön?
HS:n analyysi siis esittää, että kirkolla on tosiasiallisesti joku muu kanta avioliittoon kuin sen virallinen kanta? Koska näin on, ei kirkon virallista, kirkolliskokouksen säätämää järjestystä pidä ottaa niin tosissaan. Väärät ihmiset ovat valinneet ”kirkon eduskunnan”.
_ _ _
Tämä on erikoinen käsitys demokratiasta – jota muuten pidetään länsimaisten vapausarvojen ja myös ihmisoikeuksien perustana. Eikö vaaleilla valittujen, lakia säätävien toimielinten päätöksiä tarvitse kunnioittaa, kun kerran väärät ihmiset ovat ne äänestäneet? Yhteisten päätösten noudattaminen ei ole aina mukavaa, ei varsinkaan jos oma kanta on jäänyt äänestyksessä vähemmistöön. Kovin moni tuskin kuitenkaan haluaa yleiseksi periaatteeksi toimimista yhteisten päätösten vastaisesti. Siitä seuraa kaaos.
_ _ _
Jo pidemmän aikaa minusta on näyttänyt siltä, etteivät edes kaikki kirkon työntekijät jaa kirkon kantaa esimerkiksi kristillisen uskon sisällöstä, josta kirkolliskokous on päättänyt hyväksyessään mm. katekismuksen 1999.
Lisää sekaannusta aiheuttaa, jos tämä ”uskoo toisin kuin kirkko opettaa” laajenee kirkollisiin toimituksiin ja saa muodon ”toimii toisin kuin kirkko on päättänyt”.
On nimittäin kirkossa niitäkin, joiden mielestä kirkolliskokousta hallitsevat liberaalit. Nämä vanhoilliset saattaisivat kieltäytyä vihkimistä eronneita, hyväksymästä avokummeja, siunaamasta kirkkoon kuulumattomia vainajia – jos nimittäin ottaisivat saman vapauden ohi kirkon yhteisten päätösten kuin jotkut kirkon vapaamieliset nyt tekevät ja pitäisivät kirkolliskokousta väärien ihmisen äänestämänä. Tämä ei miellyttäisi useimpia.
Kirkon yhtenäisyys ja uskottavuus murenevat uskon ja praksiksen tasolla, jos halu noudattaa kirkolliskokouksen päätöksiä ja piispojen kaitsentaa katoaa. On tästä huolimatta joskus tilanteita, joissa kirjain kuolettaa mutta Henki tekee eläväksi.
67 kommenttia
Kylläpäs meitä nyt hemmotellaan näillä homojutuilla. Tämä on varmaan jo vähintään kymmenes uutinen tai blogikirjoitus tuon parikymppisen nuorenparin… tilaisuudesta.
Millainen olisi luottamuksemme ”demokratiaan”, jos eduskuntavaaleissa äänestäisi jatkuvasti max 15% äänioikeutetuista?
Kansa on aina suurimmaksi osaksi uskonut toisin kuin kirkko opettaa. Homojen siunaamisessa/vihkimisessä asian tekee kirkon kannalta hankalaksi se, että mitä ilmeisimmin kohta lähes kaikki esim. Helsingin papit siunaisivat homot. Voi olettaa, ettei kulu kymmentäkään vuotta, kun koko maan papeista huomattava osa on samaa mieltä. Kirkkojuridisesti tällä ei ole suurempaa merkitystä. Jos ja kun eduskunta hyväksyy homojen vihkimisen, kirkolliskokouksessa asiaa mitä ilmeisimmin pidetään ”opillisena”, ja 1/4 riittää estämään asian etenemisen. Tässä suhteessa kirkolliskokousta todellakin ”halltsevat” vanhoilliset. Ei liene myöskään syytä epäillä etteikö tämä ”kirkkokansan konservatiivinen ydinjoukko” äänestä seurakuntavaaleissa erityisen aktiivisesti.
Piispa Särkiöllä lienee ilmeisesti tieto siitä, että kyse oli samaa sukupuolta olevan parin siunaamisesta?
Sinänsä tärkeä asia, josta pitäisi useamminkin muistuttaa: kirkko on – vaikkakin hallinnoltaan raskas ja monilta osin käsittämätön – myös demokraattinen laitos. Eli äänestämällä, ehdokkaaksi lähtemällä ja vaalityötä tekemällä voi vaikuttaa, ei sillä että urputtaa kantaansa vaikkapa sille yhdelle tutulle papille tai täällä nettipalstoilla. Ei se yksi pappi voi samaa sukupuolta olevia vihkiä tai kieltää naisia toimimasta pappeina, vaikka haluaisikin, jos mielii työpaikkansa säilyttää. Tästähän Jukka K. tuossa aiemmin asiallisen analyysin antoi.
Vaikuttakaa ihmiset, älkää valittako!
Mikäli ’totuus’ puheena olevasta ’tilanteesta’ pitäisi arvioida HS:n juttujen perusteella, niin kovin heikoilla siinä oltaisiin. Mitä mieltä Pekka Särkiö olet, ovatko toimittajat ymmärtäneet oikein, että parisuhdetta ei voi siunata eikä sen puolesta rukoilla mutta parisuhteensa rekisteröineiden kanssa voi? Entä kun toimittaja on kirjoittanut, että piispa Askolan mukaan kyseessä oli ”siunaustilaisuus”, niin miten hyvin toimittaja lienee ymmärtänyt termin ”siunaustilaisuus” monitulkintaisuuden tässä tilanteessa? Kirjoitat tuossa itsekin, että ”jos ja kun kyse oli parin kirkollisesta siunaamisesta”. Tarkoitatko, että parille ei olisi saanut lukea Herran siunausta tai etta paria ei saisi siunata? Heidän parisuhdettaan ei toki saa siunata, mutta siihen et näytä viittaavan.
Tilaisuudesta pastori Fagerholmin laatima suunnitelma oli käynyt arvioitavana tuomiokapitulissa. Oliko kapitulin arvio ja sen perusteet mielestäsi väärä?
Kari-Matti kommentoikin jo äänestysprosenttia. Kuinka moni kirkon jäsen tietää tai ymmärtää, miten päätöksentekojärjestelmä kirkossa toimii?
Jukka Kivimäen blogiin jo kommentoinkin kirkon järjestöjen melkoisista vapausasteista olla noudattamatta kirkon (kirkollsikokouksen) päätöksiä.
Jos jätetään tämä yksittäisen homoparin ”siunaaminen” sivuun, on täysin totta se, mitä piispa Särkiö blogissaan kirjoittaa kirkon työntekijöistä, ja siitä, etteivät kaikki kirkon työntekijät jaa kirkon kantaa kristillisen uskon sisällöstä.
Jostain piispan epäselvästä ohjeesta, josta piispat keskenäänkin ovat jossain määrin erimielisiä, voidaan lipsua. Mutta on ilmeisesti myös niin, että sama ”lipsuminen” koskee myös kristinopin keskeisimpiäkin kohtia, ja se on äärimmäisen huolestuttava ilmiö.
En ihmettele, ettei seurakunnan rivijäsen oikein tahdo mieltää kirkolliskokousta kirkon jäsenten ”eduskunnaksi”. Vaalihan on välillinen ja papeilla on iso kiintiöosuus, mihin seurakuntalaisilla ei ole mitään valintaoikeutta.
Hyviä kommentteja Pekka Särkiölle. Tässä yksi lisää.
Kirkon oppiin siis sen Jumala käsitteeseen uskoo tällä hetkellä noin 25 prosenttia ihmisistä. Tästä porukasta tulee sitten se 10-15 prosenttia seurakuntavaaleissa äänestäjistä. Siis kirkolliskokous edustajien valitsijat luonnollisesti sinne itseoikeutettujen pappien lisäksi. Jos seurakuntavaaleissa äänestys vilkkaus nousisi valtiollisten vaalien tasolle niin kirkolliskokous automaattisesti hylkäisi Nikean ja Konstantinopolin kirkolliskokousten, ihmisten, valitsemat Jumalat. Siis kolminaisuusopin ja palautuisi Jeesuksen sanomaan.
Veli Osmo nostaa esille kirkkodemokratian kukkasen, mutta tämmöiset siunausjupakat selvitetään ainakin helposti sillä, että piispat suuressa viisaudessaan kokoontuvat pohdiskelemaan ja kehittämään uutta ja tarpeelliseksi osoittautunutta rituaalia. Kyllä lukuisten teologisten rituaalien joukkoon vielä yksi tärkeä kaava mahtuu.
Tällainen tuiki tarpeellinen ja jo kiireellisesti aikaansaatava kaava on tietysti siunauksen mitätöinti- tai peruutuskaava loitsuineen ja muine taikatemppuineen. Siunauksen mitätöimiskaavan avulla voitaisiin ammattitaidottomien, tai piispojen siunauskieltoa uhmaavien pappien, joko vahingossa tai tahallisesta tottelemattomuudesta johtuen antamat siunaukset tai väärin kohdistetut rukoukset peruuttaa.
Mitätöimiskaava pitäisi säätää sellaiseksi, että samaa sukupuolta olevan parin virheellinen siunaus voidaan kumota myös ilman parin läsnäoloa, peruutusta pakoilevien parien varalta.
Tekisi mieleni kysyä miten tällainen julkinen farssi samaa sukupuolta olevien parien siunaamisesta tai siunaamatta jättämisestä parantaa kirkon uskottavuutta vakavasti otettavana instituutiona? Pitäisikö Suomen kirkonkin jo vihdoin liittyä muitten pohjoismaisten kirkkojen joukkoon tässä asiassa.
”Jos on erehdyksessä siunattu vääriä asioita, on Jumalan tahdon varassa, antaako hän siunauksensa vain ei.”
Niinpä. Ei kai sillä sitten ole niin nokonuukaa, vaikka siunausta parille kuin parille pyydettäisikin? Eihän sitä ihminen (pappikin on ihminen) koskaan varmasti voi tietää, vaikka Jumala sen siunauksen homo- tai lesboparille antaisikin. Eikös sitä sanota, että tutkimattomat ovat Herran tiet?
Kiitoksia nasevasta kirjotuksesta Pekka Särkiö.
Ilmoita asiaton kommentti