Ilmastoko politiikkaako

Jos muistaisimme asioita, niin tänään kai Ruotsissa ei olisi atomisähköä wattiakaan. Ei yhtään höyryävää ydinvoimalaa. Nyt en tiedä onko niitä, jos ei ole, niin hyvä on lupauksesta on pidetty kiinni. Kaiken maailman ihmiset tunnistavat ja ainakin osaavat lukea lehdistä, että ilmastokatastrofi on ovella. Mitä me teemme peloissamme? Päätämme laskea huoneiden lämpötilan viiteentoista asteeseen talvella ja veden lämmittäminen lopetetaan heti. Vai mitä teemme? Emme oikeastaan mitään paitsi: Teemme lujia lupauksia! Vuonna 35 ei ole enää autossa starttimoottoria, kun sähkömoottori ei tarvitse käynnistystä.

Maan uumenissa on ollut ja vieläkin on öljyä, jonka varaan on rakennettu koko sivilisaatio ja toinen on sitten hiili. Molempia on opittu käyttämään melko hyvin ja autojen kohdalla hiilijalanjälki on jo puolittunut, kun vain poistetaan liikenteestä yli 10 vuotta vanhat autot. Meillä on siis teknologia valmiina ja sen kunnianhimoinen kehittäminen vie meitä jouhevimmin puolittumiseen. Kotimaisin menetelmin voidaan saada uusiutuvaa energiaa käyttöön käyttämällä esimerkiksi kaikki biomassa kaasupöntön kautta ja loppu on parempaa pellonparannusainetta.

Muissa energiamuodoissa saatamme olla vielä kivikauden asteella, joten hyppäys tuntemattomaan on suuri ja arvoituksellinen tuloksiltaan. Kehitys vie varoja ja, jos joudumme käyttämään uutta energia alkeellisin menetelmin ja samalla kehittää sitä, niin yhtälö ei näytä kovin hyvältä. Olisiko viisautta jatkaa entisellään kehittäen uutta teknologiaa ja ylläpitäen entistä parhaalla tasolla ja sitten tehdään hyppäys, kun uusi on yhtä hyvää eli parempaa kuin entinen.

 

  1. ” Maan uumenissa on ollut ja vieläkin on öljyä, ”

    Näinhän se on ja on ollut. Olen joskus miettinyt, että mitä varten se öljy sinne muodostuu, jos se ei ole siellä aina ollut. Ja miltä aineelta se ottaa tilan, minkä se puskee syrjään kun muodostuu.
    Kun ölyä sitten pumpataan ulos, syntyy tyhjiö, tai ainakin niin voisi kuvitella. Sen luulisi aiheuttavan liikumista maan sisällä, eikä ihan pienellä volyymilla, se voi jyristä ja paukkua ja aiheuttaa erilaisia järistyksiä.

    En tiedä onko kukaan tullut sitä ajatelleeksi ja vaikka olisikin, ei sitä kerrota, koska siitä voi syntyä pelkoja ja talouden heikkenemistä.

    • Miljardöörien esiintyminen planeetalla kertoo minulle luonnon ryöstöviljelystä. Oikeita aineita on muutettu korvikkeiksi. Paperi seteli oli aluksi kullan korvike, mutta kai ne kullat ovat sieltä taustalta häipyneet. Nyt ovat siis savuna ilmassa ne öljyt jotka on varastettu 2090-luvun ihmisiltä. Kuvaitin tahallaan sytytetyt öljylähteet tekivät turhaa tuhoa, niin kuin monet sodatkin. Kun ei ole mitään tuhottavaa enää, niin aletaan jakaa raunioita.

Kirjoittaja

Lahtinen Lauri
Lahtinen Laurihttps://laurileevi.wordpress.com/,%20Lauri%20Leevi%20Mikael%20Lahtinen%20youtube.com
Olen eläkkeellä sotilasammatista. Vanhemmiten ovat hengelliset asiat tulleet tärkeiksi. Olen tuottanut päivänsanakirjan: Muruja Herran pöydästä. Agape-kodin pastorina tuotan joka torstai klo 12.00 noin puolentunnin live-lähetyksen, Kun corona esti kokoontumisen...Olen jatkanut torstai juttuja otsikolla. Torstaihartaus.